Raamatun mukaan uudestisyntyminen tapahtuu parannuksessa eikä kasteessa.
Niinkuin ne, jotka jälleen syntyneet ovat, ei katoovaisesta, vaan katoomattomasta siemenestä, elävästä Jumalan sanasta, joka ijankaikkisesti pysyy (1.Piet.1:23).
Merkittävin erehdys, minkä vuoksi usein luullaan uudestisyntymisen tapahtuvan kasteessa, on Johanneksen evankeliumin kohta:
Jesus vastasi: totisesti, totisesti sanon minä sinulle: ellei joku synny vedestä ja Hengestä ei hän taida Jumalan valtakuntaan sisälle tulla (Joh.3:5).
Kyse on väärinymmärtämisestä sanan 'vesi' kohdalla. Vesi ei tarkoita kastevettä - kastekäskyä ei siinä vaiheessa ollut asetettu. Se tarkoittaa elämän vettä, joka puhdistaa uskovaa hengen saarnaviran kautta kaikesta synnistä jokapäiväisessä katumuksessa ja parannuksessa.
Joka uskoo minun päälleni, niinkuin Raamattu sanoo, hänen kohdustansa pitää vuotaman elämän veden virrat (Joh.7:38). Ja hän sanoi minulle: Se on tapahtunut. Minä olen A ja O, alku ja loppu. Minä annan janoovalle elämän veden lähteestä lahjaksi. (Ilm.21:6.)
Kaste sen sijaan on hyvän omantunnon liitto Jumalan kanssa, joka vastaanotetaan uskolla. Epäuskoiselle kasteesta ei ole mitään hyötyä. Kaste on uuden liiton merkki ja sinetti syntien anteeksiantamuksesta, jonka Jeesus antoi omilleen vanhan liiton ympärileikkauksen tilalle.
Se nyt meitäkin kasteessa autuaaksi tekee, joka sitä aavisti (ei että lihan saastaisuudet pannaan pois, vaan että se on hyvän omantunnon liitto Jumalan tykönä) Jesuksen Kristuksen ylösnousemisen kautta (1.Piet.3:21).
Vanhan liiton aikana ympärileikkaus tehtiin pienille lapsille, jotka uskoivat. Niin myös uuden liiton aikana kastetaan pienet lapset, jotta he säilyisivät uskomassa. Kasteen halveksuminen kadottaa, mutta pienten lasten kohdalla rangaistus kohdistuu lapsen vanhempiin, ei lapseen. Tästä on varoittavana esimerkkinä Mooses, joka ei ympärileikannut poikaansa ja oli muutenkin tottelematon. Herra kävi hänen kimppuunsa tappaaksensa ja hellitti vasta, kun äiti oli ympärileikannut hänen poikansa.
Ja koska hän oli tiellä majassa, tuli Herra häntä vastaan, ja tahtoi hänen tappaa. Niin Zippora otti kiven, ja ympärileikkasi poikansa esinahan, ja rupesi hänen jalkoihinsa, ja sanoi: sinä olet minulle veriylkä. Niin hän luopui hänestä. Mutta sanoi: veriylkä ympärileikkauksen tähden. (2.Moos.4:24-26.)
Jeesus ei kastanut aikuisia, mutta antoi kuitenkin kastekäskyn. Hän sanoi myös, että sallikaa lasten tulla minun tyköni. Apostolien teoista sekä 1. Korintolaiskirjeestä voimme lukea, että jo Raamatun aikana kastettiin kokonaisia perhekuntia, jotka pitivät sisällään myös uskon esikuvat, pienet lapset. Lapsi on kelvollinen kasteelle, koska hän uskoo.
Ja sanoi: totisesti minä sanon teille: ellette käänny ja tule niinkuin lapset, niin ette suinkaan tule sisälle taivaan valtakuntaan (Matt.18:3).
Lapsi ei kuitenkaan ole kelvollinen inhimillisten ominaisuuksiensa tähden vaan Kristuksen sovitustyön tähden, joka koski koko ihmiskuntaa.
Niinkuin siis yhden synnin kautta on kadotus tullut kaikkein ihmisten päälle, niin on myös yhden vanhurskauden kautta elämän vanhurskaus tullut kaikkein ihmisten päälle (Room.5:18).
Johannes totesi, että hän tosin kastaa vedellä, mutta hänen jälkeensä tulee hän, joka kastaa Pyhällä Hengellä. Uudestisyntyminen tapahtuu Pyhän Hengen kasteessa eli parannuksessa.
Vastasi Johannes, sanoen kaikille: minä tosin kastan teitä vedellä; mutta minua väkevämpi tulee, jonka kengän nauhoja en minä ole kelvollinen päästämään: hän kastaa teitä Pyhällä Hengellä ja tulella (Luuk.3:16).
Ensin parannus (Pyhän Hengen kaste), sitten sinetiksi kaste (vesikaste) -järjestys ilmenee mm. seuraavissa kohdissa:
Niin Ananias meni sinne ja tuli huoneeseen sisälle ja pani kätensä hänen päällensä, ja sanoi: rakas veljeni Saul! se Herra lähetti minun, (Jesus, joka sinulle ilmestyi tiellä, jotas vaelsit,) että sinä saisit näkös jälleen, ja Pyhällä Hengellä täytettäisiin. Ja hänen silmistänsä putosivat kohta niinkuin suomukset, ja hän sai sillä hetkellä näkönsä jällensä, nousi ja kastettiin. (Ap.t.9:17-18.)
Hänestä kaikki prophetat todistavat, että jokainen, joka uskoo hänen päällensä, pitää hänen nimensä kautta synnit anteeksi saaman. Kuin Pietari vielä näitä puhui, lankesi Pyhä Henki kaikkein niiden päälle, jotka puheen kuulivat.
- - Niin vastasi Pietari: Taitaako joku kieltää näitä, jotka ovat niin Pyhän Hengen saaneet kuin mekin, vedellä kastamasta? Ja hän käski kastaa heitä Herran nimeen. (Ap.t.10:43-48.)
Raamatun aikana kastettiin epäuskoisia, kun heidän luultiin jo sydämestään vastaanottaneen parannuksenarmon (Samarian tapaus). Näin ei kuitenkaan ollut, vaan he kyse oli sekaoppisista (vrt. ekumenia), jotka uskoivat samaan aikaan sekä noituuteen että Jeesukseen. Kyse ei ollut siitä vanhurskaudesta, joka Jumalan edessä kelpaa ja joka ilmoitetaan uskosta uskoon. Kun Samarian uskovaiset saivat parannuksenarmon, heidän kastetaan ei uusittu, vaan parannuksen saatuaan he saattoivat omistaa kasteen lupauksen tulevaisesta elämästä.
Mutta kuin apostolit, jotka Jerusalemissa olivat, kuulivat Samarian Jumalan sanan ottaneen vastaan, lähettivät he heidän tykönsä Pietarin ja Johanneksen, Jotka, kuin he sinne tulivat alas, rukoilivat niiden edestä, että he olisivat saaneet Pyhän Hengen; (Sillä ei hän ollut vielä yhdenkään niiden päälle laskettu alas, vaan olivat ainoastaan Herran Jesuksen nimeen kastetut.) Niin he panivat kätensä heidän päällensä, ja he saivat Pyhän Hengen. (Ap.t.8:14-17.)
Voimme todeta:
- lapsi on uskovainen, kunnes syntien ja ylitsekäymisten tähden kokee hengellisen kuoleman
- uskovainen sydän vastaanottaa ilolla kasteen, oli kyse aikuisesta tai pienestä lapsesta
- kastamatta jättäminen ei kadota, mutta kasteen halveksuminen kadottaa
- ymmärtävän aikuisen kohdalla tuomio kohdistuu aikuiseen itseensä, lapsen kohdalla lapsen vanhempiin
- kastaminen ei hyödytä epäuskoista, sillä kastetta edeltää parannus
- jos ihminen on kastettu lapsena (uskovaisena) ja hän tekee myöhemmin parannuksen, kastetta ei pidä eikä tarvitse uusia
- jos ihminen on kastettu epäuskoisena ja hän tekee parannuksen, kastetta ei pidä eikä tarvitse uusia, mutta vasta parannuksessa epäuskoisena tehty kaste saa vahvistuksen.
Niinkuin ne, jotka jälleen syntyneet ovat, ei katoovaisesta, vaan katoomattomasta siemenestä, elävästä Jumalan sanasta, joka ijankaikkisesti pysyy (1.Piet.1:23).
Merkittävin erehdys, minkä vuoksi usein luullaan uudestisyntymisen tapahtuvan kasteessa, on Johanneksen evankeliumin kohta:
Jesus vastasi: totisesti, totisesti sanon minä sinulle: ellei joku synny vedestä ja Hengestä ei hän taida Jumalan valtakuntaan sisälle tulla (Joh.3:5).
Kyse on väärinymmärtämisestä sanan 'vesi' kohdalla. Vesi ei tarkoita kastevettä - kastekäskyä ei siinä vaiheessa ollut asetettu. Se tarkoittaa elämän vettä, joka puhdistaa uskovaa hengen saarnaviran kautta kaikesta synnistä jokapäiväisessä katumuksessa ja parannuksessa.
Joka uskoo minun päälleni, niinkuin Raamattu sanoo, hänen kohdustansa pitää vuotaman elämän veden virrat (Joh.7:38). Ja hän sanoi minulle: Se on tapahtunut. Minä olen A ja O, alku ja loppu. Minä annan janoovalle elämän veden lähteestä lahjaksi. (Ilm.21:6.)
Kaste sen sijaan on hyvän omantunnon liitto Jumalan kanssa, joka vastaanotetaan uskolla. Epäuskoiselle kasteesta ei ole mitään hyötyä. Kaste on uuden liiton merkki ja sinetti syntien anteeksiantamuksesta, jonka Jeesus antoi omilleen vanhan liiton ympärileikkauksen tilalle.
Se nyt meitäkin kasteessa autuaaksi tekee, joka sitä aavisti (ei että lihan saastaisuudet pannaan pois, vaan että se on hyvän omantunnon liitto Jumalan tykönä) Jesuksen Kristuksen ylösnousemisen kautta (1.Piet.3:21).
Vanhan liiton aikana ympärileikkaus tehtiin pienille lapsille, jotka uskoivat. Niin myös uuden liiton aikana kastetaan pienet lapset, jotta he säilyisivät uskomassa. Kasteen halveksuminen kadottaa, mutta pienten lasten kohdalla rangaistus kohdistuu lapsen vanhempiin, ei lapseen. Tästä on varoittavana esimerkkinä Mooses, joka ei ympärileikannut poikaansa ja oli muutenkin tottelematon. Herra kävi hänen kimppuunsa tappaaksensa ja hellitti vasta, kun äiti oli ympärileikannut hänen poikansa.
Ja koska hän oli tiellä majassa, tuli Herra häntä vastaan, ja tahtoi hänen tappaa. Niin Zippora otti kiven, ja ympärileikkasi poikansa esinahan, ja rupesi hänen jalkoihinsa, ja sanoi: sinä olet minulle veriylkä. Niin hän luopui hänestä. Mutta sanoi: veriylkä ympärileikkauksen tähden. (2.Moos.4:24-26.)
Jeesus ei kastanut aikuisia, mutta antoi kuitenkin kastekäskyn. Hän sanoi myös, että sallikaa lasten tulla minun tyköni. Apostolien teoista sekä 1. Korintolaiskirjeestä voimme lukea, että jo Raamatun aikana kastettiin kokonaisia perhekuntia, jotka pitivät sisällään myös uskon esikuvat, pienet lapset. Lapsi on kelvollinen kasteelle, koska hän uskoo.
Ja sanoi: totisesti minä sanon teille: ellette käänny ja tule niinkuin lapset, niin ette suinkaan tule sisälle taivaan valtakuntaan (Matt.18:3).
Lapsi ei kuitenkaan ole kelvollinen inhimillisten ominaisuuksiensa tähden vaan Kristuksen sovitustyön tähden, joka koski koko ihmiskuntaa.
Niinkuin siis yhden synnin kautta on kadotus tullut kaikkein ihmisten päälle, niin on myös yhden vanhurskauden kautta elämän vanhurskaus tullut kaikkein ihmisten päälle (Room.5:18).
Johannes totesi, että hän tosin kastaa vedellä, mutta hänen jälkeensä tulee hän, joka kastaa Pyhällä Hengellä. Uudestisyntyminen tapahtuu Pyhän Hengen kasteessa eli parannuksessa.
Vastasi Johannes, sanoen kaikille: minä tosin kastan teitä vedellä; mutta minua väkevämpi tulee, jonka kengän nauhoja en minä ole kelvollinen päästämään: hän kastaa teitä Pyhällä Hengellä ja tulella (Luuk.3:16).
Ensin parannus (Pyhän Hengen kaste), sitten sinetiksi kaste (vesikaste) -järjestys ilmenee mm. seuraavissa kohdissa:
Niin Ananias meni sinne ja tuli huoneeseen sisälle ja pani kätensä hänen päällensä, ja sanoi: rakas veljeni Saul! se Herra lähetti minun, (Jesus, joka sinulle ilmestyi tiellä, jotas vaelsit,) että sinä saisit näkös jälleen, ja Pyhällä Hengellä täytettäisiin. Ja hänen silmistänsä putosivat kohta niinkuin suomukset, ja hän sai sillä hetkellä näkönsä jällensä, nousi ja kastettiin. (Ap.t.9:17-18.)
Hänestä kaikki prophetat todistavat, että jokainen, joka uskoo hänen päällensä, pitää hänen nimensä kautta synnit anteeksi saaman. Kuin Pietari vielä näitä puhui, lankesi Pyhä Henki kaikkein niiden päälle, jotka puheen kuulivat.
- - Niin vastasi Pietari: Taitaako joku kieltää näitä, jotka ovat niin Pyhän Hengen saaneet kuin mekin, vedellä kastamasta? Ja hän käski kastaa heitä Herran nimeen. (Ap.t.10:43-48.)
Raamatun aikana kastettiin epäuskoisia, kun heidän luultiin jo sydämestään vastaanottaneen parannuksenarmon (Samarian tapaus). Näin ei kuitenkaan ollut, vaan he kyse oli sekaoppisista (vrt. ekumenia), jotka uskoivat samaan aikaan sekä noituuteen että Jeesukseen. Kyse ei ollut siitä vanhurskaudesta, joka Jumalan edessä kelpaa ja joka ilmoitetaan uskosta uskoon. Kun Samarian uskovaiset saivat parannuksenarmon, heidän kastetaan ei uusittu, vaan parannuksen saatuaan he saattoivat omistaa kasteen lupauksen tulevaisesta elämästä.
Mutta kuin apostolit, jotka Jerusalemissa olivat, kuulivat Samarian Jumalan sanan ottaneen vastaan, lähettivät he heidän tykönsä Pietarin ja Johanneksen, Jotka, kuin he sinne tulivat alas, rukoilivat niiden edestä, että he olisivat saaneet Pyhän Hengen; (Sillä ei hän ollut vielä yhdenkään niiden päälle laskettu alas, vaan olivat ainoastaan Herran Jesuksen nimeen kastetut.) Niin he panivat kätensä heidän päällensä, ja he saivat Pyhän Hengen. (Ap.t.8:14-17.)
Voimme todeta:
- lapsi on uskovainen, kunnes syntien ja ylitsekäymisten tähden kokee hengellisen kuoleman
- uskovainen sydän vastaanottaa ilolla kasteen, oli kyse aikuisesta tai pienestä lapsesta
- kastamatta jättäminen ei kadota, mutta kasteen halveksuminen kadottaa
- ymmärtävän aikuisen kohdalla tuomio kohdistuu aikuiseen itseensä, lapsen kohdalla lapsen vanhempiin
- kastaminen ei hyödytä epäuskoista, sillä kastetta edeltää parannus
- jos ihminen on kastettu lapsena (uskovaisena) ja hän tekee myöhemmin parannuksen, kastetta ei pidä eikä tarvitse uusia
- jos ihminen on kastettu epäuskoisena ja hän tekee parannuksen, kastetta ei pidä eikä tarvitse uusia, mutta vasta parannuksessa epäuskoisena tehty kaste saa vahvistuksen.
Vastaukset 52
Vanhimmat
Tämä on provo.... Korpit lentävät lapsivainajan yllä...
Kysymys otsikossa.
Vastaus ev.lut.kirkon opeissa... vertaa kirkolliskokouksen pöytäkirjoja ja SRK:n oppeja..
Seurakunnassa yhdessä meillä on viisaus ja tieto... ei SRK:ssa.
nimimerkillä vl-uskova, vaikka aivan ilmeisesti et ole vl? Ev. lut. kirkon harhaoppeja, raamatunmukaista oppia ja Lutherin kirjoituksia olen vertaillut keskenään, vaikken mikään Luther-asiantuntija olekaan. Luther opettaa aivan selvästi, että sakramenttien (kaste, ehtoollinen) vastaanottaminen vaatii aivan kokonaan uskovaisen sydämen. Tähän kiteytyy hänen kasteopetuksensa ydin.
Oletan, että kuulut kuitenkin ev.lut kirkkoon. Miksi näin? Miksi haluat kuulua harhaoppiseen kirkkoon?
Ev. lut. kirkko on monissa asioissa harhaoppinen ja sekaoppinen. Kirkko kuitenkin kantaa oppi-isämme Martti Lutherin nimeä ja olen sen sisältä löytänyt todellisen Kristuksen kirkon. Pelastusta ei voi kiinnittää ajallisiin organisaatioihin. Kirkko on harhautunut, mutta mikä takaa, että SRK olisi vielä 100 vuoden päästä oikeaoppinen. Niinpä Jumalan valtakunnan työtä tehdään ajallisten organisaatioiden puitteissa tai niiden ulkopuolella.
"Kirkko on harhautunut,...".
No lestadiolaisuus on harhautunut opissa kyllä paljon enemmän! Oletko noin sokea?
Mitä tulee kirkon tunnustuskirjoihin, niin ne ovat kirkon oppi. Eivätkä ne ole muuttuneet useisiin satoihin vuosiin.
Kuinka on käynyt lestadiolaisuuden? Se on syntynyt ja jakautunut jo 18 eri osaankin 150 vuoden aikana. Eikä totisesti ole edes olemassa mitään lestadiolaista tunnustusta.
Kirkko lähes vaikenee tuomiosta. Jeesus arvosteli tuomiosta vaikenevia fariseuksia:
Voi teitä kirjanoppineet ja Pharisealaiset, te ulkokullatut! jotka kymmenykset teette mintuista, tilleistä ja kuminoista, ja jätätte pois ne raskaammat laista, tuomion, laupiuden ja uskon: näitä piti tehtämän, ja toisia ei jätettämän (Matt.23:23).
Kirkko ei saarnaa syntiä synniksi eikä opeta armon tulevan vain Kristuksen elävästä evankeliumista. Kastetta, ehtoollista, rukousta, katumusta tai Raamatun lukemista kyllä tarjotaan lääkkeeksi synninhädässä olevalle ihmiselle. Synninpäästön voi kuitenkin saada vain elävässä evankeliumissa saarnaviralta eli Pyhän Hengen papeilta.
Huorintekemistä kohtaan esiintyy puolustelua. Uudessa käännössä kirjoitetaankin, että 10 käskyn laissa kielletään vain aviorikokset - ei muuta huorintekemistä. Juopottelua ymmärretään. Homostelua ymmärretään. Naispappeus hyväksytään. Abortteja kohtaan ollaan myötämielisiä.
Laki on tarkoitettu epäuskoisille synnintunnon herättämiseksi. Laista ei katoa piirtoakaan vaikka taivas ja maa katoavat. Vain syntiset tarvitsevat armoa: Joka elää synnin luvallisuudessa, ei koe tarvitsensa armoa niistä pois kuolemiseen. Ilman tuomiota ei ole armoa, Ilman tuomiota ei ole mitään, mistä armahtaa.
Maailman omavanhurskaat muistavat useinmiten Raamatusta vain yhden lauseen: Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. Tällä tavoitellaan kristittyjen hyväksyntää omalle syntielämälle. Raamattu kuitenkin opettaa, että kristittyjen ei tarvitse tuomita ketään, vaikka he haluavat pitää Jumalan sanan puhtaana. Jeesus näet opettaa, että ne sanat, jotka hän on sanonut, tuomitsevat epäuskoiset viimeisenä päivänä:
Jos joku minun sanani kuulee, ja ei usko, en minä häntä tuomitse; sillä en minä tullut maailmaa tuomitsemaan, vaan vapahtamaan. Joka minun katsoo ylön, ja ei ota vastaan minun sanojani, hänellä on se, joka hänen tuomitsee: se puhe, jonka minä puhuin, pitää hänen tuomitseman viimeisenä päivänä. (Joh.12:47-48.)
Muistettakoon myös, että Jeesus puhuu uskoviensa kautta, sillä
Sinä päivänä pitää teidän ymmärtämän, että minä olen Isässä, ja te minussa ja minä teissä (Joh.14:20). Joka teitä kuulee, se minua kuulee, ja joka teidät katsoo ylön, se katsoo ylön minun; mutta joka minun katsoo ylön, hän katsoo ylön sen, joka minun lähetti (Luuk.10:16).
Lestadiolaisuus ei syntynyt tyhjästä, vaan oli suoraa jatkoa lukijalaisuudelle. Elävä kristillisyys on kulkenut historian eri aikakausina eri nimillä. Lestadiolaista tunnustusta ei tarvita, koska pidämme oppi-isänämme Martti Lutheria.
on perustana kaikille suomalaisille herätysliikkeille. Mitäs siihen sanot?
Onko siis sittenkin kaikki suomalaiset herätysliikkeet oikeassa uskossa?
on perustana kaikille lestadiolaisille suunnille, mutta vanhoillislestadiolaisuus on pitäytynyt raamatunmukaisessa opissa. Raamattu on perustana kaikille itseään kristillisiksi kutsuville lahkoille, mutta harhailua esiintyy.
Teidän seassanne pitää myös eriseurat oleman, että ne, jotka koetellut ovat, teidän seassanne ilmoitettaisiin (1.Kor.11:19). He ovat meistä lähteneet, mutta ei he olleet meistä; sillä jos he meistä olleet olisivat, niin he tosin olisivat meidän kanssamme pysyneet: mutta että ne julki tulisivat, ettei he kaikki ole meistä (1.Joh.2:19). Jokainen, joka harhaelee ja ei pysy Kristuksen opissa, ei hänellä ole Jumalaa: joka pysyy Kristuksen opissa, hänellä on sekä Isä että Poika (2.Joh.1:9).
"Me vain"-oppi sieltä pilkistääkin.... muuten, valitsen itse aivan vapaasti käyttämäni nimimerkin. En tule jatkossakaan kyselemään SRK:lta tai puhujainkokoukselta neuvoja siinä asiassa...
Kuuntelehan tarkasti Perhon suviseurojen sunnuntaina puhuneen hämeenlinnalaispuhujan puhe... "Me vain" sanottuna ainakin kuudella eri sanakäänteellä. Olisi mielestäni reilua puhua ja opettaa oppia kuin lapsille selkokielellä,eikä luikerrella kielikuvien taakse. Menit muuten itsekkin siihen.. vai miten on tulkittava "harhailua esiintyy" ...
VL ei tarkoita maailmankaikkeudessa vanhaillislestadiolaisuutta.... se voi tarkoittaa myös Vasemmisto Liittoa...
Raamattu opettaa, että joka harhailee eikä pysy Kristuksen opissa, on jumalaton. Voidaan siis todeta, että "vain me uskovaiset" -oppi eli eksklusiivinen seurakuntakäsitys on oikea. Se ei kuitenkaan tarkoita "vain vanhoillislestadiolaisia", koska joka puolella maailmaa kuolee tänäänkin pieniä lapsia, jotka ovat uskovaisia, mutta eivät vl:ia. Historian eri aikakausina uskovaisia on kutsuttu eri nimillä ja jossain päin maailmaa saatetaan opettaa jossain eri nimellä kuin vl:suus kulkevassa porukassa Kristuksen terveellistä oppia. Jos tapaamme heidät, olemme yhtä heidän kanssaan.
Jumalan sana todistaa, että maailman omavanhurskaat ja jumalankieltäjät eivät ole matkalla taivaaseen. Totuuden kertominen satuttaa armosta osattomia, mutta on kuitenkin suurempaa rakkautta kertoa totuus kuin jättää kertomatta ja salata se jumalattomalta.
Hes.3:
"18 Kuin minä sanon jumalattomalle: sinun pitää totisesti kuoleman, ja et sinä varaa häntä etkä sano hänelle sitä, että jumalatoin lakkais jumalattomasta menostansa ja sais elää, niin pitää sen jumalattoman kuoleman synteinsä tähden; mutta hänen verensä tahdon minä vaatia sinun kädestäs.
19 Mutta jos sinä varaat sitä jumalatointa, ja ei hän käänny jumalattomuudestansa ja jumalattomasta tiestänsä, niin hänen pitää synteinsä tähden kuoleman; mutta sinä olet sielus vapahtanut.
20 Ja kuin vanhurskas luopuu vanhurskaudestansa ja tekee pahaa, niin minä sallin hänen loukata itsensä, ja hänen pitää kuoleman; sentähden, ettes ole häntä varannut, pitää hänen synteinsä tähden kuoleman, ja hänen entistä vanhurskauttansa, jonka hän tehnyt on, ei pidä muistettaman; mutta hänen verensä tahdon minä vaatia sinun kädestäs.
21 Mutta jos sinä varaat vanhurskasta, ettei hän syntiä tekisi, ja ei hän myös syntiä tee, niin pitää hänen totisesti elämän, että hän on neuvon ottanut; olet sinä myös sielus vapahtanut."
Joo kiitos... sain sen minkä halusinkin... AH sen viimeksi on uskaltanut kertoa suoraan R-järven opistolla, että muut kuin SRK-lestadiolaiset ovat harhaan joutuneita ja kuuluvat taivaaseen höyrypuolelle....
Kiitos ja kaikkea hyvää sinulle.. nyt onkin jo aika alkaa keskittymään meidän kaikkien Vapahtajan syntymäpäiväsanomaan...
huikea harhaopettaja.
"AH sen viimeksi on uskaltanut kertoa suoraan R-järven opistolla, että muut kuin SRK-lestadiolaiset ovat harhaan joutuneita ja kuuluvat taivaaseen höyrypuolelle"
Höpö höpö. En usko, että AH on tuollaista sanonut. Kaikki vl:t tietävät, ettei tänään Intiaan hinduperheeseen syntyvä vauva ole vl, mutta on kuitenkin uskovainen. Lauseen oikea muotoilu kuuluu näin:
"muut kuin USKOVAISET ovat harhaan joutuneita"
"Kiitos ja kaikkea hyvää sinulle.. nyt onkin jo aika alkaa keskittymään meidän kaikkien Vapahtajan syntymäpäiväsanomaan..."
Kaikkea hyvää myös sinulle, sekä ajallisesti että iankaikkisuuden kannalta. Ehkä Jumala vielä antaa Sinulle voiman "tarrautua" tähän meidän kaikkien Vapahtajan sovitustyöhön. Kristuksen armo kuuluu Sinullekin ja sitä me Jumalan lapset yhä julistamme Hänen valtakunnastaan Jeesuksen nimessä ja veressä.
"Kristuksen armo kuuluu Sinullekin ja sitä me Jumalan lapset yhä julistamme Hänen valtakunnastaan Jeesuksen nimessä ja veressä."
"Te" Jumalan lapset julistatte "Hänen valtakunnastaan" = oppinne mukaan yksinomaan vanhoillislestadiolainen herätysliike.
Olet huikea harhaopettaja.
Jeesukselle aikanaan.
että Jeesuksen tehtävä maailmassa oli vapauttaa ihmiset lain orjuudesta.
O.M taas yrittää opetuksillaan sitoa meidät uudestaan orjuuden ikeeseen.
Joku raja Pakkula asioitten sekottamisellakin! vai heitteletkö totuutta muuntelevia kommentteja sinne ja tänne ihan tuosta vaan, enempiä miettimättä? Pääasia, että on kotiin päin.
harhaoppia opettaa nimimerkki O.M.
Älä leikilläsikään vertaa hänen opetuksiaan Jeesuksen opetuksiin. Samalla keräät tulisia hiiliä myös oman pääsi päälle.
Niin ja USKOVANEN tarkoittaa SRK-kulttuurissa vl-uskovaa....
Ne vl-kiertoilmaisut on itse perkeleestä.
Lapsille kyllä opetetaan selkeää "me vain"-oppia ,mutta aikuisille kerrotaan samaa kiertoilmaisuin. "Emme saa tuomita" selityksellä.
O.M. hyvä. Voisitko jatkossa käyttää ainakin täällä internet-keskusteluissa aivan suomenkielistä Raamattua. Vai onko sinullekin Biblia opinkysymys?
Harmi kun Jeesus ei puhunut Suomea. Joutuu Ry:llä kuuntelemaan 1500-luvun suomenkieltä.
Käytän Bibliaa, koska 1992 käännöksessä monia kohtia on käännetty väärin niin, että asiasisältö on ratkaisevalla tavalla muuttunut. Tässä suhteessa kyse on opinkysymyksestä. Voisin käyttää uutta käännöstä niissä kohdin, joissa se ei harhaile, mutta en viitsi/jaksa joka kerta avata molempia käännöksiä. Niinpä avaan vain Biblian.
oletko varma, että ne on käännetty väärin? itse perehtynyt vai tehokkaasti imenyt "aivopesun"?
Katsopas tätä kohtaa:
Biblia 1776: "Ja hän sanoi heille: katsokaat ja kavahtakaat ahneutta; sillä ei jonkun elämä siinä seiso, että hänellä paljo kalua on."
Uusi Käännös 1992: "Hän sanoi heille kaikille: "Karttakaa tarkoin kaikenlaista ahneutta. Ei kukaan voi rakentaa elämäänsä omaisuuden varaan, vaikka sitä olisi kuinka paljon tahansa".
Sattunesta syystä en ole kuullut saarnattavan ylläolevasta tekstistä Rauhanyhdistyksellä vaikka asia on tärkeä.
Luulenpa, että O.M. olet liikkeellä vahvoin oletuksin ja ohuin perusteluin. Itsekin luulin mustaa valkoiseksi ennekuin tartuin Uuteen Käännökseen. Se avasi silmäni katsomaan vain ja ainoastaan Jeesusta Kristusta, ja karttamaan perinnäissääntöjä ja muuta "liivaa".
Suomut putosivat similtäni kun löysin Uuden Käännöksen. Suosittelen. Pyhä Henki auttaa meitä tämän ja mudenkin käännösten tutkimisessa. "Älkää pelätkö, luottakaa minuun ja luottakaa Jumalaan", sanoi Jeesus.
JOO.. Niilo Rauhalan läsnäolo käännöstyötä tehtäessäkö on se oikean perusta uudessa käännöksessä... pienestä on kiinni ihmisneuvoihin perustuva usko... "me vain" ja Niilo
Joku kirjoitti aiheesta melko tyhjentävästi viestissä:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000011912585#22000000011912585
Olen toki itsekin perehtynyt aiheeseen hiukan. Kirjahyllystäni löytyy sekä Biblia että 1992 käännös vihkiraamattuna. Luen molempia. Lisäksi luen SRK:n kirjallisuutta, jossa asiaa käsitellään enemmänkin. Esim. kastekäsky.
1776:
19 Menkäät siis ja opettakaat kaikkea kansaa, ja kastakaat heitä nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen,
20 Ja opettakaat heitä pitämään kaikki, mitä minä olen teille käskenyt. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä, maailman loppuun asti. Amen!
1938:
19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
20 ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."
1992:
19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
20 ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti."
Raamatunkäännöskomitean luonnos 1992 käännökseen kuului alunperin:
19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni. Kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.
Lisäämällä virkkeiden väliin kaksoispisteen raamatunkäännöskomitea muunsi tekstin alkuperäistä merkitystä, joka on selvimmin nimenomaan Bibliassa, mutta ei -38 ja -92 käännöksissä. Itse asiassa mikään käännös ei ole suoranaisesti väärä, mutta selkeimmin asia ilmaistaan Bibliassa, jota käännettäessä ei vielä ole ajateltu opillista sopivuutta tarkkaa käännöstä tärkeämpänä seikkana. Raamatunkäännökset taipuvat jatkuvasti enemmän ja enemmän tiettyjen tahojen tunnustaman opin muottiin ja siksi ne etääntyvät Jumalan sanasta. Hyvänä esimerkkinä tästä on jehovalaisten käyttämä ns. Uuden maailman käännös.
kuullut saarnattavan mainitsemastasi kohdasta ja vieläpä juuri 1776 käännöksen mukaan. Saattaahan se hieman hilpeyttä aiheuttaa, mutta "normaalijärkinen" ihminen kyllä ymmärtää mistä on kyse, varsinkin kun puhuja selittää tekstiä.
Itsekin olen sitä mieltä, että 1992 käännöksessä on monia kohtia, jotka on väärin käännetty. Kielellisesti se on parempi, mutta sisältö on muuttunut, jos sitä vertaa moniin muihin käännöksiin.
Sehän ei todista minkään käännöksen oikeellisuudesta mitään, jos joku on kääntänyt asian toisin. Kertoisit nyt, mitä väärää mainitsemissasi kohdissa on uudemmissa käännöksissä. Ihan mikä kohta vaan, kiitos!
Niin ja siis siten, että vetoat alkukieleen, ei siten, että "kun minä ajattelen tästä asiasta niin".
En ole varma, oliko kysymys osoitettu minulle, mutta vastaan silti. En osaa kreikkaa, hepreaa enkä arameaa. Joudun siten tyytymään toissijaisiin lähteisiin suomen kielellä. Myös englantia, saksaa ja ruotsiakin osaan riittävästi, jotta voin verrata suomenkielisiä käännöksiä niihin.
Se voidaan kuitenkin todeta, että jos eri käännöksissä sama asia on käännetty eri tavoin siten, että merkitys on eri, täytyy toisen olla väärä. Koska Biblia ennustaa, että viimeisinä aikoina tulee luopumus ja synnin ihminen ilmestyy, uskon uudempien käännösten olevan vääriä, luopumuksen hedelmiä.
"Koska Biblia ennustaa, että viimeisinä aikoina tulee luopumus ja synnin ihminen ilmestyy, uskon uudempien käännösten olevan vääriä, luopumuksen hedelmiä."
Köhköhköhköh. Ei Biblia ennusta mitään, vaan Jumalan sana, joka on hepreaksi kirjoitettu Vanhaan Testamenttiin ja kreikaksi Uuteen Testamenttiin! Ihanko oikeasti uskot johonkin tiettyyn kirjan painokseen mieluummin kuin Jumalan sanaan? Ei sinulle ole tullut mieleen, että koko ajan opimme lisää Raamatun alkukielistä ja löydämme uusia tekstejä, jotka mahdollistavat tarkemman käännöksen. Saatamme myös löytää hyvin varhaisia Raamatun käsikirjoituksia, jotka vaikuttavat uusiin käännöksiin.
En halua nyt olla ilkeä, sillä viestisi sai minut ihan oikeasti ahdistumaan. Muiden kielten käännöksistä et saa mitään tietoa siitä, mitä alkuperäiset kirjoittajat ovat tarkoittaneet. Jos et osaa itse hepreaa tai kreikkaa, kehotan sinua olemaan hyvin maltillinen käännöskommenttiesi kanssa. Itse en haluaisi uskoni olevan sillä pohjalla, että kiista käännöksestä horjuttaisi sitä.
ennustaa luopumuksesta:
1776:
3 Älkäät antako kenenkään teitänne vietellä millään tavalla; sillä ei hän ennen tule kuin luopumus tapahtuu ja synnin ihminen ilmoitetaan, kadotuksen lapsi (Matt.24).
vs.
1992:
3 Älkää antako kenenkään millään tavoin johtaa itseänne harhaan. Ennen tuota päivää näet tapahtuu uskosta luopuminen ja ilmaantuu itse laittomuus ihmishahmossa, kadotuksen ihminen. (Matt.24.)
tai
1776:
24 Sillä väärät Kristukset ja väärät prophetat nousevat, ja tekevät suuria ihmeitä ja merkkejä: niin että myös, jos taitais tapahtua, valitutkin eksytettäisiin. (Matt.23).
1992:
24 Sillä vääriä messiaita ja vääriä profeettoja ilmaantuu, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että he johtavat, jos mahdollista, valitutkin harhaan (Matt.23).
"Ei sinulle ole tullut mieleen, että koko ajan opimme lisää Raamatun alkukielistä ja löydämme uusia tekstejä, jotka mahdollistavat tarkemman käännöksen. Saatamme myös löytää hyvin varhaisia Raamatun käsikirjoituksia, jotka vaikuttavat uusiin käännöksiin."
Kyllä, mutta samanaikaisesti olen hämmästellyt, miten eri raamatunkäännökset "tarkentuvat" tukemaan kääntäjien tunnustamaa oppia. Siitä on todellinen käännöstyö kaukana...
"Jos et osaa itse hepreaa tai kreikkaa, kehotan sinua olemaan hyvin maltillinen käännöskommenttiesi kanssa."
No en kylläkään pidä itseäni mitenkään kiihkomielisenä ihmisenä muutenkaan. En usko edes suurimman osan pappiskoulutuksen (n. 5 v.) käyneistä osaavan hirmu hyvin muinaiskreikkaa ja -hepreaa. Itse olen muiden ikätovereideni tavoin opiskellut englantia peruskoulun 3. luokalta lähtien ja koen kielitaitoni kaikkea muuta kuin valmiiksi. Ja käytän sentään kieltä työasioissa ja luen säännöllisesti englanninkielisiä sanomalehtiä.
"Itse en haluaisi uskoni olevan sillä pohjalla, että kiista käännöksestä horjuttaisi sitä."
Uskomisessa ei ole kyse tiedosta. Itse luotan kokemukseeni Jumalan rauhasta, jonka elävä evankeliumi minulle antaa. Tätä lahjaksi saamaani rauhaa haluaisin lahjaksi jakaa muillekin. En usko joidenkin opillisesti kiistanalaisten raamatunkohtien alkukielen semantiikkaan tutustumisen muuttavan uskoani mitenkään.
"Kyllä, mutta samanaikaisesti olen hämmästellyt, miten eri raamatunkäännökset "tarkentuvat" tukemaan kääntäjien tunnustamaa oppia. Siitä on todellinen käännöstyö kaukana..."
Et voi tuolla kehäpäätelmällä puolustaa mitään käännöstä - ihan samalla lailla 1776 käännöksessä on tehty ratkaisuja kääntäjiensä teologian mukaan. Se, että tuo 1776 Biblia on ensimmäinen kokonainen Raamatun käännös suomeksi ei tee siitä mitenkään immuunia kaikelle sille kritiikille, jota esität myöhempiä käännöksiä kohtaan.
"En usko joidenkin opillisesti kiistanalaisten raamatunkohtien alkukielen semantiikkaan tutustumisen muuttavan uskoani mitenkään."
Siksipä juuri ihmettelen, miksi pidät uusia käännöksiä niin voimakkaasti "eksytyksenä". Raamattu on kirja, jonka luonteeseen kuuluukin se, että sitä selitetään. Ei alkuteksti ole itsensä selittävä ja teki minkä tahansa ratkaisun käännöksessä, niin aina on tulkinnalle sijaa. Mielestäni ihmisen, joka on elävästä uskosta osallinen, ei tulisi takertua mihinkään tiettyyn käännökseen, vaan uskoa niin kuin on aina uskottu ja ottaa ilolla vastaan uudet käännökset. Jos siellä on sitten joitain kohtia käännetty eri tavalla kuin aikaisemmin, niin sitten voidaan kääntyä vanhan käännöksen puoleen ja kommentoida asiaa. Näin mielestäni säilyy paremmin Jumalan sanan virvoittava voima uusille sukupolville.
Esim.
Kirkot opettivat 1950-60-luvulle saakka ehkäisyn olevan Jumalan luomistyöhön puuttumista. Nykyään näin opettavat lähinnä vain vanhoillislestadiolaiset. Jopa katolinen kirkko hyväksyy sen jollain tasolla. Herää kysymys, miksi Jumalan tarkoitus "tajuttiin" vasta 1900-luvulla ja edellisiä sukupolvia pidettiin pimennossa tästä asiasta? Samoin miksi edellisille sukupolville "huijattiin" monien asioiden olevan huorintekemistä, jotka 1900-luvun ihminen "tajuaa" ihan hyväksyttäviksi asioiksi?
Minun käsitykseni on tämä: Viimeisinä aikoina tulee luopumus. Tieto oikeasta ja väärästä katoaa ihan yleisesti - raamatunkäännöksiä myöten. Synnin ihminen ilmestyy, tuo moninaisilta himoilta rasitettu (ajan henki: kaikki minulle, heti, nyt) ja aina uutta oppivainen, mutta ei koskaan totuuden tuntoon tulevainen (vrt. koulutettu internet-ajan ihminen). Puolisoilleen uskottomat pettäjät (vrt. avioerotilastot), vanhemmilleen tottelemattomat (vrt. vapaan kasvatuksen tulokset) jne.
Taivas ja maa katoavat, mutta Jumalan Raamatussa ilmoittama totuus ei katoa. Ihminen voi luopua Jumalasta, mutta Jumala silti vain on, ilmoituksineen päivineen. Jos taidettaisiin, valitkin eksytettäisiin. Jeesus kyseleekin, löytäneekö hän toisen kerran tullessaan oikeaa uskoa maan päältä (Luuk.18:8). Hän on kuitenkin luvannut olla piskuisen laumansa (Luuk.12:32) kanssa joka päivä maailma loppuun asti (Matt.28:20).
"Et voi tuolla kehäpäätelmällä puolustaa mitään käännöstä - ihan samalla lailla 1776 käännöksessä on tehty ratkaisuja kääntäjiensä teologian mukaan."
Tosin tässä olet oikeassa, jos asiaa tarkastellaan puhtaasti tieteellisistä lähtökohdista. Jotta voisin todella arvioida eri käännösten luotettavuutta, minun pitäisi osata alkukieliä. Siksi joudun tyytymään muihin arvioihin.
Pidän parempana, että ihminen lukee 1992 käännöstä kuin että ei lue Raamattua ollenkaan. Esim. jos Biblia tuntuu vaikealta, kannattaa ottaa uusi käännös ja vertailla sitten oudoilta tuntuvia kohtia Bibliaan. Raamatun lukeminen ei sisänsä tee kenestäkään autuasta vaan elävä evankeliumi, jos Jumala on ihmisen sydämen saanut herättää.
KASTEKÄYTÄNTÖ ALKUSEURAKUNNASSA
Edellä olemme jo todenneet, että alkukristillinen kaste edellytti Johanneksen kastetta, ja jatkoi sitä kristillisesti tulkittuna. Alkuseurakunnan kastekäytäntöä tutkittaessa on siis lähdettävä liikkeelle jo Johannes Kastajan ja itse Herramme Jeesuksen lihassa vaelluksen ajasta. Johannes Kastajan synnyttämä kansanliike oli melkoisen laaja, sillä kun hän saarnasi mielenmuutosta ja mielenmuutoksen osoitukseksi mielenmuutoksen kastetta: "Hänen tykönsä vaelsi Jerusalem ja koko Juudea ja kaikki Jordanin ympäristö. Ja hän kastoi heidät Jordanin virrassa kun he tunnustivat (julkisesti) syntinsä" Matt.3:1-9). Kun siis Jeesuksestakin kerrotaan, että hän "teki ja kastoi" oppilaidensa välityksellä useampia oppilaita kuin Johannes (Joh.3:26, 4:1-2), on kysymys ollut melko suuresta joukosta. Vaikka heitä helluntaipäivänä olikin yläsalissa koolla vain noin 120 henkeä (Apt.1:15), mainitsee Paavalikin "enemmän kuin viisisataa veljeä", joille Jeesus ylösnousemuksensa jälkeen samalla kertaa näyttäytyi ( 1 Kor.15:6). Kun siis ihmiset tulivat Jeesuksen luokse kuulemaan hänen opetustaan, ja kuultuaan ottivat myös hänen sanansa vastaan, tullen mielenmuutokseen, teki Jeesus heidät oppilaikseen, kastamalla heidät aikaisempien oppilaiden välityksellä. Nyt on kuitenkin huomattava, että näin Jeesus ei tehnyt lapsille, vaikka lausuikin: "Sallikaa lasten tulla minun tyköni." Hän ei kastattanut lapsia, vaan ainoastaan siunasi heitä, asettamalla kätensä heidän päälleen (Matt.19:13-15, Mark.10:13-16, Luuk.18:15-17). Jeesuksen tykö tuotuja pieniäkin (Luukas) lapsia hän siis siunasi, mutta mielenmuutokseen suostuvat aikuiset, sekä miehet että naiset, hän kastatti oppilaikseen. Tämä Jeesuksen tekemä ero lasten siunaamisen ja ymmärtävässä iässä olevien kääntyneiden oppilaiksi kastattamisen välillä periytyi myös alkuseurakunnan käytäntöön. Tämä on selvästi nähtävissä Luukkaan kirjoittamasta alkuseurakunnan historiasta, Apostolien teoista, mutta myös muista Uuden testamentin kastetta käsittelevistä Paavalin ja Pietarin kirjeiden kohdista.
APOSTOLIEN TEKOJEN KASTETEKSTIT
Kasteesta helluntaipäivänä kertoo Apt. 2 luku, jakeet 37-41. Pietarin saarnan vaikutuksesta kuulijat saivat piston sydämiinsä ja kysyivät:" Miehet, veljet, mitä meidän pitää tekemän?", jolloin Pietari vastasi:
"Muuttakaa mielenne ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksi saamiseksi, niin te tulette saamaan Pyhän Hengen lahjan. Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu, ja kaikille jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme kutsuu."
Seuraavat huomiot näyttävät tekstin perusteella ilmeisiltä:
1. Kaste kuului tietoisen mielenmuutoksen yhteyteen.
2. Kaste toimitettiin syntien anteeksi saamiseksi.
3. Pyhän Hengen lahjan saamisen ehtona oli mielenmuutos ja kasteen vastaanottaminen.
4. Erityisesti on huomioitava, ettei Pietari sanonut:
"...kastattakoon kukin itsensä ja perheensä", vaan (ainoastaan) "itsensä." Tämä osoittaa, ettei helluntaipäivänä suinkaan kastettu kokonaisia perheitä perheen päiden kääntymyksien perusteella.
5. Kun teksti jatkaa, sanoen: "Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin", edellyttää tämä kunkin kastettavan henkilökohtaista kääntymystä kasteen saamiseksi.
Samarian kasteteksti edellyttää samaa. Tekstin (Apt.8:5-17) jae 12 sanoo:
"Kun he nyt uskoivat Filippusta, joka julisti heille evankeliumia Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksen Kristuksen nimestä,niin he ottivat kasteen, sekä miehet että naiset."
1. Teksti sanoo, että saarnan sisällön uskoneet ottivat vastaan kasteen.
2. Kun sekä miehet että naiset mainitaan erikseen, tämä osoittaa, ettei ollut kyse perhekunnista.
3. On huomioitava, että vaikka miehet ja naiset mainitaan erikseen, lapsia ei mainita ollenkaan.
Etiopian kuningattaren hoviherran kasteesta kerrotaan samassa luvussa (8:26-39). Tämän kertomuksen mukaan hoviherra kysyi, Filippuksen evankeliumin julistusta ensin kuunneltuaan:
"Katso, tässä on vettä. Mikä estää kastamasta minua?"
Meidän kirkkoraamatun tekstistämme puuttuu Filippuksen vastaus kysymykseen, eli 37 jae, koska se puuttuu myös eräistä kreikan alkukielisistä käsikirjoituksista (papyrus 45, Codex A, B, C, P) joita nykyään arvostetaan eniten. Olisi kuitenkin ollut kovin outoa, jos hoviherra olisi käskenyt pysäyttämään vaunut, Filippukselta mitään vastausta saamatta. Tästäkin syystä ortodoksisen kirkon virallisessa tekstiperinteessä esiintyvä jae 37 tuntuu asiaan kuuluvalta.
Tämän jakeen mukaan Filippus vastasi hoviherralle, esittäen hänelle hänen kastamisensa ehdon seuraavin sanoin:
"Jos sinä kaikesta sydämestäsi uskot, se on luvallista."
Eräässä codexissa (Laudianus) esiintyy toisenlainen vastaus:
"Jos sinä uskot kaikesta sinun sydämestäsi, sinä olet pelastuva."
Jatkossa hoviherra vakuuttaa kummankin tekstimuunnoksen mukaan uskovansa Jeesukseen Jumalan Poikana:
"Minä uskon Jeesuksen Kristuksen olevan Jumalan Pojan." / "Minä uskon Kristukseen, Jumalan Poikaan."
Hoviherran kastamista koskevasta kertomuksesta on tehtävissä seuraavat huomiot:
1. Edellä esitetyn mukaan uskon tunnustus oli kasteen saamisen ehto.
2. Samasta ehdosta todistaa epäsuorasti myös saman luvun jakeen 13 sanat: "...Simon itsekin uskoi, ja kasteen saatuansa...", vaikkakin hänen mielenlaatunsa paljastui myöhemmin vääräksi (18-24).
Paavalin kääntymyksestä on kerrottu Apt.9:1-30, mutta kiinnostavaa on se, mitä Paavali Luukkaan mukaan itse kertoi Ananiaan hänelle sanoneen (22:16):
" Ja nyt, mitä aiot? Noustuasi anna kastaa itsesi ja pestä pois sinun syntisi, avuksi huudettuasi hänen nimeään." (Tai:"...avuksi huutavana hänen nimeään." tai: "...vetoavana hänen nimeensä.") Aoristin mediumin partisiippi "epikalesamenos" ilmaisee joko edeltävää tai samanaikaista tapahtumaa suhteessa muuhun tekemiseen.
Tekstin mukaan kaste merkitsee syntien pois pesemistä, ja Paavalia kehotettiin käymään tälle pesulle edellä tai samanaikaisesti Herran nimeä itselleen (mediumi) avuksi huutavana.
Korneliuksen perhekunnan kastamisesta kerrotaan 10 luvussa. Kun Kornelius, enkeliltä käskyn saatuaan, kutsutti apostoli Pietarin, oli hän jo koonnut sinne lähimmät ystävänsä ja sukulaisensa. Kun Pietari saapui, Kornelius sanoikin Pietarille:
"Nyt olemme siis tässä kaikki Jumalan edessä, kuullaksemme kaiken, mitä Herra on käskenyt sinun puhua."
Enkeli oli näet sanonut Korneliukselle:
"Hän (Pietari) on puhuva sinulle sanoja, joiden kautta sinä pelastut ja koko sinun perhekuntasi"(11:14).
Korneliuksen kerrotaan olleen jo entuudestaan hurskaan ja Jumalaa pelkääväisen, "niinkuin koko hänen perhekuntansakin"(10:1-2).
Kun Pietari sitten saarnasi, lankesi Pyhä Henki kuulijoiden ylle, ja he alkoivat puhumaan kielillä ja ylistämään Jumalaa. Tällöin Pietari kysyi, voiko kukaan kieltää kastamasta vedellä näitä Pyhän Hengen saaneita. Kukaan ei voinut kieltää, ja niin Pietari käski kastaa heidät Jeesuksen Kristuksen nimeen.
Koska edellä selostettu kertomus on ensimmäinen koko perhekunnan kääntymystä selostava tapahtuma Apostolien teoissa, on meidän jos mahdollista selvitettävä, millä perusteella tämän perhekunnan jäsenet kastettiin.
Saammekin asiaan lisävalaistusta saman kirjan seuraavasta luvusta (11:1-18), jossa kerrotaan Pietarin joutuneen Jerusalemiin palattuaan syytöksen alaiseksi Korneliuksen kodissa vierailunsa tähden. Pietarin syyttäjilleen pitämän vastauspuheen loppuosa (jakeet 15-17), kuten myös syyttäjien tämän jälkeinen toteamus, on tässä suhteessa merkittävä:
"...Ja sinä aikana kun minä aloin puhumaan, lankesi henki Pyhä päälle heidän kuten myös päälle meidän alussa. Ja minä muistin Herran sanoman, jonka hän sanoi:`Johannes tosin kastoi vedessä, mutta te tulette kastetuiksi Hengessä Pyhässä.` Jos siis yhtäläisen lahjan antoi Jumala heille kuin myös meille, uskottuamme Herraan Jeesukseen Kristukseen, kuka minä olin, kyetäkseni estämään Jumalaa?" Ja tämän kuultuaan he rauhoittuivat ja ylistivät Jumalaa, sanoen, "Siis myös pakanakansoille Jumala mielenmuutoksen elämäksi antoi."
Pietarin mukaan Pyhän Hengen lahja annetaan uskoon tulon perusteella. Kuulijoille oli itsestään selvyys, että kysymys on uskoontulleiden kohdalla myös mielenmuutoksesta.
Kun tässä yhteydessä muistamme Pietarin kehoituksen (2:38):
"Muuttakaa mielenne ja kastattakaa itsenne Jeesuksen Kristuksen nimeen, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan",
lienee pidettävä jokaista Korneliuksen perhekunnan jäsentä henkilökohtaisesti uskoon tulleena ja mielensä muuttaneena.
Samaa edellyttää Pietarin selvitys tapahtuneesta apostolien kokouksessa, josta kerrotaan Apt. 15:7-9:
"Ja paljon väittelyn ollessa meneillään, Pietari, noustuaan, sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että jo muinaisina päivinä Jumala teidän keskuudessanne valitsi pakanat minun suuni kautta kuulemaan evankeliumin sanan ja tuleman uskoon. Jumala, sydäntentuntija, todisti, antaen heille Pyhän Hengen, kuten myös meille. Ja ei mitään eroitellut välillä meidän ja heidän, uskolla puhdistaessaan heidän sydämensä."
Tässä edellä Pietari viittasi Korneliuksen kodin tapahtumiin, sanoen itse, että kuulijat tulivat uskoon evankeliumin sanan kuultuaan. Pyhä Henki vuodatettiin heihin sillä perusteella, että Jumala oli puhdistanut heidän sydämensä uskolla.
Lyydian perhekunnan kääntymisestä kerrotaan Apt. 16:11-15,40: Kun Paavali rukouspaikassa alkoi puhumaan sinne kokoontuneille naisille, Lyydiakin oli siellä kuulijoiden joukossa. Jatkosta sanotaan:
"Ja eräs nainen, nimeltään Lyydia, Jumalaa pelkääväinen purppuramyyjä Thyateiraan kaupungista, kuuli, jonka sydämen Herra avasi ottamaan vaarin Paavalilta puhutuista. Ja kun hänet kastettiin ja hänen huonekuntansa, hän pyysi, sanoen: `Jos te arvioitte minun olevan Herraan uskovaisen, sisälle tullen minun talooni, majailkaa.` Ja hän vaati meitä."
Tämä teksti on siitä erikoinen, että se on Apostolien teoissa ensimmäinen ja ainoa kohta, joka todella näyttää edellyttävän, että koko perhekunta kastettiin uskoon tulleen perheenpään (ja vieläpä naispuolisen) uskon perusteella. Voidaan näet kysyä, että jos tässä tekstissä edellytetään myös perhekunnan muiden jäsenten henkilökohtaista uskoon tuloa, miksei siitä mainita mitään? Vai oliko yksin Lyydia (perhekuntansa päänä) tarpeeksi arvostettu, että hänen uskoon tulostaan kannatti mainita?
Tekstiä tulkittaessa on otettava huomioon seuraavat seikat:
1. Kun Lyydia oli nainen, mutta silti perhekuntansa päähenkilö, hän oli joko naimaton tai leski.
2. Perhekunta merkitsee: talo, talonväki, huonekunta, ja sillä tarkoitetaan usein palvelusväkeä.
3. Filippissä kerrotaan tapahtuneen vain kaksi kääntymistapahtumaa: Lyydian ja vanginvartijan perhekunnat.
4. Kun apostolit palasivat vanginvartijan luota, he menivät uudelleen Lyydian tykö. Siellä heistä kerrotaan (jae 40), että:
"... he näkivät veljet ja he rohkaisivat heitä ja he lähtivät pois."
5. Nämä veljet olivat ilmeisen selvästi juuri Lyydian perhekuntaan kuuluvia. He olivat Lyydian palvelusväkeä,ja koska he olivat "veljiä", he olivat myös henkilökohtaisesti uskoon tulleita.
Näin Luukkaalta on jäänyt vain yksinkertaisesti kertomatta heidän Lyydian kääntymyksen jälkeisestä kääntymyksestään, ja ehkä vain siitä syystä, ettei hänellä ollut heidän kohdaltaan yksityiskohtaisia muistiinmerkintöjä.
Koska meille on selvää, ettei ketään Lyydian perhekunnan jäsenistä ole vasten tahtoaan väkisin pakotettu suostumaan kastettavaksi, voimme yhtyä Joachim Jeremiaksen kirjasessa "Lapsikaste kirkon alkuaikoina" julkituoman mielipiteen alkuosaan:
"Lyydia, joka todennäköisesti leskeksi jäätyään oli perheensä pää, tuli uskoon, ja sen johdosta `hänet ja hänen perhekuntansa` kastettiin. On selvää, että kuvaus on tässä hyvin tiivistettyä ja jättää mainitsematta, kuinka evankeliumia julistettiin myös Lyydian perheenjäsenille ja kuinka se vaikutti heissäkin uskon."
Sen sijaan mielipiteen loppuosan voimme jättää omaan arvoonsa, koska sehän ei UT:n tekstien opetuksen valossa pidä ollenkaan paikkaansa;
"Mutta kuvaavaa on, että Luukas voi kertoa tällä tavalla. Sillä näin hän ilmaisee, että ratkaisevaa oli, kuten G. Gullman sanoo `perheen yhteenkuuluvuus kasteen ollessa kyseessä eikä jokaisen perheenjäsenen yksilöllinen ratkaisu`."
Vanginvartijan perhekunnan kääntymyksestä kerrotaan Apt. 16:25-34:ssä. Herätykseen tapahtumien tähden tultuaan, vartijasta kerrotaan (jakeet 30-31):
"Ja johdattaessaan heitä ulos, hän sanoi:`Herrat, mitä minun tulee tehdä, jotta minä pelastuisin?` Ja he sanoivat: `Usko Herraan Jeesukseen, ja sinä . olet pelastuva, sinä ja sinun huoneesi.`"
Vanginvartijalle annettua vastausta ei suinkaan tulkitaan oikein, jos tulkitaan perhekunnankin pelastuvan perheenpään uskon perusteella. Tässäkin on selvää, että henkilökohtaisen uskomisen ehto koskee jokaista perheenjäsentä erikseen. Tämä ilmenee siitä, mitä vanginvartijan kodissa kerrotaan jatkossa tapahtuneen (16:32):
"Ja he puhuivat hänelle Herran sanaa ja kaikille hänen talossaan. (16:33) Ja ottaessaan heidät tykönsä sillä yön hetkellä , hän pesi heidät haavoistaan, ja hänet kastettiin ja kaikki hänen (omaisensa) , kohta. (16:34 ) Ja vieden heidät ylös taloon, hän asetti (heidät) pöydän ääreen, ja hän riemuitsi talonväkineen Jumalaan uskoon tulleena."
Kasteen edellä evankelioitiin tekstin mukaan jokainen vanginvartijan perheenjäsen, joten perhe riemuitsi hänen kanssaan, ei vain hänen, vaan jokaisen perheenjäsenen henkilökohtaisesta uskosta.
Krispuksen perhekunnan kastamisesta kerrotaan Apt. 18:8:ssa:
"Ja Krispos, synagoogan esimies, alkoi uskoa Herraan koko hänen huonekuntansa kanssa, ja monet kuulolla olleista korinttolaisista alkoivat uskoa ja heidät kastettiin."
Edellä teksti sanoo vastaansanomattoman selvästi kaikkien kastettujen alkaneen ennen kastettaan uskoa kuulemaansa sanomaan. Kun he sitten ilmaisivat uskovansa, heidät kastettiin.
Efeson opetuslapsista kertoo Apt. 19:1-7. Efesossa oli (ilmeisesti Apolloksen julistuksen tuloksena, joka tunsi ainoastaan Johanneksen kasteen) 18:24-26) muutamia opetuslapsia, Paavalin tullessa sinne. Paavali kysyi heiltä, havaittuaan heiltä puuttuvan jotakin kristitylle oleellista:
"Saitteko Pyhä Hengen, kun tulitte uskoon?"
Uuden kirkkoraamatun mukaan he vastasivat kysymykseen:
"Emme ole edes kuulleet mistään Pyhästä Hengestä."
Tämä käännös on varmasti liioitteleva, sillä alkutekstin mukaan heidän vastauksensa kuului:
" Emme edes, jos Pyhä Henki on, ole kuulleet."
Papyrus 38 mukaan ( joka on todennäköisesti vanhin säilynyt tämän kohdan sisältävä käsikirjoitus kappale) he vastasivat:
"Emme ole edes, jos Pyhän Hengen ovat jotkut saaneet, ole (siitä) kuulleet." (Vastaus tässä muodossa esiintyy myös eräissä vanhan italan, syyrian, ja koptinkielisissä käännöksissä.)
Vastauksen kuultuaan Paavali tiedusteli heiltä heidän saamansa vesikasteen laatua, ja sai kuulla heidät kastetun (tässä vaiheessa jo) menneeseen aikaan kuuluvalla Johannes Kastajan parannuksen kasteella. Paavali selitti heille, että Johanneksen mielenmuutoksen kaste kuului sellaisenaan menneeseen aikaan, ja että Herra Jeesus oli ylösnoustuaan käskenyt tehdä oppilaita itselleen omassa nimessään. Näin ollen heidätkin tulisi kastaa Herran Jeesuksen nimeen, eli siihen ainoaan nimeen, joka on taivaan alla ihmisille annettu, jossa heidän tulee pelastua (Apt.4:12).
Osa vanhoista käsikirjoituksista (Codex Besae Cantabrigiensis = D, ja Peshitto) vielä kertoo jakeessa 5, mihin nimeen ja myös miksi heidät kastettiin uudelleen:
"Ja tämän kuultuaan heidät kastettiin Herran Jeesuksen Kristuksen nimeen, syntien anteeksi saamiseksi."
Kun heidät oli näin kastettu, asetti Paavali kätensä heidän päälleen, jolloin he saivat Pyhän Hengen.
Tekstistä ilmenee, että ennen kuin nämä miehet tapasivat Paavalin, he eivät olleet alkuperäisessä mielessä vielä kristittyjä. Heiltähän puuttui syntien anteeksi anto ja Pyhän Henki. Vaikka Johannes Kastajakin saarnasi mielenmuutoksen kastetta syntien anteeksi saamiseksi (Mark.1:4), hän ei silti välittänyt itse anteeksiantoa. Kreikkalainen raamattuoppinut Johannes Kolitsara selittääkin Uuden testamentin parafraasissaan osuvasti Markus 1:4:n tekstin merkityksen:
"Ja Johannes oli tuon aikakauden alku, kastaen erämaassa ja saarnaten kastetta mielenmuutoksen osoitukseksi, jotta kastetut saisivat syntien anteeksiannon, kun vastaanottaisivat vähän ajan päästä tulevan Messiaan."
Korinttolaiskirjeessään Paavali kertoo kastaneensa vielä Stefanaankin perhekunnan (1 Kor.1:16). Tästä perhekunnasta kerrotaan saman kirjeen lopussa (16:15-16), että:
"he olivat antautuneet pyhien palvelukseen."
Kun Paavali kehottaa olemaan kuuliaisia tämän perheen jäsenille ja heidän kaltaisilleen, jotka "työtä tekevät ja vaivaa näkevät", lienee lupa olettaa jokaisen Stefanaan perhekunnan jäsenen olleen myös henkilökohtaisesti uskossa.
Juuri tutkimamme Apostolien tekojen kastetekstit edellyttävät selvästi henkilökohtaista uskoon tuloa ja uskon tunnustusta kasteen edellä jokaiselta kastettavalta. On näinollen ilmeisen selvää, että Jeesuksen lihassa vaelluksensa päivänä tekemä ero (lasten siunaamisen ja hänen oppilaikseen suostuvien ymmärtävässä iässä olevien kastamisen välillä) periytyi myös alkukristilliseen kastekäytäntöön.
Kunnioittakaamme silti niitäkin, joiden mielestä täyttä varmuutta Apostolien tekojen teksteistä ei voida vetää, selostamalla tässä heidänkin mielipiteensä. Heidän mielestään esimerkiksi Lyydian perhekunnan tapaus, se miten Luukas siitä kertoo, pakottaa jättämään tilaa mahdollisuudelle, että perhekuntien kasteet ovat saattaneet alusta alkaen koskea kaikkia perheenjäseniä, siis myös pieniä lapsia, jos niitä on perheessä ollut. Tälläisestä mielipiteestä on oivana esimerkkinä esitän jälleen Joachim Jeremiaksen kirjasta "Lapsikaste kirkon alkuaikoina" otteen, joka tekee johtopäätöksiä mainituista Apostolien tekojen kohdista:
"Tarkoitetaanko nyt äsken mainituissa kohdissa, jotka puhuvat `perhekuntien` kääntymisestä ja kasteesta, myös lasten - sylivauvojenkin - kastamista? Ensimmäisen vastauksen kysymykseen löydämme jo siitä seikasta, että pelkän `perhekunnan` sijasta saatetaan puhua `koko perhekunnasta`, `kaikista omaisista`. Vahvistavien ilmausten ... käyttö osoittaa yksiselitteisesti, ettei ainoaakaan huonekunnan jäsentä jätetty kasteen ulkopuolelle. Kun muistamme, millainen vanhempien lähetysseurakuntien sosiaalinen koostumus oli, vaikuttaa epätodennäköiseltä, että kyseisiin huonekuntiin olisi kuulunut huomattavia orjamääriä. Siksi uskottavammalta tuntuu otaksuma, että vahvistavat ilmaukset `kaikki`, `koko` jne. viittaavat perheen kaikkiin lapsiin."
Lienee vielä syytä lainata tähän yhteyteen Eduard Lohsen kirjassa "Uuden testamentin sanoma" esiintyvä kannanotto:
"Emme tietä kastettiinko varhaisimmassa kristikunnassa lapsia. Kun satunnaisesti puhutaan kokonaisten huonekuntien kastamisesta (1 Kor.1:16, Apt.16:15, 18:8), on mahdollista, että tällöin on ajateltu myös lapsia. Yksiselitteiset viittaukset tälläiseen puuttuvat kuitenkin."
Ehdotonta varmuutta ei siis Lohsen mukaan ole löydettävissä Uuden testamentin perhekuntien kastamisesta kertovien tekstikohtien perusteella.
Päästäksemme eteenpäin, on meidän seuraavaksi tutkittava Uuden testamentin niitä tekstejä, jotka sisältävät opetusta kasteen merkityksestä.
UUDEN TESTAMENTIN KASTEOPETUS
Uuden testamentin kirjeitä järjestyksessään lukiessamme, kohtaamme ensimmäiseksi apostoli Paavalin kastetta koskevan opetuksen Roomalaiskirjeestä (6:3-4). Vaikka olenkin jo kerran tämän tekstin lainannut, otan sen tähän uudelleen:
" Vai oletteko tietämättömiä että meidät kaikki jotka kastettiin Kristukseen Jeesukseen, hänen kuolemaansa meidät kastettiin? Meidät haudattiin siis yhdessä hänen kanssaan kasteen kautta kuolemaan, jotta kuten Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, näin myös me vaeltaisimme elämän uutuudessa."
Seuraavat seikat ovat tekstin perusteella huomion arvoisia:
1. Tekstiin ei sovellu kastekaava "Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen", sillä Isä ei kuollut, eikä myöskään Pyhä Henki. Ainoastaan Poika kuoli, ja hänen kuolemansa ja ylösnousemuksensa osalli suuteen kristitty Paavalin mukaan kastetaan. Käytännössä tämä merkitsee kristitylle omista synneistään pois kuolemista (jae 2).
2. Jeesuksen herättämistä vastaa kristityn kohdalla "uudessa elämässä vaeltaminen", jota kristitty voi harjoittaa vain tietoisesti ja henkilökohtaisesti uskoon tulleena. Kristitty on siis kastettu "vaeltamaan", joten on ilmeistä, että hänen täytyy olla kastehetkellään tietoinen vaeltamisen velvollisuudestaan. Tämä Paavalin kasteopetus näyttää sulkevan pois sen mahdollisuuden, että hän edellyttäisi ketään kastettavan ilman henkilökohtaista uskoon tuloa.
Tässä yhteydessä Johannes Kolitsaran Uuden testamentin parafraasin teksti on erittäin mielenkiintoinen, hänen pyrkiessään valaisemaan sitä, miten kirkkoisät ovat tämän Paavalin tekstin ymmärtäneet:
"Vai ettekö te tiedä, että kaikki meidät jotka kastettiin Jeesukseen Kristukseen, meidät kastettiin samanaikaisesti (meidät painettiin upoksiin eräällä tavalla) , ( ja me tulimme osallisiksi) hänen kuolemaansa? (vanhan ihmisen ristiinnaulitsemisen kautta). Meidät haudattiin siis yhdessä hänen kanssaan kasteen kautta ja me tulimme osallisiksi hänen kuolemaansa, jotta, kuten Kristus todella herätettiin kuolleista taivaallisen Isän kirkkauden kautta, näin myös me olisimme herätettyjä ja eläisimme uutta elämää, hänen tahtoaan kohtaan sopusointuisaa. Sillä jos, kuten kaksi puuta, erottamattomasti yhdistettyinä yhdeksi, me tulimme yhdeksi ruumiiksi Kristuksen kanssa kasteen, kautta, mikä merkitsee samaistumista hänen ristillä kuolemaansa, järjellisen ja luonnollisen seurauksen mukaan me tulemme yhdeksi hänen kanssaan myös ( hänen ylösnousemuksessaan (myös me tulemme nimittäin ylösnousemaan kirkastettuina, kuten myös hän). Tietäen tämän, että meidän vanha ihmisemme, turmeltunut syntiseltä luonnoltamme, ristiinnaulittiin yhdessä Kristuksen kanssa kasteen kautta, jotta se heikontuisi enemmän ja meidän ruumiimme olisi kuin kuollut synnille, ettemme joutuisi jälleen synnin orjiksi. Sillä hän joka kuoli on jo vapautettu synnin vaarasta (onhan tunnettua, että kuolleena olevaa ja kuollutta ei kiusata, eikä hän tee syntiä). Ja koska me olemme kasteen kautta kuolleet yhdessä Kristuksen kanssa, mitä tulee syntiin, me uskomme, että me tulemme yhdessä hänen kanssaan myös elämään kirkastettuina iankaikkisuudessa."
Kolitsara selittää kirkkoisien uskoneen Paavalin tarkoittaneen, että Jeesukseen Kristukseen kastaminen merkitsee kastettavan uskossa suostumista Jeesuksen kuoleman osallisuuteen, eli vertauskuvallisesti kastettavan omankin ruumiin ristiinnaulitsemiseen. Tämä merkitsi käytännössä synnistä erottautumista. Kaste merkitsee vertauskuvallisesti myös "herättämistä", mikä käytännössä merkitsi velvollisuutta uuden elämän elämiseen.
Toinen merkittävä Paavalin kirjoittama kasteopetusta sisältävä kohta löytyy Kolossalaiskirjeestä: Kol. 2:10 -12:
"Ja te olette hänessä täydellisiksi tehdyt, joka on kaiken hallituksen ja vallan pää. Hänessä teidät myös ympärileikattiin käsintekemättömällä ympärileikkauksella, lihan ruumiin poisriisumisella, Kristuksen ympärileikkauksella: Hänen kanssaan teidät yhdessä haudattiin kasteessa, jossa teidät myös yhdessä herätettiin, hänet kuolleista herättäneen Jumalan uskon vaikutuksen kautta."
Tekstissä ovat huomion arvoisia seuraavat seikat:
1. Kristuksen ympärileikkaus ei Paavalin mukaan ole suinkaan itse kaste, vaan "lihan ruumiin poisriisuminen", jolla Paavali tarkoittaa uskoon tulon yhteydessä tehtävää mielenmuutosta eli parannusta (vert. Room.8:5-9, 12-13).
2. Tämä lihan ruumis riisutaan tietoisesti pois, kun mennään uskossa kasteelle. Kaste yhdistää kastettavan Jeesuksen hautaamiseen: Kastettavan lihan ruumis eli vanha ihminen haudataan kastetapahtumassa.
3. Kun Paavali käyttää ilmaisua "jossa" (en hoo), hän edellyttää, että samassa kastetapahtumassa jossa kristityn poisriisuttu lihan ruumis haudataan, kristitty myös samalla herätetään Kristuksen yhteydessä elettävään uuteen elämään.
4. Kun Paavali ilmaisee kristityn herättämisen tapahtuvan "Kristuksen kuolleista herättäneen Jumalan vaikuttaman uskon kautta", hän näyttää tällä ilmaisulla tarkoittavan, että Jumalan vaikuttaman uskon tulee olla jo kasteen toimittamishetkellä kastettavassa vaikuttamassa.
Samaa edellyttää Paavalin Galatalaiskirjeen maininta: Gal. 3:26-27:
" Sillä kaikki te olette Jumalan poikia uskon kautta Kristuksessa Jeesuksessa." Paavalihan jatkaa: "Sillä niin monta kuin teitä kastettiin Kristukseen, Kristukseen te pukeuduitte.".
Efesolaiskirjeessä Paavali kertoo, miten Kristus puhdisti seurakuntansa: Efeso 5:25-27:
"Miehet, rakastakaa vaimoja, kuten myös Kristus rakasti seurakuntaa ja itsensä antoi alttiiksi sen edestä, jotta hän sen pyhittäisi, puhdistettuaan sen veden kylvyllä, sanassa, jotta hän asettaisi itselleen kirkastetun seurakunnan, joka ei omaa tahraa eikä ryppyä eikä mitään tuollaista, vaan joka olisi pyhä ja moitteeton."
Edellä Paavali tarkoittaa "veden kylvyllä" kastetta. Tämä sama kylvyksi kääntämäni sana ("luutron = kylpy, pesu, peso) esiintyy myös Paavalin kirjeessä Tiitukselle (3:5) uudestisyntymis-sanan eli "palinggenesiaa"-sanan yhteydessä, tarkoittaen siinäkin kastetta. Ilmaisulla: "dia luutruu palinggenesiaas" Paavali tarkoittaa, että samoin kuin luonnollisessa syntymässä lapsi tavallisesti pestään syntymänsä jälkeen, samoin myös uudestisyntynyt eli uskoon tullut (1 Joh.5:1) pestään kasteessa uudestisyntymisensä eli uskoon tulonsa jälkeen. Tämä Tiituksen kohta kuuluu (Tiit. 3:4-7):
Mutta kun meidän pelastajamme Jumalan hyvyys ja ihmisrakkaus tuli ilmi, ei teoista vanhurskaudessa, joita me olisimme tehneet, vaan hänen laupeutensa mukaan hän pelasti meidät, uudestisyntymisen kylvyn välityksellä ja Pyhän Hengen (suorittaman) uudistuksen, jota (Henkeä) hän meidän pelastajamme Jeesuksen Kristuksen kautta vuodatti meihin runsaasti, jotta vanhurskautettuina hänen armossaan, perillisiksi tulisimme, iankaikkisen elämän toivon mukaan."
Tässä Tiitus kirjeen kohdassa "pelastuminen" sulkee sisäänsä kolme eri asiaa: 1) uudestisyntymisen, 2) uudestisyntymisen kylvyn eli kasteen, ja 3) Pyhän Hengen suorittaman uudistuksen uudeksi luomukseksi. Pelastuskokemuksessa pelastuva kokee tämän kolmannenkin kohdan, eli Pyhän Hengen runsaan vuodatuksen itseensä. Tällä tarkoitetaan Pyhän Hengen kastetta. Näin pelastunut on vanhurskautettu ja iankaikkisen elämän perillinen.
Kirjassaan "Usko ja kaste" jopa sylilapsikasteen raamatullisuuteen uskova lestadiolainen Erkki Reinikainen kieltää tämän kohdan tarkoittavan, että kyseessä olisi uudestisynnyttävä kaste. Hän kirjoittaa:
"...ettei tässäkään ole kysymys kasteesta uudestisynnyttävänä, vaan uskoon liittyvänä sagramenttina eli merkkinä ja sinettinä. Uudistuminen tapahtuu Pyhän Hengen (jae 5) ja Jeesuksen Kristuksen kautta (jae 6). Kolmiyhteinen Jumala pelastaa: Isä (jae 4) Pyhä Henki (jae 5) ja Poika (jae 6)."
Ensimmäisen Pietarin kirjeen mukaan (3:20-21) vedenpaisumuksen aikana pelastuneet pelastuivat "veden kautta" (di hydatos). Tämän pelastumisen vastakuva (antitypon) eli vesi, pelastaa kasteena ( baptisma) myös kristityn. Kaste ei tekstin mukaan kuitenkaan ole "lihan saastan poistamista", vaan hyvän omantunnon pyyntö ( eperooteema) Jumalalle tai: Jumalaa kohtaan ( ... eis Theon). Nykykreikankielisen (Bamban) tekstilaitoksen mukaan kaste on "hyvän omantunnon todistus (martyria ) Jumalalle", ja vuoden -67 laitoksen mukaan "hyvän omantunnon vihkimys (afierosis ) Jumalalle." Vuoden -85 laitoksen mukaan kaste on "sitoumus jonka tunnollisesti otatte itsellenne Jumalaa kohtaan" ( desmevsi pu analamvanete ensinidita apenanti sto Theo).
Kysymme nyt, kenen teksti edellyttää esittävän hyvän omantunnon pyynnön tai todistuksen Jumalalle? Kuka vihkii hyvän omantuntonsa, tai kuka sitoutuu hyvään omaantuntoon Jumalan edessä? Tietenkin kastettava itse, sillä sitähän teksti ilmeisen selvästi tarkoittaa. Hyvää omaatuntoa voidaan pyytää Jumalalta vain tietoisessa uskon tilassa, joten tämä Pietarin kirjeen tekstikin edellyttää siis kastettavalta uskon asennetta toimituksen sisältöön ja merkitykseen.
On myös ajateltu Nooan aikaan pohjautuvan vastakuvan sovellutuksen jäävän siinä mielessä ongelmalliseksi, että pienet lapset (jotka olisivat olleet ymmärtämättömiä ja kykenemättömiä itse menemään arkkiin) olisi joka tapauksessa viety arkkiin vanhempien toimesta. Tähän on todettava, että kristittyjen lapset ovat arkissa jo syntymänsä perusteella (1 Kor.7.14), eivät saamansa kasteen perusteella, jota eivät itse tiedosta. Kun he kristittyjen lapsina tulevat ymmärtävään ikään, heitäkin tulisi odottaa henkilökohtainen hyvän omantunnon kasteliiton tekeminen Jumalan kanssa.
Vielä on syytä käsitellä Johanneksen evankeliumin kohtaa 3:5. Tämän kohdan selityksiä toisiinsa verrattaessa ilmenee sellainen erikoisuus, että lestadiolaiset ovat "vesi"-sanan merkityksen tulkinnasta helluntailaisten kanssa samaa mieltä. Molemmat näet kieltävät sen, että "vedestä" syntyminen viittaisi tässä kohtaa kasteen veteen. Kumpienkin mukaan "vesi" tässä tekstikohdassa tarkoittaisi "sanaa", eli "vedestä syntyminen" tarkoittaisi "sanasta syntymistä".
He ovatkin asiallisesti ottaen oikeassa jo Efesolaiskirjeen 5:26 -kohdan perustalta, jossa Paavalin nimissä kulkeva kirje opettaa, että "Kristus rakasti seurakuntaa, ja antoi itsensä sen edestä, jotta hän sen pyhittäisi, puhdistettuaan sen sanalla, veden pesussa."
Silti ei pidä lähteä antamaan Joh.3:5:n "vesi"-sanalle toista merkitystä kuin mitä tekstissä lukee, eikä myöskään kieltää sitä, että "vesi"-sana tässä kohtaa viittaa selvästi kasteveteen.
Täysin perusteeton on näet Erkki Reinikaisen kirjassaan "Usko ja kaste" esittämä (sivu 96) väite:
"Sitä, että Nikodemoksen ja Jeesuksen keskustelussa ei voinut olla kysymys kasteesta, tukee myös se tosiasia, ettei Jeesus ollut vielä edes asettanut kastetta, Ei tunnu loogiselta, että hän olisi ryhtynyt puhumaan tuntemattomasta asiasta. Nikodemus tosi tunsi juutalaisen proselyyttikasteen ja näin ollen myös Johannes Kastajan suorittaman kasteen."
Ei pidä näet unohtaa sitä Johanneksen evankeliumin esittämää tosiasiaa, että Jeesuksenkin ja hänen oppilaittensa toiminnasssa (3:22, 4:1-2) oli käytössä vesikaste, ja näinollen Nikodeemuksenkin edellytetään olleen tästä vesikasteesta tietoinen. Kun hän sai Jeesukselta selvennyksen siitä, miten vanhakin ihminen voi ylhäältä syntyä, hän oivalsi Jeesuksen viittaavan "vesi"-sanalla siihen kääntymyksen kasteeseen, jolla Jeesus oppilaittensa välityksellä saarnansa vastaanottajat kastoi.
Mahdollista on kuitenkin, että tekstin sanat "hydatos kai" (vedestä ja) ovat myöhempi lisäys tekstiin. Jos näin on, yhtä lailla tällöinkin tekstin "vesi"-sana viittaa kasteveteen, eikä suinkaan sisällä merkitystä "sana". Jos Jeesus olisi todella tarkoittanut selvennyksellään "sanasta ja Hengestä syntymistä", mikään ei olisi estänyt häntä käyttämästä "vesi"-sanan sijasta "sana"-sanaa.
Se seikka, että pelkkä vesi aineena ei tietenkään ketään synnytä,käy ilmi jo jatkon sanoista "ja Hengestä". Ilmeinen sanojen tarkoitus oli ohjata Nikodeemus parannuksen paikalle, mielenmuutosta toteuttamaan, jonka ulkonainen ilmaisu oli suostuminen kastettavaksi. Ei pidä unohtaa, että Ef.5:26 mukaan veden pesulla oli puhdistava tarkoite: puhdistaa sanalla, vedellä pesun tapahtuessa. Aikanaan sitten, kunhan Henki Jeesuksen ylösnousemuksen ja kirkastamisen jälkeen lähetettäisiin, toteutuisi Nikodeemuksenkin kohdalla Hengestä syntymisen osuus.
Uuden testamentin kasteopetus ei enää jätä epäselvyyttä siitä, että kaste kuuluu vain niille, jotka ovat valmiit tekemään henkilökohtaisen hyvän omantunnon liiton Jumalan kanssa. Liittoa tehdessään heidän tulee riisua pois lihan ruumiin mukainen vaellus, ja sitoutua elämään uutta elämää Kristuksen yhteydessä. Uudestisyntyneen eli uskoon tulleen tulee Uuden testamentin opetuksen mukaan käydä uudestisyntymisen pesulle, ja Jumala on puolestaan pitävä huolen lupauksensa täyttämisestä, eli Pyhän Hengen vuodattamisesta.
Tämä on Uuden testamentin selvä kasteteologia, ja tämän vahvistaa myös seuraava Antti J. Pietilän aikaisemmin mainitusta dogmatiikasta tekemäni (III osa, sivut 315-316) tekstilainaus:
"2. Paavalin kaste-oppi. Kasteoppi sellaisena kuin sen on meidän aikamme kristikunnassa esiinnyttävä, kuuluu sikäli koko dogmatiikan vaikeimpiin, että yhtenäisen kirkollisen tradition osoittaminen tällä alalla on mitä vaikeinta ja että lujan raamatullisuudenkin aikaansaaminen tämän sanan tavallisessa merkityksessä on sula mahdottomuus. Pääsyynä tähän on valtiokirkon kastekäytäntö, jonka päämuoto on lapsikaste, ja että teologit pitävät velvollisuutenaan löytää Uuden Testamentin aikuiskastetta koskevasta kasteteologiasta lapsikasteen teologian. Kristillinen kirkko on Hengen uskonnon sille antamien valtuuksien mukaisesti juuri tällä alalla harjoittanut hengellistä täysvaltaisuutta enemmän kuin useimmissa muissa suurissa kysymyksissä, ja tuloksena on ollut, että kirkossa on tapahtunut hämmennystä itse pääasiaan nähden enemmän kuin olisi ollut luvallista. Ainoa todellinen tie kestävään kasteoppiin on Paavalin kasteopin pohjalle rakennettu aikuiskasteen oppi, josta teologia sitten ex analogia päättelee mitä lapsikasteesta on ajateltava."
LASTEN SUHDE UUDEN TESTAMENTIN AIKAISEEN SEURAKUNTAAN
Uudesta testamentista on vielä tutkimatta otsikon aihe, eli lasten suhde Uuden testamentin aikaiseen seurakuntaan. Avainkohta tähän kysymykseen löytyy Paavalin ensimmäisestä Korinttolaiskirjeestä (7:14):
" Sillä uskosta osaton mies on pyhitetty vaimossa, ja uskos ta osaton vaimo on pyhitetty veljessä: muutoin teidän lapsenne olisivat epäpuhtaita, mutta nyt pyhiä ovat."
Ensiksikin on huomioitava, että Paavali käyttää sanaa "teidän" ( hyymoon). Tämä on silti tulkittu siten, että Paavali tarkoittaa seka-avioliitosta syntyneiden kristittyjen lapsia, joiden vanhemmista siis vain toinen on uskossa. Ajatus on tämä: Samoin kuin uskosta osaton aviopuoliso on pyhitetty uskovan puolison kautta, vaikkei hän olekaan seurakunnan kastettu jäsen, samoin myös tälläisten vanhempien lapset ovat pyhitettyjä, vaikka hekään eivät ole seurakunnan kastettuja jäseniä. Koska uskosta osaton puoliso pyhittyy (avioliiton kanssakäymiseen) uskovan puolison välityksellä, niin tälläisestä liitosta syntyneet lapsetkin ovat, eivät ainoastaan "pyhitettyjä" (heegiastai ) vaan jopa "pyhiä"(hagia ).
Ilmaisut "pyhä" ja "pyhät" ovat Uudessa testamentissa kastetun kristityn nimityksiä. Kun Paavali lähetti kirjeensä "Korintossa olevalle Jumalan seurakunnalle, Jeesuksessa Kristuksessa pyhitetyille, kutsutuille pyhille", hän toteaa myöhemmin heistä (1 Kor. 6:11):
"Ja näitä (teistä) jotkut olitte: mutta teidät pestiin, mutta teidät pyhitettiin, mutta teidät vanhurskautettiin Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä ja meidän Jumalamme Hengessä.
On siis näinollen todettava, että vaikka myös "pyhitetty"- nimityksellä tarkoitetaan tavallisesti kastettua kristittyä, Paavali kuitenkin käyttää tätä ilmaisua luonnehtimaan uskosta osattoman puolison asemaa seka-avioliitossa. Tätä pyhitettyä uskosta osatonta puolisoa kun ei luonnollisestikaan ole kastettu. Kun Paavali samassa yhteydessä käyttää lapsista nimitystä "pyhät" sillä perusteella jos toinenkin vanhemmista on kristitty, eikö tämä juuri todista, että kristityn lapset ovat pyhiä kastamattominakin?
Pastori Wiljam Aittala valaisee kirjassaan "Joka uskoo ja kastetaan" alkuseurakunnan aikaista käytäntöä tämän 1 Kor. 7:14 jakeen pohjalta:
"Mikäli tässä yhteydessä sana `pyhä` voidaan ymmärtää seurakunnan jäsentä tarkoittavana (kuten 1 Kor.1:2; 6:1,2; 14:33; 16:1,15; 2 Kor.1:1; 8:14; 9:1; 13:12 jne), niin se merkitsisi sitä, että uskovan seurakunnan jäsenen vielä kastamaton lapsi olisi myös luettu seurakuntaan kuuluvaksi. Alandin mukaan alkuseurakuntaan kuuluikin kahdenlaisia jäseniä. Toiset olivat omakohtaisen kääntymisen ja sitä seuranneen kasteen kautta seurakuntaan liitettyjä varsinaisia jäseniä. Tämän sisärenkaan lisäksi kuului seurakunnan läheiseen yhteyteen kuitenkin niitä, joita ei vielä ollut kastettu. Sellaisia olivat mm. pienet lapset, koska `sellaisten on Jumalan valtakunta`. Kuitenkin vasta kasteen ja ehtoolliselle osallistumisen kautta heistä aikanaan tuli seurakunnan täysvaltaisia jäseniä. Kasteelle he tulivat sen jälkeen kun olivat saaneet opetusta ja kun katsottiin, että pikkulapsille luettu erityinen viattomuuden ja puhtauden aika oli ohi."
Tässä yhteydessä sopii mainita, että vanhempia neuvotaan Uuden testamentin Efesolaiskirjeessä (6:4) alusta asti kasvattamaan lapsiaan "Herran kurissa ja nuhteessa." Kun lapsia neuvotaan samassa kirjeessä (6:1) olemaan vanhemmilleen kuuliaisia "Herrassa" olevina, eli siis Kristuksen ruumiin jäseninä, täytyy tässä olla kysymys jo ymmärtävään ikään tulleista ja kasteenkin vastaanottaneista lapsista.
Se asia, minkä alkuseurakunnan kristityt vanhemmat pyrkivät jättämään perintönä lapsilleen, oli vilpitön usko. Tässä vilpittömässä uskossa on jotakin vanhemmilta lapsille periytyvää, vaikka sen tuleekin muodostua myös lapsen omakohtaiseksi uskoksi. Tästä Paavali kirjoitti Timoteukselle (2 Tim.1:5):
"...ottaen muistoon sinussa (olevan) vilpittömän uskon, joka asui ensin sinun isoäidissäsi Looidiksessa ja äidissäsi Eunikessa, ja olen varmistunut että myös sinussa."
Sama kirje (3:5) kertoo Timoteuksen jo lapsuudestaan saakka tunteneen pyhät kirjoitukset, joten hän oli oppinut ne kristityssä kodissaan isoäidiltään ja äidiltään. Apostolien teot kertoo Timoteuksen olleen uskovaisen juutalaisvaimon poika, vaikka isä oli ollut kreikkalainen. Timoteus oli opetuslapsi, josta Lystran ja Ikonionin veljet todistivat hyvää (Apt. 16:1-3).
Ihminen voi siis jo lapsuudestaan saakka olla Herran opetuslapsi vilpittömän uskon kautta. Tämän vilpittömän uskon hän voi "periä" vanhemmiltaan tai isovanhemmiltaan saamansa opetuksen kautta. Sitten, tämän uskon perittyään, hänen tulisi solmia omakohtainen ja henkilökohtainen hyvän omantunnon liitto Jumalan kanssa, kastattamalla itsensä Herran nimeen.
VIELÄ HIUKAN KIRKKOISISTÄ
Jo tämän tutkisteluni alussa asetin kyseenalaisiksi eräiden niin sanottujen kirkkoisien antamien todistusten totuusarvon, koska he olivat käsityksissään jo luisuneet perin kauaksi siitä apostolisen opetuksen sisällöstä, joka on löydettävissä Uudesta testamentista. Kirjassaan "I apostoliki paradosis" (Apostolinen perinne) kirkkoisä Hippolytos Roomalainen kuvaa sitä kastekäytäntöä, joka oli vallalla Rooman seurakunnassa 200-luvun alussa.
Tämän kuvauksen mukaan "...kastetta edelsi kolmen vuoden valmistusaika, jona aikana kastekokelaalle opetettiin kristinuskon sisältöä. Kastetta edelsi pahojen henkien karkottamisakti, sitten torstaipäivänä otettu kylpy, ja jälleen uusi henkien karkotusakti. Kastetta edelsi myös kastettavien paasto. Sitten seurasi lauantaiyön valvojaiset Raamatun lukemisineen ja viimeisine opetuksineen, ja vasta sitten päästiin kasteelle. Kastetoimitukseen keräännyttiin kukonlaulun aikaan (johonkin virtaavan ja puhtaan veen ääreen, myöhemmin kirkkojen kastealtaille), ja kastettavien oli ensin rukoiltava kasteveden äärellä. Kastettava kääntyi ensin länttä kohti ja kielsi saatanan, sitten hän kääntyi itää kohti ja tunnusti Kristuksen. Jokaisen tuli sanoutua irti saatanasta, lausumalla: "Minä luovun sinusta, saatana ja kaikesta sinun palveluksestasi ja kaikista sinun teistäsi."
Tämän jälkeen kastettavat voideltiin öljyllä, ja seurakunnan vanhin lausui: "Väistykööt kaikki pahat henget sinusta kauaksi." Tämän jälkeen seurasivat kysymykset uskosta Isään Jumalaan, Jeesuksen Kristukseen, Pyhään henkeen, pyhään seurakuntaan ja ruumiin ylösnousemukseen. Heiltä kysyttiin heidän uskoaan kolme kertaa. Jos lapset eivät voineet antaa itse kastekysymyksiin vastauksia, sen tekivät vanhemmat heidän puolestaan.
Tätä vaihetta seurasi riisuutuminen. Naisten oli pantava pois kaikki korunsa ja päästettävä hiuksensa valloilleen. Sitten astuttiin veteen. Ensin kastettiin lapset, seuraavaksi kastettiin täysikasvuiset miehet, ja viimeiseksi tuli naisten vuoro. Kastettavat painettiin kolme kertaa veteen. Kastettavat voideltiin taas öljyllä, jonka jälkeen he saivat pukeutua. Kastetta seurasi eukaristian vietto, jolloin leivän ja viinin antamisen välillä kastetuille annettiin myös maidon ja hunajan sekoitusta."
Edellä selostettu kuvaus osoittaa, että Uuden testamentin tekstien kertomasta alkuseurakunnan yksinkertaisesta käytännöstä oli jo luisuttu hyvin kauaksi. Toisena esimerkkinä tästä luisumisesta toimikoon Karthagon synodin kaanonin teksti vuodelta 255:
"Kysymys on `harhaoppisista ja skismaatikoista, jotka näennäisesti on kastettu ja jotka sitten liittyvät katoliseen kirkkoon, joka on yksi ja jossa meidät on kastettu ja uudestisynnytetty.` `...ketään ei nimittäin voida kastaa katolisen kirkon ulkopuolella, sillä on yksi kaste, ja se on ainoastaan katolisessa kirkossa.` `...Papin pitää ensin puhdistaa ja pyhittää vesi, jotta se voisi hänen kastaessaan puhdistaa kastettavan ihmisen synnit.` `...Kuinka voisi puhdistaa ja pyhittää vettä se, joka on saastainen, ja jolla ei ole Pyhää Henkeä?` `...Mutta kastettu pitää voidellakin, jotta hänestä voitelun saaneena tulisi Kristuksesta osallinen. Kerettiläinen ei kuitenkaan saata pyhittää öljyä, koska hänellä ei ole uhrialttaria eikä kirkkoa, joten kerettiläisellä ei voi olla voiteluakaan. Meillehän on selvää, etteivät he mitenkään voi pyhittää öljyä kiitokseksi. ...Tokkopa kerettiläiset, Kristuksen vastustajat, voitelevat ke- tään.` `...Ja kuinka rukoilisi kastettavan puolesta se, joka ei ole pappi,...`"
Itse kirkkoisien käsityksistä antaa oivan kuvan Tertullianuksen käsitys veden siunaamisen muuttavasta voimasta:
"Kaikilla vesillä on sen vuoksi voima vaikuttaa pyhitysen sagramentti, kun Jumalaa huudetaan avuksi: Sillä välittömästi tulee Henki taivaasta ja on vesien yllä, pyhittäen ne itsensä kautta, ja niin ne pyhitettyinä imevät itseensä pyhittämisen voiman...ja koska vedet ovat saaneet parantavia ominaisuuksia enkelien väliintulon kautta, ovat sekä sielu että ruumis puhdistetut aineellisesti ja hengellisesti vesillä. Pakanat, jotka ovat tietämättömiä hengellisistä asioista, omistavat epäjumalillensa saman voiman vihkimättömän veden kera, mutta pettävät itsensä."
Kun siis jo varhaiset kirkkoisätkin edustavat edellä lainatun mukaisia käsityksiä, ei tarvitse ihmetellä kirkon opin kehitystä. Kasteesta ja ehtoollisesta tehtiin mysteerioita eli salaperäisiä uskonnollisia menoja, joille luettiin yliluonnollinen voima puhdistaa synnistä, synnyttää jumalallista elämää ja tehdä kuolemattomaksi. Opilla Jumalan Hengen yhtymisestä kasteveteen on kastevedestä tehty ihmevoide, joka kykenee jopa uudestisynnyttämään sylilapsen.
Kuinka kaukana edellä esittämieni esimerkkien mukaiset käsitykset ovatkaan aidosta uusitestamentillisesta alkuperäisestä kristillisyydestä. Itselleni nämä esimerkit todistavat luopumuksesta, joka on alkanut jo aikaisemmin, ja joka on kehittynyt yhä pitemmälle.
Ensin luovuttiin Jeesuksen nimeen kastamisesta yhden kerran upottamalla, ja otettiin tilalle kolmen arvonimen kaava, kolme kertaa upottaen. Sen jälkeen luovuttiin kasteen alkuperäisestä merkityksestäkin uudestisyntymisen jälkeisenä kylpynä ja hyvän omantunnon liittona, jolloin tilalle tulivat maagiset käsitykset itse kasteessa tapahtuvasta uudestisyntymisestä. Seuraava askel luopumuksen tiellä olikin omaksutut käsitykset vihittyjen vesien ja öljyjen ihmeitätekevästä voimasta, niiden alkuperäisen vertauskuvallisen käytön ja merkityksen sijaan.
KIRKKOISIEN AJASTA MEIDÄN PÄIVIIMME
Ne meidänkin päiviemme teologit, jotka yrittävät hinnalla millä hyvänsä sovittaa Uuden testamentin tekstien uskosta, kasteesta ja uudestisyntymisestä puhuvan sisällön yhteen nykykirkon sylilapsien kastekäytännön kanssa, ovat ylitsepääsemättömissä egsekeettisissä vaikeuksissa. He puhuvat sylivauvojen uskosta, joko tietoisesta tai tiedostamattomasta. Samoin sylivauvojen kastamisen yhteydessä tapahtuvasta näiden vauvojen kertakaikkisesta uudestisyntymisestä. Ne heistä, jotka tietävät mitä hengellinen elämä on, joutuvat kuitenkin puhumaan myös toisesta uudestisyntymisestä, tarkoittaen ihmisten omakohtaista uskoon tuloa. He puhuvat vedestä syntymisestä sylilapsikastetta tarkoittavana, ja saman tien Hengestä syntymisestä toisessa merkityksessä, eli omakohtaiseen uskoon tulemista tarkoittaen. Ja tämä kaikki vain siksi, etteivät ole valmiita tunnustamaan Uuden testamentin opetuksen selvää linjaa, jonka mukaan vesikaste eli vedestä syntyminen kuului alkuaan todellisen Hengestä syntymisen eli kääntymyksen ja omakohtaisen uskoon tulon yhteyteen.
Silti samoissa piireissä joissa edellä kuvattuja kirkon harhoja ihmisten eksyttämiseksi sumeilematta viljellään, saatetaan jonkun oppineen esitystä julkaistaessa totuuskin lipsauttaa (ilmeisesti vahingossa) esiin. Tälläinen lipsautus on tapahtunut, SLEY:n julkaistessa Jukka Thurénin kirjan "Israelin usko." Kirjan luvussa XXVI: "Tunnustamme yhden kasteen syntien anteeksiantamiseksi" teksti alkaa:
"`Yksi kaste`on peräisin Ef. 4:5:stä: `Yksi Herra, yksi usko, yksi kaste.` Lähtökohtana on yhden Herran tunnustaminen; usko ja kaste liittynevät siihen, koska uskon ratkaiseva tunnustaminen tapahtuu kasteen yhteydessä. ...
...Eroista huolimatta kaikki evankeliumit pitävät yhtä siinä, että Jeesusta kastettaessa Pyhä Henki laskeutui kyyhkysen tavoin Jeesuksen päälle. Joh. lisää, että kastaja Tunnisti tästä merkistä Jeesuksen siksi `joka kastaa Pyhällä Hengellä.` Jeesuksen saama kaste on ollut välittömänä mallina, kun Jeesuksen asettamaa kastetta on tulkittu. ...
...Jeesuksen nimeen kastettaessa on tapahtunut Pyhän Hengen vaikutuksesta vanhurskauttaminen ja pyhittäminen: kastetut on puhdistettu aikaisemman elämänsä synnistä ja saastaisuudesta ja heidät on liitetty Jumalan lopunaikaiseen pyhään kansaan. ..."
VÄÄRINKÄSITYSTEN VÄLTTÄMISEKSI
Eräällä Kreikan matkallani, käydessäni Kreikan pääkaupungissa Ateenassa, löysin sieltä, Kreikan evankeelisten kristittyjen kirkosta, heidän uskoaan selostavan kirjan, nimeltään: " I pistis ton Ellinon evanggeliokon= Kreikkalaisten evankelisten usko." Kirjassa on myös luku " to vaptisma= Kaste." Sen sisältö on mielestäni siksi raitista opetusta, että katson aiheelliseksi kääntää osan sen sisällöstä tähän:
" Kastaminen on kristillisen seurakunnan vanha tapa ja käytäntö, ainoa sellainen, jonka kristillinen seurakunta on aivan kuin `lainannut` juutalaisuudesta. Kasteella ei juutalaisessa taloudenhoidossa ollut läheskään sitä tärkeyttä mikä sillä on kristillisyydessä. Juutalaisuudessa käytetyt kasteet olivat vedellä suoritettuja vihmontoja ja pesuja, jotka symbolisoivat puhdistusta saastaisuudesta. Kristillinen kaste sen sijaan on merkityksellinen ja välttämätön julkinen toimitus, joka sinetöi käännynnäisen sisääntulon Kristuksen näkyvään seurakuntaan. Kristillisellä kasteella on se yhteistä juutalaisuuden pesojen kanssa, että sekin symbolisoi puhdistusta synnin saastaisuudesta. On suuriarvoista ja merkittävää havaita, että meidän Herramme valitsi juutalaisuuden useista tavoista ainoastaan kasteen seurakuntansa käyttöön. Sen sijaan Hän hylkäsi muut, kuten ympärileikkauksen, uhritoimitukset, papilliset puvut, jne. Kasteen toimittamistapa symbolisoi paremmin kuin mikään muu lunastusta synnistä, jonka Pelastaja ihmisille toi. Tässä merkityksessään kaste kuuluukin ainoastaan kristilliselle yhteisölle.
Olihan tietenkin jo ennen Kristusta `Johanneksen kaste`, joka sekin oli mielenmuutoksen kaste, syntien anteeksi saamiseksi, mutta tätä kastetta ei myöhemmin pidetty riittävänä niille, jotka tulivat sisään kristilliseen seurakuntaan. Tästä syystä sisääntulevat ihmiset kastettiin uudelleen kristillisellä kasteella, nekin, jotka olivat jo saaneet Johanneksen kasteen. (Apt.19:1-6). Tämä merkitsee sitä, että pelkkä mielenmuutos ei riittänyt Kristuksen kannattajille, vaan mielenmuutoksen ja anteeksisaamisen jälkeen kristityiksi tulleilta odotettiin uutta pyhitettyä ja puhdasta elämää Kristuksen yhteydessä, sekä jokapäiväistä kilvoittelua syntiä ja maailmaa vastaan. Herra itse siis määräsi kasteen sellaiseksi seurakuntansa toimitukseksi, joka erottaa seurakunnan jäsenet muista ihmisistä (Matt.28:19-20, mark.16:15-16). Kuitenkaan Jeesus itse ei kastanut ketään (edes lihassa vaelluksensa aikana) vaan jätti siitä huolehtimisen (jo silloin) oppilaittensa tehtäväksi (Joh.4:2).
...Kristillisen kasteen historiallisesta yhteydestä Johanneksen kasteeseen voimme vetää sen johtopäätöksen, että kaste tapahtui tavallisesti upottamalla, sillä Johanneskin oli valinnut Ainonin, `koska siellä oli paljon vettä`(Joh.3:23).
...Katolisissa seurakunnissa ja Euroopan evankeelisissa seurakunnissa (baptisteja lukuunottamatta) pidetään vihmontakastetta oikeana. Kreikkalaiset seurakunnat pitäytyvät upottamiskasteeseen, sillä ei ole epäilystä siitä, että juuri upottaminen oli ensimmäisen seurakunnan kastetapa.
...Kristillisyyden alkuaikoina kastettavat olivat poikkeuksetta jo ymmärtävässä iässä olevia. He olivat syntyperältään joko juutalaisista tai pakanakansoista, ja tulivat kristityiksi kuultuaan ja uskottuaan evankeliumiin. Juuri kasteen välityksellä he antoivat julkisen tunnustuksen uskostaan ja armon työstä, joka heidän elämässään oli tapahtunut. Näin he tulivat näkyvän Kristuksen seurakunnan jäseniksi. Pyhänä sisäänottotapahtumana seurakuntaan kaste oli jotensakin vastaava juutalaisten ympärileikkaustapahtumalle. Ympärileikkaukseen olivat velvollisia alistumaan kaikki ne, jotka muista kansoista proselyytteina tulivat juutalaisen kansan jäsenyyteen.
Sanonta tässä kohtaa on varovainen `jotensakin vastaava`, sillä ympärileikkaus suoritetaan ainoastaan poikalapsille määrättynä eli kahdeksantena päivänä syntymisestä, kun taas kaste suoritetaan sekä poika- että tyttölapsille erottelematta, ja aikana jota ei ole edeltä määrätty. Täten vastaavaisuus ympärileikkauksen ja kasteen välillä ei ole täydellinen eikä aukoton.
Toisaalta on sanottava, että jos apostolit ja ensimmäiset kristityt olisivat todellakin pitäneet kastetta ympäri leikkausta vastaavana tapahtumana, he olisivat varmaankin pitäytyneet alusta asti lapsikastekäytäntöön. Tämä ei ole kuitenkaan historiallisesti todennettavissa kuin vasta kolmannelta vuosisadalta lähtien. Kuitenkin tästä kasteen ja ympärileikkauksen käsittämisestä toisiaan vastaaviksi suorituksiksi syntyi apostolien jälkeisellä ajalla lapsikastekäytäntö, ja se valtasi seuraavina vuosisatoina useimmat seurakunnat. Aloitettiin siis kastamaan myös kristittyjen vanhempien lapsia.
Muutamat tosin yrittävät vakuuttaa, että tämä tapa olisi periytynyt apostoleilta asti. Väitettä yritetään tukea sillä, että vedotaan Filippin vanginvartijan sekä Lyydian perhekuntien kastetapahtumiin, ja muihinkin Uudessa testamentissa mainittuihin perhekuntakasteisiin. Nämä kohdat eivät kuitenkaan ole tarpeeksi selviä lapsikastekäytännön todisteiksi, sillä emme tiedä, oliko näissä mainituissa perheissä lapsia jotka kastettiin. Ainoa minkä varmasti tiedämme, on se, että kolmannella vuosisadalla Kristuksen jälkeen lapsikaste oli selvänä seurakuntakäytäntönä.
Kun Origenes ja Kyprianus sanoivat, ettei tule estää lapsia saamasta kastetta, he samalla todistavat vastustuksesta jota tämä lapsien kastaminen sai osakseen. Tiedämme myös, että Krysostomus, Naziansinos, Grigorios, Vasilios, Efraim Syyrialainen, Augustinus ja Ambrosius, vaikka olivat kaikki syntyneet kristityistä vanhemmista, saivat silti kasteen vasta ymmärtävässä iässä. Tästä voidaan vetää johtopäätös, ettei lapsikastekäytäntö ollut vielä välttämätön vaatimus, eikä se ollut vielä edes levinnyt kaikkien kristittyjen keskuuteen. Viidennen vuosisadan aikana tapa kuitenkin yleistyi lopullisesti, ja siitä lähtien kaikki seurakunnat ovat tavan hyväksyneet, baptisteja ja muutamia pieniä evankeelisten kristittyjen ryhmiä lukuunottamatta. Näin kristittyjen vanhempien velvollisuuksiin kuuluu viedä pienet lapsensa kasteen välityksellä Kristuksen perheen yhteyteen.
Vaikkakaan lapsikastekäytännöstä ei ole osoitettavissa Kristuksen sanallista käskyä tai lupaa (kuten ei myöskään apostolien), tapaa pidetään silti niissä seurakunnissa oikeutettuna, jotka näkevät kasteen vastaavan ja korvaavan ympärileikkausta, joka oli uskosta vanhurskauttamisen sinetti, ja jonka välityksellä heprealaisten kahdeksan päivää vanhat lapset tuotiin sisälle Jumalan perheväkeen. Lapsia kastavat seurakunnat vetoavat myös Kristuksen käyttäytymiseen pieniä lapsia kohtaan. Jeesus otti heitä syliinsä, ja esitti heidät opetuslapsilleen esimerkeiksi siitä, millaisia taivasten valtakunnan jäsenien tulisi olla yksinkertaisuudessa, nöyryydessä ja viattomuudessa. Kristus teki näin, vaikka he heprealaisten lapsina olivat kastamattomia. Vedotaan myöskin apostoli Paavalin ilmaisuun siitä, että uskovien vanhempien lapset ovat `pyhiä`(1 Kor.7:14). Ilmaisu merkitsee, ei synnittömyyttä eikä jumalisuutta, vaan `erottamista` Kristukselle, koska lasten vanhemmatkin ovat samoin erotetut. Tämä onkin `hagios`-sanan oikea merkitys.
Tutkikaamme nyt kasteen merkitystä. Sekä itäinen että läntinen kirkko pitää kastetta (joka toimitetaan meidän päivinämme miltei poikkeuksetta lapsille) mysteeriona. Tämä mysteerio saa aikaan kastettavan lapsen puhdistumisen perisynnistä, sekä myös lapsen uudestisyntymisen. Evankeelinen seurakunta sen sijaan pitää kastetta sisäisen uudestisyntimisen ulkoisena symbolina, milloin on kysymys ymmärtävässä iässä kastettavasta. Se on pelastavaan Kristukseen kohdistuvan julkisen uskontunnustuksen sinetti. Mitä taas tulee lapsiin, jotka eivät ole sillä paikalla, että tuntisivat tai ymmärtäisivät mitään näistä asioista, kastetta pidetään vanhempien toimesta suoritettavana lapsien vihkimisenä Kristukselle. ....
Evankeelinen seurakunta hylkää kummijärjestelmän käytön, jota sekä läntinen että itäinen kirkko, kuten myös luterilaisuus käyttävät. Lapsien kohdalla ainoastaan vanhemmat voivat antaa lupauksia lapsien kasvattamisesta elävän kristillisen uskon mukaan, siihen asti, kunnes lapset voivat antaa omakohtaisen uskontunnustuksen. Kukaan toinen ei voi tarpeeksi huolehtia lapsien jokapäiväisestä kasvusta, paitsi lapsien vanhemmat.
Mitä tulee teoriaan kasteen mysteeriosta ja kastettavan uudestisyntymisestä, sen kannattajat pitäytyvät muutamiin Uuden testamentin kohtiin, joissa uudestisyntyminen yhdistetään vesikasteeseen, kuten myös Pyhän Hengen lahjan saaminen (Mark.16:16, Joh.3:5, Apt.22.16, 2.38, 1 Kor.6:11, Gal.3:27, Tiit.3:5). Myös muutamat kirkkoisät kirjoittivat usein kasteesta, yhdistäen sen uudestisyntymiseen ja syntien anteeksiantamiseen.
Oletamme kuitenkin, että on verraten helppo osoittaa, ettei kaste aikaansaa ollenkaan uudestisyntymistä, vaan pikemminkin uudestisyntymisen tulee edeltää, tai ainakin sen tulisi edeltää kastetta. Kastehan on oikeastaan vain ulkoinen merkki sitä edeltäneestä uudestisyntymisestä. Täten olisi aina ymmärrettävä ymmärtävässä iässä olevien kasteen merkitys. Uudessa testamentissa ja ensimmäisten vuosisatojen kirkkoisien teoksissa on nimittäin aina kysymys ainoastaan ymmärtävässä iässä olevien kastamisesta, koska (ja tämänhän totesimme jo edellä) lapsikaste tuli seurakuntien käyttöön paljon myöhemmin.
Lisäksi myöskin evankeliumeissa on muutamia kohtia sen todistukseksi ja ilmiselväksi vakuudeksi, että kaste ja uudestisyntyminen eivät ole keskenään synonyymejä, eivätkä myöskään samanaikaisia tapahtumia, tai, että kasteella olisi edes lopputuloksenaan uudestisyntyminen. Sadanpäämies Kornelius läheisineen vastaanottivat ensin Pyhän Hengen, alkaen puhumaan vierailla kielillä sekä ylistämään Jumalaa. Vasta jälkeenpäin Pietari sanoi: `Ei kai kukaan voi kieltää kastamasta vedellä näitä, jotka vastaanottivat Pyhän Hengen samoin kuin mekin? Ja hän käski kastaa heidät Herran nimeen` (Apt.10:46-48). Tästä me näemme, kuinka Pyhän Hengen lahja eli uudestisyntyminen, annettiin kasteen edellä ja kasteesta erotettuna. Kaste aivankuin sinettinä täydensi uudestisyntymisen jälkeenpäin. Samoin myös ne, jotka Samariassa tulivat uskoon Filippuksen saarnan välityksellä, ja jotka myös kastettiin Herran nimeen, eivät vastanottaneet Pyhää Henkeä silloin, vaan vasta jälkeenpäin, Pietarin ja Johanneksen asettaessa kätensä heidän päälleen. He myös rukoilivat heidän puolestaan, jotta he saisivat Pyhän Hengen (Apt.8:15-17). Eräs niistä, joka kastettiin Filippuksen toimesta, oli ymmärtänyt kristillisyydestä niin vähän, että yritti rahalla hankkia itselleen Pyhän Hengen välittämisen lahjan, tarjoten apostoleille rahaa. Tapahtuma innoitti Pietarin ilmoittamaan hänelle, ettei hänellä ole osaa eikä arpaa kristilliseen uskoon, ja kuitenkin tämä ihminen oli kastettu. Apostolit eivät myöskään kastaneet Samarialaisia Pyhän Hengen vuodatuksen jälkeen uudelleen, vaan heidän Filippukselta saamaansa kastetta pidettiin oikeana ja hyväksyttävänä, vaikka sitä ei ollutkaan välittömästi seurannut Pyhän Hengen lahjan saaminen. Näistä esimerkeistä näemme, että kaste ja uudestisyntyminen ovat evankeliumin tarkoittamassa merkityksessä täysin keskenään erillisiä asioita. Kristuksen käskyn mukaan uudestisyntyminen tulee sinetöidä ja aivankuin julkistaa kasteen välityksellä annettavalla tunnustuksella, mutta kaste itsessään ei vaikuta uudestisyntymistä. Se ei ole synonyymi, eikä edes uudestisyntymisen kanssa samanaikainen tapahtuma.
Ne Uuden testamentin kohdat, joihin kastetta mysteeriona pitävät vetoavat, eivät ollenkaan ole ristiriidassa edellä esitettyjen tosiasioiden kanssa. Kristuksen sanat Nikodeemukselle: `Jos joku ei synny vedestä ja Hengestä` erottavat kyllin selvästi vesikasteen Pyhän Hengen kasteesta. Jos kaste todellakin vaikuttaisi uudestisyntymisen, Kristuksen olisi ollut turhaa lisätä sanat: `ja Hengestä.` Koko tämä ilmaisu on vain edellisen repliikin selitystä, jolloin hän sanoi Nikodeemukselle: `Jos joku ei synny ylhäältä, hän ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa.` Myös Kristuksen sana: `Joka uskoo ja kastetaan, pelastuu`, kumoaa teorian kasteessa tapahtuvasta uudestisyntymisestä. Jos nimittäin tämä teoria olisi oikea, Kristukselle olisi ollut riittävää sanoa: `Joka kastetaan, on pelastuva.` Kristus lisäsi kuitenkin välittömästi: `...joka ei usko, hänet tuomitaan.` Näin ollen se mikä pelastaa ihmisen, ei ole kaste vaan usko Kristuksen lunastustyöhön. Epäusko tätä lunastustyötä kohtaan. jonka välityksellä syntinen pelastuu, johtaa hänen tuomitsemiseensa, vaikka hän olisikin jo vastaanottanut vesikasteen.
Muutkaan Uuden testamentin edellä mainitut kohdat eivät vastusta näkemystä, että kaste on anteeksisaamisen ulkoinen symboli, eli symboli sisäisesti koettavasta synneistä lunastuksesta, joka annetaan, kun sitä edeltää mielenmuutos ja usko Kristukseen. Ihmisen syntejä ei pestä pois ulkoisella vedellä, sillä ainoastaan Jeesuksen Kristuksen veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä (1 Joh.1:7). Kaste vedessä ei voi olla muuta kuin ulkoinen symboli tästä sisäisestä `uudestisyntymisen pesosta` Se on siis `hyvän omantunnon todistus Jumalalle`(Tiit.3:5, 1 Piet. 3:21).
... Ef. 5:26 sanotaan seurakunnasta, että seurakunta on `puhdistettu veden pesossa, sanan kautta.` Se on siis Jumalan sana, jonka välityksellä syntinen puhdistuu, kuten Jeesus sanoi: `...te olette jo puhtaat sen sanan tähden, jonka minä puhuin teille`(Joh.15:3). Jumalan sana uudestisynnyttää (1 Piet.1:3), ei kaste. Tämän merkityksen kanssa ovat sopusoinnussa myös Tiit. 3:5 ja 1 Piet. 1:3, sekä muutkin kohdat. Kun lisäksi on ilmiselvää, että kirkkoisät jotka puhuivat kasteesta, eivät tarkoittaneet sylilapsia vaan ihmisiä, jotka olivat kastehetkellään jo ymmärtävässä iässä, tämän täytyy merkitä seuraavaa: He olivat syntyään joko juutalaisista tai muista kansoista. He olivat uskoneet Kristukseen ja uskon kautta uudestisyntyneet, ja he tulivat kasteen välityksellä julkisesti näkyvän kristuksen seurakunnan yhteyteen. Koska kaste oli näille uskoville välitön heidän uudestisyntymistään seuraava tapahtuma, ensimmäisten vuosisatojen kirkkoisät alkoivat käyttää näitä kahta erillistä ilmaisua samaa merkitsevinä. Myöhemmin, kun käsitys mysteerioista valtasi seurakunnan, alettiin luonnehtiman kastettakin mysteerioksi.
Mitä tulee pienten lasten kastamiseen, edellä on jo osoitettu, ettei kaste sisällytä itseensä uudestisyntymistä. Niin ei tapahdu edes ymmärtävässä iässä olevien kohdalla, vaan se on sen uudestisyntymisen seuraus ja sinetti, joka on edeltänyt kastetta. Kun näin on ymmärtävässä iässä olevan kohdalla, on ilmiselvää, että kaste voi vielä vähemmän sisällyttää itseensä todellisen uudestisyntymisen pienen lapsen kohdalla. Pienen lapsen kohdalla kaste ei ole edes seuraus eikä sinetti uudestisyntymisestä, sillä pienet lapset eivät ole sillä paikalla, että he yleensäkään voisivat kaivata saati kokea uudestisyntymisen. Uudestisyntyminen edellyttää välttämättömästi henkilökohtaista uskoa Kristukseen.
Mitä uudestisyntyminen siis on? Se on radikaali sydämen muutos: mielihalujen, tarkoitusten, ajatusten, jne. ja jonka muutoksen Pyhä Henki vaikuttaa syntisessä ihmisessä heti, kun tämä tekee parannuksen synnistä ja uskoon Pelastajaan Jeesukseen Kristukseen, jolta hän pyytää anteeksiantoa. Tämä on järjestys myös Paavalin opetuksessa, Ef.1:13:sta. Mielenmuutos ja usko ovat välttämättömiä edellytyksiä ihmisen uudestisyntymiseksi, joka toisin sanoin ilmaistuna merkitsee Pyhällä Hengellä sinetöidyksi tulemista. Pienen lapsen on mahdotonta yleensäkään kokea uudestisyntymistä näiden edellytysten puuttumisen tähden, ja vielä vähemmän häntä kastettaessa. Sylilapsi ei ole sillä paikalla, että hän kykenisi uskomaan, eli ei toisin sanoen ole saavuttanut ymmärtävää ikää, eikä ymmärrä puhetta tuomiosta ja pelastuksesta, eli asioista, jotka ovat välttämättömiä edellytyksiä uudestisyntymiselle.
Suljetaanko nyt kristittyjen vanhempien pienet lapset Kristuksen perheväen ulkopuolelle? Ei todellakaan. Lapset vihitään kristillisen seurakunnan yhteyteen joko pelkän siunaamisen kautta (kuten baptistiset seurakunnat tekevät) tai kasteen välityksellä (kuten evankeeliset tekevät). Heitä ei tosin uudestisynnytetä, mutta kylläkin vihitään vanhempien toimesta Kristukselle, ja tuodaan näin sisään Kristuksen perheväkeen, ei täysi-ikäisiksi toimiviksi jäseniksi, vaan yhteisön alaikäisiksi jäseniksi. Näin he seurakunnan yhteydessä kasvavat ja odottavat sitä päivää, jolloin, annettuaan myös omakohtaisen uskontunnustuksen, saavuttavat näin täysi-ikäisten toimivien jäsenten tason. Baptistiset seurakunnat vaativat luonnollisesti tässä yhteydessä ymmärtävään ikään tulleiden uskovien kastamista (heidät kun oli pieninä ainoastaan siuna
Mutta kuin he uskoivat Philippuksen, joka saarnasi Jumalan valtakunnasta ja Jesuksen Kristuksen nimestä, niin he kastettiin sekä miehet että vaimot (Ap.t.8:12).
Tässä on erityisen selkeästi esillä armojärjestys: ensin Jumalan valtakunnasta Jeesuksen nimessä saarnattu evankeliumi, joka vaikutti uskon ja uskolla vastaanotettu kaste. Mutta uskoon tulleet samarialaiset eivät olleet saaneet Pyhää Henkeä (Ap.t.8:14-16). Tämä merkitsi sitä, etteivät he olleetkaan elävässä uskossa, sillä:
Jolla ei ole Kristuksen Henkeä, ei se ole hänen omansa (Room.8:9).
Paavali toteaa myös galatalaisille, että saamme uskon kautta luvatun Hengen (Gal.3:14). Korinttolaisille hän kirjoittaa:
Te olette pestyt, te olette pyhitetyt, te olette vanhurskaaksi tulleet Herran Jesuksen nimen kautta ja meidän Jumalamme hengen kautta (1.Kor.6:11).
Kuulijoiden sydämentila näkyy myös itse tekstiyhteydestä. Samanaikaisti kun he uskoivat Filippuksen saarnan, he uskoivat myös Simon-noidan opetuksen. He eivät halunneet luopua vanhasta väärästä uskostaan, vaan yrittivät palvella kahta herraa. Tämän vuoksi Jumalan henki ei voinut päästä heidän sydämensä asukkaaksi.
Mutta kuin apostolit, jotka Jerusalemissa olivat, kuulivat Samarian Jumalan sanan ottaneen vastaan, lähettivät he heidän tykönsä Pietarin ja Johanneksen, Jotka, kuin he sinne tulivat alas, rukoilivat niiden edestä, että he olisivat saaneet Pyhän Hengen; (Sillä ei hän ollut vielä yhdenkään niiden päälle laskettu alas, vaan olivat ainoastaan Herran Jesuksen nimeen kastetut.) Niin he panivat kätensä heidän päällensä, ja he saivat Pyhän Hengen. (Ap.t.8:14-17.)
Vasta Pietarin ja Johanneksen saarnassa samarialaiset luopuivat kadottavasta harhaopistaan ja saivat elävän uskon sydämelleen.
38. Joka uskoo minun päälleni, niinkuin Raamattu sanoo, hänen kohdustansa pitää vuotaman elämän veden virrat.
39. (Mutta sen hän sanoi siitä hengestä, jonka niiden piti saaman, jotka uskovat hänen päällensä; sillä ei Pyhä Henki vielä silloin saapuvilla ollut, ettei Jesus ollut vielä kirkastettu.)
Oudon käsityksen tuosta raamatunkohdasta saa, jos sen uskoo tarkalleen niinkuin vanhassa Bibliassa on käännetty.
JOKA USKOO .... HÄNEN kohdustansa ...
Eikös kuulostakin siltä, että tuo lupaus koskee ainoastaan uskovia? Vl:ät kuitenkin väittävät KAIKKIEN synnyttävän uskovia lapsia. Käyttävätkö he tosiaan TÄTÄKIN raamatunjaetta sen oppinsa puolustamiseen?
Entäs se seuraava jae? Siinä puhutaankin hengestä, jonka saavat ne jotka uskovat. Pitääkö meidän sitten jättää miespuoliset uskovat pois laskuista, koskapa Biblian tekstissä puhutaan KOHDUSTA, joka tunnetusti on ainoastaan naisille kuuluva asia?
T: Tiinaliina
Hei Tiinaliina.
Kyseisellä raamatunkohdalla en ole kuullut perusteltavan lapsenuskoa. En ole myöskään perehtynyt, soveltuuko se siihen tarkoitukseen.
Kyse on Jeesuksen ja Nikodemuksen keskustelusta, jossa Jeesus sanoi:
Jesus vastasi: totisesti, totisesti sanon minä sinulle: ellei joku synny vedestä ja Hengestä ei hän taida Jumalan valtakuntaan sisälle tulla. Mitä lihasta syntynyt on, se on liha, ja mitä Hengestä syntynyt on se on henki. Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän pitää uudesta syntymän. (Joh.3:5-7.)
Yleisesti on virheellisesti tulkittu Jeesuksen tarkoittavan kastevettä. Nikodemus ei ymmärtänyt Jeesuksen vastausta. Jos kyse olisi ollut kastevedestä, Nikodemus olisi kyllä tiennyt, sillä juuri tuohon aikaan kastoivat sekä Johannes että Jeesuksen opetuslapset (Joh.3:22-23; Joh.4:1-2). Tämän näkivät myös fariseukset (Matt.3:3; Luuk.7:29-30).
Jeesuksen vastaus osoittaa selvästi, että uudestisyntyminen perustuu uskoon:
Ja niinkuin Moses ylensi kärmeen korvessa, niin myös Ihmisen Poika pitää ylennettämän. Että jokainen, joka uskoo hänen päällensä, ei pidä hukkuman, mutta ijankaikkisen elämän saaman. Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainoan Poikansa, että jokainen, joka uskoo hänen päällensä, ei pidä hukkuman, mutta ijankaikkisen elämän saaman. (Joh.3:14-16.)
Raamattu osoittaa, että usko tulee kuulosta ja kuulo Jumalan sanan kautta (Room.10:17). Jumalan sana Pyhässä Hengessä, elävä evankeliumi, on se vesi ja voima, joka uudestisynnyttää. Tästä elävästä vedestä Jeesus puhui myös samarialaiselle vaimolle Jaakobin lähteellä. Hän sanoi vaimolle:
Joka siitä vedestä juo, jonka minä hänelle annan, ei hän janoo ijankaikkisesti; vaan se vesi, jonka minä hänelle annan, tulee hänessä sen veden lähteeksi, joka kuohuu ijankaikkiseen elämään (Joh.4:14).
Näistä Jumalan valtakunnan autuuden lähteistä saa ammentaa ilolla vettä syntiä ja saastaisuutta vastaan.
Teidän pitää ammuntaman vettä ilolla autuuden lähteistä (Jes.12:3). Sillä ajalla on avoin lähde Davidin huoneelle ja Jerusalemin asuvaisille oleva syntiä ja saastaisuutta vastaan (Sak.13:1).
Myös Efesolaiskirjeessä puhutaan Jumalan sanasta vetenä:
Niinkuin myös Kristus seurakuntaa rakasti ja antoi ulos itsensä hänen edestänsä, että hän sen pyhittäis, ja on sen jo puhdistanut veden pesossa sanan kautta (Ef.5:25-26).
Daavidin paimenpsalmi puhuu kauniista Pyhän Hengen eläväksi tekemästä Jumalan sanasta virvoittavana vetenä:
Hän kaitsee minua viheriäisessä niityssä, ja vie minua virvoittavan veden tykö (Ps.23:2).
Jo aiemmin esille ottamani kohta liittyy nimenomaan tähän.
Mutta viimeisenä suurena juhlapäivänä seisoi Jesus ja huusi, sanoen: joka janoo, se tulkaan minun tyköni ja juokaan. Joka uskoo minun päälleni, niinkuin Raamattu sanoo, hänen kohdustansa pitää vuotaman elämän veden virrat. (Mutta sen hän sanoi siitä hengestä, jonka niiden piti saaman, jotka uskovat hänen päällensä; sillä ei Pyhä Henki vielä silloin saapuvilla ollut, ettei Jesus ollut vielä kirkastettu.) (Joh.7:37-39.)
Evankeliumin sana on ollut elävä vesi jo vanhan liiton aikana ja sitä se on uudenkin liiton aikana. Näin ollen on hylättävä se käsitys, jonka mukaan "vedestä ja Hengestä" kohdan vesi tarkoittaisi kastevettä.
No hyvä, ettei ainakaan sillä kohdalla perustella lapsenuskoa. Se "kohtu" sana tekee siitä aika kummallisen raamatunkohdan. Uskon, että uudemmissa käännöksissä onkin sanottu paljon oikeammin, kun on käytetty sanaa "sisimmästä", eikä "kohdusta". Tai sitten vanhaan aikaan sanalla "kohtu" oli se merkitys, mikä nykyisin on "sisin"-sanalla. Ei tuo vanha Biblia tunnu olevan ollenkaan sellainen, että siihen voisi ihan tuosta vaan luottaa.
T: Tiinaliina
Kohtu varmaan tarkoittaa sisintä. Bibliassa käytetään sisimmän symbolina myös munaskuita (munuaisia). Monessa kohtaa lukee, että "minä olen Herra, joka tutkin sydämet ja munaskuut." Nykyään enää sydämellä on tämä symbolinen merkitys.
Luepas oppi- isäsi Lutherin kirjoitukset, ja Pietarin ja Paavalin opetukset Kasteesta.
Jospa ne sinullekin kirkastuisivat!
Luther opettaa, että sakramenttien vastaanottamiseen tarvitaan "aivan kokonaan uskovainen sydän".
Paavali kertoo, että Efeson seurakunnan uskovaiset olivat aiemmin kuolleet syntien ja ylitsekäymisten tähden.
Ja myös (herätti) teidät, kuin te kuolleet olitte ylitsekäymisten ja syntein tähden, (Ef.2:1).
Koska he olivat kuolleet, oli heidän täytynyt olla eläviä aiemmin. Ainut mahdollisuus on lapsuus. Paavali toteaa myös:
Sillä ei Kristus minua lähettänyt kastamaan, vaan evankeliumia saarnaamaan, ei sanan viisaudella, ettei Kristuksen risti turhaan menisi (1.Kor.1:17).
Ei Paavali sano tätä sillä, että hän halveksuisi kastetta, vaan siksi, että tärkeintä on kuitenkin Hengen saarnaviran kautta saarnata sovituksesta.
Älä yhtään enää yritä kiemurrella, totta kai evankeliumi julistetaan USKOTTAVAKSI, älä noin hassuja edes puhu, eihän usko joulupukkiin ketään pelasta. Mutta joka uskoo ja Kastetaan hän tulee autuaaksi. Selkeä Jumalan sana ei selittelyista suinkaan parane, vaan pahenee.
Lainaus: Martti Luther Elämän taistelussa
III
Eksyttäjät
Hurmahenget kieltävät ensimmäisen uskonkappaleen
Mitäpä puuttuu meidän hurmahengiltämme ja sakramenttien halveksijoilta kuin se, etteivät he tiedä eivätkä tahdo tietää mitään meidän lapsenuskostamme: "Minä uskon Jumalaan, Isään kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan."
Mitä on vesi?, he sanovat. Vesi on vesi, kuinka on mahdollista, että se voisi pestä pois synnin ja pelastaa meidät kuolemasta?
He eivät usko Jumalaa olevan, sillä he kieltävät hänen tyonsä.
He kuulevat kyllä korvillaan ja sanovat suullaan: "Minä uskon Jumalaan, Isään kaikkivaltiaaseen", mutta sydämessään he eivät sitä usko.
-Sillä kun hän itse sanoo: "Joka uskoo ja kastetaan, se tulee autuaaksi, mutta joka ei usko, se kadotetaan", ja kun kaikki on mahdollista hänelle, joka on kaikki luonut, miksi sitten ei olisi mahdollista, että vesi samassa puhdistaa ihmisen ja tekee hänet autuaaksi?
Jumalalle ei mikään ole mahdotonta, sanoo enkeli Gabriel Marialle.
ja ei usko, ei pelastu. Usko syntyy elämän vedestä, Kristuksen evankeliumista, joka on elävä Jumalan sana.
Jeesus ei sano: Jota ei kasteta, se kadotetaan. Hän sanoo: Joka ei usko, se kadotetaan. Usko edeltää aina kastetta. Pienillä lapsilla se on luonnostaan Kristuksen sovitustyön tähden. Aikuisilla se on, jos he eivät ole hengellisesti kuolleet syntien ja ylitsekäymisten tähden tai he ovat uudestisyntyneet parannuksen kautta.
"On siis turhaa ponnistelua ja kadotukseen kulkemista etsiä sakramentin voimaa sivuuttamalla lupaus ja usko. Kristushan sanoo: Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu, mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen. Täten hän osoittaa uskon olevan sakramentissa niin välttämätöntä, että se voi pelastaa ilman sakramenttejakin, ja sen tähden hän ei tahtonut lisätä: Joka ei usko eikä tule kastetuksi." (Lutherin Valitut teokset, II osa, s. 437, WSOY 1959.)
"Saattaahan joku uskoa, vaikka ei olekaan kastettu. Kastehan on ainoastaan ulkonainen merkki, jonka on määrä muistuttaa meitä Jumalan lupauksesta. Jos kaste on saatavissa, niin kaikella muotoa se otettakoon, sillä kukaan ei saa sitä halveksua; mutta ellei sitä voida saada tai jos se evätään, ei silti kadotukseen tuomita, kunhan vain uskotaan evankeliumi. Siinä näet, missä on evankeliumi, on myöskin kaste ja kaikki muukin, minkä kristitty tarvitsee, sillä kadotus ei ole minkään muun synnin seurausta kuin epäuskon. Sen tähden Herrakin sanoo: joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen, eikä sano: Joka ei ole kastettu, näin vaieten kasteesta. Eihän kaste vähääkään hyödytä ilman uskoa, vaan se on kuin kirje, johon sinetti ripustetaan, mutta itse kirjeeseen ei ole mitään kirjoitettuna. Sillä ihmisellä siis, jolla on se merkki, jota me nimitämme sakramentiksi, mutta ei uskoa, on pelkkä sinetti kirjeineen, jossa ei ole mitään kirjoitusta." (Lutherin Kirkkopostilla, II osa, s. 515-516, Suomen Lut. Ev. yhdistys, TSKOY, Turku 1942.)
Puhutko useinkin itseksesi.
Kun minä kirjoitan että joka uskoo ja kastetaan se tulee autuaaksi. Eihän siihen ole silloin lisättävää vai kuinka?
Tutustupa välillä siihenkin mikä on Jumalan sanaa, ettei tarvitse koko elämääsi elää omassa mielikuvitusmaailmassasi.
1. USKON KAKSI ERI VAIHETTA
Ensiksi, Raamattu puhuu pelastavasta uskosta, jonka sana vaikuttaa ihmisessä ennen Pyhän Hengen asumista hänen sisimmässään ja jolla pelastus otetaan vastaan.
Olemukseltaan tämä usko on "Jumalan vanhurskauden nälkää ja janoa" (Mt 5:6; Rm 10:13; Apt 2:21; Jl 2:32). Tämä sanan vaikuttama etsivä usko on ennen kastetta ja on kasteen ja sen lahjojen saamisen ehto.
Toiseksi, Raamattu puhuu pelastetun uskosta, jonka Pyhä Henki tuo kasteen lahjana ihmisen sisimpään. Luonteeltaan tämä usko on "vanhurskautta, iloa ja rauhaa Pyhässä Hengessä ( Rm 14:17; Fl 4:7; Jh 14:27).
Edellinen eli sanan vaikuttama etsivä usko on kasteen saamisen ehto,
joten luterilainen kaste on uskovien kaste, mutta aivan eri merkityksessä kuin baptistinen kastenäkemys. Se vaatii kasteen ehtona pelastetun uskoa, vaikka se on Raamatun mukaan vasta kasteen lahja.
Näin tehdessään se valjastaa kärryt hevosen eteen.
AA: "ettei tarvitse koko elämääsi elää omassa mielikuvitusmaailmassasi."
Sanon vain kerran, että jokainen halventava kommenttisi nakertaa uskottavuuttasi.
AA: "Ensiksi, Raamattu puhuu pelastavasta uskosta, jonka sana vaikuttaa ihmisessä ennen Pyhän Hengen asumista hänen sisimmässään ja jolla pelastus otetaan vastaan."
vs.
Raamattu: Jolla ei ole Kristuksen Henkeä, ei se ole hänen omansa (Room.8:9).
AA: "Edellinen eli sanan vaikuttama etsivä usko on kasteen saamisen ehto, joten luterilainen kaste on uskovien kaste, mutta aivan eri merkityksessä kuin baptistinen kastenäkemys. Se vaatii kasteen ehtona pelastetun uskoa, vaikka se on Raamatun mukaan vasta kasteen lahja."
vs.
Luther: "Kristushan sanoo: Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu, mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen. Täten hän osoittaa uskon olevan sakramentissa niin välttämätöntä, että se voi pelastaa ilman sakramenttejakin, ja sen tähden hän ei tahtonut lisätä: Joka ei usko eikä tule kastetuksi."
Lutherin mukaan usko voi pelastaa ilman sakramenttejakin (joskin sakramenttien halveksuminen kadottaa). Sinun mukaasi 'pelastetun usko' on vasta kasteen lahja.
Itse pitäydyn tuossa Lutherin näkemyksessä: Usko voi pelastaa ilman sakramenttejakin ja sakramentit edellyttävät kokonaan uskovaista sydäntä. Esim. kastamattomana kuolevien lasten sielut liitävät taivaaseen riemuiten.
Olenko inä rakentanut uskottavuutta? En totisesti. Minuun ei edes saa kenekään uskoa, koska siitä uskosta ei olisi kenellekään hyötyä.
Itsekin uskon juuri siitä syystä pelkästää Kristukseen minun syntisen Lunastajana ja Vapahtajana. Kiitos sinulle Jeesus!
Jos sinä et usko Raamatun Jeesuksen sanaan, niin hukassa olet sinäkin. Armo on sinunkin ainut mahdollisuutesi.
Elikkä allaoleva teksti on Matti Väisäseltä lainattua, ja perustuu kirjaimellisen tarkasti tutkittun Raamatun tekstiin.
Esitelmä on laaja ja tämä on siitä vain pieni osa. Väisänen on tutkija ja tietääkseni myöskin Raamatun alkukielen tuntija.
Sinun juttusi Pyhästä Kasteesta ja sen lahjasta on paljolti vain mu-tua, jota täällä kyllä on vaikka kuinka paljon.
_____________________________
1. USKON KAKSI ERI VAIHETTA
Ensiksi, Raamattu puhuu pelastavasta uskosta, jonka sana vaikuttaa ihmisessä ennen Pyhän Hengen asumista hänen sisimmässään ja jolla pelastus otetaan vastaan.
Olemukseltaan tämä usko on "Jumalan vanhurskauden nälkää ja janoa" (Mt 5:6; Rm 10:13; Apt 2:21; Jl 2:32). Tämä sanan vaikuttama etsivä usko on ennen kastetta ja on kasteen ja sen lahjojen saamisen ehto.
Toiseksi, Raamattu puhuu pelastetun uskosta, jonka Pyhä Henki tuo kasteen lahjana ihmisen sisimpään. Luonteeltaan tämä usko on "vanhurskautta, iloa ja rauhaa Pyhässä Hengessä ( Rm 14:17; Fl 4:7; Jh 14:27).
Edellinen eli sanan vaikuttama etsivä usko on kasteen saamisen ehto, joten luterilainen kaste on uskovien kaste, mutta aivan eri merkityksessä kuin baptistinen kastenäkemys. Se vaatii kasteen ehtona pelastetun uskoa, vaikka se on Raamatun mukaan vasta kasteen lahja.
Näin tehdessään se valjastaa kärryt hevosen eteen.
riittää ja ilmestyy viimeisinä aikoina. Itse uskon Raamattua mieluummin kuin Martti Väisästä, josta en ole kuullutkaan.
Matti Väisänen. Hän nimenomaan lukee sinulle OIKEIN Raamattua. Sinä et Raamatusta mitään löydä koska sinulta puuttuu taito lukea sitä. Sinä jupiset vain noita omia harhaoppejasi.
Kuittaan viestisi luetuksi.