oma tilitys

Moips.
Ajattelin vähän avautua...toisaalta jakaakseni ajatukseni teille ja auttaakseni kenties jotakuta, myös itseni takia: tsempatakseni itseni uuteen elämään (korostan, ei dieettiin vaan uuteen elämäntyyliin).

Mutta siis kuten nimimerkkikin sanoo niin täällä näpyttelee ihminen, joka on ollut ihan lapsuusvuosista asti lihava. Ikää on kuitenkin vielä alle 30, paljon onnellisempia (?) vuosia edessä. Syy lihavuuteeni on varmasti myös perimässä (suvussa paljon ylipainoisia), mutta ihan varmasti myös itsessäni. Syön liikaa. Pidän sellaisia mässypäiviä, jolloin ähky olo on stoppina ruuan ahtamiselle mahaan. Erityisesti suklaa, murot ja jukurtti, leivonnaiset, siis kaikki makea ovat herkkuani! Paino tietysti sahaa edes-takas. Joskus on tullut laihdutettua parikin kuukautta ja tulos on näkynyt 15 kilon tiputuksena. Kaikkea en ole kuitenkaan saanut pidettyä poissa, vaikka olisin kuinka halunnut. Halu syödä veti taas pitemmän korren, ties kuinka monennen kerran. :( Ja noita laihdutuskuureja elämään mahtuu, käsittämätön määrä. Siitä lähtien kun terveystädit alkoivat sitä koulun alaluokilla hokea.

Olen käynyt terveystarkastuksissa tässä ihan lähiaikoina ja tajusin nyt vasta kuinka onnekas olen. Kaikki sokeri- ja rasva-arvot kohdallaan, vieläpä verenpaine normilukemissa! Minulla on vielä se, en ole sitä menettänyt, nimittäin terveys! Olen käynyt terapiassa ihan pari kertaa (ei mitään kallonkutistusta vaan henkevää keskustelua), koska haluan olla terve vielä jatkossakin vuosien vieriessä. Sukurasite elintapasairauksiin kun on todella paha. :(

Terapiassa olen opetellut syömään kunnolla ja aloittamaan minulle ihan uusia liikuntamuotoja (kuntosalilla hikoilu tai sauvakävely eivät ennen olleet minun juttuja). Tarkoitus olisi kääntää elämässä uusi lehti. Enkä tarkoita, että laihdutan, en enää laihduta koskaan! Minä opettelen syömään kunnolla. Virheeni on ollut epätasainen syöminen ja aterioiden laiminlyöminen seurauksena makeannälkää ja riippuvuutta sokerista sekä ahmimista.

Helppoahan tämä ei ole....ei minunlaiselle ihmiselle, jonka koko tähänastinen elämä on ollut liikakilojen kantamista. Minä en edes tiedä millaista olisi olla laiha, ihan normaalipainoinen? Elämä on. Mutta ei tämmöistä. Kärsin henkisestikin elämäntyylistäni ja siihen olisi tultava lopun. Kun jaksaisi kunnon alkuun, niin jatko olisi varmasti helpompaa. Kunnon aterioiden (kevyiden toki) nauttiminen yhdistettynä liikuntaan laihduttaa jo minua ihan tarpeeksi. En enää aio kituuttaa nälkäkuurilla, jota ei kukaan kestä paria päivää kauempaa. Nälkäkuuriakin meikäläisen pitäisi kestää varmaan kuukausitolkulla, sen verran on tota läskiä. Joten opetellaan syömään ensin oikeaoppisesti! Kuulostaa hassulle, mutta uskokaa tai älkää, tämä tapa päästä ylimääräisistä kiloista eroon motivoi minua eniten Atkinsin ja Painonvartijatkin kokeneena. :) Toivoa on, nyt ainakin kun piristyin tästä terveydentilastani. Tsemppiä myös muille ja käykää rohkeasti mittauttamassa veriarvonne. Muutoksen terveempään elämään voi aloittaa minä hetkenä hyvänsä.
PS. Kiloja on nyt 110 paikkeilla. Kylläpä sitä nauttisi elostaan kun saisi nyt ensin kymmenenkin pois.
2284
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Aivan kuin olis lukenu omaa elämäntarinaa.Mie olen vain yli 10 vuotta vanhempi ja mulla alkaa jo terveydessä tuntua. Verenpaine nousee ja kolesteroli myös.Vielä kuitenki normaalin rajoissa. Olen nyt opetellu sitä "normaalia" elämää.Vaikeeta se on kun suklaa ON NIIN TAIVAALLISTA!!Ja pitsa.Ja viini ja olut.Mulla on perhe eikä mies valita,päinvastoin.Mie olen kans 110 kiloinen. Ja mua se vaivaa!!Kyllä se tästä!! Tsemppiä sulle ja mulle ja kaikille kamppaileville!!

Äänestä

No mie oon 13vuotta nyt ja oon ollu koko tään hetkisen elämäni aina ylipainoinen. Kesällä vaaka sano et oisin just normaalin kohalla niin kyllä aina se mieltä vaivaa ku kaikki läskit pursuilee reisistä käsistä ja kaikkialta. Kesällä joskus heinäkuussa mittani oli 166cm ja 65kg nyt uskon et ne on noussu paljonki. Ja vaikka niinku jos oisin normaalipainoinen aina mie huomaan et reidet on paksut ja maha on iso. Ja laihduttaminen on vaikeaa.

itsekuri on vaikee pitää ku näkee jtn karkkia ymym. Monesti aina päätän että nyt tämä tyttö ei karkkiin lankea, mutta sit ku näkee karkkia nii sitä vaa ajattelee et ei se yks karkki tapa mutta sitte sen yhe jälkee tulee aina toinen ja toisen jälkee kolmas ja jne.. Ja aina kotona koneen ääressä löhöillessä tulee aina naposteltua jtn.

