onko muita

minulla on ongelmana se että aloitin kuun alussa ehkäsyrenkaan käytön, mutta en noudattanut ohjetta. eli en käyttänyt 7 ensimmäisen päivän aikana kondoomia, vaikka se oli suositus. Muutenkin asensin renkaan pari päivää liian myöhässä. Nyt on muutamana päivänä ollut etovaa oloa ja varsinkin kahvin jälkeen tai kun on syönyt. ruumiinlämpö on 36.8-37.2 välillä sahaillut. eli teoriassa voisi olla mahdollista että olisin raskaana.Onko siis muille käynyt tällaista ehkäsyrenkaan kanssa? ja muutenkin... miten nopeeta mahdolliset raskauden oireet alkavat yleensä?
mitenkä hormoonit vaikuttavat alkioon, jos olisin raskaana.
3387
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

nappasimpa sitten eilen renkaan pois. ajattelin, että silläpä se selviää. nyt sitten odotellaan muutama päivä alkaako menkat. Renkaan poisto olisi ollut vasta viikon päästä...ei jaksanut odottaa :)
lueskelin täällä alkuraskauden oireista ja huomasin, että minullekkin on tullut finnejä (tai oikeestaan paiseita) kasvoihin ja peppuun. ennen ei ole tällaisia tullut. toki voihan se johtua renkaasta, että niitä tulee.
ehkä vaan toivon olevani raskaana ja kuvittelen oireet :)

Äänestä

Onkohan sun loppujenlopuksi edes järkeä käyttää sitä rengasta, kun et kerran toimi ollenkaan niikuin kuuluisi... Ei millään pahalla...
Katse vaan kiinnittyi tuohon tekstiisi, jossa kerroit, että otit renkaan pois ku ei jaksanu odottaa jne...

Äänestä
  • Mä käytin rengasta noin vuoden päivät ennen kuin jätettiin ehkäsy vallan pois vauva-aikeiden vuoksi. Mulle sanottiin silloin neuvolassa, kun rankaan hankin, etten tarvi muuta ehkäsyä renkaan käytön aloituksen yhteydessä. Taidettiin harrastaa sänkypuuhia samana iltana kun renkaan laitoin enkä tullut raskaaksi. alkuaikoina tehtiin myös niin, että otin renkaan pois rakastelun ajaksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


lissukka78 kirjoitti:

minulla on ongelmana se että aloitin kuun alussa ehkäsyrenkaan käytön, mutta en noudattanut ohjetta. eli en käyttänyt 7 ensimmäisen päivän aikana kondoomia, vaikka se oli suositus. Muutenkin asensin renkaan pari päivää liian myöhässä. Nyt on muutamana päivänä ollut etovaa oloa ja varsinkin kahvin jälkeen tai kun on syönyt. ruumiinlämpö on 36.8-37.2 välillä sahaillut. eli teoriassa voisi olla mahdollista että olisin raskaana.Onko siis muille käynyt tällaista ehkäsyrenkaan kanssa? ja muutenkin... miten nopeeta mahdolliset raskauden oireet alkavat yleensä?
mitenkä hormoonit vaikuttavat alkioon, jos olisin raskaana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu