Tutkimustulos

Suuri osa ihmisistä ei halua mielenterveyskuntoutujaa naapurikseen.Tuntuu kovin kurjalta.Enpä ole turhaan peitellyt mielenterveyskeskuskäyntejäni ja lääkitystäni.Masennukseni ja paniikkihäiriöni eivät ole olleet keskustelunaiheita kuten esim.mieheni sydänleikkaus.Kun jouduin vähän aikaisemmin jäämään eläkkeelle loppuunpalamisen takia ihmiset kummasti katselivat altakulmain eivätkä tienneet miten olisivat suhtautuneet.Tämä kaapissa oleminenkin ahdistaa kun ei uskalla puhua reilusti asioistaan edes sukulaisille.
3269
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Pelko mielenterveyskuntoutujaa kohtaan on perusteltua, koska kuntoutujasta on varmasti jotakin häiriötä ja pelkkä leima aiheuttaa itsessään kuntoutujalle lisäongelmia ja kyllähän muutoinkin mielenongelmalle on jokin konkreettinen syy olemassa. Itseäni vaivaa jatkuvat rikokset ja painostaminen ja naisvaltaisen maailman omituinen järjenjuoksu. Viikon sisällä olen joutunut laittoman uhkauksen, kiristyksen ja syrjinnän kohteeksi ja normaalisti vastaavalaisessa tilanteessa minua ollaan vielä syyllistetty muiden rikoksista vaikka toisaalta asiat olisi toteuttaa olemassaolevien lakin raameissa ilman murheita.
Toisaalta en ole saadakseni oikeuksiani läpi viranomiasessa normaaliin tapaan, joten vaihtoehdot ovat joko kärsiä taikka kärsiä. Kärsin siis siksi, että joku haluaa tehdä aasinsillan omista rikoksista minuun taikka kärsin siksi, etten saa oikeuksiani viranomiasessa normaaliin tapaan läpi tai kärsin siksi, etten muiden törppöilyjen vuoksi pysty elämään normaaliin tapaan.

Äänestä
  • Useimmat mt-kuntoutujat kyllä eivät aoheuta mitään häiriöitä.Mitähän mahdoit tarkoittaa?

    Äänestä

  • Mitähän kirjoitti:

    Useimmat mt-kuntoutujat kyllä eivät aoheuta mitään häiriöitä.Mitähän mahdoit tarkoittaa?

    Mm. sitä, ettei pääkoppa kestä noita vanhoja paskoja mafioosoja, jotka sähläävät ja sittenhän kuluu taas viinaa hieman pidemmän aikaa ja sitten taas jossakin vaiheessa loppuu se hyvoinvointi ja tulee jotakin.....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Naapureista kirjoitti:

Suuri osa ihmisistä ei halua mielenterveyskuntoutujaa naapurikseen.Tuntuu kovin kurjalta.Enpä ole turhaan peitellyt mielenterveyskeskuskäyntejäni ja lääkitystäni.Masennukseni ja paniikkihäiriöni eivät ole olleet keskustelunaiheita kuten esim.mieheni sydänleikkaus.Kun jouduin vähän aikaisemmin jäämään eläkkeelle loppuunpalamisen takia ihmiset kummasti katselivat altakulmain eivätkä tienneet miten olisivat suhtautuneet.Tämä kaapissa oleminenkin ahdistaa kun ei uskalla puhua reilusti asioistaan edes sukulaisille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu