Mitä unessa nähty kuolema merkitsee?

kohta uneton

Olen nähnyt parin kuukauden kaksi samantyyppistä läheisen kuolemaan liittyvää unta. Ensimmäisessä kuoli äitini, tosin olin unessa hänen kanssaan, mutta hän oli jotenkin "lähdössä kuolemaan". Eli kuollut olevinaan oli, muttei vielä lähtenyt meidän luotamme mihinkään. Tiesi kyllä lähtönsä ja olevansa kuollut, kun koitti kovasti minua lohduttaa.

Viime öinen uneni oli samantyylinen, "kuolijana" oli mieheni. Kuollut hän tosiaan oli, mutta samalla lailla vielä "näkyvissä", juttelin hänen kanssaan, mutta yhtä lailla kuollut hän oli kuten äitinikin toisessa unessa.

Lisäksi unia yhdistää vielä se seikka, että molemmissa unissa oli läsnä muitakin sukulaisia ja ihmettelin kovasti miksi kaikki käyttäytyi ihan normaalisti vaikka tiesivät tapahtuneen. Itse itkin kovasti ja yritin huutaa muille ja estää kuoleman. Tiesin sen kuitenkin jo tapahtuneen ja muistan ajatelleeni kaikkia iloisia hetkiä joita "kuolijoiden" kanssa olin viettänyt. Muut sukulaiset vain hälläväli-asenteella ohittivat minut, sekä koko tapahtuman. Minulla oli todella epätoivoinen olo.

Nyt olen päivän miettinyt mitä ihmettä tämä merkitsee, toivon todella ettei ole mitään enteisiin viittaavaa. Ensimmäiseen uneen en niin kiinnittänyt huomiota ja unohdinkin sen, mutta kun samanlainen öinen tarina toistui, aloin pohtia mitä ihmettä tämä merkitsee???

Olisiko joku näihin asioihin perehtynyt paikalla?

2

4775

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • know it all

      Kun jotain vanhaa kuolee, jotain uutta syntyy. Kuolema tässä maailmassa ymmärretään väärin. Kuolema ei yleensä merkitse lopullista katoamista, vaan kuolemista/syntymistä hengellisessä ja syvemmässä tarkoituksessa.

    • kasvamassa

      aikuiseksi ja irrottautumassa mahdollisista riippuvuuksista suhteissa kyseisiin henkilöihin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      2024
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1082
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      883
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      262
      770
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      760
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      14
      744
    7. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      83
      693
    8. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      687
    9. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      213
      679
    10. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      673
    Aihe