Meillä on 2½ kk:tta vanha tyttövauva joka syntyi hätäsektiolla. Alku oli tosi hankalaa koska haavatulehdukseen syömäni antibiootit sekoittivat vauvan masun ja huutoa riitti! Nyt n. 1 kk:n ajan meillä on mennyt tosi hyvin mutta nyt yhtäkkiä vatsavaivat ovat taas palanneet ja entistä kamalampina. Ei nuku yöllä ei sitten millään vaan potkii kiljuu ja kärvistelee niinkuin vatsavaivaiset nyt yleensä tekevätkin. Oon varmaan tosi kamala ihminen mutta oon tosi väsynyt vauvaani. Kaikki se ihana odotus ja nyt tuo lapsi on niin "inhottava" että toivon etten ikinä olisi sitä saanutkaan, tää on ihan kauheeta! Rakastan lastani mutta tällä hetkellä pidän sitä elämäni pahimpana mokana ja ajattelen kuinka paljon helpompaa olis ilman sitä... Ja että en enää ikinä tule toista lasta hommaamaan. Oikeesti oon ihan kamala! Nytkin koko ajan itken kun kirjotan tätä, tuntuu että ei tästä tuu mitään! Onko kohtalotovereita? Miten ootte selvinny?
Kaiken lisäksi meidän neuvolatäti on mun mielestä ihan ääliö, vaikka toisaalta pidän kyllä kaikkia niitä ihmisiä tällä hetkellä ääliöinä jotka vaan sanovat että kyllä se siitä helpottaa... EI PALJON LOHDUTA!!! Aaargh. Oon ihan hermoromahdusen partaalla! Oon niin väsynyt tähän kaikkeen!
Toivottavasti edes joku jaksoi lukea tämän loppuun asti vaikkakin tämä on aika sekava kirjoitus. En vaan saa nivottua ajatuksiani kunnolla yhteen näin kirjoittamalla.
Kohtalotoverit/samoja tunteita läpikäyneet AUTTAKAA!!!
Kaiken lisäksi meidän neuvolatäti on mun mielestä ihan ääliö, vaikka toisaalta pidän kyllä kaikkia niitä ihmisiä tällä hetkellä ääliöinä jotka vaan sanovat että kyllä se siitä helpottaa... EI PALJON LOHDUTA!!! Aaargh. Oon ihan hermoromahdusen partaalla! Oon niin väsynyt tähän kaikkeen!
Toivottavasti edes joku jaksoi lukea tämän loppuun asti vaikkakin tämä on aika sekava kirjoitus. En vaan saa nivottua ajatuksiani kunnolla yhteen näin kirjoittamalla.
Kohtalotoverit/samoja tunteita läpikäyneet AUTTAKAA!!!
Vastaukset 14
Vanhimmat
Meillä ei ihan tollaista ole ollut, mutta kerronpa oman mielipiteeni silti.
Kyllä se siitä helpottaa ajan kanssa, mutta nyt kehoittaisin hankkimaan hoitoapua, että saat levätä.
Levänneenä jaksat paljon paremmin, joten soita uudestaan neuvolaan ja kerrot mikä on tilanne. Jos ei heltiä apua niin koita MLL:n lastenhoitoporrasta. Siellä on ammattiihmisiäkin hoitajina.
Älä jää siis yksin tai miehesi kanssa potemaan väsymystä vaan oikeasti PYYDÄ joku auttamaan edes päiväksi. Tuossa vaiheessa myös hormoonisi jylläävät eestakasin, jotka laittavat lisää löylyä kiukaaseen. Koita nyt jaksaa siellä!! =)
Meilläkin oli tosi pahoja vatsavaivoja ekat 3,5kk. Onneksi nukkui yöt kuitenkin suht hyvin, kun vain sai vauvan jotenkin ensin nukahtamaan...
Mitä d-vitamiinitippoja käytätte? Meillä devitolista vatsavaivat pahentuivat, ja siirryttiin jekovitiin. Se on vatsaystävällisempi. Jos vauva on korvikkeella, niin Nan oli meillä parempi kuin tutteli. Tuttelista selvästi huomasi heti antamisen jälkeen, ettei sopinut, huuto oli kamala! Jos taas imetät, niin mieti onko ruokavaliossasi jotain sellaista, minkä jättäisit pois ja se voisi helpottaa vauvan oloa.
Toisille on vyöhyketerapiasta ollut apua, meillä sitä ei kokeiltu. Mutta ehkä kannattaa sitäkin testata, jos vatsavaivat ovat TOSI pahat.
Ja cuplatonia annettiin joka syötöllä. En tiedä oliko siitä niin kamalasti apua, mutta ainakin vähän. Toinen taisi olla disflatyl, mikä kuulemma auttaa paremmin, kuin tuo cuplaton.
Ja ennenkaikkea, yritä saada sitä hoitoapua, että voisit päivällä levätä vähän!Paljon jaksamisia teille! Toivottavasti näistä olisi jotain apua.
Meillä ei äitiynyt vauvan vatsa ihan noin pahaksi, mutta tuttava perhe kävi "hierottamassa" aikanaa omaa vauvaa, Vyöhyketerapiassa...
Mahtoikohan se olla jotain 20e kerta, että ei mitäään halpaa huvia, mutta kun auttoi, niin hintakin tuntui pieneltä.
Ja siellä tosiaan sai ammatti ihminen vauvan kehosta jännitteitä pois ja vatsa muut rupesi toimimaan.
...ja vaikka se kuulostaa niin ääliömäiseltä, niin sekin on totta, että kyllähän se huuto jossain vaiheessa loppuu. Mutta kun sitä ei tiedä, onko se 3kk vai vuosi sitä kiljumista :-/
Hae apua! Ihan vaikka aloitat siitä, että hommaat vauvalle hoitjan, vaikka tunti ja päivä alkuun. Niin että vauva on vaunuissa nukkumassa, (lenkillä) ja sinä hiljaisessa kodissa, omassa sängyssä.
Äitiys on väsyttävää. Jokainen äiti tietää että lapset osaa olla joskus rasittavia. Silloin pitää rohkeasti pyytää apua, koska kukaan ei osaa lukea toien ajatuksia.
Mulla kävi samalla tavalla että synnytys päättyi hätäsektioon ja lapsi joutu teholle viikoksi. alku oli ihan kammottavaa olla vauvan kanssa kotona, ei muuta kun huusi vaan koko ajan. Nyt ylihuomenna 3kk ja on pikkasen helpottanut. Yöt on aivan kammottavia edelleen, herää 1-2 tunnin välein syömään, tuttia ei edes huoli. Ajattelen vaan aina pahimmalla hetkellä että kyllä tämä tästä, mutta joskus tosiaan tuntuu siltä että kaduttaa niin paljon että olisi paljon helpompaa olla ilman vauvaa.
Luulen tietäväni tunteesi. Minäkin olen vihannut vauvaani välillä, mielessä oli keskimmäisen kanssa tosi kauheita ajatuksia, kun lapsi itki aina vaan. Hae apua, ole rehellinen neuvolassa, sano, että et jaksa enää kauan. Löytäisitkö ketään hoitamaan lasta välillä. Tiedän, että ei ole helppoa viedä vauvaa hoitoon, varsinkin jos pelkää hänen itkevän sielläkin koko ajan, mutta älä mieti sitä. Minun pelastukseni oli ihanat naapurit, jotka ihan itse tarjoutuivat hoitamaan lasta välillä, niin sain hetken rauhan.
Onko sinulla ystäviä lähellä? Älä jää yksin kotiin sen itkevän pienokaisen kanssa, ulkoile, vaikka se tuntuisikin vaikealta. Vaihda ajatuksia muiden äitien kanssa, vaikkapa juuri näin keskustelupalstojen avulla, jos ei muuta mahdollisuutta ole.
Kokeile kylpyjä vauvalle, sekin voi rentouttaa. Tekstistäsi ei selvinnyt, imetätkö lastasi. Jos käytätä korviketta, kokeile merkin vaihtoa, mutta jos imetät, älä lopeta sitä mahavaivojen vuoksi. Missä asennossa lapsi nukkuu? Itse nukutan päivällä turvakaukalossa välillä, se on tuntunut auttaneen, kun on hiukan pystympi asento. Myöskin rintareppu tai sellainen kantoliina voisi auttaa.
Minäkin sanon, että kyllä se siitä. Tiedän että se ei lohduta tällä hetkellä, mutta kuitenkin kannattaa pitää mielessä. Minulle sanottiin, että sektioiduilla lapsilla on enemmän ja pahempia mahavaivoja kuin alakautta syntyneillä, koska eivät synnytyksissä saa jotain bakteereja. En tiedä pitääkö paikkaansa, mutta itselläni on kaikki kolme sektiolla syntyneet, ja jokaisella on ollut kovat mahavaivat muutaman kuukauden, keskimmäisellä se kesti lähes vuoden.
Ja vielä voit kokeilla maitohappobakteereja, apteekista saa mm. rela-tippoja, joita voi käyttää jo ihan vauvallekin. Lisäksi pullon (jos käytössä) voit vaihtaa kertakäyttöpulloon, meillä ilmavaivat vähenivat sen käyttöönoton jälkeen todella selvästi....
Älä vielä murehdi seuraavia lapsia, kun hiukan helpottaa voi miele muuttua. Ja vaikka ei muuttuisikaan, eihän sinun ole pakko haluta useita lapsia.
Olisin vielä uteliaana kysellyt, että miksi mentiin hätäsektioon? Nimittäin itkuisuuden aiheuttaja voi löytyä myös muualta kuin mahavaivoista, vaikka niitä ihan ensimmäisenä yleensä syytetäänkin...
että vauvelin sydänäänet romahtivat. Ensin olivat vetäneet jo imukupilla n.20 min. Kaiken kuulemani perusteella minulla oli kai keskimääräistä rankempi synnytys kuin yleensä..?
Ollaan muuten ihan rintamaidolla ja tuttia ja pulloa ei syö ollenkaan. Ja nukkuu kyljellään omassa sängyssään (kun siihen suostuu.
Kiitos viesteistänne.
...vauva hoitoon/joku vahtimaan edes yhdeksi yöksi, yksikin kunnon yö uni tekee ihmeitä! Et taatusti ole ainoa tunteinesi ja koita ajatella sitä miten lyhyt aika tuo pikkuvauva aika on; muutaman viikon päästä tilanne voi olla jo taas ihan toinen ja paljon helpompi (juuh,tiedän että olen ääliö kun sanon näin,mutta kun niin se vain menee :) ). Ihan on inhimillistä menettää hermot jos toinen vaan kärvistelee vatsavaivoineen ja mikään ei auta ja itse on rikki ja poikki, mutta muista kuitenkin hakea apua ulkopuolelta ennen kuin tilanne ihan menee överiksi - tyhmä ei ole se joka pyytää apua silloin kun sitä tarvitsee.
lohduttaa! Isellänikin oli todella traumaattinen synnytys heinäkuun alkupuolella; poika otettiin pitkittyneen ponnistusvaiheen (1h 2min) jälkeen ulos metallisella imukupilla. Emättimeni ja välilihani repesi pahasti ja vuosin 2,5l verta jonka seurauksena menetin tajuntani. Minut kiidätettiin synnytyssalista leikkaussaliin jossa sain verta ja alapääni kursittiin kasaan. Heräämössä sain vielä kaksi kertaa jonkun jälki kohtauksen jossa tärisin ja palelin aivan hillittömästi ja oksensin useaan kertaan. Olin erossa vauvastani hänen elämänsä ensimmäiset 9 tuntia. Varhaisimetyksestä ei lunnollisesti ollut tietoakaan ja huonon kuntoni takia maitoa ei paljon noussut. Alusta asti poika on aina saanut korviketta rinnan lisäksi.
Ensimmäiset viikot kotona olivat hankalia; itse olin vielä heikossa kunnossa ja poika oli iso ja painava.
Sitä vaan kärvisteltiin, alapää huusi niveaa, ja päivät kuluivat, viikot ja kuukaudetkin. Synnytyksestä on nyt 4,5kk haavat ovat parantuneet, poika on löytänyt rytminsä, hymyilee!, yhdyntää olemme yrittäneet kerran ja olen käynyt 2 kertaa fysioterapeutilla alapäätäni huoltamassa. Ehkä vielä joskus voin harrastaa hyvää seksiä. Ja saan oman elämäni takaisin...
Mieheni on onneksi ollut suurena apuna koko ajan, mitä omalta työltään on voinut.
Aina kun tulee rikkinäisiä öitä tai poika on muuten kiukkuinen niin väkisinki tulee mieleen että onko tämä kaiken arvoista. Ja kun ystävättäret saa vauvoja ympärillä ja keskustelu synnytyksistä käy vilkkaana, niin omat pahat muistot tulee väkisinkin pintaan. Mutta minä ainakin jaksan uskoa siihen että saamme vielä kaikki nauttia toisistamme.
Fysioterapeutti muuten neuvoi minua ostamaan "mummohormooneja" eli niitä joita syödään vaihdevuosien jälkeen emättimen kuivuuteen ja hormoonitason romahtamiseen. Hormoonisi ovat nyt 60 vuotiaan naisen tasolla, että ei ihmekkään että väsyttää ja kaikki tuntuu ylivoimaiselta. Ja lisäksi hän passitti minut, mikäli aion lisää lapsia tehdä, pelkopoliklinikalle. Suosittelen sinullekkin, että puhut jonkun kanssa synnytyksesi läpi vielä kerran niin saat sitä vähän pois mielestä, pienen lapsen äitinä niitä murheenaiheita riittää vielä pitkälle tulevaisuuteen. Mutta tärkeintä on nyt että olet hieman itsekäs ja hoidat itsesi kuntoon!
Haleja, jos jaksoit lukea loppuun :D
Olen itse 1,5 kk:n ikäisen pojan äiti ja myös meillä kärsittiin aluksi ja ajoittain vieläkin vatsavaivoista. Heti aluksi kysyisin, oletko varma, että rintamaitosi riittää? Jos olet hyvin väsynyt ja veto on poissa, saattaa maidontulo olla vähentynyt, joten apu voisi tulla niinkin helpolla kuin lisämaidolla. Kannattaa kokeilla! Itse tein ensimmäisen lapseni kohdalla sen virheen, että uskoin vakaasti maitoni riittävän, koska imetystä niin korostettiin, ja tyttö huusi ja itse väsyin.Myöhemmin ymmärsin, ettei minulla todellakaan ollut se maidontuotanto kovinkaan kummoista ja olen potenut asiasta siitä lähtien syyllisyyttä. Ja todellakin minäkin luulin, että lapsella on ilmavaivoja! Nyt kahden viimeksi syntyneen lapseni kohdalla olen oppinut, että aina kannattaa sitä maitoa tarjota, että saa nälän suljettua pois itkunaiheuttajista, ja monesti se on riittänytkin avuksi!
Mutta tällä nuorimmaisellamme oli siis aluksi ihan oikeita mahakipuja, ja niistä päästäksemme vein pojan vyöhyketeapiaan. Kävimme siellä neljästi, usein kolmekin kertaa kuulema riittää. Vatsavaivat helpottuivat paljon, lapsen limaisuus hävisi ja jotenkin rytmi selkiintyi.Vatsavaivojen lisäksi vyöhyketerapiahan auttaa esim. syntymästressiin ja lisää vastustuskykyä, eikä siitä koskaan ole ainakaan haittaa! Tuon lisäksi meillä käytetään rela drops-tippoja neuvolan suosituksesta. On tutkittu niiden auttavan huomattavasti paremmin kuin cuplatonin ja kyllä ne ainakin meillä toimivat.Kunnolliset röyhtäytykset syönnin jälkeen auttavat myös asiaa.
Toivon, että löydätte avun vaivoihinne ja pääset nauttimaan vauvastasi , ja vauvasi pääsee eroon tuskistaan, sillä eihän tuo tilanne ole helppo lapsellekaan! Minä veisin lapsen lääkäriin, ellei ala helpottaa, onhan olemassa esim. maitoallergian mahdollisuus. Ja todellakin, pyydä lapsenhoitoapua!
Jaksamista ja joulun odotusta!
Heips,
Olen 2,5 kk vanhan vauvan äiti. Mitä ovat mainitsemasi mummohormonit? Kiinnostaa koska hormonitoiminnan epätasapaino kiusaa...
Jaksamisia alkuperäiselle, hyviä neuvoja olet saanut!
sen merkkistä ostin. Sitä oli jonkun toisenkin nimistä, molemmat siis reseptivapaita. Emätinpuikkoja, 1/pvä. Todella mieto estrogeenivalmiste. Tarkoitettu tosiaan naisille vaihdevuosien aikaan tai -jälkeen.
Fys. terapeutti sanoi että jos ei auta niin neuvolalääkäriltä saa reseptin vahvempiin lääkkeisiin :D
No, ainakaan en enää purskahda itkuun ihan jokaisesta pinestä vastoinkäymisestä ja alapää tuntuu paremmalta. Joulunodotusta!
Olen 3 lapsen äiti. Nuorimmainen on nyt 1v3kk. Vaikka siitä varoitellaan, että vauvaa pitää nukuttaa kyljellään tai selällään niin meillä keskimmäinen oli tosi itkuinen ja tuntui, että mikään ei auta. Neuvolan täti sanoi sitten, että nukuta vaan vatsallaan ja ehkä se hiukan helpotti. Ainakin pylly lauloi vauvalla koko ajan.
Ja sit rintareppu oli sellainen missä hän viihtyi. Vaunuissa ei alkuun viihtynyt lainkaan (jotain 4 kk:n iässä suostui niissä olemaan). Kunnon röyhtäytykset myös syöttöjen välillä helpottavat.
Ja muistutan, että vaikka olisit kuinka väsynyt ja epätoivoinen niin älä koskaan ravistele vauvaa (vaikka et tällaisesta kirjoittanutkaan, mutta se on ilmeisen "tavallinen" reaktio väsyneelle äidille/isälle).
Voin sanoa, että ajan myötä helpottaa. Itsestäni tuntui, että joudun hoitoon kun olin niin uupunut keskimmäisen kanssa. Ja lisäksi hän sairasteli jo vauvana paljon. Oli virtsatientulehdus ja oksennustauti/ ripuli ½-vuotiaana ja tämän vuoksi sairaalahoitoa ja sitten alkoi korvatulehduskierre.
Sitten mietin kuitenkin, että hyvinhän meillä on asiat kun ei mitään vakavampaa ole (esim. syöpää tms.). Aina piti etsiä se parempi ja positiivisempi ajatus vaikka vaikeaa se oli.
Hae apua. Olet saanut hyviä ohjeita, mitä luin nuo edelliset kirjoitukset.
Meillä äiti kummasteli kun kerroin että nykyisin nukutetaan "AINA" joko selällään tai kyljellään. Sanoi, että "-kyllä teidät kaikki neljä (puhui siis minusta sisaruksista) on aina nukutettu mahalleen".
Eli pienein sisaruksistani on 13vee, ei ole siis kauaa kun neuvolasta on vielä neuvottu nukuttamaan juuri mahalleen.
Nykyisin kai on olemassa tutkimuksia, jotka osoittavat kätkytkuolemilla ja vatsallaan nukkumisellakin olevan jotain yhteyttä, mutta mene ja tiedä!?!
Pointti siis, että ei kai ole niin paha jos nukuttaa massulleen, voi olla jopa parempi just jos on massu pipi. Kun olin itse pieni ja maha jos oli kipeä, piti "pyllöttää" jalat mahan alla kippurassa, peppu pystyssä ja se auttoi!
Tiedän todellakin tunteen. Oli aika vielä kuukaus sitten kun itsekin vihasin omaa lastani (tyttö nyt kaks kuukautta).
Meillä huudettiin ihan koko yö, minä itkin ja tyttö itki. Monta kertaa mies löysi mut ja tytön istumasta eteisen lattialta itkemässä kun en enää jaksanu.
Päivällä nukuttiin niin hemmetin huonosti, mä olin aivan loppu. En jaksanu edes puhua kellekään.
Onneks on mummit yms. Neiti oli kaks viikkoa ku ensimmäisen kerran meni yökylään. Sen jälkeen oli joka viikko yhden yön pois viime viikkoon saakka että minä sain nukkua.
Ja sitten löyty se auttava käsi: vyöhyketerapia. Käytiin kolme kertaa ja nyt meillä nukutaan yöt silleen että herätään syömään kerran tai kaks ja aina heti jatketaan unia. Ja päivällä nukkuu vaunuilemisen jälkeen ulkona vielä 2-4 tuntia ja ottaa muutenki sellasia pienia nokosia.
Tuntuu aivan yli-ihanalta. Tiedän kuinka ärsyttävää se on ku kaikki hokee että: kyllä se siitä. Mä olin valmis ampumaan kaikki ketkä mulle niin sano. Ja mietin monta kertaa miks edes tein lapsen. Mut sit ku alkaa se hymyileminen ja jutteleminen, ni se kyllä korvaa kaiken.
Pitää vaan muistaa että ihmisiä me äiditkin ollaan. :)