Tarttis varmaan tehdä jotain

Tämä ei ole moraalisaarna, vaan sinun mietittäväksi.
Jos kuitenkin juo noinkin paljon, niin todistettavasti masennuslääkkeet eivät auta, alkoholi nollaa niiden tehon.
Sinulla on alkoholiongelma ainakin, masennus voi johtua myös siitä. Harva holisti on jaksava ja pirteä. Jos tulet siihen tulokseen, että alkoholin käyttö on saatava loppumaan, löytyy kyllä paikkoja, joista apua saa, esim A-klinikka,
AA-ryhmät ja ei todella tarvitse olla pohjalla, mielummin vähän ennen kuin sitten kun kaikki on päin sitä.
Raha-asioissakin voi tapahtua muutos parempaan, jos ei tarvitse sitä kaljaa ottaa samoin seksielämässä.
Voisitko lastesi takia yrittää muutaman vuoden raitistumista ja kerätä voimia vaikka liikunnalla.

Ihan tulee mieleeen sekin että ero on aika kova juttu pelkästään käsiteltäväksi ja siihen päälle kaikki muukin mieltä ja elämää rasittava keitos. Hae toki joku ryhmä missä purkaa ajatuksia, eronneille on olemassa monenlaista apua. Hyvää olen kuullut mm. eroseminaareista. Voit tietysti hakeutua terveyskeskuksen kautta keskustelemaan tai mennä vaikka yksityiselle kallonkutistajlle tai terapeuteille. Yksinhuoltajille on myös erilaisia yhdistyksiä, ryhmiä, erilaisia miesporukoita, seurakuntien apua monellakin tavalla jne. Mutta tärkeintä on ettei todellakaan jää yksin sinnittelemään. On hyvä herätä ennen kuin on myöhäistä ja lapsesi ansaitsevan tuossa tilanteessa turvallisen isän varsinkin jos äiti on menossa alaspäin. Itsesi ja lastesi takia sinun pitää huolehtia omasta jaksamisestasi. Koeta löytää itsellesi mukava harrastus ja ehkä sellainen, josta saatte yhdessä lasten kanssa mukavia hetkiä, iloa ja nauruakin.

Itsekin olin eron jälkeen melko maassa pitkään kunnes hokasin että lasten takia minun pitää ryhdistäytyä ja näyttää heille elämäniloa esimerkilläni ja hoitaa omaa mielenterveyttä ja hakea apua. Yksin nysvääminen ei riitä kenellekään. Rahahuoliinkin saa apua, on kaikenlaista velkaneuvonnasta lähtien sosiaalitoimistoon, ovat siinä ammattilaisia ja osaavat neuvoa eteenpäin. On myös erilaisia perhelomia tarjolla, pääsisit lasten kanssa jonnekin hetkeksi. Ja jos et yksin jaksa lähteä etsimään apua, niin vapaaehtoisia auttajatahoja löytyy mm. Pelastakaa lapsetilta, Punaiselta ristilta, seurakunnilta tai yksinhuoltajyhdityksistä.

Hyvä isä huolehtii myös omista tarpeista, kun deittailet naisten kans, älä heti tuo ystävääsi lasten maailmaan vaan nautiskele yksin. Ne on aikuisten asioita ja sitten vasta kun on varma että siitä tulee pitempi suhde, lapset saavat alkaa totutella ajatukseen. Mutta parantele rauhassa entiset haavat ja anna itsellesi palautetta että olet jaksanut tähän asti. Elämässä on paljon hyvää, iloa ja onnea, väliin mahtuu niitä kriittisempiä aikoja. Kyllä sinä tämänkin vaiheen yli pääset! Onnea matkaasi!

Kyllä tosiaankin kannattaa tehdä jotain. Etpä ole suinkaan "toivoton tapaaus", sillä osaat eritellä hyvin sen mistä kenkä puristaa.

Käsittääkseni eron työstäminen ottaa, tapauksesta riippuen, vuosia. Olet eronnut vähän aikaa sitten; uusi elämäntilanne jo yksistään voi olla todella raskas. Sinulle senkin takia, että joudut kantamaan vastuun lapsista yksin. Ei silti kuitenkaan kannata jäädä yksin, vaan kannattaa tukeutua esim. sukulaisiin, ystäviin, työtovereihin jne. Tässä tilanteessa erotellaan jyvät akanoista:) Ammattiapuakaan ei kannata pelätä, he tietävät keinot ja tahot mistä ja miten apua saa parhaiten.

Harrastusmahdollisuudet ovat vähillä rahoilla tietenkin rajalliset, mutta onhan meillä hieno luonto, jossa voi liikkua ilmaiseksi. Kaupungissakin puistoalueet yms.

Kokeilepa vaihtaa alkot vaikka parin kuukauden ajaksi liikuntaan. Osta mäyräkoirarahoilla vaikka uimalippu, taikka kuntosalivuoro. Pyydä kaveria mukaan... eikä sitten olusille liikunnan jälkeen. Voi olla, että parin kuukauden jälkeen olosi voi olla virkumpi, eikä olut enää niin maistukaan.

Raha-asioita voi selvittää ja setviä KELA:lla ja sossussa. Kelalta mm. asumistukiasiat. Sossusta voi hakea esim. toimeentulotukea. Aika työläs prosessi kylläkin, mutta tosi ahtaalla jos on, niin kannattaa. Kysy ainakin mahdollisuudestasi saada toimeentulotukea.

Kannattaiskohan soittaa A-klinikalle ja kysyä sen toiminnasta. Omalta kohdaltani voin sanoa sen, kun n. kaksi vuotta sitten lopetin tissuttelemiseni, niin kyllä se otti voimille. Itkin aivan sitä, että elämästä on mennyt kaikki ilo. Nyt tänään olen tosi onnellinen, että pääsin viinapirusta irti. Paljon hyviä asioita on tullut tilalle.

Lääkkeitähän lääkärit mieluusti määrää, mutta jotenkin sinussa kuitenkin tuntuu olevan tuota ihanaa uskoa itseesi; "lapseni haluan pitää,ja olla heille maailman paras isi". Kuitenkin, jos elämä menee niin synkäksi, ettei valoa näy tunnelin päässä, silloin voi lääkityksestä olla isokin apu.

Jaksamisia sinulle. Jonain päivänä helpottaa, usko vain. Toivon sinulle ja lapsillesi kaikkea hyvää.