Vanhoissa viesteissä oli tämmöinen tärkeä asia. Jos adoptio (etenkin kotimainen) koskettaa sinua, niin lue nämä kirjoitukset! Etenkin entiset keskustelut ovat valaisemia
Kotimaisia eli suomalaisia lapsia tulee vuosittain muutama kymmenen adoptoitavaksi. Suurimmat syyt lapsesa luopumiseen ovat biologisen äidin mielenterveysongelma, biologisen äidin päihdeongelmat sekä elämäntilanteen vaikeus. Elämäntilanteen vaikeuksiin kuuluu nuorena raskaaksi tulleita, ei toivotusti raskaiksi tulleita, perheväkivallan uhreja, monilapsisen perheen äitejä, opiskelijoita jne.
Kotimaasta adoptiolasta odottavat ovat vähintään 25-40-vuotiaita aviopareja, jotka eivät ole onnistuneet saamaan biologista lasta. Jokainen voi mielessään pohtia, miksi heille ei kelpaa ulkomailta adoptoidut lapset eikä sijaishoitoon tulevat lapset. Kokemukseni mukaan nämä vanhemmat varmasti "rakastavat" lasta täydestä sydämestään, mutta surimpana motiivina näyttää olevan lapsen saaminen ja perheellistyminen. Kotimaasta ei yleensä voi saada toista lasta ja useat näistä perheistä jäävätkin yksilapsisiksi, sillä he eivät adoptoi ulkomailta eivätkä ryhdy sijaisvanhemmiksi.
Kokemukseni mukaan nykyäänkään adoptoiduille lapsille ei haluttaisi kertoa hänen taustastaan edes sitä vähää, mitä adoptiovanhemmat ovat kuulleet PeLa:lta. Kotimaasta lapsen adoptoineet pelkäävät myös lapsen ottavan aikanaan yhteyttä biologisiin vanhempiinsa ja sukulaisiin, enkä ole nähnyt kuin yhden adoptioäitin, joka oli tarpeeksi vahva kyetäkseen tukemaan adoptiotytärtään taustansa selvittämisessä.
Eli, jos mietit lapsesi luovuttamista adoptioon:
Sinulla voi käydä hyvä tuuri ja lapsesi voi saada hyvän perheen. Muista silloin, että sinulla on oikeus toivoa perheeltä erilaisia asioita esimerkiksi sitä, että perheessä on jo aiemmin kotimaasta adoptoitu lapsi. Tällöin lapsesi saa sisaruksen, joka on kokenut saman kuin hän itse. Voit myös pyytää avointa adoptiota tai lapsesi sijoittamista pitkäaikaiseen sijaishoitoon ja myöhemmin antaa lapsen tälle perheelle "varsinaisesti adoptoitavaksi".
Jos sinulla on mielenterveysongelmia, älä missään nimessä tee liian nopeaa ratkaisua! Vaadi itsellesi hvyää hoitoa ja tukea sillä perusteella, ettet voi tehdä sairaana päätöstä lapsesi tulevaisuudesta. Muista, että psyyken sairauksistakin voi parantua. Lapsesi voi kasvaa onnellisesti myös hyvässä sijaisperheessä ja tavaten sinua hän oppii tuntemaan myös taustansa. Älä anna psykiatrisen henkilökunnan tai sosiaalityöntekijöiden painostaa tai kiirehtiä sinua päätöksen teossa!
Älä ota päätöstä tehdessäsi huomioon adoptiolasta odottavien lapsettomien pariskuntien tilannetta. Ajattele vain omaa elämääsi sekä oman lapsesi tulevaisuutta, sillä niistä sinä olet tekemässä päätöstä. Sosiaalityöntekijät kertovat sinulle, että luovuttamalla lapsesi adoptioon, voit suoda suuren ilon lapsettomalle pariskunnalle. Kodittomia lapsia on kuitenkin maailmassa vaikka kuinka, joten adoptiolasta odottavien onni ei riipu sinun päätöksestäsi.
Muista, että sosiaalityöntekijät edustavat kotikuntaasi ja/tai yhteiskuntaa. Lasten hoito sijaishoidossa on kallista ja senkin takia he haluavat mahdollisimman paljon lapsia adoptioon, sillä adoptiolasten elatuksen maksaa adoptiovanhemmat.
