Missä tilanteessa ja miten teiän viiltely on tullut esiin, ja minkälaisia seurauksia siitä on ollut?? Jos on edes tullut esille...?
viiltelijät hoooi...
CrystalCinnamon
282527
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
nyt ku kerran kysyt. :s ENSINNÄKI EN SUOSITTELE SITÄ KENELLEKKÄÄ SE JÄÄ TAVAKSI.!
mut mulla ainaki henk. koht. nii tulee viilleltyä sillon ku on tapahtunu jtn kauheeta, tai semmosta.. viimeks esim. ku mull oli kauheit sotkui vkl. poikakaverin kaa oli "vähä" sekasta ja kaveri oli vihanen ja meinas tappaa ittensä ja muutki semmosta, ei jaksa luetella.. seurauksia..?HMM, ei mitää hyvää mut ei sitä enää osaa lopettaa.. :S:S
no mulla on kans sillon jos jotain ahdistavaa sattuu tai tuntuu siltä..ja siitä kyl tulee tapa jota on vaikea lopettaa..ja tuntuu et se auttais, vaik eihän se oikeasti ole niin.. jälkeenpäin se masentaa kun on jälkiä käsissä...
mitään hyvää oo seurannut. vaikee siitä on päästä eroon, ja silloon tekee mieli, kun on jotenkin masentavaa, jos on tapahtunut jotain ikävää... on ollut aika paljon kaikkea..: esimerkiks vanhemmat oli riidellyt TOSI paljon, ja sitten ne eros. sitten mun sen aikanen jätkäkaveri jätti mut. kerran kävi myös niin, että mun kaveri löi mua todella kovaa poskelle.... ja se sattu! teinpä sitten lopulta sen seurauksena.
aamulla ei ollut mitenkään mukavaa, kun huomasi, mitä oli käsiinsä edellisenä iltana saanut aikaan. toivoin vain, että se olisi ollut vain pahaa unta...
mutta kun sille ei voi mitään, että kerran kun sen on tehnyt, niin jotenkin siihen vaan jää koukkuun. :`(
Mielummin vaikka rikkoisin jokaisen huoneeni esineen viimeistä myöten kuin satuttaisin itseäni! Kerro mulle, kuinka kestät fyysistä kipua?
viiltelyssä ei ole järkeä. Kaverini viilteli parivuotta sitten puukolla itseään tai jos ei ollut puukkoa hän otti sakset esiin hän jäi siihen koukuun kummatkin kädet olivat aina hänellä helvetin kipeät ja veriset.Lopulta hän jäi koko touhusta kiinni ja joutui menemään hoitoon nykyisin tämä henkilö elää normaalia elämää viiltelyn arvet käsissään.
Tosissaan kannattaa miettiä..
Kyllä sen kivun vaan kestää ja mun mielestä se on vain jotenkin hyvä tunne kun pystyy hallitsemaan itseään niin paljon että satuttaa itseään. Tiedän että se ei ole hyväksi, mutta jos ei pysty hallitsemaan ympäröivää maailmaa ja kaikki tuntuu pahalta niin ainakin omaa ruumistani pystyn. Se kai oli ideana kun viiltelin ennen mattoveitsillä jne.
Itse olin ja olen edelleen vahvasti viiltelyä vastaan, mut ku sitä kerran herkkänä hetkenä kokeili nii siihen todellakin jäi koukkuun ja ne viillot vaan syvenee joka kerta... Viiltely on mielen heikkotta just sitä kun ei mitään muuta pysty hallitsemaan, niin ainakin omaa kipuaan ja ruumistaan...
Oikeesti en tunne sanaa kipu... se ei vaan käy kipeetä
Se ei oikeesti tunnu missään... kai sen kivun osaa jotenki siirtää kaikkeen muuhun paskaan...
Olen kyllä sairas, mutta rakastan niitä arpia mitä siitä jää...
> sitten mun sen aikanen jätkäkaveri jätti mut.
> kerran kävi myös niin, että mun kaveri löi mua
> todella kovaa poskelle.... ja se sattu! teinpä
> sitten lopulta sen seurauksena.
Mitä ihmettä?!?!?
Jätkäkaveri jätti sinut? Mitä siitä? Ei se tyyppi ollut oikea sinulle, kun kerran jätti sinut. Mitä sinä siitä itseäsi rankaiset?
Kaveri löi poskelle? Ensinnäkin. Mikä ihmeen kaveri se sellainen on, joka lyö toista kovaa tahallaan?!? Olet toivottavasti tajunnut jättää tämän "kaverisi" omiin oloihinsa. Toiseksi. Kännissä tapahtuneet "vahingot" estetään, kun ruvetaan absolutisteiksi. Ei se ole edes vaikeaa!
Siis. Mikä ihme teitä riivaa? Minä en enää lainkaan tajua nykynuorten ajatusmaailmaa, vaikka en itsekään varmaan vielä mikään ikäloppu ole (1984). Miksi aina pitää aloittaa seurustelu, kännääminen ja juhliminen jo lapsena? En nyt tiedä alkuperäisen kirjoittajan ikää, mutta veikkaan, että teini on kyseessä.
Jos joku tästä loukkaantuu, niin siitä vain! Tämän on tarkoituskin pistää miettimään tekosianne.
Hyvän elämän ohjeet:
1. Älä tee itsemurhaa.
2. Älä käytä huumeita.
3. Älä käytä muitakaan päihteitä.
4. Älä viiltele itseäsi.
5a. Älä yritä olla aikuinen liian nuorena. Oikeasti. Teini-ikäinen ei tajua vielä elämästä mitään. Ei kannata ottaa aikuisuudesta mitään stressiä.
5b. Koskemattomuutta ei tarvitse menettää 14-vuotiaana. (Ei sitä tarvitse menettää edes 21-vuotiaana. Itse pystyn omalta kohdaltani näin sanomaan. Minä odotan sitä oikeaa, joka oikeasti rakastaa minua.)
nyt näin jälkeenpäin olen tajunnut, ja heti jälkeenpäin, että todella, TODELLAKIN tyhmää se oli!
jokainen noista syistä.
mutta hei, se on vaan elämää. ja nykyajan ajatusmaailmat nyt vaan sattuu oleen näin hiton monimutkasia...
näin sitä ihminen vaan oppii tunteen itteensä ja tajuamaan elämän tosijuttuja. että VIRHEISTÄ OPPII.
turhaa on mollata viiltelijöitä, jos ei itsellä ole minkäänmoista kokemusta asiasta. koska jos sattuu olemaan MASENNUSTA, niin se on yksi aika todennäköisimmistä asioista, että silloin ihminen harkitsee viiltelyä. kyllä mä tiedän.
ja kun välttämättä kukaan ei sille masennukselle voi yhtään mitään. että ei ne pelkästään teinit mitään tyhmiä, pakkohan sitä vaan johonkin on saada purkaa.
ja jos sattuu olemaan masennusta, niin kyllä silloin tuommoiset pikkusyytkin voi ERITTÄIN HELPOSTI aiheuttaa suurta tarvetta viiltelylle.
että pliis älkää mollatko viiltelijöitä, te jotka ette ole IKINÄ KOKENEET SITÄ!
> että pliis älkää mollatko viiltelijöitä, te
> jotka ette ole IKINÄ KOKENEET SITÄ!
Juu, en ole itse sitä kokenut enkä tunne ketään, joka olisi niin tehnyt. En kuitenkaan aio ihan päänsilityksellä suhtautua heihin. Viiltelijöiden on vain itse tajuttava, että se on väärin.
Yritän tässä nyt vain kertoa, että kenenkään elämä ei ole helppoa. Kiire painaa päälle täällä yliopistolla, mutta silti olen tähän asti pystynyt elämään tarttumatta viinapulloon tai veitseen. Olen myös itsekin ollut teini-ikäinen.
Hämmästelen vain sitä nykyajan äärimmäisyyksiin menemistä. Kaikki pitäisi saada heti, ja jos ei saa, niin sitten tehdään itsemurha tai jotain muuta ikävää. Nykykäsityksen mukaan hauskaakaan ei voi pitää ilman päihteitä. Sairasta!
