Lisää vauhtia

Tällä palstalla on spiidi unohdettu melkein kokonaan ja se on sentään kunnon kemiallisesti tehtyä tavaraa.
Saa myös pillereinä.
Helppo annostella ja mukava tapa viettää viikonloppua.(ei väliä onko suunnitelmissa juhliminen tai suursiivous)
Sopii myös laihduttajille ja yliaktiivisille lapsille.Suosittelen kaikille!
381138
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

Joo joo,,, mutta siitä tulee kusta päähän, niin kuin sinulla.

Äänestä
  • Useita päiviä tai viikkoja jatkuneen runsaan alkoholinkäytön lopettaminen aiheuttaa eriasteisia vieroitusoireita, sekä psyykkisiä että fyysisiä. Tavallisia ovat mm. ahdistuneisuus- ja pelkotilat sekä unettomuus. Astetta vaikeammassa vieroitustilassa voi ilmetä lieviä ja hetken aikaa kestäviä harha-aistimuksia, kuten kuulo- tai näköharhoja.

    Vaikeimmissa vieroitustiloissa voi kehittyä alkoholipsykoosi, josta eräs muoto on delirium tremens, kansanomaisesti juoppohulluus. Myös siinä alkuoireina ovat pelokkuus ja unettomuus, joskus myös vieroituskouristukset. Tilan pahentuessa tajunnan taso hämärtyy, ihminen muuttuu sekavaksi ja menettää ajan- ja paikantajunsa. Hänellä on voimakkaita kuulo-, näkö- tai tuntoharhoja sekä harhaluuloja, jotka hän kokee hyvin todellisina. Samalla on usein levottomuutta, vapinaa ja sisäelinhermoston liikatoimintaa, esim. hikoilua ja sydämen tykytystä. Monet muutkin tautitilat, kuten kallonsisäinen verenvuoto, voivat aiheuttaa samantyyppisiä oireita.

    Delirium-tila kehittyy juomisen päättymisen jälkeen, usein toisena tai kolmantena alkoholittomana päivänä ja kestää muutamia vuorokausia. Joskus juomajakson aikanakin voi kehittyä ns. päihtymysdelirium. Deliriumin syy on aivosolujen ja koko hermoston toimintahäiriö, jonka on aiheuttanut runsas juominen ja sen äkillinen loppuminen.

    Delirium voi olla jopa hengenvaarallinen, minkä vuoksi tarkkailu ja hoito sairaalaosastolla on tarpeen. Potilas voi myös peloissaan yrittää vahingoittaa itseään tai muita. Hoito tapahtuu joko somaattisella tai psykiatrisella sairaalaosastolla. Psykiatriseen sairaalaan lähetettäessä on tarpeen lääkärin M1-tarkkailulähete, koska potilaan sairaudentunto on heikko tai ailahteleva. Potilas tarvitsee rauhallisen ympäristön, rauhoittavia lääkkeitä, tiamiinia sekä myös somaattisen tilan seurantaa. Potilas paranee tästä "hulluudestaan" täysin, mutta runsaan juomisen uusiutuessa lisääntyy uuden deliriumin kehittymisen todennäköisyys.

    Toinen yleinen alkoholipsykoosin muoto on alkoholiaistiharhaisuus. Silloin tyypillisiä ovat elävän tuntuiset aistiharhat, erityisesti kuuloharhat. Varsinaista sekavuutta ei tilaan liity. Tila alkaa jo alkoholinkäytön aikana tai 1-2 viikon kuluessa käytön loppumisesta ja paranee pääosin kuukauden sisällä, täydellisesti viimeistään puolessa vuodessa. Aistiharhojen ohella voi esiintyä myös harhaluuloisuutta. Joskus oireena ovat pelkästään harhaluulot, esimerkiksi mustasukkaisuus tai vainoharhaisuus. Oireita lievitetään avo- tai laitoshoidossa neuroleptityyppisillä psyykenlääkkeillä.

    Myös alkoholin aiheuttama muistihäiriö voi olla psykoosin asteinen tila. Silloin etenkin lähimuisti on huomattavasti ja pitkäaikaisesti heikentynyt. Uuden oppiminen vaikeutuu ja ajantaju heikkenee. Keskustelussa henkilö voi satuilemalla yrittää täyttää muistiaukkojaan. Joskus pitkäaikaisia ja voimakkaita muutoksia ilmenee myös tunne-elämässä, persoonallisuudessa tai käyttäytymisessä. Kaikki nämä oireet voivat jonkin verran lievittyä pitkäaikaisen raittiuden avulla, mutta osa oireista voi jäädä pysyviksi, jolloin jopa pitkäaikainen laitoshoito voi olla välttämätöntä.

    Kaikkia näitä vieroitusvaiheen jälkeen ilmeneviä psykoottisia tiloja hoidetaan osana muuta pitempiaikaista hoito- ja kuntoutussuunnitelmaa. Keskeistä on pyrkimys pysyvään täysraittiuteen, koska alkoholipsykoosin jo kerran sairastaneen "pää ei kestää viinaa", ja juomisen uusiutuminen johtaa aiempaa herkemmin uuteen alkoholipsykoosivaiheeseen tai jopa pysyvään invaliditeettiin.

    Rauno Mäkelä
    johtava ylilääkäri, A-klinikkasäätiö

    Äänestä

Mikä on amfetamiinipsykoosi?