Muista, että sinä ja lapsesi joudutte elämään tämän asian kanssa elämänne loppuun asti. Lapsen sijoitus sijaishoitoon on mahdollista purkaa myöhemmin, jos tilanne on siihen sopiva, mutta adoptio on lopullinen.
Pohdi myös tarkkaan, jaksaisitko itse kasvattaa lapsesi tukitoimien avulla. Pyydä kuulla erilaisista mahdollisuuksista päästä lapsen kanssa ensikotiin ja saada kädestä pitäen tukea lapsen hoitoon ja äitiyteen.
Jos päädyt kaikesta huolimatta antamaan lapsesi adoptioon, älä syytä itseäsi vaan toivo lapsellesi, itsellesi sekä lapsen adoptoivalle pariskunnalle mahdollisimman hyvää tulevaisuutta. Pyydä itsellesi apua asian kanssa selvitäksesi ja etsi käsiisi kohtalotovereita.
Lue täältä aiempia tästä aiheesta käytyjä keskusteluita:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=4500000000000394&posting=22000000008503687
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=4500000000000394&posting=22000000007302115
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=1500000000000024&posting=22000000008503782
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=4500000000001326&posting=22000000008906036
Kotimaisia eli suomalaisia lapsia tulee vuosittain muutama kymmenen adoptoitavaksi. Suurimmat syyt lapsesa luopumiseen ovat biologisen äidin mielenterveysongelma, biologisen äidin päihdeongelmat sekä elämäntilanteen vaikeus. Elämäntilanteen vaikeuksiin kuuluu nuorena raskaaksi tulleita, ei toivotusti raskaiksi tulleita, perheväkivallan uhreja, monilapsisen perheen äitejä, opiskelijoita jne.
Kotimaasta adoptiolasta odottavat ovat vähintään 25-40-vuotiaita aviopareja, jotka eivät ole onnistuneet saamaan biologista lasta. Jokainen voi mielessään pohtia, miksi heille ei kelpaa ulkomailta adoptoidut lapset eikä sijaishoitoon tulevat lapset. Kokemukseni mukaan nämä vanhemmat varmasti "rakastavat" lasta täydestä sydämestään, mutta surimpana motiivina näyttää olevan lapsen saaminen ja perheellistyminen. Kotimaasta ei yleensä voi saada toista lasta ja useat näistä perheistä jäävätkin yksilapsisiksi, sillä he eivät adoptoi ulkomailta eivätkä ryhdy sijaisvanhemmiksi.
Kokemukseni mukaan nykyäänkään adoptoiduille lapsille ei haluttaisi kertoa hänen taustastaan edes sitä vähää, mitä adoptiovanhemmat ovat kuulleet PeLa:lta. Kotimaasta lapsen adoptoineet pelkäävät myös lapsen ottavan aikanaan yhteyttä biologisiin vanhempiinsa ja sukulaisiin, enkä ole nähnyt kuin yhden adoptioäitin, joka oli tarpeeksi vahva kyetäkseen tukemaan adoptiotytärtään taustansa selvittämisessä.
Eli, jos mietit lapsesi luovuttamista adoptioon:
Sinulla voi käydä hyvä tuuri ja lapsesi voi saada hyvän perheen. Muista silloin, että sinulla on oikeus toivoa perheeltä erilaisia asioita esimerkiksi sitä, että perheessä on jo aiemmin kotimaasta adoptoitu lapsi. Tällöin lapsesi saa sisaruksen, joka on kokenut saman kuin hän itse. Voit myös pyytää avointa adoptiota tai lapsesi sijoittamista pitkäaikaiseen sijaishoitoon ja myöhemmin antaa lapsen tälle perheelle "varsinaisesti adoptoitavaksi".
Jos sinulla on mielenterveysongelmia, älä missään nimessä tee liian nopeaa ratkaisua! Vaadi itsellesi hvyää hoitoa ja tukea sillä perusteella, ettet voi tehdä sairaana päätöstä lapsesi tulevaisuudesta. Muista, että psyyken sairauksistakin voi parantua. Lapsesi voi kasvaa onnellisesti myös hyvässä sijaisperheessä ja tavaten sinua hän oppii tuntemaan myös taustansa. Älä anna psykiatrisen henkilökunnan tai sosiaalityöntekijöiden painostaa tai kiirehtiä sinua päätöksen teossa!
Älä ota päätöstä tehdessäsi huomioon adoptiolasta odottavien lapsettomien pariskuntien tilannetta. Ajattele vain omaa elämääsi sekä oman lapsesi tulevaisuutta, sillä niistä sinä olet tekemässä päätöstä. Sosiaalityöntekijät kertovat sinulle, että luovuttamalla lapsesi adoptioon, voit suoda suuren ilon lapsettomalle pariskunnalle. Kodittomia lapsia on kuitenkin maailmassa vaikka kuinka, joten adoptiolasta odottavien onni ei riipu sinun päätöksestäsi.
Muista, että sosiaalityöntekijät edustavat kotikuntaasi ja/tai yhteiskuntaa. Lasten hoito sijaishoidossa on kallista ja senkin takia he haluavat mahdollisimman paljon lapsia adoptioon, sillä adoptiolasten elatuksen maksaa adoptiovanhemmat.
Muista, että sinä ja lapsesi joudutte elämään tämän asian kanssa elämänne loppuun asti. Lapsen sijoitus sijaishoitoon on mahdollista purkaa myöhemmin, jos tilanne on siihen sopiva, mutta adoptio on lopullinen.
Pohdi myös tarkkaan, jaksaisitko itse kasvattaa lapsesi tukitoimien avulla. Pyydä kuulla erilaisista mahdollisuuksista päästä lapsen kanssa ensikotiin ja saada kädestä pitäen tukea lapsen hoitoon ja äitiyteen.
Jos päädyt kaikesta huolimatta antamaan lapsesi adoptioon, älä syytä itseäsi vaan toivo lapsellesi, itsellesi sekä lapsen adoptoivalle pariskunnalle mahdollisimman hyvää tulevaisuutta. Pyydä itsellesi apua asian kanssa selvitäksesi ja etsi käsiisi kohtalotovereita.
Lue täältä aiempia tästä aiheesta käytyjä keskusteluita:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=4500000000000394&posting=22000000008503687
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=4500000000000394&posting=22000000007302115
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=1500000000000024&posting=22000000008503782
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=4500000000001326&posting=22000000008906036
Vastaukset 23
Vanhimmat
Minusta se on kaikkein paras motiivi lapsenkin tulevaisuutta ajatellen. Silloinhan adoptiovanhemmat ovat lapsen halunneet ja häntä rakastavat omanaan. Paljon huonompia motiivejakin voisi olla.
Ei ainakaan meikäläisellä näy tuo sinun otsikkosi kokonaisuudessaan.
Lapsen haluaminen on toki hyvä motiivi adoptioperheen perustamiseen. Myös _oman_ lapsen haluaminen on hyvä motiivi adoptioperheen perustamiseen. Hyvän adoptioperheen perustamiseen tarvittaisiin motiiviksi kuitenkin myös sitä, että sallitaan lapsen rakkaus, kaipaus ja mahdollinen yhteydenpito oikeisiin sukulaisiinsa.
Tuolla ylempänä lapsen adoptioon antanut äiti esim. on kertonut, että adoptiovanhemmat eivät anna hänelle lapsesta kuvaa. Äiti on kuvaa pyytänyt, mutta adoptiovanhemmat eivät kuvaa anna. Monen lapsen nimet on vaihdettu, siis etunimetkin, sukunimihän muuttuu automaattisesti. Moni adoptoitu on kertonut siitä, ettei uskalla ottaa oikeisiin sukulaisiin yhteyttä. Adoptiovanhemmat loukkaantuisivat, suuttuisivat siitä ja moni pelkää adoptiovanhempien hylkäävän. Pelottavaa! Tämmöinen touhu ei mielestäni ole hyvää adoptiovanhemmuutta lapsen kannalta.
Miulla oli hirvee shokki sillo synnytyksen jälkee.Siin oli kaikenlaista.Ihan kuin mie olisin tunnelissa eläny.Sossutädin luona käytiin tosi monta kertaa.Mie en olis halunnu adoptiota :´´( Vasta täält mie oon lukenu että lapsest vois saada valokuvia.Pyysin tätä PELASTA. Mut sossu sanoi, etten mie enää voi niitä pyytää.Se olis kuulema pitäny toivoa siinä adoptio neuvonnassa.Nyt mie en kuvia saa, jos adoptioperhe ei suostu.Mie kattelen aina adoptiovanhempien keskustelu palstan sivua.Siel on nyt tullu yli 30kuvaa viikossa.Ehkä siellä on miun enkelin kuva.Varmaan lapsilla tonttu hatut päässä.Ehkä miun pienelläkin.Mie en oo ainakaan vielä kuvaa pienestä saanu :´´(
Missä on toi adoptiovanhempien keskustelupaikka? Onko se kotimaasta adoptoitujen adovanhemmille vai kaikkille adovanhemmille?
Tarkennetaan nyt sitten vielä ....lapsi, jonka kuvaa halusin adoptiovanhemmilta ei ole enää niin lapsi vaan jo 17-vuotias. Olen kysynyt PeLan yhdyshenkilöltä syytä mitä siinä kuvassa nyt voisi olla sellaista että sitä ei minulle haluttaisi antaa, varsinkin kun lapsi/nuori itse sen nimenomaan haluaisi antaa. Vastaus oli: "en osaa sanoa"
Ei se mikään vastaus ole, jos tiiviisti Pela ja Perhe yhteyttä keskenään pitävät niin kyllä ne sen syyn tietävät mutteivat sitä minulle sano.
Adoptioperheille on kaikenlaisia keskusteluja.On yksi mikä on kotimaisille.Se on suljettu eli ei sitä voi lukea.Etusivun näkee netissä.Etusivulla näkyy esmes kuvien ja viestejen määrät.Viikon sisällä on laitettu 35 valokuvaa...JÄseniä on52.Mie en osaa linkkiä laittaa tähän.LAita googleen kotimaan adoptio (molemmat sanat).Se on YAHOO-groups.
Kurjalta tuntuu :(samaa on miulle sanottu et ei tiedetä.Miulle sanottiin et ei enää voi pyytää valokuvia,kun adoptio on tehty.Sitten neuvottiin soittamaan toiselle joka on pitkään poissa.Helpompaa olis kai luovuttaa vaikka on ikävä ja kurjaa.
tuo et tekis mieli luovuttaa.tekis välillä mieli luovuttaa ihan kokonaan tää elämä.kadun adoptioo niin paljon......................
http://groups.yahoo.com/group/kotimaan_adoptio/
Onko adoptiostasi kauan? Ei kannata luovuttaa eikä ainakaan masentua. Jos haluat vaihtaa mielipiteitä kanssani tai saada ihan oikeita neuvoja niin laita s-postisi niin voin kyllä auttaa jos voin...
Itseään ei kannata syyllistää ja vaikka syyllisyydestä ei pääsekkään eroon niin on sen kanssa opittava elämään.
Valitettavasti adoptiojärjestelmä ei tue tarpeeksi biologisia vanhempia, en tiedä mitä se on tänäpäivänä, mutta ainakaan silloin kun itselle asia oli ajankohtainen niin olin kyllä asian kanssa varsin yksin.
Sinun olisi hyvä työstää asiaa jonkun kanssa koska muuten taakkasi on perhanan raskasta kantaa yksin.
Viime aikoina olemme mieheni kanssa alkaneet miettiä adoptiota. Olemme molemmat koulukiusattuja ja siitä syystä haluaisimme lapsen Suomesta,Virosta tai Venäjältä. Jos joskus saamme oman lapsen, oli se sitten adoption kautta tai biologisesti, niin kaikkemme teemme ettei meidän lapsemme tule koulukiusatuksi. Mielestämme pienempi mahdollisuus tulla koulukiusatuksi on suomalaisella tai ainakin suomalaisen näköisellä lapsella. Lapset osaavat olla toisilleen julmia. Jos kiusaamisen syyksi riittää käsivarsissa kasvavat karvat, niin miksei sitten sellainen syy jota ei voi peittää paidalla? T: Viidakkokäsi
Peitättekö lapsen adoptiotaustan paidalla? Entä syntymämaan (jos se ei ole Suomi)?
Olen kotimaasta adoptoitu, ja tavallaan tunnistan perheeni tekstistäsi. Olen ainoa lapsi, ja vanhempani tosiaan adoptoivat minut, koska eivät voi saada biologisia lapsia. Tosin minut adoptoitiin vuonna 1984, jolloin kansainvälinen adoptio ei ollut vielä mahdollista. Myös nimeni vaihdettiin, tosin en tiedä antoiko biologinen äitini minulle mitään nimeä. Eipä sillä mitään väliä ole.
Olen äärettömän kiitollinen biologiselle äidilleni siitä, että hän antoi minut pois. Kyseessä oli siis jo yhden lapsen köyhä yh-äiti, eikä isästäni ilmeisesti ollut mitään tietoa. Sain rakastavat vanhemmat ja hyvän kodin, mikä varmasti oli äitini toive.
Avoimessa adoptiossa tai sijaiskodissa kasvaneena saattaisin ajatella eri tavalla, mutta nyt olen tyytyväinen siitä, että olen kasvanut vain yksien vanhempien kanssa. Lisäksi minulla ei ole mitään epäselvyyttä siitä, ketkä minun vanhempani ovat. Voisi olla aika suuri järkytys lapselle, joka olisi kasvanut esimerkiksi 10 vuotta sijaisperheessä (ja pitäisi tätä perhettä jo omanaan), joutua yhtäkkiä muuttamaan ongelmistaan toipuneen biologisen äidin luo. Varmasti se olisi kova paikka myös sijaisvanhemmille.
Adoptiossahan pitäisi ajatella nimenomaan lapsen etua, eikä biologisten vanhempien etua. En vain ymmärrä, miten esimerkiksi huumeongelmaisen äidin kanssa kasvaminen voisi olla lapsen edun mukaista.
Jos on kasvanut esim. 10 vuotta sijaisperheessä, niin voihan silloin olla pitänyt paljonkin yhteyttä biosukulaisiin. Tällöin paluu biologisen perheen luo voi olla ihan hyvä ja joka tapauksessa yli 12 vuotiailta lapsilta kysytään omaa mielipidettä. Jos huostaanotto puretaan, niin se tehdään asteittain mm. tapaamisia ja lomia lisäämällä. Meille on adoptoitu sijoitettu lapsi. Ainakin meidän (adoptio)sisarus on nykyään tosi vihainen monesta asiasta. Muun muassa siitä, että hänen yhteydet biosukulaisiin on katkaistu ja sukunimi muutettu. Etunimet hänellä säilyivät ennallaan. Minulla on kaksi adoptoitua ystävää, joiden etunimet on vaihdettu. Minusta he eivät pidä siitä, että nimet usein vaihdetaan adoptiossa. He kuitenkin käyttävät adoptiovanhempien antamia nimiä.
Huumeongelmaisten lapsia ei tule Suomessa juuri adoptioon. Adoptiolapset ovat yleensä nuorten teinityttöjen tai opiskelijoiden lapsia. Näin kuulin eräässä kesätapaamisessa pelan työntekijältä.
Suomessa kaikki adoptiolapset saavat perheen, joka on odottanut heitä pitkään. Harmi on se, etteivät kaikki saa semmoista perhettä, joka tukisi heidän yhteydenpitoa biologisiin sukulaisiin, syntymämaahan ja kulttuuriin. Osa adoptiovanhemmista adoptoi ulkomailta tai tietystä maasta sen takia, ettei lapset voi löytää sukulaisia. Minusta se on ihan hirveää.
Oma adoptoitu sisaruksemme on karannut sukulaisten luokse ja haluaa vaihtaa sukunimensä entiselleen heti, kun tulee täysi-ikäiseksi. Hänen kautta olen huomannut, miten tärkeitä biosukulaiset ja juuret voivat olla!
Adoptiossa ei tule ajatella biovanhempien etuja, mutta ei pelkkiä adoptiovanhempien etujakaan! Minun äitini on kerran sanonut, että adoptio tehtiin, että vältyttäisiin hankalilta paperitöiltä ja biosukulaisten tapaamisilta. He myös halusivat meidät kaikki lapset samanlaiseen tilanteeseen perheessä. Toisaalta emmehän voi poistaa sitä totuutta, että adosisaruksella on toinenkin suku. Tässä mielessä hän on aina erilainen kuin me kaksi muuta. Tätä ei ole kerrottu adosisarukselle, mutta varmaan hän on sen jotenkin arvannut :-(
Kuinka vanhana sinun siskosi adoptoitiin? Entäpä nämä ystäväsi, joiden nimet muutettiin?
Minut adoptoitiin vauvana, joten tämä nykyinen nimeni on ainoa, jota koskaan olen totellut. En siis ole yhtään katkera nimeni muuttamisesta, kun en voi muistaa edellistä nimeäni. Eräässä lastenkodissa otetussa valokuvassa lukee eräs toinen nimi takana, tiedä sitten onko se lastenkodin vai bioäitini antama.
Hieman vanhemman lapsen, eli sellaisen joka on jo tottunut omaan nimeensä, nimen vaihtaminen tuntuu kyllä oudolta.
mieheni on adoptiolapsi. hän on elänyt suht onnellisen elämän adoptoituna. hänen kasvukivut alkoi ehkä vasta noin kaksivitosena, jolloin kannustin häntä tutkimaan adoptiota ja etsimään juurensa. minulle monet adoptiosta oppimat asiat oli järkyttäviä. esimerkiksi 70-luvulla vielä adoptiovanhemmat olivat todella nirsoja sen suhteen, millaisen lapsen he tahtovat. avokkini löysi paperit, joissa oli hänen adoptiovanhempien toiveet. he olivat toivoneet mm. silmien värin, terveydentilan ja adoptioon luovuttamisen syyn. he olivat toivoneet opiskelijatytön 6 kuukauden ikäistä tervettä poikavauvaa. kuuden kuukauden ikä sen takia, että lapsen terveys oli ehditty varmistaa. nykyään useimmat kotimaasta vauvaa odottavat haluavat terveen lapsen. alkoholia käyttäneen tai mielenterveys ongelmasta kärsivän äidin lapselle ei välttämättä löydy helpolla kotia. ei myöskään kehitysvammaisille eikä iholtaan suomalaista tummemmille. näille saatetaan joutua etsimään kotia useiden kuukauden ajan ja se löytyy ehkä sitten adoptiojonon ulkopuolelta. tämä on minusta järkyttävää. eihän syntyvän lapsen terveyttäkään voi valita. tai pitäisikö esimerkiksi kaikki kehitysvammaiset abortoida.
Minun sisko tuli meille sijaislapseksi hieman yli 1-vuotiaana. Adoptiopaperit hänestä tehtiin, kun hän oli 5-vuotias. Siskoni etunimiä ei siis muutettu, mutta hänelle tuli meidän sukunimi adoption takia. Molemmat ystäväni on adoptoitu alle 1-vuotiaana. Kummallekin oli biologinen äiti antanut nimen, mutta adovanhemmat antoivat ihan uudet nimet eikä säästäneet vanhaa nimeä. Toinen on surullinen, kun bioäidin antama nimi oli peräisin suvusta ja toisen nimi liittyi syntymähetkeen. Molemmat ovat muuten miettineet, että he laittaisivat alkuperäisen nimen kolmanneksi nimeksi :) He eivät tunne toisiaan ainakaan vielä.
kirjoitin jo eilen. avomieheni on siis adoptoitu 70-luvulla. kun hän alkoi selvittämään juuriaan, niin ensin hän sai pelasta erilaisia tietoja ja sai lukea adoptiopapereitaan. hänelläkin oli ollut aluksi eri etunimi. pela sanoi, että nimi on varmaan lastenkodissa keksitty. no, biologinen äiti kuitenkin alkoi kerran puhua tästä nimestä. säikähdettiin molemmat, kun oltiin luultu nimen olevan peräisin lastenkodista niin ettei bioäiti edes tietäisi nimeä. bioäitikin hämmästyi, kun kuuli ettei poika tiedä nimen alkuperää. tämä alkuperäinen etunimi oli se nimi, jonka bioäiti oli antanut sairaalaan hätäkastetta varten. vaikka mieheni on syntymän jälkeen siirtynyt sairaalasta suoraan lastenkotiin, niin häntä oli kutsuttu tällä bioäidin antamalla nimellä. se nimi oli hänellä lastenkodin kuvissa ja papereissa. adoptiovanhemmat oli halunneet muuttaa nimen ja kai se on ihan tavallista.
meille tulee häät kesällä ja lapsista haaveilemme. häiden suunnittelu on ollut aika hurjaa, kun on noita sukulaisia niin paljon. miehen adoptiovanhemmat ei ole tavanneet biovanhempia. biovanhemmat elää eri tahoilla ja toisella on uusi perhe. myös minun vanhempani ovat eronneet ja isällä on uusperhe. meidän vanhemmilla on siis yhteensä viisi perhettä tai pariskuntaa. avioitumisen myötä ainakin otamme miehen biologisen isän sukunimen. paljon on vielä avoimia kysymyksiä.
miehen bioäiti antoi miehelle valtakirjan ja haimme hänen synnytyssairaalasta asiakirjoja. sieltä mies sai kopion syntymätodistuksesta ja kopion äidin ennen syntymää täyttämästä paperista. tuossa toisessa oli ne äidin hätäkastetta varten antamat nimet tytölle ja pojalle. sieltä se alkuperäinen etunimi siis tuli! mies sai myös paperin semmoisesta terveystarkastuksesta mikä oli tehty heti syntymän jälkeen ja muutamia hoitajien kirjoituksia ensimmäisistä elinpäivistään. siellä oli myös paperi siitä, kun poika oli siirtynyt sairaalasta lastenkotiin. kaikista mies sai kopiot. nää paperit on olleet miehelle tosi tärkeitä, kun aiemmin hän ei ole tiennyt just näistä ensimmäisistä elinpäivistään. me ollaan vierailtu lastenkodissa, missä mies asui ensimmäiset kuukaudet. tai rakennus on kyllä nykyään jo eri, mutta melkein samassa paikassa. lastenkodissa oli säilötty historiaa hyvin joten kyllä oli mielenkiintoista kuulla ja lukea niistä ajoista kun mieheni siellä asui. saatiin myös jutella eläkkeelle jääneen hoitajan kanssa 70-luvun adoptiosta, vaikka hän ei miestäni muistanutkaan. nää on tämmösiä pieniä paloja mieheni elämänhistoriasta. ne on olleet hänelle tosi tärkeitä.
halusin vaan sanoa, että alkuperäinen nimi on suomessa usein bioäidin antama. nimi on voitu antaa tälleen hätäkastetta varten. vauva-asioita kun ollaan tutkittu niin on mietityttänyt tämmöinen:
lapsen nimi ja äidinkieli täytyy ilmoittaa väestörekisteriin kahden kuukauden kuluessa lapsen syntymästä. nykyään bioäiti voi tehdä adoptiopäätöksen aikaisintaan kahden kuukauden kuluttua lapsen syntymästä. miten kotimaisten adoptiolasten kohdalla nykyään yleensä toimitaan? rekisteröikö bioäiti lapselle jonkun nimen ja kielen ennen adoptiota? ainakin se pitää kai tehdä sillon jos bioäiti miettii adoptiota yli 2kk. joustetaanko adoptioon menevien lasten kohdalla tuossa 2 kuukauden ilmoitusajassa vai hoputetaanko äitejä tekemään adoptiopäätös mahdollisimman nopeesti.
olis kiva, jos nykyisestä kotimaan adoptiojutusta tietävät vastaisi tähän nimen ja kielen ilmoitusasiaan. kiinnostaisi kovasti. 70-luvulla tää on ollut erilailla.
sorry näin pitkä viesti, mut aihe on niin omakohtainen......
Kiitos valaisevasta tekstistäsi!
Olin aina kuvitellut, että lastenkoti olisi keksinyt minulle jonkun nimen, mutta ehkä se nimi on sittenkin bioäidin hätäkastetta varten keksimä nimi.
Toki on vaikea kuvitella itseään minkään muun nimisenä, mutta silti olen iloinen nimenvaihdoksesta. Sattumalta tuossa bioäidin antamassa nimessä on eräs kirjain, jota en osaa ääntää oikein. :D
Tietääkö kukaan, mihin mennessä lapsen kieli ja nimi piti ilmoittaa väestörekisteriin vuonna 1984? Olin jo 3,5 kuukauden ikäinen, kun vanhempani saivat kuulla saavansa minut (tapasivat minut ekaa kertaa sattumalta muuten äitienpäivänä). Minut kastettiin kai jotain 4-5 kuukauden ikäisenä. Eli olenko ollut väestörekisterissä jo ennen sitä jollain muulla nimellä?
Vuonna 1984 biologisen äidin harkinta-aika adoption suhteen oli 12 viikkoa. On siis erikoista, että sinun vanhempasi ovat saaneet kuulla saavasi sinut jo noin kaksi viikkoa ennen sitä! Tämä on kuitenkin ollut ja on edelleen ihan tavallinen menettely Suomessa. Laki on, mutta sitä kierretään jatkuvasti.
Nykyäänkin biologinen äiti voi toivoa lapsen menevän vaikka suoraan synnytyslaitokselta adoptiokotiin. Tällöinkään äiti ei voi allekirjoittaa adoptiopapereita ennen kuin 8 viikkoa on kulunut synnytyksestä. Lapsi on siis kuin sijaishoidossa adoptioperheessä ennen adoptiota.
Nykyään biologisen äidin harkinta-aika on 8 viikkoa. Äitien ei kuitenkaan tarvitse tehdä adoptiopäätöstä 8 viikon määräajan kuluttua. Se on aikaisin mahdollinen aika, mutta äiti saa miettiä asiaa pidempään. Valitettavasti nykyäänkin äideiltä otetaan adoptiopapereihin allekirjoituksia ennen 8 viikon määräajan kulumista ja miettiviä äitejä hoputetaan nopeampiin ratkaisuihin. Mielestäni tämä ei ole oikein, sillä Suomessa lapsilla on hyvät olot myös sijaishoitopaikoissa. Sijaishoito on kuitenkin kunnille kallista joten sen takia äitejä kiirehditään tekemään päätös.
Voit käydä tarkastamassa henkilötietosi lähimmässä maistraatissa. Siellä on tieto, jos sinulla on ollut aiempi etunimi. Sieltä saat myös tietää, miten lapsen nimi on täytynyt ilmoittaa vuonna 1984.
Siis sinun adoptiosi näyttääkin tapahtuneen ilmeisesti oikeudenmukaisesti aikojen mukaan. Laskin väärin, jouluaatto alkaa kohta... Ihan aikuisen oikeasti silloin tällöin lapsi annetaan adoptioon jo ennen lakimääräisen ajan täyttymistä. Silloin tällöin on liian monta kertaa, kun eletään länsimaisessa sivistysvaltiossa.
Kiitos, täytyykin käväistä maistraatissa joulun jälkeen. Isäni ei osannut sanoa mitään aikaisemmista nimistäni.
Neuvolakortissani vaihtuu käsiala kolmen viikon kohdalla, olen itse päätellyt, että silloin olisin siirtynyt lastenkotiin.
Harmittaa tosi monesti, kun täällä palstalla kirjoitetaan biovanhemmista tyyliin "ne juopot, ne narkkarit, ne vastuuttomat heittiöt". Adoptiota sen sijaan pidetään usein hyväntekeväisyytenä joskin täällä adoptiota on kritisoitu poikkeuksellisen paljon.
Tälleen jouluaattona ajattelin toivottaa hyvää joulua teille kaikille vanhemmille riippumatta siitä, oletteko biologisia vai adoption kautta vanhempia.
Ilman biovanhempia minua ei olisi olemassa ja ilman adoptiovanhempia en olisi tällainen kuin olen. Molemmat ovat minulle tärkeitä ja rakkaita.