Laitoin viestin myös tuonne parin sivun taakse aloittamani Päivämiehen musiikkinumeroketjunkin hännille, mutta koska ketju näyttää olevan täynnä, kaikki eivät varmaan enää siellä käy.
Harmikseni jouduin itse tästä poikkeuksellisen mielenkiintoiseksi muodostuneesta ketjusta sivuraiteelle ihan käytännön syystä. En päässyt linjoille.
En siis ollut boostaamassa enkä peiton alla itkemässä väärinymmärretyksi tulemista!
Mutta hyvin näyttää keskustelu ilman minuakin edenneen, luin vasta nyt sen kokonaan läpi. Toinen toistaan perustellumpia ja selkeämmin ajateltuja vastauksia. Itse kirjoitin avauksen tunteella ja huonosti jäsennellen, töksäytellen ja pohjustamatta ajatuksia tarpeeksi, siitä tuli aivan aiheellistakin kritiikkiä ja jokunen väärinymmärryskin. Te vastaajat sen sijaan olitte tuoneet uusia näkökulmia (eri vinkkeleistä) ja pohtineet jo esitettyjä sellaisella kypsyydellä, että olin aivan sanaton.
Menisi viikko kivasti vastaillessa ja jatkaessa ajatuksia, mutta käytännön ongelmat rajoittavat edelleen. Jatketaan kunhan ehditään, ehkä jostain toisesta aiheesta.
Vaikka nämä näennäiset aiheet tietysti vaihtelevat niin kyllä itse käsitän, että aivan yksinkertaisista perusasioista niiden yhteydessä kuitenkin aina keskustellaan. Emme minun mielestäni ole ollenkaan niin eri mieltä asioista mitä jotkut täällä tulkitsevat. Käytämme vaan aika paljon eri ilmaisuja samoista asioista ja sovellamme välillä asioita aika vapaasti viitekehystä vaihdellen. Niissä ei aina pysy mukana vaikka olisi itse asiasta tarkemman selvityksen seurauksena täsmälleen samaa mieltä.
Esimerkiksi musiikkiketjun keskustelua sekoitti se, että toiset kirjoittajat (itseni mukaan lukien), näkevät tarkkojen ja luonnollisesti inhimillisyydessään hyvinkin epäjohdonmukaisiksi muodostuvien sääntöjen olevan harhaanjohtavia ja selkeästi Jumalan tahdon vastaisia (niin Raamattu opettaa) ja sellaisena syntiä. Tämän takia niissä piilee niin suuri eksytyksen vaara.
Toiset taas näkevät tällaisissa varoituksissa pelkästään synnin luvallisuuden etsimistä, eli täsmälleen päinvastaista asiaa. Se on minusta hyvin ikävä virhetulkinta. Lisäksi kaavamaisen tylysti käytettynä sellainen vastaus mitätöi tehokkaasti kaiken mitä toinen sanoo. Keskustelusta poistuu rakentavuus ja aito pyrkimys toinen toisensa ymmärtämiseen.
Syntiä on niin monenlaista. Toiset asiat lähestyvät meitä salakavalammin kuin toiset. Olemme tietysti heikoimmilla sellaisten kanssa, joille itse olemme sokeampia. Siinä juuri näen sen eksytyksen mahdollisuuden. Ja siitä, tekojen päälle uskomisesta ja omavanhurskaudesta varoitetaan Raamatussa vähintään yhtä usein kuin julkisynneistä. Ei oikein riitä, että sanomme, etteihän tämä nyt sellaista ole. Meillä on paljon suurempi vaara joutua omavanhurskauden syntiin kuin paheksuttaviin julkisynteihin. Minusta se on haarniskamme heikoin kohta.
Olen sitä mieltä, että musiikki-Päivämies linjasi hätkähdyttävän radikaalisti ja epätavallisen korkealla profiililla asioita juuri tuohon lakihenkisen omavanhurskauden suuntaan. Lisäksi ainakin minun mielestäni asiaan muodostui ehkä sivujuonteena toisenlaisen "henkilöpalvonnan" piirre, ikään kuin ehdottomin kieltäymyksin uskonsankaruuteen nostettujen ihmisten esittely. (Tiedän, että tähän liittyy paljon muitankin vivahteita, mutta mainitsen kuitenkin tämän).
Tällainen voi tapahtua minkä tahansa asian asian yhteydessä. Kuitenkin minusta musiikkikysymys on kärjistynein yksittäinen esimerkki tällaisesta ajattelusta, siinä ollaan menty pisimmälle, lähes kokonaan sääntöorjuuden alle. Tilannetta säätelevät sosiaalista painetta synnyttäen vahvasti myös inhimilliset tarpeemme nähdä esikuvia ja ihannoida sankaruutta. Meidän kulttuurissamme uskon sankaruudelle ja lähes mahdottomalta näyttävälle uskon tähden kieltäymykselle on selvä tilaus. Me tarvitsemme sankarikieltäytyjiä, haluamme nähdä heitä keskuudessamme.
Palvomme helposti kieltäytyjiä jotka "kieltäytyvät" esimerkiksi palvomisesta :) Sekin voi olla itseään ruokkiva tilanne.
Raamattu ei kuitenkaan anna kieltäymyksistä eikä ruumiin ym. kurittamisesta meille MITÄÄN ylimääräistä ansiota. Jumalan edessä kaikki sellainen on kuin saastainen vaate, ei yhtään mitään.
Tällainen perusteeton kieltäytyminen kieltäymyksen vuoksi miellyttää siis korkeintaan lihaamme ja sanoisin niinkin, että se on viihdettä ja dramatiikkaa sosiaalisessa mielessä. Ja puhun nyt siis nimeomaan itseisarvoisesta kieltäymyksestä tai tapaorjuudesta, en esim. Jumalan käskyjen rikkomisesta (SE ON KOKONAAN TOINEN ASIA). Olemme toki inhimillisiä ihmisiä - ja pieniä, sekin ymmärrettäköön, mutta mikä tällaisen merkitys todellisuudessa on esim. siionin rakkauden ja yksimielisyyden kannalta?
Toistan jo itseäni, mutta vielä sanon: Näen näissä painotuksissa suuren vaaran, hyvin huolestuttavan eksytyksen vaaran.
Lukemalla ajatuksella vaikkapa juuri tuon musiikkiketjun, voi selvästi todeta, ettei asiassa (ja tämän henkisissä asioissa) vallitse mikään todellinen yksimielisyys. Eikä voi vallita. Itse näen sen kuitenkin merkkinä uskon elävyydestä ja siitä, että Pyhä Henki kaikesta huolimatta ohjailee seurakuntaansa sen jokaisen jäsenen kautta.
Se on toivon ja lohdun merkki.
Viimeisenä päivänä meille esitetään vain yksi kysymys.
Kiitos vielä kerran musiikkiketjun kaikille kirjoittajille!
T. Maria
Harmikseni jouduin itse tästä poikkeuksellisen mielenkiintoiseksi muodostuneesta ketjusta sivuraiteelle ihan käytännön syystä. En päässyt linjoille.
En siis ollut boostaamassa enkä peiton alla itkemässä väärinymmärretyksi tulemista!
Mutta hyvin näyttää keskustelu ilman minuakin edenneen, luin vasta nyt sen kokonaan läpi. Toinen toistaan perustellumpia ja selkeämmin ajateltuja vastauksia. Itse kirjoitin avauksen tunteella ja huonosti jäsennellen, töksäytellen ja pohjustamatta ajatuksia tarpeeksi, siitä tuli aivan aiheellistakin kritiikkiä ja jokunen väärinymmärryskin. Te vastaajat sen sijaan olitte tuoneet uusia näkökulmia (eri vinkkeleistä) ja pohtineet jo esitettyjä sellaisella kypsyydellä, että olin aivan sanaton.
Menisi viikko kivasti vastaillessa ja jatkaessa ajatuksia, mutta käytännön ongelmat rajoittavat edelleen. Jatketaan kunhan ehditään, ehkä jostain toisesta aiheesta.
Vaikka nämä näennäiset aiheet tietysti vaihtelevat niin kyllä itse käsitän, että aivan yksinkertaisista perusasioista niiden yhteydessä kuitenkin aina keskustellaan. Emme minun mielestäni ole ollenkaan niin eri mieltä asioista mitä jotkut täällä tulkitsevat. Käytämme vaan aika paljon eri ilmaisuja samoista asioista ja sovellamme välillä asioita aika vapaasti viitekehystä vaihdellen. Niissä ei aina pysy mukana vaikka olisi itse asiasta tarkemman selvityksen seurauksena täsmälleen samaa mieltä.
Esimerkiksi musiikkiketjun keskustelua sekoitti se, että toiset kirjoittajat (itseni mukaan lukien), näkevät tarkkojen ja luonnollisesti inhimillisyydessään hyvinkin epäjohdonmukaisiksi muodostuvien sääntöjen olevan harhaanjohtavia ja selkeästi Jumalan tahdon vastaisia (niin Raamattu opettaa) ja sellaisena syntiä. Tämän takia niissä piilee niin suuri eksytyksen vaara.
Toiset taas näkevät tällaisissa varoituksissa pelkästään synnin luvallisuuden etsimistä, eli täsmälleen päinvastaista asiaa. Se on minusta hyvin ikävä virhetulkinta. Lisäksi kaavamaisen tylysti käytettynä sellainen vastaus mitätöi tehokkaasti kaiken mitä toinen sanoo. Keskustelusta poistuu rakentavuus ja aito pyrkimys toinen toisensa ymmärtämiseen.
Syntiä on niin monenlaista. Toiset asiat lähestyvät meitä salakavalammin kuin toiset. Olemme tietysti heikoimmilla sellaisten kanssa, joille itse olemme sokeampia. Siinä juuri näen sen eksytyksen mahdollisuuden. Ja siitä, tekojen päälle uskomisesta ja omavanhurskaudesta varoitetaan Raamatussa vähintään yhtä usein kuin julkisynneistä. Ei oikein riitä, että sanomme, etteihän tämä nyt sellaista ole. Meillä on paljon suurempi vaara joutua omavanhurskauden syntiin kuin paheksuttaviin julkisynteihin. Minusta se on haarniskamme heikoin kohta.
Olen sitä mieltä, että musiikki-Päivämies linjasi hätkähdyttävän radikaalisti ja epätavallisen korkealla profiililla asioita juuri tuohon lakihenkisen omavanhurskauden suuntaan. Lisäksi ainakin minun mielestäni asiaan muodostui ehkä sivujuonteena toisenlaisen "henkilöpalvonnan" piirre, ikään kuin ehdottomin kieltäymyksin uskonsankaruuteen nostettujen ihmisten esittely. (Tiedän, että tähän liittyy paljon muitankin vivahteita, mutta mainitsen kuitenkin tämän).
Tällainen voi tapahtua minkä tahansa asian asian yhteydessä. Kuitenkin minusta musiikkikysymys on kärjistynein yksittäinen esimerkki tällaisesta ajattelusta, siinä ollaan menty pisimmälle, lähes kokonaan sääntöorjuuden alle. Tilannetta säätelevät sosiaalista painetta synnyttäen vahvasti myös inhimilliset tarpeemme nähdä esikuvia ja ihannoida sankaruutta. Meidän kulttuurissamme uskon sankaruudelle ja lähes mahdottomalta näyttävälle uskon tähden kieltäymykselle on selvä tilaus. Me tarvitsemme sankarikieltäytyjiä, haluamme nähdä heitä keskuudessamme.
Palvomme helposti kieltäytyjiä jotka "kieltäytyvät" esimerkiksi palvomisesta :) Sekin voi olla itseään ruokkiva tilanne.
Raamattu ei kuitenkaan anna kieltäymyksistä eikä ruumiin ym. kurittamisesta meille MITÄÄN ylimääräistä ansiota. Jumalan edessä kaikki sellainen on kuin saastainen vaate, ei yhtään mitään.
Tällainen perusteeton kieltäytyminen kieltäymyksen vuoksi miellyttää siis korkeintaan lihaamme ja sanoisin niinkin, että se on viihdettä ja dramatiikkaa sosiaalisessa mielessä. Ja puhun nyt siis nimeomaan itseisarvoisesta kieltäymyksestä tai tapaorjuudesta, en esim. Jumalan käskyjen rikkomisesta (SE ON KOKONAAN TOINEN ASIA). Olemme toki inhimillisiä ihmisiä - ja pieniä, sekin ymmärrettäköön, mutta mikä tällaisen merkitys todellisuudessa on esim. siionin rakkauden ja yksimielisyyden kannalta?
Toistan jo itseäni, mutta vielä sanon: Näen näissä painotuksissa suuren vaaran, hyvin huolestuttavan eksytyksen vaaran.
Lukemalla ajatuksella vaikkapa juuri tuon musiikkiketjun, voi selvästi todeta, ettei asiassa (ja tämän henkisissä asioissa) vallitse mikään todellinen yksimielisyys. Eikä voi vallita. Itse näen sen kuitenkin merkkinä uskon elävyydestä ja siitä, että Pyhä Henki kaikesta huolimatta ohjailee seurakuntaansa sen jokaisen jäsenen kautta.
Se on toivon ja lohdun merkki.
Viimeisenä päivänä meille esitetään vain yksi kysymys.
Kiitos vielä kerran musiikkiketjun kaikille kirjoittajille!
T. Maria
Vastaukset 157
Vanhimmat
Mielestäni otit, Maria, erittäin tarpeellisen asian esille. Päivämieshän sinänsä teki sen ajankohtaiseksi ja helpoksi keskustella teemanumerollaan.
Miksi sitten muusikoiden ammatin harjoittaminen jakaa mielipiteitä hyvinkin rajusti? Miksi se on nostettu tapetilla suhteettoman suuressa mittakaavassa muihin ammattikuntiin nähden? Juuret juontavat varmasti tuolle surullisen kuuluisalle 70-luvulle. Itse en ole koskaan ymmärtänyt noiden monien lahjakkaiden muusikoiden kahlitsemista. Jo aikaisemmassa ketjussa jokin aika sitten Marian ja muiden kanssa keskustelimme aiheesta. Ihmettelin, suostuisikohan arkkitehti siihen että hänelle annettaisiin raamit ja kaavat minkälaisia taloja hän saa ja voi suunnitella. Ei sellaisia mihin lahjat riittäisivät mutta jotakin tietynlaisia. Enpä usko että asia saisi kannatusta. Kuitenkin arkkitehdit voivat vuosi toisensa jälkeen voittaa suunnittelukilpailuja, kirjailijat ja runoilijat voivat julkaista kirjoja omissa nimissään ja kaikki on ok. Ja näin tosiaan onkin, mutta miksi samaa lahjojen käyttö oikeutta ei suoda muusikoille?
Miksi vain muusikko hakee omaa kunniaa? Onko tosiaan niin että arkkitehti tai kirjailija on täysin vapaa noista ajatuksista? Eikö ollenkaan ole vaaraa että oma kunnia tulee liian lähelle kun tulee suitsutusta ja kiitosta hyvin tehdystä työstä? Miksi ei ymmärretä että muusikko toteuttaa samalla lailla itseään ja Luojalta saamiaan lahjoja? Ja sekin on totta että asia ei koske kuin pientä osaa uskovaisia muusikoita. Ns. rivikanttorin on helppo puhua ylevästi siitä miten kaikki oman kirkon ulkopuolella laulaminen on syntiä, jos omat lahjat eivät muuhun riittäisi. En tarkoita sitä että nyt pitäisi sännätä suinpäin tekemään oopperaa. Mutta jos ajattelee asiaa oikeasti, mitä pahaa on siinä jos uskovainen laulaa kirkossa hyvää musiikkia ja toinen uskovainen on häntä kuuntelemassa, kun ajattelemme mitä pahaa ja saastaa tämä maailma on täynnä. Jotenkin tuntuu että ei nähdä metsää puilta vaan näperrellään joutavien pikkuasioiden parissa.
Miksi joidenkin ihmisten täytyy suuret Luojalta saamansa lahjat tukahduttaa? Läheltä olen seurannut muutaman todella lahjakkaan muusikon kamppailua näiden asioiden parissa. Heille kamppailu tulee siitä että ilmeisesti kateus saa uskovaiset ihmiset laittamaan liikkeelle mitä uskomattomampia juoruja noista ihmisistä. Ehkä sillä omaa oloa saa parannettua ja tulee tunne että parempi uskovainen kun kertoo jollekin että tämä uskovainen perheenisämuusikko on eronnut, juoppo ja perustanut milloin minkäkinlaisen yhtyeen. Ei vaivauduta ottamaan selvää onko asia totta koska halutaan uskoa että se on totta.
On oikein huolestua ystävän tilasta jos tunne ja huoli on aito. Mutta tuntemattomien ihmisten asioita ei juorujen pohjalta kannata lähteä hoitamaan eikä levittämään. Jokaisen kannattaa kuitenkin ensisijaisesti pitää huoli omista asioistaan ja sydämentilastaan.
Rinnastukset ovat siitä hyviä, että jos haluaa oikeasti nähdä onko joissain asioissa eroa vai ei, niin niiden kautta se on helppoa.
Ja jos ei löydä muuta perustelua, kuin että "nämä ovat ERI asioita" jonka jälkeen kysymys "miksi?" tulkitaan suunsoitoksi, niin onhan se aika selvä vastaus :)
(Tämä viestini sen sijaan ei taida olla kovin selvä...)
Eli olisi hyvä, että asiat oikeasti puhuisivat puolestaan, ilman että tarvitsee kauheasti käyttää energiaa uskotteluun ja vakuutteluun. Se olisi rehellinen pohja kaikelle asioitten käsittelylle ja niistä keskustelemiselle.
Daavid oli aikoinaan ammattimuusikko, joka harpunsoitollaan rauhoitti kuningas Saulia. Luultavasti siinä työssä ei kuitenkaan saanut yhtä paljon maallista kunniaa, kuin myöhemmin kuninkaan hommissa.
Varmasti minun aloittamani ketju aiheutti suurta pahennusta täällä -missä uskovaiset tosiaankin hakevat rajojaan, mielestäni hyvin vaarallisella ja epäilyttävällä tavalla.
Voisin aivan hyvin pistää omalla instrumentillani konsertin pystyyn vaikka kirkkoon tai minne vaan, ja soittaa esim. pelkkää Bachia.Eikä kuulosta ihan hyvältä? Tai tehdä levyn? Ja soittaa muutakin instrumentaalimusiikkia siinä sivussa.
Mutta Jumalan valtakunnassa on kaikki tiedon ja taidon avaimet.Varmasti Pyhä Henki on ilmoittanut meille, mitä sopii tehdä ja mitä ei.
Minulle ei ehkä tulisi hyvä mieli omasta konsertoimisestani.
Luultavasti Bachin soittaminen olisi meidän muiden kannalta paljon rakentavampaa kuin tekopyhien juttujesi lukeminen täällä netissä. Saattaisi reaalimaailmassakin olla puhuttelevampaa läheisillesi.
Jos et omantunnon syistä voi alkaa konsertoimaan, soita mieluummmin itseksesi kuin vedät mahdollisesti uskovia mukaan omavanhurskauden kerskasyntiin - täällä ja siellä.
kiitos maria sinulle, avasit taas monen meikäläisen silmät havaitsemaan kuinka epäolennaisiin juttuihin valvomisen vaivaa nähdäänkään. Ja oikein pää-äänenkannattajamme käskystä.
Tämä ihan turhien valvomisten vaivahan on pois sitten oikeiden syntien suhteen valvomisesta, ja se näkyy mm. siinä kuinka Jumalan nimenomaisia käskyjä poljetaan surutta suohon vailla mitään synnintuntoa. Ja tästä tilanteestahan hyötyy pelkästään sielunvihollinen.
Näin on esim "kunnioita vanhempiasi" sekä "älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi" käskyjen laita. Niitä rikotaan julkisesti mennen tullen asiaan kenekään puuttumatta
Mutta menepäs vaikka nyt sitten elokuviin ja joku näkee niin jo alkoi "heikosta veljestä" löytyä ääntä ja eritt todennäköisesti ensiksi takanapäin.....
Et kyllä ole veeällä, kun noin ajattelet!
on katsoa elokuva "Pekka ja Pätkä Suezilla"?
älä solvaa VL:iä käyttämällä moista nimitystä. Päivämies on nykyään "Yömies" eikä edusta millään tavalla keskiverto-VL:ää
Häpeällinen lehti! Ja täysin harhaoppinen.
En osaa laveasti kirjoittaa aiheesta. Yhden asian olemme kuitenkin havainneet niistä uskovaisista, jotka ovat lähteneet "tämän maailman estradeille". Heiltä on usko kuivunut, eikä heitä enää näy seurapenkissä Jumalan Sanan kuulossa.
Päivämiehen kirjoittajilla on sitä uskon ymmärrystä, joka riittää meille jokaiselle kaidan tien kulkijoille. Siihen ei tarvitse mitään lisätä eikä siitä poisottaa.
ajattelen.
käydä seuroissa, jos heitä halveksitaan, heistä juorutaan että ovat kieltäneet teoillaan uskonsa ja heitä alati kehotettaisiin parannukseen?
Ettekö näe, että vl ajaa ihmiset pois uskosta, se ajaa ihmiset epäuskoon!!
"Heiltä on usko kuivunut, eikä heitä enää näy seurapenkissä Jumalan Sanan kuulossa."
Rakkaudessa ei ole pelkoa. Adam ja Eeva "lymysivät", piiloutuivat ja pakenivat kun olivat syntiin langenneet.
Kyllä tämä on todeksi nähty. Pätee myös tässä ajassa.
Tuossa juuri tyypillinen vl-lause, jota on vaikea kumota. Raamattu on väännetty tulkitsemaan oman kuuliaisen porukan erinomaisuuden tukemista ja muiden ihmisten mollaamista.
Rakkaudessa ei ole pelkoa. Se on ihanaa Raamatussa olevaa Lohdutuksen Sanaa. Mutta sitten vängätään, että vl-seurakunnassa ja sen opeissa ja uskovissa on sellainen rakkauden henki, joka ei mahdollista lainkaan pelkoa. Ollaan kai luuloissa päästy Paratiisi-olotilaan? Se on muka niin täydellistä - siis oppi ja ihmiset. Se on ainakin Raamatun vastaista, koska siellä sanotaan, ettei kukaan ole täydellinen eikä täydellistä oppia edes vaadita! Usko Jeesuksen Sovintotyöhön, Armo ja Rakkaus riittävät.
Jos joku aistii siinä yhteisössä muuta, niin asianomainen on heti lymyilijä ja syntiinlangennut piiloutuja. Vaikka kyse olisi vain vl-opissa olevista itsekeksityistä orjuuttavista syntimäärityksistä - eli kuuliaisuuden piiskalla vaadituista teoista tai tekemättäjättämisistä!
Kyllä rakkaus varmasti kylmenee, kun tuolle tielle lähdetään. Eikä vika ole siinä uskovaisessa, ketä väärällä tavalla paimennetaan, vaan siinä kuka sitä ruoskaa käyttää.
Sitten vielä vaaditaan, että pitäisi rakastaa orjuuttajaansa! Aika paksua - ei mahdu kurkusta eikä korvista sisälle. Jumalalle kiitos!
Jos sinua kiusaisi koulussa/työpaikalla (kummassa nyt lienetkin) isohko porukka ja siellä olisi sellainen porukka jossa sinua ei kiusata, lyöttäydytkö väkisin tämän porukan joukkoon, joka sinua kiusaa vai antaisitko heidän olla ja olisit sellaisten kanssa jotka eivät sinua kiusaa?
Vastaa rehellisesti.
Kiitos jo etukäteen!
Taidatkos sen paremmin sanoa!
Minuakin ärsytti tuollainen kaiken itsenäisen ajattelelun ja varovaisenkaan kyseenalaistamisen "synnillistäminen".
Minä jouduin itse kokonaan tekojen tielle, omavanhurskauteen, se oli ahdistava tila.
Silloiset vl-ystävät eivät kyselleet mitään, tottelivat vain sokeasti, kuin lampaat. He eivät olleet kovin älyllisiä ihmisiä, mitä minä taas olen. Minun tärkeää kysyä miksi, mikä vl-piireissä kai kautta aikojen on ollut väärä kysymys.
