huono otsikko, mutta eiköhän kysymys selviä kun lukee loppuun saakka.
Keski-ikäisenä pariskuntana olemme huomanneet jäävämme yhä useammin kahdestaan kotiin viikonlopuiksi, lapset menevät omiin pippaloihinsa. Ja olen halunnut piristää päivää ja koko viikonloppua melko harmittomasti mutta tuloksetta. Seuraavasti:
- kun heräämme päivän kotitouhuihin, olen halunnut, että vaimo pukisi päälleen heti aamusta vain mustat stayupit, ei muuta. Ei.
Hän usein laittaa päälleen minun ison flanellipaidan mutta nappien pitää olla hänen mielestään kiinni eikä paita saa kävellessä siis aueta, vaikka niin toivoisin omasta mielestäni. Tai toivon hänen pitävän stringejä pelkästään. Ei sekään kuulemma käy.Vaimo sanoo, että se ei vain tunnu jotenkin sopivalta, normaalilta, ja siksi ei tunnu kivalta vaikka asian ytimen ymmärtääkin. Eli sovinisti haluaisi silmäniloa.
Mielestäni nämä olisi ihan harmitonta iloa, ainakin minulle siis, ja luulin, että naisen egollekin tekisi hyvää kun miestä vielä kiinnostaa vaimon vartalo.
Hieman sama juttu on erikoisemmat rakasteluajat ja paikat. Paikoilla tarkoitan vaikka keittiössä, olohuoneessa ihan hetken impulssista. Ei mielellään, sanoo vaimo. No joskus on otettu enempi viiniä ja silloin kokeiltu ja kumpikin tyytyväisiä mutta eipä ole tullut tavaksi ja ihan selvin päin keskellä päivää ei mitenkään.
Kun ilta saa, ja minä myös, niin noissa asioissa ei ole isompia ongelmia, stayupit jalkaan kun mennään vuoteeseen eikä tarvitse edes pyytää.
Olen miettinyt vaihtoehtoja tähän asiaan ja naiset voisivat tässä kertoa omia käsityksiään, niin sittenpä selviäisi ehkä.
Ympäristön asettamat moraaliset normit naiselle, kotikasvatus, jokin pelkotila, hormoonit, naisen ikä, kotiympäristön säilyttäminen siveellisenä päiväsaikaan, väärä aviomies tai väärä vaimo, kansallisuus? Tapauksessamme siis ehkä vaimon saama kotikasvatus voisi olla se juttu, eli nainen on hyveellinen perheenäiti mutta makuuhuoneessa ja humalassa saa joskus lipsahtaa elostelunkin puolelle.
Itse en ole kotikasvatusta saanut, joten siksipä noita omituisia toiveita olenkin rohkeasti esittänyt. Missä siis vika ja miten vian voisi korjata?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kyllä on jännä juttu! Meinaan,ei tunnu useinkaan osuvan kohdakkain vastakkaisten sukupuolten halut! Meillä minä haluaisin vaikka päivällä, mutta mies ei! Olisin todella imarreltu,jos mieheni PYYTÄISI minua olemaan ilman vaatteita. Kyllä meillä sanotaan,että laita jotain päälles.Itse en käytä sukkahousuja, vain stay-up sukkia ja mielestäni seksikkäitä alusvaatteita. Ja minä nimenomaan haluaisin,että voisimme rakastella jossain muuallakin, kuin sängyssä! Ja sitten vielä;mielellään valot päällä! Mutta ei käy.Hämärä on hyvä, mielellään pimeässä..Voi voi! Mielestäni kasvatus voi olla syy, mutta ehkä toiset ajattelevat seksistä erilailla. Siis,että sitä pitää tehdä vain yöllä ja pimeässä, niinkuin meillä. Valitettavasti en osaa antaa mitään vinkkejä. Luen kyllä takuulla kaikki, mitä sinulle neuvotaan, jospa saisin itsekin vinkkejä!