g...

olen joskus lukenut jostain,että kalalapset saavat syntymänsä jälkeen vakavankin sairauden,ei välttämättä mitään pitkäaikaista,eli aiheuttavat melkein heti vanhemmillensa päänvaivaa:)
itse jouduin sairaalaan jonkinlaisen viruksen vuoksi,kun ikää oli 1/2-1vuotta..
mites muilla..pitääkö tieto paikkaansa?
5568
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Koliikki mulla oli vauvana, mutta muuten en juuri sairastellut "keskivertoa" enempää tai mitään sen vakavampaa. Eivätköhän kakarat heikkoine vastustuskykyineen, merkistä riippumatta, pode aina pikkuisina jotain sairauksia. Ja kuule, KAIKKI lapset aiheuttavat alussa päänvaivaa vanhemmilleen... ;)

Äänestä

ei mittää vakavaa mulla. syntyessä napanuora kaulan ympärillä ja naama sinertävä. mut melko terveenä kalanpoikana oon saanunna taivaltaa jo muutaman kymmentä vuotta.

Äänestä
  • Meinasin kuolla synnytykseen ja minusta arveltiin tulevan kehitysvammainen. Synnyin keisarinleikkauksella 2 kk liian aikaisin keskosena. Minut hätäkastettiin sairaalassa hanan alla. :D Äitini ei sitten pitkään aikaan saanut minua kotia, kun olin happikaapissa ja keskoskaapissa.

    Äänestä

  • itselläni myös syntymä oli ensimmäinen koetin kivi elämässä, napanuora kaulan ympärillä ja kuolema lähellä.. ei sen pahempaa.. Kyllä mä sanoisin että leijonat ne vanhemmilleen eniten päävaivaa tuottaa..

    Äänestä

no mul on todettu adhd ja olin ihan helvetin hankala ja karkailin kotoo aina olin 2-4 ku rupesin tekemään hulluuksii ja mut laitettiin jonnekki vitun osastolle ja äiti ei meinannu kestää ja aatteli et mut pitäs laittaa jonnekki osastolle asumaan mut onneks ei laittanu :) mut onneks tää adhd alkaa pikku hiljaa lähtä tai ne oireet kadota ei mulla oo oppimis vaikeuksii mut kuitenki oon impulsiivinen :(

Äänestä

Kommentoi aloitusta


allub kirjoitti:

olen joskus lukenut jostain,että kalalapset saavat syntymänsä jälkeen vakavankin sairauden,ei välttämättä mitään pitkäaikaista,eli aiheuttavat melkein heti vanhemmillensa päänvaivaa:)
itse jouduin sairaalaan jonkinlaisen viruksen vuoksi,kun ikää oli 1/2-1vuotta..
mites muilla..pitääkö tieto paikkaansa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu