Parhaat säästövinkit

asiantuntija

Ylpeys maksaa paljon monelle nykyihmiselle.
Se on sitä että pidetään kulissit korkealla,
mutta Sielu kärsii sitäkin enemmän.

1. osta huomispäivän tuotteita.
yhtäkään pilaantunutta ei ole tullut vastaan.
Tuotteen säilyvyys riippuu lämpötilasta.
laita mittari jääkaappiin ja säädä se
neljään asteeseen. Esim. jugurtti säilyy
tässä lämpötilassa jopa kuukauden yli
päiväyksen, maitokin viikon yli päiväyksen.
haistamalla ja maistamalla voi todeta
tuotteen käyttökelpois uuden.
2. Osta aina kilo/litra/kappalehinnan mukaan.
ne ovat yksikköhintoja, jotka kertovat
tuotteen todellisen hinnan.
3. parempi vähän käytetty laadukas, kuin
uusi huonolaatuinen. Kirpputorivaatteet
voi pestä omakseen koneessa, ja niiden
pitäminen ei heikennä elämisen laatua,
pikemminkin päinvastoin.
4. Anniskelupaikassa alkoholi maksaa noin
100 euroa/litra. Muutenkin kannattaa jo
oman terveytensä takia luopua sekä
alkoholista että tupakasta.
5. Valitse halvin kännykkäliittymä, äläkä
ota siihen vastaajaa. Soita vain asia.
6. Ostaessasi vältä ns. trendimerkkejä, esim.
valio, Lu, oululainen, fazer, oolannin ym.
Osta korvaavia tuotemerkkejä. Ne ovat
huomattavasti halvempia, esim. coop x-tra,
rainbow, pirkka, euroshopper, daily, kartanon,
milbona.
7. autoilevan kannattaa ajaa kaikki asiat
samalla reissulla.
8. Naisen ei kannata ostaa meikkejä. Kauneus on
aina katsojan silmässä.
9. Jos Lidl on lähellä niin osta sieltä.

Nyrkkisääntö: Monesta pienestä säästöstä
kertyy yksi iso säästö.
Pitkäkyntinen hienostorouva saa uppoamaan
jo pelkästään vessapaperiin paljon rahaa.
Tässäpä sitä jo tulikin alkajaisiksi.
Jos olet ylpeä ihminen, sinun on vaikea
säästää.

16

4739

    Vastaukset 16

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jeps

      Vinkkiin 5: kannattaa muistaa myös tuotteiden valmistaja ja valmistusmaa vaikka halpaa hakisikin - tue suomalaista työtä, älä ylikansallisia jättejä ja globalisaatiota.

    • pöhölökustaa

      10. Nainen, älä turhaan jakele rahojasi
      kampaamoihin, äläkä ärsytä päänahkaasi
      kaikenmaailman väreillä, permanenteilla
      ym. fööneillä! Luonnonkauniit, pitkät
      hiukset ovat kaikkein seksikkäimmät.

      • minä vain

        Ai fööneillä? Pitäiskö sitä letti märkänä kulkea koko päivän? Kyllä se on jo ihan terveyden kannalta hiukset kuivattava, ei liity mihinkään ulkonäköasioihin. Ja hiuksia on kuitenkin syytä joskus leikata, eikä sitä itse pysty tekemään. Eri asia on kuinka usein käy kampaajalla ja tukeeko ylihinnoiteltua kampaamoa vai leikkauttaako kotinurkilla parilla kympillä. Jotain järkeä.


      • tukka kunnossa aina
        minä vain kirjoitti:

        Ai fööneillä? Pitäiskö sitä letti märkänä kulkea koko päivän? Kyllä se on jo ihan terveyden kannalta hiukset kuivattava, ei liity mihinkään ulkonäköasioihin. Ja hiuksia on kuitenkin syytä joskus leikata, eikä sitä itse pysty tekemään. Eri asia on kuinka usein käy kampaajalla ja tukeeko ylihinnoiteltua kampaamoa vai leikkauttaako kotinurkilla parilla kympillä. Jotain järkeä.

        Vinkkinä, jos paikkakunnallasi on ammattikoulu, oppilastyönä kampaamopalvelut tosi edullisia.


    • Kierrä kaukaa

      Jos Lidl on lähellä, kierrä kaukaa. Riistofirmaa tukemalla tuet omaa riistoasi.

      Osta elintarvikkeet ym. rehellisistä kaupoista, älä tue orjatyöllisyyttä, osta oikeita tavaroita hintoja vertaillen.

      • niin osta ihmeessä

        kun nyt kyseessä on pelkkä säästö.
        Meillä on Lidlin lähellä toisen ketjun kauppa.

        Jos ostan viikonlopun ostokset Lidlistä
        menee 40..50 euroa.
        Jos tuosta toisesta suht samat ostokset
        menee 70...90 euroa.

        Moneen kertaan koettu juttu.


      • tai ässä on kaukana

        käy siellä ilman moottirajoneuvoja ja osta paljon kerralla keskitä ässään ja elä osta lildlistä ellei oo vieressä osta aina tarkoukset ja kierrä loppuunmyynnit


      • Sentinvenyttäjä

        Pienituloisena on ilo hyödyntää Lidliä. Siellä ovat täysin samat tuotteet samanlaisissa pakkauksissa paljon halvempia kuin esim. tien toisella puolella olevassa K-kaupassa.