Amfetamiinipsykoosi on psykoottinen mielenterveyden häiriö, joka on amfetamiinin käytön aiheuttama ja joka sen takia perinteisesti luokitellaan niin sanottuihin orgaanisiin, eli elimellisten tekijöiden aiheuttamiin psykooseihin. Psykoosilla yleensä tarkoitetaan mielenterveyden häiriötä, jossa todellisuudentaju on häiriintynyt joko harhaluulojen tai erilaisten aistiharhojen (kuulo- näkö- tai hajuharhojen) ja mahdollisesti tajunnan tason vaihtelemisen myötä. Amfetamiini voi aiheuttaa psykoottisia oireita monella tavalla, mutta yleisimmin amfetamiinipsykoosilla tarkoitetaan amfetamiinin käytön aiheuttamaa harhaluuloisuustilaa, johon ei tyypillisesti kuulu avoimia aistiharhoja eikä yleensä tajunnan tason muutoksia. Se on seurausta amfetamiinin runsaasta ja pitkäaikaisesta käytöstä ja ikääntyminen, päihteiden sekakäyttö ja fyysiset sairaudet lisäävät sen riskiä. Se voi myös kroonistua ja vaikeutua oirekuvaltaan, mikäli amfetamiinin käyttö jatkuu.

Tyypillisiä amfetamiinipsykoosin oireita ovat vainoamistyyppiset eli paranoidiset harhaluulot, joissa henkilö kuvittelee ympäristössään uhkia ja itseensä kohdistunutta vainoa, joille ei ole todellisuudessa perusteita. Henkilö pälyilee ympäristöään ja on yliherkkä aistihavainnoilleen, vaikkei aistiharhoja välttämättä esiinnykään. Amfetamiinipsykoosia voi olla vaikea erottaa skitsofrenialle tyypillisestä psykoosista, mutta seurannassa se hoituu yleensä nopeammin ja helpommin, kunhan amfetamiinin käyttö lopetetaan. Oma ongelmansa ovat psykoottiset tilat sellaisilla skitsofreniaa sairastavilla henkilöillä, jotka käyttävät amfetamiinia. Tällaisessa tapauksessa voi olla vaikeaa arvioida, mikä oireissa on minkäkin aiheuttamaa. Amfetamiinipsykoosi hoidetaan muun psykoosin lailla tavallisesti antipsykoottisen lääkityksen ja muun psykiatrisen hoidon avulla. Hoito voi tapahtua psykiatrisessa sairaalassa, mutta lievempiä psykooseja hoidetaan käytännössä myös avohoidossa.

Äänestä
  • Piri on perseestä! Mutta kun tuon sanan 'amfetaminipsykoosi' voi vaihtaa vaikka sanan 'alkoholimmyrkytys'[ei joka kohtaan, mutta aika lähelle]

    Äänestä

  • Alkoholimyrkytys... kirjoitti:

    Piri on perseestä! Mutta kun tuon sanan 'amfetaminipsykoosi' voi vaihtaa vaikka sanan 'alkoholimmyrkytys'[ei joka kohtaan, mutta aika lähelle]

    Useita päiviä tai viikkoja jatkuneen runsaan alkoholinkäytön lopettaminen aiheuttaa eriasteisia vieroitusoireita, sekä psyykkisiä että fyysisiä. Tavallisia ovat mm. ahdistuneisuus- ja pelkotilat sekä unettomuus. Astetta vaikeammassa vieroitustilassa voi ilmetä lieviä ja hetken aikaa kestäviä harha-aistimuksia, kuten kuulo- tai näköharhoja.

    Vaikeimmissa vieroitustiloissa voi kehittyä alkoholipsykoosi, josta eräs muoto on delirium tremens, kansanomaisesti juoppohulluus. Myös siinä alkuoireina ovat pelokkuus ja unettomuus, joskus myös vieroituskouristukset. Tilan pahentuessa tajunnan taso hämärtyy, ihminen muuttuu sekavaksi ja menettää ajan- ja paikantajunsa. Hänellä on voimakkaita kuulo-, näkö- tai tuntoharhoja sekä harhaluuloja, jotka hän kokee hyvin todellisina. Samalla on usein levottomuutta, vapinaa ja sisäelinhermoston liikatoimintaa, esim. hikoilua ja sydämen tykytystä. Monet muutkin tautitilat, kuten kallonsisäinen verenvuoto, voivat aiheuttaa samantyyppisiä oireita.

    Delirium-tila kehittyy juomisen päättymisen jälkeen, usein toisena tai kolmantena alkoholittomana päivänä ja kestää muutamia vuorokausia. Joskus juomajakson aikanakin voi kehittyä ns. päihtymysdelirium. Deliriumin syy on aivosolujen ja koko hermoston toimintahäiriö, jonka on aiheuttanut runsas juominen ja sen äkillinen loppuminen.

    Delirium voi olla jopa hengenvaarallinen, minkä vuoksi tarkkailu ja hoito sairaalaosastolla on tarpeen. Potilas voi myös peloissaan yrittää vahingoittaa itseään tai muita. Hoito tapahtuu joko somaattisella tai psykiatrisella sairaalaosastolla. Psykiatriseen sairaalaan lähetettäessä on tarpeen lääkärin M1-tarkkailulähete, koska potilaan sairaudentunto on heikko tai ailahteleva. Potilas tarvitsee rauhallisen ympäristön, rauhoittavia lääkkeitä, tiamiinia sekä myös somaattisen tilan seurantaa. Potilas paranee tästä "hulluudestaan" täysin, mutta runsaan juomisen uusiutuessa lisääntyy uuden deliriumin kehittymisen todennäköisyys.

    Toinen yleinen alkoholipsykoosin muoto on alkoholiaistiharhaisuus. Silloin tyypillisiä ovat elävän tuntuiset aistiharhat, erityisesti kuuloharhat. Varsinaista sekavuutta ei tilaan liity. Tila alkaa jo alkoholinkäytön aikana tai 1-2 viikon kuluessa käytön loppumisesta ja paranee pääosin kuukauden sisällä, täydellisesti viimeistään puolessa vuodessa. Aistiharhojen ohella voi esiintyä myös harhaluuloisuutta. Joskus oireena ovat pelkästään harhaluulot, esimerkiksi mustasukkaisuus tai vainoharhaisuus. Oireita lievitetään avo- tai laitoshoidossa neuroleptityyppisillä psyykenlääkkeillä.

