Astmasta

Millasia oireita teillä muilla on kun astma alkaa pahentua? Mietin vaan, että onko ihan normaalia, että tuntee kun keuhkot "supistelee" vai mahtaakoan se olla jotakin lihasperäistä yläselänlihaksissa tai rintalihaksissa johtuen huonosta työasennosta tms. Mulla itellä tulee vaan noi "supistukset" aina ton pahentuneen kuivan yskän ja hengenahdistuksen yhteydessä tai sen jälkeen kun olen ottanut avaavaa lääkettä. Myös astman pahentuessa olen aivan kalpea ja sairaannäköinen ja nukun todella huonosti ja heräilen yöllä hengenahdistukseen, limaa saa räkiä yhtämittaa, ei maistu ruokakaan ja muutenkin masentunut olo, enkä kykene normaaliin toimintaan.

Itellä ei ole astmaa vielä diagnosoitu, odotan erikoiskeuhkotutkimuksiin pääsyä. Spirometriassa ei mitään poikkeavaa näkynyt(olin tosin käyttänyt hengitettävää kortisoni lääkettä jo muutaman kuukauden), pef arvoissa oli kohtuullisen paljon vuorokausivaihtelua. Lääkäri oli aluksi sitä mieltä tutkimusten perusteella, ettei mulla mitään astmaa ole, näissä perus ihopisto allergiatesteissäkään ei näkynyt millekään allergiaa ja mulla on kuitenkin päivittäin nenä tukossa, oireiden perusteella ja mun vaatimuksesta teki sitten tuon lähetteen erikoistutkimuksiin. Olen miettinyt, että voisiko psyykellä olla muka noin suuri vaikutus? Kuitenkin noi astmalääkkeet helpottavat oloa, mutta eivät tarpeeksi. Olen myös saanut prednisolon tabletteja, helpottavat oloa, mutta masennun niistä enkä saa unta. Olen ollut työttömänä kuukauden, koska en oireitten vuoksi pystynyt olemaan työssä. Tietysti tää tilanne tuo stressiä ja kun mul ei ole varmuutta edes minkätakia on hengenahdistusta ja allergiaoireita. Voiskohan joku ruoka-aine jotakin aiheuttaa?

Olis kiva kuulla muitten kokemuksia astmasta ja psyyken osuudesta mahdollisesti siihen(?) Miten saitte diagnoosin, oletteko olleet minkälaisissa tutkimuksia. Siis aivan kaikkee olis mukava lukee kohtalotovereilta.
51260
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Mulla on hieman sama tilanne kuin sulla. Eli diagnoosia ei vielä ole. Spirometria suht ok ja muutkin, mitä on tehty tähän mennessä. Arvot vain ovat alhaiset mulle.

Mulla on ollut hengenahdistusta, jonka vuoksi tutkimuksia tehtiin. Ja nyt on menossa lääkekokeilu, joka on tuonut helpotusta. Mäkin mietin välillä, että johtuuko tämä hengenahdistus jostain psyykkisistä oireista, kun ei spirometriat ym. anna "oireisiin sopivia tuloksia". Välillä mietin jo itsekin, että olenko luulotautinen. Olen kuitenkin tullut hyvin pian siihen tulokseen, että en ole!

Äänestä
  • Harmittaa todella niin paljon kans tuo, että kun mistään tutkimuksista ei tunnu löytyvän mitään vikaa. Ainoat oli tosiaan noiden pef arvojen vuorokausivaihtelut ja arvojen nousu hieman kun alotin ton hengitettävän kortisonilääkkeen.
    Puhallan parhaimmillani jopa 600 ja sillon on myös todella hyvä olo, huonoimmillaan oon puhaltanut 450. Nyt pef on ollu jo pitkän aikaa 500-550 ja oireita on jossain määrin melkein kokoajan lääkkeestä huolimatta.
    Poskiontelot multa on kuvattu ja niissä oli kyllä limakalvoturvotusta lääkärin mukaan, että kyllä mulla joku allergia ainakin on oltava. Ihmettelin kyllä etten ollu edes pölypunkille sen ihopistotestin mukaan allerginen. Täytyy nyt vaa odotella niitä erikoistutkimuksia josko sitten jotain selviäis ja sais oikeenlaisen lääkityksen.

    Mahtaakohan stressi, masennus vaikuttaa/pahentaa astmaa? tai voiko astma aiheuttaa noita kahta edellistä? hmm.

    Äänestä

  • ninja kirjoitti:

    Harmittaa todella niin paljon kans tuo, että kun mistään tutkimuksista ei tunnu löytyvän mitään vikaa. Ainoat oli tosiaan noiden pef arvojen vuorokausivaihtelut ja arvojen nousu hieman kun alotin ton hengitettävän kortisonilääkkeen.
    Puhallan parhaimmillani jopa 600 ja sillon on myös todella hyvä olo, huonoimmillaan oon puhaltanut 450. Nyt pef on ollu jo pitkän aikaa 500-550 ja oireita on jossain määrin melkein kokoajan lääkkeestä huolimatta.
    Poskiontelot multa on kuvattu ja niissä oli kyllä limakalvoturvotusta lääkärin mukaan, että kyllä mulla joku allergia ainakin on oltava. Ihmettelin kyllä etten ollu edes pölypunkille sen ihopistotestin mukaan allerginen. Täytyy nyt vaa odotella niitä erikoistutkimuksia josko sitten jotain selviäis ja sais oikeenlaisen lääkityksen.

