Dingo on menneen talven lumia

80-luku on nääs ohi

80-luku on ohi, herätkää jo tähän päivään. Kekkonen on kuollut (samalla Kepun valta), Neuvostoliittoa ja DDR:ää ei ole.

Samalla on monien vanhojen huippubändien aika ajanut ohi (kuten Hurriganesin, Dingon, Mamban, Popedan...). Dingo on niin menneen talven lumia kuin voi olla.

Koska bändi viimeksi on myynytkään kultaa? V. -99 Parhaat-kokooman ansiosta. Viimeksi albumi myi kultaa 19 vuotta sitten eikä sen jälkeen bändi ole mitään saanut aikaakaan. Useita paluita on koitettu joista yksikään ei ole onnistunut.

4

388

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • cobra 10

      VEDÄ JÄTKÄ KÄTEEN, NÄYTÄ MEILLE TOTEEN, ETTÄ SULLA MUNAT ON.
      DINGO ON RAUTAA.

      • Nyt

        No,ei varmasti ollut munatonta se ajankuva.Aivan loistavaa meininkiä, mutta kuten monissa muissakin asioissa vaikeinta on toteuttaa luovuutensa kautta ajankuvaa jäämättä kiinni vanhoihin toistoihin tai helpoimmilta toimiviin kuvioihin. Uuden luominen vaatii itsensä todelliselle vereslihalle repimiselle,liekkö uudesta Dingosta siihen, epäilen.Liian kliinistä ja laskelmoitua. Missä on elinvoima, repaleisuus, ROCK??Ser angsti,voima joka kasvaa kuulijoiden vanhetessa??Juustot ja viinit paranee, kypsyy iän myötä, ei junnaa paikoillaan, paitsi beaujolais nouveau, joka sopisi paremmin uuden kahden miehityksen nimeksi,ensimmäisen keruukauden pullotus, vielä raakaa mutta paranisi kun aika hioisi turhan kiireen ja pakkomielteenomaisen vanhantoiston pois.Uudessa vara parempi. Kiitos teille.

      • kataja
        Nyt kirjoitti:

        Jos Dingo olis jatkanu aina 80-luvulta tähän päivään, se menestyisi. Varmasti voisi mennä paremmin kuumille kiville kuin Yö tai ainakin samalla menestyksellä. Ihmiset nääs kunnioittaa enemmän pitkän linjan bändejä. Dingohan on vain muisto 80-luvulta, sen jälkeen ei oo tapahtunut mitään merkittävää muuta kuin kolme epäonnistunutta comebackiä, mutta eihän niitäkään voi sanoa merkittäviksi, koska kaikki ovat olleet epäonnituneita! Tottakai luovuus katoaa ja pitää kaivaa vanhoja asioita esille, kun ei oo moneen vuoteen kirjoittanut biisejä. Mun mielestä Dingon nykytilanteen huonous piilee sanoituksissa! Järkyttäviä sanoituksia, Neumann ei taida ittekkään tietää mistä ja mitä kirjoittaa. Antaisi jollekin muulle kynän käteen, joka osaisi paremmin. Eikö toi oo vähän liian marttyyria tehdä itte levylle 12(?) biisiä. Nuorena ja tapahtumarikkaassa elämässä se varmaan onnistui, mutta nyt on aiheet näköjään vähissä.

    • tuulikesa

      Kävin Dingon keikalla, kun se sattui olemaan lähellä ja totesin ettei se millään ole enää sama, oikeastaan aika onneton esitys. Purppura kuulosti ihan joltain muulta livenä. Mutta nostalgiaa....autiotalo on aina hyvä. Uuteen nousuun en jaksa uskoa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaivattusi

      Ja sinun juttusi kaatui?
      Ikävä
      163
      7322
    2. En löydä sinua

      En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k
      Ikävä
      26
      4218
    3. Ketä julkkista

      kaivattunne muistuttaa?
      Ikävä
      50
      3728
    4. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      147
      3210
    5. Opettelen sun jokaisen virheen

      ja rakastan sua.
      Ikävä
      51
      2966
    6. Miten, milloin

      Se onnistuisi sun luona
      Ikävä
      49
      2559
    7. Ne oli ne hymyt

      Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä
      Ikävä
      26
      2356
    8. Hajoaako persut kuten 2017?

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen
      Maailman menoa
      273
      2049
    9. Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle

      IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt
      Kankaanpää
      55
      2005
    10. Mitä haluat oikeasti

      Mun ymmärtävän? Sitäkö ettet rakasta ja ole valmis mihinkään?
      Ikävä
      29
      1906
    Aihe