Olen kärsinyt yksinäisyydestä jo kauan. liian kauan. Välillä tunnen itseni nettiriippuvaiseksi, koska oikeastaan tämä netti on mun ainoa kaverini. Seksuulisuuttanikin tyydytän internetpornon parissa ja kädet on ihan rakoilla. Olen kuitenkin ihan tavallinen veroa maksava kansalainen, ehkä hieman ylipainoinen, mutta kukapa meistä ei olisi. lisäksi minulla on milenkiintoinen puutarhaan liittyvä harrastus ja olen omasta mielestäni myös sellainen, joka ajattelee asioita ja juttuja. En vain osaa lähestyä vastakkaista sukupuolta lainkaan. Kaikki kontaktini on täällä netissä. Nykyään kuitenkin voin paremmin, sillä aikaisemmin olin vähän huonossa jamassa, mutta ei siitä sen enempää.
Elämä on kurjaa
Naapurin äijä
41132
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Eilen uutisissa: suurin osa New Yorkilaisista ylipainoisista kuvittelee olevansa normaalipainoisia ja osa jopa luulee olevansa alipainoisia :). Kannattaa muuten katsoa dokumentti "Supersize me", jos sattuu kohdalle (kuukauden Mac Donalds -kuuri). Juu, ei tämä liittynyt asiaan mitenkään, tuli vain sellainen mielleyhtymä kun sanoit: "ehkä hieman ylipainoinen, mutta kukapa meistä ei olisi". Minä en ole - ongelma on päinvastainen, olen joskus ollut oikeasti alipainoinen, nyt olen ihannepainon alarajoilla... Luulisin kuitenkin aivan samalla tavalla sekä yli- että alipainon vaikuttavan omakuvaan - ainakin omasta mielestäni syön ja liikun aivan riittävästi mutta miksi sitten en olen normaalin kokoinen...
Ärsyttää minuakin oma nettiriippuvuuteni. Välillä asia oli aivan hallinnassa mutta nyt syksyllä se on kyllä riistäytynyt käsistä, aamulla ensimmäiseksi menen nettiin, samoin se on illan viimeinen asia. Kaikki järkevät harrastukset tuntuvat väävän vähiin. Onneksi sentään on työ, muuten ei tulisi tavattua ollenkaan ihmisiä...
..on ainakin.
Oon kärsinyt depressiosta vuosia. Vihdoin keväällä hakeuduin psykiatrin pakeille ja sain masislääkkeen. Samoihin aikoihin lapset roudas mulle tän toosan.
Parin viikon pakollisen ja mulle vaikean uuden asian oppimisen aikana aloin piristyä. Kun siis opettelin tätä netin käyttöä tyttären avustuksella. (On muuten älyttömän pitkä pinna mun tytöllä, heh.) Sitä ennen ei kiinnostanut mikään.
Netistä oon löytäny vertaistukiryhmiä.
Fyysisen sairauden takia en pysty paljoa liikkumaan joten tää on melkein ainoo keino olla yhteydessä ulkomaailmaan.
Ystävät hävis kun tuhka tuuleen kun sairastuin joten kai nää vertaistuki-ihmiset on mun ystäviä nykyään, ainakin ymmärtävät mun oloni. Eikä tarvi lasten niskaan kaikkea kaataa, vaikka aikuisia ovatkin.
Joskus on netti ollu poikki muutaman viikonkin, mutta ei multa hermot ole menneet..tai no, kuinka sen nyt ottaa.
Joten olen mielelläni nettiriippuvainen, ilman tätä ja lääkitystäni olisin varmaan suljetulla jossain...
Kai se on eri asia jos töitä ja ihmissuhteita haittaa, mutta mulla kun ei kumpaakaan ole, sairaseläkkeellä ja yksistäni asustelen.
Enkä muunlaista seuraa nyt haluakaan.
Koittakaa jaksaa ihmiset :)
Minullakaan ei ole ketään muuta,kuin lapseni,ja muutama kirkon työntekijä.En oikeastaan edes kaipaa ketään.En jaksa kiinnostua pinnallisista asioista,mielummin luen,kuljen yksin metsäpoluille,mieluiten ennen klo 6 aamulla,tai klo 23jälkeen silloin ei tarvitse nähdäkään ketään.Ehkä olen yksinäinen sielu.Lapsiani rakastan ylikaiken,miehet eivät kiinnosta pätkääkään,olen yli 20 v palvellut,ja elänyt toisen ehdoilla,ei kiitos koskaan enään.Menen ja tulen silloin kuin huvittaa,enkä ole tilivelvollinen kenellelään mistään tekemisistäni,muuta kuin tietty lapsilleni,ja hyvä näin.
Ei kannata vaipua epätoivoon. Netti on kuitenkin perimmältään vain hyvä asia, sillä muuten se epätoivo voisi olla paljon suurempi. Ei myöskään kannata ajatella sitä, mitä muut saattavat ajatella netissä olemisesta tai siitä, ettei ole ketään ympärillä vaan pitää ajatella positiivisesti. Netistä voi myös löytää semmoista seuraa jonka kanssa tulee toimeen, vaikka kieltämättä seuran löytäminen "tietynlaisille henkilöille" ei saata olla kaikkein helpointa. Tärkeintä olisi pyrkiä olemaan sinut itsensä kanssa ja olla ahdistumatta turhista asioista ja pyrkiä nauttimaan niistä asioista joista pitää ja joita voi tehdä, vaikkakin joskus tuntuisikin että ne asiat ovat liiankin tärkeitä ja voisi olla tärkeämpiäkin asioita, mutta tärkeintä olisi yrittää pitää siitä mitä tekee.