> ja kun välttämättä kukaan ei sille
> masennukselle voi yhtään mitään. että ei ne
> pelkästään teinit mitään tyhmiä, pakkohan sitä
> vaan johonkin on saada purkaa.
Juu. En minä pidäkään teinejä tyhminä. Masennukselle ei välttämättä mitään voikaan. En tiedä, tietääkö edes nykylääketiede, mistä masennus pohjimmiltaan johtuu ja mitä aivoissa silloin tapahtuu.
Minä tässä yritän nyt aikuisena kuitenkin antaa teille nuorille ilmaisia neuvoja. Aivot tarvitsevat melko paljon lepoa. Teini-ikäisen pitäisi käsittääkseni nukkua noin 8 tuntia joka yö.
Myös ravinto on tärkeää. Millainen on ruokavalio? Jos se on pelkkää pitsaa ja kokista, niin kannattaa ainakin silloin tällöin napsia jotain vitamiinipillereitä. Tietysti olisi tärkeämpää syödä tuoreita hedelmiä.
Kannattaa muuten syödä jotain rasvahappovalmisteita, jos ruokavalio ei niitä tarpeeksi sisällä. Apteekeista varmasti löytyy E-EPAa, Möllerin tuplaa tai jotain vastaavaa. Kyselkää apteekista lisäneuvoja. Katsokaa myös tohtori Tolosen nettisivuja: http://www.biovita.fi/ . Sieltä löytyy tietoa mm. E-EPAsta. Sen on todettu vähentävän masennusta.
Masennus muuten on vakava sairaus ja siitä pitää aina keskustella lääkärin kanssa. Ennaltaehkäisyä varten kuitenkin voi kokeilla vaikkapa tuota E-EPA-valmistetta.
Sitten ne päihteet. Vastaus on yksinkertainen: Ne eivät sovi kasvavalle nuorelle; eiväthän ne sovi oikein aikuisellekaan.
Jos on sellainen olo,että pitää viillellä, niin tarvitsee jo hoitoa. Viiltelylle on aina syy: paha olo. Ja aika monelle se on avun huuto.
Elämää ei aina voi säätää. En minäkään aikonut tehdä niin, mitä tein... mutta joskus vaan ihminen sortuu, halusi tai ei.
Taidanpa yhtyä noihin edellisiin.
Vaikka kuinka oudolta kuulostaa niin viiltelemiseen jää todella koukkuun.
Niitä jälkiä alkaa rakastamaan.
Niitä huomaa tunnustelevansa vähän väliä.
Niitä haluaa lisää.
Ei siinä kipua tunne.
Sehän on kivun ja tuskan kanavoimista.
Ja se pienen pieni fyysinen kipu tuntuu riemuvoitolta siihen henkiseen tuskaan nähden.
Ja te ketkä valitatte rumia jälkiä,
kuka on käskenyt viilellä ranteisiin?
Mulla alkaa yleensä viiltely silloin ku oon vihainen itselleni, esim. silloin kun olen epäonnistunu jossaki, suutunut jollekulle tms. tai muuten vaan hieman depiksessä. Siihen jää koukkuun, mie rakastan katsoa oman vereni valuvan haavoista ja viha unohtuu.
Oikeasti, viiltely on ihan helvetin typerää. Kaverilla on vitunmoiset jäljet käsissään, eivät koskaan lähde pois, joutui aikoinaan hoitoon ja sai kestää paljon sen takia.
.. ja silti huomaan olevani itse samassa kierteessä. Jälkeni ovat verraten pieniä, melkein pinnallisia kuin parhaan tp:n saksilla vähän rapsuttamat rispektin saamiseksi, mutta ovat vuotaneet ja jättäneet ikuiset arvet. Eivät koskaan lähde pois.
Kun mä olen ahdistunut tai surullinen, huomaan etsiväni kaikenlaista terävää saadakseni edes vähän verta valumaan. Se, että pystyy pysymään paikoillaan ja katselee kun omaa verta valuu, se saa mut tuntemaan, että kontrolloin edes jostakin ja se on edes jokin keino purkaa tunteita. Itkemään mä en pysty, joten kyynelten sijasta valuu vain verta.
