muutin viime vuonna opiskeleen uudelle paikkakunnalle. Koska en tullut vanhempieni kanssa kauhean hyvin toimeen, jäi viikonloppu käynnit vähälle ja ne joina kävin,oli yhtä maanantain odotusta. Sain koulustani uusia kavereita,mutta en yhtäkään oikeaa ystävää. Ja vanhat kaverit "katosivat" kun yhteyden pito oli vähäistä ja käynnit myös. Nyt on kesäloma, ja sitä mä en kestä...odotan niin taas koulun alkua ja siihen on vielä kuukausi. Mulla on usein masennus kohtauksia, joskus vaan itken koko päivän...ei mul oo muutakaan tekemistä. Töissä olin alkukesän ja se oli aivan ihanaa,en kai todellakaan ole loma ihmisiä. mä tympäännyn kuoliaaksi...musta jotenkin tuntuu,että mä olen ei pidetty ja se on kai suurin syy miksi mä itken niin paljon,koska olen aina halunnut olla pidetty ja mukava ihminen. Ei mua kukaan ole koskaan kiusannut koulussa tms. mutta jotenkin tuntuu että kukaan ei halua mua porukkaansa täysillä mukaan. Mielestäni olen ihan normaali ja porukassa olessani olen ihmisille mukava ja mua sanotaan usein hymyileväiseksi. Äh, en mä tiedä mikä mua vaivaa...tarttis vaan saada joku jolle puhua,ihan mistä vaan...:( :)
kesäloma yhtä tuskaa!!!
Enni
1335
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Tiedän tunteen, kun loma ahdistaa. Olen kadottanut kaikki vanhat kaverini ja ystäväni. Uudesta koulusta olen löytänyt yhden kunnollisen ystävän, mutta hän muutti kesäksi n. 500 km päähän. Kouluvuoden aikanakaan emme kyllä niin kauheasti ole yhdessä ja silloinkin kun olemme, yleensä teemme kouluhommia, mutta kaikesta huolimatta pidän häntä ystävänä, en "vain" kaverina. Minulla on pari muutakin ystävää, mutta he asuvat vielä kauempana (myös kouluvuoden aikana).
En löytänyt mistään töitä täksi(kään) kesäksi eikä minulla ole ollut mitään muuta tekemistä kuin harrastukseni. Koulun alkuun on minullakin kuukausi..
Olen onneksi löytänyt elämääni sentään joitain keinoja purkaa masennusta. Piirrän, kuuntelen koko ajan musiikkia, soitan kitaraa, sävellän, kirjoitan, luen, harrastan liikuntaa jne. mutta eivät ne aina auta. Joskus masennun todella pahasti. Ne tulevat kohtauksina, saatan kadottaa kaiken halun elää ihan yhtäkkisesti.
Olen varma, että suurin syy siihen on ystävättömyys. Olen kaiken aikaa yksin, jatkuvasti. Sellainen rasittaa mieltä todella pahasti ja mielialat heittelehtivät järkyttävän paljon. Mitä kauemmin olen yksin, sitä pahempia kohtaukset ovat.
Itse olen huomannut, että kaikenlainen puhuminen auttaa vähentämään masennusta. Puheenaiheella ei ole väliä kunhan se vain ei käsittele mitään ahdistavaa. Mutta vaikka minulla onkin pari ystävää, joiden kanssa voin jutella, en kuitenkaan voi olla fyysisesti heidän kanssaan läsnä ja puhelinsoitto ei voi mitenkään korvata fyysistä läsnäoloa. Sitä paitsi puhelimessa asioita on (ainakin minulle) paljon vaikeampi selittää kuin kasvotusten.
Tuskin tästä mitään apua oli, mutta kerroinpahan vain ettet ole ainoa kyseisen ongelman kanssa painiskeleva ihminen...
Yritä jaksaa!!