Nyt olenkin päättänyt että teen näin:
Aina yritän sopia kaverin kanssa tapaamisen päiväksi että saan liikuntaa ja en vain löhöä kotona. Ja aijon aloittaa jonkun harrastuksen, olen ajatellut aloittaa joko jalkapallon, koripallon tai lentopallon pelaamisen.
Ja sitten aijon pyytää isiltäni 10e rahaa jos pystyn olee kuukauden syömättä karkkia. :) Se onnistuu aina jos on rahasta kyse. :D

Nyt tiedän/luulen että ajattelette että noin nuorelle ei tekisi hyvää laihduttaa mutta omapahan on päätökseni että haluan laihtua ja se päätös pysyy tai ainakin parhaani mukaan yritän siitä pitää kiinni.

Tsemppiä kaikille muille jotka ovat päättäneet laihduttaa ja hyvää mieltä. :D Älkääkä antako joulun lannistaa mieltänne. :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


koko elämä lihavana? kirjoitti:

Moips.
Ajattelin vähän avautua...toisaalta jakaakseni ajatukseni teille ja auttaakseni kenties jotakuta, myös itseni takia: tsempatakseni itseni uuteen elämään (korostan, ei dieettiin vaan uuteen elämäntyyliin).

Mutta siis kuten nimimerkkikin sanoo niin täällä näpyttelee ihminen, joka on ollut ihan lapsuusvuosista asti lihava. Ikää on kuitenkin vielä alle 30, paljon onnellisempia (?) vuosia edessä. Syy lihavuuteeni on varmasti myös perimässä (suvussa paljon ylipainoisia), mutta ihan varmasti myös itsessäni. Syön liikaa. Pidän sellaisia mässypäiviä, jolloin ähky olo on stoppina ruuan ahtamiselle mahaan. Erityisesti suklaa, murot ja jukurtti, leivonnaiset, siis kaikki makea ovat herkkuani! Paino tietysti sahaa edes-takas. Joskus on tullut laihdutettua parikin kuukautta ja tulos on näkynyt 15 kilon tiputuksena. Kaikkea en ole kuitenkaan saanut pidettyä poissa, vaikka olisin kuinka halunnut. Halu syödä veti taas pitemmän korren, ties kuinka monennen kerran. :( Ja noita laihdutuskuureja elämään mahtuu, käsittämätön määrä. Siitä lähtien kun terveystädit alkoivat sitä koulun alaluokilla hokea.

Olen käynyt terveystarkastuksissa tässä ihan lähiaikoina ja tajusin nyt vasta kuinka onnekas olen. Kaikki sokeri- ja rasva-arvot kohdallaan, vieläpä verenpaine normilukemissa! Minulla on vielä se, en ole sitä menettänyt, nimittäin terveys! Olen käynyt terapiassa ihan pari kertaa (ei mitään kallonkutistusta vaan henkevää keskustelua), koska haluan olla terve vielä jatkossakin vuosien vieriessä. Sukurasite elintapasairauksiin kun on todella paha. :(

Terapiassa olen opetellut syömään kunnolla ja aloittamaan minulle ihan uusia liikuntamuotoja (kuntosalilla hikoilu tai sauvakävely eivät ennen olleet minun juttuja). Tarkoitus olisi kääntää elämässä uusi lehti. Enkä tarkoita, että laihdutan, en enää laihduta koskaan! Minä opettelen syömään kunnolla. Virheeni on ollut epätasainen syöminen ja aterioiden laiminlyöminen seurauksena makeannälkää ja riippuvuutta sokerista sekä ahmimista.

Helppoahan tämä ei ole....ei minunlaiselle ihmiselle, jonka koko tähänastinen elämä on ollut liikakilojen kantamista. Minä en edes tiedä millaista olisi olla laiha, ihan normaalipainoinen? Elämä on. Mutta ei tämmöistä. Kärsin henkisestikin elämäntyylistäni ja siihen olisi tultava lopun. Kun jaksaisi kunnon alkuun, niin jatko olisi varmasti helpompaa. Kunnon aterioiden (kevyiden toki) nauttiminen yhdistettynä liikuntaan laihduttaa jo minua ihan tarpeeksi. En enää aio kituuttaa nälkäkuurilla, jota ei kukaan kestä paria päivää kauempaa. Nälkäkuuriakin meikäläisen pitäisi kestää varmaan kuukausitolkulla, sen verran on tota läskiä. Joten opetellaan syömään ensin oikeaoppisesti! Kuulostaa hassulle, mutta uskokaa tai älkää, tämä tapa päästä ylimääräisistä kiloista eroon motivoi minua eniten Atkinsin ja Painonvartijatkin kokeneena. :) Toivoa on, nyt ainakin kun piristyin tästä terveydentilastani. Tsemppiä myös muille ja käykää rohkeasti mittauttamassa veriarvonne. Muutoksen terveempään elämään voi aloittaa minä hetkenä hyvänsä.
PS. Kiloja on nyt 110 paikkeilla. Kylläpä sitä nauttisi elostaan kun saisi nyt ensin kymmenenkin pois.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu