Tilannekatsaus

Loistavasti kirjoittava "Kysyn vaan" paljasti
viime viikolla meitä kaikkia uhanneen äärihomojen
salaliiton. Hänen ylivoimaisen rikas, värikäs,
mielikuvituksekas ja monipuolinen kirjallinen
ulosantinsa lamaannutti kaikki Goldin
yksinkertaisiin juttuihin tottuneet homostelijat.
Mutta vain hetkeksi. Äärihomo ei helposti anna
(paitsi toiselle äärihomolle) periksi, vaan lauma
kävi vastahyökkäykseen. Se kuitenkin torjuttiin
menestyksekkäästi.

Mitä äärihomoille kuuluu tällä hetkellä:

Homokuningas, arkkihomo Goldfinger: Teki muutaman
epätoivoisen vastaiskun, mutta on niiden jälkeen
vetäytynyt piiloon luolaansa (jossa on kuitenkin
uima-allas). Rahoittaa muiden äärihomojen
toimintaa miljoonaomaisuutensa turvin ja värvää
jatkuvasti uusia nuoria mukaan. Järjestää
kotonaan koulutusleirejä, joissa nuoria
aivopestään äärihomousliikeeseen. On levittänyt
vääriä valokuvia asunnostaan jäljittämisen
vaikeuttamiseksi.

Jeeves, Goldin oikea käsi (ns. vetokäsi):
Haavoittui pahoin KV:n iskuissa. Teki pari
sekopäistä ja epätoivoista iskua, mutta kuollee
pian vammoihinsa ja vanhuuteen.

Analyse: Joutui pahan taistelupaniikin valtaan.
Räiski silmittömästi suuntaan ja toiseen
mihinkään kuitenkaan kunnolla osumatta.
Luultavasti nuolee haavojaan ja Goldia.

Muista pikkuäärihomoista ei havaintoa.

Tämän rauhallisuuden ei saa antaa hämätä.
Ylläpidon olisi ehdottomasti parannettava
turvallisuutta. Jokaisen tänne kirjoittavan
tarkoitusperät olisi tarkasti tutkittava uusien
äärihomoiskujen välttämiseksi.
10461
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Aloit siis uuden ketjun mieliaiheestasi pikku
homohiiri. Ole vaan siellä kyykyssä, jossa olet
ollut jo pitkää ja hartaasti. Täällä ei teille
homoille ole jalansijaa, sillä täällä jyräävät
vain HETEROT ja minä kannan heidän lippuaan
korkealla ja rinta rottigilla.

Painu takaisin takasin koloosi homohiiri.

Kaikille homohiirille ja kuten sinulle on tässä
resepti, jota teidän tulee noudatttaa. Tämä
annos on teille sopiva ja maistuu teille taatusti.

Resepti on seuraava:

Tapetaan vanha ja lihava homohiiri. Hänet
viedään peltikatolle auringonpaisteeseen ja
seurataan tarkoin annoksen kypsymistä. Kun annos
on muutamassa päivässä auringonpaisteen ja
mätänemistilan asiosta pullistunut siten, että
nahka on halkeamispisteessä, niin annos on
valmis nautittavaksi.

Homohiiren kaverit ja sinä muiden mukana
otatatte jokainen oman pillin ja jonka työnnätte
vuorotellen kuolleen homohiiren anukseen ja
imette sieltä pullistuneen kaverinne kuiviin.

Senjälkeen nuolette huulenne ja olette
tyytyväisen näköisiä. Hautaatte tyhjiin imetyn
homohiiren juhlallisin menoin ja alatte itkeä
surkeasti. Laaditte surukirjoituksen kuolleen
homohiiren muistoksi SETAN lehteen ja muistelette
herkullista ateriahetkeänne vesi kielellä.

Äänestä
  • Älä enää ikinä kerro kuvottavista
    ruokailutavoistasi saati tuputa niitä muille,
    senkin irstas äärihomo! Vain äärihomo voi keksiä
    tuollaista. Hyi saatana, kyllä nyt uskon että te
    äärihomot ette ole ihmisiä, ette edes eläimiä
    vaan loiseläimiä. Hävitkää maan päältä!

    Äänestä

  • AntiGfFront kirjoitti:

    Älä enää ikinä kerro kuvottavista

    Ajelin tuossa eräänä kesäpäivänä ison ja komean
    tiilitalon ohi. Ihmettelin kuitenkin, kun pihalla
    sekalainen poikajoukko runkkasi porukalla ja
    heillä näytti olevan käsissään jonkinlainen
    elukka, hiiri otaksuisin. taisin ajaa
    Goldfingerin talon ohi?

    Äänestä

  • AntiGfFront kirjoitti:

    Älä enää ikinä kerro kuvottavista
    ruokailutavoistasi saati tuputa niitä muille,
    senkin irstas äärihomo! Vain äärihomo voi keksiä
    tuollaista. Hyi saatana, kyllä nyt uskon että te
    äärihomot ette ole ihmisiä, ette edes eläimiä
    vaan loiseläimiä. Hävitkää maan päältä!

    Onko lukutaidossasi useinkin häikkää, räkänokka
    hinttarinalku? Minähän kerroin nimenomaan
    teidän homojen lemppari ateriasta. Meillä
    umpiheteroilla ja etenkin meillä miljoonääreillä
    on aivan erilaiset kulinaariset nautinnot.

    Äänestä

  • Arvaa oliko mun firman aamukahvipöydässä
    hauskaa, kun luin automyyjilleni tallentamani
    tulosteen jutustasi. Mitäköhän tämä hintti,
    jolle jutun kirjoitit tuumi? Teki varmaankin
    itsarin, tai vähintäänkin itki katkerasti. Mainio
    juttu. Juuri noin noita homoja pitää kyykyttää.