      • oli tuttuja
        Sentinvenyttäjä kirjoitti:

        Pienituloisena on ilo hyödyntää Lidliä. Siellä ovat täysin samat tuotteet samanlaisissa pakkauksissa paljon halvempia kuin esim. tien toisella puolella olevassa K-kaupassa.

        vaan mitä ovat milbona ja kartano ja mikä ketju niitä myy?


      • Lidl
        oli tuttuja kirjoitti:

        vaan mitä ovat milbona ja kartano ja mikä ketju niitä myy?

        Milbonan maitotuotteet löydät Lidlistä


    • kysymys sulle:

      mitä teen sillä rahamäärällä jonka säästän vihjeitäsi noudattaen? Ai että oikein Lidlistä ruoatkin vielä, kas kun ei roska pöntöstä?

      Vai saako nämä ohjeet noudattamalal ostettua vaikka 3000 euron taulu tv:n ja taas uutta makaronia hakemaan lidlistä ja keripukki tulee
      ja aviovaimo lähtee?

      • Dyy Kari

        Jep, roskiksista saat hyvää ruokaa. Sillä rahamäärällä minkä säästät teet mitä haluat; yleensä kysymys on siitä että sitä rahaa ei ole. Joten painu juppi vittuun.


      • winwin

        säästät enemmän kun puoliso lähtee, jos et etsi uutta säästyy taas rahaa


    • jatketaan listaa

      10. Osta vain se, mitä oikeasti tarvitset. Erota toisistaan haluaminen ja tarvitseminen
      11. Älä heitä ruokaa roskikseen, vaan opettele hyödyntämään jämiä esim. tekemällä pyttipannua ym. ruokia, joihin voi laittaa edellisen päivän jämiä.
      12. Hyödynnä luonnon antimia.
      13. Budjetoi eli varaa tietty summa rahaa esim. ruokaan ja pysy siinä
      14. Laita joka kuukausi palkkapäivänä pieni summa rahaa toiselle tilille säästämistä varten. Nyrkkisääntö on, että jokaisesta palkasta pitäisi pystyä laittamaan säästöön noin 10 % nettopalkasta.
      15. Opettele hyödyntämään ilmaisia harrastusmahdollisuuksia esim. kirjasto, hyötyliikunta, kotijumppa.
      16. Käytettävät liikkumismuodot tärkeysjärjestyksessä (jos on mahdollista): kävely > pyöräily > julkinen liikenne > kimppakyyti > oma auto.
      17. Joskus liiallinen säästäminen kostautuu myöhemmin esim. huonoselkäiselle kuntosaliharjoittelu voi pitkällä aikavälillä olla hyvä investointi. Samoin hampaita ei kannata jättää hoitamatta, vaan käydä tarkastuksissa säännöllisesti. Samoin omaan koulutukseen ja ammattitaidon ylläpitoon kannattaa investoida vaikkapa kielitaitoa aikuislukiossa opiskelemalla. Myös mielenterveysnäkökulma kannattaa pitää mielessä, jolloin vaikkapa "turha" viikoittainen maalauskurssi työväenopistossa onkin pitkällä aikavälillä jaksamista ja mielenterveyttä parantava asia.

      Alkuperäisen kirjoittajan listasta kommentoisin omalta osaltani:
      1. Pyri syömään ruoat viimeistä käyttöpäivää noudattaen. Muista hyödyntää pakastinta.
      6. Suosi suomalaista. Joskus halpa ei ole kuitenkaan niin laadukasta kuin kalliimpi kotimainen.
      8. Harva on niin luonnonkaunis, ettäkö se riittäisi. Monessa työpaikassa vaaditaan kuitenkin asiakaspalvelutaitoa ym., jolloin ulkonäkö on osa sitä asiakkaan huomioimista. Kannattaa kuitenkin etsiä ihotyypille ja itselle sopivat tuotteet ja pysytellä niissä, jotta kaapit ei notku puolikäytettyjä tuotteita.
      9. Lidlissäkään kaikki ei ole halpaa. Hintatietoinen kannattaa olla. Lidliä on myös syytetty työntekijöiden palkkojen polkemisesta, joten joskus paikallinen kauppa onkin se paras vaihtoehto. Ei pidä unohtaa myöskään lähiruokaa esim. paikallisia leipomoita ja pienyrittäjiä.

    • ihan vain säästän

      Parhaita säästövinkkejä?
      Myin auton ja ostin asunnon.
      Auton kuluilla melkein maksan lainan lyhnnyksen, yhtiövastike ja korot ovat lähes samaa luokkaa, kuin omavastuu olisi vuokrassa.
      Sain asunto-osekkeen maksettua yhdessätoista vuodessa.

      En tupakoi, enkä käytä alkoholia.
      Pidän kirjaa kaikista menoista.
      Lopetin kaikki lehtitilaukset, mitä en netissä saa luettua sitä en tarvitse.
      En hanki mitään muuta kuin sen, mitä ilman ei sitten voi olla.
      Kirjastoa käytän paljon.

    • nuukaeukko

      bonusohjelma.fi kautta ostokset netissä 0.5% -15% edullisemmin

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      179
      1702
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      109
      903
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      745
    4. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      97
      666
    5. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      207
      644
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      133
      618
    7. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      566
    8. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      548
    9. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      546
    10. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      16
      522
    Aihe