Olen -66 syntynyt nainen. Olen viim. 3 v. syönyt Cozaar-Losartan 50mg. verenpainelääkkeitä korkeaan verenpaineeseen. Jo usean vuoden ajan olen kärsinyt melko kiusallisesta ja hämmentävästä kohtauksesta, johon lääkärit eivät ole ottaneet sen kummemmin kantaa, kuittaavat sen joko rytmihäiriöistä tai aivojen verenkierto häiriöstä johtuvaksi.
Kohtaus alkaa aina odottamatta, jopa unen aikana,johon herään, mutta usein ja useaan otteeseen pitkin päivää. Ensin menevät kaikki lihakset täysin hervottomaksi, kuin maitohapoille päästä varpaisiin, niin ettei jaloilla meinaa pysyä. Koko ruumis alkaa vapisemaan ja sydän hakkaa kovaa tahtia, niin, että sen huomaa jo muutkin sykkeestä johtuvasta liikkeestäni. Samaan aikaan tulee poissaoleva ja ihmeellinen olo, kuin olisin
syönyt jotain hermoja laamanuttavia lääkkeitä. Sykkeen lyödessä kovaa, alkaa hengästyttämään.
Kohtauksen laannuttua, tuntuu kuin veri nousisi uudestaan päähän ja kasvoja rupeaa kuumottamaan.
Kohtaus kestää yleensä n. 5-8min.
Muut paikalla olijat ovat kuvailleet minun menevän täysin kalpeaksi kasvoiltani ja vapisevan ruumiin olevan täysin hervoton ja veltto. Kun kohtaus on kokonaan ohi, väsyttää valtavasti ja on raukea olo, aivan kuin olisi monen kilometrin lenkin juossut täysillä.
Onko kellään samantapaisia oireita ja jos on olisi
mielenkiintoista saada edes jonkinlainen selitys tähän kiusalliseen ongelmaan. Olen oppinut elämään tämän kohtaukseni kanssa, mutta olisin kiinnostunut tietämään, mikä aiheuttaa tällaista??
omituisia kohtauksia
10
6545
Vastaukset
- markku.sa
Kyseessä on ns.pesäketauti,johtuu lapsena sairastetuista kurkkuvaivoista,elikkä vasemman nielun tulehdustila,josta tulee rasitteita sydänlihakseen.Ei ole keksitty vielä lääkkeitä vaivan hoitamiseen,vaan hyvä luontaishoitaja pystyy vaivaa hoitamaan.
- R. Jääskeläinen
Mikäli sinulla on todettu verenpainetautia ja olet saanut lääkityksen siihen, lienee paikallaan epäillä
sydämmestä ja verenkierto-häiriöstä aiheutuvaa oireilua sinulla. Tulee mieleen myös stressitila, tai hormonaaliset häiriöt, joista kannattaa varmasti kysyä omalta lääkäriltä. Onko sinulle tehty esim. kilpirauhas tai hormoonitason mittaus-testiä?? Varmaan aika kiusallinen vaiva, jos olet vuosia joutunut ilman mitään tyhjentävää diagnoosia kärsimään ongelmasta!
Tsemppiä sinulle! - omituisia huuhaa höpötyksiä
kylläpä melko suoraviivaisesti annat noiden höpönpöppöö juttujen pohjalta diagnooseja. En kyllä ikinä ainakaan itse luottaisi mokomiin energia sun muu höpötyksiin. Herää vaan kysymys, mistä se sinäkin voimasi saat?? Taitaa olla huonommilta henkivoimilta.. Omituisia kohtauksia omaavan henkilön kyllä kehottaisin kääntymään oikeitten terveysalan-asiantuntijoiden puoleen, eikä edes noteerata mokomia pesäke-tauti juttuja!!!
- läppäliisa
Syön samaa lääkettä (aiemmin puolikkaan tabl/vrk).
Kuukausi sitten annostus nostettiin kokonaiseen (50mg) tablettiin. Reilun viikon kuluttua sain myös "kohtauksen": epätodellinen olo, kalpeus, normaalisti pulleat suonet käsipäällisissäni katosivat ja sydän löi hyvin tiheään.
Menin ensiapuun, jossa jouduin jonottamaan pari tuntia - kokeissa ei ollut erityistä, mutta samanlainen ilmiö tapahtui koetuloksia odotellessani: oloni alkoi parantua ja suonet olivat taas näkyvillä - poskiani kuumotti kovasti ja olin ihan punainen, kuumettakin nousi muutama kymmenys. Koko juttu kesti n. 3 tuntia.
Sanoin epäileväni syyksi suurennettua lääkeannostusta ja lääkäri sanoi, että kannattaa pienentää takaisin puolikkaaseen.
Ongelma on siinä, että kardiologini määräsi isomman annostuksen sydämeni laajenemisen hidastamiseksi, enkä ole saanut häntä vielä "kiinni".
Söin viikon puolikkaita, mutta nyt jo toista viikkoa kokonaisia - pelottaa, josko sama kohtaus taas tulee!
Tsemppiä Sinulle!- Halaukset
Cozaar-verenpainelääke on suht turvallinen ja minulle lääkkestä on ollut iso apu. Tietysti jokainen meistä yksilöinä reagoi eri tavalla samaankin lääkkeeseen, vaikka oireetkin ovat samat.
Tosin nämä epämieluisat kohtaukset ovat alkaneet minulla jo vuosia aikaisemmin, ennekuin aloitinkaan Cozaar-lääkityksen.
Olen menossa ohutneula kokeeseen ja veripatteriin tällä viikolla kilpirauhasen vuoksi,(ihan vaan rutiinitarkastus, vaikka aikaisemmin kilpirauhas-arvot ihan normaalit). Huono kolestrooli mulla on tosin koholla, eikä sitä edes paastolla saada normaali/ihanne-lukemille.
Toivon, että olet saanut apua omaan kohtaukseesi, jonka takia olit hakeutunut ensiapuun ja verenpainelääkityksesi kuntoon! Kaikkea hyvää sinulle!!
- Läheinen
Onko sydäntäsi tutkittu ? Tutullani oli tuota sydämen tiheälyöntisyyttä, ei saanut oikein kunnolla ilmaa, kasvot kaulaa myöden kuumottivat ja punoittivat. Olo oli huono ja tämä "kohtaus" meni ohi ja punoitus laski ja pulssi samoin. Näitä kohtauksia esiintyi aina silloin tällöin useimmiten silloin, kun oli käyttänyt alkoholia. Näitä luultiin allergian aiheuttamiksi, mutta nyt tiedetään, että nämä kohtaukset johtuivat hänellä sydämen vajaatoiminnasta.
- sama
Sydämmeni on tutkittu, on otettu ekg ja ultrat, kaikki ok., tosin röntkenissä havaittu kalkkeuma-pisteitä, niin ja tuo korkea verenpaine, johon syön cozaar 50mg. Minulla esiintyy vain hyvin harvoin tiheälyöntisyyttä. Kohtauksen aikana syke pumppaa voimakkaasti, paineella, ei välttämättä nopeasti, mutta niin, että tunnen itse liikkuvani sykkeen tempossa. Kohtauksen aikana tuntuu ennemmin, kuin veri pakenisi päästä ja lihakset menevät hervottomiksi, kuin maitohapoille ja sitten alkaa tärinä ja vapina koko kehossa. Vasta sitten kun kohtaus alkaa mennä ohitse, palaa kuumotuksen tunne kasvoihi/päähän,(ilmeisesti veri palautuu päähän)ja valtavan raukea väsymyksen tunne valtaa koko kropan.
- on minulla
ja viikon päästä aika lääkäriin. kyseessä on todellakin verenkiertohäiriö, joka minulla johtuu sairastetusta aivoinfarktista. paineet heittelehtii ja sydän jyskyttelee miten sattuu :(
olen samaa ikäluokkaa kanssasi.- edelliselle
ja aloittajalle: minulla ei ikinä ole ollut/todettu aivoverenkierron häiriöitä.
Kohtauksella on tiettyjä paniikkihäiriön fyysisiä piirteitä, mutta hermostunut olo puuttuu...
Kohtaukset palasivat, joten puolitin annokseni - nyt olo paljon tasaisempi, eikä sydän hakkaa niin kuin haluaisi rinnasta ulos pompata :) - halaukset
Kiitos sinullekin vastauksestasi. Minkälaiset oireet sinulla oli sairastetusta aivo-infarktista, kuinka se todettiin ja milloin sairastit sen. Onko sinulla nykyään mitään lääkitystä/verenpainelääkitystä??
Toivottavasti kaikki on hyvin seuraavalla lääkäri-käynnilläsi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olet toisen kanssa
...ja minä yhä vain sinua kaipaan. Tiedän ettet ole onnellinen siellä. Älä hukkaa aitoa onnea ja rakkautta hukkaan vain2251588- 371449
Kuka teistä on paras nainen
A-nainen? J-nainen? K-nainen? M-nainen? S-nainen? Vai kenties joku muu...? 😊621288Immu otti pataan
Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!731280- 781204
Osaako joku selittää tätä
Että miksi mulle on joka toinen ventovieras ihminen tyly ainakin ilmeillään ja eleillään?761189Jos me joskus nähtäisiin
niin ei kai sen vielä tarvitsisi merkitä sen enempää? Ja voihan olla ettei kumpikaan enää siinä vaiheessa edes haluaisi1031173- 541008
Lesken uusi
Onko totta että puolangan kunnalla töissä ollut mies joka kuoli niin sen vaimolla jo uusi lohduttaja. Pitäneekö paikkans18992Persun suusta:"Köyhät on luusereita ja ansaitsevat köyhyyden"
Ministeri Juuston apulainen näin uhoaa. Mitäs siinä. Kyllä on jo tiedetty muutaman vuoden hallitustyön pohjalta että per179883