    Mahtaakohan stressi, masennus vaikuttaa/pahentaa astmaa? tai voiko astma aiheuttaa noita kahta edellistä? hmm.

    Suomessa astman diagnoosi viivästyy 5 vuotta tutkimusten mukaan.Lääkärit eivät osaa diagnosoida ajoissa astmaa.Yskin kuivaa yskää 5 vuotta, missään ei ollut tarpeeksi poikkeavuuksia(spirometria,pef jne.)kunnes 1 1/2v sitten astma puhkesi ja muuttui 1/2 vuodessa tosi ärkäkäksi.Etsikää nopeasti hyvä keuhkolääkäri.Tai käyttäkää ainakin kortisonisuihketta välttäksenne vaikeahoitoisen astman.Aina ei astmaan löydetä syytä.käykää lukemassa Hesassa Terveystieteiden kirjastossa alan kirjallisuutta.On Meilahden sairaalan vieressä.

    Äänestä

  • Emma kirjoitti:

    Minullakin henki vinkui ja oli allergiaoireita, mutta pef ja spirometria olivat ns. normaaleja. Oireita ehti minullakin olla 5 vuotta ennen diagnoosia. Lääkkeitä tautiin ei annettu ennen kuin jouduin sairaalaan vaikeiden hengitysvaikeuksien takia. Diagnoosin viivästymisen takia käytän nykyään todella tujuja lääkkeitä.

    Vinkkinä kaikille astmaatikoille: Mikäli astma pahenee, kannattaa ehdottomasti pyytää vatsansuojalääkkeitä jos lääkkeeksi määrätään teofylliiniä tai prednisolonia (tabletteja astmaan). Kaikki lääkärit eivät vatsansuojalääkkeitä määrää ja vatsaongelmat saattavat tulla esiin vasta vuosien kuluttua.

    Äänestä

  • Pihinä kirjoitti:

    Joo, ei ole kukaan maininnu mistään vatsansuojalääkkeistä Prednisolonin yhteydessä. Tämä koskee varmaan jatkuvaa käyttöä? Mulla ne on "varalääkityksenä" pitkän ulkomailla työskentelyn vuoksi. Juuri aloitin kuurin kun ei avaava auttanu ja olin jo 1,5 viikkoa kituuttanu eteenpäin. Se on niin mukavaa kun ei ole todettua astmaa, ei tarvii ostaa kalliita lääkkeitä :) avaavaa vaan kun pahalta tuntuu. Astmaa ei todettu vaikka joku vuosi sitten olin ensiavun kautta 3:tta päivää sairaalassa. No hyvin meillä asiat on Suomessa, tunnen yhden kaverin itä-blokin maista jonka kuukausi palkka riittäisi noin yhteen pakettiin avaavaa Ventolinea. Eli se tarkoittaa sitä että pihisten mennään niin kauan kuin vatsalihakset jaksaa ilmaa painaa pihalle. Ohjeet ehkäisevään hoitoon oli myös jotakuinkin päin vastoin nykylääketieteeseen, mikäli jotain ymmärrän.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ninja kirjoitti:

Millasia oireita teillä muilla on kun astma alkaa pahentua? Mietin vaan, että onko ihan normaalia, että tuntee kun keuhkot "supistelee" vai mahtaakoan se olla jotakin lihasperäistä yläselänlihaksissa tai rintalihaksissa johtuen huonosta työasennosta tms. Mulla itellä tulee vaan noi "supistukset" aina ton pahentuneen kuivan yskän ja hengenahdistuksen yhteydessä tai sen jälkeen kun olen ottanut avaavaa lääkettä. Myös astman pahentuessa olen aivan kalpea ja sairaannäköinen ja nukun todella huonosti ja heräilen yöllä hengenahdistukseen, limaa saa räkiä yhtämittaa, ei maistu ruokakaan ja muutenkin masentunut olo, enkä kykene normaaliin toimintaan.

Itellä ei ole astmaa vielä diagnosoitu, odotan erikoiskeuhkotutkimuksiin pääsyä. Spirometriassa ei mitään poikkeavaa näkynyt(olin tosin käyttänyt hengitettävää kortisoni lääkettä jo muutaman kuukauden), pef arvoissa oli kohtuullisen paljon vuorokausivaihtelua. Lääkäri oli aluksi sitä mieltä tutkimusten perusteella, ettei mulla mitään astmaa ole, näissä perus ihopisto allergiatesteissäkään ei näkynyt millekään allergiaa ja mulla on kuitenkin päivittäin nenä tukossa, oireiden perusteella ja mun vaatimuksesta teki sitten tuon lähetteen erikoistutkimuksiin. Olen miettinyt, että voisiko psyykellä olla muka noin suuri vaikutus? Kuitenkin noi astmalääkkeet helpottavat oloa, mutta eivät tarpeeksi. Olen myös saanut prednisolon tabletteja, helpottavat oloa, mutta masennun niistä enkä saa unta. Olen ollut työttömänä kuukauden, koska en oireitten vuoksi pystynyt olemaan työssä. Tietysti tää tilanne tuo stressiä ja kun mul ei ole varmuutta edes minkätakia on hengenahdistusta ja allergiaoireita. Voiskohan joku ruoka-aine jotakin aiheuttaa?

Olis kiva kuulla muitten kokemuksia astmasta ja psyyken osuudesta mahdollisesti siihen(?) Miten saitte diagnoosin, oletteko olleet minkälaisissa tutkimuksia. Siis aivan kaikkee olis mukava lukee kohtalotovereilta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu