Vajaatoiminta

Kertokaapas nyt joku kokeneempi ja viisaampi mitä pitäisi tehdä?
Mulla ollut jo reilun vuoden vajaatoiminnan oireita (kaikki mahdolliset) ja ne on vaan pahentunut koko ajan.
Vuosi sitten mitattiin T4-v ja se oli 18 TSH oli muistaakseni alle 1
Nyt sitten kun jatkuvasti valitin pahenevista oireistani, kokeet uusittiin ja nyt T4-V oli 10 ja TSH 2.2
Lääkäri totesi että arvot on vielä viitealueilla eli ei voi olla oireita!!!
Mielestäni minulla kuitenkin on selvä vajaatoiminta (suvussakin on paljon sitä)
Pitäisikö etsiä taas kerran uusi lääkäri???
2220098
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Hei. Minullakin on varmaan toistakymmentä vajiksen oiretta ollut jo vuosia. Neljä vuotta sitten TSH 4.8 ja T4V 9.9. Välillä TSH ollut "normaali" 3 mutta T4V aina alarajalla 10.
Lääkärien mukaan silloin ei voinut olla vajaatoiminta. Nyt mitattiinkin lokakuun alussa TSH jo 9.7 ja T4V vain 6.7 ja jo muuttui ääni kellossa. Selvää vajaatoimintaa ja Thyroxin-lääkitys!
Mitkä sinun oireesi ovat????
Itselläni mm.
- hiusten oheneminen ja lähteminen enemmän
- turvotus
- isot elohiiret lihaksissa
- silmien kuivaminen ja vetistäminen
- madaltunut verenpaine
- masennus
- ärtyneisyys
- mielialan heittelyt
- muistin huonontuminen
- keskittymiskyvyn heikkeneminen
- kasvojen iho muuttunut taikinamaisemmaksi.

Pienikin Thyroxin on auttanut näinä 7 viikkona jo sen, että muisti on suht hyvä ja keskittyminen myös, turvotus hieman laskenut ja mieliala kohonnut.
Vaadi itsellesi 3 kk koelääkitys, mikä yleensä on yksi lastentabu eli 25 mikrogrammaa!
Alan guru Suomessa on dosentti Matti Välimäki, ja hänen oppikirjassaan sanotaan selvästi, että jo pienetkin poikkeamat (esim. tuo T4V alarajalla) aiheuttaa ensin keskushermosto-oireita eli tulkitsen niiden olevan juuri masennusta, muistin ja keskittymiskyvyn huonontumista.
Jos ei tk-lääkäri ymmärrä, mene seuraavaksi sisätautilääkärille, jos ei hänkään, etsi jostain endokrinologi. Omalla paikkakunnallani ei valitettavasti ole endokrinologia, joten on tyytyminen sisätautilääkäriin. Hekin tuppaavat tuijottamaan usein vain arvoja mukamas viiterajojen sisäpuolella. Ihmisen vointi on kuitenkin tärkein mittari, sanoo Matti Välimäkikin!!

Äänestä
  • Aivan samoja oireita köytyy vielä järkyttävä palelu ja painon nousu. Hengenahdistusta pienestäkin ponnistelusta ja palan ja kuristuksen tunnetta kurkussa jne....
    Olen nyt menossa sitten endrokrinologille viikon päästä, mutta kokonaisuudessaan tämä on jo ainakin viides lääkäri jolle asian takia menen. Aiemmin olen käynyt yleislääkärillä, sisätautilääkärillä ym... Kukaan ei vain vielä ole asiaa ottanut todesta! Toivotaan että nyt kävisi tuuri.

    Äänestä

  • Lämmin kiitos sinulle mainitsemistasi vajaatoiminnan oireista. Luulen, että minullakin on se, mutta verikokeet vielä tarvitaan. Tähän mennessä olin luullut oireitani vaihdevuosioireiksi, etenkin hiustenlähtö, silmien kuivaminen ja vetistäminen sekä ärtyneisyys. Myös keskittymiskyky on laskenut tässä kuussa.

    Äänestä

Joo kyllä sulla on vajaatoiminta kun t4v on vain 10 (viiteväli yleensä 10-20 about) ja oireitakin taitaa olla rutkasti (eli olo on suomeksi sanottuna täysin perseestä). Nyt hankit sellaisen lääkärin joka pistää sulle lääkityksen päälle! Olosi ei tosta enää parane valitettavasti itsestään.

Äänestä
  • Juu, olo on todellakin perseestä...kun vain saisi ne lääkäritkin vielä uskomaan sen!!

    Äänestä

  • aloittaja taas kirjoitti:

    Juu, olo on todellakin perseestä...kun vain saisi ne lääkäritkin vielä uskomaan sen!!

    Mie sain tyroksiinin jo paremmilla arvoilla, kuin sinulla nyt. Eli TSH 2,5 ja T4V 12,5.

    Tsemppiä uuteen lääkäri käyntiin, toivottavasti sinut otetaan vihdoin todesta!

    Äänestä

  • ihan selvästi kirjoitti:

    Mie sain tyroksiinin jo paremmilla arvoilla, kuin sinulla nyt. Eli TSH 2,5 ja T4V 12,5.

    Tsemppiä uuteen lääkäri käyntiin, toivottavasti sinut otetaan vihdoin todesta!

    Mistähän sellaisen lääkärin löytää joka ottaa ihan tosissaan?

    Äänestä

  • lissu kirjoitti:

    Mistähän sellaisen lääkärin löytää joka ottaa ihan tosissaan?

    Siinähän se vaikeus juuri on! Minullakin on taas etsintä edessä sillä nykyinen hyvä lääkärini lähtee toiselle paikkakunnalle sairaalalääkäriksi.

    Äänestä

  • lissu kirjoitti:

    Mistähän sellaisen lääkärin löytää joka ottaa ihan tosissaan?

    Lääkärit ottavat kyllä tosissaan koko ammattitaitonsa suomin resurssein, mutta kun eivän ne ressukat mistään mitään tiedä.. vert, puusepän susi korjataan, leipurin susi syödään, lääkärin susi kuopataan..

    Lue lisää lääkärien ammattitaidosta: Tri Wallach, Kuollet lääkärit eivät valehtele!

    Äänestä

hei

onpa aika ime lääkäreitä osunut kohdallesi! En muista omia arvojani, mutta kävin ihotautilääkärillä - ihana sydämellinen nainen - jonkun muun jutun takia.
Tulin puhuneeksi ohenevasta tukastani ja jostain muista, ja hän määräsi nuo kilpirauhasarvot otettavaksi. Minun arvot olivat viiterajojen sisällä, toinen ala- ja toinen ylärajalla. Sain heti kilpirauhaslääkityksen. Ensin sen pienimmän lasten annoksen, sitten 2 tabl.
Muutaman kuukauden kuluttua uudet verikokeet, nähtiin että arvot oli tasaantuneet.

Olen kyllä kiitollinen ihanalle lääkärille, joka ryhtyi heti toimeen. Tuo palan tunne kurkussa jne hävisi, olen jaksavampi. Paino tasaantui.

Ehdotan että otat varalta tuon Kristiinan viestin mukaan lekurille ja kyselet vähän siitä luntaten jos ei meinaa herua tablettia.

Äänestä

oli lokakuussa 2,25, koska arvo on niin "hyvä" lääkäri ei suostunut antamaan lähetettä T4-V kokeeseen vaikka alilämpöä, turvotusta ja palelua on ollut jo kaksi vuotta lukuisia muita vajaatoimintaan liittyvää oiretta on tullut sen jälkeen.

Mut lääkärin mukaan ei voi olla vajaatoimintaa kun TSH on niin nätisti keskellä viitearvoja!

Kuitekin sain nyt puhuttua että uudet kokeet ja jopa T4-V otetaan helmikuussa. Eli sinne asti nyt pitäisi yrittää pärjäillä näillä "säädöillä".

Äänestä

Otettiin kilpparikokeet, arvot kohdallaan, lääkäri soitti taysin "asiantuntijalääkärille", joka puhelimessa sanoi, ettei kilpparissa mitään vikaa ole. Pari vuotta myöhemmin sain vajaatoimintaan lääkityksen ja thyroxia olen syönyt 8 vuotta.
Suvussa on samaa vikaa. Kannattaa hakea sellainen lääkäri, joka määrää thyroxia.

Äänestä

Tänään sitten vihdoin ja viimeinen tapasin aivan ihanan lääkärin joka sanoi heti, että vajaatoimintaahan minulla on!!! En edes tiedä kuinka monen lääkärin kanssa olen asiasta viimeisen 5 vuoden aikan tapellut! Kaikki muut ovat väittäneet ettei näin nuorella tytöllä (19v) voi olla vajaatoimintaa vaikka itse olen ollut siitä aivan varma! Masennuslääkkeitä ja rauhoittavia ovat syöttäneet kaikki nämä vuodet turhaan!!! Olo on niin helpottunut kun koko tämä vuosien piina takana ja nyt alotetaan lääkitys ja ammattitaitoisen lääkärin käsissä jatkuu hoito!!!
=)=)=)=)=)=)=)=)!!!!!!

Äänestä
  • Kiva kuulla jotain hyvääkin.Toivottavasti lääkehoito onnistuu kohdallasi hyvin.Itse olen valitellut lääkärille vaivoistani ilman tulosta,koska arvot ovat viiterajoissa. Mulla TSH 3.3 ja T4V 14.8.Eli mulla ei toi jälkimmäinen ei ole niin alhaalla kuin sinun.
    Olisi kiva tietää mitkä sun pahimmat/selkeimmät oireet ovat?

