Mulla on siis pari vuotta sitten puhjennut yleinen ahdistuneisuushäiriö. Paniikki alkoi jo murkkuiässä. Masennusta ei sinänsä kauheasti ole ollut, vaikka kyllähän nämä ahdistukset masentaa. Nyt mulla on vaivana jo muutaman kuukauden ajan ollut pakkoajatukset, jotka liittyvät lapsiin. Yhtäkkiä vain keksin, että " saatan olla pedofiili " ja säikähdin ajatusta hirveästi. Pedot on aina mun mittapuun mukaan ollut alinta pohjasakkaa, joten voitte kuvitella miten paljon tämä pelko ahdistaa.
Kyse ei sinänsä ole siitä, että tekisin mitään lapsille ( mulla ei omia lapsia ) vaan, että ajattelisin jotain seksuaalista lapsia nähdessäni. Kaikki alkoi luultavasti siitä, että luin penskana kirjan joka kertoi insestistä ym. Luin kirjaa mielenkiinnolla ja olen vuosia tuntenut suurta syyllisyyttä, että luin sen kirjan. Kerran kun kuulin jonkin uutisen insesti/pedofiliasta, niin alapäässäni tuntui " jotakin ". Siitä se sitten lähti. Ensin luulin, että olen itse joutunut insestin uhriksi ja myöhemmin pelko vaihtui siihen, että minä itse olisin se paha ihminen.
Nämä ajatukset saavat minut joskus paniikin partaalle, vaikka tiedän, etten noin vain yhtäkkiä voi muuttua miksikään pedoksi. Ahistaa se, etten pysty olemaan lasten kanssa luontevasti, vaan pelkään koko ajan ajatuksiani ja alapään tuntemuksia.
Kertokaa hyviä vinkkejä saman kokeneet, miten tästä pääsee eroon?
Kyse ei sinänsä ole siitä, että tekisin mitään lapsille ( mulla ei omia lapsia ) vaan, että ajattelisin jotain seksuaalista lapsia nähdessäni. Kaikki alkoi luultavasti siitä, että luin penskana kirjan joka kertoi insestistä ym. Luin kirjaa mielenkiinnolla ja olen vuosia tuntenut suurta syyllisyyttä, että luin sen kirjan. Kerran kun kuulin jonkin uutisen insesti/pedofiliasta, niin alapäässäni tuntui " jotakin ". Siitä se sitten lähti. Ensin luulin, että olen itse joutunut insestin uhriksi ja myöhemmin pelko vaihtui siihen, että minä itse olisin se paha ihminen.
Nämä ajatukset saavat minut joskus paniikin partaalle, vaikka tiedän, etten noin vain yhtäkkiä voi muuttua miksikään pedoksi. Ahistaa se, etten pysty olemaan lasten kanssa luontevasti, vaan pelkään koko ajan ajatuksiani ja alapään tuntemuksia.
Kertokaa hyviä vinkkejä saman kokeneet, miten tästä pääsee eroon?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Mulla on samoja oireita... Tässä kolmisen kuukautta sitten alkanut... Välillä voimakkaammin, välillä vähemmän. Aluksi mulle tuli pakkoajatuksia siitä, että en rakasta poikaystävääni, tuli kauhea paniikin tunne. Koska oikeasti häntä rakastin, mutta pelkäsin, että en rakasta ja miten se olisi häntä loukannut. Erosimme kylläkin... en pystynyt enään...
Sitten, nyt mulle on tullut pakkoajatuksia jos olisinkin lesbo (ja sitä en ole). Kauhee paniikki tulee siitä et pelkään että musta tulee lesbo. Pitäisi varmaan välttää naispuolisia ihmisiä vai? Tiedän etten ole lesbo,mutta en voi tälle ajatukselle mitään. Entistä enemmän pelkoani lisää se, että kaverini on lesbo ja himoitsee minua! Hän itse kertoi...
Ja nyt mulla on myös pakkoajatuksia siitä, että jos jään vanhaksi piiaksi (olen 17 vuotias, pian 18), että jos kaikki ihmissuhteeni kaatuvat ahdistukseeni, niinkuin kävi viime suhteessa.. tai sitten oli rakkauden hiipumista, en tiedä... joskus aikasempikin suhde lopahti pakkoajatukseeni, se vaan tulee ihan yhtäkkiä. Ja nyt pelkään etten voi koskaan seurustella ja jään vanhaksi piiaksi :/.
En itse tiedä muuta aupua näihin, kun PITÄISI ajatella erinlain, mutta en vaan pysty. psykiatrillakin kävin, mutta hänen mielestä ei tilanteeni ollut paha, ja oon muutenkin murehtija tyyppiä, niin voi tulla kaikennäköisiä ahdistuksia... Ja luetteli minut terveeksi, vaikka sanoi, että minulla on pakkoajatuksia (kun ennemminkin ollut pakkotoimintoja) mutta ei luettelisi sitä vielä sairaudeksi... mutta silti... nyt mulla on pakkoajatuksia, nuorempana pakkoajatuksia ja pakkotoimintoja... Oonkohan jotenkin viallinen ihminen?
Mulla oli pitkän aikaa, ettei ollut mitään hullutusta... mut nyt se on taas... oonko koko loppuelämäni tällainen friikki?
Yhden neuvon voin sanoa: ei kannata ajatella niin paljon kaikenlaista. siitähän ne syntyvät. Mutta vaikea tuosta neuvosta ottaa oppia kun ei kunnolla pysty olemaan ajattelemattakaan. Sinua neuvoisin kanssa käymään lääkärillä, että voisit puhua ongelmastasi, kun kokemuksella tiedän, että se ei mukavalta tunnu. Mutta puhuminen on aina hyvä asia, mulla se ainakin helpottaa.
Mutta onhan pakkoajatuksetkin jonkinmoinen mielenterveydellinen "häiriö", kylläkin vain lievä eikä yleensä tarvitse lääkitystä.
Oon asiasta hieman eri mieltä.. Pakkoajatukset ei välttämättä ole ollenkaan mitään lieviä ongelmia, vaan ne voi tuhota tai tehdä jonkin ihmisen elämästä täyttä helvettiä. Teidän kyllä, kun itse kärsin niistä..
Lääkitys ja terapia ovat mun apunani. osin tässä ongelmassa lääkityksen on oltava suurina määrinä, sillä muuten se ei auta. On tutkittua että pakkoajatuksiin ja -oireisiin auttaa vaan reippaat määrät.
Ja vaikka lääkäris sano mitä, niin ethän säkään nauti tosta tilanteesta ja se aiheuttaa ahdistusta, joten kehottaisin sua hakeutumaan uudestaan hoitoon jotta olo paranis :)
Kyllähän monet ihmiset kärsii lievistä pakkotoiminnoista tai ajatuksista elämänsä aikana, ja ne menee monasti ohi, mutta tosiaan siitä voi tulla myös ongelma..
Mulla nää on vaivannu enemmän ja vähemmän tuolta lapsuudesta asti. Toivois vaan että alkais jo helpottaa.. Lääketytä pitäis nostaa jo siihen suurimpaan mahdolliseen rajaan asti kuulemma.. sain lääkärin neuvon tänään.. Voi tuskaa..
No mut jospa se siitä :)
Hyvää jatkoa!! :)
nyt tiedän mikä minua vaivaa... Olin jo kauan kelannut että mikä minulla on kun koko ajan ahdistaa ja on stressaantunut olo. Nyt tajusin, olen myös koko ajan ajatellut jotain, mistä tulee huono olo... Aluksi minulla oli ajatus että sekoan, sitten se että minulla olisi joku kasvain, nytten on semmoinen että en tiedä haluanko jatkaa tyttöystäväni kanssa, joka on ollut minulle niin hyvä kuin voi kuvitella... Tuntuu vain silti että nämä vaivani johtuisivat siitä, kun en tiedä kiinnostaako minua jatkaa, vai ei.. Lisäksi on semmoinen ajatus että sairastun johonkin skitsofreniaan kaikkien näiden ristiriitaisten ajatusteni kanssa.
Nyt vain pitäisi sitten keksiä keino, jolla näistä pääsisi eroon... Minulle on määrätty jo rauhoittavia sekä joitakin lieviä masennus lääkkeitä, mutta ei niistä ole apua ainakaan vielä ollut... no onneksi on parin viikon päästä uusi psykiatrin aika.
Mäkin pelkään sairastumista ja ties mitä.. just toi että välil tulee olo "mitä jos mul onkin aivokasvain, tai SYÖPÄ!!??" se on niin ahdistavaa.. ja sit kun nää ajatukset pyörii mielessä, niin mikään ei piristä kuin korkeintaan hetkeksi.. tuntuu, et asiat ei oikeestaan loppujen lopuks voi mennä hyvin, kun kuitenkin sairastun jossain vaiheessa tai tapahtuu jotain peruuttamatonta. AIKA SEKOO!! tajuun et on tyhmää aatella noin, koska kaikel on aina tapana järjestyä, mut silti on sellain pelko tuol kallon pohjassa koko ajan.. :( välillä se menee ohi ja välillä se tulee voimakkaampana kuin ennen.. Mut silti on sellain olo et mikään ei voi loppujen lopuks olla hyvin, vaan jotain menee varmasti pieleen.. miten vois ajatella positiivisesti???
Mulla samaa. Ajattelen aina välillä(tai no varmaankin parisen kertaa päivässä) että mitäs jos poikaystävä ei rakasta mua, ja mitäs jos mä en rakasta, vaikka ihan hullua kun kyllä todella rakastan ja hänkin mua. Nää ajatukset vaan jää 'jumiin' päänuppiin. Sitten ajattelin että mitä jos oon lesbo(eli samaa kuin henkilöllä tässä. 'ainoa') jos vaikka ajattelen että jollain tytöllä on makee paita tai hiukset. Sitten ajattelen koko ajan omaa naamaa, että mitäköhän tuokin tuossa ajattelee kun tuijottaa minua, ja sitten tietysti punastun ja muuta ja äh, kauheeta tämmönen kun vielä ahdistuksen kanssa. Haluisko joku vaihtaa mese ossia? Ois kiva saada juttukaveri... :-/
Lievällä sitä, että siten "lievä" verrattuna Skitsofreniaan, ovathan ne aika erilaisia. Mutta skitsofrenia yleensä on pahempi ja todella vakava. Mutta onhan pakkoajatuksetkin vakavia kun ne pääsevät sellaisiksi äitymään, ei sille mitään mahda. No joo, en nyt selitä tosta enempää ettei tule väärinkäsityksiä, kun olen huono selittämään :).
Itse en lääkkeitä suostu ottamaan... En vaan suostu, eikä tämä mielestäni aina NIIN paha ole, että tarvitsisin. Koska välillä mulla oli hetkiä, ettei ahdistanut oikeastaan yhtään. Ja ei tainnutkaan muuten ahdistaa kuin poikaystäväni kanssa, siis ex poikaystäväni. Oloni paratti kun erosin hänestä... Vaikka hän ei ollut mitään väärää tehnyt, niin en vain jotenkaan enää halunnut olla hänen kanssa. Jotenkin se oli liian ahdistavaa. Pakkooajatukseni ja ahdistuneisuuteni johtuivat juuri pääosin siitä, silloin se alkokin.
aatelin jotenkii erilaisel taval eka, mut nyt tajusin sun pointin :) hyvin sä selitit! :)
Mäkään en ois aluks halunnu ees ajatella lääkkeitä, mut sit jotenki sopeuduin siihen ajatukseen ja sit kun mulle ehdotettiin niin suostuin..Tosiaan ei oo ollu suurta mullistusta, mut annos vaihtuu kohta joten katsotaan miten sitten alkaa pikkuhiljaa sujumaan :)
Hyvä et sul ei oo ihan liian valloillaan ajatukses! .. ja pääsit siitä murheenkryynistä eroon ;) vaikka siis mitään pahaa hän ei ollutkaan tehnyt :) mutta kerran ei ollut sulle sopiva.
voimia :)
terve,
Kärsin itsekin pakko-oireista ja mulla ne sekä ajatuksia että tekoja. Voin vakuuttaa että se on henkisesti helvetin raskasta kun ne ei anna rauhaa ja esim. nämä oireiden kohteet vaihtuu kun toisesta pääsee eroon. Aina keksii jonkin uuden ajatuksen tai teon. Pahimmillaan esim. 8v. sitten pesin käsiä aina fairylla 1h ja koskaan en selvinnyt alta vartin siitä.
Olen huomannut että pakkoajatuksia voi vastustaa esim. siten että sanoo itselleen kun huomaa, että nyt alkaa mennä vähän yli, että sehän on vain mun pääni mikä sanoo tai käskee tuollaista ajattelemaan. Eli yrittää tavallaan vähätellä sitä. Toinen vaihtoehto on se , että kieltäytyy täysin uskomasta päänsä ääneen ja sanoo itselleen ettei ota tätä paskaa vastaan.
pärjäile. tiedän itse siitä kärsineenä ja kärsin edelleen mitä helvettiä se elämä on. Ja etenkin kun löytyy ihmisiä jotka pitävät sua hulluna eikä itselleen mitään voi.
Tärkeää on se, että löytäis jotain tärkeää tekemistä myös niin ei ehdi ajatella kaikkea niin paljon. Itselläni hyvää oloa tuottaa esim. siivoaminen vaikka olenkin mies eikä se taas ole mitenkään neuroottista. siinä ei vaan tartte ´paljon ajatella touhun lomassa.
terv. mies 35v.
Oon 23-vuotias jätkä ja mulla alkoi joskus maalis-huhtikuussa pahat paniikkikohtaukset. Elin tosi stressaavaa aikaa ja alko tulla pakkoajatuksia, tyyliin oonko päässy mun ex-muijasta yli ja rakastanko oikeesti mun nykyistä.. Ei siinä kaikki, toukokuun alusta lähtien ollu hirvee homofobia, oon nähny joka puolella vaan homoja, en voi lukee lehtiä, en kattoo tv:tä ku mietin koko ajan et mitä jos oonki homo tai et musta tulee.. Se on aivan mahdoton ajatus et olisin mutta mieli hannaa vastaan! Heinäkuun alusta sit sairaslomalla.. Oon syöny efexoria 150mg päivässä.. Masennus helpottaa mutta pakkoajatukset säilyy.. Onko neuvoja? Tää on oikeesti tuskaa ku ei pysty edes kavereiden kaa hengaamaan.. Veikkaisin kaiken johtuvan mun faijasta joka haukku mua ku asuin vielä kotona homoksi. Sitten tuli vielä keväällä potenssiongelmia muijan kanssa.