Raskausaika

Eli olin aina ihaillen katsellut odottavia äitejä,varsinkin isoja masuja.Olin ihan varma,että se maha on kaikkein ihanin juttu...Olin päättänyt lopettaa tupakoinnin,kun tulen raskaaksi.

No,kun vauva ilmoitti tulostaan,oli se pienimuotoinen yllätys.Olin jättänyt pillerit pois muutamaa kuukautta aikaisemmin,mutta en siitä syystä,että tulisin raskaaksi.Käytimme mieheni kanssa kortsua ihan sopuisasti,mutta joskus se "unohtui".Lasta emme suunnitelleet,mutta eihän se tietenkään ihan puskista se raskaus tullut,vaikka tavallaan yllätys olikin.Meiltä oli vaan jäänyt varsinainen "nyt sitten yritämme raskautta"-puhe pitämättä.Aluksi olimmekin molemmeat aika hämmentyneitä.Pari päivää meni asiaa sulatellessa,mutta sitten olimmekin jo innoissamme tulevasta lapsesta.

Olin myös kärsinyt migreenistä,mutta yllätyksekseni migreeni on sittemmin kadonnut toistaiseksi:).Röökin polton lopettaminen jäi haaveeksi.Aluksi soimasin itseäni ihan hirveesti,etten pysty lopettamaan.Lopulta kuitenkin onnistuin vähentämään todella paljon,vaikka en pystynytkään kokonaan lopettamaan.

Alussa odoin kovasti mahan kasvua.Se olikin kiva,kun se ei vielä "haitannut" normaalia elämistä ja toimintaa.Kun masu kasvoi,en pitänyt siitä ollenkaan!Nukkuminen oli todella vaikeaa,vaikka en edes ollut isomahainen.Lapsi oli koko raskauden aikana vasemmalla puolella ja sisuskalut olivat tosi kipeät.

Raskausaika oli osaltani aika ahdistavaa aikaa.Jännitti kovasti,osaanko huolehtia vauvasta.Jäin töistä pois jo n.3kk ennen lapsen syntymää ja olin todella pitkästynyt,kun olin kaiket päivät kotosalla.Mulla oli ihan selvä pesänrakennus-vaihe ja mies saikin yhdessä vaiheessa erilaisia kokkauksia töiden jälkeen.

Tupakoinnista huolimatta lapsi on toistaiseksi ollut täysin terve.Kohta tulee ensimmäinen vuosi täyteen äitinä.Kaikki on mennyt kohtuullisen hyvin,tosin sopeutuminen on ajoittain ollut vaikeaa.Mitään traumoja ei raskaudesta jäänyt,vaikka ei nyt ihan suuria odotuksiani vastannutkaan.Ehkä seuraavalla kerralla osaan nauttia enemmän.Toisaalta seuraava raskaus on erilainen,koska odotuksessa on mukana esikoinen,joka varmasti pitää osaltaan huolen,että vipinää riittää.Nukkumiseen ei jää samanlailla aikaa kuin viimeksi.Ei kyllä varmasti tule aika pitkäksikään.Mutta omalla kohdallani en voi sanoa,että odotusaika olisi ollut elämäni parasta aikaa.Sekin lienee normaalia,enkä kanna siitä huonoa omatuntoa.Elämä on...:)

Minä tosiaan ajattelin että kun tulee raskaaksi vointi on kokoajan huono ja jotenkin "sairas", sit ku maha kasvaa niin siitäkin "tulee jotain oloja" jne...
Hankala selittää...
No sitten kun itse tulin raskaaksi niin huomasin että eipä tämä nyt niin erityisen siunattu ja erikoinen tila olekaan.
En ole onnekseni kärsinyt pahoinvoinnista, liian suuresta vatsasta, närästyksestä, turvotuksesta, suonikohjuista...
Ainoa mistä olen kärsinyt on varmaan malttamattomuus:)!
Nyt kun viikkoja on 37 5 niin on vaan kova odotus päällä että milloin pääsee synnyttään ja hoivailemaan pienokaista.
Synnytystä en osaa pelätä enkä jännittää, koska kyseessä on esikoinen enkä siis edes tiedä mitä tuleman pitää.
Jos joskus saan lisää lapsia (ja toivottavasti saan) niin sitten varmaan ennen raskautta pelkään, että kärsin kaikista mahdollisista oireista koska eka raskaus oli niin helppo!
Ja niinhän siinä saattaa käydäkin, mutta en murehdi sitä vielä:)

Hei!

Kuvittelin raskauden olevan jotenkin hankalampaa. Siis ajattelin etukäteen, että sitä ja sitä ei varmaan voi tehdä, kun maha on iso jne. Ajattelin, että mahan kasvaminen tuntuu hankalalta ja jotenkin luonnottomalta, että maha painaa ja normaali liikkuminen on mahdotonta.

Olen yllättynyt siitä, kuinka LUONNOLLISESTI kaikki on edennyt. Maha on kasvanut omaa tahtiaan ja siihen on tottunut samalla. Hankin trikoisen tukivyön ja sitä pitäessäni masun painoa ei edes huomaa. Elän tavallista elämää, teen samoja juttuja kuin aiemminkin. En siis vain "ole raskaana". Vältyin itse mm. alkuajan pahoinvoinnilta kokonaan, ainoa riesa oli kolmen ensimmäisen kuukauden ajan käsittämätön väsymys: nukuin pitkiä päiväunia ja yötkin kuin tukki.

Nyt loppuaikana on pikku vaivoja: kääntyminen sängyssä vähän vaivalloista ja närästää kovasti. Enpä silti hetkeäkään vaihtaisi pois ja suurimmaksi osaksi olen edelleen elämäni kunnossa :)

Ymmärrän, mitä tarkoitat. Itsekin joskus menin melkein paniikkiin, kun ajattelin, että raskaus olisi 9kk:n piina. Sitä se ei kuitenkaan ole ollut ainakaan minun kohdallani.