Siinä teillä pahin mahsollinen huoltoyhtiö, ei saa edes liputuspäivinä lippua salkoon. Puhumattakaan siitä, että saisi sen pois sieltä ennen kuin sinne itse soittaa. Muutama hyvä esimerkki tulee tässä, kiinteistössä oli suruliputus käynnissä, lippu oli salossa vielä klo 22.30 ennen kuin sinne soitettiin, että tiedättekö että täällä on lippu vielä salossa. Todella tyhmä päivystäjä kysyi näetkö lipputangon, johon kiukustuneena vastasin enhän muuten olisi edes soittanut. Isänpäiväaamuna lippua ei ollut ollenkaan salossa, soitin taas jälleen kerran, kysyin sieltä miksi lippu ei ollut salossa, taas tyhmä päivystäjä kysyi näetkö lipputangon, johon kiukustuneena vastasin etten muuten edes olisi soittanut. Tälläkertaa tuli selitykseksi, ettei hän tiedä kuuluuko asia kiertävälle vai ei, mutta lupasi soittaa minulle heti kun asia selviäisi, mutta eipä ole soittoa kuulunut.
ISS.Huolto.
13
3994
Vastaukset
- mä vaan .
yhden huoltoyhtiön toimarin kanssa siitä, kun huoltomies suorittu suruliputuksen laskua tupakka suussa ja välillä karistaen.
Oli muuten hippasen nolo mies puhelinmen toisessa päässä. Siitä olisi voinut vetää jonkin moisia Suomen lipun halveksinta syytteitä, jos oikeen olisi halunnut.
No mulle riitti ne syvät anteeksipyynnöt.- isännöinti
Missä päin suomea on tämä???
- !!!
isännöinti kirjoitti:
Missä päin suomea on tämä???
Turussa!!!
- höpö höpö
taitaa teillä olla pirun pitkä tanko ku kerkii vielä karistaakkin siinä.ÄÄliö
- .....,,,,,
höpö höpö kirjoitti:
taitaa teillä olla pirun pitkä tanko ku kerkii vielä karistaakkin siinä.ÄÄliö
Että seitsemän kuukautta mietit viestisi jokaista sanaa. Ei voi tosiaan muuta sanoa kuin ÄÄliö!
- tosissanne
että ne huoltoyhtiöt kerkee joka helvetin paikkaan joka sekunti. Jos ei kiintesitönhoito hoidu kunnolla nii tehkää ite. Sit se varmaan tulee tosi hyvin hoidettua.
Kaiken huippu toi mennään oikeuteen Suomen lipun häpäisemisestä, on meitä vittu joka junaan ja silti osa jää asemalle.- ei.
Sit kannattas ruveta tekemää sopimuksiakaa, jollei niit pysty kerra pitämäänkää. Miks perkeles sä luulet et joku kiinteistö yhtiö, ottais tommose ja maksas viäl. Mut älä sure ei se kaua kestä, viime kokoukses 88% oli sitä miäl et mitä me paskal tehrä, ku ei meil pelto ka ol.
- nero
Saisko sen lipun teiltä, vai hommaanko itse kun on tarvetta????
T:N - ettei.
nero kirjoitti:
Saisko sen lipun teiltä, vai hommaanko itse kun on tarvetta????
T:NKuuluis kyseiselle firmalle, joka sopimuksen on tehnyt huomenna kuulen loppuuko koko firman käyttö. Vaihdetaanko kyseinen firma toiseen, mikä hoitaa hommansa eikä kysele typeriä palataan asiaan huomisen jälkeen.
- mmmmm
iss tekee just tuota !! sama meno täällä pohjanmaalla! kerää rahat ja jättää työt tekemättä..........
- Talonmiäs
ISS.hän on painottunut lähinnä siivouspuolelle eikä varsinaisia kiinteistönhoitajia juurikaan ole...näin ainakin seinäjoella.
- ISS-avaruusasema
Tässä hyvä esimerkki ISS tyhmästä toiminnasta Helsingissä: http://keskustelu.suomi24.fi/node/11181520
ISS ei hoida edes yksinkertaisia työtehtäviä, aivan syvältä koko yritys. Helsingin alueella ISS huoltosopimuksia on lopetettu melko paljon. ISS päivystyksessä on erittäin epäkohteliaita työntekijöitä, eivätkö päivystäjät kirjaa vikailmoituksia.
Siivouspuolella ISS ei saa hoidettua viikkosiivousohjelmaa.
Ruokapuolella ISS tekee aivan kauheita ruokia. - ITS...
Tämä koskee vain vuokrataloja ja liikekiinteistöjä koska asunto-osakeyhtiöille palveluja tarjoaa heidän tytäryhtiö Laatutakuu. Laatutakuun huoltomiehet ovat yrittäjiä tai yrittäjän palkkaamia eivätkä ISS:n palkkalistoilla.
Ja mitä tulee laatutasoon niin minusta yritys ei ole muihin verrattuna olennaisesti huonompi, aina välillä tulee ongelmia ja varsinkin sopimusten alkaessa. Suurimmat huudot liittyvät suuriin yksityistämisiin joissa huutajat löytyvät usein liittojen asiamiehistä, koska heille muutos tarkoittaa vähemmän järjestäytyneitä työntekijöitä ja jäsenmaksujen valumista kunta-alan liitoista esim. PAM:iin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p475405Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "612176Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella181790Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1421742- 171525
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol301447Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v5132881-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171097Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771068Joutuuko Suomi24-palvelu taas oikeuteen ?
Nämä Purraa ja Perussuomalaista johtoa pedofiilian suojeliana pitävän kirjoittajan viestit eivät vain poistu täältä. Se210926