Jos vastavalmistunut insinööri Helsingistä tietotekniikan puolelta hakee töitä, ja hänellä ei ole juurikaan oman alansa työkokemusta, niin tiedusteletteko te koulusta hänen tietojaan?
Eli pitävätkö koulut jotain tietoja todistuksen lisäksi oppilaastaan, joiden perusteella he kertovat opiskelijan soveltuvuudesta työpaikoille.
Ainakin yksi IT-alan työntekijä mainitsi asiasta pitäessään meille luentoa.
Eli pitävätkö koulut jotain tietoja todistuksen lisäksi oppilaastaan, joiden perusteella he kertovat opiskelijan soveltuvuudesta työpaikoille.
Ainakin yksi IT-alan työntekijä mainitsi asiasta pitäessään meille luentoa.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ei pidä uskoman kaikkea mitä kuulet.
Muista akateeminen kriittisyys!
Voihan joku työnantaja olla niin kusipää, että soittelee haastateltavien kouluun ja kyselee esimerkiksi gradun/ lopputyön ohjaajalta, että mitäs piti kyseisestä henkilöstä. Työnantajat tietäen lähinnä siis yrittäisivät näin saada jotain negatiivista tietoa.
Itse olen opinnoissa päässyt jonkun verran ihan käytännössäkin perehtymään työnantajien kikkoihin rekrytoinnissa, ja mun henk.koht mielipide on, että kannattaa olla lähestulkoon vainoharhainen työnantajien suhteen. Tän päivän työnantajat yrittää puristaa ihmisistä sellasia harmaita robotteja, joilla ei ole mitään mielipiteitä eikä mitään luonteenpiirteitä. Tai jos on luonteenpiirteitä, niin vain jotkut ovat sallittu, esimerkiksi häikäilemättömyys. Ajatteleminen sen sijaan ei ole suositeltavaa, ja mielipiteet ovat kiellettyjä. Tuleva työnantajasi kyllä pitää huolen sinulle sopivista mielipiteistä.