Ajattelin vain näitä juttuja lukiessani, että kuinka monella teistä yksinäisyys ilmeisimmin liittyy ujouteen tai sosiaalisten tilanteiden pelkoon. Minulla löytyy muutamia hyviä ystäviä. Tunnen kuitenkin itseni yksinäiseksi koulussa. Uusissa ryhmissä, missä ihmiset tutustuvat toisiinsa yleensä luontevasti, minä en vain saa suutani auki. Jään syrjään ja loppujen lopuksi ihmiset unohtavat minut kokonaan. Olen paikalla, mutta en läsnä. Tänään juuri ryhmäkeskustelussa huomasin, kuinka pahalta tuntuu, kun kukaan ei katso sinua puhuessaan, olet kuin ilmaa muille. Se satuttaa NIIN PALJON...Se, että muille olet miss nobody...Kunpa vain olisi voimaa ja rohkeutta katkaista se...
yksinäinen mutta ei yksin
huuto
6879
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Toinen samanlainen...Itsellänikin on suuria vaikeuksia juuri sen takia että olen ujo..Sen takia usein vetäydyn syrjään - en sen takia, ettei minua kiinnostaisi olla muiden ihmisten kanssa tekemisissä tai olisin masentunut..Yksi syy syrjäänvetäytymiseeni on se, että jo opiskelujeni alkupuolella huomasin eräänlaisia ryhmittymiä, siis että ihmiset kaverustuivat ns. pareittain..Minä jäin syrjään, kukaan ei huomannut minua, ei huomaa vieläkään ellei minua laiteta johonkin ryhmään, jossa minun on pakko tehdä jotain, jotta ryhmätyömme onnistuisi..Se kestää vain sen hetken, sitten olen taas unohdettu..Tämä jotenkin välillä ahdistaa, mutta yritän unohtaa sen aina silloin kun mahdollista..
Se todella tuntuu pahalta kun muut ihmiset kohtelevat kuin ilmaa. Toisaalta pitäisi itse yrittää tehdä asialle jotain mutta itsekin olen vaan niin ujo etten keksi mitään sanottavaa...eikä enää siinä tilanteessa haluakaan enää sanoa mitään kun huomaa miten vittumaisia muut ovat. mulle on sanottu jopa päin naamaa että kun "oon niin hiljanen" ja "puhu nyt jotain"! se sattuu..sydämeen.. =(
Jos olette kauniita. ni mä voin tulla juttelemaan teille..hehe
Olen myöskin ujo. Kahden kesken voin jutella ihmisille helpommin, mutta ryhmässä jään usein hiljaiseksi. Tuntuu, että en saa suutani koskaan auki, kun pitäisi ja sitten jään syrjään. Joka kerta, kun olen aloittanut uudessa koulussa uuden ryhmän kanssa, olen luvannut itselleni, että nyt olen rohkeampi: viittaan/keskustelen tunneilla ja tutustun ihmisiin. Arvatkaa olenko pitänyt lupauksiani... Kun nykyisessä koulussa luokalleni muodostui erilaisia ryhmittymiä, lyöttäydyin mukaan yhteen niistä, mutta jäin silti ulkopuoliseksi. Olen aina se kolmaspyörä, jolla ei ole paria paritehtävissä.
Kaikki nämä samat jutut pitävät minunkin kohdallani paikkansa. Se tosiaan tuntuu pahalta kun toinen sanoo: "Miks sä oot niin hiljaa?" Ja varsinkin se tuntuu pahalta kun eräs "kaveri" levittää ympäri koulua juttua ja sanoo kaikille: "Toi äijä on aina ihan hiljaa. Se ei koskaan sano mitään." :(
Itselläni on sama ongelma. Tai nyt kun olen aloittanut opiskelut niin porukka on vähän aikuisempaa eikä minua niin moitita, mutta olen kokenut tuon sama lukiossa. Minulle jopa naurettiin selkäni takana ja avoimestikin. Tuntui kamalalta ja oli lähellä etten tappanut itseäni sen takia. Mikään ei ollut sen loukkaavampaa. Mutta itse sille ei oikeastikaan voi paljoa. Tilanteen voi muuttaa ainoastaan se, että saa hyvää palautetta siitä kun juttelee tai on kiinnostunut asioista. Ihmisten hyväksyntä sitten auttaa juttelemaan jatkossakin, mutta jos on kauan ollut samassa piirissä niin ei ole helppoa avata suutaan kun kukaan ei "hyväksy" sitä välttämättä, tai ainakaan odota. Eli ainoa mikä tuon arkuuden voi parantaa on ajan myötä mahdollisesti tulevat hyvät kokemukset omasta viestinnästään. Iän myötä tuo helpottuu kun ympärillä on kypsempiä ihmisiä. Joillakin se sopiva ympäristö on sitten lukio, joillakin armeija tai yliopisto tai tuleva työpaikka. Kuitenkin sellainen tilanne jossa ihmiset vaihtuu ja voi aloittaa puhtaalta pöydältä. Koulu kuitenkin on rehellisesti sanottuna paskin paikka toteuttaa minkäänlaista sosiaalisuutta jos on aiempia huonoja kokemuksia itsestään. Mutta usko minuun, se helpottaa kyllä kunhan kuviot vaihtuu tarpeeksi. Niin käy kaikilla. Voimia ja aurinkoista tulevaisuutta, ei sinun tuota lopun ikääsi tarvitse sietää :)