Hienoin Mersu

Vielä vähän kuume vaivaa ja on aikaa kysyä että
mikä on mielestäne hienoin mersu kun vanhat saa
laskea mukaan Tai sitten mikä malli olisi
huonoin. lisääkin olsi kysymyksiä mutta sitten
tulisi niitä jo liikaa.
7595
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Moi Tommi.
Joko löysit siivekkäästä mersusta tietoa?

Taidanpa vastata, että hienoin on se iso
siivekäs, joka minulla tallissa kesää odottelee.
Siinä on hiukan ylimääräistä kiiltoa katsos
sikäli, että se on ns. jenkkimalli. Eli etuvalot
ovat sellaiset, että molemmilla puolilla on
päällekkäin kaksi pyöreätä valoa. Takavalot on
isommat kuin halvemmissa malleissa ja puskureissa
on tolpat, eli sellaiset "pystysarvet".

Mutta kyllä pikkupojasta asti on ollut haaveena,
että jos 123-sarjaisen mersun saisi, niin siinä
olisi. Sellaisen taksimallin. Saisi olla
farmarikin, ja väri vaikka valkoinen tai joku
metallinen hopea.
Viime vuonna sain veronpalautuksia sen verran,
että kävi mielessä, josko ostaisin jostain 123-
korisen mersun ja kunnostaisin hienoon
käyttökuntoon. Tekemättä tuo silti jäi. Sääli.

Huonoimmaksi mersuksi nimeäisin kyllä nämä
uusimmat.
Tai sitten en vaan ole tottunut. Kun se
pyöreälamppuinen E-mersu muutamia vuosia sitten
oli uusi, se oli mielestäni rumimpia autoja, mitä
kuvitella saattaa. Nyt se näyttää jo ihan
siedettävältä...

Äänestä
  • joo sain sellaisen kirjan kun Auto 60 luvulla ja
    siellä ja netissä oli kaikkea asiaa. Se sun auto
    oli siellä myös. On oma tietenkin aina se heinoin.
    senkin näin netistä mikä malli 123 on. äidin
    isällä oli semmonen mutta se myi kolme vuotta
    sitten sen. se oli just niin kuin taksi mutta isä
    sanoi että siinä oli bensamoottori 250. kun
    kuvista katsoin niin hienoin on mielestäni 600
    Pulman on ainakin iso. niitä näkee varmaankin
    vaan kuvissa. Moi taas!

    Äänestä

  • Tommi kirjoitti:

    joo sain sellaisen kirjan kun Auto 60 luvulla ja
    siellä ja netissä oli kaikkea asiaa. Se sun auto
    oli siellä myös. On oma tietenkin aina se heinoin.
    senkin näin netistä mikä malli 123 on. äidin
    isällä oli semmonen mutta se myi kolme vuotta
    sitten sen. se oli just niin kuin taksi mutta isä
    sanoi että siinä oli bensamoottori 250. kun
    kuvista katsoin niin hienoin on mielestäni 600
    Pulman on ainakin iso. niitä näkee varmaankin
    vaan kuvissa. Moi taas!

    Jos tuollainen kiinnostaa, niin osta uusin
    Mobilisti-lehti, siinä on juttua Suomeen tuodusta
    Meksikon presidentin ? ex. autosta.

    Äänestä

JOs siipimersu vielä innostaa, niin katsopa
netistä www.heckflosse.myweb.nl

On tietoa, kuvia ja taulukoita melkein liiaksi
asti...

Äänestä
  • lomaa on vielä huomennakin kun tulin juuri
    lääkäriltä ja siinä onkin hyvää tekemistä
    päiväksi. Katson sivut vasta huomenna niin ei
    mene liian myöhään tänään kun pitää muka olla
    sängysssä. Äiti sano että se onkin kuin
    joulupakettia odottaisi kun se siipi mersu
    kiinnostaa vaan eikä se pistä hanttiin kun sen
    isälläkin se mersu oli vaikka uudempi. ei siinä
    kirjassa niin paljoa ollut kun siinä oli vaikka
    miten montaa muutakin autoa, mutta hieno kirja
    muuten. Kiitos linkistä, nää sairaspäivät
    meneekin kivemmin kuin koskaa Tommi

    Äänestä

Oiskohan se uusi SL-sarjan MB.
Kuvista päätellen sattuis mun makuun.

Äänestä
  • no, makuja on monia. itse valitsisin
    hienoimmaksi 70-luvun sl-sarjan. vanha kunnon 123
    on tietysti nätisti pidettynä oikea auton
    esikuva.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tommi kirjoitti:

Vielä vähän kuume vaivaa ja on aikaa kysyä että
mikä on mielestäne hienoin mersu kun vanhat saa
laskea mukaan Tai sitten mikä malli olisi
huonoin. lisääkin olsi kysymyksiä mutta sitten
tulisi niitä jo liikaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu