Kuinkahan tämän kirjoittaisi ettei kukaan todellista syömishäiriötä sairastava loukkaannu... sitä tahdon vähiten. Haluaisin tietää teidän ajatuksistanne ja siitä, mistä tiedätte olevanne ko. sairauden kourissa. Olen itse tarkka painostani ja välillä mietin leikinkö koko asialla liikaa. Kiinnostukseni kohteena on ruoka ja hyvinvointi. Tutkin kaloritaulukoita ja pidin listaa syömisistäni kunnes huomasin pystyväni pitämään terveellisen elämän suunnan ilman taulukkoakin. Tahdon pitää painoni samassa loppu elämäni. Olen jo kehittynyt naisen alku, 18 vuotta, joten kehitystäni en tällä häiritse. Pidän itseäni normaalina eikä asia minua rassaa. Välillä huolestun itse kuitenkin siitä että jos olen liukumassa syömishäiriön puolelle. Olen oma terveyspoliisini. Kuitenkin, eikö yleensä ole niin että sairastava ei sitä itse halua myöntää edes itselleen? Olen tehnyt tutkielman syömishäiriöistä joten tietoa ei puutu.Nyt haluaisinkin kuulla aitojen ihmisten ääniä. Kertokaa mikä teidät sai viemään kaiken äärimmäisyyksiin ja mitä teitte tiellänne sairauden syövereihin?
tahtoo tietää...
mietiskelijä
3400
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hmn.. jos pidät huolta terveellisestä ja riittävästä ravinnosta, niin ei pitäisi olla mitään syytä huolestua. Varsinkin jos asiasi ovat muuten kunnossa, et esim. koe olevasi masentunut tai muuta. Syömishäiriö on aina vain oire jostakin muusta ongelmasta, lähinnä itsetunnon kolhuista. Miksi ajattelet että sh-käyttäytyminen olisi kohdallasi mahdollista? Ei syömisensä tarkkailussa ole mitään väärää, mutta jos huomaat että alat jotenkin sen 'terveysintoilun' kautta rangaista tai muuten liiaksi hallita itseäsi, sitten on syytä pysähtyä ja miettiä.
Itse olen sairastanut bulimiaa n. 15-vuotiaasta asti (nyt 20-v.), ja kun päätin 'parantua', sairauteni vain muutti muotoaan anorektisempaan suuntaan. Vaikka en enää koe olevani 'sairas', ei tilanteeni silti kovin vakaa ole. On jaksoja, jolloin syön terveellisesti ja pidän kirjaa syömisistäni, sitten on jaksoja jolloin mikään ruoka ei tunnu pysyvän sisällä, ja sitä myöten muut vanhat oireet palaavat taas kuvioihin.
Tuosta tietämisestä.. on se kummallista miten kauan sitä pystyykin valehtelemaan itselleen. Minulla ei yli vuoteen edes käynyt mielessä että olisin syömishäiriöinen, vaikka saatoin oksentaa viisi kertaa päivässä, olla seuraavan viikon syömättä, sitten taas syödä ja oksentaa. Jotenkin sitä ei vain uskaltanut sen kummemmin ajatella, tuntui että kaikki on hyvin kunhan kukaan ulkopuolinen ei saa tietää. Olin fyysisesti ja henkisesti todella rikki jo yhden vuoden jälkeen, läheiseni huomasivat sen mutta kukaan ei viitsinyt sanoa tai tehdä mitään. Minä itse en taas jaksanut enkä osannut.
Varsinaisia syitä sairastumiseeni en osaa eritellä, mutta keskeisin ongelma on että olen aina tuntenut itseni jotenkin ulkopuoliseksi kehostani. Itsevihanikin kohdistui lähes pelkästään ruumiiseeni, koin sen jotenkin rajoittavan todellista olemustani, ja siitä olikin sitten lyhyt matka itsetuhoon.
Ite huomasin lievän syömishäiriöni, ku ihastelin sitä aikaa viime syksystä, kun olin 48kg (163cm) ja päätin laihduttaa siihen samaan. Yhtäkkiä ajattelinkin (keväällä), ettei "kilo vielä pois" mitään haittaisi. Itsekurini oli kuitenkin niin huono, että ahmin ruokaa (en kuitenkaan oksenna) välillä ihan hirvittävästi, ja poden sitten itseinhoa, itsemurhaa ja muuta vähemmän mukavaa... Joten en ole sairastunut oikeaan anorexiaan, mutta koko ajan takaraivossa kytee ajatus "paremmuudesta" jos vain olisi laihempi, kuin sillä olisi jotain väliä luonteessa...
Ja tämä kaikki, koska tykkään olla huomion keskipisteenä, mutten halua että mua tuijotetaan, ellen ole tarpeeksi kaunis jne. Toi ajattelutapa on juurtunut ala-asteelta saakka, koska en ollu ´yksi suosituista´ vaikka halusin...
Huomasin olevani syömishäiriöinen 18-vuotiaana, kun likastin astioita ja vein ruokaa roskiin, jotta muut luulisivat minun syöneen. Valehtelin jatkuvasti syöneeni muualla. Koulussa kerroin kavereille, että olin syönyt niin ison aamupalan, etten jaksanut kouluruokaa. Toisinaan valitin mahakipua. Laadin listan kielletyistä ruuista, joita en suostunut syömään.
Olen perfektionisti ja hyvin epävarma itsestäni. Syömishäiriöni aikana pyrin välillä kostamaan itselleni, koska en ollut sellainen kuin halusin (suosittu, puhelias, avoin). Toisinaan taas pyrin kostamaan muille, koska tunsin kaikkien hylänneen minut.
Nämä ovat hyvin tavallisia piirteitä anorektikolla. Jos koet olevasi tavallinen ja normaalipainoinen etkä pidä itseäsi nälässä turhaan, voit olla huoleti. Jatka samaa rataa, itsestään kannattaa pitää huolta!