    Myös alkoholin aiheuttama muistihäiriö voi olla psykoosin asteinen tila. Silloin etenkin lähimuisti on huomattavasti ja pitkäaikaisesti heikentynyt. Uuden oppiminen vaikeutuu ja ajantaju heikkenee. Keskustelussa henkilö voi satuilemalla yrittää täyttää muistiaukkojaan. Joskus pitkäaikaisia ja voimakkaita muutoksia ilmenee myös tunne-elämässä, persoonallisuudessa tai käyttäytymisessä. Kaikki nämä oireet voivat jonkin verran lievittyä pitkäaikaisen raittiuden avulla, mutta osa oireista voi jäädä pysyviksi, jolloin jopa pitkäaikainen laitoshoito voi olla välttämätöntä.

    Kaikkia näitä vieroitusvaiheen jälkeen ilmeneviä psykoottisia tiloja hoidetaan osana muuta pitempiaikaista hoito- ja kuntoutussuunnitelmaa. Keskeistä on pyrkimys pysyvään täysraittiuteen, koska alkoholipsykoosin jo kerran sairastaneen "pää ei kestää viinaa", ja juomisen uusiutuminen johtaa aiempaa herkemmin uuteen alkoholipsykoosivaiheeseen tai jopa pysyvään invaliditeettiin.

    Rauno Mäkelä
    johtava ylilääkäri, A-klinikkasäätiö

    Äänestä

Amfetamiini (amphetamine, Alpha Methyl PHenyl EThyl AMINE)
Lääkeaineena käytetty synteettinen helposti höyrystyvä väritön neste. Stimuloi keskushermostoa, sekä jonkin verran myös sympaattista hermostoa. Aine saattaa aiheuttaa epämiellyttäviä tai vaarallisia sivuvaikutuksia, sekä riippuvuutta.
1-fenyyli-2-aminopropaani; C6H5CH2CH(NH2)CH3 [Tietojätti]

Fyysiset vaikutukset: Amfetamiini kiihdyttää pulssia, supistaa verisuonia ja voi aiheuttaa sydämen rytmihäiriöitä, ummetusta ja epäsäännöllisestä ruokailusta aiheutuvia tilapäisiä haittoja.

Pitkäaikainen käyttö voi vaurioittaa maksaa ja voi aiheuttaa maksatulehduksen, sekä joskus harvemmin aivoverenvuotoja, halvauksia ja kouristuksia. Epäpuhtaudet voivat aiheuttaa ohimeneviä tai pysyviä maksan vaurioita. Syljen eritys vähenee ja sen koostumus muuttuu, mistä seuraa hampaiden reikiintymistä. Ennenaikaiset synnytykset ja alipainoisina syntyneet lapset ovat amfetamiinin käyttäjillä tavallisia. Huuli-suulakihalkioita vastasyntyneillä voi esiintyä. [Päihteiden vaikutuksista ihmiseen]

Psyykkiset ja sosiaaliset vaikutukset: Aluksi kiihottava vaikutus. Päihtyneenä seksuaalinen mielenkiinto joko heikkenee tai lisääntyy, säännölliset käyttäjät ovat usein impotentteja. Huuumaustilassa itsetunto ja vireys lisääntyvät. Päihtymystä seuraa masentuneisuus. Jälkivaikutuksia ja pitkäaikaisen käytön seurauksia ovat epäluuuloisuus, vainoharhaisuuus, äkkipikaisuus, muistihäiriöt, ahdistuneisuus ja ruokahalun katoaminen.

Sietokyky ja riippuvuus: Sietokyky amfetamiinin vaikutuksille kehittyy nopeasti. Amfetamiini aiheuttaa fyysistä riippuvuutta kohtalaisesti ja joillekin henkilöille kehittyy erittäin voimakas psyykkinen riippuvuus. Fyysisen riippuvuuden vieroitusoireet, kuten masentuneisuus, voivat kestää joskus useita kuukausia.

Vaarat: Amfetamiini aiheuttaa tuhansia kuolemantapauksia maailmassa vuosittain. Yliannoskuolemat ovat harvinaisia, tavallisempia syitä ovat mielenhäiriössä tapahtuneet onnettomuudet ja itsemurhat. [Päihteiden vaikutuksista ihmiseen]

Äänestä
  • aata vuositolkulla,melkein joka päivä vaikka ehkä vaan pieniä(?) annoksia.
    missä sen kuluttava vaikutus alkaa ekana näkyyn?
    onko helppoa salata käyttö?
    mihinkä kuolee?

    Äänestä

  • utelias kirjoitti:

    aata vuositolkulla,melkein joka päivä vaikka ehkä vaan pieniä(?) annoksia.

    Älä edes harkitse pirin vetämistä. Pysy vaan erossa noista mömmöistä. Kun tohon jää koukkuun, niin siitä on todella vaikea päästä irti ja piristä aika moni on siirtyny heroiiniin.

    Itsekkin pysyttelen pelkästään kannabiksessa :)

    Äänestä

  • utelias kirjoitti:

    aata vuositolkulla,melkein joka päivä vaikka ehkä vaan pieniä(?) annoksia.
    missä sen kuluttava vaikutus alkaa ekana näkyyn?
    onko helppoa salata käyttö?
    mihinkä kuolee?

    Amfetamiini aiheuttaa tuhansia kuolemantapauksia maailmassa vuosittain. Yliannoskuolemat ovat harvinaisia, tavallisempia syitä ovat mielenhäiriössä tapahtuneet onnettomuudet ja itsemurhat.

    Äänestä

Et siis ole keksinyt omaperäisempää nimimerkkiä? Jospa ottaisit allakan kauniiseen käteesi ja jättäisit huomioimatta s-alkuiset nimet. Huumeiden puolestapuhujanahan se onnistuu sinulta varmasti oikein hyvin, samalla tavallahan sinä jätät huomioimatta huumeiden haittavaikutukset. Ai niin, anteeksi siis huumeiden ja kannabiksen haittavaikutukset.

Sitten vain valitset sieltä satojen nimien joukosta itsellesi sopivan. Helppoa, jos et ole aivojasi ihan kokonaan tuhonnut aineilla.

Äänestä
  • Ei ole olemassa huumeita ja xxxxx:a.
    Kuten
    huumeet ja alkoholi
    huumeet ja kannabis
    huumeet ja lääkkeet
    huumeet ja impattavat liuottimet

    On vain päihteitä.

    Älä leiki liian nokkelaa, nolaat itsesi.

    Äänestä

  • miffy kirjoitti:

    Ei ole olemassa huumeita ja xxxxx:a.
    Kuten
    huumeet ja alkoholi
    huumeet ja kannabis
    huumeet ja lääkkeet
    huumeet ja impattavat liuottimet

    On vain päihteitä.

    Älä leiki liian nokkelaa, nolaat itsesi.

    No se nokkeluus taisi olla sinulle vähän vaikea ymmärrettävä. No älä huoli, suurin osa lukijoista tajusi kyllä jujun, ehkä sinäkin jos oikein vimmatusti yrität sitä pohtia.

    Sarkasmi on sitten jo vähän vaikeampi laji.

    Jotkut on nokkelia ja jotkut nolaavat itsensä...

    Äänestä

  • Jasu kirjoitti:

    "Jotkut on nokkelia ja jotkut nolaavat itsensä... "

    Tuota, älä nyt loukkaannu mutta olet jo osoittanut tietämättömyytesi ja nolannut itsesi.

    Ymmärsin kyllä että sonja tavoitteli sarkasmia, tosin huonolla menestyksellä.
    Niin huonolla että oli pakko viilata pilkkua.

    Äänestä

ei pidä paikkaansa ainakaan siinä että kannabiksesta joku siirtyis piriin.
Nehän vaikuttaa aivan eri tavalla.

Äänestä

Jatkuvasti - lähinnä täällä hyvinvointipalstalla.
Harvinaisen idiootti ihminen.

Äänestä
  • Jos Sonjan tarkoitus on provosoida keskustelua, hän on todella huono.
    Jos Sonja on tosissaan, hän on tyhmä.

    Anteeksi nyt Sonja, mutta ajatuksen juoksusi on hieman epäloogista. Paljastat myös usei tietämätttömyytesi.

    Äänestä

  • miffy kirjoitti:

    Jos Sonjan tarkoitus on provosoida keskustelua, hän on todella huono.
    Jos Sonja on tosissaan, hän on tyhmä.

    Anteeksi nyt Sonja, mutta ajatuksen juoksusi on hieman epäloogista. Paljastat myös usei tietämätttömyytesi.

    kuinka tyhmä pitää olla, ettei erota sonjaa "sonjasta"?

    Aito sonja on esiintynyt täällä pitkään ja asiallisilla ja asiantuntevilla teksteillään on saanut muutaman vauhkoontumaan niin perusteellisesti että pitää esiintyä sonjana esittämässä älyttömiä lauselmia. Normaalisti tästä ei ole mitään haittaa, normaalitolkkuinen kyllä erottaa aidon, yksinkertaisimmat vain menevät välillä lankaan.

    Miffy tyttöseni, tietämättömyys kulkee sinun kerallasi. Loogisuudesta nyt ei tässä kannata edes enempää mainita..

    Asian tuntevia...
    Ne, jotka eivät ole "huumeita" nähneetkään, saati sitten tietoisesti tavanneet jotakuta käyttäjää,ovat näitä eniten arvostettuja "asiantuntijoita".
    Ne, joilla on omakohtaista kokemusta aineista ja käyttäjistä ja jotka voivat puhua niistä objektiivisesti, vastustamatta agressiivisesti, ovat sitten yleisen mielipiteen mukaan joko tietämättömiä tai narkkareita, joiden puheisiin ei kannata luottaa.

    Tilanne on vähän saman kaltainen kuin jos maanviljelijöiden ammattiyhdistyksen puheenjohtaja laitettaisiin luennoimaan aivojen biokemiallisista reaktioista ilman mitään koulutusta.

    Lupaan, että tästä eteenpäin jätän nämä henkilökohtaiset, asiattomat loukkaukset huomiotta. Niiden tarkoitus on vain saada mut hämääntymään, poikkeamaan aiheesta ja häviämään väittely.

    Tämä pikku Sonja katoaa omituisesti keskustelusta silloin, kun hänen mielipiteilleen alkaa toden teolla tivaamaan perusteluita.
    Sonja laukoo täällä "totuuksia" - perustelut näille laukomille ovat jääneet ainakin muutamassa tärkeässä kysymyksessä saamatta.

    Äänestä

  • Utelias kirjoitti:

    Niin, ikävä kyllä minulla on joskus muutakin tekemistä kuin täällä roikkuminen. Hmm, vaan ei se taida niin ikävääkään olla. Joka tapauksessa kerrohan, mitkä ne muutamat tärkeät kysymykset ovat, joihin et ole perusteluja saanut. Kysymyksiä täällä harvemmin esitetään, propagandaa sitäkin enemmän.

    Äänestä

  • sonja kirjoitti:

    Noh, voisit puolestasi itse näyttää mihin olet vastannut faktoilla ja antanut asianmukaisia lähdelistoja tai linkkejä.?

    Äänestä

  • samuli kirjoitti:

    Noh, voisit puolestasi itse näyttää mihin olet vastannut faktoilla ja antanut asianmukaisia lähdelistoja tai linkkejä.?

    jos tutkimuksia haluat..
    Kirjoittanut: sonja, 3.8.2002 klo 09.51

    "siis joku propagandasivusto tyyliin irti muumeista ei kelpaa"

    Siis minullekaan ei kelpaa joku propagandasivusto tyyliin suomen kannabisyhdistys.

    Tutkimuksia kyllä löytyy, tässä muutamia:

    Kannabiksen vaikutus verensokeriin: Foltin et al: Appetite 1988 11:1-14) ja laskee verensokeria esim. apinoilla (Ames et al: S Afr Med J 55(27): 1127-1132, 1979

    Kannabiksen käyttöön liittyvää väkivaltaista käyttäytymistä tukevaa tutkimusaineistoa: Raijs et al: Cannabis and violent death. Nordisk Rettsmedicin. Nr. 4: 101-103, 1999

    Kannabiksen käytön aivoille aiheuttama heroiiniherkkyys: Tulunay et al. Eur J Pharmacology 70: 219-224, 1981; Kaymackalan et al. psychopharmacology 55(3): 243-249, 1977; Ledent et al. Science 283 (5400): 401-404, 1995; Hine et al. Psychopharmacology Communications 1(3): 275-283, 1975; Vela et al. Neuropharmacology 34 (6): 665-668,1995 sekä Corchero et al. Molecular Brain Research 67 (1): 148-157, 1999.

    Siinäpä muutamia aihetta käsitteleviä tutkimuksia, joiden mukaan kannabiksen käyttö ei ole ihan niin turvallista kuin annatte ymmärtää "

    kukaan ei ole kieltänyt.

    erittäin kritisoitu tutkimus, joka ei ota huomioon sitä, että tutkitut kannabiksen käyttäjät käyttävät myös muita päihteitä, eikä ota kantaaa siihen ovatko käyttäjät väkivaltaisia nimenomaan kannabispäihtymyksen aikana.

    ilmeisesti tämän on tarkoitus tukea porttiteoriaa. Siinä se ei onnistu, sillä vaikka hlö joka on polttanut pilveä, tulisi helpommin heroiini'pilveen' otettuaan heroiinia verrattuna ei-kannabista-käyttäneeseen heroiinin kokeilijaan, kannabista käyttänyt ei ala haluta heroiinia sen enempää kuin ei-kannabista-käyttänyt henkilö.

    Tulipas pitkä lause.

    Lukekaas nyt niitä viitteitä kun niitä tilailtiin niin vimmatusti.

    Nyt ei kelpaa "mutu" että ei tuo ole kivaa noin tulkittuna. Tutkimuksesta puhuttaessa muuten "erittäin kritisoitu" on arvolauseke joka puoltaa tutkimuksen merkittävyyttä. Tiedän kyllä ettet sitä tarkoittanut, vaikka et niitä kriitttisiä sen enempää kuin lähdetutkimustakaan ole tutkiskellut.

    Hyvä "kannabispäihde" ei muuten tunnu riittävän yksistään, vaan kannabiksen käyttäjille on erittäin ominaista sekakäyttö.

    Äänestä

  • miffy kirjoitti:

    Asian tuntevia...
    Ne, jotka eivät ole "huumeita" nähneetkään, saati sitten tietoisesti tavanneet jotakuta käyttäjää,ovat näitä eniten arvostettuja "asiantuntijoita".
    Ne, joilla on omakohtaista kokemusta aineista ja käyttäjistä ja jotka voivat puhua niistä objektiivisesti, vastustamatta agressiivisesti, ovat sitten yleisen mielipiteen mukaan joko tietämättömiä tai narkkareita, joiden puheisiin ei kannata luottaa.

    Tilanne on vähän saman kaltainen kuin jos maanviljelijöiden ammattiyhdistyksen puheenjohtaja laitettaisiin luennoimaan aivojen biokemiallisista reaktioista ilman mitään koulutusta.

    Lupaan, että tästä eteenpäin jätän nämä henkilökohtaiset, asiattomat loukkaukset huomiotta. Niiden tarkoitus on vain saada mut hämääntymään, poikkeamaan aiheesta ja häviämään väittely.

    Olen aivan täydellisen vakuuttunut että minä olen nähnyt huumeita, huumeiden vaikutuksia, huumeiden käyttäjiä ja huumeidenkäyttäjien omaisia. Ja kaikkea tätä monen verroin enemmän kuin miffy .(elämänkokemuksen ja ylipäätään kokemuksen ohuus paistaa joka viestissä läpi).

    Asiantuntemus menee ohi sen egoistisen "minä ja minun kivani" ajattelumallin.

    On jotain mitä jokaisen olisi itse opittava, asiat ovat aina monimutkaisempia kuin uskoisi, etenkin yksinkertaisilta vaikuttavat asiat. Olen ollut nuorempana vähän samassa ajattelumallissa vähän samoilla argumenteilla kun ne teistä joilla on ajattelua ja argumentteja. Kokemus, ajattelu ja lisätieto ovat muuttaneet ajattelun toiseksi.

    Syy-seuraussuhde on paljon laajempi kuin uskalletaan ymmärtää. Tosin sen näkeminen on vaivalloista ja epämiellyttävää..

    Miten muuten kaikki "huumemyönteiset" aina sortuvat heti henkilökohtaisuuksiin pyrkiviin loukkauksiin, mutta aloittavat välittömän itkemisen heti kun saavat vähän takaisin?

    Äänestä

  • Jasu kirjoitti:

    Lukekaas nyt niitä viitteitä kun niitä tilailtiin niin vimmatusti.

    Nyt ei kelpaa "mutu" että ei tuo ole kivaa noin tulkittuna. Tutkimuksesta puhuttaessa muuten "erittäin kritisoitu" on arvolauseke joka puoltaa tutkimuksen merkittävyyttä. Tiedän kyllä ettet sitä tarkoittanut, vaikka et niitä kriitttisiä sen enempää kuin lähdetutkimustakaan ole tutkiskellut.

    Hyvä "kannabispäihde" ei muuten tunnu riittävän yksistään, vaan kannabiksen käyttäjille on erittäin ominaista sekakäyttö.

    Ja jälleen osoitit, ettet tunne sen enempää kannabiksen käyttäjiä kuin muutakaan aiheeseen liittyvää.

    Olen kyllä lukenut tutkimuksen jos toisenkin, myös näitä mainittuja lähdetutkimuksia.
    Et tainnut taaskaan lukea edellistä viestiäni kovin huolella, kun sanot että "ei tuo ole kivaa noin tulkittuna"?
    Eipä sitä tarvitse kovin paljoa tulkita.
    a) maalaisjärjellä pääsee pitkälle,
    b) myös kaupunkilaisjärki auttaa.

    --
    Mä tossa taannoin lupasin enää olla provosoitumatta asiattomista loukkauksista, mutta joskus se on kyllä pirun vaikeaa. Mieli tekisi "antaa takaisin samalla mitalla", mutta tiedän, että silloin vain vajoaisin samalle tasolle kuin nämä pellet (anteeksi ilmaus).

    Haukkumisesta ja nimittelystä kärsii uskottavuus, tiesitkös jasu sitä?

    Äänestä

  • sonja kirjoitti:

    Niin, ikävä kyllä minulla on joskus muutakin tekemistä kuin täällä roikkuminen. Hmm, vaan ei se taida niin ikävääkään olla. Joka tapauksessa kerrohan, mitkä ne muutamat tärkeät kysymykset ovat, joihin et ole perusteluja saanut. Kysymyksiä täällä harvemmin esitetään, propagandaa sitäkin enemmän.

    Tuossa uudessa keskustelussa:

    Tutkimukset - automaattisesti totta?

    Äänestä

  • Utelias kirjoitti:

    Tuossa uudessa keskustelussa:

    Tutkimukset - automaattisesti totta?

    Löytyy tuolta terveys-otsikon alta. Aikanaan sinä Sonja olit puolustellut Allergia-osastolla tätä tutkimusta joka tietenkin räätälöitiin tilaajan (rahoittajan) toiveiden mukaan.

    Äänestä

  • miffy kirjoitti:

    Ja jälleen osoitit, ettet tunne sen enempää kannabiksen käyttäjiä kuin muutakaan aiheeseen liittyvää.

    Olen kyllä lukenut tutkimuksen jos toisenkin, myös näitä mainittuja lähdetutkimuksia.
    Et tainnut taaskaan lukea edellistä viestiäni kovin huolella, kun sanot että "ei tuo ole kivaa noin tulkittuna"?
    Eipä sitä tarvitse kovin paljoa tulkita.
    a) maalaisjärjellä pääsee pitkälle,
    b) myös kaupunkilaisjärki auttaa.

    --
    Mä tossa taannoin lupasin enää olla provosoitumatta asiattomista loukkauksista, mutta joskus se on kyllä pirun vaikeaa. Mieli tekisi "antaa takaisin samalla mitalla", mutta tiedän, että silloin vain vajoaisin samalle tasolle kuin nämä pellet (anteeksi ilmaus).

    Haukkumisesta ja nimittelystä kärsii uskottavuus, tiesitkös jasu sitä?

    Minä tunnen kannabiksen käyttäjiä ja tunnen aiheen varsin hyvin. Päinvastoin kuin sinä.

    Noita tutkimuksia sinä et ole lukenut ainuttakaan.. älä yritä väittää.

    Minkä takia huudellaan lähteitä kun sitten niihin ei osata sanoa mitään muuta kuin että ei ne ole kivoja..?? Jos sen muotoilee vaikka nin että kaupunkilaisjärki sanoo tai maalaisjärki sanoo niin silti sanoo vain että olisi kivempi jos noin ei sanottaisi..

    Ja Miffy repsukka, minä käyn henkilökohtaisuuksiin vain reflektiivisesti .. Sinun piti heitellä aika kauan kaikenlaisia solvausyrityksiä ennenkuin annoin takaisin :-) .. mutta sinustapa ei ole ottamaan vastaan edes omias.

    Äänestä

  • miffy kirjoitti:

    Ja jälleen osoitit, ettet tunne sen enempää kannabiksen käyttäjiä kuin muutakaan aiheeseen liittyvää.

    Olen kyllä lukenut tutkimuksen jos toisenkin, myös näitä mainittuja lähdetutkimuksia.
    Et tainnut taaskaan lukea edellistä viestiäni kovin huolella, kun sanot että "ei tuo ole kivaa noin tulkittuna"?
    Eipä sitä tarvitse kovin paljoa tulkita.
    a) maalaisjärjellä pääsee pitkälle,
    b) myös kaupunkilaisjärki auttaa.

    --
    Mä tossa taannoin lupasin enää olla provosoitumatta asiattomista loukkauksista, mutta joskus se on kyllä pirun vaikeaa. Mieli tekisi "antaa takaisin samalla mitalla", mutta tiedän, että silloin vain vajoaisin samalle tasolle kuin nämä pellet (anteeksi ilmaus).

    Haukkumisesta ja nimittelystä kärsii uskottavuus, tiesitkös jasu sitä?

    Stakesin tilastojen perusteella hoitoa tarvitsevissa huumeiden käyttäjissä on koko 90-luvun voitu karkeasti erotella kolme erilaista huumeiden käyttöprofiilia:
    1. opiaattien käyttäjät, jotka käyttävät myös muita huumausaineita, mutta eivät juurikaan alkoholia tai lääkeaineita
    2._ stimulanttien ja kannabiksen käyttäjät, jotka käyttävät myös melkoisesti alkoholia_
    3.alkoholin ja lääkeaineiden sekakäyttäjät, jotka käyttävät huumausaineista myös kannabista,

    Voit tutkia tilastoraportista prosentit, kuinka paljon kananbiksen käyttäjät itseasiassa käyttävät kaikkea mahdollista päihdettä, myös alkoholia. Jasu oli tässä asiassa aivan oikeassa. Sinä olet VAIN YKSI näistä kannabiksen käyttäjistä, joten et voi yleistää itseäsi etkä edes kaveripiiriäsi käsittämään koko totuutta kannabiksen käyttäjistä.

    Huomion arvoista tässä on myös se, että myös kannabiksen käytön vuoksi tarvitaan hoitoa.

    Äänestä

  • Utelias kirjoitti:

    Tämä pikku Sonja katoaa omituisesti keskustelusta silloin, kun hänen mielipiteilleen alkaa toden teolla tivaamaan perusteluita.
    Sonja laukoo täällä "totuuksia" - perustelut näille laukomille ovat jääneet ainakin muutamassa tärkeässä kysymyksessä saamatta.

    Sonjalla samoin kuin Jasulla on puolellaan Moraali ja Etiikka. Siinä kyydissä perustelut, logiikka ja totuus ovat kevyttä kamaa.

    Äänestä

  • Narc kirjoitti:

    No nyt sinun pitää perustella.. tai pitäisi. En vain oikein jaksa odottaa mitään kovin kyvykästä perusteluosuutta tämän kokemuksen perusteella.

    Te holistista defenssisyndroovaa potevat olette kai kovin kyvyttömiä näkemään todellisuutta toisenlaisena kuin se on omaksuttu. "Kiellä epäkiva niin ehkä se lakkaa olemasta olemassa"

    Äänestä

  • sonja kirjoitti:

    Stakesin tilastojen perusteella hoitoa tarvitsevissa huumeiden käyttäjissä on koko 90-luvun voitu karkeasti erotella kolme erilaista huumeiden käyttöprofiilia:
    1. opiaattien käyttäjät, jotka käyttävät myös muita huumausaineita, mutta eivät juurikaan alkoholia tai lääkeaineita
    2._ stimulanttien ja kannabiksen käyttäjät, jotka käyttävät myös melkoisesti alkoholia_
    3.alkoholin ja lääkeaineiden sekakäyttäjät, jotka käyttävät huumausaineista myös kannabista,

    Voit tutkia tilastoraportista prosentit, kuinka paljon kananbiksen käyttäjät itseasiassa käyttävät kaikkea mahdollista päihdettä, myös alkoholia. Jasu oli tässä asiassa aivan oikeassa. Sinä olet VAIN YKSI näistä kannabiksen käyttäjistä, joten et voi yleistää itseäsi etkä edes kaveripiiriäsi käsittämään koko totuutta kannabiksen käyttäjistä.

    Huomion arvoista tässä on myös se, että myös kannabiksen käytön vuoksi tarvitaan hoitoa.

    Sinäkö raukka pieni ihan oikeasti uskot, että nämä käyttöprofiilit antavat jonkunlaisen todellisen kuvan päihteiden käyttäjistä?

    Vaikka mä lukisin mitä prosenttilukuja (olen myös lukenut tuon em. tutkimuksen), se ei muuta sitä faktaa, että ne noin 150 kannabiksen käyttäjää jotka tunnen, pidättäytyvät lähes yksinomaan kannabiksessa.

    Minä en muuten ole kannabiksen käyttäjä. En voi siis yleistää yhtikäs mitään itseni perusteella.

    Kananbis, jooh :)

    Tuijota sinä tilastoja.
    Mä katson ympärilleni.

    Äänestä

  • Narc kirjoitti:

    Sonjalla samoin kuin Jasulla on puolellaan Moraali ja Etiikka. Siinä kyydissä perustelut, logiikka ja totuus ovat kevyttä kamaa.

    Olen huomannut saman.
    Alan taipua sille kannalle, että varsinkinjasulle on ihan turha yrittää perustella mitään. Asialliseen mielipiteiden vaihtoon ei ole mitään mahdollisuutta kun hän esiintyy niin älyttömän agressiivisesti, joskus jopa kaikkitietävänä jumalana ja teilaa täysin muiden eriävät mielipiteet.

    Esim. "oletko jo täyttänyt ne kaikki viisitoista vuottasi" tai "minä tunnen kannabiksen käyttäjiä ja itse aineen TOISIN KUIN SINÄ".

    Ihan kuin hän yksin olisi oikeassa.

    Jos jasulla joskus onkin fiksuja ajatuksia tai faktatietoa, se takuulla hukkuu tuon älyttömän flametuksen alle.
    Mä keskustelen mielelläni erävän mielipiteen omistavan tyypin kanssa ja kunnioitan sitä, kunhan se toinenkin kunnioittaa mua ja mun mielipidettäni.

    Jasu ei vaikuta sosiaalisesti kovin älykkäältä.

    Äänestä

  • sonja kirjoitti:

    Stakesin tilastojen perusteella hoitoa tarvitsevissa huumeiden käyttäjissä on koko 90-luvun voitu karkeasti erotella kolme erilaista huumeiden käyttöprofiilia:
    1. opiaattien käyttäjät, jotka käyttävät myös muita huumausaineita, mutta eivät juurikaan alkoholia tai lääkeaineita
    2._ stimulanttien ja kannabiksen käyttäjät, jotka käyttävät myös melkoisesti alkoholia_
    3.alkoholin ja lääkeaineiden sekakäyttäjät, jotka käyttävät huumausaineista myös kannabista,

    Voit tutkia tilastoraportista prosentit, kuinka paljon kananbiksen käyttäjät itseasiassa käyttävät kaikkea mahdollista päihdettä, myös alkoholia. Jasu oli tässä asiassa aivan oikeassa. Sinä olet VAIN YKSI näistä kannabiksen käyttäjistä, joten et voi yleistää itseäsi etkä edes kaveripiiriäsi käsittämään koko totuutta kannabiksen käyttäjistä.