    Äänestä

  • Goldfinger kirjoitti:

    Onko lukutaidossasi useinkin häikkää, räkänokka
    hinttarinalku? Minähän kerroin nimenomaan
    teidän homojen lemppari ateriasta. Meillä
    umpiheteroilla ja etenkin meillä miljoonääreillä
    on aivan erilaiset kulinaariset nautinnot.

    muka että mädänneen hiiren syönti on kulinaarinen
    nautinto? Saa olla kyllä melko kieroonkasvanut ja
    sairas, jos kuolleita hiiriä alkaa popsimaan!! En
    usko, että hiirten syönti on kovin suosittua
    rikkaiden keskuudessa! Et visiin ole eläissäsi
    käynyt ns. paremmissa piireissä, vai?

    Äänestä

  • GoldFinger kirjoitti:

    Et näköään osaa lukea. Oliko äitisi mukana kun
    tulkkasit väärin kirjoitustani, eikä äitisi
    kehdannut kertoa totuutta homo pojalleen hänen
    mieliateriastaan, eli homohiiri totista ?
    Aika epätoivoista muuten tuo jutun kääntäminen.
    Häh, häh. Etkö keksi mitään vastaavaa matkiva
    luuseri?

    Pyydä äitiäsi käymään kaupassa, sillä välin kun
    olet koneellla. Saat olla rauhassa.

    Äänestä

  • Vesku kirjoitti:

    Arvaa oliko mun firman aamukahvipöydässä
    hauskaa, kun luin automyyjilleni tallentamani
    tulosteen jutustasi. Mitäköhän tämä hintti,
    jolle jutun kirjoitit tuumi? Teki varmaankin
    itsarin, tai vähintäänkin itki katkerasti. Mainio
    juttu. Juuri noin noita homoja pitää kyykyttää.

    Tietysti teitä haaskansyöjiä miellyttävät
    haaskansyöntijutut. Teillä on kyllä huono maku.
    Iljettävät haaskalla kyykkivät raadonsyöjähomot,
    toivottavasti tukehdutte paskaanne.

    Äänestä

Tuosta Jeeveksen heikosta kunnosta tuli mieleen,
että mitäpä jos se vanha kääkkä kohta kupsahtaa.
Silloinhan Goldfinger pistää koko arsenaalinsa
peliin, - vai onko se Gf:n tapauksessa
asspenaali -, ja rupeaa ajamaan eduskunnassa läpi
lakialoitetta nekrofiilisuhteen virallistamisesta.

Tässähän piilee ilmiselvä vaara: jos eliminoit
äärihomon tulee jäljelle jäävistä ehkä
nekrofiilejä. Täytyy myöntää etten ottanut
huomioon tällaista. Pitääkin olla jatkossa
tarkkaavaisempi, (en tarkoita sitä
Tarkkaavaisäärihomoa).

Pitäisiköhän meidän pitää se Jeeves väkisin
hengissä ja millä ihmeellä sellaisen raunion
hengissä pidät? Jeeveksellähän on lahovika
kummassakin päässä, ei kai hän muuten
Goldfingerin palveluksessa olisikaan.
Nykylääketiedekin taitaa olla voimaton ja
ymmärrettävästi tässä tapauksessa myös haluton.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tiedottaja kirjoitti:

Loistavasti kirjoittava "Kysyn vaan" paljasti
viime viikolla meitä kaikkia uhanneen äärihomojen
salaliiton. Hänen ylivoimaisen rikas, värikäs,
mielikuvituksekas ja monipuolinen kirjallinen
ulosantinsa lamaannutti kaikki Goldin
yksinkertaisiin juttuihin tottuneet homostelijat.
Mutta vain hetkeksi. Äärihomo ei helposti anna
(paitsi toiselle äärihomolle) periksi, vaan lauma
kävi vastahyökkäykseen. Se kuitenkin torjuttiin
menestyksekkäästi.

Mitä äärihomoille kuuluu tällä hetkellä:

Homokuningas, arkkihomo Goldfinger: Teki muutaman
epätoivoisen vastaiskun, mutta on niiden jälkeen
vetäytynyt piiloon luolaansa (jossa on kuitenkin
uima-allas). Rahoittaa muiden äärihomojen
toimintaa miljoonaomaisuutensa turvin ja värvää
jatkuvasti uusia nuoria mukaan. Järjestää
kotonaan koulutusleirejä, joissa nuoria
aivopestään äärihomousliikeeseen. On levittänyt
vääriä valokuvia asunnostaan jäljittämisen
vaikeuttamiseksi.

Jeeves, Goldin oikea käsi (ns. vetokäsi):
Haavoittui pahoin KV:n iskuissa. Teki pari
sekopäistä ja epätoivoista iskua, mutta kuollee
pian vammoihinsa ja vanhuuteen.

Analyse: Joutui pahan taistelupaniikin valtaan.
Räiski silmittömästi suuntaan ja toiseen
mihinkään kuitenkaan kunnolla osumatta.
Luultavasti nuolee haavojaan ja Goldia.

Muista pikkuäärihomoista ei havaintoa.

Tämän rauhallisuuden ei saa antaa hämätä.
Ylläpidon olisi ehdottomasti parannettava
turvallisuutta. Jokaisen tänne kirjoittavan
tarkoitusperät olisi tarkasti tutkittava uusien
äärihomoiskujen välttämiseksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu