Tämä on ehkä väärä palsta ja saan tuhansia tyhmiä vastauksia, mutta....
Olen 28 vuotias nainen... 3 lapsen äiti... asun avoliitossa (kihloissa) miehen kanssa ja minusta tuntuu kuin joku puuttuisi. Varmaankin kymmenisen vuotta olen leikkinyt ajatuksella, että olisin tyytyväisempi lesbosuhteessa, mutta jotenkin olen kieltänyt moiset ajatukset... Olen pettynyt useasti miehiin parisuhteessa ja en oikeen kenenkään vastakkaista sukupuolta olevan kanssa tunne kovinkaan täydentävää seksuaalista nautintoa. Nainen ulkoisesti ja seksuaalisesti kiihottaa enemmän kuin mies, mutta olen aina ajatellut sen olevan normaalia... Usein olen myös rakastunut naispuolisiin ystäviini... jonka ajatuksen olen halunnut työntää sivuun jatkuvasti.
Haluaisin kysyä, että kuinka moni lesboista on tajunnut olevansa lesbo, vasta myöhemmällä iällä ja kuinka se on vaikuttanut elämään? Voiko asiasta varmistua vain kokeilemalla naista?
Itse epäilen asiaa, mutta joskus tuntuu siltä, että pelko ulkopuolisten reaktioista saattaa hämärtää käsityskykyni... kun on noita lapsiakin.
Toivon viestejä asiallisilta tahoilta... koska tämä ei ole mitään pilaa... toisaalta... mahdanko tätä kautta niitä saada...
Olen 28 vuotias nainen... 3 lapsen äiti... asun avoliitossa (kihloissa) miehen kanssa ja minusta tuntuu kuin joku puuttuisi. Varmaankin kymmenisen vuotta olen leikkinyt ajatuksella, että olisin tyytyväisempi lesbosuhteessa, mutta jotenkin olen kieltänyt moiset ajatukset... Olen pettynyt useasti miehiin parisuhteessa ja en oikeen kenenkään vastakkaista sukupuolta olevan kanssa tunne kovinkaan täydentävää seksuaalista nautintoa. Nainen ulkoisesti ja seksuaalisesti kiihottaa enemmän kuin mies, mutta olen aina ajatellut sen olevan normaalia... Usein olen myös rakastunut naispuolisiin ystäviini... jonka ajatuksen olen halunnut työntää sivuun jatkuvasti.
Haluaisin kysyä, että kuinka moni lesboista on tajunnut olevansa lesbo, vasta myöhemmällä iällä ja kuinka se on vaikuttanut elämään? Voiko asiasta varmistua vain kokeilemalla naista?
Itse epäilen asiaa, mutta joskus tuntuu siltä, että pelko ulkopuolisten reaktioista saattaa hämärtää käsityskykyni... kun on noita lapsiakin.
Toivon viestejä asiallisilta tahoilta... koska tämä ei ole mitään pilaa... toisaalta... mahdanko tätä kautta niitä saada...
Vastaukset 22
Vanhimmat
älä murehdi muitten mielipiteitä.sinä elät yksin ja loppujenlopuksi aina yksin omaa ainutta eloasi.On lapsia mutta ne ei sulta mihinkään katoa.kannattaa mennä niin kuin parhaalta tuntuu.miksi olla ja voida "huonosti".kokeile ja katso onko ruoho vihreämpää täällä puolen.se on iso askel mutta et voi tietää ,jos et kokeile mitä unelmoit.
sielt ei sitte ole paluuta että mieti tarkkaan olet nuori vielä
vain BI-henkinen.
vaikka hakeutuisit lesbojen/bissejen seuraan.. tutustuisit ensin kaveripohjalta ja makustelisit ajatusta. Se on kuitenkin melkoisen iso askel lähteä tuosta sinun tilanteestasi.. Tunnen kyllä yhden sinua muutaman vuoden vanhemman naisen, joka on myös kolmen lapsen äiti, naimisissa miehen kanssa ja silti pitää itseään lesbona. Lasten vuoksi on kuitenkin päättänyt pysyä avioliitossaan toistaiseksi. On silloin tällöin naisten kanssa aviomiehensä "siunauksella", eli elää tavallaan bi-elämää. Ennenpitkää varmaan eroavat, mutta odottavat lasten kasvavan vähän isommiksi.
Kaikki miehet eivät tosin varmaan ihan helposti hyväksy vaimonsa bi-seksuaalisuutta, mutta sitä kautta suosittelisin ottamaan asiasta selvää. Tietääkö miehesi ajatuksistasi, pystyisitkö puhumaan hänelle niistä?
Varmasti..
Elämällä ja olemalla asiat selviää. Ei kannata hoppuilla..
Ota rauhallisia ja harkittuja askeleita esim. juttele miehesi kaa, soita setan tukilinjalle, ym.
Olen itse ymmärtänyt oman seksuaalisen ja tunne-elämän kiinnostukseni naisiin vasta aikuisena. Minullakin on perhe, jota rakastan.
En oikein tiedä, miten luokittelisin itseni. Kaiketi olen biseksuaali, mutta en ole siitäkään varma. Oman naisenkaipuuni toi esille rakastuminen, mutta jälkikäteen on ollut helppo löytää merkkejä kyvystä rakastaa naista jo ihan nuoruudesta asti. Itse mielelläni ajattelenkin tätä ominaisuutta kyvyksi. Olen siitä onnellinen.
Se, että olen tänään tässä ymmärryksessä itseni suhteen, on vaatinut runsaasti aktiivista pohdintaa ja elämistä. Olen ollut rakkaussuhteessa kahden naisen kanssa, mutta mielestäni se ei ole ollut kokeilua, vaan luonnollinen seuraus tunteista. Mieheni kanssa olen keskustellut asioista täysin avoimesti, ja hänen ymmärtäväisyytensä on helpottanut elämää valtavasti.
En pidä mitenkään kummallisena sitä, että seksuaalinen suuntautuminen selkiytyy vasta aikuisiällä. Ympäristö kasvattaa meidät heteroiksi. Ja vaikka huomaisi omat kiinnostuksensa, saattaa luulla, että kaikki heterothan ovat samanlaisia.
Loppujen lopuksi kai kyse on kyvystä ja tarpeesta rakastaa. Tarvitsemmeko me etikettejä?
Itse tajusin lesbouteni 24 vee...eli en ihan teininä. Olihan tuo jonkinlainen shokki, sillä olin todellakin luullut että naisen ei kuulukaan tuntea miehen kanssa seksuaalista mielihyvää. Typerää mutta totta minun kohdallani. Ajattelin että ei kukaan muukaan nainen tunne sen kummemmin kuin minäkään. Vasta herättyäni todellisuuteen aloin nauttia seksistä...NAISEN kannsa. Myös minä kehoittaisin sinua miettimään asiaa perinpohjin, koska on ne lapsetkin. Mutta silti vaikka olisit äitikin sinulla on oikeus olla onnellinen ja elää tyydyttävää ja onnellista elämää. Juttele miehesi kanssa asiasta. Voihan ollakin että hän suhtautuu siihen myönteisesti. Jos suhteenne päätyy eroon, tutustu sateenkaariperheiden sivuihin ja sitä kautta muihin sateenkaariperheisiin, joissa myös on lapsia ja samat kysymykset.
Olet saanut aika mukavia vastauksia, hienoa oikeastaan. Olen kyllä samaa mieltä siinä, että olisi hyvä voida puhua asioista kumppaninsa kanssa. ... varsinkin, jos se kumppani ymmärtää ja osaa ottaa jonkinlaista etäisyyttä asioihin. Hänen ei tietenkään tulisi ajatella, ettei ole sinulle tarpeeksi hyvä, tai muuta sellaista. Sitähän sinä et voi tietää etukäteen, miten toinen reagoi. Ehkäpä kohdallasi kaikki menisikin hyvin. Toivon sitä.
Miehesi voi myöskin saada elämäsi todella vaikeaksi. Hän voi hakea eroa, ottaa lapset mukaansa ja lähteä, laittaa sinut ulos kodista, jne. Laki tietysti tukee sinua sen minkä voi, mutta ennenkuin siitäkin on päätökset tulleet, elämäsi on voinut muuttua todelliseksi helvetiksi. Sukulaisesi ovat voineet saada mitä kummallisempia tiedoitteita miehesi puolelta, jos hän on tuntenut itsesi loukatuksi. Mahdollinen työpaikkasi voi muuttua ankeaksi paikaksi, jos miehesi niin haluaa.
Niin, toivottavasti sinulla on töitä.
Lastesi isä voi kiukuissaan kertoa mitä inhottavimpia asioita lapsille ja ne saattavat loukata sinua enemmän, kuin uskotkaan.
Avioerossa voit menettää lapset ja kodin, sukulaisten myötätuen, työpaikka rauhan.
Tosin,
kaikki voi mennä hyvinkin ja suhteenne vain lujittuu. Sinulla on suunnilleen kaksi vaihtoehtoa.
Edellinen kirjoittaja ei huomannut, että kysyjä ei ole avioliitossa, vaan avoliitossa. Erokin on erilainen. Lasten huoltajuudesta ei myöskään ole meillä tietoa. Pieniä lapsia harvoin erotetaan äidistään muun kuin ehkä väkivaltaisuuden tai huumeiden tms. takia.
Tietysti asioista pitää ottaa selvää ennen kuin tekee tärkeitä ratkaisuja. Kannustan itsekin harkitsemaan asioita tarkkaan.
Edellinen kommentoija on oikeassa siinä, etten huomioinut tuota i-kirjainta, avoliitto ei todellakaan ole avIoliitto.
Eipä ollut kuitenkaan tarkoitus mustamaalata tulevaisuutta.
Toivon kaikkea hyvää matkallesi. Et kuitenkaan tipahda kovin ylhäältä, jos ajattelet ne huonoimmatkin asiat etukäteen.
nyt tulee tähän perään kumminkin. Ei lapsia ja elämä oli täydellistä, oliko tyhjyys jota juoksin pakoon, silmät jotka näin vain aina suurempina vuosi vuodelta.
Myönsin asian ;) ja lähdin kohti tuntematonta etsimään itseäni, löysin kaiken mitä halusin, menetin ne kaikki, nyt olen yksin sanan varsinaisessa merkityksessä. Silti olen sitä mitä olen. Miettinyt olen että silti tekisin kaiken samoin, elämä on kuitenkin vain ja ainoastaan minun. Jos todellakin tuntee tietävänsä mitä haluaa, on uskottava vain ja ainoastaa itseensä, mahdolliseen kumppaniin.. Lievällä järjen äänellä tietysti.
Jos Ja varmasti monikin kääntää selkänsä, ja uusia ymmärtäjiä tällä elämänsaralla ei hevin löydy, pitää vain ajatella omillaan.
Rakkauden vaikutukset ovat suurimpia niin hyvässä kuin pahassa..niin se on.=)
Ja elämä jatkuu yleensä ihan hyvään suuntaan kun ottaa niitä tahtomiaan askeleita harkitusti-- Kyllä Säkin löydät itsellesi Sen oikean:)
se kristillinen neuvo: ota kontaktia johonkin bi tai lesbonaiseen ja katso että onko sun haaveet vain joku fantasia vai olisiko susta enempään.
Paljonhan se muuttaa sun elämää mutta kyllä sen kestää jos se on se mitä oikeasti tahtoo.
Kantsii vain olla suht varma että se on sitä.
Vain jos epäilee olevansa kiinnostunut naisista, ei kannata tehdä mitään kovin hätiköityä varsinkaan jos on perheellinen. En usko että yksi yö jonkun suht tuntemattoman naisen kanssa antaa minkäänlaisia vastauksia. Ainoastaan hämmennystä ja huonoa omaatuntoa. Sydän on se, joka ratkaisee!
Rakkauttakin kun voi olla monenlaista. Vaikka olet lesbo, voit rakastaa jotakuta miestä vaikket tunnekaan seksuaalista vetoa häneen. Eli hän on siis rakas ystävä.
Itselläni on rakkaita miesystäviä vaikken voisi koskaan kuvitella hyppääväni heidän kanssaan vällyjen alle. Sitten taas toisaalta koen romanttista vetoa naisiin, mutten rakasta yhtäkään. Tai jos olen joskus rakastanut niin en ole saanut vastarakkautta. Odotan sitä hetkeä, jolloin palvomani naisolento osoittaa huomiota minunkin suuntaani. Rakkaus on hyvin monimutkaista.
En osaa antaa mitään kovin järkevää neuvoa. Mutta älä anna viettiesi ohjata sinua. Ne ovat petollisia ja katoavaisia. Rakkaus puolestaan ei koskaan katoa.
Oli mukavaa saada näin paljon asiallisia viestejä. Asia tosiaan vaatii pohdintaa, ei tämä niin kovin yksinkertaista ole. En ole asiasta keskustellut juuri kenenkään kanssa, mutta harkitsen kovasti kertomista miehelleni...
Sain paljon hyviä neuvoja, joita aion noudattaa ja muutamia kysymyksiäkin joita mietin varmasti jatkossa. Kiitoksia teille kovasti! :)
Olen tulossa joulun aikoihin lomailemaan sinne päin. Jos kaipaat kovasti juttuseuraa, voisi minulla olla aikaa tavata.
Itse olen päälle parikymppinen ja seurustelen (naisen kanssa). En siis mitenkään samassa elämäntilanteessa kuin sinä, mutta mikäli kaipaat keskustelua...
niin kyllä on parasta häipyä hänen luotaan. Jos lapset ovat vielä pieniä,jätä ne miehelle. Siten ne on helppo unohtaa. Ja ovathan he syntyneet epämukavassa suhteessa,yhdynnässä miehen kanssa.
Aloita puhtaalta pöydältä ja ala ihanaan seksisuhteeseen naisen kanssa saman peiton alla.
Kuinkahan en yhtään usko, että tämän viestin olisi kirjoittanut lesbo...
... se täällä roikkuva heteroisä, joka ruikuttaa yhtenään, kun vaimo jätti naisen takia. On nyt muuttanut tyylinsä vääristelevään häiriköintiin. Kyllä sen seurasta lähtisi heteronainenkin, ymmärtäisin täysin.
jättämisistä,vaan selvät toiminta-ohjeet. Jos suhe ei toimi ja on epämiellyttävä,niin ainoa oikea toimenpide on jättää sellainen suhe taakseen. Unohtaa ja nollata kaikki.
Vai pitääkö mielestäs roikkua ja ruinata?
Ja olla vuoroin vanhassa ja uudessa vuoteessa?
Hä?
ei se mielenkiinto ikää kysy, tai historiaa. Mulla oli kolmikymppiseks asti vain miehiä, sen jälkeen lähinnä naisia. Ihastuin naiseen, harrastin hänen kansaan seksiä ja totesin ettei seksi vaadi välttämättä vastakkaista sukupuolta ollakseen täysin tyydyttävää. Ulkoisesti kiihotun enemmän naisista, joten heitä lähinnä baareissa haen, mutta kyllä sillä kahden ihmisen kemialla on kaikkein eniten merkitystä. Olen myös kokenut mitään sanomatonta kylmähköä yhden illan seksiä naisenkin kanssa. Jos et naista koskaan kokeile, varmaan aina tulet miettimään miten paljon parempaa se EHKÄ olisi. muista kuitenkin että elät tällä hetkellä parisuhteessa ja siinä toista tulee kunioittaa sukupuolesta riippumatta. Tietty jos miehesi ymmärtää ja sallii sinun kokeilevan, kannattaa asiaa harkita. Ei se vielä liian myöhäistä ole
Sekstaaminen ilman penistä voipi olla ihanampaakin,kun ei tarvitse ottaa pimperoonsa mitään. Saa vain pusuja suulle,tisseille ja napaankin ehkä. Vai onko se jo liian alhaalla?