4.kerta

Millähän perusteella kertaajat valitaan;itsellä edessä 8.12-15.12 jo neljännet KH:t.Sotilasarvo jääkäri ja tehtävä keittiömies.Toivottavasti nyt edes korpin jämät tulee,,,:)
72819
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kannattaa muistaa, että puolustusvoimat kertauttaa joukkoja, ei yksittäisiä miehiä. Yleensä sotilasläänin esikunta tai vastaava taho pitää yllä tietokantaa sodan aikana perustettavista joukoista ja seuraa niiden kertaustilannetta. Tärkeimmät joukot kertaavat nykypäivän rahapulassa ja muutenkin enemmän kuin vähemmän tärkeät. On esimerkiksi joukkoja, jotka kertaavat joka vuosi, mutta esimerkiksi isäni ei kerrannut koskaan ja on nyt vaari-ikäinen.

Joukot kertaavat yleensä komppanioittain. Myös kertauksen ajankohdat voivat joskus tuntua oudoilta. Esimerkiksi huru-ukoista koostuva komppania ei välttämättä ole kerrannut kymmeneen vuoteen ja kyseiseen joukkoon sijoitetaan pari kotiutuvaa varusmiestä täydennysmiehiksi. Sitten lääni keksii kertauttaa joukon ja joukon mukana kertaavat tietenkin myös ne viime vuonna kotiutuneet nuoret miehet, olipa sitten tehtävä mikä tahansa. Ja taas joukossa ihmetellään, miksi minä kertaan nyt vasta, mutta sinä kertaat nyt jo?

Äänestä
  • Turha varrota minkäänlaisia natsoja.
    Itse olen ollut 12 vrk.kertaamassa,eikä
    ole natsoja kuulunut.En ole kuullut niitä
    muidenkaan saavan.

    Äänestä

Itse sain korpin jämät 1. kertausharjoituksissa v.1989 (vuosi varusmiespalveluksen jälkeen). Nyt toisissa harjoituksissa tänä vuonna oli "hirveä" pettymys havaita, ettei korpraalin natsoja edes jaettu. Ja kaikesta päätellen se ei ollut mikään virhe, vaan oli katsottu tarpeettomaksi. No eipä siellä niitä sotilasarvoja niin kauheasti muutenkaan käytetty. Minulle ainakin jäi meidän lähimmän (kapiais)kouluttajan sotilasarvo epäselväksi. Se kun oli jotain merivoimien arvoja ja itse ole maavoimissa intin käynyt.

Äänestä
  • Ylennys ei ole automaatio.Joten eikun naama ja nimi mieleen mielistelemällä ja pylleröä nuolemalla.

    Äänestä

Olen kertaillu jo kaksi kertaa ,mutta ei oo natsoja kuulunu eikä näkyny... että osaa vituttaa,on nimittäin helvetin tärkeet noi natsat?

Äänestä

Ja joudut erittäin suurella tod. näköisyydellä kertausharjoituksiin. Olen muuttanut 3 kertaa ja myös käynyt kertausharjoituksissa 3 kertaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kertausharjoituksiin kirjoitti:

Millähän perusteella kertaajat valitaan;itsellä edessä 8.12-15.12 jo neljännet KH:t.Sotilasarvo jääkäri ja tehtävä keittiömies.Toivottavasti nyt edes korpin jämät tulee,,,:)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu