Nyky Yö

iskelmäääääää

Yö-yhtye on myynyt sielunsa ja tekee nykyään lähinnä tilausiskelmää, tilaus siksi, että uuden albumin biisien teosta 85% tulee bändin ulkopuolelta. Vain 4 kappaletta on säveltänyt bändin jäsen ja nekin tuotokset ovat levyn täytebiisejä. Lisäksi iskelmään viittaa sanoitusten persoonattomuus ja neutraalisuus, lakikirjoistakin löytyy mielikuvitteellisempaa sanavarastoa. Soitto on muuttunut niin ikään latteaksi perusvetämiseksi ja sovituksissa ei uskalleta ottaa mitään riskejä ettei menetetä sitä 35-45 vuotiaista koostuvaa riskitöntä keskivertomateriaalia suosivaa kulutuskarjalaumaa.
Ja jos biisi ei ole täyttä iskelmää, niin huono sävellys ja sanoitus yritetään peittää ihmeellisellä balladitaiteella (rakkauden vahvistama), siinä kuitenkaan onnistumatta. Yön uusi levy on tasaista, samalla kaavalla toteutettua tusinamassaa, jossa laulunaiheet pyörivät hyvin suppean alueen ympärillä.

Jos muistellaan Varieteen aihepiirejä: siellä kuvataan ihmisen pienuutta, ensirakastumista, yksinäisyyttä, sitoutumista toiseen ihmiseen, tiedon haavoittavuutta, sankaruuden varjopuolia jne.

Mistä kerrotaan nykyisellä levyllä: käytännössä katsoen EI MISTÄÄN. Ainoa biisi jossa minä näen jonkun järjen on Viimeinen ilta, muut on sitä samaa shittiä, josta Pulttiboissin Marko sanoisi "Se on kuuuuuultu jo".

24

2473

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kerttuuuuuui

      Saatana kun limppu potkas petanderinkin pihalle ja otti sen läskin skepaan niin siitä alkoi alamäki!

      • Korjaus

        Pieni huomautus: Varietee levyn julkaisusta on kulunut 23 vuotta! Aika pitkä aika (esim. narkomaanin normaali elämän pituus). Varieteen biisit on tehty 17-vuotiaan jätkän sydämellä, nyt tää jätkä sattuu olemaan 23 vuotta vanhempi, joten kai ymmärrät ettei enää stooreilla ensirakkaudesta. Sori, mutta asiat muuttuu, bändi uudistuu tasaisin väliajoin, tulee elämänkokekmusta enemmän. (En todellakaan morkkaa Varietee -levyä, se on mielestäni paras Yön levy.) Mun mielestä Yön nykytilannetta ei myöskään tarttisi noteerata, ainoa bändi joka on tehnyt näin mittavan uran ja konserttikiertue päälle. Täällä Suomessa ei tee muut bändit tollasia konserttikiertueita tosta vaan, täytyy olla vähä rautaa lähtiä kahdeksi kuukaudeksi kiertämään. Ja tuollainen konsertti on paljon hienompi elämys fanille kuin joku räkäinen baari. Mukava, jos olet vaivautunut kuitenkin kuuntelemaan uuden levyn, vaikka et kyseisestä bändistä pidäkkään? Mutta, kannattaisiko kuunnella toisen kerran, ehkä saisit paremman tuntuman. Ja saanen vielä huomauttaa, että fanikanta on erittäin laaja, ei ainoastaan näitä mainitsemiasi 40-kymppisiä. V*tustako sinä tiedät fanijakautuman, jos et käy esim. keikoilla? Kyllä mun 15-vuotiasta teinisydäntä lämmittää Yön nykymusiikki oikein hyvin!

        Tottakai sinä saat esittää mielipiteesi uudesta levystä, mutta ehkä jollain eri tapaa. Haukut siihen päälle vielä Yön kuulijakunnankin. Kritiikki on hyvää -oikeassa mittakaavassa.

      • jos elämänkokemus
        Korjaus kirjoitti:

        myös näkyisi musiikissa jollain tavalla. Nykyiset biisit on itseasiassa paljon lapsellisempia kuin Varieteellä. Se kertoo vaan siitä että musiikin tekoon on leipäännytty ja etenkin P.Hanhiniemi on kyllästynyt sanottamaan Lindholmin sävellyksiä ja tuntoja, koska ne vaan on niin äärettömän yksitoikkoisia ja samaa kehää kiertäviä. Tästä esimerkkinä uudella levyllä kaikki 4 Paulin sanoitusta; tylsää. Tästä johtuukin että kuulijakunta (levyjä ostava) on vaihtunut täysin, ei kukaan mies jaksa levyllistä tuota "rakkaus on sitä sun tätä"- paatosta, ja ihmettelen miten jaksaa naisetkaan.

        Sehän tässä koomista onkin, että Varieteen kaikki ja uuden lätyn puolet biiseistä on tehnyt sama ukko. Biisien perusteella syvällisestä pohdiskelijasta on tullut akkamainen putkiaivo.

      • Jaffe

        Ei tuo kitaristinvaihto ainakaan kaupallisessa mielessä huonolta ole vaikuttanut. Petanderin kanssa viimeinen levy (Valo) myi noin 5000. Rakkaus on lumivalkoinen myi 110000. Viimeisestä levystä minulla ei ole aivan tarkkaa tietoa, mutta 55000 lienee lähellä totuutta kun tuplaplatinaraja on kuulemma aika lähellä.

      • johtuukin
        Jaffe kirjoitti:

        Sillä ole mitään merkitystä, kuka sitä kitaraa vinguttaa kunhan asiansa osaa, biiseistä se on kiinni, mitä levy myy, jos Rakkaus on lumivalkoinen-albumilla ei olisi ollut kyseistä biisiä, olisi levyä myyty n. 60000 vähemmän.

      • Rawk
        Korjaus kirjoitti:

        Pieni huomautus: Varietee levyn julkaisusta on kulunut 23 vuotta! Aika pitkä aika (esim. narkomaanin normaali elämän pituus). Varieteen biisit on tehty 17-vuotiaan jätkän sydämellä, nyt tää jätkä sattuu olemaan 23 vuotta vanhempi, joten kai ymmärrät ettei enää stooreilla ensirakkaudesta. Sori, mutta asiat muuttuu, bändi uudistuu tasaisin väliajoin, tulee elämänkokekmusta enemmän. (En todellakaan morkkaa Varietee -levyä, se on mielestäni paras Yön levy.) Mun mielestä Yön nykytilannetta ei myöskään tarttisi noteerata, ainoa bändi joka on tehnyt näin mittavan uran ja konserttikiertue päälle. Täällä Suomessa ei tee muut bändit tollasia konserttikiertueita tosta vaan, täytyy olla vähä rautaa lähtiä kahdeksi kuukaudeksi kiertämään. Ja tuollainen konsertti on paljon hienompi elämys fanille kuin joku räkäinen baari. Mukava, jos olet vaivautunut kuitenkin kuuntelemaan uuden levyn, vaikka et kyseisestä bändistä pidäkkään? Mutta, kannattaisiko kuunnella toisen kerran, ehkä saisit paremman tuntuman. Ja saanen vielä huomauttaa, että fanikanta on erittäin laaja, ei ainoastaan näitä mainitsemiasi 40-kymppisiä. V*tustako sinä tiedät fanijakautuman, jos et käy esim. keikoilla? Kyllä mun 15-vuotiasta teinisydäntä lämmittää Yön nykymusiikki oikein hyvin!

        Tottakai sinä saat esittää mielipiteesi uudesta levystä, mutta ehkä jollain eri tapaa. Haukut siihen päälle vielä Yön kuulijakunnankin. Kritiikki on hyvää -oikeassa mittakaavassa.

        Vai lämmittää sun "15v sydäntä", tuntuu että oot ehkä vähän vanhempi, jospa ehken yhtyeen lähipiiriin kuuluva henkilö.
        Vaimo osti Yön uuden, vaikea oli kuunnella naama peruslukemilla se läpi, aivan hirveää sontaa, myötähäpeää tunsin lähinnä.

    • ´BadBadGirl

      Niin, vaikka onkin tyyli muuttunut vuosien saatossa, niin täytyy sanoa, että uusi tyyli toimii erinomaisesti.

      Bändi ei mielestäni ole koskaan toiminut niin hyvin livenä, kuin se toimii tänä päivänä.

      Aika varmasti uskallan myös väittää, että tuskin minkään muun suomalaisen orkesterin keikalta voi niin laajaa ikäjakaumaa keikalla havaita.

      Toki, mielipiteensä jokaisella, mutta yleinen yleistys on vaan useimmiten liikaa ;) Varsinkin jos todellinen tieto on kadoksissa.

      Suosittelen lämpimästi, että käyt vaikka yden livevedon tsekkaamassa, niin huomaat, että mainitsemasi kulutuskarjalauma on aika huono vertaus.

      • yötön yö

        Kyll maar toimii Yö tällä nykysellä kokoonpanolla, ovat ammattilaisia ja ottavat huomioon yleisönsä mm. konserttien jälkeen nimmareiden antoa... Hieno bändi.

        sit pitää sanoo näille jotka kaipaa vanhaa YÖtä, niin kuunnelkaa niitä levyjä ja jättäkää huomioimatta nykylevyt jos ette musasta tykkää.
        Vois sen ajan käyttää semmoseen mistä tykkää, eikä väkisen kuunnella...

        kuten sanotaan aika vanha ei palaa...

      • Nimmari?
        yötön yö kirjoitti:

        Kuka vittu haluaa nimmarin joltain antilta tai paskamahaiselta terävältä?

      • karjalaumalla....

        ...ja baari/yökerho-keikat myydäänkin täyteen lähinnä varieteen ja 89-94-vuoden biisien takia. Ehkä nämä konsertit edustaa enemmän sitä mainitsemaani 35-45 vuotiasta kulutuslaumaa, jotka ostivat pari vuotta sitten ensimmäisen cd-levynsä ja ovat kuunnelleet siitä Rakkaus on lumivalkoisen ja Sano et jäät. Ne jotka tulevat kuuntelemaan baariin esim. likaiset legendat ja tia-marian, eivät kyllä konserttiin astu jalallakaan. Että näin. Ja baarikeikoilla tämän myös huomaa, eli 3/4 osaa setistä on vuosilta 83-85 ja 90-95, kyllä bändi sen tietää, mitä yleisö haluaa kuunnella.

      • katjuska
        karjalaumalla.... kirjoitti:

        menen nyt konserttiin. ja olen myös käynyt klubi keikoilla yötä vastaanottamassa..
        Ja ikäni on 29v.

      • tunnetusti
        katjuska kirjoitti:

        menen nyt konserttiin. ja olen myös käynyt klubi keikoilla yötä vastaanottamassa..
        Ja ikäni on 29v.

        vain numero.

      • *****
        tunnetusti kirjoitti:

        vain numero.

        Itte kuulun tähän "vanhempaan karjalaumaan" joka on ravannut keikoilla jo vuodesta -80 ja jotain..Joten monenlaista miehitystä bändissä on tullut nähtyä ja todettava on, että kyllä tää nykyinen on aivan omaa luokkaansa. Ei tarvii mitään kännisekoilua kattella/ kuunnella ja kaikki toimii loistavasti. Ammattitaitoisia miehiä!

      • väite
        karjalaumalla.... kirjoitti:

        ...ja baari/yökerho-keikat myydäänkin täyteen lähinnä varieteen ja 89-94-vuoden biisien takia. Ehkä nämä konsertit edustaa enemmän sitä mainitsemaani 35-45 vuotiasta kulutuslaumaa, jotka ostivat pari vuotta sitten ensimmäisen cd-levynsä ja ovat kuunnelleet siitä Rakkaus on lumivalkoisen ja Sano et jäät. Ne jotka tulevat kuuntelemaan baariin esim. likaiset legendat ja tia-marian, eivät kyllä konserttiin astu jalallakaan. Että näin. Ja baarikeikoilla tämän myös huomaa, eli 3/4 osaa setistä on vuosilta 83-85 ja 90-95, kyllä bändi sen tietää, mitä yleisö haluaa kuunnella.

        Ei todellakaan käy väki keikoilla vain Varieteen takia.
        Kyllä uuden levyn myötä on tullut valtava määrä uusia faneja.

      • sen sanoit...
        ***** kirjoitti:

        Itte kuulun tähän "vanhempaan karjalaumaan" joka on ravannut keikoilla jo vuodesta -80 ja jotain..Joten monenlaista miehitystä bändissä on tullut nähtyä ja todettava on, että kyllä tää nykyinen on aivan omaa luokkaansa. Ei tarvii mitään kännisekoilua kattella/ kuunnella ja kaikki toimii loistavasti. Ammattitaitoisia miehiä!

        Tuota Yön-nykyiskelmää kun kuuntelee, niin ensimmäisenä tulee nimenomaan mieleen, että ammattitaitoisesti soitettu. Se ei vaan imartele kauheasti musiikin taiteellista puolta jos näin on. Se touhu on vaan nykyään niin riskitöntä höttöä, että ei sitä musiikkia vaan voi kuunnella kun keski-ikäinen nainen joka ei ajattele mitä kuuntelee.

      • väittänytkään
        väite kirjoitti:

        Ei todellakaan käy väki keikoilla vain Varieteen takia.
        Kyllä uuden levyn myötä on tullut valtava määrä uusia faneja.

        vaan väitin, että ravintolakeikoilla enemmistö porukasta haluaa kuulla lähinnä varieteen/myrskyn jälkeen-biisejä ja 89-94 tehtyjä biisejä. Jos olet itse ollut baarissa Yön keikalla, niin varmaan voit tuon myöntää. 02-05 tehdyistä biiseistä soitetaan noin 7 kappaletta esim. särkyvää, rolv, hän tanssi kanssa enkeleiden, pettävällä jäällä ja pari muuta. Loput biisit eli yli 10 onkin sitten mainitsemiltani vuosilta. Itseasiassa 95-02 Yö ei saanut yhtään hittiä aikaiseksi mitä nyt soitettaisiin keikoilla. Konsertit on eri asia, niissä käy suurelta osin eri ihmiset.

      • ****
        väittänytkään kirjoitti:

        Joo, myönnän toki, että kyllä ittelläkin jalat irtoo lattiasta enempi kun näitä vanhempia biisejä tulee.

      • miksu37

        mun mielestä YÖ on nykyään turhan sliipattu.
        1980-luvulla siinä oli vielä rosoisuutta

      • miksu37
        yötön yö kirjoitti:

        Kyll maar toimii Yö tällä nykysellä kokoonpanolla, ovat ammattilaisia ja ottavat huomioon yleisönsä mm. konserttien jälkeen nimmareiden antoa... Hieno bändi.

        sit pitää sanoo näille jotka kaipaa vanhaa YÖtä, niin kuunnelkaa niitä levyjä ja jättäkää huomioimatta nykylevyt jos ette musasta tykkää.
        Vois sen ajan käyttää semmoseen mistä tykkää, eikä väkisen kuunnella...

        kuten sanotaan aika vanha ei palaa...

        eipä näkynyt Jussia viimeksikään nimmarin annossa.
        Nimenomaan Jussin ansiosta YÖ on sitä mitä on!

      • osuva sana
        miksu37 kirjoitti:

        mun mielestä YÖ on nykyään turhan sliipattu.
        1980-luvulla siinä oli vielä rosoisuutta

        todellakin kuvaamaan Yön nyky iskelmä-poppia. Siinä on kaikki niin valmiiksipureskeltua sanavalinnoista lähtien, kaikki on niin neutraalia, vähemmästäkin alkaa toistamaan itseensä.

    • miksu37

      aika paljon kirjoitit asiaa,
      minulle Varietee, Nuorallatanssija ja 14000 fanipainos ovat sitä oikeaa YÖ:tä.
      Nyky YÖ:tä en enää tunnista entiseksi YÖ:ksi.

      • ellu

        Oliko se vanha Yö sitten muka niin paljon parempi?Itse olen nähnyt esim.-95 sellaisen keikan Yöltä että häpesin silmät päästäni heidän puolestaan.Koko remmi oli niin hönössä ettei soitosta tullut mitään.Nykyään ei tuollaisia rimanalituksia bändiltä tule,koska he ovat todellakin ammattilaisia.Ja mitä levyihin tulee,niin Suomen kansan enemmistö pitää uudesta linjasta.Levyt tuskin myisivät enää niin hyvin jos laulettaisiin yhä samoista aiheista kun uran alussa.Muutos on väistämätöntä jossain vaiheessa.Mistä tiedämme millainen levy tulee seuraavaksi?

      • asiaaasiaa
        ellu kirjoitti:

        Kun puhutaan musiikin ja lähinnä biisien tasosta ja niiden käsittämistä aihepiireistä, puhutaan yleensä levyistä ja siinä olevista biiseistä ja soitosta eikä mistään livetilanteista. Tosin itsekin muutaman humalakeikan (ei änkyräkänni) nähneenä voisin sanoa, että silloin homma on jotenkin kiintoisampaa, koska voi tapahtua ihan mitä vaan, niin hyvää kuin huonoa, joka on live-keikkojen suola. Nyt miehet seisoo kun suolapatsaat lavalla, tekee kyllä työnsä, mutta siihen se jääkin. Biisit soitetaan läpi kuin levyllä konsanaan; missä on vaarallisuus ja ennalta-arvaamattomuus?? Ja jos Yön nykyään käyttämä aihe (naisen ja miehen ihmissuhde) olisi ainoa aihe maailmassa, mikä ihmisiä kiinnostaa, niin ei ihmiskunnalla hyvin menisi. Siitä aiheesta nyt vaan sattuu olemaan niin helppoa tehdä biisejä. Mutta jos haluaa nähdä vaivaa biisien eteen ja säilyttää jonkinlainen kunnioitus muusikkona, niin kyllä täytyy laajemmin käsitellä maailmaa kappaleissaan. Kyllähän tuommoinen shitti tietenkin myy, mutta niin myy smurffitkin jne. Myyntimäärä ei ole kvaliteettimääre. Ehkä se kertoo enemmän kuulijakunnasta.

      • särkynyt enkeli
        asiaaasiaa kirjoitti:

        Hakulisen teksteistä löytyy kyllä vieläkin syvällisyyttä ja muitakin aihepiirejä kuin mies-naissuhteet, Hanhiniemen tekstit taas alkaa olla aika väsyneitä. Jussin uusimmista biiseistä vois mainita esim. Merkki (kertoo Jussin isän kuolemaan liittyvistä tapahtumista, isä kuoli kun Jussi oli 10-vuotias) ja Ducadam (kertoo Romanialaisen jalkapallomaalivahdin kohtalosta Ceausescun hallitsemassa Romaniassa). Myös Viimeinen ilta on hyvin ei-tyypillinen ja raikas biisi, joka kertoo illasta ennen 1. maailmansodan syttymistä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      81
      1906
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1719
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1584
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      20
      1316
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1244
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1242
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1206
    8. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      10
      1182
    9. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1171
    10. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      44
      1166
    Aihe