on väärin lasta kohtaan ja pitäisi lopettaa ja korvata ei kirkollisella nimenantotilaisuudella.
Vasta aikuisena ja täysivaltaisena ihminen on valmis päättämään, haluaako olla uskossa ja missä niistä vai valitseeko "uskomattomuuden".
Kirjoitin siksi, koska täälläkin uskovaiset riitelevät oikeasta kastetavasta ja -hetkestä.
Em. muutos korvaisi ja tasapuolistaisi tilanteen kaikkien uskojen ja lahkojen osalta.
Nykyinen kastetoimitus
6
296
Vastaukset
- JIA
Vanhemmat kastavat lapsensa oman kirkkonsa tavalla. Lapsehan on heidän vastuullaan ja kasvatettavanaan.Vasta 15 vuoden iässä lapsen katsotaan voivan olla niin kypsä että saa valita oman uskontonsa.Siihen asti vanhemmat ovat vastuussa hänen hengellisestä kasvatuksestaan, Hengellinen alue saa kyllä vaikutteita lasta ympäröivästä maailmasta, kouluelämästä, tovereista, harrastuksien kautta tutustumiltaan ihmisiltä, mediasta jne.
Täällä on tapana kastaa lapsi pienenä sen kirkon opetuksen mukaan, johon kuulumme. Hänet otetaan seurakunnan yhteyteen.On hänellä sitten mahdollisuus tehdä omat ratkaisunsa, kun on säädetyssä iässä. Ja hyvin ovat ehtineet silloinkin kantansa valita, itsekukin.- simppeli
pitäisi pidättäytyä, ennen kuin ihminen on riittävän aikuinen tekemään päätöksiä.
Kaste, ehtoollinen, rippikoulukin. Ei hyvä. - Larssi
simppeli kirjoitti:
pitäisi pidättäytyä, ennen kuin ihminen on riittävän aikuinen tekemään päätöksiä.
Kaste, ehtoollinen, rippikoulukin. Ei hyvä.on lengennut lapsuuden elävästä uskosta, väärään hengellisyyteen vanhennalla iällä...siis asia onkin niin kuin Lutheri opettaa: "Lapsikaste on varmin kaste, sillä se ei valehtele, eikä petä. Mutta aikuinen voi kasteelle mentäessä pettää ja olla vilpillinen, sen oman synnin, kehittyneen järkensä ja ymmärryksen tähden"
- simppeli
Larssi kirjoitti:
on lengennut lapsuuden elävästä uskosta, väärään hengellisyyteen vanhennalla iällä...siis asia onkin niin kuin Lutheri opettaa: "Lapsikaste on varmin kaste, sillä se ei valehtele, eikä petä. Mutta aikuinen voi kasteelle mentäessä pettää ja olla vilpillinen, sen oman synnin, kehittyneen järkensä ja ymmärryksen tähden"
pakkosyöttöä ei lapsiin saa kohdistaa.
Aikuisena sitten saavat hurahtaa mihin uskoon haluavat, kun vastaavat itse teoistaan.
Tuliko sanomani nyt riittävän selväksi. - JIA
simppeli kirjoitti:
pakkosyöttöä ei lapsiin saa kohdistaa.
Aikuisena sitten saavat hurahtaa mihin uskoon haluavat, kun vastaavat itse teoistaan.
Tuliko sanomani nyt riittävän selväksi.varmasti omien lastesikin kohdalla vain osittain, vaikka et sallisikaan heille minkäänlaista uskonnollista kasvatusta. Juuri tuo ympäristö, jolle lapset joutuvat alttiiksi heti kun pystyvät kodin ulkopuolisia asioita kohtaamaan, tuo nämä asiat hänen ulottuvilleen ( aivan kuten uskovaisten kotien lapsille tulee muualtakin vaikutteita)
Lapsesi kysyy rakennuksesta, mikä se on. Vastaat kirkko. Sen jälkeen tulee tulva kysymyksiä. Samoin kysytään, kun edessä on ristiäisiä, häitä, hautajaisia. Lehdissä on uskonnollisia aiheita, radiossa ja tv:ssa myös. Koululaiset käyvät kirkossa, on aamunavauksia ja uskontotunteja....
Ja myös: kun lapset kysyvät oikeasta ja väärästä tai kun sinun on ohjattava heitä oikeaan, mihin perustat oman aikuisen vastuusi? Lapsille ei yleensä riitä, että se on niin, kun isä tai äiti sanoo. Tueksi on löydyttävä perusteluja. Täytyy olla todella vahva tietämys etiikasta ja moraalista ettei joudu yhtään hengelliselle alueelle. - Luti
simppeli kirjoitti:
pakkosyöttöä ei lapsiin saa kohdistaa.
Aikuisena sitten saavat hurahtaa mihin uskoon haluavat, kun vastaavat itse teoistaan.
Tuliko sanomani nyt riittävän selväksi.asia on nyt vain niin, että lähetyskäsky velvoittaa kastamaan pieniä lapsia ja sitten opettamaan (Matt.28:18-19). Kovin sinulla on itsekkäitä ja Raamatun vastaisia opetuksia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874168Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283137No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351348
- 10919
- 133911
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770