Mikä olisi paras laji 7 vuotiaalle pojalle, joka on hyvin liikunnallinen. Äärimmäisen herkkä poika, joka saattaa hermostua ja loukkaantua melkoisesti jos joku tahallaan satuttaa. Joten kovin raju laji ei käy vaan sellainen missä ei satu.
Paras itämainen laji
7 v. pojalle Turussa
121146
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Missään lajissa ei ole tarkoitus satuttaa. Mutta vahinkoja sattuu välillä! Mutta itse suosittelisin judoa tai jujutsua. Ovat mielestäni minipuolisimmat ja hyviä seuroja löytyy paljon.
on harrastanut han moo doota, en tiedä kirjoitinko oikein:) Se on ollut tosi hyvä. On paljon fyysisen kunnon harjoitusta ja sitten näitä potkuja ym. Meidän poika on saanut tervettä itseluottamusta kyseisetä lajista. Ota yhteyttä paikalliseen budo-seuraan ja kysele.
Hei!
Minäkään en osaa suositella oikein mitään, kun kokemusta ei ole kun judosta. Meidän poika (nyt 8) on myös hyvin herkkä ja kiltti poika. Judossa on paljon perusliikunta juttuja (siis lämmittelyä ja jälkikäteen venyttelyä yms) joten poika on aina "kaikkensa" antanut kun tulee kotiin =) siis rankkaa mutta antoisaa. Judossa on tärkeää peruskäytöstavat ja mitään ongelmia ei pojalla ole ollut siellä olosta. Jos joku hölmöilee joutuu esim. punnertamaan joten sekin ehkä on auttanut siihen ettei mitään murheita ole tullut (että joku esim. tahallaan satuttaisi) Pidän judosta siksi, ettei opetella taistelujuttuja niinkään vaan omaa kehoa ja itse puolustusta. Meidän jannu sanookin että ei tarvi pelätä jos joku tulis päälle kun osais puolustautua (itse ei varmasti kenenkään kimppuun mene)
Judossakin saattaa kyllä satuttaa itsensä, niinkuin joku kirjoitti niin kai kaikissa lajeissa se vaara on.
- sori kirjoitusvirheet-, nopsaa pistän viestin meneen-
Kehoittaisin kyllä harkitsemaan, kaikkien.
Sillä tilanne on että vanhemmat opettaa tappelemaan, sanotaan se kuinka vaan.
Tulevaisuudessa porukat ärsyttää, jos ei ole todella fiksu mies.
Ja kyllä sitä on nähty minkälaisia aviokumppaneita tulee ko. harrastajista.
On todella ihme jos viisikin vuotta on ilman riitoja ja jos tulee riitoja, tulee myös sairaalareissuja.
Onneksi minulla ei ole tappelevaa miestä,
mutta tunnen kyllä sellaisia useita.
Kysyt vain näistä, ei mikään.
Mutta jos on vähänkin henkisiä taipumuksia, sitten soitto/laulu ym. vaikka ei tulisi mitään, ei silti tule pahaakaan.
Ja lentopallokin sopii hyvin, tietysti sellainen joka on mahdollisesti 3-5 km päässä kodistasi, jotta siellä olisi muitakin tuttuja kavereita.
kamppailulajeista.. Kamppailulajien filosofia on pikemminkin kehittää sitä henkistä puolta niin, että selviää kaikista tilanteista ilman sitä, että joutuu fyysisesti puolustamaan itseään. Ja pointti on nimenomaan *itsepuolustus* eikä se, että itse pahoinpitelee. Todellisessa itsepuolustustilanteessa henkinen puoli on ratkaisevassa asemassa, jotta voidaan säilyttää _järkevä ja rauhallinen_ toimintamalli.
Jokainen joka käyttää väärin kamppailulajitaitojaan, erotetaan seurasta.
Se mitä halivuud-leffat näyttää taistelulajeista on hyvin kaukana siitä mitä ne oikeasti ovat.
Minkään muun urheilulajiryhmän kohdalla ei ole niin hyviä tuloksia saatu nimenomaan kaikenlaisen pikkupojille tyypillisen painimisen ja reuhaamisen vähentämisessä. Kamppailulajit opettavat kanavoimaan aggressionsa oikein - suoritukseen, ei satuttamiseen. Ei saa treenata niin että sattuu, se on ensimmäinen asia mitä opetetaan.
Nimenomaan itämaisissa kamppailulajeissa on keskeistä se mikä lähes kaikesta muusta urheilusta puuttuu: vastustajan kunnioittaminen.
Kaikki kamppailua harrastavat miespuoliset henkilöt jotka tunnen ovat kohteliaita, toisen huomioon ottavia, lempeitä ja mukavia; yhtään vaimonhakkaajatyyppiä en ole tavannut. Kyllä ne väkivaltaoset heitetään seuroista ulos nopeasti ettei maine menisi kun yksi tappelee nakkikioskijonoissa ja kertoo saaneensa oppinsa jostakin lajista.
Luopuisitte jo noista ikuisista ennakkoluuloista ja kävisitte tutustumassa kamppailulajien laajaan kenttään. Onhan tai chikin kamppailulaji!
Varsinkin tytölle en voisi parempaa urheiluharrastusta keksiä; itseluottamus ja voimat kasvavat, varsinkin uskallus pitää huolta itsestään ja huom! ei tapellen, vaan varmistaen pakotie.
laji mielestäni on judo. Se on paljon muutakin kuin väntöä, siinä on ideaa ja sisältöä, joka tosin aukeaa, jos on auetakseen pikkuhiljaa.
Ju-pehmeä
Do-tie
opettaa kunnioittamaan ja arvostamaan itseään, ja muita, ja pitämään puolensa vastaustajan heikkouksia hyväksi käyttäen.
Judoa voi harrastaa monenlaisessa ryhmässä, edistyä omien kykyjensä mukaan.
Säännöt ja kieli on samat kaikkialla.
En pysty kyllin kehumaan, mutta minulle judo on ehdottomasti ainoa oikea ja siten paras
Löytyy sitä sisältöä ja "ainoaa oikeutta" monesta muustakin japanilaisesta lajista mutta judoa kyllä usein muksuille suositellaan ekaksi lajiksi; siinä saa painia ja kieriä mielin määrin ja siitä on pitkä kokemus Suomessakin nimenomaan lapsille sovellettuna.
Ennakkoluulot elävät sitkeässä. Suurin osa negatiivisesti lasten kamppailulajiharrastuksesta kommentoivista ei varmasti koskaan ole edes nähnyt harjoituksia saati sitten junnujen harjoituksia.
Lajilla ei sinänsä niin ole väliä judo, paini, karate tai vaikkapa aikido toimii ihan mainiosti.
Tärkeintä on seuran panostaminen junnutoimintaan. Tästä merkkinä seuralla on parhaimmassa tapauksessa Nuori Suomi sinetti.
Erittäin tärkeätä on myös innostunut ja asiaan paneutuva aikuinen ohjaaja joka omaa myös kasvatuksellista otetta opetuksessaan.
Tärkeintä on lajivalinan suhteen myös se, mikä lasta eniten kiinnostaa, mitä lajia läheltä löytyy ja harjoitusaikojen sopivuus.
täältä et löydä yhtä oikeaa vastausta mikä olisi oikea laji, sillä ne kaikki ovat jos ne vain lasta kiinnostavat.
myös "hengellistä" mukana. Ja kun jättää huomioimatta Segalin leffat niin hyvä tulee...
...ja tykkää todella paljon. Tyttäreni on luonteeltaan erittäin rauhallinen. Suosittelisin siis karatea.
Itse olen 8 vuotiaana harrastanut painia, jota en suosittele. En myöskään suosittele judoa, vaikka en ole sitä harrastanutkaan. Molemmissa on mielestäni suurehko loukkaantumisriski. Mikään ei tapa motivaatiota tehokkaammin kuin kipu ja loukkaantuminen.
Ainakin täällä vaasassa lasten karateharjoituksissa alemmat vyöarvot ottavat kontaktia keskenään vain reisihipassa. Tyylisuuntana heillä on Shoko Ryu.
Meidän likoille on karate tehnyt hyvää niin liikunnallisestikkin kuin henkisestikkin.
Suosittelen:)
vähänpäälle kuusvuotiaina aloitti.