Kun kerran täällä on liian hiljaista, niin kerronpa oman kokemukseni.
Seurustelin nuorempana pojan kanssa, joka oli kiinnostunut ns. yliluonnollisista asioista kuten minäkin. Juttelimme aiheesta usein ja kerran sitten sovimme, että se, kumpi meistä ensin tästä maailmasta lähtee, tulee jollain lailla toiselle ilmoittamaan, jos elämä jatkuu sielläpuolen.
Seurustelumme päättyi aikanaan, menin tahollani naimisiin, emmekä tavanneet enää toisiamme. Kului kymmenen vuotta, ja eräänä päivänä huomasin hänen kuolinilmoituksensa paikallisessa lehdessä. Tiesin hänen sairastaneen vakavaa sairautta, joten en ollut kovinkaan yllättynyt. Muistelin häntä ja etäisesti surin hänen liian aikaista lähtöään.
Muutaman päivän kuluttua asia palasi mieleeni uudelleen ollessani yksin kotona. Oli helteinen kesäpäivä, lepäilin sohvalla ja äkkiä muistin, mitä olimme sopineet. Ajattelin: "Tervehdys, ystäväiseni. Muistatko, mitä sovimme? Tule nyt antamaan joku merkki itsestäsi, jos pystyt!".
Tuskin olin saanut ajatustani loppuun, kun tunsin aivan selvästi kevyen hipaisun paljaalla säärelläni. Ihokarvani nousivat pystyyn siitä kohtaa. Se oli pieni hyväily, ehkä kiitos yhteisistä ajoista ja samalla todiste siitä, että elämä jatkuu.
Olin ihastuksissani, en ollenkaan peloissani. Minulle tuli lämmin olo, ja se olo jatkuu yhä...
Seurustelin nuorempana pojan kanssa, joka oli kiinnostunut ns. yliluonnollisista asioista kuten minäkin. Juttelimme aiheesta usein ja kerran sitten sovimme, että se, kumpi meistä ensin tästä maailmasta lähtee, tulee jollain lailla toiselle ilmoittamaan, jos elämä jatkuu sielläpuolen.
Seurustelumme päättyi aikanaan, menin tahollani naimisiin, emmekä tavanneet enää toisiamme. Kului kymmenen vuotta, ja eräänä päivänä huomasin hänen kuolinilmoituksensa paikallisessa lehdessä. Tiesin hänen sairastaneen vakavaa sairautta, joten en ollut kovinkaan yllättynyt. Muistelin häntä ja etäisesti surin hänen liian aikaista lähtöään.
Muutaman päivän kuluttua asia palasi mieleeni uudelleen ollessani yksin kotona. Oli helteinen kesäpäivä, lepäilin sohvalla ja äkkiä muistin, mitä olimme sopineet. Ajattelin: "Tervehdys, ystäväiseni. Muistatko, mitä sovimme? Tule nyt antamaan joku merkki itsestäsi, jos pystyt!".
Tuskin olin saanut ajatustani loppuun, kun tunsin aivan selvästi kevyen hipaisun paljaalla säärelläni. Ihokarvani nousivat pystyyn siitä kohtaa. Se oli pieni hyväily, ehkä kiitos yhteisistä ajoista ja samalla todiste siitä, että elämä jatkuu.
Olin ihastuksissani, en ollenkaan peloissani. Minulle tuli lämmin olo, ja se olo jatkuu yhä...
Vastaukset 2
Vanhimmat
Poisnukkuneet tuntemamme ihmiset "ikäänkuin" kommunikoisivat psyykkisellä tasolla.
Sekä päivätajunnassa, että unien tasolla.
Kuitenkin omat tapaukseni voi selittää alitajuisten mielteiden tasolla.
Luin ensin otsikon että "hipaisu takapuoleen"