Tunsin itseni hyvin yksinäiseksi kun ei voinut kenenkään kanssa puhua uskonasioista syvällisesti.
mutta tuo muotoilemasi allegoria ei päde tässä tapauksessa.
Veratus koulu-tms kiusaamiseen on harhaanjohtava; ei ole ollenkaan kysymys kiusaamisesta.
Vastasin rehellisesti.
ellei kiusaamisesta?
Ja vastaa nyt vielä, kumpaan porukkaan sinä menisit mielelläsi, siihen, jossa sinua kiusataan vai siihen, jossa sinua ei kiusata? Miksi et vastannut tähän mitään?
Uskon täysin tähän mitä sanot. Tiedän musiikin ammattilaisia, entisiä veeälliä, jotka ovat käyneet läpi pitkän taistelun siinä vaiheessa, kun työnkuvat ovat alkaneet olla esim. niin julkisia, että on lehdestä saatu lukea.
Ja kun olen heidän kanssaan jutellut, he ovat kokeneet niin, että työssä ei ole mitään ongelmaa, seuroihin haluisivat tulla ja tuoda perheensäkin (moni suree lapsiaan tuossa tilanteessa), mutta vaatii ylivoimaiselta tuntuvia ponnisteluja kohdata se vastaan tuleva sosiaalinen paine.
Kun juorut ovat vahvoina liikeellä, kysellään ehkä tervehditäänkö vaiko kenties ei, eikä uskalleta kunnolla katsoa silmiin.
On kumma tunne, kun ei käsitä tehneensä mitään erityistä ja tulee omassa sosiaalisessa yhteisössään kohdatuksi lähes kuin murhamies. Ajatelkaapa, miltä sellainen itsestä tuntuisi.
Ja millaista vahvuutta vaatii kohdata tuollainen tilanne ja elää siinä.
Jos vaikka oltaisiin nähty siionissa, että Sinun atk-ohjelmoijan tai minun opettajanhommiini liittyy niin salamyhkäisen paheksuttavia piirteitä, ettei kenenkään ole luvallista käydä edes kurkkaamassa. Ja vaikka kuinka tietäisit asioitten oikean laidan ja yrittäisit selittää, ei auttaisi. Sinua ja sinussa asuvaa halpamaista pahaa, jolle olet antanut vallan, katseltaisiin suurin kauhistunein silmin missä ikinä liikkuisitkaan ja epäröitäisiin lähtökohtaisesti kaiken normaalin luottamuksen osoittamisessa.
Se on totinen ja tunnettu asia, että harva sellaista kestää.
tämä keskustelu meni "asiassa ulommalle" jo tuolla otsikon "Miksi he..." kohdalla.
Turha jatkaa, puhumme eri asioista.
Hyvää jatkoa!
No, sovitaan sitten niin.
Olet kyllä pesunkestävä vl, ei voi muuta sanoa.
:-DDDDDD
Mutta ihan hyvä että kirjoitit, niin taas käsitykset teikäläisistä vaan vahvistuivat.
En koskaan, milloinkaan, halua enää samanlaiseksi kuin te olette. Jo sinun ajatusmaailmasi siitä, ettei hengellinen väkivalta ole kiusaamista, on pelottava ja täysin epäkristillinen ajatus.
Toivottavasti joskus tulet itsekkin huomaamaan sen.
terveisin
Kiusaamisen kohteeksi ry:llä joutunut ja siitä ikuisen jäljen sieluun saanut.
ps. ja en joutunut kiusaamisen kohteeksi sen vuoksi, että olisin rikkonut jotain sääntöä. Ei, olin niin kunnon uskovainen kuin vain olla voi, mutta olin ulkonäöltäni hieman erilainen, en ehkä niin rikkaasta kodista ja niin edelleen. Se riitti näille kiusaajilleni.
En ajattele veeälliä itseäni vähemmän älyllisinä ihmisinä. Mutta jos sen mittana on miksi-kysymykset, niin kuulun varmasti älyllisiin!;)
Lisäksi entisenä kunnon veeällänä tiedän, ettei kyseenalaistaminen ja miksi-kysymykset kuuluneet minullakaan uskonasioiden syvälliseen ajattelemiseen. En ajatellut syvällisesti, paitsi aikainmerkkejä ja maailman pahuutta ja -loppua.
Muut mietinnät oli melkein tietoisesti pantava syrjään, unohdettava, jos suinkin mahdollista. Jopa nimellistä parannusta tehden - vääristä valvomisista ja pohdiskeluista!
Olemmeko jotenkin "reppanoita", kun otamme /otimme uskonasiat niin tosissaan, että jouduimme vl-seurakunnassa tekojen tielle ja ahdistukseen?
Miten muut veeällät välttävät tuon vaaran? Miten he voivat iloita uskosta tuollaisilla "ehdoilla"? Miksi me emme voineet? Miksi se tuli meille esteeksi ja kynnyskysymykseksi? Miksi olemme niin tosikkojakin? Miksi kukaan ei tuonut armollista, ehdotonta evankeliumia, vaan toi lailla sekoitettua? Miksi se tuntuu meistä lailta? jne. jne. jne....
Sanoit viimeisessä lauseessasi,ettet voinut KENENKÄÄN KANSSA puhua syvällisesti uskonasioista.
Kenenkään? Kävitkö oikeasti läoi kaikki reilut satatuhatta?
Minäkin oisin voinut jutella syvällisesti,isäni varmaankin,ehkä vlm,ehkä moni muu.
Älä yleistä.
Päivämiehestä kumpuaa kaikille meille uskovaisille sitä sanomaa,mitä on kuultu iät ja ajat.Turvallista ilosanomaa Jeesuksesta.
Aika muuttuu hirvittävällä vauhdilla,ja me yritämme pysyä mukana.On niin kallisarvoisen tärkeää,että juuri Päivämiehessä käydään läpi ajan kuumimpia asioita myös Raamatun valossa,ja tietysti käytännössä.
Nämä ihmiset jotka ovat Sanaan katkeroituneet,ovat ottaneet järjen uskon tilalle ja eihän silloin voi enää tuntua samalta kuin ennen.
Oma liha ja veri on suu auki odottamassa uutta ja uutta,vihollinen kantaa niihin suihin hiuksenhienoja syöttejä että usko jäisi ja järki saisi vallan.
On niin surullista aloittajankin sydämentilaa tulkita,kun hän niin löytää epäkohtia asiasta Mutta mikä itselle on mukavaa,se on Jumalalle kauhistus..
Tällaisia arkoja ajatuksia nousi mieleen. Aloittajalle toivon kaikkea hyvää ja että hän ja muutkin hänen kaltaiset saisivat napinamielen anteeksi.
Tämä aika on niin paha,että niitä neuvoja joita Päivämiehenkin kautta "jaetaan" jospa osaisimme ottaa nöyränä ja ilolla vastaan. Maailmassa riittää pahuutta,siksi Jumalan valtakunta on ihana virtoinensa.Minullekin raukalle.
"On niin surullista aloittajankin sydämentilaa tulkita,kun hän niin löytää epäkohtia asiasta Mutta mikä itselle on mukavaa,se on Jumalalle kauhistus.."
Kamalaa tekstiä. Sinullako, Jumalalle ilman Jeesuksen sovitustyötä täysin iljettävällä ja kelpaamattomalla ihmisellä olisi oikeus edes miettiä toisen ihmisen sydämentilaa???
röyhkeä ihminen.
ja kenen henki vastaa "aamenta". Sinun ja edellisen kirjoittajan henki vastaa marian kirjoituksiin ja minun henkeni vastaa aamenta nasaretin kirjoituksiin. Eli henkien taistelusta on kysymys!
Eli sinun mielestäsi nimimerkillä nasaretti on oikeus arvioida toisen ihmisen sydämen tilaa?
P.S. Tähän kysymykseen on Raamatun mukaan vain yksi oikea vastaus.
että tuollaisen satikutin sain....?
Olitko oikeasti Nasaretti tuota mieltä? Käsittämätöntä. Päivämiehelä ei ole tässä uskossa mitään sijaa, vain Raamatulla on. Ja jospa Päivämie käsitelisikin asioita Jumalan Sanan valossa! Voi, sitä toivoisi nimenomaan!
Päivämiehen kirjoituksissa vilisee nykyään karkeita opillisia harhoja.
Herätys, Nasaretti.
= säälittävän aivopesty ihminen. Vieläkö Jumala voi vapauttaa hänet vl-harhoista?
-- olet aivan oikeassa, näin on---
et olisikaan x-vl
... kun kukaan muu ei suostu vastaamaan. Eli toimiiko nimimerkki "nasaretti" oikein, kun hän arvioi nimimerkki ma_rian sydämen tilaa?
näkee kirjoituksista ihmisen sydämen tilan. Sitähän tarkoitinkin hengen yhteydestä. Te kiitätte Marian kirjoituksia ja minulla on sama kanta kuin nasaretilla.
Surullista on lukea kirjoituksianne!
Tiedän, että nykyisissäkin veeällissä on sellaisia, jotka eivät usko niin kuin edellä oleva kirjoittaja sanoi.
Mutta he eivät ole x-vl:ä! Tiedätkö miksi? Nyt ei jostakin syystä puhdisteta puimatannerta, vaikka halukkaita varmaan siihen työhön löytyisikin.
En ole Jumala-uskoani kieltänyt, mutta vl-usko tuollaisena kuin sen esität, on minulle kauhistus. Silti minäkin saan uskoa Jumalan suuresta armosta syntini anteeksiannetuiksi ja itseni autuaaksi. Saan elää siinä toivossa, että Jumalan lupaukset ovat kestävät ja Hänen Rakkautensa kohdistuu minuunkin. Minullakin on lupa uskoa. Sinä et voi sitä estää. Se ei ole kenenkään ihmisen käsissä, ei edes tiukimman ja puhdasoppisimman veeällän!
ei kai se mitään erityistä kamalaa vl-uskoa ole, jos kertoo kuinka Adam ja Eeva paratiisissa menettelivät....
Et kai ole Nasarettin kanssa samaa mieltä. Lähinnä surullisen järkyttävää.
Raamattu kansan kielelle ja esiin seuroissa. Tämä kaikki on seurausta siitä, että käytetää Raamattua, jonka kieltä ei kukaan ymmärrä.
Tuo ei ole uskovaisen puhetta! Raamattu kieltää ihmistä tekemästä päätelmiä toisen ihmisen sydämen tilasta. Toimit tätä sanaa vastaan!
Voit ihan vapaasti uskotella itsellesi, että olet päässyt takaisin Paratiisiin ja olet yhtä synnitön kuin ekat ihmiset siellä olivat. Sinua ei perisynti eivätkä muutkaan vaivat tai pelot hallitse.
Mutta varo, ettei käy niin kuin Aatamille ja Eevalle! Heillä ei ollut perisynnin rasitetta ja silti lankesivat. Oletko vahvempi heitä? Mutta on tosi rankka paikka kilvoittelussa!
Siinä on sitä vl-oppia, jota minä kauhistelen.
Jos et tajunnut ajatuksen juoksuani, niin antaa olla. En jatka.
"tulkitsemista" ole, selkeää pahaa vikovaa juurta, antaa hedelmänä näitä avauksia musiikista ym
Pahaa vikovaa juurta?? Eihän kukaan voi paljon hienommin nostaa asioita esille kun mitä ma_ria on tehnyt! On sinullakin otsaa puhua perinteisin syyttelysanoin ilman, että mietit yhtään, mistä on kyse.
Tiedätkö muuten, että Raamatun mukaan ihminen ei voi nähdä toisessa ihmisessä "selkeää pahaa vikovaa juurta", koska vain Jumala näkee ihmisen sydämen tilan?
kyllähän "sydämen kyllyys" tulee esiin kirjoitetussakin tekstissä, siitäkin voi tuntea, mistä hengestä ajatus on lähtöisin
paljon murhetta ja jopa eksytystä aiheuttavat tuollaiset avaus-vuodatukset
Kyllä enemmän osoittaa sydämen kylmyyttä toisen sydämen arviointi julkisesti. Ei uskovaisen pitäisi ikimaailmassa ryhtyä sellaiseen. Pyhä Henki ei tähän ohjaa.
kun musiikki-avaaja melko julkisesti arvioi....muistelen olleen puhe tunkkaisuudesta ja sen semmosesta...
ent.vl" on eri henkilö kuin "ent vl"?
Kyseistä tekstiä en ole kirjoittanut, vaikka
mielipiteesi on jotenkin samanlainen kuin omani, kuinkahan tässä nyt on näin käynyt?
ihmettelee "ent vl"
pitäisikö muuttaa allekirjoitusta?
Mielestäni Ma-ria:n aloittama keskustelu on hyvä
Muistelet kyllä väärin. Avaaja puhui Päivämiehen LINJASTA, joka liittyi käsiteltäviin ASIOIHIN. Hän ei missään kohdassa arvioinut kenenkään kirjoittajan sydämen tilaa, toisin kuin nimimerkki "nasaretti" tuossa teki. Ymmärrätkö: ihmisellä on lupa kritisoida ASIOITA, ei toisen ihmisen sydämen tilaa.
Nyt voisit muistelusi sijaan esittää jotain todisteita: Missä nimimerkki ma_ria on puhunut kenenkään sydämen tilasta? Nimimerkki nasaretin arviota ei tarvitse kaukaa hakea.
Vielä: Miten pystyt olemaan kanssani nyt "samaa mieltä", eli toteamaan, ettei toisen sydämen tilaa voi arvioida, kun samalla puolustat nasarettia, joka tekee juuri näin?
pelko joka on syntiä kohtaan tunnettua pelkoa, näyttää olevan se teema jonka ympärillä jonkin verran ollaan tässä Ma-ria:n aloittamassa keskustelussa.
Ajatus että Eeva ja Adam tunsivat pelkoa sen jälkeen kun he olivat tehneet Luojan antamaa käskyä vastaan, on mielestäni kovin yksinkertaista vl-psykologisointia.
Sehän tarkoittaa että "rangaistuksi tulemisen" pelko on jotakin hyvää ihmisessä; että on hyvä pelätä/toivoa rankaisua jostakin tehdystä virheestä.
Kun keskustellaan Jumala-suhteesta, niin kuinka taiteen eri muodot kuten esim musiikki, olisivat ongelmallisia, kun kuitenkin ihmisen "sydämen tila" on kaiken perusta. Jokaisen ihmisen oma sydämen tila ratkaisee, mikä on hänen suhteensa täällä "maailmassa" oleviin asioihin/ilmiöihin.
Se tapa millä vl-yhteisö pohtii PM:n palstoilla "musiikin vaaroja" erityisesti, on "maailmaa" pelkäävä ja "maailman ihmisiä" pelkäävä. Sitä tosin nimitetään synnin peloksi. Paradoksaalisesti samalla esitetään että kaikki tapahtuu rakkauden tähden; tiivistäen: rakkautta maailmaa kohtaan pidetään pelättävänä ja huonona asiana, syntinä; samalla pitäisi rakastaa maailmaa ja sen ihmisiä, kuitenkin pidetään sopimattomana olla "osallisena heidän menossaan"
(olisikohan tässä nyt paikallaan se Ma-rian peräänkuuluttama VL-käsitteiden nykysuomennos?)
Jos allekirjoittanut "erottaa itsensä maailmasta ja kaikesta, mitä siinä on", mitä erinomaista minä siinä teen?
Olen rauhassa ja hyvällä omallatunnolla VAIN jos (en) samalla tiedosta(n) maailman vaaroja?
Vastaavaa voi joutua kokemaan jos nousee julkiseen asemaan esim. menestyneenä yrittäjänä toimimisen kautta. Itselläni on samankaltainen pelko taloudellisen menestyksen myötä, ettei voi näyttää menestymistä - en nyt tarkoita näyttämistä näyttämisen vuoksi, vaan ihan vaikkapa urheilullisen tai kalliin auton ostamista vain huvin vuoksi.
Lapsia on kiellettävä puhumasta rahasta, ja elämän on pysyttävä keskiluokkaisena. Tulee niitä puheita jos on varaa hankkia pelit ja pensselit, ja varsinkin jos asiasta vielä tulee puhuneeksi jonkun kanssa.
Jopa vieraita kutsuessa tulee mieleen, että tuntevatkohan he kateutta kun näkevät millaista meillä on.
Uskovaisena jotenkin tuntuu että on oltava salaa menestyvä, koska erottumalla esim. varallisuudellaan on jatkuvasti suuremman huomion kohteena, tekipä sitten mitä tahansa.
nimim. "mummonmarkkamiljonääri alle 30 v."
tulkki?
No siksi, että en voinut mitenkään ymmärtää esim. tämän po. klassisen musiikin live-kuuntelun ja esittämisen "synnillistämistä". Kävin vl-aikoinani lomamatkallani sinfoniaorkesterin konsertissa. Soitettiin mm. Beethovenin Keisarikonsertto, solistina Radu Lupu, muistan vieläkin sen. Se oli upea elämys, mieltä ylentävä kokemus. Minun oli mahdoton pitää sitä jotenkin pahana.
Kyseinen solisti on mielestäni pianisti Jumalan armosta ,niinkuin moni muukin muusikko. Jos tällainen lahja pitäisi jättää käyttämättä, pitäisin sitä "syntinä", eikö Raamattukin kehoita tuomaan lahjansa vaihetuspöydälle. Minulle ainakin konsertit ovat ovat olleet ilonlähteitä. En ymmärrä miksi musiikillisesti lahjakkaat vl-ihmiset eivät saisi käyttää lahjojaan toisten iloksi konsertoimallakin.
Tietenkin olin kyseenalaistanut monia muitakin asioita jo, vaikka kyllä yritin kaikkeni välttääkseni syntiä. Mutta tällainen "synnin luvallisuus" vähitellen vei ulkopuolelle, vaikka ajattelin jo eri tavalla siitä mikä on syntiä mikä ei. Aloin ajattelemaan omilla aivoillani ja käyttämään järkeäni. Otin vastuun omasta elämästäni ja lakkasin ohjautumasta ulkopuolelta, seisomaan tekojeni takana. Tämä on ollut tietenkin pitkä prosessi.
Uskonto on ollut pitkään minulle arka asia, vasta nyt vuosien jälkeen se alkaa tuntua "neutraalimmalta", vl-tulkinta ei ole enää niin vallitseva. Käsitän jo jotakin armostakin.
Olen samaa mieltä, vl-piireissä on varmasti paljon älyllisiä ihmisiä, niinkuin tämäkin ketju sen osoittaa. Minun suppeassa ystäväpiirissäni vl-aikoinani valitettavasti ei näin ollut.
Tätäkin ketjua lukiessa olen helpottunut, että voin ajatella itsenäisesti, en enää pystyisi tuollaiseen "ajattelun akrobatiaan" esim. tässäkin po. aiheessa.
Joku täällä jo sanoikin kuinka vaikeaa on ilmaista itseään kirjallisesti ymmärrettävästi, niin että ajatus välittyy sellaisena kuin on tarkoittanut.
ja tästä johtuen joudun muuttamaan nimimerkkini; olen kirjoittanut nyt n. kahden viikon ajan kommentteja musiikkia ja muutamia muita aiheita koskeviin viestiketjuihin nimimerkillä "ent vl."
Meitä "ent vl":ia on ollut kaksi jotka käytämme samaa "tunnaria". Olen rekannut itseni mutta aivan eri nimimerkillä.
Mitä mielipiteisiisi tulee, olen monista asioista samaa mieltä, monet ajatukset melkein kuin minun "kynästäni", mielenkiintoinen yhteensattuma!
Esim lauseesi "...vl-piireissä on varmasti paljon älyllisiä ihmisiä, niinkuin tämäkin ketju sen osoittaa. Minun suppeassa ystäväpiirissäni vl-aikoinani valitettavasti ei näin ollut."
Eo tuntuu omakohtaiselta, olisin halunnut keskustella laajemmin, mutta se ei tuntunut mahdolliselta, koska lähes kaikkien vl-käsitysten kyseenalaistaminen torjutaan ajatuksella "niinhän käärmekin sanoi paratiisissa".
Kyseenalaistami-n-e-n syntiä?
Kyseenalaistami-s-e-n synti?
nim "evl"
Ymmärrän hyvin tilanteeseesi liittyvän problematiikan. Ja kuitenkaan, eihän tuollaista tarvitisi ollenkaan miettiä! Voisit ihan vapaasti nauttia menestyksestäsi, ymmärtäen sen paikan elämän kokonaisuudessa ja samalla elämän käsittämättömän haurauden.
Perisynti kateushan siinäkin tilannetta säätelee. Ymmärrän myös tuon kateuden tunteen. Täällä kun aamu aamun perään latoo lauantaimakkaroita leipäriville ja kauhoo kaurapuuroa kuppeihin samalla miettien, millähän sekin ja se lasku taas maksettaisiin, niin kyllä siinä kaikesta tällaisesta vapautunut, iloisesti Kaukoidänlomaa perheineen suunnitteleva kanssaihminen voi synnyttää vaikeasti kohdattavia tunteita. Ei se vihaa ole eikä ihan inhoakaan, ehkä lähinnä ärsytystä. Ei kiinnosta kuulla. Menköön minun puolestani. Toivottavasti ei tuo lintuinfluenssaa tullessaan.
Tuntuu, että olisi parempi, jos kaikilla olisi suunnilleen yhtä rajalliset mahdollisuudet käytettävissään. Silloin omiakin haasteita olisi helpompi kestää.
Ja toisaalta, mikset Sinä nyt, kun Sinulla on se mahdollisuus, ostaisi ihan sellaisen auton kuin haluat? Eihän se ole kuin auto, ihan arkipäiväinen lelu periaatteessa - mutta kiva käytännössä. Jokin, jossa design olisi kohdallaan sekä ulkona että sisällä ja riittävästi tehoa konepellin alla (vaikkei sitä paljoa pääse käyttämäänkään, se tuntuu ajaessa kuitenkin maukealta). Eihän se mitään leveilyä olisi, arjen iloja.
Itse menisin ensi töinäni jonnekin kylpylään ja ottaisin kaikki mahdolliset hoidot!
Tämä on hauska juttu. Vaurastuminen voi todella aiheuttaa kinkkisenkin tilanteen. Ymmärrän tuon, mutta silti kannustaisin vapaaseen elelyyn. Ei leveilyä tietenkään eikä överiksi menemistä, eikä meidän "köyhempien kyykyttämistä" (ennen kaikkea :)), mutta ei myöskään mitään salassapitokehotuksia lapsille eikä turhaa kursailua sellaisen suhteen, mitä pitää tärkeänä tai mukavana ja mitä rahalla saa.
Sillä on paljon rikkaita ja onnettomia ihmisiä, myös varallisuuden voi menettää, tai voi menettää terveytensä jonka jälkeen varallisuudesta ei ole iloa. Tai voi joutua kohtaamaan niin suuren surun, ettei mistään ole enää sen jälkeen iloa.
Myös aineellisessa niukkuudessa elävä voi olla hyvin onnellinen. Asiat ovat oikeasti hyvin suhteellisia, onni ja aarre on usein siellä, missä se ei näy. Kuten myös suuri suru ja murhe.
kerrottiin, että samsungin upporikas perijätär, nuori hyvin kaunis nainen, elämä edessään eikä rahasta siis huolta, hirtti itsensä sähköjohtoon newyorkilaisessa asunnossaan
mainittiin mm että ei isänsä eikä äitinsä osallistuneet hautajaisiin
niin - raha ei tuo onnea, ei - vaan se tulee jostain muualta jos on tullakseen
Olen kokenut täysin samalla tavalla, että prosessini uskontiellä tuntemistani vl-vaatimusten kahleista on ollut pitkä ja kivinen.
Joskus olen ollut lohdutettu, kun olen tutkinut Lutherin taivalta ukkosmyrskykokemuksesta armon ehdottomaan tajuamiseen. Kivinen ja ahdistava oli tie, mutta hänestä kypsyikin koettemuksissa voimakas Jumalan työmies katolisen kirkon vääryksiä paljastamaan. Aihetta totisesti olikin uskonpuhdistukseen, jos historian kirjoja on uskominen!
