Enpä olisi vielä tämän vuoden alussa uskonut, jos joku olisi kertonut minun sairastuvan tähän kivuliaaseen ja masentavaan tautiin. Minähän olin täysin terve, iloinen nuori tyttö.
Nyt kuitenkin, alkujärkytyksen ja kamppailun jälkeen, olen hyväksynyt sairauteni. Tai siis ainakin sisäistänyt sen. Se on nyt osa minua, tuskin koskaan tulen pääsemään siitä eroon.
Yksin on kuitenkin välillä kovin hankalaa jaksaa herätä hymyillen kipuun. Ympärilläni toki on paljon ystäviä ja läheisiä, mutta miksi minusta silti tuntuu että olen niin yksin sairauteni kanssa? Heistä kukaan ei kuitenkaan voi täysin ymmärtää, miltä tämä kaikki voi tuntua.
Olisi enemmän kuin mahtavaa löytää joku samankaltaista kokenut. Joku, jonka kanssa jakaa ajatuksia "kohtalostamme".
Oletko se sinä?
Ole kiltti ja mailaa. Helpotetaan oloamme purkamalla tunteita. Olisi mukavaa, jos kertoisit miten tautisi ilmeni, mitä lääkkeitä käytät, kuinka kauan olet sairastanut, millaista kipua koet, mitä päässäsi liikkuu kaiken tämän jälkeen ym. 100% vastaus kaikille. :)
[email protected]
Nyt kuitenkin, alkujärkytyksen ja kamppailun jälkeen, olen hyväksynyt sairauteni. Tai siis ainakin sisäistänyt sen. Se on nyt osa minua, tuskin koskaan tulen pääsemään siitä eroon.
Yksin on kuitenkin välillä kovin hankalaa jaksaa herätä hymyillen kipuun. Ympärilläni toki on paljon ystäviä ja läheisiä, mutta miksi minusta silti tuntuu että olen niin yksin sairauteni kanssa? Heistä kukaan ei kuitenkaan voi täysin ymmärtää, miltä tämä kaikki voi tuntua.
Olisi enemmän kuin mahtavaa löytää joku samankaltaista kokenut. Joku, jonka kanssa jakaa ajatuksia "kohtalostamme".
Oletko se sinä?
Ole kiltti ja mailaa. Helpotetaan oloamme purkamalla tunteita. Olisi mukavaa, jos kertoisit miten tautisi ilmeni, mitä lääkkeitä käytät, kuinka kauan olet sairastanut, millaista kipua koet, mitä päässäsi liikkuu kaiken tämän jälkeen ym. 100% vastaus kaikille. :)
[email protected]
Vastaukset 6
Vanhimmat
usko sairastuvansa reumaan kovin nuorella iällä, sitä kun pidetään iäkkäiden ihmisten vaivana. Totuus on kuitenkin aivan toista kuten sinäkin olet joutunut huomaamaan.
Tämä on asia muiden joukossa jonka joutuu hyväksymään ja sen kanssa elämään. Itsekkään en olisi uskonut että se kohdalle sattuu varsinkaan vielä tässä iässä.
Voimia sinulle kohtalon toveri
Kuules plikka, siun pitäs mennä lääkärin puhheille, ku ne on ammattilaasii näes asioos.
Emmä usko että nää nörtit sua voi aattaa näis tosielämän asioos.
Että semmoosta!
olla jotain, tai löytyä muita saman ongelman kanssa painivia, käy kurkkaamassa. Siellä on oma keskusteluryhmä reuma-ihmisille.
http://www.verkkoklinikka.fi/
...linkkeistä. Olen jo miettinyt missä löytäisi meille reuman sairastuneelle oma keskustelupalsta.
Kiitos :)
En ole itse reumainen mutta tunnen tällaisia henkilöitä runsaasti koska itsekin olen vammainen.
Luin hiljattain artikkelin, jossa reuman pahasti invalidisoima henkilö oli saanut avun vaivaansa, parantunut lähes täydellisesti, Espanjan Torreviejassa. Reumathan ovat hyvin erilaisia mutta tällaisen kokeilukin kannattaa pitää mielessä.
Hei!Olemme yleensä kaikki reumaatikot aika sitkeitä sairautemme kanssa.Useat saisivat ottaa oppia meistä.Tietenkin jos lääkitys on hyvä ja kohdallaan voimme aloittaa päivämme joskus oikeinkin hyvin,tarkoitan lähinnä sitä,että pääsemme aamulla jotenkin ylös sängystä,ja kun lähdemme kävelemään voisi se olla mahdollista,että parin tunnin kuluttua pääsisimme vaikkapa ulos lenkille"hitaalle sellaiselle"ja työpäivätkin sujuisivat jotenkin.Kysele,katsele,hae apua oikeilta alan lääkäreiltä ja VAADI,että sinusta pidetään huolta. Kukaan ei sinulle tule kauppaamaan apua, jos ei sitä itse hae.Pidetään kaikki reumaatikot lippu korkealla,ja enkelit suojanamme.Ei annetaperiksi.