Moi !
Minut leikattiin HUS:ssa 2002. Leikkauksesta tuli aluksi kaksoiskuvia, jolloin kuljin toinen silmä "laputettuna" pari kuukautta. Kaksoiskuvat menivät ohitse, mutta huomasin jo alkuvaiheessa väsyväni huomattavasti helpommin. Väsymys oli jotenkin erinlaista mihin olin tottunut ymmärtämään kehossani väsymyksenä. Aika kului parivuotta jaksoin töissä täyttäpäivää, mukaillen työvauhtia ja tehtäviä tarpeen mukaan. Jouduin lopettamaan vuorotyön, koska huomasin sen raskauden. Lopulta väsymys meni liika pitkälle, ja jouduin sairaslomalle puoleksivuodeksi. Lääkärit,Neurologit etsivät ratkaisua masennuksesta. Masennusta minulla ei ollut. Vasta tarkemmissa neuropsygologin tutkimuksissa humattiin aivojen "liika nopeaa kuormittumista". Nyt olen osa-aikaeläkkeellä. Jälkeenpäin osaan jo tunnistaa aivojen väsymisen, ja erottaa sen fyysisestä väsymisestä. Fyysinen väsymys ei liity mitenkään tähän väsymykseen. Usein fyysinen rasitus(esim.liikunta) auttaa vaan aivoja palautumaan ja lepäämään. Tämän kertomuksen tarkoitus oli olla kysymys leikaituille. Onko teillä ollut mitään vastaavaa, tai muita leikkauksesta jääneitä vikoja\vaivoja? Olisi mielenkiintoista kuulla miten muille on käynyt. Onneksi kohtauksia ei ole minulla enää ollut, väsymys on pieni juttu niihin verrattuna. Kohtauksia oli parhaimmillaan minulla jopa 4 päivässä. Leikkaus oli hyvä ratkaisu minulle ainakin. Ettei vaan tulisi joillekkin väärinkäsitystä, jollekkin joka jännittää leikkausta. Lääkkeitäkään ei ole enää kuin trileptal, kun ennen oli vielä kahta muuta isot annokset.

Vastaukset 4
Vanhimmat
reilu vuosi sitten KYS:sa. En tosin kokenut kuvailemiasi asioita. Selviydyin leikkauksesta ilman masennusta. Näkömuistini tosin hieman heikkeni, mutta se oli heikennyt jo ennen leikkaustakin. Täytyy turvautua muihin muistin osa-alueisiin opiskelun takia. Nykyisen tilanteen lausunnon saan kuulla tiistaina, kun lääkäri soittaa. Kyseessä oli ohimolohko epilepsia. Tässä vaiheessa olen täysin kohtaukseton. Lääkkeitä syön yhä samaan tapaa kuin ennen leikkkausta niistä ei nopeasti eroon pääsekään. Luultavasti Trileptal jää minunkin tapauksessa viimeiseksi, jos tähän tyyliin jatkuu.
...mutta oireeni on hyvin samanlaisia. Aivan säväytti kuvauksesi, kun puhuit, että aivot kuormittuvat liikaa ja siitä väsymyksen tunne ja fyysinen kuormitus tekee vain hyvää. Itselläni on juuri näin. Jos kuormitan itseäni fyysisesti, niin jaksan paljon paremmmin ja tunnen oloni terveeksi. Itselleni tuli mieleen, että olen lyönyt pääni niin monta kertaa tai päätäni on lyöty, että sellainen voi aiheuttaa "leikkauksen jälkeistä väsymystä". Itse en ole siitä kuullutkaan... tosin kai aivot ylikuormittuu kaikilla tiettyyn rajaan mennessä ja jossain tapauksissa on seurauksena väsyminen, epilepsiakohtaus tai joku mielenterveyden häiriö. Masennus niistä varmaan yleisimpiä. Burn out on ainakin muotisana ja sehän on jonkinlainen aivojen ylikuormittuminen.
Itse kiitän kirjeestäsi ja pahoittelen, että vastasin, vaikka en ole käynyt leikkausta.