Myönnän, että siinä on mukana myös lievästi huomion hakemista, mutta joka kerta kun joku huomauttaa asiasta, sanon ettei ole mitään hätää ja käsken olla huolehtimatta. Kun jokainen pikku tp viiltelee, niin ei kukaan huomaa tai jaksa välittää vaikka joku repisi isommatkin haavat käteensä. Korkeintaan saisi nasevaa vittuilua osakseen.
Vituttaa sitten joskus ajan kuluttua katsoa arpia ja muistella syitä jotka niiden tulemiseen johtivat. Kaveritkin katsovat, että ai, sinäkin olit sellainen angstaava teini. No, niin kai sitten olenkin.
Kai mä joskus lopetan.
No mulla viiltely johtuu siitä et en saa tarpeeks rakkautta, vaikka aika moni vois aatella sitä sellaseks teinitunteilu hömpäksi. Mutta sitä se ei oo jos sitä on jatkunut jo kohta kolme vuotta. Mulla on itsetunto ihan paskana enkä voi sille mitää ja sitte yksinkertaisesti tuntuu jatkuvasti vaa pahalta. Ja sitte on vielä se yks poika...
Viiltelyni tulee esiin kun minun pakko tehdä haava sormen päähäni voidakseni antaa lemmikki lepakolleni vähän ekstraa ruokaansa...
Ja sitten minun täytyy juoda itsekkin jotain niin siitä samasta sormenpäästä vain...
olet ihQ....
Joo olen tosi Ihq!!!
Perkele...
Ihquttelu on kuin viiltely... turhaa
on ja se mitä sie kirjotat
..katkeraa ja turhaa... hyödytöntä..
aiva niinkö sie halvatki..
voi vitun huomion kipeet teinit ootte säälittäviä. käyttäytykää vihdoinki niinku normaalit ihmiset ja lopettakaa toi. ei se viiltely mikään ratkasu ole.
Veljen kuolema, vaarin kuolema, paljon vaativia harrastuksia.. KAIKKI KAATUU NISKAAN!!
Ennen olin todellakin viiltelyä ja muuta itsensä vahingoittamista vastaan. Inhosin piikkejäkin yli kaiken, enkä antanut terveydenhoitajan ottaa edes verikokeita. Nykyään en välitä. Minä, se kiltti tyttö, joka tanssii balettia ja käy musiikkikoulua viiltelen! Kaikki kammot katosivat samantien. Ahdistaa ja on paha olla.
Mä aloin viillellä 13-vuotiaana, kun olin masentunu ja oli niin ahdistava olo, että ei meinannu enää kestää. Tai no, en mä tee mitään kovin syviä jälkiä, yleensä vaan sen verran, että tulee kunnon kipu, mutta kyllä välillä valuu verikin kunnolla. Vuoden viiltelyn jälkeen kerroin asiasta terapiassa ihan omasta tahdostani. Hoitaja kysyi, miksi teen niin, mutta ei muuten puuttunut asiaan, ei mitään saarnaa eikä muutakaan puhetta aiheesta enää sen jälkeen.
Nyt on seitsemän vuotta viiltelyä takana ja samaan malliin jatkuu. Nykyisessä hoitopaikassa ei asiasta tiedetä. Tai no, luulen, että hoitaja kerran näki arvet vahingossa, mutta ei hän siitä ole mitään sanonut.
En varmaan pääse viiltelystä koskaan.
Mä aloin viillellä 11-vuotiaana ja
se harmittaa mua.ku ne jäljen pilas koko elämäni.
Seiskaluokalla... Jouluun asti kestin, sitte masennus alkoi olla jo ihan hyvässä vaiheessa, koska silloin otin veitsen ensi kertaa esille. Kevääseen asti kaikki meni niin, jatkuvasti pahentuen, jolloin lopulta yritin itsaria. En kuitenkaan onnistunut(niin kuin varmaan huomaat) ja päädyin Oulun suljetulle osastolle. Hoitoani jatkettiin sitten Lähteellä kuusi viikkoa. Keskustelua ja lääkkeitä.