mä en jaksais enää elää

Joskus se kääntyy paremmaksi. Niin minullakin. Oli kymmenen vuotta vaikeaa masennusta sitten välillä taas menee paremmin ja ne hyvät hetket korvaa huonot.

Viimeksi eilen ajattelin päättää päiväni oman käden kautta. Elämä ei vain tunnu miltään. Minulla taas on taloudellisia vaikeuksia, olen aika pa. Olen ollut pitkään poissa työelämästä masennuksen vuoksi. Eläke on huono, rahat ei tahdo riittää.
Silti olen päättänyt elää. Tunteet tulee ja menee, ei niiden mukaan kannata päiviään päättää.
Sinua neuvoisin hakemaan apua ja puhumaan tunteistasi ja syömishäiriöstäsi. Itsemurha-ajatuksent ovat hyvin inhimillisiä, mutta niistä todella kannattaa puhua.
Hienoa kun esim. kirjoitit tänne.
Voimia sinulle ja halauksia!

Mä todella pyydän ettet luovuttaisi... jokaisella elämällä on joku tarkoitus. joka ikisellä. ehkä et oo viel tähä mennes saanu selville sitä... koitahan pärjäillä, vielä se elämä hymyilee usko pois. =)

Miten maailmaan mahtuu niin paljon onnettomia ihmisiä ja kohtaloita? Kun sinullakin tuota lääkitystä näyttää olevan, niin käytkö säännöllisesti terapiassa tai onko sinulla ketään luotettavaa henkilöä, jolle voisit kertoa voinnistasi?

Tietysti ihminen on toiselle taakka silloin kun asiat eivät ole kunnossa. Se kuuluu elämään. Mutta molempien ihmisten pitäisi huolehtia omasta jaksamisestaan. Minä olen ollut poikaystävänä ja puolisona huolissani naisistani, mutta en sanoisi heidän pilanneen elämääni. Niin kauan kuin olen jaksanut, olen kuunnellut ja koettanut oppia ymmärtämään kumppaniani. Joskus tulos vain on ollut se, että toisen käydessä omaa prosessiaan, toisen täytyisi aloittaa omansa. Mutta prosessi tuskin koskaan pilaa kenenkään elämää, koska se on yksi tie kohti eheytymistä.

Ne ihmiset, joiden tiedän sairastavan anorexiaa, joiden tiedän harkitsevan itsemurhaa, ovat kaikki herkkiä ihmisiä. Lisäksi heillä kaikillaan on takanaan jotain sellaista, joka heidän täytyisi uskaltaa kohdata. Olen tavannut ihmisiä, joiden jalat ovat pettäneet alta halatessani. Mitä he ovat pelänneet? Miksi he leikkivät ruoalla ja pitävät sitä jollain tavalla elämää koossapitävänä asiana? Totuuden kohtaaminen kolahtaa aina kovaa, mutta se voi olla ainoa tapa päästä elämässä eteenpäin, eikä ehkä ole muuta keinoa päästä eroon masennuksesta, jatkuvasta syyllisyydentunnosta ja itsesyyttelystä. Koska en tiedä tarkemmin, mitä tunnet, minun on vaikea sanoa muuta.

sulle tekis hyvää nyt kunnon sauna, kokovartalohieronta ja suklaajäätelö :)

ennen kuin teet itsarii, niin koklaa tehä jotain erilaista..repäise ittes irti arjesta ja tee jotain tosi hauskaa, tee vaikka kärrynpyörä suojatiellä isossa risteyksessä ;)...no joo, mutta siis oikeesti tee jotain sellasta mistä sulle tulee hyvä mieli :)

mieti mitä sulta jää näkemättä jos lopetat leikin kesken! ei tätä elämää kannata niin vakavasti ottaa, välillä kaikilla on varmasti niinku niin vitun paskoja päiviä, paskoja jaksoja, paskoja vuosia, paskoja vuosikymmeniä, kokonainen paska elämä, mutta monesti huominen on aina parempi :)

ja ennemmin et voi lopettaa päiviäs ennen kui oot ratkaissut seuraavan tehtävän:

mies on matkalla kaupunkiin. Matkalla hän joutuu risteykseen josta toinen tie vie hänen määränpäähänsä ja toinen jonnekin muualle. Mies ei tiedä kumpi tie on oikea. Risteyksessä mies tapaa kuitenkin kaksoset jotka tietävät kumpi tie vie kaupunkiin. harmillisesti kaksosista toinen kuitenkin valehtelee aina ja toinen puhuu aina totta. Mies saa kysyä kaksosilta vain yhden kysymyksen selvittääkseen kumpi tie vie hänen määränpäänään olevaan kaupunkiin. Mikä on tämä yksi kysymys jolla mies saa oiken tien selville?