Näin minä asiat järjestin että pääsin tähän pisteeseen.
4-9 luokat kului hitaasti koulukiusauksen takia. Ei paljoa opiskelu kiinnostanut. Läksyjen teko oli tuskaa, kun siitä tuli koulu mieleen.
(miten yksi kiusaaja voi saada kaikki pojat siihen mukaan, näyttääkseen oman valtansa, vai?)
No kiusauksen sain päättymään en ensimmäisellä kerralla, kun kerroin siitä kiusaajan vanhemmille vaa toisella yrityksellä kirjeen lähettämällä. Tämä siis jossain 9 luokan tietämillä.
Yläasteen jälkeen sitten piti valita minne jatkaa. No sehän oli jo helpompaa kun pääsi eri pitäjään ja valitsi sieltäkin sellaisen linjan ettei menneisyyden varjoja tule joka päivä vastaan.
Ammattikoulu on käyty ja tällä hetkellä olen työtön. Autokoulua venytin sen takia että pääsee nämä varjot sen ensin käymään.
Tässä luonteen piirteeni joka jää pysyvästi elämääni -Jonkun verran arka, joka välttää etenkin tilanteita jossa on mahdollisuus epäonnistua ja itseluottamus on kärsinyt pahasti.
Nyt kaipaan neuvojanne miten jatkaa tästä?
Millä saan edes jonkin verran parannettua elämää? Työ on tietysti yksi parannus, mutta sen hankinta ei ole läpihuutojuttu tässä tilanteessa.
Olen suunnitellut muuttoa kokonaan uuteen kaupunkiin, ei ainakaan "kaverit" estä muuttoa.

Vastaukset 3
Vanhimmat
mutta sympatiat saat. Olen myös yksi kiusaajien muokkaama arka yksilö.
"Ammattikoulu on käyty ja tällä hetkellä olen työtön."
"Nyt kaipaan neuvojanne miten jatkaa tästä?
Millä saan edes jonkin verran parannettua elämää?"
"Olen suunnitellut muuttoa kokonaan uuteen kaupunkiin, ei ainakaan "kaverit" estä muuttoa."
Tämä ei ole ratkaisu kaikkien kohdalla, mutta oletko harkinnut jatko-opiskelua? Sieltä saa uusia haasteita, mahdollisia uusia ystäviä ja muutenkin uusia tuulia elämään. Samalla pääsisit muuttamaan uudelle paikkakunnalle ja uuteen ympäristöön, mikä voisi piristää.
Eihän se nyt tietenkään niin ole, että kaikki ongelmat katoavat kertaheitolla, mutta kysymys kuuluikin, että miten jatkaa elämää, joten pistinpä nyt yhden ehdotuksen. Jos sitä jotain pitää elämässään tulevaisuuden kannalta kehittää, niin opiskelu voisi joidenkin kohdalla olla varsin varteenotettava vaihtoehto. Eipä siinä mitään menetäkään, jos kokeilee.
Tuossa linkkilista ammattikorkeakouluista:
http://www.minedu.fi/opm/koulutus/ammattikorkeakoulut/ammattikorkeakoulut_luettelo.html
...ja yliopistot tässä:
http://www.minedu.fi/opm/koulutus/yliopistokoulutus/yliopistot.html
Kannattaa selailla vaikka koulujen sivuja ja aloja. Eiköhän sieltä jokaiselle jotakin mielenkiintoista löydy.
Hei,
kannattaa varmasti vaihtaa paikkakuntaa. Minulla ei liiemmälti myöskään ollut lapsuuspaikkakunnalla ystäviä, sitten muutin lähes 100 km päähän opiskelemaan ammattikorkeaan ja sain ihan uusia ystäviä opintolinjaltani, mitä oli alkuun vaikea uskoa. Pitemmän päälle kuitenkin aloin luottaa siihen että pystyn hankkimaan ja pitämään ystäviä. Ja jos joku uusi ystävä onkin vain hetken ajan elämässäni, en murehdi asiaa sen kummemmin. Hyviä, pitkäaikaisia ystäviä on vaikea löytää.
Nyttemmin työskentelen vielä kauempana olevassa kaupungissa, enkä kaipaa takaisin lapsuusmaisemiin. Lapsuuden koulutovereita ei vastaan kadulla kävele, mikä on helpotus.
Neuvoni on: Mene opiskelemaan ja osallistu moniin opiskelijarientoihin. Älä esitä fiksumpaa kuin olet tai suhtaudu ylimielisesti kehenkään. Ole ystävällinen ja positiivinen ja suhtaudu Positiivisesti ihmisiin. Kukaan ei pidä nurkassa itsekseen murjottavista jupisijoista jotka heittävät negatiivista herjaa jos heiltä jotain kysyy, tai jotka suhtautuvat negatiivisesti itseensä. Usko itseesi ja kävele selkä suorassa, juttele ihmisten kanssa. Mene bileisiin. Jos joku ivailee sinulle, hakeudu muiden ihmisten seuraan, tai jos mokaat jossain tilanteessa, naura itsellesi ja ota opiksi. Ei kukaan muukaan täällä täydellinen ole.