Kuinka moni teistä 80-luvulla syntyneistä

yrittävät kaikin tavoin välttää varusmiespalvelusta??

(joutuu heräämään aikaisin ja mulle huuudetaaan.. eioo nettiii ym..)

Oma arvioni on n. 80%

Syyksi syytän yhteiskuntaa..

Res. ltn. vm-89
112073
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Jos olet syntynyt 1989, niin ensi vuonna täytät vasta 17. Opettele ensin laskemaan ja tule sitten vasta puhumaan pullaperseistä, pullaperse.

Äänestä
  • joten. chil out

    Äänestä

  • minua ei haitannu tippaakaan,niitä on kyllä aika reilusti. Yksitupakaveri sanoi että on melkoinen häpeä asua talossa jonne ei tule lämmin vesi sisään!?

    Äänestä

Enpä mielelläni mene, mutta on se siviilipalveluskin tehty sen verran houkuttelemattomaksi vaihtoehdoksi, että armeijaan kuitenkin päädyin. Tähän voisi heittää kysymyksenä, että miksi ihmisen pitäisi sietää aamulla huutamisia ja korvessa rämpimisiä. Tollo pitää olla, että vapaaehtoisesti kärsii. Toki jonkinlainen puolustus tarvitaan kaikkiin maihin, mutta uskoisin, että minusta olisi enemmän hyötyä Suomelle aivan jossain muualla kuin metsässä kykkimässä.

Äänestä

Nyt näin "80-luvulla syntyneen pullaperseen" mielestä, ehkäpi noin 8% välttää intin. Yrittäjistä en osaa sanoa...

Mutta tämä pullaperse menee inttiin 1/07

Äänestä
  • 80 % käy intin ja 20 % välttää. sivareita on tuo 8 %, lisäksi mm. terveyssyistä vapautettuja yli 10 %, osa aidosti kipeitä ja osa feikkejä.

    Äänestä

  • jööran kirjoitti:

    80 % käy intin ja 20 % välttää. sivareita on tuo 8 %, lisäksi mm. terveyssyistä vapautettuja yli 10 %, osa aidosti kipeitä ja osa feikkejä.

    Kiitos tarkennuksesta;)

    Äänestä

Henkilökohtaisesti menen mielelläni inttiin 2007 tammikuussa. Ei mulla ainaka mitään inttii vastaan. Kunto vaan kohenee ;)

Äänestä
  • Itse kuljin jonossa muiden mukana sen kummempia ajattelematta harmaisiin. Vuosi oli 1999. Siinä se vuosi vierähti, välillä vitutti, välillä oli pirun hauskaa. Paljon opin, koin, näin ja tutustuin. Mikä parasta laihduin 10 kiloa ja opin pitämään huolta kunnostani siinä sivussa. Onneksi näin kävi, kiitos siitä Suomen armeijalle. T: 3000m Cooperissa ihan milloin vaan :)

    Äänestä

kävin armeijan, palvelin 362 vrk:ta, olisi ollut mahdollista olla vain 180, en halunnut. olen 80-luvulla syntynyt ehkä pullaperse ehkä en! Muistan kyllä millaista oli seurata toisten yksiköiden toimintaa lomat pyörivät todella hienosti jne. näin esimerkiksi. meillä piti vaatimalla vaatia kuntsareita käytettäväksi. ja opinpahan jonottamaan. Aina kerrottiin että ensin opetetaan sitten vaaditaan... noo yleensä asioidessani valtionlaitoksissa joudun jonottamaan. niin onhanse kiva että valtio myös opettaa kuinka jonotetaan, samoin kuin se että joka asiasta pitää valittaa tms.
Olihan toki niitä hyviäkin päiviä/viikkoja ja etenkin kun sattui hyvät palveluskaverit niin jälkeenpäin kaikelle voi nauraa!

Äänestä

>(joutuu heräämään aikaisin ja mulle huuudetaaan.. eioo nettiii ym..)

Tuskin nuo ovat kaikille se oikea syy.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pullaperseistä kirjoitti:

yrittävät kaikin tavoin välttää varusmiespalvelusta??

(joutuu heräämään aikaisin ja mulle huuudetaaan.. eioo nettiii ym..)

Oma arvioni on n. 80%

Syyksi syytän yhteiskuntaa..

Res. ltn. vm-89

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu