Kun yksi tuttavani suuttuu hän menettää itsehillintänsä täydellisesti. Voi käydä päälle ja löydä. Särkee tavaroita ja nakkasi vaimonsa kännykän lattialle. Samoin lensi keittiön kelloradio seinään kuten niin moni muu esine. Noiden raivareiden jälkeen tulee aina katumus. Hän leppyy aika helposti ja joskus jopa kesken raivarin. Aivan kuin olisi kaksi toisistaan eroavaa persoonaa samassa miehessä. Ei hän jakomielinen ole mutta älyttömän mukava taikka älyttömän inhottava, ilkeä tunnevammainen hullu.
Nuorena vankilataustaa ja myös aikuisiällä. Ehdotettu aikoinaan jopa mielentilatutkimusta josta kieltäytyi ehdottomasti. Sitä ei tehty.
Ihailee itseään ja on joukon keskipiste tai ihan syrjässä. Joku häiriö on mutta mikä? Mitähän tuossa voisi hienotunteisesti ehdottaa?
Nuorena vankilataustaa ja myös aikuisiällä. Ehdotettu aikoinaan jopa mielentilatutkimusta josta kieltäytyi ehdottomasti. Sitä ei tehty.
Ihailee itseään ja on joukon keskipiste tai ihan syrjässä. Joku häiriö on mutta mikä? Mitähän tuossa voisi hienotunteisesti ehdottaa?
Vastaukset 7
Vanhimmat
tasapainoton.
Oletko läheinenkin tuon kanssa? Oletko vaimo itse? Kyllä uuden polven masennuslääkkeet auttavat impulssikontrollin puutteeseen. Mutta kuinka saada tuo henkilö niitä syömään on toinen juttu.
toisella. Pian!
Miksi ne olisi aikoinaan mielentilatutkimukseen ukon laittaneet kun tunnut tietävän perheen asiat? Kuka tuommosen seurassa viihtyy, en ainakaan minä! Riippuu tietenkin ukon kalsareiden etuosasta miksi nainen ei jätä sitä.
Minulle tuollainen tunteiden hallinnanpuute on tuttua. Tunteet sinänsä eivät ole vääriä, vaan niiden kohde ja ilmaisutapa.
Minulla on traumaattinen lapsuus, insestitausta, en voi mitään, että viha tulee hirveällä ryöpyllä. Onneksi nyt olen terapiassa, jossa saan ilmaista tunteitani, ettei tarvitse vaittomien ihmisten niskaan niitä kaataa.
Onkohan tässäkin kysymys, jostakin vastaavasta. Ovatko ko. henkilön tunteet oikeutettuja, mutta kohde väärä ja ilmaisutapa tasapainoton ja läheisille kestämätön.
Miten hänet saataisiin hakemaan apua?
Lähtökohdat ovat surkeita alunalkaenkin tuolla miehellä. Väkivaltaa ja julmuutta koko lapsuus, turvattomuutta ja ainaista pelkoa. Mutta mitä se hyödyttää jo 40 ihmistä kelata ankeaa lapsuutta? Ei hän käy missään terapiassa.
Onko terapiasta edes aina hyötyä?
Itse olen aloittanut kunnon terapian yli nelikymppisenä, se vaatii tiukkaa sitoutumista.
Minulle siitä on ollut hyötyä mm. sen tajuamisessa, että vihainen saa olla, mutta ei saa ilmaista vihaansa miten vain ja kelle tahansa.
Olen oppinut ilmaisemaan vihaani terapiassa.
Mutta toista ihmistä on vaikea saada terapiaan jos hän ei sitä itse halua.
Neuvoisinkin ottamaan etäisyyttä tuohon henkilöön, ei kenenkään tarvitse olla toisen aggressioiden kohde.