    Huomion arvoista tässä on myös se, että myös kannabiksen käytön vuoksi tarvitaan hoitoa.

    ...on kyllä mainio. Kun on tullut roiskittua vähän minne tie vie, jätetään keskustelu tiukan paikan tullen sikseen.

    Ja perustellaan ettei ole aikaa täällä vastailla...kuitenkin jonnekin niitä vastauksia aina lipuu...

    Eli vielä kerran Sonja!!!
    Otahan nyt rohkeasti haaste vastaan ja argumentoi tuolla terveys-osastolla kohdassa "Tutkimus-automaattisesti totta?". Puolusta kantaasi. Haluaisin niin uskoa että tilastojen luettelemisen takana on myös ajatuksia.

    Kaikkiin tutkimuksiin ja niiden tuloksiin on syytä suhtautua kriittisesti eikä nieleskellä niitä purematta.

    Tämä ns. "maitotauti"-kampanja on yhden hurmoshenkisen terveydenhoitajan aloittama missio, joka ei aiheuta minussa mitään suuria intohimoja, lähinnä vain huvittuneisuutta. Jos joku kokee tulevansa parempaan kuntoon käyttämällä homogenisoimatonta maitoa niin siinähän käyttää. Ei siitä ole mitään haittaa kenellekään. Itse en kuitenkaan halua rasvamöykkyjen killuvan maidossani, mutta onneksi löytyy sekä homogenisoitua ja -soimatonta maitotuotetta riittävästi kaikille osapuolille.

    Sehän on vaan hyvä, jos joku tuntee itsensä terveemmäksi vaikka syy olisikin uskon asia.

    Tutkimus EI siis aina ole automaattisesti totta, mikä on monta kertaa havaittu ja todettu. Eivät edes tuolta susiraja netissä olevasta sivustosta löytyvät "tutkimukset".

    Rohkeutta minulta ei puutu ottaa haastetta vastaan, aihe ei vain nyt satu kiinnostamaan.

    Mitäs menet sitten heittelemään asioista joihin sinulla ei riitä ymmärrystä ja tietoa???

    Mutta täällähän saa toki tehdä mitä lystää.

    Jälleen kerran tuli siis todistetuksi älyn voitto intuitiosta. Mutu-sonja.

    Et ole edes perehtynyt aiheeseen...mutta se siitä.

    hyvää jatkoa "musta tuntuu ja tää ei oo nyt kivaa kun en pärjää"-linjallesi.

    Äänestä

  • miffy kirjoitti:

    Olen huomannut saman.
    Alan taipua sille kannalle, että varsinkinjasulle on ihan turha yrittää perustella mitään. Asialliseen mielipiteiden vaihtoon ei ole mitään mahdollisuutta kun hän esiintyy niin älyttömän agressiivisesti, joskus jopa kaikkitietävänä jumalana ja teilaa täysin muiden eriävät mielipiteet.

    Esim. "oletko jo täyttänyt ne kaikki viisitoista vuottasi" tai "minä tunnen kannabiksen käyttäjiä ja itse aineen TOISIN KUIN SINÄ".

    Ihan kuin hän yksin olisi oikeassa.

    Jos jasulla joskus onkin fiksuja ajatuksia tai faktatietoa, se takuulla hukkuu tuon älyttömän flametuksen alle.
    Mä keskustelen mielelläni erävän mielipiteen omistavan tyypin kanssa ja kunnioitan sitä, kunhan se toinenkin kunnioittaa mua ja mun mielipidettäni.

    Jasu ei vaikuta sosiaalisesti kovin älykkäältä.

    Kyllä se nyt on niin että kaikkia aineita voi käyttää kohtuullisesti tai sitten ei.
    viinalla saa itsensä huonoon kuntoon yhtä nopeesti kuin esim. pirillä. alkoholihan on liuotin, solumyrkky.
    kannabis taas ei aiheuta ns. myrkytystilaa minkä ah niin ihana ja laillinen alkoholi tekee.

    amfetamiinia ja ekstaasia voi käyttää täysin turvallisesti pieninä annoksina. sama pätee käsittäääkseni myös alkoholiin. vaikka täytyy muistaa että jos viinaa suoneen lykkää niin kyllä sillä helpommin henki menee kuin pirillä...

    opiaatit on sitten oma lukunsa. henki lähtee yllättävän helposti. useampi tuttava on kuollut juuri näihin lääkärin määräämiin tuotteisiin joiden pitäisi olla turvallisempia kuin ns. laittomat huumeet. niitä en suosittele kenellekkään. enkä lääkärin määräämiä.
    enkä muutenkaan suosittele mitään muuta kuin että ottakaa kohtuudella mitä nyt sitten nautittekin.
    mut se viina kandee jättää vähemmälle. ei se ainakaan mulle sovi. toisin kuin nuo muut. =)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

sonja kirjoitti:

Tällä palstalla on spiidi unohdettu melkein kokonaan ja se on sentään kunnon kemiallisesti tehtyä tavaraa.
Saa myös pillereinä.
Helppo annostella ja mukava tapa viettää viikonloppua.(ei väliä onko suunnitelmissa juhliminen tai suursiivous)
Sopii myös laihduttajille ja yliaktiivisille lapsille.Suosittelen kaikille!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu