Jospa kerron mistä se tuli, muistaako joku,kun ennen vanhaan tehtiin piparit jouluksi jo aika aikasin,joskus marras-joulukuun vaihteessa,äiti kertoi,että ne pehmenee sopivasti jouluksi.Me teimme yhdessä äidin kanssa,ei sisaruksia,sellaisen "pilkkumillisen,aika iso sellainen,piparit oli paistettu,maistiaiset syöty,hyviksi todettu,äiti vei ns.kanttuuriin,ylä hyllylle ne piparit.Mennään sitten jouluviikolle iltaan,kun äiti sanoi,että nytpä maistetaan onko piparit pehmenneet,kuulin mun äiti kävi kanttuurissa,sitten ulko rappusia ulos,kohta kuului askelet eteisessä,ovi aukeni ja minä olin tällä välillä mennyt hetekan nurkkaan piiloon,koska tiesin,että olin pikku hiljaa käynyt hakemassa pipareita sieltä pilkkumista ja syönyt,jäljellä ,ehkä parikymmentä piparia.Kun äiti tuli kammariin koivuniemen herra kädessään,tiesin,mitä tuleman piti,minä juoksin hetekaa päästä päähän,ja äiti "piiskasi" pitkin kinttuja,niin ,että viikkoon en istunut.Tästä oli risu muistutuksena sitten jouluna.Ja kyllä olen muistanut!
Jatkan tonttu juttua..
Risu tuli....
4331
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
eräs lapsuuden aikainen tarina. Olin mummolassa ja mummoni oli tehnyt piparitaikinan, jonka hän vei kanssa konttuuriin odottamaan seuraavan päivän leipomista. Mummo kertoi, että joskus kauan sitten setäni (hän oli silloin n.6 v) oli mennyt konttuuriin katsomaan mielessään makupalat. Noh, hän oli löytänyt taikinan ja koska se oli hyvää, oli hän syönyt sen melkein kokonaan ja sai sitten vatsansa kipeäksi. Mielestäni tämä oli vinkkinä minulle, en mennyt konttuuriin katsomaan edes.
Tuosta taikinan syönnistä kertoi äitini, että hän oli nuorempana pullaa leipoessaan napsinut hyvän makuista pullataikinaa suihinsa. Sitten paha olo yllätti ja hän oksensi valtavan kokoiseksi mahalaukun lämpimässä paisuneen taikinaklöntin. Ei ollut sen jälkeen enää taikinaa maistellut.
Kyllähän se piparitaikinan teko oli ennen odotettu tapahtuma.Koko kakara lauma kieli pitkällä seurattiin äidin taikinan tekoa. Sitten saatiin maistiaiset .
Seuraavana päivänä kun ruettiin leipomaan taikinassa näkyi kokoja ,joita oli yritetty
silotella. Kyllä kai äiti arvasi tehdä taikinaa niin paljon että valmiiksi pipariksikin riitti,koska niitä oli aina iso lasipurkillinen vielä jouluksi
Piparitaikinasta muistuu mieleen, miten näihin aikoihin vuodesta kutsuin lastenlapset luokseni pipareiden paistoon. Essut vyölle, pojillekin, ja tarkka järjestys oli, kenen vuoro oli. Pieninkin "minä, minä, osaan minä" joka välissä. Sama traditio oli aikanaan omille lapsilleni. Ja kyllä piparit maistuivat. Jäi mukaan otettavaksi ja minullekin.
Aika aikaa kutakin. Paistavat nyt kotonansa.