Lestadiolaiset muuttamassa kastekäytäntönsä

Koska nyt on perusteltu raamatusta ja vastaan sanomattomat faktat lyöty pöytään tulee Päivämies lehteen laitta seuraava kirjoitus ja muutettava kastetoimituksen tapa.
Uskoviksi tultuaan. ei uskoviksi syntyneinä lapsina on raamatun näkemys.
Kirjoitus on pitkä ja perusteellinen, mutta lukemisen arvoinen:

KÄYTÄNTÖ ALKUSEURAKUNNASSA

Edellä olemme jo todenneet, että alkukristillinen kaste edellytti Johanneksen kastetta, ja jatkoi sitä kristillisesti tulkittuna. Alkuseurakunnan kastekäytäntöä tutkittaessa on siis lähdettävä liikkeelle jo Johannes Kastajan ja itse Herramme Jeesuksen lihassa vaelluksen ajasta. Johannes Kastajan synnyttämä kansanliike oli melkoisen laaja, sillä kun hän saarnasi mielenmuutosta ja mielenmuutoksen osoitukseksi mielenmuutoksen kastetta: "Hänen tykönsä vaelsi Jerusalem ja koko Juudea ja kaikki Jordanin ympäristö. Ja hän kastoi heidät Jordanin virrassa kun he tunnustivat (julkisesti) syntinsä" Matt.3:1-9). Kun siis Jeesuksestakin kerrotaan, että hän "teki ja kastoi" oppilaidensa välityksellä useampia oppilaita kuin Johannes (Joh.3:26, 4:1-2), on kysymys ollut melko suuresta joukosta. Vaikka heitä helluntaipäivänä olikin yläsalissa koolla vain noin 120 henkeä (Apt.1:15), mainitsee Paavalikin "enemmän kuin viisisataa veljeä", joille Jeesus ylösnousemuksensa jälkeen samalla kertaa näyttäytyi ( 1 Kor.15:6). Kun siis ihmiset tulivat Jeesuksen luokse kuulemaan hänen opetustaan, ja kuultuaan ottivat myös hänen sanansa vastaan, tullen mielenmuutokseen, teki Jeesus heidät oppilaikseen, kastamalla heidät aikaisempien oppilaiden välityksellä. Nyt on kuitenkin huomattava, että näin Jeesus ei tehnyt lapsille, vaikka lausuikin: "Sallikaa lasten tulla minun tyköni." Hän ei kastattanut lapsia, vaan ainoastaan siunasi heitä, asettamalla kätensä heidän päälleen (Matt.19:13-15, Mark.10:13-16, Luuk.18:15-17). Jeesuksen tykö tuotuja pieniäkin (Luukas) lapsia hän siis siunasi, mutta mielenmuutokseen suostuvat aikuiset, sekä miehet että naiset, hän kastatti oppilaikseen. Tämä Jeesuksen tekemä ero lasten siunaamisen ja ymmärtävässä iässä olevien kääntyneiden oppilaiksi kastattamisen välillä periytyi myös alkuseurakunnan käytäntöön. Tämä on selvästi nähtävissä Luukkaan kirjoittamasta alkuseurakunnan historiasta, Apostolien teoista, mutta myös muista Uuden testamentin kastetta käsittelevistä Paavalin ja Pietarin kirjeiden kohdista.

APOSTOLIEN TEKOJEN KASTETEKSTIT

Kasteesta helluntaipäivänä kertoo Apt. 2 luku, jakeet 37-41. Pietarin saarnan vaikutuksesta kuulijat saivat piston sydämiinsä ja kysyivät:" Miehet, veljet, mitä meidän pitää tekemän?", jolloin Pietari vastasi:

"Muuttakaa mielenne ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksi saamiseksi, niin te tulette saamaan Pyhän Hengen lahjan. Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu, ja kaikille jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme kutsuu."

Seuraavat huomiot näyttävät tekstin perusteella ilmeisiltä:

1. Kaste kuului tietoisen mielenmuutoksen yhteyteen.

2. Kaste toimitettiin syntien anteeksi saamiseksi.

3. Pyhän Hengen lahjan saamisen ehtona oli mielenmuutos ja kasteen vastaanottaminen.

4. Erityisesti on huomioitava, ettei Pietari sanonut:

"...kastattakoon kukin itsensä ja perheensä", vaan (ainoastaan) "itsensä." Tämä osoittaa, ettei helluntaipäivänä suinkaan kastettu kokonaisia perheitä perheen päiden kääntymyksien perusteella.

5. Kun teksti jatkaa, sanoen: "Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin", edellyttää tämä kunkin kastettavan henkilökohtaista kääntymystä kasteen saamiseksi.

Samarian kasteteksti edellyttää samaa. Tekstin (Apt.8:5-17) jae 12 sanoo:

"Kun he nyt uskoivat Filippusta, joka julisti heille evankeliumia Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksen Kristuksen nimestä,niin he ottivat kasteen, sekä miehet että naiset."

1. Teksti sanoo, että saarnan sisällön uskoneet ottivat vastaan kasteen.

2. Kun sekä miehet että naiset mainitaan erikseen, tämä osoittaa, ettei ollut kyse perhekunnista.

3. On huomioitava, että vaikka miehet ja naiset mainitaan erikseen, lapsia ei mainita ollenkaan.

Etiopian kuningattaren hoviherran kasteesta kerrotaan samassa luvussa (8:26-39). Tämän kertomuksen mukaan hoviherra kysyi, Filippuksen evankeliumin julistusta ensin kuunneltuaan:

"Katso, tässä on vettä. Mikä estää kastamasta minua?"

Meidän kirkkoraamatun tekstistämme puuttuu Filippuksen vastaus kysymykseen, eli 37 jae, koska se puuttuu myös eräistä kreikan alkukielisistä käsikirjoituksista (papyrus 45, Codex A, B, C, P) joita nykyään arvostetaan eniten. Olisi kuitenkin ollut kovin outoa, jos hoviherra olisi käskenyt pysäyttämään vaunut, Filippukselta mitään vastausta saamatta. Tästäkin syystä ortodoksisen kirkon virallisessa tekstiperinteessä esiintyvä jae 37 tuntuu asiaan kuuluvalta.

Tämän jakeen mukaan Filippus vastasi hoviherralle, esittäen hänelle hänen kastamisensa ehdon seuraavin sanoin:

"Jos sinä kaikesta sydämestäsi uskot, se on luvallista."

Eräässä codexissa (Laudianus) esiintyy toisenlainen vastaus:

"Jos sinä uskot kaikesta sinun sydämestäsi, sinä olet pelastuva."

Jatkossa hoviherra vakuuttaa kummankin tekstimuunnoksen mukaan uskovansa Jeesukseen Jumalan Poikana:

"Minä uskon Jeesuksen Kristuksen olevan Jumalan Pojan." / "Minä uskon Kristukseen, Jumalan Poikaan."

Hoviherran kastamista koskevasta kertomuksesta on tehtävissä seuraavat huomiot:

1. Edellä esitetyn mukaan uskon tunnustus oli kasteen saamisen ehto.

2. Samasta ehdosta todistaa epäsuorasti myös saman luvun jakeen 13 sanat: "...Simon itsekin uskoi, ja kasteen saatuansa...", vaikkakin hänen mielenlaatunsa paljastui myöhemmin vääräksi (18-24).

Paavalin kääntymyksestä on kerrottu Apt.9:1-30, mutta kiinnostavaa on se, mitä Paavali Luukkaan mukaan itse kertoi Ananiaan hänelle sanoneen (22:16):

" Ja nyt, mitä aiot? Noustuasi anna kastaa itsesi ja pestä pois sinun syntisi, avuksi huudettuasi hänen nimeään." (Tai:"...avuksi huutavana hänen nimeään." tai: "...vetoavana hänen nimeensä.") Aoristin mediumin partisiippi "epikalesamenos" ilmaisee joko edeltävää tai samanaikaista tapahtumaa suhteessa muuhun tekemiseen.

Tekstin mukaan kaste merkitsee syntien pois pesemistä, ja Paavalia kehotettiin käymään tälle pesulle edellä tai samanaikaisesti Herran nimeä itselleen (mediumi) avuksi huutavana.

Korneliuksen perhekunnan kastamisesta kerrotaan 10 luvussa. Kun Kornelius, enkeliltä käskyn saatuaan, kutsutti apostoli Pietarin, oli hän jo koonnut sinne lähimmät ystävänsä ja sukulaisensa. Kun Pietari saapui, Kornelius sanoikin Pietarille:

"Nyt olemme siis tässä kaikki Jumalan edessä, kuullaksemme kaiken, mitä Herra on käskenyt sinun puhua."

Enkeli oli näet sanonut Korneliukselle:

"Hän (Pietari) on puhuva sinulle sanoja, joiden kautta sinä pelastut ja koko sinun perhekuntasi"(11:14).

Korneliuksen kerrotaan olleen jo entuudestaan hurskaan ja Jumalaa pelkääväisen, "niinkuin koko hänen perhekuntansakin"(10:1-2).

Kun Pietari sitten saarnasi, lankesi Pyhä Henki kuulijoiden ylle, ja he alkoivat puhumaan kielillä ja ylistämään Jumalaa. Tällöin Pietari kysyi, voiko kukaan kieltää kastamasta vedellä näitä Pyhän Hengen saaneita. Kukaan ei voinut kieltää, ja niin Pietari käski kastaa heidät Jeesuksen Kristuksen nimeen.

Koska edellä selostettu kertomus on ensimmäinen koko perhekunnan kääntymystä selostava tapahtuma Apostolien teoissa, on meidän jos mahdollista selvitettävä, millä perusteella tämän perhekunnan jäsenet kastettiin.

Saammekin asiaan lisävalaistusta saman kirjan seuraavasta luvusta (11:1-18), jossa kerrotaan Pietarin joutuneen Jerusalemiin palattuaan syytöksen alaiseksi Korneliuksen kodissa vierailunsa tähden. Pietarin syyttäjilleen pitämän vastauspuheen loppuosa (jakeet 15-17), kuten myös syyttäjien tämän jälkeinen toteamus, on tässä suhteessa merkittävä:

"...Ja sinä aikana kun minä aloin puhumaan, lankesi henki Pyhä päälle heidän kuten myös päälle meidän alussa. Ja minä muistin Herran sanoman, jonka hän sanoi:`Johannes tosin kastoi vedessä, mutta te tulette kastetuiksi Hengessä Pyhässä.` Jos siis yhtäläisen lahjan antoi Jumala heille kuin myös meille, uskottuamme Herraan Jeesukseen Kristukseen, kuka minä olin, kyetäkseni estämään Jumalaa?" Ja tämän kuultuaan he rauhoittuivat ja ylistivät Jumalaa, sanoen, "Siis myös pakanakansoille Jumala mielenmuutoksen elämäksi antoi."

Pietarin mukaan Pyhän Hengen lahja annetaan uskoon tulon perusteella. Kuulijoille oli itsestään selvyys, että kysymys on uskoontulleiden kohdalla myös mielenmuutoksesta.

Kun tässä yhteydessä muistamme Pietarin kehoituksen (2:38):

"Muuttakaa mielenne ja kastattakaa itsenne Jeesuksen Kristuksen nimeen, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan",

lienee pidettävä jokaista Korneliuksen perhekunnan jäsentä henkilökohtaisesti uskoon tulleena ja mielensä muuttaneena.

Samaa edellyttää Pietarin selvitys tapahtuneesta apostolien kokouksessa, josta kerrotaan Apt. 15:7-9:

"Ja paljon väittelyn ollessa meneillään, Pietari, noustuaan, sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että jo muinaisina päivinä Jumala teidän keskuudessanne valitsi pakanat minun suuni kautta kuulemaan evankeliumin sanan ja tuleman uskoon. Jumala, sydäntentuntija, todisti, antaen heille Pyhän Hengen, kuten myös meille. Ja ei mitään eroitellut välillä meidän ja heidän, uskolla puhdistaessaan heidän sydämensä."

Tässä edellä Pietari viittasi Korneliuksen kodin tapahtumiin, sanoen itse, että kuulijat tulivat uskoon evankeliumin sanan kuultuaan. Pyhä Henki vuodatettiin heihin sillä perusteella, että Jumala oli puhdistanut heidän sydämensä uskolla.

Lyydian perhekunnan kääntymisestä kerrotaan Apt. 16:11-15,40: Kun Paavali rukouspaikassa alkoi puhumaan sinne kokoontuneille naisille, Lyydiakin oli siellä kuulijoiden joukossa. Jatkosta sanotaan:

"Ja eräs nainen, nimeltään Lyydia, Jumalaa pelkääväinen purppuramyyjä Thyateiraan kaupungista, kuuli, jonka sydämen Herra avasi ottamaan vaarin Paavalilta puhutuista. Ja kun hänet kastettiin ja hänen huonekuntansa, hän pyysi, sanoen: `Jos te arvioitte minun olevan Herraan uskovaisen, sisälle tullen minun talooni, majailkaa.` Ja hän vaati meitä."

Tämä teksti on siitä erikoinen, että se on Apostolien teoissa ensimmäinen ja ainoa kohta, joka todella näyttää edellyttävän, että koko perhekunta kastettiin uskoon tulleen perheenpään (ja vieläpä naispuolisen) uskon perusteella. Voidaan näet kysyä, että jos tässä tekstissä edellytetään myös perhekunnan muiden jäsenten henkilökohtaista uskoon tuloa, miksei siitä mainita mitään? Vai oliko yksin Lyydia (perhekuntansa päänä) tarpeeksi arvostettu, että hänen uskoon tulostaan kannatti mainita?

Tekstiä tulkittaessa on otettava huomioon seuraavat seikat:

1. Kun Lyydia oli nainen, mutta silti perhekuntansa päähenkilö, hän oli joko naimaton tai leski.

2. Perhekunta merkitsee: talo, talonväki, huonekunta, ja sillä tarkoitetaan usein palvelusväkeä.

3. Filippissä kerrotaan tapahtuneen vain kaksi kääntymistapahtumaa: Lyydian ja vanginvartijan perhekunnat.

4. Kun apostolit palasivat vanginvartijan luota, he menivät uudelleen Lyydian tykö. Siellä heistä kerrotaan (jae 40), että:

"... he näkivät veljet ja he rohkaisivat heitä ja he lähtivät pois."

5. Nämä veljet olivat ilmeisen selvästi juuri Lyydian perhekuntaan kuuluvia. He olivat Lyydian palvelusväkeä,ja koska he olivat "veljiä", he olivat myös henkilökohtaisesti uskoon tulleita.

Näin Luukkaalta on jäänyt vain yksinkertaisesti kertomatta heidän Lyydian kääntymyksen jälkeisestä kääntymyksestään, ja ehkä vain siitä syystä, ettei hänellä ollut heidän kohdaltaan yksityiskohtaisia muistiinmerkintöjä.

Koska meille on selvää, ettei ketään Lyydian perhekunnan jäsenistä ole vasten tahtoaan väkisin pakotettu suostumaan kastettavaksi, voimme yhtyä Joachim Jeremiaksen kirjasessa "Lapsikaste kirkon alkuaikoina" julkituoman mielipiteen alkuosaan:

"Lyydia, joka todennäköisesti leskeksi jäätyään oli perheensä pää, tuli uskoon, ja sen johdosta `hänet ja hänen perhekuntansa` kastettiin. On selvää, että kuvaus on tässä hyvin tiivistettyä ja jättää mainitsematta, kuinka evankeliumia julistettiin myös Lyydian perheenjäsenille ja kuinka se vaikutti heissäkin uskon."

Sen sijaan mielipiteen loppuosan voimme jättää omaan arvoonsa, koska sehän ei UT:n tekstien opetuksen valossa pidä ollenkaan paikkaansa;

"Mutta kuvaavaa on, että Luukas voi kertoa tällä tavalla. Sillä näin hän ilmaisee, että ratkaisevaa oli, kuten G. Gullman sanoo `perheen yhteenkuuluvuus kasteen ollessa kyseessä eikä jokaisen perheenjäsenen yksilöllinen ratkaisu`."

Vanginvartijan perhekunnan kääntymyksestä kerrotaan Apt. 16:25-34:ssä. Herätykseen tapahtumien tähden tultuaan, vartijasta kerrotaan (jakeet 30-31):

"Ja johdattaessaan heitä ulos, hän sanoi:`Herrat, mitä minun tulee tehdä, jotta minä pelastuisin?` Ja he sanoivat: `Usko Herraan Jeesukseen, ja sinä . olet pelastuva, sinä ja sinun huoneesi.`"

Vanginvartijalle annettua vastausta ei suinkaan tulkitaan oikein, jos tulkitaan perhekunnankin pelastuvan perheenpään uskon perusteella. Tässäkin on selvää, että henkilökohtaisen uskomisen ehto koskee jokaista perheenjäsentä erikseen. Tämä ilmenee siitä, mitä vanginvartijan kodissa kerrotaan jatkossa tapahtuneen (16:32):

"Ja he puhuivat hänelle Herran sanaa ja kaikille hänen talossaan. (16:33) Ja ottaessaan heidät tykönsä sillä yön hetkellä , hän pesi heidät haavoistaan, ja hänet kastettiin ja kaikki hänen (omaisensa) , kohta. (16:34 ) Ja vieden heidät ylös taloon, hän asetti (heidät) pöydän ääreen, ja hän riemuitsi talonväkineen Jumalaan uskoon tulleena."

Kasteen edellä evankelioitiin tekstin mukaan jokainen vanginvartijan perheenjäsen, joten perhe riemuitsi hänen kanssaan, ei vain hänen, vaan jokaisen perheenjäsenen henkilökohtaisesta uskosta.

Krispuksen perhekunnan kastamisesta kerrotaan Apt. 18:8:ssa:

"Ja Krispos, synagoogan esimies, alkoi uskoa Herraan koko hänen huonekuntansa kanssa, ja monet kuulolla olleista korinttolaisista alkoivat uskoa ja heidät kastettiin."

Edellä teksti sanoo vastaansanomattoman selvästi kaikkien kastettujen alkaneen ennen kastettaan uskoa kuulemaansa sanomaan. Kun he sitten ilmaisivat uskovansa, heidät kastettiin.

Efeson opetuslapsista kertoo Apt. 19:1-7. Efesossa oli (ilmeisesti Apolloksen julistuksen tuloksena, joka tunsi ainoastaan Johanneksen kasteen) 18:24-26) muutamia opetuslapsia, Paavalin tullessa sinne. Paavali kysyi heiltä, havaittuaan heiltä puuttuvan jotakin kristitylle oleellista:

"Saitteko Pyhä Hengen, kun tulitte uskoon?"

Uuden kirkkoraamatun mukaan he vastasivat kysymykseen:

"Emme ole edes kuulleet mistään Pyhästä Hengestä."

Tämä käännös on varmasti liioitteleva, sillä alkutekstin mukaan heidän vastauksensa kuului:

" Emme edes, jos Pyhä Henki on, ole kuulleet."

Papyrus 38 mukaan ( joka on todennäköisesti vanhin säilynyt tämän kohdan sisältävä käsikirjoitus kappale) he vastasivat:

"Emme ole edes, jos Pyhän Hengen ovat jotkut saaneet, ole (siitä) kuulleet." (Vastaus tässä muodossa esiintyy myös eräissä vanhan italan, syyrian, ja koptinkielisissä käännöksissä.)

Vastauksen kuultuaan Paavali tiedusteli heiltä heidän saamansa vesikasteen laatua, ja sai kuulla heidät kastetun (tässä vaiheessa jo) menneeseen aikaan kuuluvalla Johannes Kastajan parannuksen kasteella. Paavali selitti heille, että Johanneksen mielenmuutoksen kaste kuului sellaisenaan menneeseen aikaan, ja että Herra Jeesus oli ylösnoustuaan käskenyt tehdä oppilaita itselleen omassa nimessään. Näin ollen heidätkin tulisi kastaa Herran Jeesuksen nimeen, eli siihen ainoaan nimeen, joka on taivaan alla ihmisille annettu, jossa heidän tulee pelastua (Apt.4:12).

Osa vanhoista käsikirjoituksista (Codex Besae Cantabrigiensis = D, ja Peshitto) vielä kertoo jakeessa 5, mihin nimeen ja myös miksi heidät kastettiin uudelleen:

"Ja tämän kuultuaan heidät kastettiin Herran Jeesuksen Kristuksen nimeen, syntien anteeksi saamiseksi."

Kun heidät oli näin kastettu, asetti Paavali kätensä heidän päälleen, jolloin he saivat Pyhän Hengen.

Tekstistä ilmenee, että ennen kuin nämä miehet tapasivat Paavalin, he eivät olleet alkuperäisessä mielessä vielä kristittyjä. Heiltähän puuttui syntien anteeksi anto ja Pyhän Henki. Vaikka Johannes Kastajakin saarnasi mielenmuutoksen kastetta syntien anteeksi saamiseksi (Mark.1:4), hän ei silti välittänyt itse anteeksiantoa. Kreikkalainen raamattuoppinut Johannes Kolitsara selittääkin Uuden testamentin parafraasissaan osuvasti Markus 1:4:n tekstin merkityksen:

"Ja Johannes oli tuon aikakauden alku, kastaen erämaassa ja saarnaten kastetta mielenmuutoksen osoitukseksi, jotta kastetut saisivat syntien anteeksiannon, kun vastaanottaisivat vähän ajan päästä tulevan Messiaan."

Korinttolaiskirjeessään Paavali kertoo kastaneensa vielä Stefanaankin perhekunnan (1 Kor.1:16). Tästä perhekunnasta kerrotaan saman kirjeen lopussa (16:15-16), että:

"he olivat antautuneet pyhien palvelukseen."

Kun Paavali kehottaa olemaan kuuliaisia tämän perheen jäsenille ja heidän kaltaisilleen, jotka "työtä tekevät ja vaivaa näkevät", lienee lupa olettaa jokaisen Stefanaan perhekunnan jäsenen olleen myös henkilökohtaisesti uskossa.

Juuri tutkimamme Apostolien tekojen kastetekstit edellyttävät selvästi henkilökohtaista uskoon tuloa ja uskon tunnustusta kasteen edellä jokaiselta kastettavalta. On näinollen ilmeisen selvää, että Jeesuksen lihassa vaelluksensa päivänä tekemä ero (lasten siunaamisen ja hänen oppilaikseen suostuvien ymmärtävässä iässä olevien kastamisen välillä) periytyi myös alkukristilliseen kastekäytäntöön.

Kunnioittakaamme silti niitäkin, joiden mielestä täyttä varmuutta Apostolien tekojen teksteistä ei voida vetää, selostamalla tässä heidänkin mielipiteensä. Heidän mielestään esimerkiksi Lyydian perhekunnan tapaus, se miten Luukas siitä kertoo, pakottaa jättämään tilaa mahdollisuudelle, että perhekuntien kasteet ovat saattaneet alusta alkaen koskea kaikkia perheenjäseniä, siis myös pieniä lapsia, jos niitä on perheessä ollut. Tälläisestä mielipiteestä on oivana esimerkkinä esitän jälleen Joachim Jeremiaksen kirjasta "Lapsikaste kirkon alkuaikoina" otteen, joka tekee johtopäätöksiä mainituista Apostolien tekojen kohdista:

"Tarkoitetaanko nyt äsken mainituissa kohdissa, jotka puhuvat `perhekuntien` kääntymisestä ja kasteesta, myös lasten - sylivauvojenkin - kastamista? Ensimmäisen vastauksen kysymykseen löydämme jo siitä seikasta, että pelkän `perhekunnan` sijasta saatetaan puhua `koko perhekunnasta`, `kaikista omaisista`. Vahvistavien ilmausten ... käyttö osoittaa yksiselitteisesti, ettei ainoaakaan huonekunnan jäsentä jätetty kasteen ulkopuolelle. Kun muistamme, millainen vanhempien lähetysseurakuntien sosiaalinen koostumus oli, vaikuttaa epätodennäköiseltä, että kyseisiin huonekuntiin olisi kuulunut huomattavia orjamääriä. Siksi uskottavammalta tuntuu otaksuma, että vahvistavat ilmaukset `kaikki`, `koko` jne. viittaavat perheen kaikkiin lapsiin."

Lienee vielä syytä lainata tähän yhteyteen Eduard Lohsen kirjassa "Uuden testamentin sanoma" esiintyvä kannanotto:

"Emme tietä kastettiinko varhaisimmassa kristikunnassa lapsia. Kun satunnaisesti puhutaan kokonaisten huonekuntien kastamisesta (1 Kor.1:16, Apt.16:15, 18:8), on mahdollista, että tällöin on ajateltu myös lapsia. Yksiselitteiset viittaukset tälläiseen puuttuvat kuitenkin."

Ehdotonta varmuutta ei siis Lohsen mukaan ole löydettävissä Uuden testamentin perhekuntien kastamisesta kertovien tekstikohtien perusteella.

Päästäksemme eteenpäin, on meidän seuraavaksi tutkittava Uuden testamentin niitä tekstejä, jotka sisältävät opetusta kasteen merkityksestä.



UUDEN TESTAMENTIN KASTEOPETUS

Uuden testamentin kirjeitä järjestyksessään lukiessamme, kohtaamme ensimmäiseksi apostoli Paavalin kastetta koskevan opetuksen Roomalaiskirjeestä (6:3-4). Vaikka olenkin jo kerran tämän tekstin lainannut, otan sen tähän uudelleen:

" Vai oletteko tietämättömiä että meidät kaikki jotka kastettiin Kristukseen Jeesukseen, hänen kuolemaansa meidät kastettiin? Meidät haudattiin siis yhdessä hänen kanssaan kasteen kautta kuolemaan, jotta kuten Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, näin myös me vaeltaisimme elämän uutuudessa."

Seuraavat seikat ovat tekstin perusteella huomion arvoisia:

1. Tekstiin ei sovellu kastekaava "Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen", sillä Isä ei kuollut, eikä myöskään Pyhä Henki. Ainoastaan Poika kuoli, ja hänen kuolemansa ja ylösnousemuksensa osalli suuteen kristitty Paavalin mukaan kastetaan. Käytännössä tämä merkitsee kristitylle omista synneistään pois kuolemista (jae 2).

2. Jeesuksen herättämistä vastaa kristityn kohdalla "uudessa elämässä vaeltaminen", jota kristitty voi harjoittaa vain tietoisesti ja henkilökohtaisesti uskoon tulleena. Kristitty on siis kastettu "vaeltamaan", joten on ilmeistä, että hänen täytyy olla kastehetkellään tietoinen vaeltamisen velvollisuudestaan. Tämä Paavalin kasteopetus näyttää sulkevan pois sen mahdollisuuden, että hän edellyttäisi ketään kastettavan ilman henkilökohtaista uskoon tuloa.

Tässä yhteydessä Johannes Kolitsaran Uuden testamentin parafraasin teksti on erittäin mielenkiintoinen, hänen pyrkiessään valaisemaan sitä, miten kirkkoisät ovat tämän Paavalin tekstin ymmärtäneet:

"Vai ettekö te tiedä, että kaikki meidät jotka kastettiin Jeesukseen Kristukseen, meidät kastettiin samanaikaisesti (meidät painettiin upoksiin eräällä tavalla) , ( ja me tulimme osallisiksi) hänen kuolemaansa? (vanhan ihmisen ristiinnaulitsemisen kautta). Meidät haudattiin siis yhdessä hänen kanssaan kasteen kautta ja me tulimme osallisiksi hänen kuolemaansa, jotta, kuten Kristus todella herätettiin kuolleista taivaallisen Isän kirkkauden kautta, näin myös me olisimme herätettyjä ja eläisimme uutta elämää, hänen tahtoaan kohtaan sopusointuisaa. Sillä jos, kuten kaksi puuta, erottamattomasti yhdistettyinä yhdeksi, me tulimme yhdeksi ruumiiksi Kristuksen kanssa kasteen, kautta, mikä merkitsee samaistumista hänen ristillä kuolemaansa, järjellisen ja luonnollisen seurauksen mukaan me tulemme yhdeksi hänen kanssaan myös ( hänen ylösnousemuksessaan (myös me tulemme nimittäin ylösnousemaan kirkastettuina, kuten myös hän). Tietäen tämän, että meidän vanha ihmisemme, turmeltunut syntiseltä luonnoltamme, ristiinnaulittiin yhdessä Kristuksen kanssa kasteen kautta, jotta se heikontuisi enemmän ja meidän ruumiimme olisi kuin kuollut synnille, ettemme joutuisi jälleen synnin orjiksi. Sillä hän joka kuoli on jo vapautettu synnin vaarasta (onhan tunnettua, että kuolleena olevaa ja kuollutta ei kiusata, eikä hän tee syntiä). Ja koska me olemme kasteen kautta kuolleet yhdessä Kristuksen kanssa, mitä tulee syntiin, me uskomme, että me tulemme yhdessä hänen kanssaan myös elämään kirkastettuina iankaikkisuudessa."

Kolitsara selittää kirkkoisien uskoneen Paavalin tarkoittaneen, että Jeesukseen Kristukseen kastaminen merkitsee kastettavan uskossa suostumista Jeesuksen kuoleman osallisuuteen, eli vertauskuvallisesti kastettavan omankin ruumiin ristiinnaulitsemiseen. Tämä merkitsi käytännössä synnistä erottautumista. Kaste merkitsee vertauskuvallisesti myös "herättämistä", mikä käytännössä merkitsi velvollisuutta uuden elämän elämiseen.

Toinen merkittävä Paavalin kirjoittama kasteopetusta sisältävä kohta löytyy Kolossalaiskirjeestä: Kol. 2:10 -12:

"Ja te olette hänessä täydellisiksi tehdyt, joka on kaiken hallituksen ja vallan pää. Hänessä teidät myös ympärileikattiin käsintekemättömällä ympärileikkauksella, lihan ruumiin poisriisumisella, Kristuksen ympärileikkauksella: Hänen kanssaan teidät yhdessä haudattiin kasteessa, jossa teidät myös yhdessä herätettiin, hänet kuolleista herättäneen Jumalan uskon vaikutuksen kautta."

Tekstissä ovat huomion arvoisia seuraavat seikat:

1. Kristuksen ympärileikkaus ei Paavalin mukaan ole suinkaan itse kaste, vaan "lihan ruumiin poisriisuminen", jolla Paavali tarkoittaa uskoon tulon yhteydessä tehtävää mielenmuutosta eli parannusta (vert. Room.8:5-9, 12-13).

2. Tämä lihan ruumis riisutaan tietoisesti pois, kun mennään uskossa kasteelle. Kaste yhdistää kastettavan Jeesuksen hautaamiseen: Kastettavan lihan ruumis eli vanha ihminen haudataan kastetapahtumassa.

3. Kun Paavali käyttää ilmaisua "jossa" (en hoo), hän edellyttää, että samassa kastetapahtumassa jossa kristityn poisriisuttu lihan ruumis haudataan, kristitty myös samalla herätetään Kristuksen yhteydessä elettävään uuteen elämään.

4. Kun Paavali ilmaisee kristityn herättämisen tapahtuvan "Kristuksen kuolleista herättäneen Jumalan vaikuttaman uskon kautta", hän näyttää tällä ilmaisulla tarkoittavan, että Jumalan vaikuttaman uskon tulee olla jo kasteen toimittamishetkellä kastettavassa vaikuttamassa.

Samaa edellyttää Paavalin Galatalaiskirjeen maininta: Gal. 3:26-27:

" Sillä kaikki te olette Jumalan poikia uskon kautta Kristuksessa Jeesuksessa." Paavalihan jatkaa: "Sillä niin monta kuin teitä kastettiin Kristukseen, Kristukseen te pukeuduitte.".

Efesolaiskirjeessä Paavali kertoo, miten Kristus puhdisti seurakuntansa: Efeso 5:25-27:

"Miehet, rakastakaa vaimoja, kuten myös Kristus rakasti seurakuntaa ja itsensä antoi alttiiksi sen edestä, jotta hän sen pyhittäisi, puhdistettuaan sen veden kylvyllä, sanassa, jotta hän asettaisi itselleen kirkastetun seurakunnan, joka ei omaa tahraa eikä ryppyä eikä mitään tuollaista, vaan joka olisi pyhä ja moitteeton."

Edellä Paavali tarkoittaa "veden kylvyllä" kastetta. Tämä sama kylvyksi kääntämäni sana ("luutron = kylpy, pesu, peso) esiintyy myös Paavalin kirjeessä Tiitukselle (3:5) uudestisyntymis-sanan eli "palinggenesiaa"-sanan yhteydessä, tarkoittaen siinäkin kastetta. Ilmaisulla: "dia luutruu palinggenesiaas" Paavali tarkoittaa, että samoin kuin luonnollisessa syntymässä lapsi tavallisesti pestään syntymänsä jälkeen, samoin myös uudestisyntynyt eli uskoon tullut (1 Joh.5:1) pestään kasteessa uudestisyntymisensä eli uskoon tulonsa jälkeen. Tämä Tiituksen kohta kuuluu (Tiit. 3:4-7):

Mutta kun meidän pelastajamme Jumalan hyvyys ja ihmisrakkaus tuli ilmi, ei teoista vanhurskaudessa, joita me olisimme tehneet, vaan hänen laupeutensa mukaan hän pelasti meidät, uudestisyntymisen kylvyn välityksellä ja Pyhän Hengen (suorittaman) uudistuksen, jota (Henkeä) hän meidän pelastajamme Jeesuksen Kristuksen kautta vuodatti meihin runsaasti, jotta vanhurskautettuina hänen armossaan, perillisiksi tulisimme, iankaikkisen elämän toivon mukaan."

Tässä Tiitus kirjeen kohdassa "pelastuminen" sulkee sisäänsä kolme eri asiaa: 1) uudestisyntymisen, 2) uudestisyntymisen kylvyn eli kasteen, ja 3) Pyhän Hengen suorittaman uudistuksen uudeksi luomukseksi. Pelastuskokemuksessa pelastuva kokee tämän kolmannenkin kohdan, eli Pyhän Hengen runsaan vuodatuksen itseensä. Tällä tarkoitetaan Pyhän Hengen kastetta. Näin pelastunut on vanhurskautettu ja iankaikkisen elämän perillinen.

Kirjassaan "Usko ja kaste" jopa sylilapsikasteen raamatullisuuteen uskova lestadiolainen Erkki Reinikainen kieltää tämän kohdan tarkoittavan, että kyseessä olisi uudestisynnyttävä kaste. Hän kirjoittaa:

"...ettei tässäkään ole kysymys kasteesta uudestisynnyttävänä, vaan uskoon liittyvänä sagramenttina eli merkkinä ja sinettinä. Uudistuminen tapahtuu Pyhän Hengen (jae 5) ja Jeesuksen Kristuksen kautta (jae 6). Kolmiyhteinen Jumala pelastaa: Isä (jae 4) Pyhä Henki (jae 5) ja Poika (jae 6)."

Ensimmäisen Pietarin kirjeen mukaan (3:20-21) vedenpaisumuksen aikana pelastuneet pelastuivat "veden kautta" (di hydatos). Tämän pelastumisen vastakuva (antitypon) eli vesi, pelastaa kasteena ( baptisma) myös kristityn. Kaste ei tekstin mukaan kuitenkaan ole "lihan saastan poistamista", vaan hyvän omantunnon pyyntö ( eperooteema) Jumalalle tai: Jumalaa kohtaan ( ... eis Theon). Nykykreikankielisen (Bamban) tekstilaitoksen mukaan kaste on "hyvän omantunnon todistus (martyria ) Jumalalle", ja vuoden -67 laitoksen mukaan "hyvän omantunnon vihkimys (afierosis ) Jumalalle." Vuoden -85 laitoksen mukaan kaste on "sitoumus jonka tunnollisesti otatte itsellenne Jumalaa kohtaan" ( desmevsi pu analamvanete ensinidita apenanti sto Theo).

Kysymme nyt, kenen teksti edellyttää esittävän hyvän omantunnon pyynnön tai todistuksen Jumalalle? Kuka vihkii hyvän omantuntonsa, tai kuka sitoutuu hyvään omaantuntoon Jumalan edessä? Tietenkin kastettava itse, sillä sitähän teksti ilmeisen selvästi tarkoittaa. Hyvää omaatuntoa voidaan pyytää Jumalalta vain tietoisessa uskon tilassa, joten tämä Pietarin kirjeen tekstikin edellyttää siis kastettavalta uskon asennetta toimituksen sisältöön ja merkitykseen.

On myös ajateltu Nooan aikaan pohjautuvan vastakuvan sovellutuksen jäävän siinä mielessä ongelmalliseksi, että pienet lapset (jotka olisivat olleet ymmärtämättömiä ja kykenemättömiä itse menemään arkkiin) olisi joka tapauksessa viety arkkiin vanhempien toimesta. Tähän on todettava, että kristittyjen lapset ovat arkissa jo syntymänsä perusteella (1 Kor.7.14), eivät saamansa kasteen perusteella, jota eivät itse tiedosta. Kun he kristittyjen lapsina tulevat ymmärtävään ikään, heitäkin tulisi odottaa henkilökohtainen hyvän omantunnon kasteliiton tekeminen Jumalan kanssa.

Vielä on syytä käsitellä Johanneksen evankeliumin kohtaa 3:5. Tämän kohdan selityksiä toisiinsa verrattaessa ilmenee sellainen erikoisuus, että lestadiolaiset ovat "vesi"-sanan merkityksen tulkinnasta helluntailaisten kanssa samaa mieltä. Molemmat näet kieltävät sen, että "vedestä" syntyminen viittaisi tässä kohtaa kasteen veteen. Kumpienkin mukaan "vesi" tässä tekstikohdassa tarkoittaisi "sanaa", eli "vedestä syntyminen" tarkoittaisi "sanasta syntymistä".

He ovatkin asiallisesti ottaen oikeassa jo Efesolaiskirjeen 5:26 -kohdan perustalta, jossa Paavalin nimissä kulkeva kirje opettaa, että "Kristus rakasti seurakuntaa, ja antoi itsensä sen edestä, jotta hän sen pyhittäisi, puhdistettuaan sen sanalla, veden pesussa."

Silti ei pidä lähteä antamaan Joh.3:5:n "vesi"-sanalle toista merkitystä kuin mitä tekstissä lukee, eikä myöskään kieltää sitä, että "vesi"-sana tässä kohtaa viittaa selvästi kasteveteen.

Täysin perusteeton on näet Erkki Reinikaisen kirjassaan "Usko ja kaste" esittämä (sivu 96) väite:

"Sitä, että Nikodemoksen ja Jeesuksen keskustelussa ei voinut olla kysymys kasteesta, tukee myös se tosiasia, ettei Jeesus ollut vielä edes asettanut kastetta, Ei tunnu loogiselta, että hän olisi ryhtynyt puhumaan tuntemattomasta asiasta. Nikodemus tosi tunsi juutalaisen proselyyttikasteen ja näin ollen myös Johannes Kastajan suorittaman kasteen."

Ei pidä näet unohtaa sitä Johanneksen evankeliumin esittämää tosiasiaa, että Jeesuksenkin ja hänen oppilaittensa toiminnasssa (3:22, 4:1-2) oli käytössä vesikaste, ja näinollen Nikodeemuksenkin edellytetään olleen tästä vesikasteesta tietoinen. Kun hän sai Jeesukselta selvennyksen siitä, miten vanhakin ihminen voi ylhäältä syntyä, hän oivalsi Jeesuksen viittaavan "vesi"-sanalla siihen kääntymyksen kasteeseen, jolla Jeesus oppilaittensa välityksellä saarnansa vastaanottajat kastoi.

Mahdollista on kuitenkin, että tekstin sanat "hydatos kai" (vedestä ja) ovat myöhempi lisäys tekstiin. Jos näin on, yhtä lailla tällöinkin tekstin "vesi"-sana viittaa kasteveteen, eikä suinkaan sisällä merkitystä "sana". Jos Jeesus olisi todella tarkoittanut selvennyksellään "sanasta ja Hengestä syntymistä", mikään ei olisi estänyt häntä käyttämästä "vesi"-sanan sijasta "sana"-sanaa.

Se seikka, että pelkkä vesi aineena ei tietenkään ketään synnytä,käy ilmi jo jatkon sanoista "ja Hengestä". Ilmeinen sanojen tarkoitus oli ohjata Nikodeemus parannuksen paikalle, mielenmuutosta toteuttamaan, jonka ulkonainen ilmaisu oli suostuminen kastettavaksi. Ei pidä unohtaa, että Ef.5:26 mukaan veden pesulla oli puhdistava tarkoite: puhdistaa sanalla, vedellä pesun tapahtuessa. Aikanaan sitten, kunhan Henki Jeesuksen ylösnousemuksen ja kirkastamisen jälkeen lähetettäisiin, toteutuisi Nikodeemuksenkin kohdalla Hengestä syntymisen osuus.

Uuden testamentin kasteopetus ei enää jätä epäselvyyttä siitä, että kaste kuuluu vain niille, jotka ovat valmiit tekemään henkilökohtaisen hyvän omantunnon liiton Jumalan kanssa. Liittoa tehdessään heidän tulee riisua pois lihan ruumiin mukainen vaellus, ja sitoutua elämään uutta elämää Kristuksen yhteydessä. Uudestisyntyneen eli uskoon tulleen tulee Uuden testamentin opetuksen mukaan käydä uudestisyntymisen pesulle, ja Jumala on puolestaan pitävä huolen lupauksensa täyttämisestä, eli Pyhän Hengen vuodattamisesta.

Tämä on Uuden testamentin selvä kasteteologia, ja tämän vahvistaa myös seuraava Antti J. Pietilän aikaisemmin mainitusta dogmatiikasta tekemäni (III osa, sivut 315-316) tekstilainaus:

"2. Paavalin kaste-oppi. Kasteoppi sellaisena kuin sen on meidän aikamme kristikunnassa esiinnyttävä, kuuluu sikäli koko dogmatiikan vaikeimpiin, että yhtenäisen kirkollisen tradition osoittaminen tällä alalla on mitä vaikeinta ja että lujan raamatullisuudenkin aikaansaaminen tämän sanan tavallisessa merkityksessä on sula mahdottomuus. Pääsyynä tähän on valtiokirkon kastekäytäntö, jonka päämuoto on lapsikaste, ja että teologit pitävät velvollisuutenaan löytää Uuden Testamentin aikuiskastetta koskevasta kasteteologiasta lapsikasteen teologian. Kristillinen kirkko on Hengen uskonnon sille antamien valtuuksien mukaisesti juuri tällä alalla harjoittanut hengellistä täysvaltaisuutta enemmän kuin useimmissa muissa suurissa kysymyksissä, ja tuloksena on ollut, että kirkossa on tapahtunut hämmennystä itse pääasiaan nähden enemmän kuin olisi ollut luvallista. Ainoa todellinen tie kestävään kasteoppiin on Paavalin kasteopin pohjalle rakennettu aikuiskasteen oppi, josta teologia sitten ex analogia päättelee mitä lapsikasteesta on ajateltava."

LASTEN SUHDE UUDEN TESTAMENTIN AIKAISEEN SEURAKUNTAAN

Uudesta testamentista on vielä tutkimatta otsikon aihe, eli lasten suhde Uuden testamentin aikaiseen seurakuntaan. Avainkohta tähän kysymykseen löytyy Paavalin ensimmäisestä Korinttolaiskirjeestä (7:14):

" Sillä uskosta osaton mies on pyhitetty vaimossa, ja uskos ta osaton vaimo on pyhitetty veljessä: muutoin teidän lapsenne olisivat epäpuhtaita, mutta nyt pyhiä ovat."

Ensiksikin on huomioitava, että Paavali käyttää sanaa "teidän" ( hyymoon). Tämä on silti tulkittu siten, että Paavali tarkoittaa seka-avioliitosta syntyneiden kristittyjen lapsia, joiden vanhemmista siis vain toinen on uskossa. Ajatus on tämä: Samoin kuin uskosta osaton aviopuoliso on pyhitetty uskovan puolison kautta, vaikkei hän olekaan seurakunnan kastettu jäsen, samoin myös tälläisten vanhempien lapset ovat pyhitettyjä, vaikka hekään eivät ole seurakunnan kastettuja jäseniä. Koska uskosta osaton puoliso pyhittyy (avioliiton kanssakäymiseen) uskovan puolison välityksellä, niin tälläisestä liitosta syntyneet lapsetkin ovat, eivät ainoastaan "pyhitettyjä" (heegiastai ) vaan jopa "pyhiä"(hagia ).

Ilmaisut "pyhä" ja "pyhät" ovat Uudessa testamentissa kastetun kristityn nimityksiä. Kun Paavali lähetti kirjeensä "Korintossa olevalle Jumalan seurakunnalle, Jeesuksessa Kristuksessa pyhitetyille, kutsutuille pyhille", hän toteaa myöhemmin heistä (1 Kor. 6:11):

"Ja näitä (teistä) jotkut olitte: mutta teidät pestiin, mutta teidät pyhitettiin, mutta teidät vanhurskautettiin Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä ja meidän Jumalamme Hengessä.

On siis näinollen todettava, että vaikka myös "pyhitetty"- nimityksellä tarkoitetaan tavallisesti kastettua kristittyä, Paavali kuitenkin käyttää tätä ilmaisua luonnehtimaan uskosta osattoman puolison asemaa seka-avioliitossa. Tätä pyhitettyä uskosta osatonta puolisoa kun ei luonnollisestikaan ole kastettu. Kun Paavali samassa yhteydessä käyttää lapsista nimitystä "pyhät" sillä perusteella jos toinenkin vanhemmista on kristitty, eikö tämä juuri todista, että kristityn lapset ovat pyhiä kastamattominakin?

Pastori Wiljam Aittala valaisee kirjassaan "Joka uskoo ja kastetaan" alkuseurakunnan aikaista käytäntöä tämän 1 Kor. 7:14 jakeen pohjalta:

"Mikäli tässä yhteydessä sana `pyhä` voidaan ymmärtää seurakunnan jäsentä tarkoittavana (kuten 1 Kor.1:2; 6:1,2; 14:33; 16:1,15; 2 Kor.1:1; 8:14; 9:1; 13:12 jne), niin se merkitsisi sitä, että uskovan seurakunnan jäsenen vielä kastamaton lapsi olisi myös luettu seurakuntaan kuuluvaksi. Alandin mukaan alkuseurakuntaan kuuluikin kahdenlaisia jäseniä. Toiset olivat omakohtaisen kääntymisen ja sitä seuranneen kasteen kautta seurakuntaan liitettyjä varsinaisia jäseniä. Tämän sisärenkaan lisäksi kuului seurakunnan läheiseen yhteyteen kuitenkin niitä, joita ei vielä ollut kastettu. Sellaisia olivat mm. pienet lapset, koska `sellaisten on Jumalan valtakunta`. Kuitenkin vasta kasteen ja ehtoolliselle osallistumisen kautta heistä aikanaan tuli seurakunnan täysvaltaisia jäseniä. Kasteelle he tulivat sen jälkeen kun olivat saaneet opetusta ja kun katsottiin, että pikkulapsille luettu erityinen viattomuuden ja puhtauden aika oli ohi."

Tässä yhteydessä sopii mainita, että vanhempia neuvotaan Uuden testamentin Efesolaiskirjeessä (6:4) alusta asti kasvattamaan lapsiaan "Herran kurissa ja nuhteessa." Kun lapsia neuvotaan samassa kirjeessä (6:1) olemaan vanhemmilleen kuuliaisia "Herrassa" olevina, eli siis Kristuksen ruumiin jäseninä, täytyy tässä olla kysymys jo ymmärtävään ikään tulleista ja kasteenkin vastaanottaneista lapsista.

Se asia, minkä alkuseurakunnan kristityt vanhemmat pyrkivät jättämään perintönä lapsilleen, oli vilpitön usko. Tässä vilpittömässä uskossa on jotakin vanhemmilta lapsille periytyvää, vaikka sen tuleekin muodostua myös lapsen omakohtaiseksi uskoksi. Tästä Paavali kirjoitti Timoteukselle (2 Tim.1:5):

"...ottaen muistoon sinussa (olevan) vilpittömän uskon, joka asui ensin sinun isoäidissäsi Looidiksessa ja äidissäsi Eunikessa, ja olen varmistunut että myös sinussa."

Sama kirje (3:5) kertoo Timoteuksen jo lapsuudestaan saakka tunteneen pyhät kirjoitukset, joten hän oli oppinut ne kristityssä kodissaan isoäidiltään ja äidiltään. Apostolien teot kertoo Timoteuksen olleen uskovaisen juutalaisvaimon poika, vaikka isä oli ollut kreikkalainen. Timoteus oli opetuslapsi, josta Lystran ja Ikonionin veljet todistivat hyvää (Apt. 16:1-3).

Ihminen voi siis jo lapsuudestaan saakka olla Herran opetuslapsi vilpittömän uskon kautta. Tämän vilpittömän uskon hän voi "periä" vanhemmiltaan tai isovanhemmiltaan saamansa opetuksen kautta. Sitten, tämän uskon perittyään, hänen tulisi solmia omakohtainen ja henkilökohtainen hyvän omantunnon liitto Jumalan kanssa, kastattamalla itsensä Herran nimeen.

VIELÄ HIUKAN KIRKKOISISTÄ

Jo tämän tutkisteluni alussa asetin kyseenalaisiksi eräiden niin sanottujen kirkkoisien antamien todistusten totuusarvon, koska he olivat käsityksissään jo luisuneet perin kauaksi siitä apostolisen opetuksen sisällöstä, joka on löydettävissä Uudesta testamentista. Kirjassaan "I apostoliki paradosis" (Apostolinen perinne) kirkkoisä Hippolytos Roomalainen kuvaa sitä kastekäytäntöä, joka oli vallalla Rooman seurakunnassa 200-luvun alussa.

Tämän kuvauksen mukaan "...kastetta edelsi kolmen vuoden valmistusaika, jona aikana kastekokelaalle opetettiin kristinuskon sisältöä. Kastetta edelsi pahojen henkien karkottamisakti, sitten torstaipäivänä otettu kylpy, ja jälleen uusi henkien karkotusakti. Kastetta edelsi myös kastettavien paasto. Sitten seurasi lauantaiyön valvojaiset Raamatun lukemisineen ja viimeisine opetuksineen, ja vasta sitten päästiin kasteelle. Kastetoimitukseen keräännyttiin kukonlaulun aikaan (johonkin virtaavan ja puhtaan veen ääreen, myöhemmin kirkkojen kastealtaille), ja kastettavien oli ensin rukoiltava kasteveden äärellä. Kastettava kääntyi ensin länttä kohti ja kielsi saatanan, sitten hän kääntyi itää kohti ja tunnusti Kristuksen. Jokaisen tuli sanoutua irti saatanasta, lausumalla: "Minä luovun sinusta, saatana ja kaikesta sinun palveluksestasi ja kaikista sinun teistäsi."

Tämän jälkeen kastettavat voideltiin öljyllä, ja seurakunnan vanhin lausui: "Väistykööt kaikki pahat henget sinusta kauaksi." Tämän jälkeen seurasivat kysymykset uskosta Isään Jumalaan, Jeesuksen Kristukseen, Pyhään henkeen, pyhään seurakuntaan ja ruumiin ylösnousemukseen. Heiltä kysyttiin heidän uskoaan kolme kertaa. Jos lapset eivät voineet antaa itse kastekysymyksiin vastauksia, sen tekivät vanhemmat heidän puolestaan.

Tätä vaihetta seurasi riisuutuminen. Naisten oli pantava pois kaikki korunsa ja päästettävä hiuksensa valloilleen. Sitten astuttiin veteen. Ensin kastettiin lapset, seuraavaksi kastettiin täysikasvuiset miehet, ja viimeiseksi tuli naisten vuoro. Kastettavat painettiin kolme kertaa veteen. Kastettavat voideltiin taas öljyllä, jonka jälkeen he saivat pukeutua. Kastetta seurasi eukaristian vietto, jolloin leivän ja viinin antamisen välillä kastetuille annettiin myös maidon ja hunajan sekoitusta."

Edellä selostettu kuvaus osoittaa, että Uuden testamentin tekstien kertomasta alkuseurakunnan yksinkertaisesta käytännöstä oli jo luisuttu hyvin kauaksi. Toisena esimerkkinä tästä luisumisesta toimikoon Karthagon synodin kaanonin teksti vuodelta 255:

"Kysymys on `harhaoppisista ja skismaatikoista, jotka näennäisesti on kastettu ja jotka sitten liittyvät katoliseen kirkkoon, joka on yksi ja jossa meidät on kastettu ja uudestisynnytetty.` `...ketään ei nimittäin voida kastaa katolisen kirkon ulkopuolella, sillä on yksi kaste, ja se on ainoastaan katolisessa kirkossa.` `...Papin pitää ensin puhdistaa ja pyhittää vesi, jotta se voisi hänen kastaessaan puhdistaa kastettavan ihmisen synnit.` `...Kuinka voisi puhdistaa ja pyhittää vettä se, joka on saastainen, ja jolla ei ole Pyhää Henkeä?` `...Mutta kastettu pitää voidellakin, jotta hänestä voitelun saaneena tulisi Kristuksesta osallinen. Kerettiläinen ei kuitenkaan saata pyhittää öljyä, koska hänellä ei ole uhrialttaria eikä kirkkoa, joten kerettiläisellä ei voi olla voiteluakaan. Meillehän on selvää, etteivät he mitenkään voi pyhittää öljyä kiitokseksi. ...Tokkopa kerettiläiset, Kristuksen vastustajat, voitelevat ke- tään.` `...Ja kuinka rukoilisi kastettavan puolesta se, joka ei ole pappi,...`"

Itse kirkkoisien käsityksistä antaa oivan kuvan Tertullianuksen käsitys veden siunaamisen muuttavasta voimasta:

"Kaikilla vesillä on sen vuoksi voima vaikuttaa pyhitysen sagramentti, kun Jumalaa huudetaan avuksi: Sillä välittömästi tulee Henki taivaasta ja on vesien yllä, pyhittäen ne itsensä kautta, ja niin ne pyhitettyinä imevät itseensä pyhittämisen voiman...ja koska vedet ovat saaneet parantavia ominaisuuksia enkelien väliintulon kautta, ovat sekä sielu että ruumis puhdistetut aineellisesti ja hengellisesti vesillä. Pakanat, jotka ovat tietämättömiä hengellisistä asioista, omistavat epäjumalillensa saman voiman vihkimättömän veden kera, mutta pettävät itsensä."

Kun siis jo varhaiset kirkkoisätkin edustavat edellä lainatun mukaisia käsityksiä, ei tarvitse ihmetellä kirkon opin kehitystä. Kasteesta ja ehtoollisesta tehtiin mysteerioita eli salaperäisiä uskonnollisia menoja, joille luettiin yliluonnollinen voima puhdistaa synnistä, synnyttää jumalallista elämää ja tehdä kuolemattomaksi. Opilla Jumalan Hengen yhtymisestä kasteveteen on kastevedestä tehty ihmevoide, joka kykenee jopa uudestisynnyttämään sylilapsen.

Kuinka kaukana edellä esittämieni esimerkkien mukaiset käsitykset ovatkaan aidosta uusitestamentillisesta alkuperäisestä kristillisyydestä. Itselleni nämä esimerkit todistavat luopumuksesta, joka on alkanut jo aikaisemmin, ja joka on kehittynyt yhä pitemmälle.

Ensin luovuttiin Jeesuksen nimeen kastamisesta yhden kerran upottamalla, ja otettiin tilalle kolmen arvonimen kaava, kolme kertaa upottaen. Sen jälkeen luovuttiin kasteen alkuperäisestä merkityksestäkin uudestisyntymisen jälkeisenä kylpynä ja hyvän omantunnon liittona, jolloin tilalle tulivat maagiset käsitykset itse kasteessa tapahtuvasta uudestisyntymisestä. Seuraava askel luopumuksen tiellä olikin omaksutut käsitykset vihittyjen vesien ja öljyjen ihmeitätekevästä voimasta, niiden alkuperäisen vertauskuvallisen käytön ja merkityksen sijaan.

KIRKKOISIEN AJASTA MEIDÄN PÄIVIIMME

Ne meidänkin päiviemme teologit, jotka yrittävät hinnalla millä hyvänsä sovittaa Uuden testamentin tekstien uskosta, kasteesta ja uudestisyntymisestä puhuvan sisällön yhteen nykykirkon sylilapsien kastekäytännön kanssa, ovat ylitsepääsemättömissä egsekeettisissä vaikeuksissa. He puhuvat sylivauvojen uskosta, joko tietoisesta tai tiedostamattomasta. Samoin sylivauvojen kastamisen yhteydessä tapahtuvasta näiden vauvojen kertakaikkisesta uudestisyntymisestä. Ne heistä, jotka tietävät mitä hengellinen elämä on, joutuvat kuitenkin puhumaan myös toisesta uudestisyntymisestä, tarkoittaen ihmisten omakohtaista uskoon tuloa. He puhuvat vedestä syntymisestä sylilapsikastetta tarkoittavana, ja saman tien Hengestä syntymisestä toisessa merkityksessä, eli omakohtaiseen uskoon tulemista tarkoittaen. Ja tämä kaikki vain siksi, etteivät ole valmiita tunnustamaan Uuden testamentin opetuksen selvää linjaa, jonka mukaan vesikaste eli vedestä syntyminen kuului alkuaan todellisen Hengestä syntymisen eli kääntymyksen ja omakohtaisen uskoon tulon yhteyteen.

Silti samoissa piireissä joissa edellä kuvattuja kirkon harhoja ihmisten eksyttämiseksi sumeilematta viljellään, saatetaan jonkun oppineen esitystä julkaistaessa totuuskin lipsauttaa (ilmeisesti vahingossa) esiin. Tälläinen lipsautus on tapahtunut, SLEY:n julkaistessa Jukka Thurénin kirjan "Israelin usko." Kirjan luvussa XXVI: "Tunnustamme yhden kasteen syntien anteeksiantamiseksi" teksti alkaa:

"`Yksi kaste`on peräisin Ef. 4:5:stä: `Yksi Herra, yksi usko, yksi kaste.` Lähtökohtana on yhden Herran tunnustaminen; usko ja kaste liittynevät siihen, koska uskon ratkaiseva tunnustaminen tapahtuu kasteen yhteydessä. ...

...Eroista huolimatta kaikki evankeliumit pitävät yhtä siinä, että Jeesusta kastettaessa Pyhä Henki laskeutui kyyhkysen tavoin Jeesuksen päälle. Joh. lisää, että kastaja Tunnisti tästä merkistä Jeesuksen siksi `joka kastaa Pyhällä Hengellä.` Jeesuksen saama kaste on ollut välittömänä mallina, kun Jeesuksen asettamaa kastetta on tulkittu. ...

...Jeesuksen nimeen kastettaessa on tapahtunut Pyhän Hengen vaikutuksesta vanhurskauttaminen ja pyhittäminen: kastetut on puhdistettu aikaisemman elämänsä synnistä ja saastaisuudesta ja heidät on liitetty Jumalan lopunaikaiseen pyhään kansaan. ..."

VÄÄRINKÄSITYSTEN VÄLTTÄMISEKSI

Eräällä Kreikan matkallani, käydessäni Kreikan pääkaupungissa Ateenassa, löysin sieltä, Kreikan evankeelisten kristittyjen kirkosta, heidän uskoaan selostavan kirjan, nimeltään: " I pistis ton Ellinon evanggeliokon= Kreikkalaisten evankelisten usko." Kirjassa on myös luku " to vaptisma= Kaste." Sen sisältö on mielestäni siksi raitista opetusta, että katson aiheelliseksi kääntää osan sen sisällöstä tähän:

" Kastaminen on kristillisen seurakunnan vanha tapa ja käytäntö, ainoa sellainen, jonka kristillinen seurakunta on aivan kuin `lainannut` juutalaisuudesta. Kasteella ei juutalaisessa taloudenhoidossa ollut läheskään sitä tärkeyttä mikä sillä on kristillisyydessä. Juutalaisuudessa käytetyt kasteet olivat vedellä suoritettuja vihmontoja ja pesuja, jotka symbolisoivat puhdistusta saastaisuudesta. Kristillinen kaste sen sijaan on merkityksellinen ja välttämätön julkinen toimitus, joka sinetöi käännynnäisen sisääntulon Kristuksen näkyvään seurakuntaan. Kristillisellä kasteella on se yhteistä juutalaisuuden pesojen kanssa, että sekin symbolisoi puhdistusta synnin saastaisuudesta. On suuriarvoista ja merkittävää havaita, että meidän Herramme valitsi juutalaisuuden useista tavoista ainoastaan kasteen seurakuntansa käyttöön. Sen sijaan Hän hylkäsi muut, kuten ympärileikkauksen, uhritoimitukset, papilliset puvut, jne. Kasteen toimittamistapa symbolisoi paremmin kuin mikään muu lunastusta synnistä, jonka Pelastaja ihmisille toi. Tässä merkityksessään kaste kuuluukin ainoastaan kristilliselle yhteisölle.

Olihan tietenkin jo ennen Kristusta `Johanneksen kaste`, joka sekin oli mielenmuutoksen kaste, syntien anteeksi saamiseksi, mutta tätä kastetta ei myöhemmin pidetty riittävänä niille, jotka tulivat sisään kristilliseen seurakuntaan. Tästä syystä sisääntulevat ihmiset kastettiin uudelleen kristillisellä kasteella, nekin, jotka olivat jo saaneet Johanneksen kasteen. (Apt.19:1-6). Tämä merkitsee sitä, että pelkkä mielenmuutos ei riittänyt Kristuksen kannattajille, vaan mielenmuutoksen ja anteeksisaamisen jälkeen kristityiksi tulleilta odotettiin uutta pyhitettyä ja puhdasta elämää Kristuksen yhteydessä, sekä jokapäiväistä kilvoittelua syntiä ja maailmaa vastaan. Herra itse siis määräsi kasteen sellaiseksi seurakuntansa toimitukseksi, joka erottaa seurakunnan jäsenet muista ihmisistä (Matt.28:19-20, mark.16:15-16). Kuitenkaan Jeesus itse ei kastanut ketään (edes lihassa vaelluksensa aikana) vaan jätti siitä huolehtimisen (jo silloin) oppilaittensa tehtäväksi (Joh.4:2).

...Kristillisen kasteen historiallisesta yhteydestä Johanneksen kasteeseen voimme vetää sen johtopäätöksen, että kaste tapahtui tavallisesti upottamalla, sillä Johanneskin oli valinnut Ainonin, `koska siellä oli paljon vettä`(Joh.3:23).

...Katolisissa seurakunnissa ja Euroopan evankeelisissa seurakunnissa (baptisteja lukuunottamatta) pidetään vihmontakastetta oikeana. Kreikkalaiset seurakunnat pitäytyvät upottamiskasteeseen, sillä ei ole epäilystä siitä, että juuri upottaminen oli ensimmäisen seurakunnan kastetapa.

...Kristillisyyden alkuaikoina kastettavat olivat poikkeuksetta jo ymmärtävässä iässä olevia. He olivat syntyperältään joko juutalaisista tai pakanakansoista, ja tulivat kristityiksi kuultuaan ja uskottuaan evankeliumiin. Juuri kasteen välityksellä he antoivat julkisen tunnustuksen uskostaan ja armon työstä, joka heidän elämässään oli tapahtunut. Näin he tulivat näkyvän Kristuksen seurakunnan jäseniksi. Pyhänä sisäänottotapahtumana seurakuntaan kaste oli jotensakin vastaava juutalaisten ympärileikkaustapahtumalle. Ympärileikkaukseen olivat velvollisia alistumaan kaikki ne, jotka muista kansoista proselyytteina tulivat juutalaisen kansan jäsenyyteen.

Sanonta tässä kohtaa on varovainen `jotensakin vastaava`, sillä ympärileikkaus suoritetaan ainoastaan poikalapsille määrättynä eli kahdeksantena päivänä syntymisestä, kun taas kaste suoritetaan sekä poika- että tyttölapsille erottelematta, ja aikana jota ei ole edeltä määrätty. Täten vastaavaisuus ympärileikkauksen ja kasteen välillä ei ole täydellinen eikä aukoton.

Toisaalta on sanottava, että jos apostolit ja ensimmäiset kristityt olisivat todellakin pitäneet kastetta ympäri leikkausta vastaavana tapahtumana, he olisivat varmaankin pitäytyneet alusta asti lapsikastekäytäntöön. Tämä ei ole kuitenkaan historiallisesti todennettavissa kuin vasta kolmannelta vuosisadalta lähtien. Kuitenkin tästä kasteen ja ympärileikkauksen käsittämisestä toisiaan vastaaviksi suorituksiksi syntyi apostolien jälkeisellä ajalla lapsikastekäytäntö, ja se valtasi seuraavina vuosisatoina useimmat seurakunnat. Aloitettiin siis kastamaan myös kristittyjen vanhempien lapsia.

Muutamat tosin yrittävät vakuuttaa, että tämä tapa olisi periytynyt apostoleilta asti. Väitettä yritetään tukea sillä, että vedotaan Filippin vanginvartijan sekä Lyydian perhekuntien kastetapahtumiin, ja muihinkin Uudessa testamentissa mainittuihin perhekuntakasteisiin. Nämä kohdat eivät kuitenkaan ole tarpeeksi selviä lapsikastekäytännön todisteiksi, sillä emme tiedä, oliko näissä mainituissa perheissä lapsia jotka kastettiin. Ainoa minkä varmasti tiedämme, on se, että kolmannella vuosisadalla Kristuksen jälkeen lapsikaste oli selvänä seurakuntakäytäntönä.

Kun Origenes ja Kyprianus sanoivat, ettei tule estää lapsia saamasta kastetta, he samalla todistavat vastustuksesta jota tämä lapsien kastaminen sai osakseen. Tiedämme myös, että Krysostomus, Naziansinos, Grigorios, Vasilios, Efraim Syyrialainen, Augustinus ja Ambrosius, vaikka olivat kaikki syntyneet kristityistä vanhemmista, saivat silti kasteen vasta ymmärtävässä iässä. Tästä voidaan vetää johtopäätös, ettei lapsikastekäytäntö ollut vielä välttämätön vaatimus, eikä se ollut vielä edes levinnyt kaikkien kristittyjen keskuuteen. Viidennen vuosisadan aikana tapa kuitenkin yleistyi lopullisesti, ja siitä lähtien kaikki seurakunnat ovat tavan hyväksyneet, baptisteja ja muutamia pieniä evankeelisten kristittyjen ryhmiä lukuunottamatta. Näin kristittyjen vanhempien velvollisuuksiin kuuluu viedä pienet lapsensa kasteen välityksellä Kristuksen perheen yhteyteen.

Vaikkakaan lapsikastekäytännöstä ei ole osoitettavissa Kristuksen sanallista käskyä tai lupaa (kuten ei myöskään apostolien), tapaa pidetään silti niissä seurakunnissa oikeutettuna, jotka näkevät kasteen vastaavan ja korvaavan ympärileikkausta, joka oli uskosta vanhurskauttamisen sinetti, ja jonka välityksellä heprealaisten kahdeksan päivää vanhat lapset tuotiin sisälle Jumalan perheväkeen. Lapsia kastavat seurakunnat vetoavat myös Kristuksen käyttäytymiseen pieniä lapsia kohtaan. Jeesus otti heitä syliinsä, ja esitti heidät opetuslapsilleen esimerkeiksi siitä, millaisia taivasten valtakunnan jäsenien tulisi olla yksinkertaisuudessa, nöyryydessä ja viattomuudessa. Kristus teki näin, vaikka he heprealaisten lapsina olivat kastamattomia. Vedotaan myöskin apostoli Paavalin ilmaisuun siitä, että uskovien vanhempien lapset ovat `pyhiä`(1 Kor.7:14). Ilmaisu merkitsee, ei synnittömyyttä eikä jumalisuutta, vaan `erottamista` Kristukselle, koska lasten vanhemmatkin ovat samoin erotetut. Tämä onkin `hagios`-sanan oikea merkitys.

Tutkikaamme nyt kasteen merkitystä. Sekä itäinen että läntinen kirkko pitää kastetta (joka toimitetaan meidän päivinämme miltei poikkeuksetta lapsille) mysteeriona. Tämä mysteerio saa aikaan kastettavan lapsen puhdistumisen perisynnistä, sekä myös lapsen uudestisyntymisen. Evankeelinen seurakunta sen sijaan pitää kastetta sisäisen uudestisyntimisen ulkoisena symbolina, milloin on kysymys ymmärtävässä iässä kastettavasta. Se on pelastavaan Kristukseen kohdistuvan julkisen uskontunnustuksen sinetti. Mitä taas tulee lapsiin, jotka eivät ole sillä paikalla, että tuntisivat tai ymmärtäisivät mitään näistä asioista, kastetta pidetään vanhempien toimesta suoritettavana lapsien vihkimisenä Kristukselle. ....

Evankeelinen seurakunta hylkää kummijärjestelmän käytön, jota sekä läntinen että itäinen kirkko, kuten myös luterilaisuus käyttävät. Lapsien kohdalla ainoastaan vanhemmat voivat antaa lupauksia lapsien kasvattamisesta elävän kristillisen uskon mukaan, siihen asti, kunnes lapset voivat antaa omakohtaisen uskontunnustuksen. Kukaan toinen ei voi tarpeeksi huolehtia lapsien jokapäiväisestä kasvusta, paitsi lapsien vanhemmat.

Mitä tulee teoriaan kasteen mysteeriosta ja kastettavan uudestisyntymisestä, sen kannattajat pitäytyvät muutamiin Uuden testamentin kohtiin, joissa uudestisyntyminen yhdistetään vesikasteeseen, kuten myös Pyhän Hengen lahjan saaminen (Mark.16:16, Joh.3:5, Apt.22.16, 2.38, 1 Kor.6:11, Gal.3:27, Tiit.3:5). Myös muutamat kirkkoisät kirjoittivat usein kasteesta, yhdistäen sen uudestisyntymiseen ja syntien anteeksiantamiseen.

Oletamme kuitenkin, että on verraten helppo osoittaa, ettei kaste aikaansaa ollenkaan uudestisyntymistä, vaan pikemminkin uudestisyntymisen tulee edeltää, tai ainakin sen tulisi edeltää kastetta. Kastehan on oikeastaan vain ulkoinen merkki sitä edeltäneestä uudestisyntymisestä. Täten olisi aina ymmärrettävä ymmärtävässä iässä olevien kasteen merkitys. Uudessa testamentissa ja ensimmäisten vuosisatojen kirkkoisien teoksissa on nimittäin aina kysymys ainoastaan ymmärtävässä iässä olevien kastamisesta, koska (ja tämänhän totesimme jo edellä) lapsikaste tuli seurakuntien käyttöön paljon myöhemmin.

Lisäksi myöskin evankeliumeissa on muutamia kohtia sen todistukseksi ja ilmiselväksi vakuudeksi, että kaste ja uudestisyntyminen eivät ole keskenään synonyymejä, eivätkä myöskään samanaikaisia tapahtumia, tai, että kasteella olisi edes lopputuloksenaan uudestisyntyminen. Sadanpäämies Kornelius läheisineen vastaanottivat ensin Pyhän Hengen, alkaen puhumaan vierailla kielillä sekä ylistämään Jumalaa. Vasta jälkeenpäin Pietari sanoi: `Ei kai kukaan voi kieltää kastamasta vedellä näitä, jotka vastaanottivat Pyhän Hengen samoin kuin mekin? Ja hän käski kastaa heidät Herran nimeen` (Apt.10:46-48). Tästä me näemme, kuinka Pyhän Hengen lahja eli uudestisyntyminen, annettiin kasteen edellä ja kasteesta erotettuna. Kaste aivankuin sinettinä täydensi uudestisyntymisen jälkeenpäin. Samoin myös ne, jotka Samariassa tulivat uskoon Filippuksen saarnan välityksellä, ja jotka myös kastettiin Herran nimeen, eivät vastanottaneet Pyhää Henkeä silloin, vaan vasta jälkeenpäin, Pietarin ja Johanneksen asettaessa kätensä heidän päälleen. He myös rukoilivat heidän puolestaan, jotta he saisivat Pyhän Hengen (Apt.8:15-17). Eräs niistä, joka kastettiin Filippuksen toimesta, oli ymmärtänyt kristillisyydestä niin vähän, että yritti rahalla hankkia itselleen Pyhän Hengen välittämisen lahjan, tarjoten apostoleille rahaa. Tapahtuma innoitti Pietarin ilmoittamaan hänelle, ettei hänellä ole osaa eikä arpaa kristilliseen uskoon, ja kuitenkin tämä ihminen oli kastettu. Apostolit eivät myöskään kastaneet Samarialaisia Pyhän Hengen vuodatuksen jälkeen uudelleen, vaan heidän Filippukselta saamaansa kastetta pidettiin oikeana ja hyväksyttävänä, vaikka sitä ei ollutkaan välittömästi seurannut Pyhän Hengen lahjan saaminen. Näistä esimerkeistä näemme, että kaste ja uudestisyntyminen ovat evankeliumin tarkoittamassa merkityksessä täysin keskenään erillisiä asioita. Kristuksen käskyn mukaan uudestisyntyminen tulee sinetöidä ja aivankuin julkistaa kasteen välityksellä annettavalla tunnustuksella, mutta kaste itsessään ei vaikuta uudestisyntymistä. Se ei ole synonyymi, eikä edes uudestisyntymisen kanssa samanaikainen tapahtuma.

Ne Uuden testamentin kohdat, joihin kastetta mysteeriona pitävät vetoavat, eivät ollenkaan ole ristiriidassa edellä esitettyjen tosiasioiden kanssa. Kristuksen sanat Nikodeemukselle: `Jos joku ei synny vedestä ja Hengestä` erottavat kyllin selvästi vesikasteen Pyhän Hengen kasteesta. Jos kaste todellakin vaikuttaisi uudestisyntymisen, Kristuksen olisi ollut turhaa lisätä sanat: `ja Hengestä.` Koko tämä ilmaisu on vain edellisen repliikin selitystä, jolloin hän sanoi Nikodeemukselle: `Jos joku ei synny ylhäältä, hän ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa.` Myös Kristuksen sana: `Joka uskoo ja kastetaan, pelastuu`, kumoaa teorian kasteessa tapahtuvasta uudestisyntymisestä. Jos nimittäin tämä teoria olisi oikea, Kristukselle olisi ollut riittävää sanoa: `Joka kastetaan, on pelastuva.` Kristus lisäsi kuitenkin välittömästi: `...joka ei usko, hänet tuomitaan.` Näin ollen se mikä pelastaa ihmisen, ei ole kaste vaan usko Kristuksen lunastustyöhön. Epäusko tätä lunastustyötä kohtaan. jonka välityksellä syntinen pelastuu, johtaa hänen tuomitsemiseensa, vaikka hän olisikin jo vastaanottanut vesikasteen.

Muutkaan Uuden testamentin edellä mainitut kohdat eivät vastusta näkemystä, että kaste on anteeksisaamisen ulkoinen symboli, eli symboli sisäisesti koettavasta synneistä lunastuksesta, joka annetaan, kun sitä edeltää mielenmuutos ja usko Kristukseen. Ihmisen syntejä ei pestä pois ulkoisella vedellä, sillä ainoastaan Jeesuksen Kristuksen veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä (1 Joh.1:7). Kaste vedessä ei voi olla muuta kuin ulkoinen symboli tästä sisäisestä `uudestisyntymisen pesosta` Se on siis `hyvän omantunnon todistus Jumalalle`(Tiit.3:5, 1 Piet. 3:21).

... Ef. 5:26 sanotaan seurakunnasta, että seurakunta on `puhdistettu veden pesossa, sanan kautta.` Se on siis Jumalan sana, jonka välityksellä syntinen puhdistuu, kuten Jeesus sanoi: `...te olette jo puhtaat sen sanan tähden, jonka minä puhuin teille`(Joh.15:3). Jumalan sana uudestisynnyttää (1 Piet.1:3), ei kaste. Tämän merkityksen kanssa ovat sopusoinnussa myös Tiit. 3:5 ja 1 Piet. 1:3, sekä muutkin kohdat. Kun lisäksi on ilmiselvää, että kirkkoisät jotka puhuivat kasteesta, eivät tarkoittaneet sylilapsia vaan ihmisiä, jotka olivat kastehetkellään jo ymmärtävässä iässä, tämän täytyy merkitä seuraavaa: He olivat syntyään joko juutalaisista tai muista kansoista. He olivat uskoneet Kristukseen ja uskon kautta uudestisyntyneet, ja he tulivat kasteen välityksellä julkisesti näkyvän kristuksen seurakunnan yhteyteen. Koska kaste oli näille uskoville välitön heidän uudestisyntymistään seuraava tapahtuma, ensimmäisten vuosisatojen kirkkoisät alkoivat käyttää näitä kahta erillistä ilmaisua samaa merkitsevinä. Myöhemmin, kun käsitys mysteerioista valtasi seurakunnan, alettiin luonnehtiman kastettakin mysteerioksi.

Mitä tulee pienten lasten kastamiseen, edellä on jo osoitettu, ettei kaste sisällytä itseensä uudestisyntymistä. Niin ei tapahdu edes ymmärtävässä iässä olevien kohdalla, vaan se on sen uudestisyntymisen seuraus ja sinetti, joka on edeltänyt kastetta. Kun näin on ymmärtävässä iässä olevan kohdalla, on ilmiselvää, että kaste voi vielä vähemmän sisällyttää itseensä todellisen uudestisyntymisen pienen lapsen kohdalla. Pienen lapsen kohdalla kaste ei ole edes seuraus eikä sinetti uudestisyntymisestä, sillä pienet lapset eivät