Elämäntilanne stressaa ja ahdistaa. Lievänä ja välillä poissa ollut masennus tuntuu taas kolkuttelevan portteja.
Elän voimiemi äärirajoilla ja toivoisin edes vähän selkeyttä elämääni. Ainoita valopilkkuja elämässäni on ihana avopuolisoni ja äitini.
Tuntuu että pää hajoaa. Eniten pelkään masennuksen uusivan. On pakko vaan jaksaa eteenpäin, jos jaksan tammikuun puoleenväliin niin sitten asiat selkeytyy.
Ja toistan näemmä itseäni.
Miten pidän itsestäni tässä tilanteessa huolta? Pitää nukkua ja syödä tarpeeksi, pitäisi keskittyä muuhun kuin ongelmien vatvomiseen. Miten ponnistaa tästä suosta ylös ennenkuin vajoaa kaulaansa myöten paskaan?
Elän voimiemi äärirajoilla ja toivoisin edes vähän selkeyttä elämääni. Ainoita valopilkkuja elämässäni on ihana avopuolisoni ja äitini.
Tuntuu että pää hajoaa. Eniten pelkään masennuksen uusivan. On pakko vaan jaksaa eteenpäin, jos jaksan tammikuun puoleenväliin niin sitten asiat selkeytyy.
Ja toistan näemmä itseäni.
Miten pidän itsestäni tässä tilanteessa huolta? Pitää nukkua ja syödä tarpeeksi, pitäisi keskittyä muuhun kuin ongelmien vatvomiseen. Miten ponnistaa tästä suosta ylös ennenkuin vajoaa kaulaansa myöten paskaan?
Vastaukset 6
Vanhimmat
yhteyttä sinua hoitaneeseen lääkäriin, ettei olosi muutu vielä huonommaksi. Masennuksen kanssa ei kannata sinnitellä, vaan hakea apua ajoissa. Keskusteluapua erityisesti.
Kyllä tämä tästä. Tämä epävarmuus on vain tosi ahdistavaa.
Huomenna alan selvittämään asioita. Sain jo tänään selvitettyä yhden jutun. Tietääpähän sitten missä seisoo vaikka uutiset olisivatkin huonoja.
Selvitin jo kaksi asiaa, ystäville kiitos.
Hetkellisesti ahdistus on vaan niin voimakasta ettei sitä kestä. Lekuriin menen jos alkaa selkeästi näyttämään siltä etten pysty enää itkemään(varma merkki masiksesta:).
ei välttämättä ole kaikilla. Esim. Mä sairastan vaikeaa masennusta ja olen aina kyennyt itkemään. Ja parempi hakea apua ennen kuin tilanne pahenee, on silloin myös vaikeampi hoitaa ja toipuminen pitkittyy.
Pitäisi ja pitäisi ja pitäisi...kun pitäisi tehdä kaikkea muutakin:(
Tammikuu on ehdoton takaraja. Jos ei asiat siihen mennessä selkiinny, niin sitten on parempi lähteä keskustelemaan lekurin kanssa. Jos ne selkiintyy eikä tule takaiskuja, niin olen voittanut lotossa.
Kun vaan pysyisi kasassa sinne asti eikä täysin turhaan stressaisi sellaisista asioista, joihin en voi vaikuttaa. Mutta kun ei onnistu. Ahdistus on ihan skeidaa. Nyt menen nukkumaan.
Kaikki tuntuu kaatuvan niskaan eikä tunnelin päässä näy valoa olevan.
Pelkään työpaikkani puolesta, raha-asiat kiertää jatkuvasti mielessä. Miten pärjään, miten jatkan tästä eteenpäin...Avopuolison takia on pakko jaksaa eteenpäin. Asiat on otettava yksi kerrallaan vastaan ja hoidettava yksi kerrallaan. On pakko luottaa tulevaisuuteen.
Silti töiden loppuminen rassaa. Miksi meninkään luottamaan lupauksiin töiden jatkumisesta. Tässä voi vielä käydä niin tai näin. Ei ole tietoa miten...
Kunhan vaan kirjoittelen, jospa se sitten vaikka vähän auttaisi tähän ahdistukseen. Enpä ole sitten elokuun ollut näin ahdistunut.
Jos tätä tunnetta vois myydö 10 e kilohintaan niin olisi saamari miljoinääri.
Viddu et voin olla niin sinisilmäinen et hitto.