Ajatusta vain

Ei mulla oikeastaan enää finnejä ole kuin vaan pari siellä täällä,mutta omassa peilikuvassa tuun kai näkemään lopunelämää sen samaisen finninaaman joka joskus olin.Pidän siis edelleen itseäni aivan saatanan rumana ja ällöttävänä vaikka muut kehuisivatkin ulkonäköäni.En mä niitä usko koskaan.Finnit onnistu pilaamaan täydellisen minäkuvani kehittymisen ja minusta tuli katkera syrjäänvetäyjä joka häpeää itseään.Ei auta vaikka naiset kehuisi syötävän näköiseksi!!
Miksi on finnit ja miksi maamme nimi on finland?Ainoa asia mikä sai aknen katoamaan oli vain odotus.Vuosien odotus.Tai sitten naamani on edelleen finnien peitossa,mutta olen vain oppinut olemaan huomaamasta niitä.
2446
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

että ihminen, jolla ei koskaan ole ollut iho- ja/tai paino-ongelmia (ja tietysti etenkin siinä herkimmässä iässä), ei ymmärrä elämästä yhtään mitään.

Ymmärrän hyvin myös alempana olevan kirjoittajan tuntemuksia, kun hän sai "lahjan" hyväihoiselta ystävältään. Hienohipiäiset eivät kerta kaikkiaan voi ymmärtää millaista on olla finninaama!

Olen jo yli 40-vuotias, ja ihoni on kunnossa, arpiakaan ei ole kovin paljon. Siitä huolimatta joka kerta kun näen nuoren finninaaman, tunnen piston sydämessäni, tekisi mieli mennä halaamaan häntä ja vakuuttaa, että kyllä se elämä siitä vielä paranee, usko pois.

Minun aikanani ei ollut Roaa, ja antibioottejakin määrättiin todella kitsaasti. Jopa ihotautilääkärit syyllistivät potilaita. Minulle sanottiin mm. että pitää vähentää Coca colan juontia, vaikka en juuri koskaan sitä juonut.

Olkaa iloisia, että nykyisin on parempia hoitoja ja akneen suhtaudutaan asiallisesti. Toivotan kaikille voimia, pikaista paranemista ja hyvää ihoa jatkossa.

Ja Sinulle, kirjoittaja: Olet taatusti komea nuorimies, usko se! :)

Äänestä

Kyllähän se kieltämättä itsetunnon aika matalalle polki, kun oma peilikuva herätti inhoa. Mutta kyllä siitä yli pääsee. Minä ainakin luulen päässeeni.

Kärsin huonosta olosta, kunnes vihdoin tajusin että mun iho-ongelmat on sairaus, joka ei lähde odottamalla pois. Olen onnekas, koska mulle vaikutti ensimmäinen lääkekuuri...ja elämäntavat parantuivat siinä sivussa, kun aloin todella kiinnittää niihin huomiota. Täydellistä ihoa en saavuttanut, mutta täydellisyyttä en kaivannutkaan. Ehkä se akne joskus palaa...mutta sitä vastaan olen valmis taistelemaan!

Nykyisestä ihon kunnosta olen kiitollinen jokaisena aamuna kun peiliin katson...ja joka kerta, kun voin lähteä kouluun tai kauppaan tai ihan mihin vaan ilman peittävää meikkiä. Nyt voin todella iloita, harmi että oma kriittisyys etsi turhaan ilosen asenteen aiemmin.

Itsetuntoni parantui...ei se vieläkään ole kohdillaan, mutta jaksan olla positiivisempi. Enkä enää ole yhtä syrjäänvetäytyvä. Oli yllätävää löytää itsestänsä se puoli, että voin mennä puhumaan uusille ihmisille, ilman että jatkuvasti ajattelee omaa ulkonäköäni. Kyllä ihmiset näkee ne pienet arvet mun kasvoissa ja kriittisyyden ulkonäköäni kohtaan...toisinaan enemmän ja toisinaan vähemmän. Mutta ei ne välitä, ne näkee kaiken muunkin, jopa miellyttäviä piirteitä. Suurin ongelmani on pääni sisällä ei ulkoisesti ihollani.

Itse olen tajunnut, että sellanen minä olen, siltikin ihan ehjä, kaunis persoona vaikkakin aknen sairastanut.

Vaikka muutama vuosi nuoruudesta meni ittensä vihaamiseen, en aio tulevaisuuden mennä siinä sivussa. Mä ainakin aion olla tyytyväinen itteeni. Toivon samaa sinulle!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ex-akne25 kirjoitti:

Ei mulla oikeastaan enää finnejä ole kuin vaan pari siellä täällä,mutta omassa peilikuvassa tuun kai näkemään lopunelämää sen samaisen finninaaman joka joskus olin.Pidän siis edelleen itseäni aivan saatanan rumana ja ällöttävänä vaikka muut kehuisivatkin ulkonäköäni.En mä niitä usko koskaan.Finnit onnistu pilaamaan täydellisen minäkuvani kehittymisen ja minusta tuli katkera syrjäänvetäyjä joka häpeää itseään.Ei auta vaikka naiset kehuisi syötävän näköiseksi!!
Miksi on finnit ja miksi maamme nimi on finland?Ainoa asia mikä sai aknen katoamaan oli vain odotus.Vuosien odotus.Tai sitten naamani on edelleen finnien peitossa,mutta olen vain oppinut olemaan huomaamasta niitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu