Kun kerran täällä on liian hiljaista, niin kerronpa oman kokemukseni.
Seurustelin nuorempana pojan kanssa, joka oli kiinnostunut ns. yliluonnollisista asioista kuten minäkin. Juttelimme aiheesta usein ja kerran sitten sovimme, että se, kumpi meistä ensin tästä maailmasta lähtee, tulee jollain lailla toiselle ilmoittamaan, jos elämä jatkuu sielläpuolen.
Seurustelumme päättyi aikanaan, menin tahollani naimisiin, emmekä tavanneet enää toisiamme. Kului kymmenen vuotta, ja eräänä päivänä huomasin hänen kuolinilmoituksensa paikallisessa lehdessä. Tiesin hänen sairastaneen vakavaa sairautta, joten en ollut kovinkaan yllättynyt. Muistelin häntä ja etäisesti surin hänen liian aikaista lähtöään.
Muutaman päivän kuluttua asia palasi mieleeni uudelleen ollessani yksin kotona. Oli helteinen kesäpäivä, lepäilin sohvalla ja äkkiä muistin, mitä olimme sopineet. Ajattelin: "Tervehdys, ystäväiseni. Muistatko, mitä sovimme? Tule nyt antamaan joku merkki itsestäsi, jos pystyt!".
Tuskin olin saanut ajatustani loppuun, kun tunsin aivan selvästi kevyen hipaisun paljaalla säärelläni. Ihokarvani nousivat pystyyn siitä kohtaa. Se oli pieni hyväily, ehkä kiitos yhteisistä ajoista ja samalla todiste siitä, että elämä jatkuu.
Olin ihastuksissani, en ollenkaan peloissani. Minulle tuli lämmin olo, ja se olo jatkuu yhä...
Hipaisu tuoltapuolen
Hengetär
2
924
Vastaukset
Poisnukkuneet tuntemamme ihmiset "ikäänkuin" kommunikoisivat psyykkisellä tasolla.
Sekä päivätajunnassa, että unien tasolla.
Kuitenkin omat tapaukseni voi selittää alitajuisten mielteiden tasolla.- ghost
Luin ensin otsikon että "hipaisu takapuoleen"
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?861749Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,171101Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.981066Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol79962- 92819
Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot151798Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt51754Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs51710- 53674
Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv51671