    Äänestä

  • sinulle!! kirjoitti:

    Kiva kuulla jotain hyvääkin.Toivottavasti lääkehoito onnistuu kohdallasi hyvin.Itse olen valitellut lääkärille vaivoistani ilman tulosta,koska arvot ovat viiterajoissa. Mulla TSH 3.3 ja T4V 14.8.Eli mulla ei toi jälkimmäinen ei ole niin alhaalla kuin sinun.
    Olisi kiva tietää mitkä sun pahimmat/selkeimmät oireet ovat?

    sun arvot on viiterajojen sisällä,joten lopeta turha pohtiminen

    Kyllä sinunkin arvosi ovat alhaiset ja noilla arvoilla pitäisi saada koelääkitys. TSH on jo aika korkea (lääkärini mukaan 2.5 on jo yläraja)
    Ja myös tuo T4-V arvo on sellainen, että minulla aiheuttaa jo pahoja oireita.
    Etsi niin kauan että löydät asiantuntevan lääkärin (itselläni siihen meni monta vuotta ja lääkäriä vaihdoin miljoona kertaa=)
    Niistä oireista. Mulla niitä on paljon ja ne on aika häiritseviä, mutta toisaalta olen niistä jo lähes 5v kärsinyt joten alkaahan niihin tottuakkin=)

    Tässä jokunen oire:
    -mieletön väsymys ja saamattomuus (toisaalta taas nukahtamisvaikeuksia ja herään yöllä monta kertaa)
    -palelu
    -kurkun kuristus, painon tunne kaulalla
    -kurkun turpoaminen (tai tunne siitä )
    -"pala kurkussa", nielemisvaikeudet
    -särkyä kaulalla
    -kalpeus, ihon "veltostuminen"
    -näöm sumentuminen, silmien kuivuus, kirvely
    -sydämen muljahtelut
    -ISOT elohiiret (reisissä, silmissä)
    -kädet/jalat kylmät ja nihkeät
    -päänsärky
    -mahakivut, paha olo
    -sitkeä lima kurkussa, nenän tukkoisuus
    -painon nousu
    -masentuneisuus, ärtyisyys jne...
    -kummalliset lihas ja nivel ym säryt jokapuolella
    -astmaoireita pienestäkin ponnistelusta
    -muisti huonontunut ja oppiminen alkanut takkuileen
    -käsien vapina
    -jne jne...
    Tässä nyt oli osa pahimmista oireista, mutta siis kaikkia kummallisia pieniä oireita ilmaantuu kokoajan lisää... Nyt sitten vaan odottelen että alkaa lääkitys vaikuttaan.
    Minulla lääkitys aloitettiin aika isolla annoksella ja nopeasti...mutta ehkä niitä tuloksiakin tulee sitten nopeammin...(?)
    Joka tapauksessa jos sinullakin oireita on, niin ehdottomasti vaadit koelääkityksen! Tsemppiä!=)

    Äänestä

  • jepulis kirjoitti:

    sun arvot on viiterajojen sisällä,joten lopeta turha pohtiminen

    noilla arvoilla monella on jo oireet. Se "viitearvojen sisällä" on sellainen mantra jota hokee ihmiset joilla ei itsellään ole kilpirauhasen vajaatoimintaa ja jotka myöskään ei ymmärrä siitä yhtään mitään.

    Äänestä

  • aloittaja taas kerran kirjoitti:

    -mieletön väsymys ja saamattomuus

    Olisko mullakin vajaatoiminta?

    Äänestä

  • Minä vain kirjoitti:

    toisessa viestiketjussa. Ota mieluummin pampamia.

    Äänestä

  • liisi kirjoitti:

    noilla arvoilla monella on jo oireet. Se "viitearvojen sisällä" on sellainen mantra jota hokee ihmiset joilla ei itsellään ole kilpirauhasen vajaatoimintaa ja jotka myöskään ei ymmärrä siitä yhtään mitään.

    Alkuperäiselle:No, noista sun oireista jotka laitoit niin mulla on 15kpl 20:sta.Sen lisäksi vois vielä lisätä muita oireita paljon.
    Selitin kaikki oireet lääkärille,mutta koska arvot ovat viiterajoissa niin kaikki on hänen mielestä OK.
    Voihan oireeni olla jostain muustakin,mutta haluisin kaikki mahdolliset selvittää koska en enää jaksa näitä oireita.

    Etsi uusi lääkäri...ja vaihda lääkäriä niin monta kertaa että tulet kuulluksi! Itse kävin varmaan 5-7 lääkärillä ennenkuin löysin asiantuntevan ja oireitani kuuntelevan lääkärin. Kehoittaisin menemään endrokrinologille joka tietää asiasta parhaiten. Minun lääkärini sanoi, että vaikka arvot olis kuinka hyvät niin oireet kertoo enemmän ja aina pitäisi kokeilla lääkitystä!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ko? kirjoitti:

Kertokaapas nyt joku kokeneempi ja viisaampi mitä pitäisi tehdä?
Mulla ollut jo reilun vuoden vajaatoiminnan oireita (kaikki mahdolliset) ja ne on vaan pahentunut koko ajan.
Vuosi sitten mitattiin T4-v ja se oli 18 TSH oli muistaakseni alle 1
Nyt sitten kun jatkuvasti valitin pahenevista oireistani, kokeet uusittiin ja nyt T4-V oli 10 ja TSH 2.2
Lääkäri totesi että arvot on vielä viitealueilla eli ei voi olla oireita!!!
Mielestäni minulla kuitenkin on selvä vajaatoiminta (suvussakin on paljon sitä)
Pitäisikö etsiä taas kerran uusi lääkäri???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu