Hallinannanjako vai asunto-osakeyhtiö

Eteemme tuli houkutteleva tarjous rakenteilla olevasta rivitaloasunnosta. Nyt arveluttaa vain hieman, koska meille kerrottiin muualta, että menettely kohteen kauppaamisessa näyttäisi olevan poikkeuksellinen.

Rivitaloasuntoa ja pihaa myydään hallinnanjakosopimuksella ja pienurakkasopimuksella. Ensin ostettaisiin 320m2 määräosa 4183m2:n suuruisesta tontista ja sen jälkeen solmittaisiin urakoitsijan kanssa oma pienurakkasopimus asunnon rakentamisesta.

Ensimmäinen omistajayhtiö on ostanut tontin kaupungilta, laadituttanut suunnitelmat arkkitehdillä ja hakenut rakennusluvat perustettavan yhtiön lukuun.

Tämän jälkeen on perustettu yhtiö, joka on saanut lainhuudon koko kiinteistöön ja aloittanut markkinoimaan kohdetta määräosiin jaettuna. Mitään asunto-osakeyhtiötä ei ole missään vaiheessa perustettu! Kaupungin kanssa on ollut hieman erimielisyyttä tontin jakamisesta ja määräosien eteenpäin myynnistä.

Pääurakoitsija näyttäisi olevan yritysrekisterin mukaan eri yritys kuin tontin nykyinen omistaja. Tilaajan eli ostajan valvojaksi esitetään tämän pääurakoitsijan työnjohtajaa.

Eikö yleensä perusteta asunto-osakeyhtiö omistamaan kiinteistöä sekä sille rakennettavia rivitaloja ja myydä tietyn osan hallintaan oikeuttavat osakkeet? Olisiko meille tässä tapauksessa jotain etua hallinnanjakosopimukseen perustuvasta omistamisesta?

Kuinka vastuut jatkossa jakautuisivat hallinnanjako verrattuna osake-yhtiömuotoiseen omistamiseen? Mikä on tilanne, jos urakoitsijalta jää työ kesken meidän tai jossain muussa asunnossa? Entä aliurakoitsijat ja vastuu niiden työstä?
2516
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

oman rivarin joka lautaa myöten ja tontista sen osan joka sopimuksessa määritellään.

Ja kun omistaa niin vastaa myös siitä itse rakentamisesta lähtien.

Osakeyhtiössähän omistetaan vain hallintaan oikeuttavia papereita. Ja yhtiö vastaa rakenteista.

Vaikea ennustaa onko menossa huijausyritys vai rehellinen toiminta. Onko yrityksillä ennestään vastaavia kohteita, tutustukaa niihin.

Jos teette sopimuksen niin hankkikaa itsellenen oma kokenut valvoja jo siihen sopimuksen tekoon mukaan ja myöhempään rakentamiseen.

Äänestä

No tuo hallinnojakosopimuksella rakentaminen on hyvä tapa rakentaa pieniä kohteita, 2-6 asuntoa. Tuo tontti vaikutaa niin isolta että siihen tulee varmaan joku 10 asuntoa? Tuolloin As Oy on kyllä Suomessa tutumpi ja turvallisempi vaihtoehto.

Sinänsä tuossa menettelyssä ei ole mitään outoa. Periaatteessa sinä olet ostanut tontin, tehnyt suunnitelmat ja teetät talon rakennusliikkeellä. Nyt nämä asiat on hoitanut yksi ja sama taho.

Rakennusliike saa vähentää rakennusurakan alvitkin, toisin kuin jos kyseessä olisi gryndaus.

Jotain outoa jutussa kuitenkin on. Miten rakennat rivitalon hallinnonjakosopimuksella. Päätyasunnot ensiksi ja sitten seuraavaksi reunimmaiset ja joskus vuoden päästä kun saa myytyä keskimmäiseen, niin sitten on sen vuoro? Ja miksi perustella monia eri firmoja ja käyttää tontin omistamiseen eri firmaa, jollei tarkoituksena ole ollut perustaa AsOy:tä

Keskeneräisestä talosta ei saa ottaa euroakaan rahaa jollei tekijällä ole RS-sopimusta. (Paitsi tietysti silloin, jos tontin omistaja tekee urakkasopimuksen talon rakentamisesta rakennusliikkeen kanssa)

RS sopimusta, tai ainakaan RS lainaa ja rakennusvirhevakuutusta ei taas saa jos on takana laatuvirheitä tai rahallisia vaikeuksia.

Mikä rakennusliike on kyseessä?

Ehdotan että kysyt rakentajalta miksei tee ASOY muotoisena, tarkistat yhtiöiden ja henkilöiden takana olevien muiden firmojen luottohistorian, kysyt asiaan mielipidettä näitä asioita hoitavalta juristilta ja pankistasi (kertovat kyllä asiat yleisellä tasolla ja vinkkaavat mikäli olet sohaisemassa kätesi *****kasaan).

Jos kaikki on kunnossa. Palkkaat ehdottomasti oman valvojan. Rakennusliikkeellä saa olla vaikka kymmenen valvojaa, mutta se ei millään tavoin vähennä oikeuttasi palkata omaa valvojaa.

Tämä on tärkeää sen vuoksi että olet ryhtymässä rakennuttajaksi, ja vaikuttaa että et ole mikään rakennusalan sopimusehtojen ammattilainen. Ainakin gryndauksessa pakollinen rakennusvirhevakuutus kohteestasi todennäköisesti puuttuu. Eli jos rakentaja firma lopetetaan tämän kohteen jälkeen, olet yksin vuotavien kattojen ja homeiden kanssa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


broka kirjoitti:

Eteemme tuli houkutteleva tarjous rakenteilla olevasta rivitaloasunnosta. Nyt arveluttaa vain hieman, koska meille kerrottiin muualta, että menettely kohteen kauppaamisessa näyttäisi olevan poikkeuksellinen.

Rivitaloasuntoa ja pihaa myydään hallinnanjakosopimuksella ja pienurakkasopimuksella. Ensin ostettaisiin 320m2 määräosa 4183m2:n suuruisesta tontista ja sen jälkeen solmittaisiin urakoitsijan kanssa oma pienurakkasopimus asunnon rakentamisesta.

Ensimmäinen omistajayhtiö on ostanut tontin kaupungilta, laadituttanut suunnitelmat arkkitehdillä ja hakenut rakennusluvat perustettavan yhtiön lukuun.

Tämän jälkeen on perustettu yhtiö, joka on saanut lainhuudon koko kiinteistöön ja aloittanut markkinoimaan kohdetta määräosiin jaettuna. Mitään asunto-osakeyhtiötä ei ole missään vaiheessa perustettu! Kaupungin kanssa on ollut hieman erimielisyyttä tontin jakamisesta ja määräosien eteenpäin myynnistä.

Pääurakoitsija näyttäisi olevan yritysrekisterin mukaan eri yritys kuin tontin nykyinen omistaja. Tilaajan eli ostajan valvojaksi esitetään tämän pääurakoitsijan työnjohtajaa.

Eikö yleensä perusteta asunto-osakeyhtiö omistamaan kiinteistöä sekä sille rakennettavia rivitaloja ja myydä tietyn osan hallintaan oikeuttavat osakkeet? Olisiko meille tässä tapauksessa jotain etua hallinnanjakosopimukseen perustuvasta omistamisesta?

Kuinka vastuut jatkossa jakautuisivat hallinnanjako verrattuna osake-yhtiömuotoiseen omistamiseen? Mikä on tilanne, jos urakoitsijalta jää työ kesken meidän tai jossain muussa asunnossa? Entä aliurakoitsijat ja vastuu niiden työstä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu