Saatko näyttää??

ei oikein ketään kenelle ne tunteet näyttää.

Koirakin niin vanha, että ei kuule ei näe*hymyilee*
Seinät ei vastaa ja katto ei kuuntele.

Joten vaihtoehdoksi jää se yksin purkaminen.

Siihenkin tottuu..tosin helpommin näin, kun ei ole sitä, kenelle ne tunteensa purkaisi.

kuinka paljon vi.tut.taa..jos oikeen paljon,silloin se takuulla näkyy ja kuuluu!!

eihän siitä elämästä muuten tulisi mitään. Ahdistus saisi pian yliotteen ja kaikki tuhoutuisi. t.entinen tunteiden pimittäjä

Tunteita ja pippeliä ei saa näyttää, ainakaan naisille;)

itken yksinäni öisin. Ja joskus päivisinkin. Miehen pitää olla kestävinään.

=DW=

mä ainakin oon sen verran tempperamenttinen, et ei siitä tulis mitään, jos mun pitäis varoa kun vituttaa tai joku juttu kaivelee.

muille perheenjäsenille mä sanon, et nyt on pinna tiukalla. silloin ne tietää, et ei kauheesti kannata ärsyttää.
jos ärsytyskynnys jostain syystä menee yli, niin kyl mä sit karjun jos karjututtaa.
jos en jaksa raivota, niin sit mä meen yläkertaan makkariin kattomaan telkkua, tai lukemaan kirjaa.
jos ne jatkaa sitä, mikä mua on ärsyttänyt, enkä jaksa raivota, niin sit mä ajattelen, et tehkää mitä lystää. hajottakaa vaikka koko talo jos huvittaa.

kun ne yrittää puhuu jotain, niin mä en vastaa (koska ei vaan huvita), tai sanon et ei kiinnosta.
se tuntuu äsyttävän niitä paljon enemmän kuin se, et mä raivoon. (varsinkin mies "ärsyyntyy" tosi paljon, kun en puhu sille, ja oon kun se olis ilmaa).

joten vastaus on, et saan tai en, niin kuitenkin näytän vitutukseni.

kyllä, lapset oppivat tämänkin "tavan" vanhemmiltaan..Heitin kerran ..nuorempana suutuspäissäni lautasen seinään, ja tyttö näki sen. Tokaisi sitten, että etkös voi säästää noitaki, ja mennä ulos räyhäämään..:( Sepä olikin sitten ensimmäinen ja viimeinen ..lautanen meillä..tulis vaan paljon lunta niin sais työntää tuota lunta..suutuspäissään..enemmänkin..:)))Kai minun tapani on purkaa viha johonkin.. vaikka siivoamiseen.

nykyään jo, joskus nuorempana en ilennyt enkä osannutkaan revitellä..:)
On luonnollista joskus näyttää tunteensa, yksi perheenjäsen (keh.vam.)joskus pahoittelee kuinka hän tuli suuttuneeksi - sanon vain että minä suutun sitten vuorostani joskus - ei siinä ole mitään hävettävää...kohtuuden rajoissa tietenkin..

Kotonani isä oli ehdoton auktoriteetti, eikä häntä vastaan saanut nousta, oli hyvin vaikeaa aikuisenakin oppia pitämään puolensa puhumalla.

Uskoisin meidän nelikymppisten miesten vielä usein noudattavan isiltä perittyä mallia tunteiden näyttämisessä. Miehen kuuluu olla luja ja kaikkinainen tunteiden esiin tuominen on heikkoutta. Humalapäissään voi purkaa itseään jossain kapakassa tai kaverille, se on jälkeen päin helppo ohittaa olankohautuksella. Miten lie poikiemme laita tässä yhä sekalaisemmassa maaailmassa, missä yhteistä arvoperustaa kansakunnalla ei enää oikein ole. Mistä hakevat roolimallinsa tässä asiassa? Olisiko yksi syy siihen eksyneisyyteen hyvin usean nelikymppisen perhe-elämässä ja tunnepuolessa juuri tällainen taitekohtaan joutuminen. Tytöille tunteiden näyttäminen lähipiirissä on tietysti luonnollisemman tuntuista. Naisien taas täytyy olla niin kovia työelämässä, hoitaa perhe jne., että ero miehiin taitaa vaan kaventua tunneseikoissa. Useinhan tulee käytettyä termiä "hyvä jätkä" naisesta, joka jollain lailla miellyttää.

Kyllä välillä räiskähtelevät kunnolla,vähemmän kumminkin enää nykyään kuin nuorempana.Mies valittaa että hitaana ihmisenä ei oikein pysy perässä eli kun selviää mistä kuohahtelu johtuu niin olen jo leppynyt :D vanhemmiten olen myös oppinut keskustelun jalon taidon,mutta kyllä on olemassa päiviä jolloin kaikki vaan ottaa päähän,niin silloin on vaan parempi purra hammasta yhteen koska yleinen kututus ei ole kenenkään syytä!!!

Eipä niitä tunteita voi näyttää oikein kenellekään. En ihan viitsisi alkaa seinille tai muutamalle viherkasville juttelemaan. Tottakai lapsilleni tulee jonkin verran juteltua, kun he poikkeavat luonani, mutta eihän heillekään voi ihan mitä tahansa kertoa, koska ovat todellakin lapsiani. Naista en ole rinnalleni löytänyt, enkä ole kyllä etsinytkään. Ehkäpä sen aika joku päivä koittaa, tuskin he kotoakaan osaavat minua etsiä, kun en kauheasti missään kapakoissa tai tanssilavoilla käy. Ehkä alankin ensi kesänä harrastamaan pitkästä aikaa tanssimista. Siellä lavojen reunoilla se minäkin aikanaan vietin paljon aikaa.

Kysellä lupii, jos on veemäinen olo.. ;))
Varmasti näkyy ja kuuluu, onneksi tuo
kuohahdus, menee ohi yhtä pian kuin tulikin.. :D

kyllä,mutta ennekuin räjähdän ,niin sanon että olen pahalla päällä ja vähän vituttaa ,niin voitteko olla sen mukaisesti kiitos;))
ja niin saan olla melko yksin vitutuksen kanssa ja surra sen pois:)