Heips!
Olen tässä miettinyt et kun yh-äiti sairastuu niin kuku vie sen lääkäriin ja hakee lääkkeet. On olemassa kavarit mut ne on töissä päivällä jote pitääkö pistää vähäiset rahat taksiin? Vai laittaa lapsi hakemaan lääkkeet ja tekemään koti työt sen jälkeen kun se on ensi ollut koulussa ja tehnyt läksyt.(kyse tässä tapauksessa ala-asteella olevasta lapsesta) Itsellä tilanne et on varpaat murtunut ja kävelen kepeillä.Onko sairastaminen kielletty kun hoitaa yksin lasta? Mielestäni yhteiskunnalla pitäisi olla joku tuki juttu et sais apua edes vähän vai onko se liikaa pyydetty??? Millasia kokemuksia muilla on vastaavassa tilanteessa.Melko avuttomalta tuntuu...
Olen tässä miettinyt et kun yh-äiti sairastuu niin kuku vie sen lääkäriin ja hakee lääkkeet. On olemassa kavarit mut ne on töissä päivällä jote pitääkö pistää vähäiset rahat taksiin? Vai laittaa lapsi hakemaan lääkkeet ja tekemään koti työt sen jälkeen kun se on ensi ollut koulussa ja tehnyt läksyt.(kyse tässä tapauksessa ala-asteella olevasta lapsesta) Itsellä tilanne et on varpaat murtunut ja kävelen kepeillä.Onko sairastaminen kielletty kun hoitaa yksin lasta? Mielestäni yhteiskunnalla pitäisi olla joku tuki juttu et sais apua edes vähän vai onko se liikaa pyydetty??? Millasia kokemuksia muilla on vastaavassa tilanteessa.Melko avuttomalta tuntuu...
Vastaukset 14
Vanhimmat
Yksinhuoltaja ei saa olla avuton ! Opin sen itse ollessani 40,5 asteen kuumeessa ja pyytäessäni apua sossulta. Apua en saanut, joten opin ettei kannata edes apua kerjätä koska apua ei anneta.
Siispä olen varannut kaikenlaisia mahdollisia lääkkeitä kotiin, niillä kyllä pärjään muutaman taudin verran,
aina pitää olla ruokaa varastossa muutamaksi päiväksi,
AVUTON EI SAA OLLA. Tuttu lapseton, alle kolmekymppinen, pariskunta, sai kotiapua, nauroivat ja kiskoivat kaljaa kun kodinhoitaja siivosi ja tiskasi. Kyllä siis apuakin löytyy, muttei avuttomalle yksinhuoltajalle.
Tiedä kyllä on mulla ruokaa täällä ja olen pyytänyt apu jos vaikka mistä...sitä ei vaan saa!Ärsyttää kun juuri sellaiset kun mainitsit saavat apua kun vähän vinkuvat...Kyllä pärjään mut olis vaan kiva kuulla onko muilla samanlaisia kokomuksia...Tarvii varmaan nousta kapinaan et meidät huomattas!!!
Minun puolestani jokainen saa olla niin avuton kuin on, minun mielipide on että sellaista pitäisi myös auttaa. Siinä se ystävyys punnitaan.
Yhteiskunta on muuttunut äärettömän kovaksi, kaikilta yksilöiltä vaaditaan samanlaista kovuutta , tai heidät poljetahan maan rakoseen. Ainoa ratkaisu olisikin kapina, siitäkään ei ole mitään hyötyä jos tästäkin porukasta löytyy pari-kolme banderollin heiluttajaa,
loput vain jatkavat määkimistään.
oman kotikuntasi kotipalvelusta apua. Joillakin paikkakunnilla toimii erittäin hyvin (myös lyhyellä varoajalla saa hoitajan). Maksu suhteutetaan tuloihisi.
Apua on kysytty mut on kuulemma liikaa avun tarvitsijoita ei riitä resurssit henkilökunnalla...
Halosen Tarjalle kannetaan jouluaattona eväät kotiin, siinä esimerkki auttamisesta. Hävetkää te jotka muuta väitätte.
Opeta vaan lapsesi auttamaan. Nelivuotiaani on kahdesti toimittanut minut ambulanssilla sairaalaan vaikean astmakohtauksen yllättäessä,
olen myös ollut kolmessa eri leikkauksessa ja sillä aikaa lapsi on ollut isällään tai sisareni luona. Heti sairaalasta päästyä tein tietenkin kaikki hommat itse... ja kyseessä oli vähän isommat vammat kuin murtunut varvas.
Kerran olin kymmenen päivää sairaslomalla ja olisi pitänyt olla vuodelevossa - sain kotiavun sairasloman VIIMEISEKSI päiväksi. Ilmoitin että ei tarvitse vaivautua.
...mutta jotenkin tässä tulee sellainen olo, että yrität vähätellä toisen vaikeuksia ja nostaa itseäsi johonkin superäidin asemaan tuolla kirjoituksellasi: "tein tietenkin kaikki hommat itse... ja kyseessä oli vähän isommat vammat kuin murtunut varvas."
Mielestäni on surullista, jos ihminen ei saa keneltäkään apua sitä tarvitessaan. Jos yhteiskunta ei auta, miksei ystäviltä ja sukulaisilta voi pyytää? Jokaiselle on hyväksyttävää olla heikko ja apua tarvitseva joskus. Minulla on se onni, että läheiseni ovat tukenani pyytämättäkin, ja jos joskus tarvitsee apua pyytää, se ei tunnu pahalta. Kun olen ollut sairaana, vaan ihan tavallisessa flunssassa ja kuumeessa, äitini on käynyt katsomassa miten jakselen ja tuonut meille valmista ruokaa, ettei ole tarvinnut laittaa, tuonut lääkkeitä ja kaupasta mitä on tarvittu. Tuollaista apua voi mielestäni pyytää myös naapurilta, niin meillä päin ainakin tehdään! Ei ole häpeällistä myöntää, ettei pärjää yksin!!
Tietenkin on hyvä, että lapsi osaa toimia aikuisen sairauskohtauksen tullessa, sellaiset asiat täytyisi kaikkien vanhempien opettaa lapsilleen.
Vuosia sitten oli silloin parpäivää jouluun. 3v. oli toipilaana ja 9kk vauva kuumeeesa kun huomasin itsekin saairastuvani. Kuumetta 40 astetta. Kotihoidosta ilmoitettiin ett kodinhoitajat on nyt varattu joulusiivouksiin. Kodinhoitajaa ei voida antaa eikä muutenkaan saa kun on äiti kotona (ei väliä vaikka sairas).
No en siinä kunossa jaksanut taisella. Isompilapsi viihdytti itseään repimällä kaikista kaapeista tavarat lattialle ja minä syötin häntä sägystä käsin. Vauvalle ei kovasti lääkettä ettei liikaa piristy. Selvitin hengissä ja mitään peruuttamatonta ei tapahtunut.
Kun lapset oli jo hiukan vanhempia toimittivat he jo kauppa ja apteekki asioita vanhemman sairaastuttua. Lapset osaavat yllättävän psljon jos heihin luotetaan.
Ei auta muu kun ottaa särkylääkettä siihen malliin, että välttämättömät asiat saa hoidettua. Itselläni jo vanhin murkkuikäinen, josta kotitöissä apua tarvittaessa. Yhteiskunnalta ei apua saa tilapäisiin vaikeuksiin. Olen myös vierestä ja läheltä nähnyt, ettei vaikeasti sairastuneellekkaan sitä apua mainittavasti heru. Paras apu on oma apu ja hyvät ystävät!
Kyllä se vaan on niin, että oma apu paras apu. Toiseksi pitää kuitenkin olla sen verran hyviä ystäviä, että auttavat hädässä. Ja kyllä lapsia voi pyytää tekemään niin paljon kuin vaan pystyvät.
Itselläni ei ole ollut apuna oikein ketään silloin kun lapset olivat pieniä. Nyt sitä miettii, että miten ihmeessä sitä pärjäsi. Muistan kerrankin, että olin todella korkeassa kuumeessa ja vatsataudissa ja 1 vuorokausi hävisi muistista. Sitten havahduin, että kohta jotakin pahaa tapahtuu ja vääntäydyin pakosta ylös sängystä. No vanhempi lapsi iski puukolla käteen..... Oltiin nimittäin mökillä.....
Toisaalta se on väärin, että sitä apua ei sitten millään meinaa mistään saada.
Sitä vaan yksinkertaisesti oppii pärjäämään itse kun on pakko.
Itselläni on onneksi apu lähellä jota saisin jos tarvitsisin, mutta pärjään itse. Tosin en tiedä mitä tapahtuisi jos varpaat murtuisivat.
Kurjaa kun ei apua saa..
Ootko muuten koittanut diakonille soittaa asiasta?
No meillä oli kerran sellainen tilanne, että sairastuimme joulun alla influenssaan vanhemman lapseni kanssa. Hän oli 5-vuotias ja nuorempi oli silloin 2-v.
Tein petit meille keittiön lattialle, sillä siitä minun oli helpompi nappailla ruokaa ja lääkkeitä kaapeista. Minulla kuumetta oli noin 38.7 ja esikoisella välillä jopa 40 asteessa.
Kuopus oli täysin terve ja täysin villinä, käytti kaiken enrgiansa hulinoimiseen.
Soitin sossun kodinhoitopalveluun pyytääkseni apua. Siellä vastattiin, että kodinhoito apu on pääasiassa vanhuksille, kyseleppäs sukulaisia ja isää avuksi.
Kun ei ole sukua ja isä ei halua ottaa vastuuta lapsista, varsinkaan silloin jos minä tarvisin oikeasti apua (olemme eronneet).
No ei se auttanut kuin koittaa jaksaa puolikuolleena. Sinä jouluna meillä ei vietetty joulua yhtään mitenkään. Jouluruoka koostui siitä, mitä pakasteesta löytyi ja mitä mikrossa pystyi sulattamaan.
Lääkkeet hain apteekista sillä tavalla, että laitoin lapset nukkumaan ja hiippailin päivystävään apteekkiin jalkaisin ennen sen sulkemista, noin kello 22.30. Onneksi lapset eivät heränneet sillä aikaa.
multa meni lapsi huostaanottoon kun sairastelin eikä kukaan sukulaisista pystynyt auttamaaan...mitenkä sen raukan nyt saisi takaisin kotiin, sosiaali on keksaissut kootut seitykset miksi muka lapsi ei voi tulla kotiin...olosuhteet "ei muuttuneet" vaikka olen jo terve!