Musiikki-instrumentit ja kerrostalo

Tuleva muusikko

Hei kaikille, minulla olisi sellainen kysymys, että olen jo pitkään haaveillut jonkin instrumentin soiton aloittamisesta ja ongelmana vain on se, että asun, ja tulen vastaisuudessakin, asumaan kerrostalossa. Mikä soitin mahtaisi olla hyvä kerrostaloon ja mikä saattaisi aiheuttaa naapureille häiriötä?

Eikö kuitenkin ole niin, että vaikka hankkisin sellainen soittimen joka naapureilleni kuuluisi kuten esimerkiksi sähkökitara, piano tai rummut minulla kuitenkin olisi niitä omassa asunnossani oikeus soittaa? Olen kuullut, että useassa paikassa on kerrostalopianisteja, joiden päivittäistä pitkääkin soittoa kuitenkin tulee sietää. Eli siinäkin olisi hyvä soitinvaihtoehto? En malta odottaa, että pääsen uuden harrastuksen pariin!

19

6646

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • oikeusmutteikohtuus

      Kerrostalo tai mikä tahansa yhteisasunto ei ole paras mahdollinen harjoittelupaikka tulevalle musiikin taitajalle.

      Kitkaa naapureiden välillä tulisi välttää ja voimakkaat äänet eivät ole aina toivottuja.
      Rakennuksen runkoon tukeutuvat soittimet jakavat ääntään tehokkammin naapureille kuin kädessä pidettävät.
      Sähköisissä soittolaitteissa on yleensä voimakkuuden säätö.

      Esimerkiksi kitara ei aiheuta suurta melua naapurin asuntoon ja sähkökitara vielä vähemmän jos ei käytä sähköä.

      • Naapuri

        Naapurin sähkökitara kuulostaa siltä kuin sitä soitettaisiin meidän asunnossamme. Ei liene kuullut kuulokkeista.


    • pois

      Mahdollisuuksia on monia, mutta et kai sinä instrumenttia naapureiden mukaan valitse! Eiköhän sinun tulisi miettiä, millaista soittotaitoa toivoisit tulevaisuudessa omaavasi ja millaiseen tarpeeseen. Tahdotko esim. säestellä itseäsi, kun lauleskelet, vai jättäisitkö laulohommat muille ja opettelisit jonkin instrumentin hallintaa... - sopivia olisivat mm. (asumismuodosta huolimatta) kosketinsoittimet tai kitara. Molempia saa tarvittaessa "naapuriystävällisessä muodossa; akustinen kitara on edullinen hankinta, ääni miellyttävä aloittelijankin käsissä, sillä voi soittaa sekä melodioita, että sointuja tai tietty molempia yhtaikaa.Sähköpianot ovat nykyisin myös ammattipianistien hyvinä harjoitussoittimina. Hintakaan ei päätä huimaa.
      Sinulla on varmastikin jonkinlainen käsitys siitä, mitä tahtoisit joskus osata ja minkä soittimen ääni ja "ilmaisuvoima" sinua kiehtoo. Rumpuja on harvemmin hauska kokopäiväisesti yksin harjoitella, jos ei pääse soittelemaan muiden kanssa porukassa, samoin on usein myös sähkökitaran tai -basson kanssa.
      Eli - älä nyt naapureita ensimmäiseksi ajattele, vaan omia tarpeitasi ja tietysti opettajan hankintaa. Soitosta saa paljon enemmän irti, kun on joku, joka ohjaa sinua sekä soittimen hankinnassa, että soiton oppimisessa.
      Onnea matkaan!

      • luulisi

        Kaikki eivät vain mieti pätkääkään naapuriystävällisyyttä vaan ainoastaan juuri omaa harrastustaan.. Ihan uskomaton juttu, että oma koti on vieraan ihmisen soittopaikka. Nuo soittimet kerrostalossa ovat kyllä niin ongelmallisia eikä yksiselitteisiä ratkaisuja tahdota löytää. Häviölle jää vääjäämättä asukas, joka haluaisi maksaa asunnostaan ilman naapurin jokapäiväistä soittoa. Ei mene kaaliin.....


    • kepposia

      Harmonikka,viulu,huilu.
      Valitse noista se mitä et osaa
      soittaa laisinkaan,ja kohta asut yksin =)

    • tuota..

      ..kun on ajankohtaista. Alakerran naapuri nimittäin pitää kotonaan pianotunteja lapsille. Joka päivä noin 15.00-20.00. Se on yhtä kidutusta. Kuunnella soittamaan opettelua, sellaista h..tin pimputusta päivästä toiseen. Ei puhettakaan, että saisi joskus levätä jos väsyttää päivällä. Ääni on tosi voimakas. Yötyön tekeminen tässä kerrostalorapussa olisi mahdotonta. Huvittavinta on, että isännöitsijämme sanoi minulle toisessa yhteydessä, että musiikki ei saa olla niin kovallaan, että se kuuluu toiseen asuntoon. Mutta pianonsoiton opetus ei liene musiikkia? Itsestäni se on henkistä kidutusta. Olen ottanut tavakseni laittaa omaa mielimusiikkiani (eli heavyä) soimaan sellaiselle volyymille, että se ylittää tuon terrorin.

      • osaa

        Meidän talossa ei sentään anneta pianotunteja eikä soitto päivittäin ihan viittä tuntia kestä. Kuitenkin... tylsä huomata, että itsellä ei loppujen lopuksi ole kotinsa suhteen mitään oikeuksia vaan jostakin syystä päivittäistä elämää häiritsevää mekkalaa pitäisi sietää. Olen henkisesti aivan loppu, koska milloinkaan ei tiedä milloin soitto alkaa ja kuinka kauan kestää. Minäkin joudun peittämään soiton omalla musiikillani, mutta joskus olisi mukava vain olla ihan hissukseen ja vaikkapa lukea. Ihmetyttää lisäksi pianonsoittajan itsekäs asenne.


    • ja kuulokkeita

      Jos hommaat kutakuinkin minkätahansa sähköllä vahvistettavan soittimen, niin ei luulis ketään haittaavan. Nimittäin tätä kautta saat mahdollisuuden kuulla omaa soittoasi kuulokkeilla ilman että häiritset muita. Sähkökitarasta tietty lähtee ääntä ilman vahvariakin, mutta ei nyt niin lujaa että kukaan häiriintyy. Varsinkaan mistään koskettimista ei kuulu juuri minkäänsortin ääntä, korkeintaan hyvin, hyvin vaimea *plok*. Ja rummuistakin pieni kopse vaan.

      • sannukka

        sellainen asia kuin sähkökatko,voi juma sillon ei sit harjottelusta tuu yhtään mitään jos kyseessä on joku sähköllä toimiva soitin. Mul ainaki on kauhee tarve harjotella just sillon ku mä saan inspiksen,mut naapurit ja sähkölaitos on vastustanu sitä kauheesti ja mä oon joutunu sen takia hankkimaan useampia erilaisia soittimia esim.säkkipillin ja didgeridoon, mut mul onkin aika eksoottinen maku


    • eläihmeessä

      Valitsit sitten minkä soittimen tahansa, juuri tuollainen pimpelipom rassaa hermoja! Oli sitten tuuba, piano tai kitara. Ei voi mitään. Muusikot maalle!

    • Jos vielä pitää, niin soitan

      poliisit paikalle.
      Se on kotirauhanhäirintää koko talolle.
      Hanki treenikämppä jostain ja aloita siellä soittamaan. Hyviä musiikkituokioita vain.

    • Ohjeistaja

      Hommaa piano. Muut soittimet ovat taloyhtiöstä riippuen pannassa, mutta piano on Pyhä soitin, jolla saa kiusata naapureita vaikka koko päivän. Tämä siksi, että Jean Sibelius soitti aikanaan pianoa.

      • yksi uhri monista

        Testailenkin juuri tämän väittämän pitävyyttä testaamalla naapureiden reaktioita mitä moninaisemmilla äänillä. Toinen naapuri soittaa pianoa päivittäin, mutta siitä ei ole kukaan minun lisäkseni närkästynyt. Odotan ensimmäistä soittoa isännöitsijältä tai oven takana seisovaa naapuria. Sitten on sota päällä jos pianon kaltainen mölytoosa hyväksytään, mutta minun pieni stereoiden soittaminen ei.....


      • Ohjeistaja
        yksi uhri monista kirjoitti:

        Testailenkin juuri tämän väittämän pitävyyttä testaamalla naapureiden reaktioita mitä moninaisemmilla äänillä. Toinen naapuri soittaa pianoa päivittäin, mutta siitä ei ole kukaan minun lisäkseni närkästynyt. Odotan ensimmäistä soittoa isännöitsijältä tai oven takana seisovaa naapuria. Sitten on sota päällä jos pianon kaltainen mölytoosa hyväksytään, mutta minun pieni stereoiden soittaminen ei.....

        Saat häädön ja sinun on muutettava pois. Muista että pianoa soittavat tärkeät ja hienot ihmiset.


    • Yks naapuri

      Yleensä nämä "muusikot" ovat hinteliä mikä on hyvä koska silloin on helpompi vetää turpaan. Kunnon selkäsaunan jälkeen yleensä harrastus vaihtuu.

      • Juupa-juu

        Turpaan vaan! Mun mielestä pianon pimputus on HYVIN yliarvostettua!
        Toisaalta, mulle on aivan sama mikä on mölyn lähde.


    • Laskutaitoinen

      Ammatin harjoittamiseen kuuluvia ääniä saa tuottaa omassa kodissa 7-22 välisenä aikana. Tai niin yleisissä järjestyssäännöissä lukee. Maalaisjärkeä saa toki käyttää. Remonttiakaan ei ole pakko aloittaa aina kello 7... Ja saako tänne aivan todella jok'ikinen laskutaitoinen valittaa turhista asioista?

    • yx pianisti

      Jos aikoo hommata pianon, niin hyvä vaihtoehto on sähköpiano kuulokkeiden kanssa, jolloin kukaan muu ei kuule soittoa. Tietenkään sähköpiano ei ole sama kuin akustinen, mutta hyvänkin saa, jos on valmis maksamaan.

      Jos hankii akustisen pianon, niin voihan valita ennemmin pehmeä- kuin kirkasäänisen. Piano kannattaa sijoittaa sellaiselle seinälle, joka ei ole naapurin seinää vasten, jos mahdollista. Pianon taakse ja alle voi laittaa jotain ääntä vaimentavaa (esim. alle paksu matto ja taakse vaikka paksu patja).

      Jos hankkii soittimen, jonka ääni kuuluu naapuriin, niin naapurit voi ottaa huomioon vaikka laittamalla kerrostalon ilmoitustaululle ilmoituksen, että kyseinen soitin on tulossa taloon, ja jos on yöaikojen lisäksi toiveita ajoista, jollon soitin olisi hiljaa, niin ottaa mielellään vastaan toiveita. Ja tietenkään ei soita soitinta kuin päiväaikaan.

    • Ei saa olla itsekäs

      Olen itse valmistumassa konserttipianistiksi ja asun kerrostalossa, mutta ei tulisi mieleenkään kiusata naapureita niillä yksitoikkoisilla sormiharjoituksilla ja saman kohdan jopa tuntikausia kestävällä pikkutarkalla hiomisella, joita yhtään vakavampaan soittamiseen väistämättä kuuluu. Olkoon vain miten laillista tahansa, on äärimmäisen epäkohteliasta pakottaa naapurit kuuntelemaan väkisin kodissaan omaa musisointiaan!

      Monen ehdottama sähköllä toimiva piano on mielestäni ainoa hyväksyttävä piano kerrostaloon. Jo tonnilla saa sen verran hyvän pianon, että aloittelija tai harrastaja pärjää sillä pitkälle. Jos on varaa pistää hyvän henkilöauton verran rahaa soittimeensa, saakin ostettua jo melkein täysin akustiselta kuulostavan sähköflyygelin. :D

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      2024
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1082
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      883
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      262
      770
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      760
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      14
      744
    7. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      83
      693
    8. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      687
    9. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      213
      679
    10. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      673
    Aihe