Tästä kirjeestä ei liene apua ollut Sinulle, mutta toivottavasti toivottavasti Sinua lohduttaa, että kirjeesi herätti ainakin minussa ajatuksia ja aion selvittää tuota.
Miten Sinulla diagnisoitiin aivojen ylikuormittuminen?
Ei haittaa että kirjoitit, ei tämä nyt niin tarkaan ollut kohdennettu tämä juttu. Minulla ei ollut väsymystä ennen leikkausta ollenkaan. Leikkauksesta jäänyt väsymys on ninkuin neurologi sanoi tavallaan aivojen"häiriötila". Parantumisesta ei osannut kukaan sanoa mitään. Tai ei luvannut eikä kieltänyt paranemista. Neurologit sanoivat että kestävyys kyllä voi lisääntyä vielä pitkäänkin. Diagnoosin herkästä aivojen "ylikuormituksesta" teki neuropsygologi aika perusteellisilla testeillä. Testit olivat kyllä vähän erinlaisia, mitä tehdään ennen ja jälkeen leikkauksen. Kaiketi Neurologillakin oli diagnoosissa sormet pelissä ainakin lausuntojen mukaan. Tuleeko sinulla väsyessä myös seuraavia juttuja: Pää tuntuu tavallaan painavalta, tai niinkuin niska ei jaksaisi pitää sitä ryhdissä. Tai kun yrität väsyneenä levätä/nukkua niin et saa nukuttua koska tuntuu jotenkin "levottomalta" jäsenissä/kropassa. Ostoksilla käynti on raskasta, tai tilanteet missä on paljon ihmisiä. Paljon valintoja on raskasta tehdä väsyneenä.
Ei minulla varsinaisesti tunnu levotomalta jäsenissä ja kropassa, mutta kun huono olo iskee, niin helposti ajattelee, että tuo ja tuo vielä pitää saada tehtyä ja ei malta raihoittua. Nykyään kyllä otan väsymyksestä onkeeni ja otan sen jälkeen iisisti, että ei vaan jaksa. Terveetkin väsyvät. Vaikea verrata, kun en ole terve tai sairastan epilepsiaa. Levoton olen, se on totta, mutta välillä kyllä rauhallinenkin. Mielialat vaihtelee, mutta ei mielestäni täysin hallitsemattomasti, sillä itse haluan välillä suuttua, kun on aihetta... nöyristelyyn en ala. Ehkä joskus pitäisi, mutta luonteeni vastaista se on ja sitten saattaa purkautua vielä pahempana suuttumuksena.
Olen itsekin käynyt neuropsykologisissa tutkimuksissa ja en ollut ollenkaan vakuuttunut niistä, sillä muistin niiden taktiikan jo edellisestä kerrasta ja ei niistä täten voinut vetää pahemmin johtopäätöksiä. Ei ainakaan mitään väsymystä tullut, vaan selkeää oppimista. Hyvät tulokset sain... muistissa olisi voinut olla parempi, mutta hyväkin riittää. Muistelen, että oisin muistanut, mutta en pitänyt kaikkea oleellisena. Ok... en muistanut kaikkea. Myönnän:).
Pääni ei tunnu painvalta... en sellaista ole kokenut. Niska jaksaa pitää aina pään. Ostoksilla käynti on helvetistä aina. En todellakaan pidä shoppailusta, mutta se on mielestäni naisten hommaa. Tilanteet joissa on paljon ihmiä on todellakin vaikeita. Tosin varmaan aika monelle muullekin, kun ruuhkaa on Hartwall-areenalla. Yleisöä jääkiekkomatsissa 13900. Varsinainen hornankattila ja ylimmällä tasanteella. Oli todella vaikeaa kulkea siellä. Hullu olin kun menin. Ihme kun selvisin hengissä.
Valitseminen on minulle aina vaikeaa. Siksi mielummin otan paljon mahdollisuuksia ja en välttämättä valitse mitään. Pidän siitä, että paljon mahdollisuuksia tehdä jotain.
Kiitos, että sain kirjoittaa, vaikka aiheen vierestä.