Kun tekojen tie on juurtunut syvälle ihmismielen sopukoihin, selkärankaan ja alitajuntaan, niin se ei lähde sieltä pois hetkessä. Ei se ole mikään simsabim-juttu! Tai kertaparannuksen asia! Sisimmässä on kuin sitkeä rikkaruoho, jonka juuria ei saa millään pois.
Lisäksi se on aivan mahdotonta saada pois, jos ei edes tunnista koko "kasvia". Se vain imee elinvoimaa ja aiheuttaa hengenahdistusta. On raskasta vaeltaa sellaisten rinkkojen kanssa! Mutta kuten lienet havainnut, superihmisiä on olemassa. He ovat niitä, jotka kantavat iloiten lastinsa ja samalla voivat paimentaa vielä toisia parempiin suorituksiin.
Mutta Jumala on luvannut olla kanssamme ja auttaa meitä heikkoja. Ajallaan Hän antaa apunsa ja johdattaa meitä eteenpäin - kaikesta huolimatta - tuntui miltä tuntui!
tarkoitin lihan ja veren tuomia iloja
kiitos sinulle ensin pahoista sanoistasi. huomaan,että itse olet täydellinen.
ei minun tarvitse hävetä mitä kirjoitin,mutta ehkä enemmänkin perustella sisältöä.
jos luet viestini loppuun,näet,että itse olen kurjin kaikista.sanoin,että arkana kirjoitin.
se,että sanat "sydämen tila" tulivat viestissäni esille,johtuu siitä että täällä on niin helppo -minunkin- anonyyminä arvostella Jumalan valtakuntaa ja sen asuvaisia,oppia yms. Eikös?
Meidän ry.llä oli joku aika sitten seurakuntapäivä,ja siellä paneelissa puhuttiin -ja myös seurakunta- että on hyvä olla kuuliainen seurakunnan äänelle.oman mielipiteensä voi toki sanoa,mutta jos se ei tuo "tuulta purjeisiin" on hyvä huomata että minä taidankin olla väärässä...ja että haluan alkaa ajattelemaan samalla tavalla kuin muutkin jotta rakkaus Siionissa säilyisi.ja pyytää Jumalalta voimaa "että meillä samankaltainen puheenparsi olisi".
eikös se yleensäkin ole niin,että enemmistö voittaa? niin se on hengellisessäkin mielessä.
vaikka minua on täällä arvosteltu,silti tahdon olla ja elää Siionissa. Minulla on monia rakkaita ystäviä,ja monta kertaa olenkin heille sanonut -ja myös johtokuntalaisille tutuilleni- että jos näette että olen liian kärkäs ja pahansuopa,ojentakaa minua...
täällä palstalla helposti "jyrähtää" kun ei heti ymmärretä,tai toinen ajattelee eri tavalla kuin itse. se ei ole tietenkään rakentavaa.
niin,sanat "sydämen tila" oli näköjään huonosti valittu.
ma_ria on varmasti uskovainen,rakas sisar Herrassa -en minä sitä epäile- mutta se että julkisesti arvostelee Päivämies-lehden kirjoituksia on minusta surullinen asia. srk:lla on monipäinen "raati",joka valitsee kirjoitukset ja sanat lehteen,luetuttaa ne vielä joillakin...joten eiköhän olla puhtailla,samoilla vesillä ja ajatuksilla Päivämiehen kirjoitusten kanssa.
ma_rian on hyvä ottaa nämä kirjoittamansa asiat esille myös kotisiioninsa seurakuntapäivillä tms. Siellä saa vastauksen parhaiten kaikkiin asioihin.tai ottaa yhteyttä musiikki-teeman kirjoittajiin ja haastateltaviin. muuten mielestäni tällainen julkinen ruotiminen on vaarallista itselle ja muille.
rakkaudella.
kiitos.
minulla oli ehkä huonot sanat kirjoituksessani,mutta asia jota tavoittelin "meni läpi" vaikkakin pahaa mieltä tuoden :( jos vain viestini lukee loppuun asti huomaa,että kaikista kurjin olen minä.
kiva kun sanot suoraan :)
olen varmaan röyhkeä siksi,kun ajattelen eritavalla kuin sinä.
Kiitos rakentavista sanoistasi. Uskon, että ihan vilpittömästi näet asian, niin kuin näet.
Kuitenkin minun ajatusteni esilletuomisen lähtökohta on ihan sama kuin Sinunkin. Huoli. Huoli siitä, jaksammeko olla kuuliaisia Jumalan Sanan opetuksille vai alammeko itse niitä muokata mielemme mukaiseen muotoon. Huoli siitä, säilyykö meillä keskinäinen rakkaus ja yksimielisyys totuudessa.
Olen avannut suuni myöskin muualla kuin täällä ja saanut huomata, että tämän saman huolen kanssani jakaa suuri joukko uskovaisia.
Juuri Sinun kanssasi näemme "uhkana" vähän toisenlaiset asiat. Hyvä niin, Sielunvihollinen ei ole luvannut jättää meitä rauhaan miltään suunnalta.
Uskon, että meidän molempien tulee ne rehellisesti esille tuoda, niin kuin sydämessämme tunnemme ja oikeaksi koemme. Ja uskon, että kaiken tämän yläpuolella me molemmat näemme Golgatan keskimmäisen ristin, selkeänä, kirkkaana ja lohdullisena näkynä.
Hyvää Advetinaikaa!
Hän vain aidosti ja lapsellisen viattomasti puhuu niin kuin yhteisö opettaa.
kiva kun vastasit,ei joku muu :)
aivan ensiksi,pyydän anteeksi kun varmasti mielesi pahoitin huonoilla sanoilla.
toiseksi,olen huomannut että kun asioista juttelee muualla kuin esim.seurakuntapäivien yhteydessä -esimerkkiasiana vaikka juuri musiikkiasia- on helposti sävy puheissa ehkä liiankin vapaa?eli jos vaikka sattuisi joku seurakunnan vanhin tulemaan kuulolle,muuttuisiko puheentyyli? meidänkin siionissa on muutama,jotka takana puhuu muttei "uskalla" tuoda asiaa yhteisesti esille.juuri tuollainen rikkoo ja murentaa rakkautta.
Sitä minä tarkoitan,että koska tämä aika on niin hirvittävän paha ja joka tuutista tulee lapsille,nuorille ja meille aikuisille kiusauksia,olisi hyvä jutella avoimesti asioista missä Siionin asettamia,kutsumia puhujaveljiäkin olisi kuulolla. Tällöin syntyy yhteinen "sävel" koko seurakuntaan.
Tottakai meitä kehoitetaankin käymään kylässä,puhumaan tiestä ja matkasta,ajankohtaisista asioista keskenämme,mutta kun/jos tällaisia suuria koko Siionia käsitteleviä asioita nousee esiin-muutkin kuin musiikki- silloin on puhujaveljetkin tervetulleita yhteiseen jutusteluun esim.ry.lle :)
toivon,että ymmärrät sekavia sanojani.
rakkaudella.
"jos vain viestini lukee loppuun asti huomaa,että kaikista kurjin olen minä."
vanhoillislestadiolaista tekopyhää nöyristelyä. Hyvin olet rauhanyhdistyksen läksysi lukenut.
siis oletko tosissasi väitteelläsi,että olisin tekopyhästi nöyristelevä ja hyvin ry.n läksyni lukenut?
saanen hymyillä :)
tulin juuri eräästä kokouksesta ry.ltä,ja jos omalla tekopyhyydellä olisi ulottuvuuksia taivaaseen,ei kokouksessa käsiteltävät asiat onnistuisi ollenkaan.
meidän voimamme on ikiaikojen Jumala ja sama evankeliumi,joka on kaikunut ja kantanut maailman alusta lähtien.
tätä elämää ohjaa korkeammat kädet,ei tekopyhyys.
olen tällä hetkellä erittäin "tunnoissani" siitä,mitä ja miten suuria asioita voi ihmiselossa olla.uskovaisellakin.ja kuinka Jumala niitä antaa jotta vahvistuisimme EI SIKSI ETTÄ LUOPUISIMME USKOSTAMME,VAAN SIKSI ETTÄ PYSYISIMME USKOMASSA.
"nöyryyttä,hiljaisuutta Jumala rakastaa.
ei kärsi kopeutta,ylpeitä vastustaa..." lauletaan jossain virressä.
Kiitokset sinulle ma_ria, kun avasit sen ketjun. Olen itse uskovainen mies, ja kanssasi samoilla linjoilla monissa asioissa. Koen vahvasti, että liikkeemme on suuressa vaarassa luisua omavanhurskauden tielle ja tekojen oppiin. Ihmissäännöt, niin viisaalta kuin ne vaikuttavatkin, palvelevat Paavalin mukaan pelkästään omaa lihaamme ja ylpeyttämme. Täten tuollainen muusikon ammattia rajoittava neuvokin on Jumalalle pelkkää saastaa, ja ihmettelen, miksi näistä asioista ei saisi avoimesti keskustella.
Vaikeaa on tietenkin se, että ne uskovaiset, jotka ovat samoilla linjoilla Päivämiehen toimittajien kanssa tässä asiassa, kokevat toimivansa oikein ja tarkoittavat pelkkää hyvää. Heidän on täysin mahdotonta ymmärtää, että meidän kaltaisemme uskovaiset tarkoitamme myös pelkkää hyvää ja että perustelumme ovat täysin Raamatun mukaisia (itse asiassa enemmän kuin heidän perustelunsa). Pahoin pelkään, että lestadiolainen kulttuuri on hyväksynyt jo seurakunnan neuvot osaksi uskomista, jolloin niistä on hyvin vaikea päästä eroon. Yhteisön rakenne ei kestäisi yht'äkkistä suunnanmuutosta, vaan ihmiset kokisivat olonsa turvattomiksi ja voisivat sortua pahoihin ylilyönteihin.
Kuitenkin ajatukseni seurakunnan neuvoista on seuraava: Neuvot koskevat useimmiten hyviä asioita. On selvää, että alkoholi ei ole ihmiselle hyväksi. Lienee myös parempi välttää esim. yökerhojen tanssilattioita. Televisiokin on suurelta osin turha kapistus.
Mutta: heti, kun näistä asioista muodostetaan omantunnon taakka ihmisen ja evankeliumin välille, on kyseessä Jumalan edessä saastainen vaate. Vain synnin välttäminen on Jumalalle mieluisaa, kaikki muu on omavanhurskautta. Eikä synnin välttämiselläkään kukaan pelastu, vaan yksin uskosta.
Lainaisin vielä piispa Mikko Heikan puhetta, jonka hän piti Hyvinkäällä 22.8.2004 (löytyi sattumalta etsiessäni yhtä Raamatun kohtaa). Hän puhuu Luukkaan evankeliumin 18. luvusta, jossa fariseukset kehuvat Jeesukselle omaa onnistumistaan kilvoittelussa. Heikka sanoo:
"Jeesuksen vertauksen sanoma onkin muualla. Kun luen tätä Raamatun kohtaa, mieleeni nousee usein tunnettu romaani, jonka suomenkielinen nimi on Ylpeys ja ennakkoluulo. Fariseuksen synti oli ylpeys ja siitä nousevat ennakkoluulot. Fariseuksen synti oli omahyväisyys ja epäonnistuneiden halveksinta. Publikaanissa puolestaan esimerkillistä oli nöyryys ja itsekritiikki. Hän tiesi heikkoutensa ja oli valmis uudistamaan elämäänsä!
Ylpeys ja ennakkoluulo? Tunnistammeko oman ylpeytemme ja ennakkoluulomme? Katsommeko joitakin ihmisiä nenänvartta pitkin? Olemmeko sairastumassa omaan vahvuuteemme?"
Tätä jokaisen uskovaisen pitäisi mielestäni kysyä itseltään jatkuvasti: Olenko vaarassa sortua omaan vahvuuteeni? Ajattelenko mielessäni, että täytän esimerkillisesti minulle asetetut neuvot ja vaateet? Olenko luisumassa fariseusten paikalle?
Olen aivan samaa mieltä.
Minusta seurakunnan neuvot silloin kun ne koskevat enemmän ja vähemmän tulkinnanvaraisia asioita, voisivat olla avoimesti hyvän elämäntavan opetusta. Esim. alkoholia voi hyvällä syyllä paheksua, raittius on ollut suuri onni ja siunaus vl-kodeissa ja ihmisten elämässä.
Ongelmallista on tietysti se, että siitäkään ei voi tehdä kynnyskysymystä sielunautuuden kannalta, mutta toisaalta tilanne ei pysy nykyisenkaltaisena jos epäröidään kehottaa mihinkään muuhun kuin absoluuttiseen raittiuteen. Tämä kysymys on minusta käytännössä kinkkinen.
Toisaalta, kyllähän voidaan nähdä monissa muissa hengellisissä yhteisöissä, että vaikkei alkoholista ilmeisesti täysin absoluuttisesti kieltäydytäkään, niin raittius on kuitenkin itsestäänselvä asia eikä kukaan juopottele.
Ja monet muutkin seurakunnan neuvot, kuten sanoit, koskevat asioita joista käytännössä seuraa ajallinen siunaus. Televisiokin on nykyisellään sellainen, en tiedä miten tulevaisuudessa, kun fiksut ihmiset vakaumuksesta riippumatta alkavat yhä enemmän vaatia ohjelmatarjontaan painavampaa sisältöä ja korkeatasoisia maksullisia kanavia on jo nyt saatavilla. Yle teema-kanava tarjoaa käsittääkseni vastaiskun hömppäteeveelle ja lähettää pelkästään dokumetteja, luonto-ohjelmia, henkilöhaastatteluja sekä tiede- ja kulttuuriohjelmaa. Mikä painoarvo siinä tilanteessa on se, että ohjelmat tulevat suoraan tv-nimisestä laitteesta, joista nytkin jo varsin yleisesti katselemme vastaavansisältöisiä videoita?
Mutta huono viihde (mikä näyttää nykyisin olevan vallitseva viihteen laji) on minusta yksiselitteisesti vahingoksi ihmiselle, ei pelkästään hengellisesti vaan myös henkisesti. Sellainen veltostuttaa ja valuttaa alaspäin. Käsittääkseni nykyteeveen ohjelmasisältö on 60-70%:sti tässä mielessä vahingollisempaa kuin ehkä tullaan ajatelleeksikaan.
Musiikkikysymys on taas ihan toisen laidan asia, sillä klassisen musiikin harrastamisessa ja ammattilaisuudessa on ainakin minusta mahdoton nähdä mitään muita kuin erityisen kannatettavia ja henkisesti korkealentoisia piirteitä. Oikein vanhojen hyvien aikojen ja henkevien ihmisten hommia. Tuollaisten asioiden paheellistaminen mielikuvien keinoin on minusta täysin edesvastuutonta.
Sanot: "Mutta: heti, kun näistä asioista muodostetaan omantunnon taakka ihmisen ja evankeliumin välille, on kyseessä Jumalan edessä saastainen vaate. Vain synnin välttäminen on Jumalalle mieluisaa, kaikki muu on omavanhurskautta. Eikä synnin välttämiselläkään kukaan pelastu, vaan yksin uskosta."
Tämä on hyvin oleellista. Vain synnin välttäminen on Jumalalle mieluisaa, kaikki muu on omavanhurskautta (eli syntiä). Tässä on juuri se rajalinja, millä taiteilemme näistä keskustellessamme.
Myös piispa Heikka puhuu tärkeästä asiasta. Keskeistä siinä on mielestäni se, että rakkaus ja lähimmäisenrakkaus on Raamatun mukaan suurin ja merkittävin Pyhän Hengen hedelmä, ylipäätään Raamatun tärkein sanoma. Lähimmäistään nenänvarttaan pitkin katseleva ja häneen kohdistuvia negatiivisia asenteitaan ruokkiva ihminen ei rakasta muuta kuin omaa onnistumistaan. Ja onnistumista taas on helpointa kokea ja mitata selkeillä suorituksilla.
Miten se fariseusten lause Raamatun kertomuksessa menikään: "Onneksi emme ole niin kuin nuo toiset." Eiköhän ole meilläkin melko usein huulella tai ainakin hölppeellä?
Miksihän asian tästä puolesta puhutaan meillä vl-liikkeen sisällä niin äärimmäisen harvoin?
Haluaisin lisätä kirjoitukseesi vielä yhden näkökulman, voi olla että joku on jo ehtinyt edelle, -en ole lukenut koko viestiketjua loppuun.
En mene epäilemään kenenkään uskon aitoutta, vaikka eri näkökulmasta jonkun ihmisen hedelmät voisivatkin näkyä liian lakihenkisenä. Kysymyksessä voi olla omavanhurskauden sijaan puhdas pelko. Pelko voi näyttäytyä ennakkoluuloina, jyrkkinä mielipiteinä,,jne. Ne ovat ihmisen kokooma itsepuolustusjärjestelmä uhkaa vastaan.
Nopeasti vastaan hyvään näkökulmaasi: Olet oikeassa, jyrkät kannat voivat johtua pelosta. Kuitenkin oli asia miten hyvänsä, niin yhtäältä omavanhurskaus on syntiä ja toisaalta pelon alla eläminen ei ole täydellistä rakkautta Kristuksessa. Ja kuten esimerkkisi osoittavat, pelko johtaa hyvin usein syntiin, koska se näyttäytyy ennakkoluuloina ja lakihenkisyytenä.
Hengen hedelmä ei ole lakihenkeä, joten en oikein pysty ajattelemaan Pyhän Hengen ohjaavan ihmistä pelon kautta lakihenkisiin kannanottoihin.
Uskon, että tästä on kyse jopa useammin, kuin mistään varsinaisesta lakihegestä. Siis yksinkertaisesti kyvyttömyydestä kohdata vieraalta tuntuvia asioita, olipa sen tunteen syy sitten mikä hyvänsä.
Voi olla vilpittömän hyvä pyrkimys, mutta vaikeasti hallittavat tunteet ja jäyhät keinot - ja toinen sitten tulkitsee tilanteen tiukkuudeksi.
Taas nopea vastaus hyviin pohdintoihinne. Mielestäni Pyhä Henki ohjaa uskomisen vapauteen ja Jumalan sanan noudattamiseen. Pelko on hyvin usein ihmisen vanhasta osasta, ja tämä pelko ohjaa ihmistä omavanhurskauden tielle: "Ei tämä usko voi Jumalalle riittää, minun on täytettävä Hänen käskynsä vielä paremmin ja tunnollisemmin". Salakavalaksi tämän tekee todellakin se, että ihminen tulkitsee pelkonsa hyvin helposti ainoastaan Pyhän Hengen johdatukseksi ja synnin kavahtamiseksi, eikä osaa edes ajatella olevansa oman lihansa vankina.
Nämä ovat hyvin monimutkaisia asioita, mutta erityisen ikävää on se, että kun nostaa kissan pöydälle, tulee helposti leimatuksi synnin luvallisuuden tavoittelijaksi ja pimentyneeksi.
Eikö pelko ole rakkauden vastakohta?
Raamatussa kehotetaan olemaan rohkeita ja uskomaan, että Jumala on meidän kanssamme.
Kehotetaan uskomaan, että yksin armosta ja Kristuksen ansion tähden olemme pelastetut.
Kehotetaan rakastamaan lähimmäistämme niin kuin itseämme ja Jumalaa yli kaiken.
Pyhän Hengen hedelmiksi sanotaan ilo, rauha ja rakkaus, kuitenkin suurimpana ja tärkeimäpänä rakkaus. Jos se puuttuu, puuttuu Pyhä Henkikin.
Olet oikeassa siinä, että pelko ei kuulu uskomisen vapauteen. Jumalan pelko kylläkin ja halu Jumalan sanan noudattamiseen. Mutta ei pieninkään inhimilliseen pelkoon tarttuminen ja sen pohjalta ohjautuminen tai ohjaaminen. Se on vanhasta osasta.
On inhimillisesti vaikea uskoa niin mahdottomalta tuntuvaan asiaan kuin pelastetuksi tulemiseen yksin armosta. Siksi Raamattu niin pajon varoittaa lisäämästä siihen piirteitä, jotka tekevät asiasta meille järkemme kautta paremmin ymmärrettävän. Sellaisia ovat esim. vaatimukset omista töistä ja kieltäymyksistä uskon lisäksi. Todellisuudessahan ne halventavat Kristuksen sovitustyön. Ovat kuin saastainen vaate sen rinnalla, mitä olemme lahjaksi saaneet.
"Kristus sanoo niistä, jotka vaativat kuuliaisuutta ihmissääntöjä kohtaan: "Älkää heistä välittäkö; he ovat sokeita sokeain taluttajia."(Matt.15), ja hylkää sellaisen Jumalanpalveluksen sanoen: "Jokainen istutus jota minun Isäni ei ole istuttanut, on juurineen revittävä pois." (Luther, Ausburgin tunnustus)
Ihmisääntöihin nojaaminen on siis vaarallista ennen kaikkea siksi, että se hämärtää meiltä oleellisen, evakeliumin ilosanoman. Se myös saattaa meidät taakkojen alle ja vie meiltä ilon ja vapauden.
Eikä vähiten vaarallista ole se, että koska ihmissäännöt ovat järjellemme ja vanhalle osallemme mieluisia, alamme uskoa voivamme suorittaa niiden pohjalta jonkinlaista vertailua. Sellaista, että joku meistä tekemisillään tai tekemättä jättämisillään olisi kuitenkin vähän toista mieluisempi Jumalalle.
Alamme katsoa lähimmäistämme kuin fariseus: "Onneksi en ole kuin hän"
Jos sen sijaan uskomme lujasti olevamme armahdettuja syntisiä, pelastettuja täysin vailla omaa ansiotamme ja pidämme tämän aina kirkkaimpana ja kalleimpana johtotähtenämme, katsomme myös lähimmäistämme toisin. Näemme hänessä Jumalan kuvan, Jumalan ainutlaatuisen luomistyön, itsemme kaltaisen syntisen ja epäonnistuneen ihmisen, mutta Jumalan käsittämättömästä armosta ja rakkaudesta pelastetun.
Sinäkö Maria se kirjoitit jossain aika hienosti, että Jumalan valtakunta olemme me. Jumalan valtakunta ei ole yksin äärivanhoilliset. Ei keskivanhoilliset. Ei mellastavat nuorisoradikaalit. Ei hymistelevä konsensuskerho. Ei Päivämiehen Pto. Vaan me kaikki. Sinä. Minä. Hän...
Ja Maria, sinun ajattelutavallesi on meikäläisten keskuudessa paljon tilausta. Ainakin minun mielestäni.
Ainut ongelma on se, että 70 lukuun nojaavasta hymistelevästä konsensuksesta poikkeavia kannanottoja ei päästetä esiin. Jos jossain sellaista kuullaan, tai nähdään, kirje lentää konttorissa suoraan Ö-mappiin tai puheenvuoron käyttäjä haukutaan välittömästi väärässäolijaksi, ja jos kyseessä on puhuja, niin puheoikeus otetaan pois.
Onneksi meillä on internet. Täällä ajatukset voi ilmaista ilman leimautumista. Pinnan alta löytyy paljon raikasta ajatusta, Sinä yhtenä hyvänä esimerkkinä.
Lisää pohdintaa...
Milloin "neuvo" muuttuu "perinnäissäännöksi"? Mielestäni silloin kun aika ajaa sen ohi. Sen jälkeen kyseessä on "näin on ennenkin opetettu" asia, joka on irtautunut aikakontekstista eli isäin perinnessäänntö.
Kyseessä on myös silloin "isäin perinnessääntö" kun neuvon järkähtämättömyyttä perustellaan että "Jumalan sana ei koskaan muutu".
Tällöin ihmissääntö onkin korotettu Jumalan ikiaikaisen sanan veroiseksi säännöksi, ja se on vääristynytttä.
Kirjoitettu sana on toki iankaikkinen, mutta aikaan ja kulttuuriin sidotut elämäntapasäännöt elävät ajan mukana, tai ainakin pitäisi elää.
Näin ei ole -jostain ihme syystä- enää tapahtunut 70 luvun JÄLKEEN.
Kaikki jämähti sinne. Sen jälkeen kaikki on ollut "valvokaa" ohjauksen varassa, mutta mikä silloin oli saatu kiellettyä, se olkoon ehdottomasti kiellettyä ikuisesti.
Tilanne on ummehtunut. Halvaantunut. Sairas.
Tuli mieleeni opiskeluajat.
Kävin kuuntelemassa erään luennon uskonnon ja ideologian eroista.
Olin silloin vielä kunnon vl. Silti muistan kohdan, jossa sanottiin, että uskonto on muuttunut ideologiaksi silloin kun se alkaa "vainota" vapaata ajattelua ja toisinajattelijoita.
Siinä vaiheessa varmaan vl-seurakunnan rakkaudenneuvot olivat muuttuneet normeiksi ja laiksi. Valvonta ja seuraamukset olivat siitä merkkeinä.
Ehkä tuo oli avaamassa osaltaan silmiäni 70-luvun menetelmiin ja siihen henkeen, jolla vl-seurakuntaa "hoidettiin".
"Hoito" kosketti koko Suomen Siionia, eikä kyse ollut yksittäisten ihmisten väärintulkinnoista ja ylilyönneistä. Se on varmaankin tullut jo selväksi?
on tarkoituksella sitaateissa; monissa mielipiteissä se on esillä tyyliin "hyvä että minä en ole niin kuin tuo syntinen". Se, että "minä" olen (onnistunut tunnustamaan syntini) uskovaisena, ei tee minusta parempaa kuin lähimmäiseni.
Valvokaa on kehoitus "omille joukoille" ja sitten luetellaan "kohteet", vaikka kohteena pitäisi vain synti tai oma sydämen tila. ("Synnillä on nimi", jne)
Joku ajatus vain läpäisee tämän joukon ja sen jälkeen kaikki valvovat sitä asiaa. (muistan keskustelun jossa allekirjoittaneelta tiedusteltiin erään toisen ihmisen musiikkikäsityksiä)
Ma-rian tapa esittää ajatuksia, on allekirjoittaneelle esimerkki. Olen iloinnut hänen kirjoituksistaan, niissä on lämpöä ja hyvää mieltä. Mielestäni hän myös kuuntelee (lukee) toisten ihmisten mielipiteitä.
Minun mielestäni tällaisista 70 luvulta kumpuavista lakihenkisistä käsitysfiksaatioista hyötyy eniten sielunvihollinen itse kahdella tavalla:
1. Fiksaation sellaisenaan uskovat sortuvat touhottaessaan väärin valvomisiin.
2. Fiksaatiota kriittisesti ajattelevat ahdostuvat ja huonossa tapauksessa kieltävät asian tähden uskonsa.
Molemmissa tapauksissa isokiero voittaa.
Sen sijaan näiden fiksaatioiden alkuperäinen tarkoitus "synniltä suojaaminen" ei todennäköisesti enää tämän päivän maailmassa toteudu 70 luvulla kirjattujen käsitysten käytyä jo vallan vanhanaikaisiksi (vrt. analoginen tv kielto)
Ma ria. Katsoin vanhan viestisi. Se oli loistava! Olen kanssasi täysin samaa mieltä! Olen täysin rinnoin Kristuksen seuraaja ja kuulun ns. "vanhoillislestadiolaisiin". Käyn harvkseltaan klassisen musiikin konserteissa ja pidän niitä mitä sopivimpana harrastuksena uskovaiselle.
Mukava huomata että osa VL:stä ajattelee eikä vaan toista.
Raamattu opettaa että "koetelkaa kaikki ja pitäkää se mikä on hyvää"! Lun lehden ja em. ohjeen mukaisesti hylkäsin sen sisällön roskana pois. Onneksi on sentään oikeus olla nielemättä myrkkyä.
Vanhoillislestadiolaisuus kaipaa uskonpuhdistusta. Raamattu kansan kielelle ja oppi Raamatun mukaiseksi.
Vai ei ole oleellisia eroja sinun ja VL -kristillis. välillä. Huh , Huh. Oletko todella noin kokemassa.
Aika paljon Kristillisyyden keskuudessa liikkuvana
koen kyllä todella päinvastoin. Onneksi emme asu samassa Siionissa, olisi vaikea suhtautua ja tervehtiä, tietysti olisi pakko puhua asiat selviksi.Toivon edelleenkin että omassa Siionissasi
toisit esiin ,kuinka olet ajattelemassa, ja jos he
pitävät sinun kantojasi oikeina, sitten voisit esiintyä täällä että VL :nä koen näin.
Nyt vedät Kristillisyyden päälle tuota sameaa vettä ja ennenkaikkea voit olla jotain horjuvaa ihmistä (uskov) johdattamassa harhaan, ja olet osaltasi siitä vastaamassa. Nytkin näkee noista sinulle vastaajista, keiden suusta sinä kiitoksen ja tunnustuksen saat. Eikö se sinua yhtään pysäytä.
Pääasiassa olen käynyt täällä asiallisia keskusteluja erilaisia näkökulmia esille tuovien uskonsisarten- ja veljien kanssa, tai asiaa syystä tai toisesta tuntevien ulkopuolisten kanssa. Nämä keskustelut ovat olleet minusta hyvin antoisia.
Julkisella keskustelupalstalla kaikilla on kuitenkin yhtäläinen oikeus osallistua keskusteluun, enkä minä voi mitenkään itse määritellä kuka ja millä tavalla ajatuksiani täällä kommentoi. En ota toisten lausunnoista sen enempää itselleni kiitosta kuin vastuutakaan.
Katson keskustelevani tavallisista asioista, välillä aika arkisistakin, jotka ovat kuitenkin aina osa suurempaa kokonaisuutta. Keskustelut ovat osoittaneet, että en ole yksin kysymyksineni vaan monikin on pohtinut samoja asioita.
En myöskään erityisesti pelkää, että olisin jota kuta johdattamassa harhaan. En edes keskustelisi, ellen pitäisi näitä kysymyksiä tärkeinä ja oikeina ja uskoisi, että sellaisten pohtiminen johtaa ihan muualle kuin harhaan. Enemmänkin pelkään, että jos emme keskustele näistä huolestuttavista asioista, voimme suuremmallakin joukolla ajautua harhaan.
Sydämestäni toivon, että Jumala pitäisi meistä kaikista huolen ja että Pyhä Henki saisi asua keskellämme.
Emme me sitäkään tiedä, asummeko samassa Siionissa. Voimme asuakin :) Tuntuisi kuitenkin varmasti ikävältä, ellet tervehtisi minua siksi, että tällaisia kysymyksiä mietin tai niistä keskustelen. Olisikohan se ihan oikeinkaan?
kirjoitusta! "Musiikin ammattilainen"-nimimerkki on kirjoitellut omakohtaisia ajatuksia.
"Varmasti minun aloittamani ketju aiheutti suurta pahennusta täällä -missä uskovaiset tosiaankin hakevat rajojaan, mielestäni hyvin vaarallisella ja epäilyttävällä tavalla.
Voisin aivan hyvin pistää omalla instrumentillani konsertin pystyyn vaikka kirkkoon tai minne vaan, ja soittaa esim. pelkkää Bachia.Eikä kuulosta ihan hyvältä? Tai tehdä levyn? Ja soittaa muutakin instrumentaalimusiikkia siinä sivussa.
Mutta Jumalan valtakunnassa on kaikki tiedon ja taidon avaimet.Varmasti Pyhä Henki on ilmoittanut meille, mitä sopii tehdä ja mitä ei.
Minulle ei ehkä tulisi hyvä mieli omasta konsertoimisestani."
Miten kommentoit?
Olet nyt aika monessakin ketjussa halunnut kommentointia tuosta tekemästäsi linjauksesta oman elämäsi kanssa.
Voin kyllä kommentoida ajatuksiasi, jos niin haluat.
"Varmasti minun aloittamani ketju aiheutti suurta pahennusta täällä -missä uskovaiset tosiaankin hakevat rajojaan, mielestäni hyvin vaarallisella ja epäilyttävällä tavalla."
Tähän aloitukseesi sisällytät vahvan ennakkoasetelman. Sinun avaaamasi ketju on oikeata asiaa ja joutunut pahennuksen kohteeksi täällä, jossa me muut "haemme rajojamme hyvin vaarallisella ja epäilyttävällä tavalla". Aloituksesi ei ole omiaan synnyttämään avoimeen ja rakentavaan keskusteluun tarvittavaa luottamuksen ilmapiiriä.
"Voisin aivan hyvin pistää omalla instrumentillani konsertin pystyyn vaikka kirkkoon tai minne vaan, ja soittaa esim. pelkkää Bachia. Eikä kuulosta ihan hyvältä? Tai tehdä levyn? Ja soittaa muutakin instrumentaalimusiikkia siinä sivussa."
Tämä kuulostaa minusta minusta ensinnäkin vähän leveilevältä ja lisäksi pahasti epärealistiselta. Pistää konsertin pystyyn kirkkoon taikka MINNE VAAN! Eli sinulle ovat kaikki estradit avoimia! Yleisesti on tiedossa, että huippuammattilaisetkin taistelevat vähistä esiintymistilaisuuksista. Maailmanlaajuisestikin on hyvin harvoja musiikkialan taiteilijoita, jostka voisivat "pistää konsertin pystyyn minne vaan". Suurimmalle osalle riittää, että joskus sen saa pystyyn ylipäätään jonnekin ja pääsee näin harjoittamaan ammattiaan.
Ja vain harva eturivin muusikko pääsee tekemään klassisen musiikin levyjä levy-yhtiöiden kustantamana. Niiden tekeminen maksaa eikä tuote ole yleensä kaupallisesti kilpailukykyinen esim. kevyen musiikin levytysten kanssa. Omakustanteena se tietysti on mahdollista, mutta siinä tapauksessa taloudellinen riski siirtyy muusikolle itselleen. Harvalla on siihen varaa. Jos Sinulla on, olisi tilanteesi siinä suhteessa helpompi.
"Mutta Jumalan valtakunnassa on kaikki tiedon ja taidon avaimet.Varmasti Pyhä Henki on ilmoittanut meille, mitä sopii tehdä ja mitä ei."
Jumalan valtakunnassa, seurakunnassa on kaikki tiedon ja taidon avaimet. Ja se seurakunta olemme me, jokainen itse kukin tasa-arvoisena jäsenenä. Moni asia näissä käytännön kysymyksissä on vuosien saatossa muuttunut ja siihen on osaltaan vaikuttanut se, että meillä on kaikki tiedon ja taidon avaimet keskuudessamme ja olemme uskaltaneet siinäkin määrin ajatuksiamme esille tuoda, kuin on tuotu.
Siis: Jumalan valtakunta et ole Sinä yksin, enkä minä, eikä se ole joku tunnettu puhuja tai Srk:n organisaatio tai jokin kollektiivinen näkemys, vaan kaikki me yhdessä joiden keskellä vaikuttaa Pyhä Henki. Siinä se ihmeellisessä yksinkertaisuudessaan.
"Minulle ei ehkä tulisi hyvä mieli omasta konsertoimisestani."
Tuo on helppo uskoa, kun olen lukenut aiheeseen liittyviä kirjoituksiasi. Muistaakseni olet tuonut asiaasi jo vuosien ajan lähes samasanaisesti esille.
Minun neuvoni Sinulle onkin, että Sinun ei pidä esittää musiikkia. Se tilanne tuskin olisi Sinulle hyväksi. Itseäänkin kannattaa kuunnella herkällä korvalla.
Tilanteen ollessa faktisesti tämä, Sinun ehkä kannattaisi miettiä sitäkin, kuinka paljon energiaasi käytät uhraustesi pohtimiseen (olet täällä usein kertonut säilyttäneesi vaatimattoman asenteen tallettamalla sävellyksesi sinetöityinä jälkipolville etkä halua niitä suuren suosion pelossa elinaikanasi esitettävän).
Sillä vaikka oletkin voinut tehdä hienoa musiikkia, niin maksimissaankin kaikki aikaansaannoksemme ovat vain yhden pienen ihmisen pikku tekosia, turhuutta ja tuulen tavoittelua, joilla ei ole maailmassa tai sen jälkeen kärpäsenpissaa suurempaa merkitystä.
viimeisessä lauseessasi, miksi olet tehnyt sitten asiasta niin SUUREN NUMERON?
Suhtautumisesi ammattilaiseen oli lähinnä halveksivaa, kommentointikysymys ei tullut ammattilaiselta itseltään vaan sivusta seuraavalta!
"turhuutta ja tuulen tavoittelua"
- ja kuitenkin hänellä on ollut paukkuja kirjoittaa sivukaupalla kannustusta moiseen turhaan kärpäspissan tavoitteluun -
Jo vähän naurattaa... Älkäähän nyt sentään innostuko!
Kierrätte minua nyt vähän kuin ärhäkät iltapäivälehden toimittajat, lööppiä janoten.
Ja niiden metsäksyksessä tärkein taito on yleensä irrottaa jokin asia yhteydestään, paisutella ja - eikun hakkaamaan rumpua!
Lukaiskaapa uudestaan mitä kirjoitin ja tehkää se ajatuksella. Huomaatte, ettei siinä ole mitään ihmeellistä.
Elämässä on inhimillisesti meille tärkeitä asioita, mutta lopulta mikään inhimillinen ei ole kovin merkityksellistä. Nämä mahtuvat hyvin saman asian kääntöpuoliksi, ovat ikään kaiken aikaa samalla kertaa painavasti läsnä. Ei ole toista ilman toista.
Eli iloitaan elämän lahjasta rikkauksineen mutta kuolevaisuuttamme unohtamatta.
Yritetäänkö keskittyä asiaan ja välttää turhaa riekkumista?
Ystävällisin aamuterveisin, Maria (joka vasta keräilee paukkuja päivän koitoksiin...)
Ma-ria kun jaksat olla hyväntuulinen! Ja pysyt asiassa.
Presidentti Koivisto sanoi "ei pidä provosoitua vaikka provosoitaisiinkin", noudatat hyvin tuota ohjetta.
Viestisi eivät olleet rakentavia, lisäksi et tunne minua.
Olet sitä paitsi ehkä erehtynyt henkilöstä.
En ole "vuosien ajan kommentoinut asioita tällä palstalla musiikista" kuten nähtävästi erehdyksessäsi luulit.
Lisäksi tosiaan tarkastelet asioita pelkästään kuulijan näkökulmasta, et ammattilaisen.
Et ole ollenkaan perillä onneksi henkilöstä.
Sinulla on tosiaan syytä iloon ja mielihyvään,kun löysit näin hyvän keskusteluaiheen.
Mikäs sen makeampaa, kuin huomata, että aihe oli kiinnostusta herättävä ja sai paljon vastauksia.
Harva aihe saa kirjoittajat samalla tapaa vauhtiin kuin tämä.
Aijemmin oli myös yhtä vetävä aihe, elävä usko ja kuollut usko.
Keksippä lisää yhtä meheviä jutunaiheita.
Mitä muuten pidät Niilo rauhalan sovittamista kantaateista, joita esitetään aina rauhanyhdistysten juhlatilaisuuksissa.
Minusta ne on yksitoikkoisen kuuloisia.
Yksi kuitenkin on mieluisa, Se oli tämä; Tälle vuorelle olemme rakentaneet kantaatti!
En halua vastata viesteihisi pahalla.Ilmeisesti et ole ammattimuusikko? Korjaa käsitykseni jos olen väärässä.
Tarkastelet asioita pelkästään kuuntelijan näkökulmasta.Mutta kun asiaa tarkastelee ammattilaisen näkökulmasta, tilanne on aivan toinen.Ihminen tajuaa erittäin herkästi ne karikot ja vaarat, mitkä liittyvät taiteeseen.
Esim. musiikkiin.Siitä saattaa tosiaan tulla epäjumala, koko maallisen elämän perusta.Tajuaa myös esiintyvän taiteiljan vaarat.Mikäli siis on herkällä omallatunnolla.Tästä asiasta voisi puhua koko illan, mutta en jaksa,
olen sairas.Pelkkänä kuuntelijana ei ehkä osaa eläytyä muusikon sielunmaisemaan ja ajatuksiin sekä kiusauksiin.Näin se vain menee, ei voi mitään.En jaksa puhua enempää juuri nyt, olen niin väsynyt.
Mutta eikös sen uskon pitänyt olla "iloa, rauhaa ja vanhurskautta"?
Viestistäsi kuultaa synkkä ahdistus. VL-muusikot on peloteltu paniikin rajamaille, ja vain harvalla on otsaa seisoa omilla jaloillaan. Fraseologiaa kyllä toistellaan.
Mutta samahan tuo minulle. Voit vapaasti elää kopissasi. Mutta älä rajoita muiden elämää ja toimintaa omavanhurskalla neuvoilla.
TV:ssä Runoraadissa NR oli runoineen mukana.
maailman kunnia ei pelota...
otan kantaa tähän musiikki teemaan. Olen ihmetellyt jo vuopsia tätä musiikki kummajaista. Joskus nuorena siinä ry.llä johon kuuluimme,jouduimme kaikkiin juhliin laulamaan tai soittamaan olimmehan musikaalisia, joskus otti aivan aivoon kun aina piti lähteä valittamatta.Kun ammatin valinta oli edessä minulle se olisi ollut ehdottomasti musiikki,mutta ainut alue johon tuntui oikealta mennä oli kirkkomusiikin puoli joten jätin sibelius akatemian paikan käyttänmättä,olisin halunnut soittamaan huilua,huilusolistiksi.
Vuosia sitä harmittelin ja ihmettelin miksi näin en tosiaan ollut hakemassa kunniaa en palvomista olisin halunnut tehdä työtä josta pidin.Mikä kumma se on että runoilia on hyvinkin palvottu runoineen mutta musiikkia et saa esittää,tai uskosi on horjuvaa.Ajatelkaa vähän miten naivia on moinen asenne.
Rauhala ei liene sovittanut kantaatteja vaan ne on sävelletty hänen teksteihinsä.
Enkä ole niitä luonnossa kuullut. Meidän ry:n juhlatilaisuuksissa ei ole esitetty.
Muutoin olen sitä mieltä, että Rauhala on hieno ja ilmaisuvoimainen nykyrunoilija. Luen hänen runojaan mielelläni.
Olen Marian kanssa samaa mieltä, että näihin kaikkiin viesteihin vastaamiseen menisi viikko ja sekään aika ei riittäisi mihinkään. Sekin on totta, että kun yksi kirjoittaa ja toinen lukee, niin kumpikin voi saada kirjoituksesta erilaisen vaikutelman. Se, mitä todella haluaa sanoa, jää monesti vain haluksi. Tulee vain vaikeaselkoisia lauseita. Siksi tuntuu, että ehkä ei välttämättä ole hyödyllistä jatkaa keskusteluja, mutta kun aihe on niin hyvä, niin laitetaan vielä pari sanaa.
Uskomisen olemuksesta yritin pari sanaa tuolla aikaisemmassa ketjussa kirjoittaa. Täydellisesti sitä en osaa selittää, se on kuitenkin uskon asia. Rakkauden lisäksi pari asiaa, jotka tulivat mieleen näistä musiikin ympärillä olevista asioista, ovat aika ja paikka. Mihin me aikamme käytämme, siis mitä me teemme ja touhuamme. Maria puhui turhuudesta ja tuulen tavoittelusta. Se toi mieleeni Saarnaajan kirjan. Skeptisyydessään se on toisaalta huvittavaa luettavaa, mutta se on aina lukemisen arvoinen ja ajankohtainen. Muutama asia on siitä jäänyt mieleeni: Ihmisen osa on nähdä vaivaa ja iloita. Toisten hyväksi touhuaminen antaa sisältöä elämään. Kaikki on turhuutta, jollei elämää eletä Jumalan yhteydessä. Ilo on mielestäni enemmänkin elämänasenne, eikä sillä tavalla, että olisi olemassa ilotonta tekemistä ja iloista tekemistä.
Erilaisista paikoista puhuttaessa muistelen Marian sanoneen, että klassisen musiikin konsertit olisivat sellaisia paikkoja, jotka nimenomaan olisivat uskovaisille hyviä paikkoja. On toisaalta tunnetusti paikkoja, esim. diskot ja yökerhot, joihin monilla meillä ei ole tapana mennä, koska ne ovat uskonelämän kannalta kokemusten mukaan huonoja paikkoja. Saako mennä- ja miksi ei saa- kysymykset ovat hyviä kysymyksiä. Minä en osaisi välttämättä jaotella eri paikkoja (esim. rakennuksia) hyviin ja huonoihin. Psalmin 84 kirjoittaja katselee asiaa vähän eri kantilta.
Psalmin kirjoittaja oli miettinyt paikkaansa tässä maailmassa. Ajattelen niin, että tuo temppeli alueineen on vertauskuva Jumalan valtakunnasta. Sitä en tiedä, oliko tämä henkilö ollut joskus erossa Jumalan valtakunnasta, mutta Jumalattomien kattojen alle hänen ei tehnyt mieli. Hän tykkäsi kovasti olla jo siellä esipihoilla tai vanhan käännöksen mukaisesti esikartanoissa. Kerjäläisen ja ovenvartijan homma oli jo ihan huippua verrattuna siihen, mitä elämä temppelin ulkopuolella oli. Ilmeisesti hän mietti myös sitä, että mikä olisi se oikea paikka hänelle temppelin sisäpuolella. Esikartanot olivat tuttuja paikkoja, siellä oli helppo olla vaikka itsekseen. Mutta ehkä hän vilkuili sinne alttarille päin, että voisiko mennä sinne vähän lähemmäksi. Alttari oli tärkeä paikka: siellä sovitettiin ihmisten synnit ja sen edustalla oli varmasti helpointa ottaa osaa riemujuhlaan, kun tieto syntien sovituksesta saatiin. Sitten hän huomasi pääskysen, joka oli tehnyt pesänsä suoraan alttarin yläpuolelle. Miksen voisi olla kuin tämä lintu, rakentaa kotinsa suoraan keskelle alttaria, välittämättä mitä ympärillä tapahtuu? Pääskynen on taatusti vapaa niistä kaikista ennakkoluuloista, joita meillä pyörii päässämme, kun olemme ihmisten kanssa tekemisissä. Alttarille pesänsä rakentaessaan se kuulee aina ensimmäisenä sanoman syntien sovituksesta.
Tästä psalmista on viittaus Daavidin pakomatkoihin. Daavid oli kokenut sekä ajallisessa, että hengellisessä mielessä monenlaisia maastoja. Hän halusi aina palata sinne temppelin seutuville ja mennä jumalanpalvelukseen. Hän siis halusi etsiytyä uskovaisten seuraan.
Tällä jaarittelulla yritän tulla siihen, että meidän on aina tehtävä valintoja ajan ja paikan suhteen, vaikka emme sitä niin tiedostakaan. Aina me käytämme johonkin aikamme ja aina me olemme jossakin paikassa. Muutamissa kirjoituksissa olen aistivinani sellaista, että jos valitsemme sellaisen tien, jossa pyrimme välttämään tiettyjä paikkoja, olisi kysymys omavanhurskaudesta ja tekojen opista. Varsinkin silloin, jos menettelymme perustelemme ja annamme ymmärtää, etteivät ne muillekaan välttämättä ole uskon kannalta hyviä paikkoja. Näissä keskusteluissa on tehty muistaakseni ainakin sellainen rajaus, että alkoholi ja siitä pidättäytyminen rajataan omavanhurskauden ulkopuolelle, mutta hyvät harrastukset kuuluisivat omavanhurskauden piiriin. Esimerkiksi niin, että jos kävisin joka lauantai- ja sunnuntai-iltana kuuntelemassa hyvää musiikkia ja lisäksi parina – kolmena arki-iltana ja sitten vähentäisin, koska seurareissut olisivat muuten jääneet vähiin, olisin syyllistynyt tekojen oppiin.
Opillisista asioista en niin paljon ymmärrä, että osaisin sanoa, mitä tekojen oppi kaikkien ilmiöiden kohdalla oikeasti tarkoittaa, kun joidenkin kirjoitusten mukaan on olemassa ihan oikeita syntejä ja tietyt valinnat olisivat pelkkää tekopyhyyttä. Sen toki tiedän, että omavanhurskauden synti on yhtä lähellä kuin maailmanmielisyys. Mutta onko sekin sielunvihollisen yksi juoni, että pelko siitä, että muut luulevat minun olevan omavanhurskas, estää minua vapaasti tekemästä ja tekemättä jättämästä? Pitkälle vietynä tämä tarkoittaa, että minun pitäisi siis vain luuhata siellä temppelin oven seutuvilla ja välillä käydä niin pitkällä rajan yli, että varmasti pääsen hakkaamaan päätäni seinään, vain siksi, että voin näyttää muille olevani vailla omavanhurskauden pyrkimyksiä. Pitäisikö meidän mieluummin palvoa niitä, jotka ”kieltäytyvät palvomasta niitä, jotka kieltäytyvät palvomisesta” kuin niitä, jotka vain ”kieltäytyvät palvonnasta”? Tai ainakin antaa heille sympatiat? Entä milloin pitäisi kieltäytyä ”perusteettomista kieltäymyksistä kieltäymyksien vuoksi”? Eikö näillä ohjeilla kilvoittelu mene aika monimutkaiseksi? Kaksi asiaa tulee mieleen valintoja tehdessä: Kysymykset siitä, että miten minä säilyn uskomassa ja miten minä voisin välittää eteenpäin sitä rakkautta, jota olen niin paljon saanut.
Vähän minua nuoremmat puhuvat nörteistä, nössöistä tms. Jos porukassa on kova paine kokeilla kaikkia rajoja, nörtti on sellainen, joka ei siihen osallistu. Toisaalta on muotia olla cool, johon kuuluu osallistumattomuus yhteisiin hyviin asioihin, jos se paras kaveri ei ole hommassa mukana. On tuossa ilmiössä hyviäkin puolia. Keskitien kulkemisesta puhutaan raamatussakin. Nämä samat ilmiöt vaikuttavat yllättävän voimakkaasti myös meidän aikuisten kanssakäymisessä. On aivan varma asia, että ylpeys ja omahyväisyys aiheuttavat ennakkoluuloja. Tunnen myös monia sellaisia ihmisiä, jotka ovat kaikkea muuta kuin omahyväisiä. Siis pikemminkin kovia kokeneita laitapuolen kulkijoita. Eivät hekään ole läheskään kaikki vailla ennakkoluuloja. Lähellä kulkenut ihminen, joka on iloinen ja vähän naureskelee, saattaa leimautua vahingoniloiseksi: ”Se nauroi varmasti mulle.” Erityisesti he, jotka joutuvat olemaan paljon esillä ja yrittävät jonkun verran laittaa lahjojansa julkisesti käytettäväksi ja muiden arvosteltavaksi, ovat mielestäni erityisesti väärien ennakkoluulojen kohteina. Yritin jo tuolla toisessa ketjussa kirjoittaa siitä, että suurin ennakkoluulojen aiheuttaja on se, että emme tunne niitä ihmisiä, joista me muodostamme vääriä ennakkokäsityksiä. Emme ole olleet heidän kanssaan tekemisissä tarpeeksi. Tähän kanssakäymisen vähyyteen on sitten lukuisia eri syitä. Ei ole ollenkaan harvinaista, että hyvät harrastuksen tai mielenkiintoinen työ tempaavat niin mukaansa, että kaikki muu jää vähemmälle. Jos aikaa ei jää muuhun, ei yksinkertaisesti ole mahdollisuutta edes tehdä niitä valintoja, joita niin kovasti haluaisimme.
Vaikka lymyilemme temppelin esikartanoissa ikään kuin muilta piilossa sen vuoksi, että muut eivät meitä huomaisi ja tekisi vääriä johtopäätöksiä meidän ulkoisesta olemuksestamme ja meistä liikkuneista juoruista, se ei ollenkaan estä sitä, että emme itse sortuisi samaan. Tämä keskustelupalsta on tästä ilmiöstä niin oiva esimerkki. Jos emme jotakin ihmistä tunne hyvin, tuskin pystymme päättelemään, onko sydän syrjällään vai ei. Toki usko heijastuu ulospäin, mutta en lähtisi ainakaan täällä netissä erottelemaan ihmisiä nörtteihin, cooleihin ja kriminaaleihin. On toisaalta luonnollista, että jos emme ystäväämme näe pitkään aikaan, rupeamme huolehtimaan, mitä hänelle kuuluu.
Viime päivinä nörteiksi täällä on haukuttu erityisesti Päikkärin toimittajia ja siellä haastateltuja henkilöitä. On ”sankarikieltäytyjiä” tai muuten vaan lakihenkisiä tyyppejä. Toisaalta huvittaa tällainen Päikkärin saama kritiikin vyöry. Minulle sen tekstit eivät ole niinkään suoraa Jumalan ilmoitusta, vaan ihan tavallisten ihmisten kirjoittelua tavallisista ihmisistä, arjesta ja vähän pyhästäkin. Joka lehdessä on varmasti jotain korjattavaa, joista normaali-ihminen osaa ajatella, että siinä oli huono sanavalinta. Yksittäisiä sanoja ja lauseita sieltä poimimalla voimme saada mitä tahansa väännöksiä aikaan. Ajattelen niin, että on kuitenkin pyritty pitämään esillä Hyvän Paimenen ääntä. Mielestäni siinä on myös onnistuttu, kun ottaa huomioon kokonaisuuden. Pidän sitä lehtenä, jota on mukava lukea. Te, jotka kovasti tykkäätte kritisoida lehteä, kirjoittakaapa itse vastaavanlaisia haastatteluja, pääkirjoituksia, kolumneja ja pakinoita. Laittakaa ne sitten tänne palstalle arvioitavaksi, niin annamme palautetta.
on todella hyvä kysymys, sillä lähimmäisen vahtiminen tai vartioiminen on vl-ajattelussa tyypillistä muodossa: "olenko minä veljeni vartija".
"Pitäisikö meidän mieluummin palvoa niitä, jotka ”kieltäytyvät palvomasta niitä, jotka kieltäytyvät palvomisesta” kuin niitä, jotka vain ”kieltäytyvät palvonnasta”?
Suosionosoitukset musiikin esittäjille palvontaa?
Mitähän kirjoittaja tarkoittaa palvonnalla ?
Kirjoittajan kysyy: Entä milloin pitäisi kieltäytyä ”perusteettomista kieltäymyksistä kieltäymyksien vuoksi”?
PM:n teemanumero osoitti "konserttielämästä kieltäytymisen" hyväksi. He jotka sanovat olevansa tällaisia kieltäytyjiä, olivat esillä tuossa numerossa.
"Kysymykset siitä, että miten minä säilyn uskomassa ja miten minä voisin välittää eteenpäin sitä rakkautta, jota olen niin paljon saanut."
PM:n viesti uskovaisten elämästä oli "uskon ja hyvän omantunnon vuoksi kieltäydyn..."
Musiikkielämän seuraamisesta konserttien tms kautta on Luojan rakkauden kannalta vahingollinen asia; konserttielämä on vain "samanhenkisten tapaamisia, joka on minulle vierasta..."
Miten Luojan rakkaus ihmistä kohtaan ilmenee ja kuinka vl-liike tuo tämän ajatuksen esille?
Se on niiden yksittäisten ihmisten varassa, jotka omalla esiintymisellään osoittavat lähimmäisenrakkautta.
Instituutioiden kykyyn osoittaa rakkautta on vaikea uskoa.
PS. On todella kiinnostavaa että musiikki kirvoittaa näin laajaa keskustelua
puurot ja vellit sekaisin, tässähän oli nimenomaan puhe musiikin ammattilaisesta,eli miksi ei uskovaisena voisi olla konsertti muusikko.Oikeastaan tuossa Einon kirjoituksessa tulikin esille juuri tuo ihmeellinen ja käsittämätön paikka sidonnaisuus eli konserttisalit on se paha paikka,niinkö .
Mutta entäs sitten jos haluaisin musikaalisena tehdä vain sitä työtä josta nautin,miksi voin mennä kaupan kassalle myymään kolmoskaljaa ja ehkäisyvälineitä,tai apteekkiin myymään lääkärin määrämiä aborttipillereitä.Unohtakaa jo nuo vanhat kliseet ja keskittykää olemassa oleviin todellisiin synti houkutuksiin.
Tämä ihmeellinen klassisen musiikin ammattikunnan kielteisyys ja synnilliseksi leimaaminen kumpuaa jostain 70-luvulta jolloin nämä kateelliset jotka muka pahentuivat iskivät kyntensä joihinkin jotka yrittivät musiikkia ammatikseen tehdä.Olen vahvasti sitä mieltä että suurin osa pahentujista yleensäkin on kateellisia jostain mutta kukaan ei uskalla edes epäillä ja kysyä pahentuneelta,mutta jospa oletkin hiukan kateellinen.
Jonkin verran on nimittäin kokemusta kyseisestä asiasta.
Kiitos Eino viestistäsi. Tuot näkemyksiäsi esille ihailtavalla perusteellisuudella.
Aluksi totean saman kuin Sinäkin. Itsensä ilmaiseminen kirjoittaen ei tunnetusti ole helppoa. Väärinkäsityksiä syntyy helposti. Toisaalta tilanne on täällä tasa-arvoinen; meillä jokaisella on käytössämme vain tämä näppis. Ei mitään muuta sekoittamassa vuorovaikutusta.
Haluan myös yhdeltä osin kommentoida tässä edellistä viestiäsi alkuperäisessä musiikki´ketjussa. Esität siellä useaan kertaan ajatuksen, että tavoitteeni olisi ihannoida ja nostaa jalustalle erityislahjakkuuksia ja pitää halpana keskinkertaisia taitoja. Tämä ei pidä ollenkaan paikkaansa, eikä tässä ole kysymys siitä. Olen itsekin keskinkertaisten taitojen ihminen ja iloitsen niistä.
Musiikkiteemassa tämä asetelma nousi esiin siksi, että alalla vallitsevien realiteettien takia Päivämiehessäkin mainitut "musiikin vaarat" (konsertointimahdollisuudet, "isot lavat" jne.) koskevat ainoastaan solistisesti niin lahjakkaita ja itseään pitkälle kehittäineitä muusikoita, että siionin sisällä heidät voi laskea yhden tai korkeintaan kahden käden sormilla.
On epäreilua, että näiden ihmisten puolesta äänessä ovat AINOASTAAN sellaiset, joita asia ei itseään koske ja joilla ei ole kokemusta kyseessä olevasta asiasta. Tilanteen tasapuolisen tarkastelun parantamiseksi pitäisi kuulla myös asian kanssa oikeasti elävien uskovaisten muusikoiden mielipiteitä. Ylipäätään useita näkemyksiä, tai useanlaisia näkemyksiä. Keskuudessamme on kuitenkin myös konsertoivia ammattimuusikoita ja Päivämiehessä esiteltyjä henkilöitä lukuunottamatta lähes koko kanttorien ammattikuntakin taitaa nykyisin tehdä työtään jokseenkin vapaasti ja ilolla. Näin olen ymmärtänyt.
Nimenomaan solistisilta valmiuksiltaan konsertointikelpoiset uskovaiset muusikot ovat tilanteessa kaikkein ahtaimmilla. Kaikki keskustelu 70-luvulta lähtien on käytännössä kohdistunut yksinomaan heidän harvalukuisen joukkonsa työnkuvan arviointiin. Ei ole oikein lisätä heidän taakkaansa enää enemmällä ymmärtämättömyydellä.
Kirjoitat erilaisista paikoista. On ihan selvää, että on paikkoja, jotka eivät uskovaiselle sovi. Selviä asioita, vaikkapa baarit ja yökerhot. Mitä me siellä? Tai vähän epäselvempiä, kuten vaikka poliittiset tilaisuudet, joissa voi olla edustettuna monenlaisia asioita. Sellaisissa pitää puntaroida, mitkä ovat asiassa saavutettavat edut ja haitat. Missä tulee raja, etten enää halua asettaa itseäni alttiiksi tällaiselle?
Mutta kuitenkaan näissäkään se paikka ei ole keskeinen asia. Sillä Jumalan valtakunta ei ole syömistä tai juomista vaan iloa, rauhaa ja rakkautta Pyhässä Hengessä. Jos alamme uskoa, että näillä paikoilla tai materialistisilla asioilla, kynnysten ylittämisillä ym. on asiassa erityinen merkitys, menemme hyvin äkkiä tekoihin. Ja se on taas asia, josta Raamatussa tavan takaa varoitetaan.
Päivämiehen lähestymistavassa oli minusta se erittäin huolestuttava seikka, että siinä annettiin kasvot ja korostettiin ainoastaan asian tätä puolta. Nämä miehet eivät niihin paikkoihin mene.
Kuitenkaan ne miehet eivät siitä huolimatta ole synniltä yhtään enempää suojassa kuin me muutkaan tai sellaiset, jotka eri syistä menevät. Mutta he ajattelevat olevansa, ja niin ajattelee moni muukin. He voivat istua kotonaan kaulaansa myöten synnissä, joista olisi kiire käydä parannuksen askelille, ilman että edes huomaavat tilaansa - koska eivät NOIHIN PAIKKOIHIN mene.
He ja me muut saamme siitä väärää rauhaa, karttamalla sitä tai tätä, olemme jotenkin parempia ja Jumalalle mieluisempia.
Raamattu varoittaa jokaisella sivullaan tällaisen ajattelun olevan eksytystä ja Sielunvihollisesta lähtöisin.
Tietysti me teemme joka tapauksessa kaiken aikaa valintoja siitä, mihin aikamme käytämme. Mutta se koskee kaikkia valintojamme. Mikään ei vie meiltä halua olla uskomassa tai käydä seuroissa jos meitä johtaa Pyhän Hengen lempeä kutsuääni ja me olemme sydämessämme oikealla paikalla sitä seuraamaan. Jumalan Sana kehottaa meitä tähän rohkeasti ja mielen tyyneydellä luottamaan.
Siinä tilanteessa voimme vapaasti ja iloiten toimitella arkisia askareitamme, iloita lahjoistamme, kuunnella musiikkia, vaikka virkata pitsiä niin että ajantaju välillä katoaa.
Tätä voi sanoa kritisoimiseksi, tai palautteeksi, tai keskusteluksi - miksi vaan. Itse ajattelen, että näistä asioista puhuminen on valvomista, oman huolensa esille tuontia. Mehän olemme jokainen seurakunnan yksi jäsen ja seurakunnan tehtävä on valvoa. Näin minä ymmärrän.
Minä puhun (Sinä sanot sitä kritisoimiseksi) koska asia on minusta äärimmäisen huolestuttava ja tärkeä. Minullakin kasvaa täällä kotona pitkä liuta pieniä lapsia, joiden kysymyksiin minä joka päivä vastailen. Miten voisin sellaista sanoa, josta minulla on vahva tunne, että tämä ei ole oikein eikä Raamatun opetuksen mukaista?
Kehotetaanko Raamatussa silloin sulkemaan suunsa ja piilottamaan ajatuksensa, kenties jopa puhumaan toisin kuin sydämessään tuntee? Ei kehoteta.
Kaikenlaiset palvomiset ja palvomattomuudet ja palvomattomuuden palvomattomuudet eivät kuulu terveellä suhteellisuudentajulla varustettujen ihmisten aktiivisiin pohdintoihin. Tärkeintä olisi itse kunkin iloita vapaasti ja rauhassa elämän lahjasta mutta muistaa kuitenkin kaiken rajallisuus ja elämän katoavaisuus. Nuo puolet yhdessä synnyttävät kokonaisuuden, jossa kaikki on terveellisesti omalla paikallaan.
Meillä on ajallinenkin elämämme ja se on ihana lahja. Elämää ei pidä pelätä, erityisesti siitä syystä, että Jumala on luvannut pitää meistä huolen ilman että meillä on mitään ansiota sen suhteen. Tämän ehdoksi on asetettu ainoastaan se, että suostumme uskomaan olevamme armahdettuja YKSIN ARMOSTA ja KRISTUKSEN ANSION TÄHDEN. Jos siitä syystä, että saisimme absurdin asian jotenkin järjellemme mieluisammaksi, alamme istutella tuohon oheen omia istutuksiamme ja sitten suhteellistaa asiaa niiden avulla, ne istutukset on juurineen kitkettävä pois. Ne eivät ole Jumalasta.
Katson, että Päivämiehen linjausten kaltaisilla alueilla liikumme erittäin vaarallisilla ja huolestuttavilla vesillä. Eihän meillä kuitenkaan ole sellainenkaan näkemys, että opetus voi hyvin olla ihan mitä tahansa, emme kritisoi jotta emme tulisi kritisoineeksi.
Siksi näissä keskusteluissa esille tuotu huoli Päivämiehen kirjoituksista on enemmän kuin yksittäisten kirjoittajien tuotteiden arvostelua. Minusta siinä on kysymys siitä, onko meillä varaa toimia siten, mistä Raamattu nimenomaisesti varoittaa ja tehdä se jokaiseen kotiin tulevassa julkaisussa.
Tarkoitus oli kirjoittaa että Jumalan valtakunta ei ole syömistä tai juomista, vaan vanhurskautta, iloa ja rauhaa Pyhässä Hengessä.
sen verran, että olisiko nykysuomessa vastine ko sanalle "loukkaantua"? Pahentaminen olisi siis loukkaamista, loukkaantumista?
Kun ihmiset yleiskielessä pahentavat mielensä joistakin lähimmäistensä toimista, he tuntevat moraalista närkästymistä; mutta vl-ajatuksen mukaan pahentuminen tarkoittaa, että ilmenee pahentumisia (kalinoita = ristiriitoja) jonkun ihmisen toiminna johdosta. Pahentaminen tarkoittaa että "pahentajan henkilö" ohjaa ihmisiä synnin poluille, toimii huonona esimerkkinä.
Jeesuksen puhe lapsen pahentamisesta tarkoittaa ehkä "pilata, tuhota"?
Tällöin esim ne asiat, jotka johdattavat lasta aikuisten maailman ilmiöihin, kuten monet TV- ja monet muut ohjelmat kiistatta tekevät, olisivat lasta pahentavia/tuhoavia/pilaavia asioita.
Voin kyllä sanoa että "varjelkaa edes lapset."
Ketkä sitten pahentuvat?
He ovat niitä jotka vahtivat lähimmäisiään ja heidän vaellustaan, he erottavat harhaoppisia, taistelevat eriseuroja vastaan, vahtivat opin puhtautta, jne... (Että tuleekin mieleen nämä tekopyhät "lakinsa lukeneet" jotka väittelivät Jeesuksen kanssa)
Olisinko se joka ei pahennu mistään? (vrt lihansyönti) Olisiko suvaitsevaisuuteni silloin liiallista? Jos esim lihasta kieltäytymiseni syy on 0oma valinta, niin asia on ok, mutta jos ohjeistan lähimmäiseni omilla valinnoillani, silloin tullaan siihen mihin tässä keskustelussa on eniten kiinnitetty huomiota, eräänlaiseen kuivaan ja lakiin vetoavaan ilmapiiriin.
Jos Paavalin tavoin kieltäydyn jostakin ulkonaisesta asiasta lähimmäiseni tähden, mitä erinomaista siinä on? (siis sellaista että pitäisi sanoa toisille että minä kieltäydyn siitä ja siitä)
PS. Nim "mennä hitusen" voi huomata että tarkoitin sekä musiikin esittämista ja kuuntelemista, siis koko konsertti-instituutiota.
siis noista pahentujista nehän pahentuu siitä mitä haluais itsellään olevan kukapa ei tykkäisi kauniista lauluäänestä tai soitto taidosta.Olenpa kuullut jossain akkalauma pahentui jonkun äiti ihmisen liian nuorekkaista vaatteista,itse olivat pyyleviä.Kukaan ei pahennu jos puolisosi kännissä rähjää,sitä ei haluta itsellekkään tapahtuvan,tämä vain karkea esimerkki.
Kannattais kyllä ihan oikeasti miettiä olenko pahentunut eli todella huolissani jonkun uskon elämästä,vai olenko kateellinen.
Kiitokset teille kommentoijille, yritän muutaman sanan laittaa vastineeksi.
Ent vl:lle:
Tuo otsikko tuli vain sattumalta mieleeni, kun joitakin kirjoituksia lukiessani tuli sellainen vaikutelma, että uskominen olisi enimmäkseen teknisten yksityiskohtien suorittamista. Ja edelleen niin, että näitä tekemisiä ja myös tekemisiä jättämisiä pitäisi olla sopivassa suhteessa, että voisi olla kaikille mieliksi, niin ettei vahingossakaan karsinoitaisi sinne oikeaan eikä myöskään vasempaan laitaan. Tekisi monesti mieli olla se pääskynen ulkopuolella näistä kaikista saako – eikö saa –väittelyistä, istuskella vain siellä alttarin päällä.
Mutta kun olemme ihmisiä, niin on pysyttävä toistaiseksi maan pinnalla. Miten paljon on merkitystä näillä inhimillisillä ominaisuuksilla ja miksi yleensä Jumala on järjestänyt valtakuntansa työn niin, että se tapahtuu inhimillisten ihmisten välityksellä, selviää ehkä sitten aikanaan. Sitä tuskin tarvitsee kovin paljon miettiä. Tärkeintä on, että yritämme niiden ihmisten puhumien ja kirjoittamien sanojen takaa ajatella, että mitä Jumalalla on juuri minulle nyt sanottavaa ja mikä on hänen tahtonsa erilaisissa elämäntilanteissa. Esimerkiksi jos on kysymys siitä, että mitä tarkoittaa sanonta: olenko minä veljeni vartija. Siinäkin on nähtävä, se että Jumala tahtoo kaikkien ihmisten pääsevän perille taivaaseen. Ei ole kysymys vahtimisesta ja kyttäämisestä. Ennemminkin kyse on saattomiehenä olemisesta puolin ja toisin.
Nuo lauseet ”palvonnasta kieltäytymisistä” ja ”kieltäymyksistä kieltäytymisistä” olivat jatkoajatuksia muiden kirjoituksiin. Ne olivat vain esimerkkejä, miten monimutkaisiin ajatusrakennelmiin voidaan mennä, kun ajatellaan joka tilanteessa olevan enimmäkseen niitä tarkoitushakuisia päämääriä. Ei niitä tarvitse sen enempää pohtia muuten, kuin että monenlaisia asioita ihminen tulee miettineeksi. Pohjana tällaisissa ajatuskuvioissa lienevät ennakkoluulot. Uskominen ei ole ajatusten monimutkaisuudesta ja kaiken mahdollisten seikkojen huomioonottamisesta kiinni vaan pikemminkin se on yksinkertainen asia.
"uskon ja hyvän omantunnon vuoksi kieltäydyn..." Musiikkielämän seuraamisesta konserttien tms kautta on Luojan rakkauden kannalta vahingollinen asia; konserttielämä on vain "samanhenkisten tapaamisia, joka on minulle vierasta..."
Näihin lauseisiin sisältyy minun käsittääkseni monta tarinaa, jotka on puristettu muutamaan sanaan, ja joita en lähde arvailemaan, kun en tiedä taustoja. Sen voin sanoa, että minulla on samansuuntaisia ajatuksia omien kokemusten pohjalta, muiden hyvien harrastusten kuin musiikin tiimoilta. Siihen aikaan, kun harrastukset olivat kaikki kaikessa, esimerkiksi kaveriporukka alkoi muotoutua sellaiseksi, että ei siitä olisi välttämättä hyvä seurannut.
”Miten Luojan rakkaus ihmistä kohtaan ilmenee ja kuinka vl-liike tuo tämän ajatuksen esille?
Se on niiden yksittäisten ihmisten varassa, jotka omalla esiintymisellään osoittavat lähimmäisenrakkautta.
Instituutioiden kykyyn osoittaa rakkautta on vaikea uskoa.”
Instituutioilla on omat tehtävänsä, mutta en osaa spekuloida moisella ajatuksella, mikä kyky milläkin on, koska ne ovat ajallisia organisaatioita ja Jumalan valtakunta ei ole mikään maallinen organisaatio. Jumalan rakkaus ihmistä kohtaan ilmenee monella tavalla, varmasti myös musiikissa. En pidä välttämättä hyvänä asiana, että Jumalan rakkaus ja lähimmäisen rakkaus yhdistetään pelkästään asioihin, joissa on paljon ihmisiä koolla, joka saa paljon julkisuutta, joka nostattaa suuria tunteita tai joka muuten on inhimillisesti ajatellen ylevää. Todella suuri rakkauden osoitus on, jos ystäväsi ajattelee sinua hyvillä ajatuksilla, vaikka ei osaa välttämättä sitä kovin suurilla sanoilla ilmaista. Rakkaus voi saada myös liikkeelle niin, että ystäväsi lähtee sinne, missä voi tavata sinut. Ei kait rakkaus ole sellainen asia, että sen tekojen suuruuden perusteella meillä olisi mahdollisuus mitata myös uskon syvyyttä.
”Tais mennä hitusen” –nimimerkille: Missä kohtaa mielestäsi kirjoitin, että konserttisali olisi huono paikka? Tosin en kannattanut kyllä sellaistakaan ajatusta, että se olisi paikkana ja konsertti tilanteena uskonelämän kannalta niitä erityisen hyviä sellaisia. Muusikon ammattilaisuuteen tai kuulijana olemiseen en mielestäni ottanut kantaa. Yritin sanoa sitä, että ei ole välttämättä omavanhurskauden merkki, jos haluaa välttää tiettyjä tilanteita.
Kerroit, että sinulla on kokemusta jostakin asiasta. Liittyykö se kateellisena olemiseen, pahentumiseen vai musiikin esittämiseen ammattilaisena? Ilmeisesti olet se ammattilainen? Jos olet, niin kuulutko siihen alle kymmenen hengen porukkaan, jolla Marian laskelmien mukaan on riittävät solistiset valmiudet Suomen huipulle? Voitko kirjoittaa sellaisen hyvän kirjoituksen tänne palstalle, vaikka nyt et ihan sattuisi yltämään tuolle top ten –listalle, vaan olisit esimerkiksi Siionimme 11. paras solisti? Tekisit esimerkiksi haastattelun itsestäsi tekaistulla nimellä tai jotain muuta elävästä elämästä sinun omalta näkökannaltasi. Juuri esimerkiksi siitä, millainen on se työ, josta todella nautit, miten musikaalisuus ilmenee esimerkiksi konserttitilanteessa tai ihan arkiaskareissa, miten sen voisi selittää meille tavallisille kuolevaisille. Kirjoita myös siltä kannalta, miten olet voinut hyödyntää lahjakkuuttasi Jumalan valtakunnan työssä. Voit myös laittaa niitä ammattisi huonoja puolia, mutta pääpiirteissään juttu saisi olla positiivinen ja nimenomaan uskovaisen näkökulmasta kirjoitettu. Kun on puhuttu huippumuusikoiden väärinymmärtämisestä, voisi siitäkin laittaa muutama ajatus, miten sen ymmärryksen pitäisi meillä tavallisilla tallaajilla mennä. Tämänkin jos osaisit kirjoittaa myönteisellä tavalla, niin hienoa, pelkkään Päikkärin kritisoimiseen keskittyneitä juttuja lienee jo riittävästi. Toki Mariakin voisi tehdä sellaisen jutun, kun hän tuntee hyvin juuri näitä harvoja ihmisiä.
Maria kirjoitti:
”On epäreilua, että näiden ihmisten puolesta äänessä ovat AINOASTAAN sellaiset, joita asia ei itseään koske ja joilla ei ole kokemusta kyseessä olevasta asiasta. ”
Edelleenkin hämmästelen tätä väitettäsi, se oli kait samansisältöisenä tuolla aikaisemmassa ketjussa. Vai tarkoitatko sitä, että kun tietty aika on kulunut, ei kokemuksilla ole enää merkitystä?
”Keskuudessamme on kuitenkin myös konsertoivia ammattimuusikoita”
Olenko tavallista rajoittuneempi, kun en osaa arvostaa konsertoivia ammattimuusikoita mitenkään korkeammalle kuin muuten yhtä pätevää konsertoinutta ammattimuusikkoa tai vähintään yhtä pätevää harrastajaa?
”Päivämiehen lähestymistavassa oli minusta se erittäin huolestuttava seikka, että siinä annettiin kasvot”
Et ilmeisesti Maria koskaan ole tehnyt lehtijuttuja, ei sen puoleen, en kyllä minäkään. Tässä kohtaa haluaisin perehdyttää lehden tekoon, jos osaisin. Lehdissä ei ole kovin usein sellaisia haastatteluja, että ”Henkilö X on töissä firmassa B… ” Jos on olemassa ihan eläviä ihmisiä nimineen ja kuvineen, se elävöittää myös tekstiä. Pelkkää teoriaa, tilastotietoja tai yleistä höpinää ei kukaan jaksa pidemmän päälle lukea. On mielestäni lukijan oma moka, jos hän kuvittelee esimerkiksi kyseisessä Päikkärissä näitä henkilöitä nostetun jotenkin jalustalle. Mielestäni asia on nimenomaan päinvastoin. Koko tuossa numerossa mukana ollut porukka on pistetty yhteen pakettiin ja hutkittu esimerkiksi tällä palstalla aika lailla maan rakoon. Jos joku ”pääsee” julkisuuteen, on aina porukka, joka tekee omia virheellisiä johtopäätöksiä jo hiusten asennosta. Olen henkilökohtaisesti tästä ilmiöstä paljon enemmän huolissani, kuin että on olemassa kasvoja, nimiä ja mielipiteitä, jotka suostuvat tulemaan julkisuuteen. Te, jotka erityisesti kritisoitte näitä haastateltuja ihmisiä, pyytäkääpä joltakin paikalliskirjeenvaihtajalta tai muulta avustajalta päästä johonkin haastatteluun. Tai johonkin ihan mihin tahansa juttuun, vaikka synttärionnitteluihin.
” Kuitenkaan ne miehet eivät siitä huolimatta ole synniltä yhtään enempää suojassa kuin me muutkaan tai sellaiset, jotka eri syistä menevät. Mutta he ajattelevat olevansa, ja niin ajattelee moni muukin. He voivat istua kotonaan kaulaansa myöten synnissä, joista olisi kiire käydä parannuksen askelille, ilman että edes huomaavat tilaansa - koska eivät NOIHIN PAIKKOIHIN mene.”
Tätä kohtaa minä en ymmärrä tekstissäsi alkuunkaan. Tunnetko Maria nämä henkilöt niin hyvin, että tiesit mitä he haastatteluhetkellä ajattelivat? Vai onko sinulla joku erityinen näkökyky nähdä ihmisten syntien määrä ja laatu lehden haastattelun perusteella? On toki niin, että kaikki olemme syntisiä, mutta miten ihmeessä sinulla tuli mieleen kaivella juuri näiden henkilöiden syntisyyttä? Itse en haluaisi tällaista keskustelua käydä julkisesti. Mieti sitä, että jos olisit itse ollut jossakin haastattelussa ja me täällä netissä miettisimme sen jälkeen sinun mahdollisia syntejäsi, vaikka kuinka coolina olisit näyttäytynyt haastattelussa.
En voi millään välttyä siltä, että eräät viime aikojen keskustelut ystäväpiirissäni tulevat näitä kirjoituksia lukiessani mieleen. On puhuttu siitä, mitä lakihenkisyys ja synnin luvallisuus yhtä aikaa voivat saada aikaan. Hyvän paimenen ääni häipyy taustalle. Kutsulla Jumalan valtakunnan rakkauden osallisuuteen ja yhteisellä rakkaudella ei ole enää niin merkitystä, vaan halutaan pikemminkin tuomita ihmisiä, kaivella heidän syntejään ja muistella vanhoja. Viedään uskomista siihen suuntaan, että se on teknisiä eri temppujen tekemisiä ja tekemättä jättämisiä. Laitetaan nämä temput ja elämäntapaan liittyvät asiat syntisyysjärjestykseen, että voidaan muita näistä asioista tarvittaessa näpäyttää. Joitakin pienehköjä asioita saatetaan nostaa hyvinkin voimakkaasti esille ja vaatia muilta ehdotonta tietyn ”säännön” noudattamista ja mennään tarpeettomasti henkilökohtaisuuksiin. Tartutaan ihmisten, varsinkin puhujien, puheissa voimakkaasti yksittäisiin sanoihin, ehkä juuri niihin tahattomiin lipsahduksiin, joita aina tulee. Arvostellaan takanapäin voimakkaasti yksittäisiä henkilöitä ja epämääräisiä porukoita.
Samalla vedetään omia rajoja kauemmaksi ja pidetään tiukkapipoisina niitä, jotka kyselevät kuulumisten perään. Pidetään lakihenkisinä heitä, jotka eivät ymmärrä venyttää samalla tavalla rajoja ja ruvetaan kaivamaan näiden heikkoja ominaisuuksia, vikoja ja anteeksiannettuja erehdyksiä. Kyselevän mielen tilalle on tullut enemmänkin minä, minä… tyyppiset repliikit: ”tiedän omat rajani, muiden kokemuksilla ei ole merkitystä, koska juuri minun tilanteeni on niin erityinen.” Kaikki esitetään itsevarmoin ja voimakkain sanakääntein, jopa hyökkäävästi.
Minä en tiedä kaikkiin uskomisen asioihin liittyviin kysymyksiin vastauksia. En tiedä, missä kaikissa asioissa voidaan laittaa selvä raja, minkä yli ei kannata uskovaisen mennä. En tiedä sitäkään, miksi jotkut uskaltavat mennä sinne, mihin minä en uskaltaisi. Ehkä olen tavallista ujompi. Kuitenkin tunnen sen, että Jumala on ”raahannut” laumansa mukana, pitänyt vielä valtakuntansa jäsenenä. Koen niin, että se ei ole ollut aina itsestään selvää. Enkä pysty sen osalta tekemään ikään kuin tulevaisuuden suunnitelmia, muuta kuin että Jumala pitää kyllä omista lupauksista kiinni. Se on varma asia, että Jumala huolehtii valtakunnastansa omista lapsistansa, mutta ei minulla sellaista varmuutta ole, että voisin omasta puolestani taata pysyväni uskomassa tiettyyn rajaan asti. Kaikki on armon, ei oman itsevarmuuden ja tiedon varassa.
En halua leimata noilla kommenteilla lakihenkisyydestä ja synninluvallisuudesta erityisesti ketään täällä keskusteluissa mukana olleita. Se tuli ikään kuin sivujuonteena mieleeni. En halua myöskään pelotella tai olla erityisen huolissani. En edes laittaisi kovin paljon painoarvoa tämän palstan keskusteluille. Uskominen on iloinen asia. Tiukkojen keskustelujen ja loputtomien kyselyjen sijaan haluan välillä mennä vaikkapa ottamaan osaa moniin mukaviin joulunajan tilaisuuksiin. Sinne, missä on muitakin meitä ujoja ja epävarmoja. Hyvää adventinajan jatkoa kaikille!
kirjoitat:
"Viedään uskomista siihen suuntaan, että se on teknisiä eri temppujen tekemisiä ja tekemättä jättämisiä. Laitetaan nämä temput ja elämäntapaan liittyvät asiat syntisyysjärjestykseen, että voidaan muita näistä asioista tarvittaessa näpäyttää. Joitakin pienehköjä asioita saatetaan nostaa hyvinkin voimakkaasti esille ja vaatia muilta ehdotonta tietyn ”säännön” noudattamista ja mennään tarpeettomasti henkilökohtaisuuksiin."
......Ja minä kommentoin, että :
juuri Päivämies tekee tätä. Ei Maria. PM arvottaa itsevaltiaan ottein valinnat hyvin selkein viivoin, mikä nippeli ja nappeli on sen mielestä uskovaiselle "sopivaa" ja mikä "sopimatonta".
Perusteista viis, kuka niitä tarvitsee, kunhan 70 luvun käsitykset vaan pysyvät voimissaan, niin "hyvin menee".
Kommentoin vielä että:
Maria eikä kukaan muukaan täällä kysy lupaa SYNNILLE vaan kysyvät perusteita, miksi tavallisia, kauniita asioita, VÄITETÄÄN SYNNIKSI.
SYNTI määritellään Raamatussa. Siellä on sanottu kyllä selvällä suomenkielellä mitkä asiat ovat Jumalan tahdon vastaisia. Niihin ei nyt vaan lukeudu kaunis asiallinen klassinen musiikki, ei livenä eikä muutenkaan.
Miksi muuta väitetään?
Millä perusteella?
Ei kai motiivi vain ole 70 luvun lakihenkisten isäin perinnessääntöjen vaaliminen?
Jos olet päättänyt, että tällaiset ajatukset nousevat vain vääristä hengistä (lakihengen ja synnin luvallisuuden yhdistelmästä ym.) niin keskustelua tuskin on rakentavaa jatkaa.
Olen kuitenkin kuvannut tuntemani huolen lähtökohtia niin hyvin kuin taidan ja perustellut niitä Raamatulla, joten en usko että enää mitenkään paremmin voisin asiaa Sinulle kirkastaa mikäli kaikkien ajatustesi reitit singahtavat noin automaattisesti yhteen lähtökohtaisesti tuomitsevaan pisteeseen. En usko, että kuulet mitä puhun. Parisen sanaa kuitenkin.
Haluat edelleen jättää huomiotta sen, että kaipasin Päivämiehen käsittelytapaan TASAPUOLISUUTTA, en sinänsä ottanut kantaa haastateltuihin muussa mielessä kuin siinä, että heillä juuri ei ollut kokemusta kyseisestä asiasta. Muista asioista ehkä sitäkin enemmän ja sitä arvostettakoon, mutta kysymys oli siis tasapuolisuuden puutteesta. Uskon, että hengen lahjoillasi varustettu ihminen jossain muussa yhteydessä tällaisen näkökulman ymmärtää.
Sen sijaan päädyit ivaten jälleen vihjailemaan esim. minun ihannoivan erityisesti "lahjakkuusia". Kuitenkin sen Sinulle edellisessä viestissäni kyllin selkeästi kerroin, että kysymys ei ole siitä vaan pikemminkin että MYÖS näihin ihmisiin pitäisi suhtautua inhimillisesti. Siinä on Eino aikamoinen ero.
Muutenkin käytät tässä kirjoituksessasi aika paljon aikaasi erilaisia näkemyksiä esittävien pilkkaamiseen. Oletko itse ylpeä esim. sinänsä nokkelasanaisesta kehotuksestasi hakeutua "synttärionnittelujuttuun" sen sijaan että keskustelisi Päivämiehen sisällöstä?
Haastateltavien ihmisten kaikkia ajatuksia jutuntekohetkellä en tietenkään tiedä, mutta sen tiedän, että niin he kuin me kaikki muutkin olemme kaikkeen syntiin taipuvaisia ja syntisiä ihmisiä. Minäkään en istu täällä "coolina" ilman syntiä ja taipumusta syntiin, enkä usko Sinunkaan kohdallasi niin olevan (vaikka tämä nyt tulikin julkisesti arvioiduksi, korjaa, jos olen väärässä).
Mutta jos ollenkaan haluat nähdä sen, mitä olen yrittänyt koko ajan sanoa, siis sen pointin, niin kysymys on synnin olemuksesta. Se asuu MEISSÄ, ei siinä mihin tartumme, mihin koskemme tai mitä syömme.
Inhimillisen järkemme puolesta olemme taipuvaisia ulkoistamaan synnin itsestämme pikemminkin muotoseikkoja koskeviksi. Siinä on Sielunvihollisen ovela ansa. Raamatussa siitä varoitetaan lukuisissa eri kohdissa.
Hyvää adventin aikaa Sinullekin!
sen verran, että sitähän ei varmaankaan voi osoittaa syntiä kohtaan? Siitäkö johtuu, että synnin vaaroja ja valveillaolemisen tarpeellisuutta on korostettu niin paljon?
Onko "taivasikävä" sellainen asia että "tästä maailmasta ja mitä siinä on" pitää erottautua siten että välttää "niitä" paikkoja?
On hyvin lähellä se tilanne että ihmisiä ohjeistetaan "sinne voi mennä ja sinne ei"- tyyliin, vaikka se ei ehkä olisikaan hänen tarkoituksenaan, joka ajatuksensa esittää.
Kun musiikista tai muista synnin vaaroista keskustellaan, (musiikki näyttäytyy monissa mielipiteissä erityisenä synnin vaarana) tuntuu että "tasapuolisuutta" on se kun asiasta käyttävät puheenvuoroja he jotka suhtautuvat varovaisesti koko (ammattilaisetkin) musiiki-ilmiöön, tai oikeammin konsertteihin ja niihin liittyviin asioihin.
Ma_ria, muistutat osuvasti, että synti "asuu meissä" ja SEN pitäisi olla tarkkailumme kohde, siis ihmisen sisäinen maailma eikä siten että "..olemme taipuvaisia ulkoistamaan synnin" kuten osuvasti esität. Näenkö syntiä vain ulkopuolellani "maailmassa", enkä sisimmässäni kuten Luther, joka pelkäsi "omaa sydäntään enemmän kuin Turkin sulttaania" (olikohan se sulttaani vai keisari?)
Terveen järjen mukaista on tarkastella musiikkia ilman pelkoa (Luojaa kohtaan)
Kiitos Ma-ria, kiinnostavista, rohkaisevista/rohkeista ja avartavista näkökulmista!
Tiukalta tuntuu keskustelu, tämä ei ole vastausta erikseen kellekään yksityiselle, mutta Päivämiehen linjasta ja Siionin yleisestä linjasta haluaisin jotakin sanoa, jos edes muutaman sanan löydän. Musiikkiasiaa on nyt ruodittu monelta kannalta, monta hyvää ja arvokasta mielipidettä on tullut esille.Hyvä niin. On jäänyt myös tilaa muutamille asiattomille kommenteille, valitettavasti niitä mahtuu meidän jokaisen tekstiin. Toisaalta niin on Jumala sallinutkin, ettemme pääsisi liiaksi kerskumaan taidoillamme. Aika ajoin meidän ylpeää luontoamme on syy hiukan painaa alaspäin. sitä on varmasti tapahtunut eniten minulle, olen siitäkin iloinen, kun saan siitä huolimatta Jumalan väkevän käden alla kulkea ja runsasta armoa omistaa.
Näissä keskusteluissa on kannettu huolta muutamista erittäin lahjakkaista ammattimuusikoista. Ehkä siihen on ollut aihetta, ehkä ei. Oli miten oli, minulla on kuitenkin halu tuoda rinnalle myös niitä maan hiljaisia, jotka eivät itsestään paljoa meteliä pidä. Heistäkäään ei kerrottu mitään Päivämiehen musiikkinumerossa. Mielestäni ei ollutkaan syytä kertoa, että on vieläkin elossa muutamia kymmeniä, ehkä satoja uskovaisia, jotka pitävät jopa viheltämistä syntinä. Näiden hiljaisten, vakaiden kristittyjen uskoa en halua, enkä uskalla kyseenalaistaa. Heillä on käsitykselleen kymmeniä, ehkä satoja vuosia vanha kulttuuritausta. Ehkä on joskus nimenomaan viheltämnällä esitetty rivoa, syntistä musiikkia. Tätä taustaa vasten vertailuna muistelen, että 1950 -luvulla muutamat musiikilliset uskovaiset viheltämällä muistelivat jonkun Siionin laulun säveltä.
Kun nämä erilaiset käsityksen kuitenkin mahtuvat saman valtakunnan sisälle. en pitäisi myöskään pahan muutamaa lahjakasta muusikkoa. Katson vain tasapuoliseksi Päivämiehen toimituksen linjaa jättää nämä äärilaidat käsittelyn ulkopuolelle. Muistan niistä 1970 -luvun musiikkilinjauksista jotakin. Niitä en sinänsä pidä yliampuvina, ehkä vain ylimalkaisina. Niistä jäi kuitenkin monenlaisen tulkinnan mahdollisuuksia. Niitä on myös tulkittu monella tavalla, esimerkiksi neliäänistä laulua on joissakin tulkinnoissa pidetty pahana. Sitä vastaan on kansanopiston johdossa jouduttu tiukasti linjaamaan, että musiikin opetus kuuluu opetusohjelmaan siinä laajuudessa, kuin sitä on perinteisesti ollutkin. Näiden linjausten hedelmistä saamme nauttia kauniiden äänitteiden muodossa.
Tämä viesti tulee nyt Marian tekstin jälkeen, olen kuitenkin ajatellut keskustelun kokonaisuutta. Tässä on tarkoitus olla sanoja kaikille keskustelijoille, myös itselleni, sillä joitakin kommentteja olen jotenkin murheellisena lukenut. mutta monta ilon antavaa tekstiäkin on kirjoitettu.
Minun käsittääkseni Marian kirjoitusten pointti oli siinä, miksi muusikon ammatti on vl-piireissä erityiskohtelussa, verrattuna esim. runoilijoihin, kirjailijoihin, poliitikoihin ym. muihin julkisiin ammatteihin, joissa on mahdollisuus saada julkista tunnustusta ja maallista kunniaa, jota kai pidetään muusikon ammatissa erityisvaarana, mutta ei noissa muissa.
Tämä ristriitainen suhtautuminen kai on tässäkin ketjussa keskusteltavana.
Samoin Päivämiehen musiikkiteema- numerossa on nostettu esiin vain ns. "sankari kieltäytyjiä" musiikin alalta, aivan kuin esimerkiksi muille. En kenenkään valintoja tietenkään kritisoi, niihin jokaisella on oikeus, mutta onko oikeus myös valita toisin.
Tasapuolisuutta ei tietenkään voi osoittaa syntiä kohtaan. Eli ei voi ajatella, että Päivämiehessä esiteltäisiin tasapuolisuuden vuoksi esimerkiksi avioliittoa pyhänä pitävä perheenisä ja taas sellainen toinen, joka on valinnut syrjähypyt osaksi elämän iloista antia.
Mutta kun näissä käsitellyissä asioissa on kysymys arkisiin elämäntapoihin ja valintoihin liittyvistä käytännön ratkaisuista, ei synnistä sinänsä. Myöskin kun näissä asioissa johonkin päädytään, asiaa perustellaan sillä, että näin on YHDESSÄ hyväksi nähty. Se on siis se pohja, mistä suunnistetaan, silloin kun Raamatusta ei selkeätä vastausta löydy.
Silloin asioita pitäisi oikeasti tarkastella niin, että kuunneltaisiin, mitä Henki seurakunnalle sanoo. Ei yhdelle tai kahdelle vaan yleisemmin.
Toimiessaan noin, Päivämies valitsee itse näkökulman ja rajaa muut pois sekoittamasta tilannetta. Tässä tapauksessa se tarkoittaa vielä sitä, että Päivämiehen esittelemä linja on muusikoiden ammattikunnassakin nykypäivänä varsin marginaalinen. Suurin osa tekee käytännössä työtään ilolla ja vapaasti ja esiintyy tarvittaessa myös oman kotikuntansa rajojen ulkopuolella. Tekemättä asiasta suurta ja juhlallista numeroa mihinkään suuntaan.
Se, että keskustelu tuntuu tiukalta, voi johtua tottumuksestakin. Toiset keskustelevat kaikista asioista hitaasti edeten, maltilla ja varovaisesti. Toisten tapa taas on käydä suoraan itse pääkohtaan ja esittää se kiertelemättä. Ei tarvita suurempia ympyröitä kuin vaikka aviopuolisoiden välinen tilanteenkartoitus, kun jo tällainen lähestymistapojen erilaisuus aiheuttaa ahdistuksen tunteita puolin ja toisin.
Erityisen tavallisia olen kokenut tällaisten "kulttuurierojen" olevan sukupolvien välillä.
Minusta täällä aiheesta käydyt keskustelut ovat olleet pääasiassa rakentavuuteen pyrkiviä ja keskustelijat vilpittömällä mielellä. Mitä muuta oikeastaan sopii odottaakaan, ovathan nämä kaikki meille tärkeitä asioita. Tuskin kenenkään intresseissä on sekoittaa ja synnyttää pahaa mieltä. Asioista tässä puhutaan.
Keskustelu on aina hyvä asia erilaisten näkökulmien suhteuttamiseksi kokonaisuuteen. Oli lopputulos mikä hyvänsä, sen kannattaa olla perusteltu jotta se olisi hyvä ja kestävä. Keskustelulla saadaan monelaiset lahjat käyttöön ja se parantaa asian monipuolista ymmärtämistä.
Varovaisuuskaan ei varmasti ole aina pahaksi. Onhan sellainen ihmistyyppikin, joka karttaa uusia asioita yleensä ihan vaan "varulta". Tuskin siinä ihmeitä menetetään - jos nyt ei niin saavutetakaan.
Mutta toisaalta on tärkeä taito myös tarvittaessa kohdata asiat avoimesti ja rohkeasti, jopa yli omien tunteiden. Itse olen huomannut, että käsitykseni jostain asiasta on muuttunut kun olen asiaa tarpeeksi avoimin mielin pohdiskellut. Kun tällainen on tapahtunut, ei ole enää välttämättä tuntunut perustellulta aiempi oma näkemys. Joskus sitä voi kutsua kehitykseksikin.
Ps. Meillä ei kyllä kotona saanut vihellellä, enkä osaa sitä vieläkään (ja tuntuu pahalta jos lapset viheltelevät). Mutta meillä sitä ei perusteltu uskonasioilla vaan sanottiin huonoksi tavaksi, "katupoikien käytökseksi" samoin kuten vaikka syljeskelyä kävellessä.
ymmärtää kaikkia kirjoittajia!
Muutama ajatus vielä.
YHTEINEN KÄSITYS, ikäänkuin koko yhteisön muodostama,(koskee mielestäni myös vl-yhteisöä) on mielestäni utopia.
Kun keskustellaan musiikista ja vaikkapa esiintyvän taiteilijan elämästä, saadaan paljon puheenvuoroja, ja epäileviä ihmisiä; epäileviä sen vuoksi että toiset ovat samaa mieltä ja toiset eri mieltä.
-- Jos valitsen omat käsitykseni, olen "omalakinen, yhteisestä mielipiteestä välittämätön", tottelematon.
-- Jos kuuntelen heitä, jotka ovat varovaisia ja eivät esiinny (eivätkä suosittele toisillekaan) ja muutenkin välttävät "maailmallisia menoja", olen "kuuliainen lapsi"
-- Jos seuraan heitä, jotka sallivat jotakin vapauksia, jotka eivät ole "lain orjia, sillä vapauteen...", olen varovaisten mielestä poikkeamassa kaidalta polulta.
Keskustelun ytimessä on mielestäni ajatus "vapaa - ei-vapaa toimimaan" niinkuin parhaaksi näkee. Jos lähimmäiseni päätti/ajatteli/ratkaisi puolestani sen, mikä on sopivaa mikä ei, hän haluaa varoittaa? - kieltää? - estää?
Kyse on tahdon vapaudesta. Mielestäni ihminen ei ole vapaa tekemään mitä tahtoo.
Tässä musiikkia koskevassa keskustelussa musiikkiin, esittävään taiteeseen ja taiteilijoihin liitetään joidenkin keskustelijoiden mielestä liiallista "vapaata tahtoa", sen vuoksi heille suositellaan varovaisuutta. (näin minä sen ymmärrän)
Mikähän on sopiva määrä?
kyselee "ent vl = evl"
PS. PM:n musiikkinumero oli vl-yhteisön kantoja selventävä, mutta kuten Ma-ria keskustelua avasi, se sisälsi paljon kysymyksiä herättäviä ajatuksia, joita myös "ent vl = evl" on miettinyt.
Ettei nyt jäisi kenellekään väärää käsitystä, niin haluan tehdä sen selväksi, että en Maria epäillyt sinun olevan väärässä hengessä. Nuo maininnat synnin luvallisuudesta ja lakihenkisyydestä tulivat ihan vain muusta yhteydestä mieleen hetken mielijohteesta. En tiedä, onko nykyisin tuollaista minkään vertaa liikkeellä, mutta ehkä on hyvä tiedostaa sekin vaara. Joskus taistelujen aikoina niitä on ollut enemmänkin.
Olet kirjoitellut monia mukavia ja hyvin perusteltuja juttuja. Jatka vain niitä vastakin. Olen toisaalta otettu siitä, että kerroit minun nokkelasanaisuudesta, jota mielestäni en ole varsinkaan verrattuna teihin moniin enemmän kirjoittaviin. Kieltämättä nyt kun luin uudestaan viimeisimmän juttuni, siitä ei välttämättä helposti käynyt se ilmi, milloin mentiin kokonaan huumorin puolelle. Samoin taisi käydä pyynnölle, jonka esitin ”Tais mennä hitusen” –nimimerkille. Jos tekstini koettiin pilkalliseksi, otan sanani takaisin ja pyydän anteeksi. Ei minulla ole halua ryhtyä sen enempää oikeassa olijaksi kuin viimeisen sanan sanojaksikaan. Melkein toivon, että nämä minun juttuni jäisivät mahdollisimman vähälle lukemiselle.
Taka-ajatuksenani kuitenkin oli, että kun Päikkärin kirjoituksia on nyt paljon analysoitu ja on toivottu erilaista lähestymistapaa, olisin mielelläni lukenut sellaisen toisenlaisen kertomuksen, joka olisi positiivisella tavalla uskovaisen näkökulmasta kirjoitettu. Se olisi voitu laittaa vaikka tälle palstalle. Pakkula kirjoitti hauskasti maan hiljaisista ja viheltämisestä. Asioihin näyttää olevan niin monenlaisia näkökulmia, että tuskin tulen ikinä kaikkia edes arvaamaan. Musiikin ammattilainen osasi mielestäni antaa asioille hyviä mittasuhteita.
Toinen tavoitteeni oli sanoa, että uskovainen saa olla myös arka. Eikä arkuutta ja vapaana elämistä tarvitse pitää toisiaan poissulkevina asioina. Ja jos kertoo muille siitä, että on kokenut varovaisuuden tai hitaan lähtemisen moniin rientoihin henkilökohtaisesti uskonelämän kannalta siunaukseksi, ei sitä pidä heti ajatella omavanhurskaudeksi. Yleisellä tasolla ajatellen, kun on ihmisiä, jotka ovat kokeneet monenlaisia elämänvaiheita ja valintatilanteita, mutta ovat nähneet Jumalan johdatuksen ehkä jälkikäteen, pidän tällaisista kertovia tarinoita ennemminkin kuulijoita rakentavina kuin kertojan omaa erinomaisuutta pönkittävinä.
Arvioihin syntitaipumuksista ei ole minulla mitään korjattavaa eikä lisättävää. Onneksi niitä henkilökohtaisesti kipeitä asioita ei tarvitse julkisesti riepotella. Pidän tavoiteltavana sitä, että julkisissa keskusteluissa ei sorruttaisi toisten heikkojen sanavalintojen tai muuten huonon pärstäkertoimen perusteella lyttäämään kaveria kokonaan maan rakoon. Voi olla niinkin, että sellainen vaikutelma jää lukijalle, vaikka kirjoittaja ei ole sitä tarkoittanut. Ehkä joudun tässäkin itseäni ojentamaan ja miettimään vastedes, miten saan sen itse asian paremmin esille.
Keskustelu on voinut tuntua tiukalta. Onko käynyt niin, että tiukka tekstin vääntäminen, ankara miettiminen ja liika huolehtiminen on laittanut ripustamaan kanteleet pajuihin entistä tiukemmin, niin kuin kävi Babylonian virtain varsilla (Ps. 137)? Heillä oli siihen tosin vähän eri syyt kuin meillä. Mutta mukava olisi kuulla kanteleensoittoa enemmän ja viipyä tiukan tekstin äärellä vähemmän, ainakin näin, kun musiikki tuli puheeksi.
"Ja jos kertoo muille siitä, että on kokenut varovaisuuden tai hitaan lähtemisen moniin rientoihin henkilökohtaisesti uskonelämän kannalta siunaukseksi, ei sitä pidä heti ajatella omavanhurskaudeksi."
Tällaista vastaanhan kukaan ei ole esittänyt minkäänlaisia argumentteja. Kritiikin kohteena on Päivämiehen kirjoituksissa ja yleensäkin olleet nähdäkseni kaksi asiaa:
(1) Päivämiehen jutuissa käsiteltiin asioita erittäin yksipuolisesti.
(2) Monet täällä kirjoittaneet (mm. Musiikin ammattilainen) ovat sanoneet selvästi pitävänsä esim. konsertoimista syntinä. Siinä on aika suuri ero siihen, että sanoisi olevansa varovainen lähtemään "rientoihin" (tuossapa muuten hyvin latautunut sana - kukapa nyt haluaisi sanoa lähtevänsä "rientoihin").
Sehän on vain hieno asia, jos jakaa kokemuksiaan ja kertoo, missä asioissa on nähnyt hyväksi olla varovainen. Mutta mitäs sitten, kun alkaa nähdä nämä "vaaran paikat" syntinä ja edellyttää, että kaikki uskovaiset kokevat asian samalla tavalla?
musiikin ammattilaisen kommentit ja keskustelut tuosta alalaidasta.
Mitä ajat takaa? Kyllä minä häntä kohtaan tunnen suurta sympatiaa, mutta aiemmassa keskustelussa hän totesi konsertin pitämisen synniksi, myös muiden konsertoinnin. Siitä ei ole kuin olisiko nyt viikko, ja tämäkin keskustelu on ollut osittain jatkoa siihen. Uskon, että ko. nimimerkki on suuren ja tarpeettoman ikeen alla, ja kokisin ainoastaan myötätuntoa ellei hän aikaisemmin olisi ollut pakottamassa omaa iettään synnin nimellä kaikkien muiden ihmisten päälle.
Putsasin tuolla ruokailuvälinelaatikkoon kaatunutta oliiviöljyä ja mietiskelin, miten kiteyttäisin vastaukseni Einolle riittävän yksinkertaiseen muotoon. Minulla kun on taipumus polveilla.
Palatessani se oikeastaan oli jo täällä. Kiitos yhteen kommentoijalle.
Kampeat Eino sitkeästi keskustelua ja esim. minun kommenttejani sille tolalle, että se olisin minä, joka kiihkeästi puolustan vain yhtä asiaa tai vaihtoehtoa.
Vaikka joka käänteessä olen korostanut kaipaavani riittävää monipuolisuutta asioiden arvioinnissa, tasapuolisuutta ja -arvoisuutta.
Että asiat, joita perustellaan "yhdessä hyväksi nähdyiksi" olisivat tulleet käsitellyiksi niin, että olisi edes teoreettinen mahdollisuus useamman kuin yhden näkemyksen mukana olosta.
Sanot, että ihannoisin lahjakkuuksia. En ihannoi. Miksi ihannoisin? Eivät he itsekään itseään ihannoi, uskon, että voit olla siinä asiassa suhteellisen rauhassa. Sen sijaan meidän tulisi suhtautua toisiimme niin tasa-arvoisesti, kuin osaamme, millekään muulle ei ole mitään perusteita. MYÖS itseämme lahjakkaampiin ja kenties menestyneempiin ihmisiin.
Eli meidän tulisi varauksetta hyväksyä joukkoomme MYÖS itseämme lahjakkaammat ja menestyneemmät ihmiset. MYÖS heidät. Vaikka se inhimillisen luontomme puolesta meiltä enemmän vaatiikin.
Tämä ei tietenkään tarkoita Eino sitä, etteikö saisi olla MYÖS varovainen ja lähestyä asioita varovaisesti. Tai etteikö jollekin omat kokemukset olisi voineet osoittaa, että tämä ei syystä tai toisesta ole hyvä minulle. Voi olla ihan vapaasti ja kaikki kunnia sille. En itsekään ole spontaani luonne, eikä ole tullut edes mieleenkään kysellä lupaa asioitten varovaisempaan lähestymiseen. Kyllä varovainen saa olla, kukaan ei kiellä.
Mutta minun mielestäni tässä keskustelussa se olet ollut juuri Sinä, joka sivuutat KAIKKI MUUT VAIHTOEHDOT, kuin tämän varovaisuuden ja siitä nousseen yhden johtopäätöksen ja käytännön ratkaisun.
Se käy selkeästi ilmi mm. puheestasi, jossa ihmettelet kovin, "kuinka et osaa pitää konsertoivia muusikoita toisia kummempina, olet kai niin yksinkertaisesti rakentunut" tai sinne päin. Kuka Sinulta sellaista on odottanut? En minä ainakaan. Tuskin myöskään nämä muusikot, joita tarkoitat? Vai onko Sinulta joku konsertoiva uskovainen ammattimuusikko osoittanut odottavansa erityiskohtelua?
Tällaisilla asenteellisilla puheilla osoitat, että Sinä juuri suhtaudut negatiivisesti niihin uskovaisiin ammattimuusikoihin, jotka ansaitsevat toimeentuloaan esiintymällä enemmän tai vähemmän julkisesti. Siis konsertoimalla.
Minä taas olisin kiinnostunut lukemaan MYÖS heidän näkemyksiään. Enkä pelkästään minä, vaan koko asian tasapuolinen käsittely edellyttäisi ehdottomasti MYÖS meidän näkemystensä kuulemista.
Se, että tämä toinen puoli jätettiin Päivämiehessä tyystin vaille huomiota, on kannanotto.
Ja koska se on kannanotto, ilmaan jää vahva käsitys, että toinen ratkaisu ei ole hyvä. Olisi kuitenkin suotavaa toimia kuten Päivämiehessä esitellyt miehet.
meikäläiselle on tuo Ma-ria ajatuksineen!...
"Yhdessä-hyväksi-nähty"-kanta, ja jos olen eri mieltä, niin olen vaarallisella tiellä ja kyseenalaistamassa sitä minkä srk näkee hyväksi.
Se että haluaa keskustella ilman pelkoa, varovaisuutta, näyttäytyy liian rohkeana, sen vaikutelman saa luettuaan joitakin kannanottoja.
Mikä on se järkiperuste varovaisuudelle?
Olenko liian rohkea jos en varo tuntemattomia asioita.
Ok, myönnän, että en kyllä uskalla tehdä benji-hyppyä, en uskalla kiivetä vuorelle, en uskalla mennä Kiinaan osallistuakseni Falung gong-liikkeen toimintaan, en uskalla protestoida, kuten vaikkapa globalisaation vastustajat, en olisi varmaankaan uskaltanut nousta hallitsijaa vastaan kuten eräät VT:n tai alkuseurakunnan kertomusten ihmiset tekivät.
Olen siis varovainen/pelokas ihminen, mutta en kuitenkaan osaa pitää sitä jonakin hyveenä itsessäni.
Kun pelkään - olen varuillani - vaikkapa lähelle tullutta karhua marjamatkalla, on mielestäni eri asia kuin tässä keskustelussa esiintyvä pelko/varovaisuus.
Mitä tulee esiintyvän taiteilijan tuntemuksiin niin voin sanoa että olen tietoinen niistä, sillä tunnen joitakin heistä henkilökohtaisesti. (ehkä sen vuoksi olen kiinostunut tästä musiikkiaiheesta) Tarkoitan sanoa vaikka tiedän jotakin, niin siitä huolimatta en uskalla esittää lähimmäisilleni ohjeistusta menettelytavoista, niinkuin jotkut tekevät.
"...meidän tulisi varauksetta hyväksyä joukkoomme MYÖS..."
Tähän asiaan haluan kiinnittää huomion; TOSI rakkaus on pohjimmiltaaan ehdotonta, se ei aseta ehtoa rakkaudelleen (jos rakastan lähimmäistäni sillä ja sillä ehdolla, ei kyse ole mielestäni rakkaudesta)
Että hän joka rakastaa ehdoitta, on edelleenkin liian laajasydäminen vl-ajattelussa?
Esiintyvien taiteilijoiden on hankala puhua puolestaan, ovako he jollakin tavalla jäävejä? Pitäisikö heidän vain kuunnella mitä toiset sanovat; kuten oikeudenkäynnissä toiset ihmiset tekevät päätöksen tässä "minulle" tärkeässä asiassa.
Tätä kirjoittaessani kuuntelen radio-classic-kanavalta musiikkia joka saa minut kyyneliin... enkä voi ymmärtää häntä joka pelkää sitä kauneutta jonka Luoja on meille antanut nautittavaksemme.
nyt kun huomasin einon kysymykset,ensinnäkin en kuulu niihin kymmeneen huippulahjakkaaseen,joista mainitsit.
Olenpahan vain musikaalisesti muuten jonkinmoisilla lahjoilla varustettu,sanotaanko keskimääräistä parempi kouluarvosana 10 tosin sitä mihin lahjani olisivat yltäneet en ole päässyt kokeilemaan syistä joista sinäkin kirjoituksissasi mainitsit.
Senpä takia minusta on jotenkin omituista että ihmiset jotka eivät musiikista niin edes välitä ovat valmiita puhumaan YHTEISISTÄ LINJOISTA.
Toki on muistettava se tosiseikka että em. hyvällä lauluäänellä varustetun ihmisen työn kuva on melkeinpä ooppera kaikki klassisen laulun ammattilaiset laulavat oopperaa.
Mutta orkesteri työ on varmasti suurelta osin myös uskovaiselle sopivaa olen siitä täysin varma,siksi on turhaa jauhaa yhteisestä linjasta,joka ikiseen työhön nykymaailmassa liitty jotain vaaraa jos sitä hakemalla hakee.Miksi musikaalisuus on ainut erityislahja jota ei voi käyttää muutakuin kirkkomusiikin alueella kerroppa se.Jos et ole konserteissa edes käynyt tai et tunne musikaalisesti lahjakkaita ihmisiä,silloinhan et ole voinut luoda kielteistä kuvaa itse vaan olet kuuliaisesti uskonut yhteistä linjaa,tärkeintähän on luoda itse oma mielipide silloin kun kysymyksessä ei ole selkeä synti.Mielestäni siinä ei ole mitään pahaa.
Tunnustan nyt itse sen, että ihannoin lahjakkuuksia. Suunnattomasti ihailen varsinkin sellaisia lahjakkaita ihmisiä, jotka ovat myös hyviä tyyppejä. Yritän olla kuitenkin kaikkien kaveri. Onko tässä riittävästi inhimillisyyttä, että raati hyväksyisi, vai vieläkö saan vastaanottaa keppievankeliumia inhimillisyyden puutteen synnistä? Sivuun mennen sanoen en Maria mielestäni tarkkaan ottaen ollut sitä mieltä, että ihannoisit lahjakkuuksia, vaan että halusit korostaa, siis ottaa esille, tuoda tarkastelun alle. Joten ole ihan vapaa tässä asiassa. Voin saman tien perua kaikki muutkin negatiivisia tunteita herättävät ajatukset, joita en ole koskaan sanonut, vaikka niitä laitettaisiin minun suuhuni.
”Sinä juuri suhtaudut negatiivisesti niihin uskovaisiin ammattimuusikoihin, jotka ansaitsevat toimeentuloaan esiintymällä enemmän tai vähemmän julkisesti.”
Niinkö? Kiva kun kerroit, kun en tuota aikaisemmin tiennyt. Luulin olevani jotain toista mieltä, mutta ei kait auta muuta kuin uskoa, kun Maria näin sanoo. Pari kertaa kieltämättä hämmästelin sitä, että vaadit konsertoivien ammattimuusikoiden näkökantaa. Hämmästelyni liittyy siihen, mitä sanoin esimerkiksi tuolla toisessa ketjussa ensimmäisessä kirjoituksessani aivan kirjoituksen alkuosassa, olisikohan neljännestä rivistä vähän matkaa alaspäin. Tarkemman syyn tälle ihmettelylle kerron sitten, kun joskus kohtaamme kasvotusten.
Tasapuolisuudesta: Minäkin olisin mielenkiinnolla lukenut jonkun tekemän kivan kirjoituksen siitä kaipaamastasi näkökulmasta ja esitin toiveeni useaan otteeseen. Mutta turhan moni kirjoitus on mielestäni keskittynyt nyt siihen, mitä mieltä minä muka olen ollut. Alkaa pikkuhiljaa hiipua kiinnostus vastailla pelkästään, että ”en minä noin sanonut”. Sen verran vielä kiinnostaa kysyä raadin jäseniltä, että miksi ihmeessä juuri minulle on tästä aiheesta paasattu? Kun tunnutte olevanne noin tosissanne ja teillä on perusteluja näkökannallenne, ihmettelen sitä, miksi ette laita palautetta suoraan Päikkärin toimitukseen.
Veikö se pärstäkertoimeni pohjalukemiin raatilaisten silmissä, kun en heti kritisoinut Päikkäriä? Mielestäni en ole kammennut keskustelua juuri mihinkään suuntaan, se kait on polkenut ihan paikallaan. Vai ovatko teemani olleet aiheeseen sopimattomia: ennakkoluulot aiheutuvat kanssakäymisen vähyydestä ja nörteillä on oikeus olla rehellisiä nörttejä, vaikka se ei ole trendikästä sekä kaikkein paras paikka uskovaiselle on niin kuin esimerkiksi… kuka se olikaan Jeesuksen jalkojen juuressa… no Mariahan se siellä oli? Vai tykkäättekö kovasti tehdä käännytystyötä niin, että haluatte muuttaa nykyistä mielipidettäni, jota te ette oikeasti edes tiedä?
Sitäkään te ette tiedä, miten paljon musiikkia harrastan ja miten paljon kokemusta minulla on noista kovasti keskustelua aiheuttaneista asioista. Tuntemiani tyyppejä ette voi edes arvata. En mielestäni kirjoittanut juurikaan konserteissa käymisestä tai esiintymisestä. Aika yleistä höpinää nämä kirjoitukseni ovat olleet omasta mielestäni. Jos joku mielipiteeni haluaa kuulla, lausuttakoon se julki tässä: harrastelijan näkökulmasta musiikki kokonaisuutena on niin laaja aihe, että noita kahta asiaa on jo puitu enemmän kuin tarpeeksi, että se siitä. Ehkä hiukan esiintymisestä voisin kirjoittaa: arvostan korkealle sellaisia päteviä ammattilaisia, jotka samalla asenteella osallistuvat tilaisuuteen kuin tilaisuuteen oli kuulijakunta millainen hyvänsä. Toisaalta arvostan sellaisia harrastelijoita, jotka uskaltavat laittaa lahjansa kehiin ja astua instrumenttinsa kanssa esille, vaikka joku pieni hiomaton kohta saattaisi löytyä.
Minulle suurin ihmettelyn aihe tällä palstalla käydyissä keskusteluissa on ollut se, kun monessa kirjoituksessa spekuloitiin niiden ihmisten ominaisuuksia, jotka olivat mukana tuossa Päikkärin jutussa. Heitä oli kuitenkin aika monta ja aika monesta kirjoituksesta oli suuri vaara yleistää arvioinnit koskemaan ketä tahansa heistä. Joistakin jutuista oli tosin helppo vetää johtopäätökset, ketä yksittäistä ihmistä tarkoitettiin, mutta henkilön ajatusten ja ominaisuuksien analysointi meni poskelleen. Ei tuntuisi ollenkaan kivalta lukea itsestään puhuttavan tuollaista palturia tällä palstalla.
vapautus ollut tarpeen?
Ja vapautus mistä? Vapautus on kyllä yleisesti ottaen hyvä sana, ja vastaan hyvin mielelläni kyllä, jos tarkennat hieman. :-)
kärryiltä kommenttisi myötä. Selvennä Pakkula!
Luin- - - Kyllä
Mitä hän muistelee Musiikin ammattilaisen kirjoittaneen. Voitte katsoa myös alapuolelta Musiikin ammattilaisen, minun ja muutamien muiden keskustelun. Oliko aiheellista opastaa vapauteen tuotostensa julkaisemisessa?
En ihan vieläkään ymmärrä mitä ajoit takaa. Minusta ihminen saa julkaista tai olla julkaisematta musiikkiaan ihan vapaasti. Samoin esiintymisen kanssa. Mutta silloin jos pakottaa toisen tekemään saman valinnan itsensä kanssa väittäen toisen vaihtoehdon olevan syntiä, toimii ehdottoman väärin.
kantaa ihan turhia taakkoja tekemällä tuollaisista asioista itselleen orjuuden ikeen.
(Ja aivan totta, pahimmassa tapauksissa vielä toisillekin)
Minusta musiikin ammattilainen ei ole esimerkki tuollaisista taakoista vapaasta ihmisestä.
vapautuneesta, toivottavasti. Joskus ne ovat vain kovin pienestä kiinni, ne vapaudet ja orjuudet.
että tämä keskustelu vapautti musiikin ammatilaisen jotenkin?
tuosta melkein alta. Hän tarvitsi vain vähän rohkaisua. Muistutuksen siitä, mitä varten Jumala on ihmisille lahjojaan antanut. Lopultahan en tiedä hänen vapauttaan, mutta toki toivon sitä. Tunnen hänet vain muutamista kirjoituksisataan.
sen yläpuolelta.
Mitähän Marian viestiä tarkoitat? Ei tuon heti tästä seuraavan musiikin ammattilaisen viestin yläpuolella ole Marian viestiä.
Vai tarkoititko että sen alapuolella? Siis sitä heti seuraavaa.
Siinä on ensin ma_rian viesti musiikin ammattijaiselle ja sen alla ammattilaisen vastaus. Vastauksen alla, ainakin vielä nyt, on yksi viesti. Kun niin loppuun katsot keskustelun, ehkä pääset jäljille. Toivottavasti nyt jo selviää!! Kiitos mielenkiinosta!
Kiitos ma_rialle ja monille muille mm. musiikkikeskustelusta!
Olen saanut voimia lukiessani viime aikoina tämän palstan keskusteluita. Olen aistinut rehellistä huolta siitä, mihin ollaan matkalla. Siitä on tarpeellista vaihtaa ajatuksia.
Pari referointia siitä, mitä ry:llä on korvaan tarttunut viime aikoina:
"Tämä ei ole kysymysten valtakunta. Täällä on vain vastauksia." Tällainen lause jäi mieleen viime sunnuntaina seurapenkistä. Kun syntinen etsii tietä armollisen Jumalan luokse, kysymyksiin vastataan vain armolla ja laupeudella. Näin pitää ollakin. Mutta silti monta kysymystä jää avoimeksi ja niitä täytyy saada esittää ääneen!
"Meidän olisi hyvä tarkastella arvojamme uudelleen. Onko enää tarpeen korostaa työn merkitystä kuten vielä muutama vuosikymmen sitten?" Ja samasta keskustelusta:"Ajallisesti ry:ksi organisoituneissa yhdistyksissä voi myös valta sokaista. Siinäkin on valvottava." Tässä keskusteluillassa olin iloisen yllättynyt monipuolisista puheenvuoroista. Toivon, että keskustelukulttuurimme muuttuisi muutenkin raikkaammaksi ja avoimemmaksi. Ehkäpä tämä keskustelupalsta ruokkii ja rohkaisee puhumaan todellisista sydämen tunnoista myös kasvotusten.
Nyt vastasit minulle eräässä viestissäsi, että koko musiikkihomma on tuulentavoittelua, turhuutta ja jotakin kärpäsenpaskaa.
Kuule: nyt kaikista Sinun kirjotuksistasi on tämän jälkeen mennyt kaikki uskottavuus, joten mitä enää vaahtoat koko asiasta? Lopeta jo.
Älä enää tee itseäsi naurettavaksi.
Tiedätkö mitä? Kun saavuttaa ammattilaisuuden, se on todella KOVAN TYÖN TULOS.Pelkkä lahjakkuus ei riitä. Ja siitä työstä Sinä tuskin tiedät yhtään mitään omalla kohdallasi.Kysymys on vakavasta asiasta.
Ja minä olen tehnyt omat valintani tällaisen vakavan asian suhteen.
Älä vaahtoa enää.Olet menettänyt uskottavuutesi ainakin minun silmissäni.
silloin sydämessäsi lämpimästi kun kuulit tuon ajatuksen?
"Tämä ei ole kysymysten valtakunta. Täällä on vain vastauksia."
Kysymykset ovat "sielunvihollisen houkutuksia ja kiusauksia"; kysymyksilläni olen itse kiusaamassa, eli kysymykset kiusaavat häntä jolle ne esitetään; kiusaan Luojaa kysymyksilläni. Tämä on vl-ajatusten logiikka kysymyksistä ja kyseenalaistamisesta.
Jos en epäile lähimmäisten ajatuksia, voin olla rauhallisena; onkohan suurempaa itsepetoksen muotoa? Turvallinen usko?
Minä olen kyseenalaistanut paljonkin asioita, sekä kapinoinut.Elämässäni on ollut paljon ristiä ja koettelemuksia.Ajattelen omilla aivoillani -liikaakin.Myös tässä musiikkiasiassa. Tiedän olevani tiukkapipoisempi kuin normaali vl, mutta huomaa: se on oma henk.koht. valintani, minkä olen ajatellut omilla aivoillani.Toki ottaen huomioon ensisijassa uskon näköalan.Minun kanssani voisit uskoakseni keskustella hyvinkin syvällisesti asioista, mutta todennäköisesti ehkä ennakkoluulosi ehkä estäisivät sen, mikä on surullista.Minä en ole lapsuususkovainen.Joten ymmärrän toisenkin näkökulman asioihin.Mutta valintanne on täysin vapaa: saatte vapaasti pitää omat ennakkoluulonne.Se ei minua lainkaan häiritse.
kirjoittaa niinkuin ajattelee?
Kehoitat Ma-riaa lopettamaan ajatustensa esittämisen. Ketä hän kiusaa ajatuksillaan, kenelle hän vaahtoaa?
Ma-ria:n uskottavuus on siinä että hän esittää omia mielipiteitään rohkeasti tavalla, joka samalla tuntuu lämpimältä ja sydämelliseltä; sanalla sanoen hän todellakin tuntuu olevan lihaa ja verta (ja "tyttökin" vielä taannoisen keskustelun perusteella! M.O.T.)
Haluaisit(?) että Ma-ria tukee sinua nettikeskusteluissa, etkö ole saanut tukea, vai minkä vuoksi toivot hänen lopettavan?
Hyvää tahtoa osoittaa hän joka kuuntelee lähimmäistään vaikka itse olisikin eri mieltä.
kenen ennakkoluuloja tässä nyt vahvistetaan?
Kirjoitat: "Minun kanssani voisit uskoakseni keskustella hyvinkin syvällisesti asioista, mutta todennäköisesti ehkä ennakkoluulosi ehkä estäisivät sen... ymmärrän toisenkin näkökulman asioihin... saatte vappaasti pitää omat ennakkoluulonne"
Jos nim "musiikin ammatilainen" ymmärtää toisenkin (henkilön) näkökulman asioihin, silloin hän huomaa olevansa itse täynnä ennakkoluuloja.
Väittelemällä ei selviä kuinka joku asia on.
itserakkautta ja itseensä tyytyväisyyttä mukana? Ja kun on käännynnäinen, voi olla tiukempi kuin tarvitseekaan. Saattaa luulla, että näin pitää tuntea ja ajatella jotta olisi oikea uskovainen. Siinä menee helposti metsään, tulee sitä ansiota itselle.
Suomen kieli on minulle rakas ja huolellisen vaalimisen arvoinen. En koskaan käytä sitä räävittömästi, täällä enkä muualla. Joten älä Sinäkään laita minun suuhuni alatyylin ilmaisuja.
Tässä se, mihin kirjoitukseeni viittasit:
"Sillä vaikka oletkin voinut tehdä hienoa musiikkia, niin maksimissaankin kaikki aikaansaannoksemme ovat vain yhden pienen ihmisen pikku tekosia, turhuutta ja tuulen tavoittelua, joilla ei ole maailmassa tai sen jälkeen kärpäsenpissaa suurempaa merkitystä."
Huomaaatko, että ajatuskin on ihan toinen, kuin millaisena Sinä sen täällä esitit? Tämä koskee meitä kaikkia, kaikkea inhimillistä toimintaa. Eikä kuitenkaan sulje pois sitä, että näistä loppujen lopuksi mittakaavallisesti pienistä inhimillisistä toimitteluistamme emme saisi elämämme aikana vapaasti iloita.
Vai oletko Sinä ajatellut, että jätät jälkeesi jotain kuolevaisuuttakin suurempaa? Ja siksi tuohduit siitä, että tarjosin niin arkista mittakaavaa asioille?
Minulle on jo pitkältä ajalta jäänyt mieleen musiikin ammattilainen, joka kertoo testamentanneensa sävellyksensä, joita ei koskaan esitetä, odottamaan kuolemansa jälkeistä aikaa. Myöskin tätä palstaa taakse päin selatessa löytyy useita Sinun (?) kirjoittamiasi hyvinkin samankaltaisia kirjoituksia ja samalla nimimerkillä. Jos se viittaukseni niihin kuitenkin oli perätön, etkä ole niitä tai niitä kaikkia kirjoittanut, niin pyydän anteeksi.
Jotta saisin paremman kuvan ajattelustasi, lukaisin läpi ketjun "vielä musiikista" joka nyt ainakin lienee Sinun kirjoittamasi avaus.
Minulle muodostuu tunne, että et alun alkaen osannut asettaa musiikkia elämässäsi sille kuuluvalle paikalle, osaksi elämän muita iloisia ja vähemmän iloisia asioita, vaan olet alkanut nähdä siinä epärealistisen mystisiä ja ylimaallisia ulottuvuuksia. Sitten herkällä omallatunnolla ja ympäristön tuella olet ahdistunut näistä tunteista ja päätynyt ratkaisuun, joka ainakaan minusta ei vaikuta ihan tasapainoiselta. Eli siihen, että et missään oloissa esitä musiikkia etkä salli myöskään säveltämääsi musiikkia esitettävän. Sisäiseen tilaasi nähden ratkaisu voi olla ja onkin ainoa oikea, mutta ihanteellinen edes Sinulle - saatikka yleistettävästi, se ei minusta missään tapauksessa ole. Se on hätäratkaisu, vaikkakin siis ehkä paras käytettävissä olevista.
Tämä asia on alkanut kasvaa päässäsi ja kun Sinulta puuttuu kokonaan tuntuma käytännön realiteettteihin, ei ole ollut mahdollista suhteuttaa omia töitään suurempiin kokonaisuuksiin.
Tämä tapahtuu helposti nuorille muusikoille sekä vanhemmillekin nimenomaan uskovaisille muusikoille, jotka eivät ole halunneet/voineet lahjojaan koskaan asettaa oikeasti arvioinnin kohteeksi. Kun Käsitykset omista lahjoista ovat vasta oman pään sisäisiä ja innon siivittämiä ja myös usein ympäristön ihannoimia, tulee helposti luulleeksi liikoja. Vasta käytännön tuntuma kovasti kilpaillulla alalla osoittaa, että omat lahjat ovatkin juuri sopivat vireänä ja valppaana pysymiseen ja tarjoavat ehkä mielenkiintoisia työtilaisuuksiakin, mutta aina löytyy parempiakin tekijöitä. Minusta se on hyvä ja terve tilanne.
Eli kun uskot uhranneesi suuren asian ja saat siihen ehkä voimaa tämän ratkaisusi ihailemiselta, edellytät samaa ihailua myös toisilta. Haluat esittää itsesi esimerkillisessä valossa ja tätä kunnioitettavan siten, että toisetkin tekevät saman uhrauksen. Kiivastut helposti, jos tätä perusasetelmaa horjutetaan.
Minusta tilanne on siis yksinomaan se, että olet ihastunut tähän tekoosi, eli tekemättä jättämiseesi, uhraukseesi. Jos oikeasti olisit vaatimaton ja toimisit sen pohjalta, et istuisi ilta illan perään koneella maalailemassa anonyymille virtuaaliyleisölle millaisia mahdollisuuksia (käytännössä kokeilemattomia, eli ehkä epärealistisiakin) Sinun lahjoillasi olisi ollut ja vaatisi itsesi tavoin myös toisilta kieltäymyksen tekoja.
Jos toimisit nöyrällä sydämellä ja vaatimattomuuden pohjalta, säveltäisit musiikkisi laatikkoosi, liittäisit oheen tekstin SDG ja sen jälkeen elelisit hissuksiin tavallista elämääsi. Olisit armahtavainen, lempeä ja oikeamielinen mies kaikessa mitä tekisit, olisit tukena ja lohtuna lähimmäisellesi ja pyrkisit aina toimimaan hänen parhaakseen.
Ketjussa "vielä musiikista" ainakin nimimerkit "Hihhulainen" ja "musiikin amatööri" esittävät minusta Sinulle selkeitä, asiallisia ja hyvin perusteltuja näkemyksiä asiasta. Olen heidän kanssaan samoilla linjoilla. Jos haluat siis vielä jatkaa, palaa lukemaan uudestaan ja ajatuksella tuo ketju. Minä lopetan osaltani tähän ja siirryn muihin mietteisiin.
Kaikkea hyvää Sinulle!
Siitä lähtien kun omassa ketjussasi kieltäydyit lukemasta Raamattua omalle kohdallesi olet menettänyt uskottavuutesi kenen tahansa silmissä.
Toivottavasti jaksat lukea ma_rian kärsivällisen vastauksen rähinääsi.
Te ette kukaan pohjimmiltaan tunne minua ja tuomitsette minut väärin perustein.
Surulla myös totean, että olette halunneet lukea
viestini jotenkin "kierosilmäisesti."
Tahallaan väärinymmärtää.
Totean vielä lopuksi: minulla ei ole yksinkertaisesti mitään tarvetta olla esillä eikä tuoda sävellyksiäni julkisuuteen.Tätä tosin useat ihmiset ovat ihmetelleet, mutta ei ole enää sellaista kunnianhimoa eikä tarvetta.Minulla on ainostaan sisäinen tarve tehdä luomistyötä; sisäinen pakko, mistä ei pääse rauhaan.Voin myös päätyä siihenkin, että jonakin elämäni päivänä tuhoan kaiken, mitä olen tehnyt.Minulle riittää se ,että koko ajan on luomistyö käynnissä.
Toivottavasti jo tajuatte vähän minun sielunelämääni?
Jos kaikki ns."taideteokset " laitettaisiin rinnakkain, mitä maailmassa luodaan ,ne tosiaan ovat kuin hyttysenpaska meressä.
Ei näitä asioita pidä ottaa kauhean vakavasti.
Lisäksi sanoisin teille, että luultavasti en ole pitkäikäinen ihminen, ja siksi ajattelen paljon kuolemaa.Se asettaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin.Kuolen ehkä suhteellisen nuorena.
Näin ollen en enää näe näitä musiikkiasioitakaan kovinkaan merkittävinä.Toivottavavasti jo lopultakin TAJUATTE jotakin, toivon niin.
Jos asuisitte minun nahoissani yhdenkin päivän, varmaan ehkä ymmärtäisitte.
Kun on lähellä kuolemaa, toivoo vain, että uskon kulta kirkastuisi kaikista kirkkaimpana asiana ihmisen elämässä.
Musiikki ei enää näyttäydy välttämättä enää niin kauhean tärkeänä, tänne se jää, kun ihminen kuolee.Sitä ei mukaansa saa, näin se vaan menee.
Uskovaisen nöyryyteen kuuluu myös saatujen lahjojen asettaminen vaihetuspöydälle. Jos et halua tehdä sitä nimelläsi, käyttäisit nimimerkkiä. Siten on monikin menetellyt.
Mikäli jaksan, niin olen ajatellutkin tehdä.
Kiitos erittäin asiallisesta viestistä,Pakkula.
Teostossa tekivät mokan.Minä laitoin nimimerkin ja se ei kelvannut heille.Joten hätäpäissäni pistin töihini oman nimeni.Mutta uskon ,että asia on vielä korjattavissa, eli varmaan voin vielä ottaa nimimerkin käyttöön.Kun vain voimat riittäisivät.En ole nimittäin terve ihminen.
Mutta nimimerkki on otettava.Hävettäisikin julkaista omalla nimellä.
On surullista, kun Sinulle on tullut väärinymmärretyksi tulemisen tunne. Itse en halunnut Sinua loukata, mutta ymmärrän, että sanani Sinulle olivat suoria. Olisin voinut ne paremmin asetella.
Missään tapauksessa en halunnut lukea Sinun enkä muidenkaan viestejä "kierosilmäisesti" vaan tosissani yritin hahmottaa omilla rajallisilla kyvyilläni tilannettasi viestiesi taustalla.
Ja vielä enemmänkin kuin Sinun asiaasi, ajattelin asiaa yleisellä tasolla. Siksi minusta tuntui tärkeältä ottaa riittävän selvästi kantaa, koska ilmiönä tai ihanteena tuollainen on minusta epäterve, jos sitä vähänkin yleistettäisiin kaikkia koskevaksi.
Kirjoituksesi oli omiaan tässä yhteydessä kärjistämään ainakin minun ajatuksiani, koska tapauksesi on tavallaan äärimmäinen esimerkki puheen alla olevista asioista ja piirteitä vastaavasta on ollut muutenkin ilmassa.
Kuitenkin jo lukiessasi itse avaamaasi ketjua, havaitsin, että olet herkkä ja vakavamielinen mies ja tosissasi, siinä mitä teet. Lisäksi Sinulla on kauneuden tajun lahja, mikä on tehnyt elämästäsi siihen kuuluneiden monien surujen lisäksi myös rikkaan. Uskon, että musiikki on antanut elämääsi aivan erityisen ulottuvuuden, vaikka siihen on sisältynyt myös noita kuvaamiasi ahdistaviakin ristiriitoja.
Toivon, että nyt jaksat ymmärtää myös sen, että itse kukin ilmaisemme itseämme omine heikkouksinemme, kenenkään sanoja ei kannata ottaa liiaksi itseensä. Ja tosiaankin, emme tunne toisiamme kuin muutamien hajanaisten ajatusten verran.
Jos ja kun olen pahoittanut mielesi, pyydän Sinulta anteeksi.
Toivon Sinulle voimia elämäsi haasteisiin ja vielä runsaasti onnellisia ja rikkaita päiviä!
Hyvän yön toivotuksin, Maria
Voimia ja jaksamista sinulle!
Sinulla on tietenkin oikeus valintoihisi, mutta toivoisin kuitenkin,että säilyttäisit sävellyksesi jälkipolville, vaikka nimettömänä, kun Jumala kerran sinulle sellaisen erityislahjan on antanut.
Sinulle, hyvä ystävä, kuka lienetkin.:)
Toivottavasti en joudu raivon valtaan ja tuhoa kaikkia aikaansaannoksiani.(Olen melko temperamenttinen ihminen...)Tosin tihutyöni eivät ole koskaan harmittaneet juurikaan minua omien aikaansaannoksieni suhteen.
Sielunvihollinen kiusaa minua, että joudut helvettiin koska olet niin huono ihminen ja vaelluksesi on ollut niin epäonnistunutta.
Että hyvin sinulle ei käy kun kuolema koittaa.
Kun olen näiden kuolemankauhujen vallassa, kaikki alkaa näyttää niin turhalta.
Musiikki näyttäytyy enää melko turhanpäiväisenä asiana helvetinpelon rinnalla.Minulla on aivan
kauhea tilanne.Ei merkitse enää mitään omat sävellykset ja niiden esilletuominen- varmaan ehkä ymmärrätte?
Mutta kun pyydän evankeliumia, minulle tulee rauha ja uskallan mennä nukkumaan.
Toivon vain, että rakkaillani olisi hyvä olla ja että kaikki pääsisimme taivaaseen.
Lämmin kiios viestistäsi, Maria.
Minäkin pyydän anteeksi sitä ,että olen pahoittanut mielesi ja toivotan kaikkea hyvää sekä Jumalan Siunausta elämääsi.
Toteaisin vielä lopuksi;"Soitto on suruista tehty."
Kuule veli, se on juuri sielunvihollinen, joka sinulle kuiskuttelee, että musiikkisi ja sen julkaisu luetaan sinulle synniksi. Usko vain kaikki syntisi anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä ja toivota viholliselle hyvää matkaa omiin oloihinsa. :-) Toivon, että voisit hengittää vapaammin ja murehtia vähemmän, koska eivät ne asiat ole syntiä, jotka sinua painavat. Et vain jaksa uskoa syntejäsi anteeksi ehdoitta, vaikka sinulla siihen lupa on!
haluan uskoa.Lieneekö tuo sitten ollut sielunvihollinen joka on tuollaista minulle kuiskutellut.....kyllä tuo piru jaksaa kiusata.
Niinhän se on, että varsinkin, kun elon päivät käyvät väliin, se alkaa jahdata menneellä elämällä: elitkö nyt varmasti tarpeeksi hyvin? Onnistuitko kilvoittelussasi? En tiedä, mikä on oma vointisi, mutta luota siihen, että jos ristin ryövärinkin pelasti ehkä ainoastaan muutaman tunnin kestänyt halu uskoa synnit anteeksi, niin kyllä sinä pelastut, vaikka olisit kiertänyt maailman turuilla koko elämäsi, kunhan vain haluat uskoa! Evankeliumi ei ole ehdollinen, ei ole koskaan ollut, eikä ole sitä tänäkään päivänä. Ainoastaan sielunvihollinen yrittää saada sen tuntumaan siltä.
Levollisia unia sinulle, veli!
Se. että kerrot olevasi tavallaan loppusuoralla, selventää monta asiaa. Siinä vaiheessa oman itsen ulkopuolisten asioiden merkitys menettää merkitystään. On vain yksi mutta. Sillä samalla mittakaavalla ei voi arvioida toisten ihmisten elämää ja heidän antamiaan merkityksiä asioille. Tavallaan voi sanoa, että sama kello ei enää mittaa aikaa sinulle ja muille.
Tekemisesi ovat hyvinkin loogisia kertomassasi valossa. Mutta vain sinulle. Aikaisemmassa viestinnässäsi sai kuvan, että asettauduit esimerkiksi vaatimattomuudesta toisille ja vaikka että tiedät lahjojesi suuruuden, pidättäydyt niitä esittelemästä. Ja että tällä asettaudut hyvän uskovaisen esimerkiksi toisille yhtä lahjakkaille.
Viimeisin viestisi oli oikein tarpeellinen ja selitti siis monta asiaa. Toivon sinulle voimia ja rohkeutta elää jokainen elämäsi päivä täysillä. Elämä on Jumalan lahjoista suurin, ja se on elämisen arvoista loppuun asti. Ja kun viimein tulee aika nukkua pois tältä maailmalta, seuraavan kerran silmät avataan kirkkaudessa.
Lämmin kiitos, ja samoin: levollista yötä!:)
Ei turhaan pirusta sanota, että se käy ympäri kuin kiljuva jalopeura etsien kenet se saisi niellä.Minua se ainakin kiusaa jatkuvasti, varsinkin kuolemanpelolla.Ja huonosta vaelluksesta muistuttaa ja muustakin huonoudesta.
Mutta onneksi meillä on armoevankeliumi.
Ilman sitä en uskaltaisi silmiäni ummistaa.
monet asiat ovat menettäneet merkityksensä.
Itse asiassa olen niin väsynyt elämääni, että haluaisin jo nukkua pois -siis uskovaisena.
Päästä jo ikuiseen rauhaan.Ei tässä enää jaksa ajatella kovinkaan vakavasti mitään sävellyksiensä julkaisemista.Tuntuu aivan samalta, vaikka heittäisi kaikki roskakoriin- yksi lysti enää, olen niin väsynyt elämääni kertakaikkiaan. Ihan sama.
Mutta kiitos, että ymmärsitte.
Haluaisin kysyä, että oletko vanha ja siksi ajattelet kuolemaa, vai sairastatko (mainitsit, ettet ole terve) nuorena? Onko sinulla puolisoa/perhettä tukemassa siaraudessasi?
Jos nyt kuolisin, ihmiset sanoisivat murheissaan:
hän kuoli nuorena.Sairastan sellaista sairautta, että voin kuolla hetkessä.Milloin tahansa.
Kuolemanpelko on jatkuva seuralaiseni.
Minulla on onneksi läheisiä ihmisiä tukena ja apuna.
tarkoitin ja kehoitin katsomaan.
Nyt selvisi ainakin mistä viesteistä on kysymys. Tässähän on niitä paljon puolin ja toisin... Kiitos tarkennuksesta!
Hyvät aloitukset ja hedelmälliset keskustelut ovat ruokaa sielulle.