Olen "pommittanut" kaksosmiestä useita kuukausia. Hänellä on takanaan ero ja todella huonoja kokemuksia edellisistä suhteistaan. Säikky. Ymmärrän häntä ja olen pysynyt kauempana, en halua painostaa. Olen pyrkinyt lähettelemään hauskoja viestejä tai muuta tekstimuotoista tai lähettämällä pieniä piristyksiä arkeen. En tuppaudu henkisesti lähelle, enkä lähettele nallekarhuja enkä sydämiä. Olen ymmärtänyt ettei tämä halua sitoutua mutta suhtautuu minuun positiivisesti sekä henkisesti että fyysisesti. Hän odottaa minun yhteydenottoja mutta itse en kuule tuskin mitään miehestä. Haluaisin antaa tälle hassulle miehelle mahdollisuuden, mutta alkaa vähän kakomaan jo tämä tällainen. Ei siitä että tarvisin huomiota vaan PALAUTETTA tai hieman aktiivisempaa vuorokeskustelua. Minä olen aina se aktiivinen osapuoli, eikä se ole minulle luonteista. ELI KYSYMYS: Heitänkö kirveen kaivoon? Onko tässä merkkejä siitä, että en vain ymmärrä, että pitkät tauot ja hiljaisuus on vihje "ei kiinnosta". En ole ruma enkä tyhmä enkä epätoivoinen ja haluaisin mielummin jatkaa vaikka yksinäistä elämää kuin mietiskellä muiden päänliikkeitä. Miehet. Kaksoset. Kaksos-mies-kaksoset. Sanokaa jotain.
Fiksu tyttö
ja fiksumpi poika
242041
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Kannattaa ehkä yrittää jotenkin kaikessa rauhallisuudessa vihjata nimenomaan vihjata kuinka olisit erinlainen kuin ne edelliset "aivan ihanat" joihin on ilmeisesti joutunut pettymään... Vaikea kyllä sanoa mitään taikasanoja "SimpSalaPim", varsinkaan kun ei tiedä tapausta sen tarkemmin... Itselläni on aika samankaltainen tilanne...pari kertaa joutunut pettymään, niin sitä kyllä on aika HeleVetin tarkkana...eikä ihan helposti lähde mihinkään suhteeseen. Kannattaa vähän aikaa yrittää kesyttää...tuskin se hukkaankaa menee. Tai no voi ehkä mennä ehkä ei, mut ainakin olet vielä yrittänyt. Onnea valitsemallasi tiellä =)
Kiitoksia, dsei! Itse asiassa mulle on sanottu että mä olen niin erilainen kuin.. no moni muu. Ja otin sen kohteliaisuutena. Mun päähän vain ei mene se että joku puhuu todella painavia sanoja kaksi tuntia ja sitten menee kaksi viikkoa hiljaisuudessa. Sikäli hyvä ajoitus koska mullakin lähihistoriassa kokemuksia erittäin kahlitsevista miehistä, suorastaan vanginvartijoista. Mutta meissä taitaa olla se ero että otan ihmiset tapauskohtaisesti enkä vihaa miehiä sen vuoksi että yksilöt massasta ovat olleet idiootteja. Tänään on ollut hassu päivä, märkä lumi painaa liikaa hartioita ja haluaisi ottaa irtiottoa kaikesta jota saa vetää vähän kuin kivirekenä perässään. Ehkä epätoivoisesti haen suomi24:n keskustelupalstalta kaltaistasi henkilöä joka sanoo että kyllä se intuitiosi oikeassa on, älä luovuta. En oikein luota kaksoseen joka on hiljaa. En tosin ihan hirveästi puhuvaankaan. Ja olen kärsimätön. MRRH. Kaksoset ovat liian eloisia ja älyllisiä ja sopivan pirullisia. Ainakin mun mielestä. Ainoastaan suhde totuuteen arveluttaa. Mitä jos kaiffari sittenkin juttelee lämpimikseen? Hmm..
Voisinko vielä kysyä että pystyisitkö eläytymään tähän tilanteeseen sen verran että sanoisit oman mielipiteesi; pitäisikö minun olla välillä tekemättä mitään ja hiljaa vai pönkittää toista olemalla näin kaverillisessa hengessä yhteydessä?
(tämä kuullostaa epätoivoiselta) ; )
Hmmm.... Voihan siinä olla sellaista pientä hengähdystaukoa ilmassa...kaveri miettii "mitäköhän tuli oikeen luvattua ja onko itte valmis moiseen lupaukseen". Mutta jos näitä "painavan sanallisen hetkiä" on niinkuin joka kahden hiljaisen viikon jälkeen ja toistuvasti...Niin Morjens..."kahteen viikkoon siis ei ole hellyyttä tullut muualta" Eikun lyöt luun käteen..ja nimenomaan sellainen koiranPuruluuu.. =) Voihan hänellä tietysti olla kaikenlaista muutakin menoa ja aikaahan on vain vuorokaudessa rajallinen määrä...Jos hän ei ole näistä omista kiireistään mitään puhunut..niin laitat sille sen luun vain kylmästi kätee...siis sitten seuraavalla "painavan sanallisen hetkenä" =) Eli jos kiinostaa noin niikun parikertaa kuukauteen niin KaHtellaaa...Pure tota sitten silloin kun meinaat seuraavan kerran...ehkä se voisi vähän herättää tai sitten ei...saatpahan sitten ainakin itsellesi mielenrauhan ja vielä kaikenlisäksi ihan mukavan mielen. =))
No ehkei nyt ihan noin rajusti kannata kantaansa ilmaista...Mutta vähän pitäisi jotain "munaa" saada siihen toimintaan..ei tollasesta miettimisestä oikeen yleensä tule mitään..ja pelkäämisestä, sitähän saa sitten pelätä jatkuvasti.."etten mä vaan karkota sitä.." Äääähh...ei toimi. Sulla on aivan vääränlainen vaappu siimassa kiinni...ja muista vetää kova vasta nykäsy kun se tarraa..ja sitten antaa vähäsen siimaa jos se sitä tarvitsee..mutta silti pieni veto päällä eteenpäin kokoajan..Kyl sen tuntee sitten jos se on iso ja tarras hyvin =))ja jos pääsee irti niii...no sit pääss..mut toivottavasti ei vienyt sitä hyvää vaappua... =)) Pidä anturit hereillä..mistäs sitä tietää mitä vuorovesi tuo tullessaa ja onhan se hengitettävä huomennakin... =)
Juupeli, taitaa olla fiksuinta jättää kala omiin vesiinsä. Hauki suhisee kaislikossa ja särjillä on omat mestansa. Ehkäpä ei ole hyvä sekoittaa liikaa pakkaa. Kyllä mä jonkinverran olen edistynyt, mutta kyllä kuolema koittaa ennenkuin tän fisun voi ilman käsirautoja kotiinsa viedä. Heh. Kaimma mulla mahdollisuuteni olisi käyttää rysää ja aika hyvää katiskaakin, mutta mä olen ennemmin ollut mieluummin itte se täky, joka siis ei paljon itsensä lisäksi muuta tarvitse. Siis sillälailla positiivisessa merkityksessä. Taidan nyt ainakin tehdä villin kokeilun ja tyystin hiljentyä - en mä kimpaannu vaikka se yrittäisi mulle sitä samaa mitä mä sille. Siis ottaa aloitteen käteen, onhan se yleensä enemmän miesten kuin naisten touhua. Säikyt ovat muutenkin pitemmän päälle rasittavia. Nehän pelkää joka vaappua. Niitä ihan pienimpiä pintaperhojakin. Harmillista, kovin harmillista, se on kiva kala!
Taitaa olla identiteettikriisi päällä. Kyllä hän itsekin on voinut pettyä itseensä. Kaksosilla on nääs kaksi puolta ja usein voita molemminpuolin leipää. Anna pojan miettiä aluksi ja löytää uuden tien jolla mahdollisesti jatkatte eteenpäin. Älä ole vielä liian aloitteikas. Ei toinen voi hoitaa toista, kyllä se on klisee. " yhteen sydämeen ei mahdu kahta ämmää!
Sitä kai se on... ehkä. Sen tiedän ettei vanha suola janota mutta muista leivänmaustajista en tietenkään voi sanoa mitään. Mä olen itse tavallaan samassa tilanteessa enkä välittäisi menneisyydestä jos olisi mahdollisuus hyvälle suhteelle jatkossa. Kyllähän me kaikki (myös mä itse) tarvitsemme hetken hengittelyä ilman velvollisuuksia ja aikaa itselle, vaikka olisikin nähnyt mukavan ihmisen. Tässä on vaan se ongelma että toinen on suoraan myöntänyt ettei tahtoisi välittää vaikka välittääkin. Siis pelkää rakastuvansa.Mä taas on sellainen etten mä välitä kunnes mä alan välittämään. Eli en rakasta ihan helposti. Näin ollen en pelkää haavoittuvani vaan enemmän sitä, etten olisi ikinä yrittänyt, sillä mun mielestä tuo tunne on tärkeintä tässä perhanan kylmässä maailmassa. Mielestäni joku viisas on ilmaissut itsensä hyvin: - En ikinä kadu asioita, joita olen tehnyt. Kadun vain asioita joita olen jättänyt tekemättä. Vaikka olen tältä oudolta kalalta saanut suluissa vihjeen että olen oikealla tiellä, ei naisinen itsetuntoni tämäntapaista piiritystä jaksa kestää. Itse olen aina tottunut siihen että minua piiritetään ja kenties siitä uteliaisuudesta olen jaksanut olla sinnikäs. Mutta onko siinä vain läheisyyspelkoinen kaksonen vaan tarkalleen elämäänsä mietiskelevä skeptinen Kaksonen?
Ja sitten vielä, jos mä pidän jostain ihmisestä, mua ei todellakaan pidä puhua pyörryksiin enkä koe olevani ihminen, jota kusetettaisiin. Perhana kun harmittaa että kerrankin kun olisin valmis päästämään jonkin ihmisen maailmaani joudun miettimään niin naurettavaa asiaa että haluaako tämä sitä? Eikös tuo ole itsestäänselvyys?? Mitä ihminen häviää välittämällä? Eihän sydän kuole siihen että se kenties pettyy. Siitä tulee vahvempi ja vieläkin tietoisempi. Olenko sittenkin vain tyhmä nainen, mitään lisäämättä ja mitään poistamatta? Niitähän mahtuu kaksitoista tusinan... ; )
Olen toistaiseksi hiljentynyt mutta vaikka suu on hiljaa sisällä huuta joku melko äänekkäästi. Niin äänekkäästi että yritän muilta kenties samanhenkisiltä saada apua. Mulla on paha tapa haksahtaa kaksoseen, mistä lie sekin sitten johtuu, ei ole hakukriteeri. Ehkä siksi kun niillä on hyvä tilannetaju ja tiettyä älyllisyyttä taustoista riippumatta.
Jos tulee mieleen jotain muuta - avoin kirja istuu tässä niitä näitä miettimässä..
katsos kun kaksosen herkkänahkaisuus ihmissuhteissa on ihan tulenarkaa: hän ei uskalla näyttää tunteitaan toista kohtaan, kun pelkää polttavansa heti näppinsä ja joutuvansa naurunalaiseksi. vaikka kaksonen kuinka nauttii olla huomion keskipisteenä, pellenä ja naurattajana/naurunaiheena, niin rakkausasiat eivät kuulu tähän kategoriaan. kaksonen haluaa, että häntä "jahdataan" - ei jahtaamisen ilosta, vaan siitä syystä, että hän itse ei uskalla oman pelkonsa ja häpeänsä takia osoittaa kiinnostustaan. vasta kun hänellä on varmuus todellisista tunteistasi häntä kohtaan ja jonkinlainen varmuus suhteenne laadusta (vakavaa), avaa kaksonenkin romanttisen sismpänsä ja sitten se onkin menoa! mutta pidä kiirettä! hiljaisuudellasi ja jättämällä hänet huomioimatta hän loukkaantuu, koska ajattelee, että tämä oli taas yksi tulella leikkijä, eikä vakavalla tunteella pelissä oleva ja pian hän kyllästyy sekä loukkaantuu ja silloin onkin jo peli menetetty. kaksoseen tehoaa suora, rehellinen puhe, ei tiuhat yhteydenotot tai muut huomioinnit, jollei tunteitaan tuo julki aivan suoraan!
tosin jos viesteihisi ei vastata ja keskustelu on yksipuolista, silloin hän vain ei ole kiinnostunut, mutta ei hyväsydämisyyttään halua satuttaa sinua ja sanoa ei, vaan odottaa, että kyllästyt ja pikkuhiljaa vaimenet taka-alalle.
Jotain tuontapaista ensin olin aistivanani. Mutta kun mun ongelma on tuo suoruuspuoli. Mä kirjotan viisisataa riviä paskaa ja puolen sanaa sitä itseään, kun mulla on vähän sama ongelma. On niin perhanan ylpeä ettei uskalla omia värejään noin vaan näyttää - mutta ei kai sitä nyt heti aleta tilittään? Jos mä sanoisin asioita mitä mä tunnen juuri niillä sanoilla,ne olisivat aika voimakkaita, sillä mä joko tunnen jotain tai en tunne. Mä olen niin pelkuri, etten a)haluaisi kokea torjuntaa (haistan mielummin sen ilmasta tai keksin päästäni) enkä b) tuntea itseäni typeräksi, (bimbo ämmä mielikuvitusmaalimassaan) c) ahdistella ketään (äitee opetti). Mä olen mulle vieraassa tilanteessa. Kun tämä mies vihdoin avautuu mä idiootti olen tällöin hiljaa, positiivinen kyllä ja vastaukset ovat myös tukevia, mutta käyn vähäpuheiseksi ja juroksi. Pelkään, että mulle sanotaan, että valehtelen ja sitten mä loukkaantuisin ja olisin töykeä, kääntäisin selkäni ja lähtisin pois, soimaisin tyhmää päätäni ja kömpelöä kieltäni, sitten katkeroituisin enkä sanoisi enää ikinä kellekään mitään nättiä, keskittyisin työhön ja musta tulisi kamala kylmä ämmä. Asuisin erakkona jossakin kellotapulissa ja katselisin kylmiä tähtiä. Niin siinä kuitenkin kävisi.. ; )
Tiedän tämän kykenemttömyyden "tunnesuoruuteen" olevan ristiriidassa suhteellisen sujuvaan verbaliikkaani ja vilkaaseen käytökseeni. Jos tietäisin miten puhua suoraan olematta jotain abc-kategoriasta tekisin sen oitis mutta mä ilmennän näitä juttuja juuri kaarteen kautta. Miten opin leikkaamaan ympyrän ilman että kierrän sitä tuomiopäivään asti, sen kun joku viisas osaisi mulle rautalangasta vääntää, olisin suhteellisen kiitollinen...
Mutta siltikin haluan haistaa käryä ilmassa: hiljaisuus on kiellon merkki..hmh.
Hyssyttelen vaikka vihaan hyssyttelijöitä. Mrh. Tätäkö tämä ihastuminen on, sarjakuvissa näkyy kukkia ja suklaata ja sydämiä ja suudelmia ja takkatuli. Vai oliko se kauniitjarohkeet.. joka tapauksessa: summa summarum: kerään lisää vakuutteluja puolesta ja vastaan. Olen vielä hiljaa.
niinhän se menee. kun vaan joku saisi suunsa näissä asioissa auki, niin voisi olla maailmassa enemmän rakkautta ja ruusuisia parisuhteita... eipä tuohon voi oikeen muuta sanoa, kuin että pitää vaan ite ottaa itteänsä niskasta kiinni ja tehdä se. kerran se kirpasee. ei sen puoleen, että itse siihen pystyisin, mutta ihailen niitä, jotka pystyy. eikä niille kyllä yleensä ole mitenkään huonosti käynyt, päinvastoin. ovat saaneet juuri sen kumppaniin, jonka ovat halunneet ja on sekin ihmettely ja itkeminen loppunut.. mutta tällainenhan tämä ihmisluonne on.. mutta, ei muuta kuin tsemppiä ja toivottavasti jotain tyrkkäsyä puoleen tai toiseen tapahtuu.. :)
Ok. Mä olen toistaiseksi hiljaa mutta kun seuraavaksi törmään kyseiseen tapaukseen, tämän keskusteluketjun innoittamana kirjaan ylös: Lupaan puhua asiaa asian oikeilla nimillä. Selkeästi, enkä mumise. En vaihda aihetta ja kiemurtele. Ehkä saan päihini mutta olet perin oikeassa: Jos ei veikkaa, ei voi voittaa. (mistä näitä idioottimaisia sanontoja oikein pukkaa..) Kerään vähän psyykkausta (mm teiltä), pidätän hengitystä ja hyppään sekaan. Elämään ihmeelliseen. (itte tarttee kaikki...)
EI MITÄÄN HYSSYTTELYÄ. MÄ HALUAISIN VAHVAN NAISEN VAHVALLA HALLULLA!
Kuulostaa joltain, kenellä on nahkarannekkeet.
Mulla ei o. : D
Oli pakko vastata kun kuulosti niin samanlailla epätoivoiselta kuin minunkin "miehenmetsästys".
Tunsin pari vuotta sitten itseni todella typeräksi kun olin niin rakastunut ja mies suhtautui lähinnä hyväntahtoisella hilpeydellä minun epätoivoiseen yritykseeni.
Mutta kyllä se siitä kuitenkin lutviutui. Ehkä kaksosmies tarvitsee todella paljon aikaa ja rakkautta ennekuin itse kykenee samaan.
Nyt ollaan tasoissa. Kaksi aikuista ja hassun rakastuneita toisiinsa, tuntuu ettei arki ota ollenkaan alkaakseen, vaikka ollaan jo tovi asuttu yhdessäkin.
Olen vieläkin hiljaa. Mä luotan kohtaloon. Ripustin viime yönä kirveen narulla roikkumaan valettuun mukulakivipohjaiseen kaivoon. Siellä se on, killuu vedenpinnan ja taivaan puolivälissä. Vanha köysi, joten se ei kestä mitä tahansa. Mutta kyllä se sen verran vahva on että kestää jos kirveen haluaa tän vuoden puolella nostaa ylös, voipi sen tehdä ilman suurta pelkoa. Luulisin, että köysi antaa periksi tuossa vuoden 2006 tammmikuussa jollei mitään korjausoperaatioita tehdä. Mutta kohtalon käteen ja saleim saleikum. Tai jotain muuta, joka kuullostaa ylevältä. Kiitos tuestasi vaikka sana "epätoivoinen" särähti perin ilkeästi korvaan. Auh.
Nimim. Katiska on heitetty.
Ethän ole kalat tai rapu?
: D-
Ei, en ole kalat tai rapu, vaan kauris.
Minun pitäisi tylsänä ja tasaisena olla myrkkyä levottomalle kaksoselle, mutta kummasti se vaan tykkää minun seurasta. Naimisiin menoa suunnitellaan ensi kesälle.
Niin mäkin. Paitsi mä en ole tylsä. Ainakaan omasta mielestäni. Muista en ole niin varma..
Valoit minuun hetki sitten pikkuriikkisen uskoa.
; )
Mun kaksosmieheni otti ainakin 2 pvä kuluttua yhteyttä, sen jälkeen kun menimme sänkyyn.(En tosin tarkoita sitä että sinun pitäisi antaa hänelle, saadaksesi hänet.) Olisi ottanut heti mutta tiesi minun olevan matkoilla. Luulen että tämä sinun kaksosmiehesi ei ole vielä täysin rakastunut sinuun. Kaksosmiehen on rakastuttava tosissaan jotta hän jaksaa pitää yhteyttä. Älä roiku liiaksi, mutta lähetä nyt edes se sydänkortti. Kaksonen kaipaa valtavasti huomiota. Tai sitten menet suoraan ja sanot että haluat hänet. Hän saa tehdä valintansa, jos hän jättää, hän ei ole sinun arvoisesi. Älä jää nyyhkimään vaan näytä että muitakin puolisoehdokkaita on. Miehiä maailmassa riittää...
Toivottavasti saatte onnellisen lopun.
Sitäpä minäkin, kyllä ihminen ottaa yhteyttä jos tarpeeksi välittää. Jos pelko on suurempi kuin välittäminen ei se ihminen ole minua varten. Tosin ymmärrän häntä hyvin, olen itse ollut samankaltainen.
Mulla ei ole vaikeutta jatkaa elämääni eteenpäin ilman ihmistä, jota en ehtinyt tuntea mutta haluaisin antaa hyvälle ihmiselle mahdollisuuden. - Ja samalla tietenkin myös itselleni.
Kyllä mä ymmärrän jos jokin juttu on fyysinen ja ei siinä sen enempää. Ei mulla ole moraaliongelmia jos se on kahden aikuisen ihmisen tango. Mutta sitä mä en ymmärrä että miksi tehdä siitä sen kummallisempaa. Kuten sanottu, ei mua tartte puhua pyörryksiin. Mä teen sen itse paremmin. Onko kaksosilla noin kauhea tarve puhua läpiä päähänsä vai onko se vaan sen hetkistä tunnetilaa. Uskon että vähän molempia. Rakastan itsekin sanoja, mutta joissakin tilanteissa jätän sanat taustalle.
Ehkä olemme tämän epelin kanssa liian samanlaisia ja omalla kohdallamme liian pelkureita. Uskoisin että tämä joulukuu tuo vastauksia tullessaan. En mä voi sanoa että olisin itsekään maailman helpoin ihminen.. peukkua pystyyn kävi miten kävi.
Ps. Mä olen ollut edelleen hiljaa. = D-
Turha yrittää, hän ei sitoudu koskaan. Vähän aikaa voi olla mukavaa, mutta yhtä äkkiä, varoituksetta hän lähtee mitään selittämättä.Hän on myös äärimmäisen herkkä loukkaantumaan ja muistaa loukkaukset ikuisesti. Pahinta mitä voit tehdä on roikkua hänessä, hän haluaa olla se joka tekee valinnat. Sietämättömät vaatimukset muille ja joskus itselleenkin. sinun pitäisi olla kaikkitietävä, kaiken osaava, itsenäinen, alistuva, älykäs, tilaa antava ja samalla lähellä. Sekä tietysti kaunis ja nuori ja kypsä samanaikaisesti.